Allekirjoitan pitkälti täysin mitä kirjoitat.
Suomalaiset jääkärijoukot ovat oman tiukan rajaamiseni mukaan olleet ja ovat vieläkin, moottoroitua jalkaväkeä. Liikkuvat ajoneuvoilla, mutta eivät taistele niillä vaan jalan. Mekanisoitu jalkaväki liikkuu ja taistelee ajoneuvoillaan. BMP- ja CV9030 ja ehkä AMV kalustolla varustetut joukot nyt ja tulevaisuudessa ovat ainoita suomessa jotka täyttävät tämän määritelmän mielestäni. Samoin pitää huomioida, että esimerkiksi itänaapurin moottoroitu jalkaväki (motostrelki) on suurelta osin mekanisoitua jalkaväkeä todellisuudessa. Menneisyydessä, nyt ja todennäköisesti myös tulevaisuudessa.
Mitä tulee JPr90 suorituskykyihin en sinällänsä ota kantaa, mutta oman arvion mukaan monen kirjavahvuisen jääkärikomppanian ja pataljoonan taisteluvahvuus ja tulivoima on ollut aika hyvä kansainvälisellä vertailulla. Erityisesti itselleni pistää silmään heittimien määrä. Kevyet heittimet jo komppaniatasolla ja raskas komppania pataljoonatasolla, orgaanisesti. Ei paha! Myös suora-ammuntakyky on ollut ihan asiallinen. Normaalit RK:t ja KK:t ja tähän päälle puolituumaista vyösyöttöistä päälle jo joukkuetasolla. Samoin miinojen ja kertasinkojen määrä lienee meillä ollut melko suuri ainakin eurooppalaisessa katsannossa. Tältäosin en ihan suoralta kädeltä vertaisi meikäläisiä JPr90 jääkärikokoonpanoja Nato-maiden selustajoukkoihin vaan enemmänkin heidän perustasoiseen jalkaväkikokoonpanoihin. Itse vertaisin 30 vuoden takaisia jalkaväkiprikaateja sen aikaisiin Naton selustajoukkoihin ja tätä pitäisin sen ajan suomalaisen sodan aikaan mobilisoidun puolustusvoimien heikkoutena verrattuna Nato-maiden joukkoihin ja kokoonpanoihin. Meidän suhdelukumme operatiivisesti iskukykyisten jv-kokoonpanojen sekä selustan suojeluun tahi hallussapitoon tarkoitettujen joukkojen kesken on ollut varmasti heikompi kun monella Nato-maalla. Toisin sanoen, iskukykyistä ja modernilla kalustolla varustettua jalkaväkeä liian vähän ja vanhemmalla tai olemattomalla kalustolla varustettua vähän enemmälti sitten.
70- ja 80-luvun sodan ajan jalkaväkimuodostelmat. Itse olen sanonut että ne ja suomen puolustusvoimat olivat monelta osin "toisen maailmansodan ulkoilmamuseo" ja ihan hyvästä syystä. Näin voi sanoa, jos 80-luvulle saakka varausaseistuksessa on roikotettu suomi-kp:ita, stenejä, pystykorvia, emmoja, parapellumeita sekä 37-45mm pst-tykkejä. Muu tykistökalusto on myös ollut samalta aikakaudelta, "ison savotan" ajoilta peräisin.
Tämä luonnehdinta siitä että meillä ei aikanaan ollut muuta kun miehiä, lienee valitettavan tosi. Sama toisinto lienee osin totta kyllä nykyäänkin ja osasyynä sodan ajan joukkojen supistamisen taustalla. Tiputetaan vahvuuksista ne surkeimmat paperitiikerit pois.
Ja jos tänä päivänäkin puhuttaisiin pv:n sodanajan suorituskyvyistä, niin samat lainalaisuudet pätevät tänäänkin mitä tekstissäsi mainitsit. Enemmän pitäisi huolehtia riittävästä sodan ajan varustuksesta ja laajan reservin kouluttamisesta kertausharjoituksilla. Vähemmän sitä sota-paatosta ja mielikuvien luomista ja toisen maailmansodan sankarimyyttiin tukeutumista.
Ainoa mistä olen hieman eri mieltä, on tämä "ihmevehkeisiin tuhlaaminen". Kyllä niitä ihmevehkeitäkin tarvitaan se on selvä. Mutta silti kokonaisuudessa ei pitäisi päästä unohtumaan perustavanlaatuisen jalkaväen taistelumateriaalin määrä. Rohkenen väittää, että patruunoita, käsikranaatteja, kertasinkoja, heittimen ja tykistön ampumatarvikkeita ei koskaan voi olla liikaa varastoituna eikä koskaan liikaa taisteleville joukoille varattuna. Eikä myöskään viesti- ja tähystysvälineitä tietysti. Ihmevehkeitä tarvitaan, mutta sellaista vinoutumaa ei saisi päästä syntymään että fokus siirtyy niihin liikaa ja tämmöinen "perinteisempi" varautuminen jää siinä sivussa hieman lapsipuolen asemaan.
