Jalkaväentaistelijan lajianalyysi.
- Viestiketjun aloittaja Second
- Aloitus PVM
En lähestyisi asiaa pelkästään siten että huomioisin sotilaan suorituksissa tarvittavat liikkeet vaan myös kehoa pitää kehittää monipuolisesti ja tasaisesti. Lihasepätasapaino laittaa paikat koville ja altistaa loukkaantumisille. Äkkiseltään joku voisi luulla että punnerrusvoimaa jääkäri tarvitsee nostaessaan itsensä ylös ennen kuin lähtee syöksymään ja harvassa ovat tilanteet jossa itseään pitäisi hinata ylös leuanvedon muodossa.
Bodyguard
Kenraali
Vatsa- ja selkälihakset vahvoiksi. Sitä kautta ryhti kuntoon, jotta olkapäät ja lavat toimivat oikein eikä niska rasitu liikaa. Vatsa- ja selkälihakset "pitävät ihmisen pystyssä". Tietysti myös riittävä kestävyys. Itse asiassa jv-taistelijan kuntovaatimus on hyvin monipuolinen. Tarvitaan kestävyyttä, voimaa ja räjähtävyyttä ( nopeutta ). Ei mitään bodarin lihaksia, ei pikajuoksijan nopeutta, eikä thriatlonistin kestävyyttä vaan kaikkea oikeassa suhteessa. Jotta voisi treenata kunnolla, pitää lihaksiston olla sillä tasolla, että se treeni tehoaa ja sen tekee oikein. Siksi painotan noita vatsa- ja selkälihaksia. Ne ovat kaiken a ja o.
Bodyguard
Kenraali
Tuli tossa mieleeni, kun omaa postaustani mietin, kamppailu-urheilijoiden harjoittelu. Lähinnä lajeina nyrkkeily ja ( oma lajini ) taekwondo. Molemmissa otteluaika 3x3 min ja 2-4 matsia päivän aikana ( ammattinyrkkeilijöillä 10-15 x 3 min, mutta vain yksi matsi ja niitäkin harvoin ). Jokainen voi itsekseen testata olemalla liikkeessä 3 minuuttia ( käytännössä pelkillä päkiöillä, kantapäät irti maasta ), minuutin palautuminen ja taas uudestaan. Ajallisesti yksi matsi 9 minuuttia, päivän aikana tehokkasta toimintaa 18-36 minuuttia. Vaatii kestävyyttä, voimaa, räjähtävyytttä. Ja tietty myös hyvää liikkuvuutta. Hyvä lihastasapaino ja -kunto, riittävät kestävyysominaisuudet, räjähtävyyden kautta voimaa suorituksiin. Koko kehon hallinta.
Bodyguard
Kenraali
Sitä suuremmalla syyllä vatsa- ja selkälihasten merkitys kasvaa. Nopeus ehkä on ominaisuuksista vähä-arvoisin, mutta ei sitä saa kokonaan unohtaa. Taistelutilanteessa hitaus voi olla kohtalokasta...
Sitten mitä tulee oikeisiin lajivalintoihin ja kunnon kehittämiseen niin useimmissa kamppailulajeissa jo lajitreeneissä tulee harjoiteltua aika paljon lihaskuntopuolta ja samaan aikaan saadaan vielä voimankäyttöön uusia liikkeitä ja motoriikkaa hiottua. Se mikä oikeastaan reserviläisen pitäisi kamppailu-urheilun lisäksi vielä harrastaa on juokseminen, uinti ja voimaharjoittelu salilla. Luonnollisesti kaikilla on muutakin elämässä, kellossa rajallisesti tunteja joten koko elämäänsä ei tietenkään voi pyhittää samurain elämään. Jos nyt joku haluaisi alkaa rakentamaan nollasta elämäänsä ja tavoitteena arki- ja sotilaselämässä pärjääminen niin suosittelisin että jo junnusta lähdettäisiin painia tai judoa harrastamaan unohtamatta kalligrafiaa ja nykypäivänä vaikka korvaajaksi jonkun instrumentin soittotaidon opettelu.
Bodyguard
Kenraali
Ihan vaan täydennyksenä. kamppailu-urheilijoiden harjoitteluvalikoimiin kuuluvat myös juoksu, mäkijuoksu ja sovellettu intervalliharjoittelu. Harrastajat ovat sitten erikseen... ( en itse ole urheilija, mutta olen seurannut useammankin maajoukkueottelijan harjoittelua melko läheltä ).
