Keräilin lehtileikekokoelmasta muutamia jääkäriprikaatia kokoonpanojen eri vaiheissa käsitteleviä juttuja. Noista käy hyvin esiin tuo aiemmin esittämäni kaksivaiheinen kehitys.
Nyt kun noista ajoista on kulunut kolmisenkymmentä vuotta, lienee syytä ottaa esille historiallinen tilanne ja käsitellä sitä realistisesti. Jääkäriprikaatit vastasivat suorituskyvyltään ja varustukseltaan määrävahvuisina (joita ne eivät koskaan olleet) läntisten NATO-maiden selustan suojeluun tarkoitettuja joukkoja.
Erona oli toki lyhyempi varusmiespalvelus, vähäisemmät kertausharjoitukset ja vapaaehtoisen maanpuolustuksen puute. Suomi oli Itävallan ja Irlannin ohella (lähes) aseettomaan puoluettomuuteen päätynyt valtio kylmän sodan Euroopassa, 1980-lukua lukuun ottamatta. Sotilaallinen nöösipoika, joka kopioi epätoivoisesti Ruotsista mitä kykeni. On sinänsä ironista, miten asiat ovat muuttuneet.
Yllä kirjoitettu ei ole tarkoitettu loukkaamaan silloisen upseerikunnan ammatitaitoa - he tekivät hyvää työtä resursseihin nähden, eikä suinkaan sen ajan varusmiehiä ja reserviläisiä. Kuitenkin kaksi historiallista myyttiä on puolustusvoimien kehityksen kannalta vaarallista:
1.) Talvisodan varustamaton armeija - todellisuudessa Suomi käytti rahaa enemmän maanpuolustukseen kuin useimmat Euroopan pienet maat, kaikkialla oli malli Cajander joukkoja. Suomen joukot olivat todennäköisesti jos ei parhaiten niin lähes parhaiten koulutettuja maailmassa. Useat osakokonaisuudet, kuten vaikkapa talvitoimintakyky, olivat absoluuttista huippua.
2.) Kylmän sodan vahvat puolustusvoimat jota on heikennetty - todellisuudessa Suomi ei osallistunut kylmän sodan varustelukilpailuun ja oli Irlannin ja Itävallan tapaan maa, jonka aseellinen puolustuskyky oli hyvin heikko.
Miksi nämä myytit ovat vaarallisia? Ykkösmyytin väärinymmärrys johtaa tilanteeseen, jossa puolustusvoimien varustelutasolla ei ole väliä, myyttinen suomalaisuus pelastaa aina. Hyvä myytti eläteltäväksi jos joudutaan sotaan, huono myytti kun pitäisi määrärahojakin saada sotaan varustautumiseksi,
Myytti Kaksi on vaarallinen sen vuoksi, että syntyy väärinymmärrys jonka mukaan aiemmin oli kaikki paremmin ja nyt tuhlataan rahaa vaan johonkin ihmevehkeisiin. Suomen suureen miesmäärään perustuva puolustus syntyi sen vuoksi ettei juuri mitään muuta ollut tarjolla kun reserviläisiä.
Toki jos haluaa spekuloida jälkiviisaudella, niin voi spekuloida oliko koko JPr-projekti Valmiusprikaati 2005 -touhotuksen tapaan ylimitoitettua haihattelua? Olisiko Suomen 1980-1990 -luvun resursseilla ja tuon ajan kehittymättömät täsmaseet huomioiden kannattanut panostaa enemmänkin linnoittamiseen ja kenttätykistöön, esim. kotimaisiin ja neuvostoliittolaisiin kanuunoihin, tela/psh -kalusto mukaan lukien, sekä raketinheittimistöön ja ilmatorjuntaan? Suomella ei ollut kylmän sodan aikanakaan, edes 1980-luvun isoissa harjoituksissa, mahdollisuutta harjoitella edes armeijakuntakokoonpanossa ja näillä olisi pitänyt sitten tehdä mitä erilaisimpia operatiivisia peliliikkeitä.
Jos haluaa taas spekuloida nykyisyyteen, niin voi kysyä, jos PV puhuu prikaateista niin pitäisikö pikemminkin puhua pataljoonista ja komppanioista - sopeutua siihen, että me olemme pieni maa, jolla on pienet puolustusvoimat sen sijaan että esitellään tiedotusvälineille, reserviläisille ja ehkä myös kantahenkilökunnalle paperitiikereitä joita ei ole oikeasti olemassa... (duck for cover!)