Jottei puurot ja vellit mene taas sekaisin niin:
Kuten alkuperäisessä viestissäni sanoin niin nimenomaaan maratoonari- ja ylipäätään kestävyysurheilijoiden treeneistä pitkät useita tunteja kestävät lenkit on helvetin tärkeitä sotilaan suorituskykyä ajatellen, juurikin siksi että tuolla treenillä ihmisen kyky hyödyntää rasvoja energian lähteenä kehittyy ja toisekseen se piste jossa kroppa alkaa tuottamaan laktaattia (=maitohappoa) nousee. Tämän vuoksi kaikki kestävyysurheilijat tekeevät pitkiä tunteja kestäviä harjoituksia, hyvää taloa ei voi rankentaa ilman hyvää perustusta. Eli vaikka huippumartoonarit ei sotilaan perikuvia enää tänä päivänä ole, niin heikäläisten treeneistä kannattaa kyllä juttuja imeä omaan harjoittelluun ihan tosissaan.
Yksi varsin kunnioitettava suorituskyky sotilaaksi on mielestäni kotimaisella maratoonejakin juoksella bodarilla (nimi ei tule nyt mieleen) joka piti hetken aikaa halussaan 100 kilon kyykyn toistoennätystä, 160 toistoa. (Nykyinen ennätyksen haltija on venäläinen kahvakuulaurheilija, yli 200 toistoa).
Että kyllä niitä maratoonareita on kaikenlaisia ja moisia. Kuten PSJ-Ukko kirjoittikin.
Viimeksi muokattu:
Bodyguard
Kenraali
Kunnioitettava suoritus bodarilta. Bodarilla lienee kuitenkin hiukkasen liikaa lihasmassaa, eli tarvitsee sitä polttoainetta sitten enemmän. Vaikka kompromissit eivät yleensä ole hyviä, niin tässä tapauksessa optimaalisesti tehty kompromissi suunnistajan, uimarin, voimistelijan, voimailijan ja kamppailijan ominaisuuksien välillä lienee se paras. Siihen vielä lisäksi hiihtotaito, niin hyvä tulee.
Määrittele bodari. Jos Classic Bodareista puhutaan niin heillä on aika tarkat määritelmät enimmäismassasta ja enemmän kiinitettään huomiota sen tapapainoisuuteen kuin määrään (koska sitä ei voi olla paljoa). Kisapainon pitää olla normaalipainon kieppeillä, toki rasvaprosentti äärettömän alhainen. Jos painoindeksi on lievän ylipainon tai ylipainon puolella 10% rasvoissa niin se ei vielä järin suuri kuorma ole (eli 180 senttinen painaisi noin 90 kiloa), ottaen huomioon että tst-varustus etenkin taistelutehtvässä voi olla jopa 30 kiloa. Polttoainetta toki kuluu jonkin verran enemmän, mutta varsin marginaalisesti... Mutta mikä tärkeämpää niin jos bodari jaksaa liikuttaa 110 kilon massaa 55% sykkeillä maksimista ja keveämmällä kaverilla 100 kiloa (eli 10 kiloa vähemmän lihasmassaa) liikkuu 65% sykkeillä niin kumpi käyttää enemmän hiilihydraatteja? Todennäköisesti tuo keveämpi kaveri. Rasva kun ei ihmisestä ihan heti lopu. Eli en tuijottaisi pelkkää energian tarvetta vaan suhteuttaisin sen nimenomaan hiilihydraattien kulutukseen, jotka määrää sen milloin taistelijan suorituskyvyssä tulee seinä vastaan kun puhutaan intensiivisestä toiminnasta.
Kahvakuulaurheilun puolella 170 senttiset tyypit usein kisaavat 80 ja 85 kiloisten sarjoissa, kaikki huiput taitaa täyttää ylipainoisen tai lievästi ylipainoisen määritelmän jos painoindeksiä tuojotellaan, mutta toki lihaksena eikä läskinä. Käytettävät painot jopa 64 kiloa, ja kyseessä on siis 10 minuuttinen kestävyyssuoritus. Tämä osoituksena niitä että mitä enemmän liikuteltavaa massaa sen enemmän tarvitaan lihasta, myös kestävyydessä. Sama crossfitissä, tyypit jotka pärjää ovat lihaksikkaita ja varmasti lievä ylipaino heilläkin lukee paparesissa ja työterveyslääkäri valittaa, vaikka rasvat on 10% kieppeillä. Tässä mielessä etenkin nykyisen tasiteluvarustuksen myötä, puhumattakaan taistelutehvtästä jolloin sitä ylimääräistä voi tulla kantoon paljonkin, sanoisin että enemmin lievästi ylipainoinen (mutta lihasta) kuin normaalipainoihinen.
Lisäksi bodarit tuntevat ravintopuolen kuta kuinkin paremmin kuin kukaan, miten esim taistelua edeltävä, sen aikainen tai sen jälkinen huolto. Nyt alkaa (urheilu)ravitsemustiede päästä sille tasolle millä bodarit oli 10-20 vuotta sitten... Tällä hetkellä bodarit vetää beta-alaniinia, kreatiinia, intraa, ja yms yms yms... Tuntuu että muut urheiljat alkavat vasta heräämään näihin juttuihin.
Ei sillä että bodareita jotekin ultimaattisina sotilaina pitäisin, mutta mitä voimaan ja kestävyyteen perusominaisuutena tulee niin "juokseva bodari" on aika hyvä pakkaus, vielä hyvällä ravintotietämyksellä ryyditettynä ja todennäköisesti normaalia matalamalla rasvaprosentilla koska nuo kuuluvat bodaus nimiseen lajiin siinä missä painojen nostaminenkin. Siihen päälle mainistemiasi laji-/liiketaitoja kuten uinti, suunnistus, vaellus, voimistelu jne niin hyvä tulee.
Viimeksi muokattu:
Bodyguard
Kenraali
Mulle nyt sanasta bodari tulee mieleen ( valitettavasti median vaikutuksesta ) mieleen "punttisalihörho". Aivan eri asia ovat sitten kehonrakentaja- ja fitnessurheilijat. He ovat urheilijoita, ja kuten sanoit omaavat ehkäpä kaikista urheilijoista parhaimman ravintotietämyksen ( ehkäpä muut lajit yrittävät päästä samaaan, siksi kai minäkin menen ens lauaantaina "ravinto-oppileirille" ). Niin, ja lihas painaa enemmän kuin läski. Voimalajien edustajat ovat yleensä massiivisia verrattuna esim. taekwondokoihin. Siksi juokseminen vaatii heiltä vähän enemmän kuin esim. taekwondokalta. Arvostan suuresti lihasmassaa omaavaa henkilöä, joka pystyy juoksemaan maratonin vaivatta. Kamppailu-urheilijat kamppailevat jatkuvasti lajissaan ja siitä voi olla heille sotilainakin etua. Kamppailu vaatii "pelisilmää", oikeanlaista ennakointia ja vastustajan lukemista. Kamppailu-urheilu vaatii sitkeyttä, mikä taas on sotilaalle erinomaisen hyvä taito. Paavo Suoranta ei ollut mikään lihaskimppu, eikä muutenkaan iso mies, mutta äärimmäisen jäntevä. Ei se radistina olo kaukopartiossa mitenkään kevyttä hommaa ollut. En väitä vastaan, etteikö voimailija voisi pärjätä. Voimansa puolesta varmasti jaksaa kantaa kamat ja vähän enemmänkin...
Muuten en kamppailu-urheilijoita tunne, mutta ne painijat jotka tunnen omakohtaisesti tai median välityksellä ovat kyllä hurjia tapauksia. Voimaa on paljon, liikkuvuus on hyvä, motoriikkaa löytyy ja kestävyyttä myös. Toki millä tasolla harrastajapainijoiden harjoittelu ja ominaisuudet sitten on, sitä en tiedä.
Monipuoliset lajit kun on siitä ongelmallisia että jos itse suoritus ei kehitä tehokkaasti tärkeimpiä sotilaan ominaisuuksia niin ne jää helposti sitten tekemättä. Paininkin luulisi vaativat yli 10 tuntia viikko, eli kaveri joka viitsisi 4 tuntia uhrata urheilulle ei painin äärellä välttämättä hirvittävästi kehity missään suhteessa. Soudussa aikakin kehittyy koko kroppaan kestävyyttä ja jossakin määrin voimaakin pelkästään soutamalla, eli 3-4 tuntia pelkkää soutua voi olla paljon tehokkaampi tapa harjoitella taistelijana toimimista varten kuin 3-4 tuntia pelkkää painia. Mutta tiedä sitten, tiedä vaikka olisivat painin ympärille kasanneet vaikka kuinka tehokkaan harjoituspaketin. En oikein tilannetta tunne.
Huippu-tason urheilu kun tuppaa olemaan kovasti toisenlaista kuin harrastelijoiden kuntoilut.
Mutta menee jaaritteluksi tämä meikäläisen kirjoittelu taas.
Monipuoliset lajit kun on siitä ongelmallisia että jos itse suoritus ei kehitä tehokkaasti tärkeimpiä sotilaan ominaisuuksia niin ne jää helposti sitten tekemättä. Paininkin luulisi vaativat yli 10 tuntia viikko, eli kaveri joka viitsisi 4 tuntia uhrata urheilulle ei painin äärellä välttämättä hirvittävästi kehity missään suhteessa. Soudussa aikakin kehittyy koko kroppaan kestävyyttä ja jossakin määrin voimaakin pelkästään soutamalla, eli 3-4 tuntia pelkkää soutua voi olla paljon tehokkaampi tapa harjoitella taistelijana toimimista varten kuin 3-4 tuntia pelkkää painia. Mutta tiedä sitten, tiedä vaikka olisivat painin ympärille kasanneet vaikka kuinka tehokkaan harjoituspaketin. En oikein tilannetta tunne.
Huippu-tason urheilu kun tuppaa olemaan kovasti toisenlaista kuin harrastelijoiden kuntoilut.
Mutta menee jaaritteluksi tämä meikäläisen kirjoittelu taas.
Varmaan riippuu siitä Second onko taistelijasi viikinki, jonka pitää ensin soutaa päästäkseen tappohommiin... 
3-4 tuntia viikossa säännöllisesti ja kyllä kikkoja vastataistelijan tappamiseen alkaa löytymään, jos ei muuta niin ainakin pää edellä maahan heittämiseen. Vai soutulaitteellako ajattelit lyödä lähitaistelussa?
Jos katsotaan esimerkiksi painonnostoa niin suhteessa omaan painoon eniten nostavat kevyimmät kaverit ja absoluuttisesti eniten kaikista painavimmat. Optimi lienee jossain näiden puolivälissä, kun mies ei ole nälkäinen pikkumies eikä iso vuori, joka liikkuukin kankeasti.
3-4 tuntia viikossa säännöllisesti ja kyllä kikkoja vastataistelijan tappamiseen alkaa löytymään, jos ei muuta niin ainakin pää edellä maahan heittämiseen. Vai soutulaitteellako ajattelit lyödä lähitaistelussa? Jos katsotaan esimerkiksi painonnostoa niin suhteessa omaan painoon eniten nostavat kevyimmät kaverit ja absoluuttisesti eniten kaikista painavimmat. Optimi lienee jossain näiden puolivälissä, kun mies ei ole nälkäinen pikkumies eikä iso vuori, joka liikkuukin kankeasti.
Viimeksi muokattu:
Varmaan riippuu siitä Second onko taistelijasi viikinki, jonka pitää ensin soutaa päästäkseen tappohommiin...
Jos katsotaan esimerkiksi painonnostoa niin suhteessa omaan painoon eniten nostavat kevyimmät kaverit ja absoluuttisesti eniten kaikista painavimmat. Optimi lienee jossain näiden puolivälissä, kun mies ei ole nälkäinen pikkumies eikä iso vuori, joka liikkuukin kankeasti.
Niin että cooper saa olla 2200 ja voimaa niin paljon että jaksaa aamulla vetää housut jalkaan, kunhan on tappotekniikat opeteltu?
Jaa miksikö mainitsin soudun? No siksi että jos käytettävissä on 3-4 tuntia viikossa niin tuolla tehdään jossakin 6kk-12kk aikana coopperissa 2800-3000 metriä juoseva jantteri (mikäli normaalipainoinen) joka kyykkää 1,5 kertaa oman painonsa verran rautaa tai vetää maasta 2 kertaa oman painonsa (jotka tosin jo vaatii levytanko treeniä vähän), eli enää ei mikään paskakuntoinen kukkakeppi vaan kaveri joka tarvittaessa nostaa haavoittuneen kaverin olkapäälle ja juosta loppasee tämä selässä vielä turvaan, ryömii pitkiäkin matkoja koska omaa vahvan selän ja jalat, jaksaa linnoittaa päivätolkulla asemia (nykyään kun tuo marssiminen on vähäisempää) ilman että taisteluvalmius kummemmin kärsii jen.jne.jne.
Vahvasti epäilen että jos painitreeneissä painotukset on 50% perusominaisuuksia (voima ja kestävyys) ja 50% lajitreeniä (eli tekniikoita) niin ihan samaan ei päästä 3-4 tunnin viikkoharjoitusmäärillä, se vaatii jonkin arviolta 6-7 tuntia viikossa. Mutta mitäpä siitä kun osataan tappohommat, tai ainakin ottaa toinen mies väkisin takaapäin.
Perusominaisuudet voima ja kestävyys (sekä liikkuvuus) ovat kuitenkin se pohja joille muut ominaisuudet rakennetaan. Noiden pitää olla riittävällä tasolla ensisijaisesti. Riittävän kestävyyden ja voimatasot omaavat kaverit on sitten toinen juttu ja esim painiminen ei ole kyllä ollenkaan huono vaihtoehto.
Painonnostossa isotkaan miehet eivät ole kankeita koska laji vaatii todella hyvän liikkuvuuden niin olka-, lonkka-, polvi- ja nilkkanivelistä. Se on ihan venyttelystä ja liikkuvuustreenistä kiinni miten kankeaksi ihminen itsensä päästää.
EDIT: Toki sotilaalle PARASTA kuntoliikuntaa on ryömiminen, Sähäkällä tyylillä suoritettu ylämäkiryöminen rakentaa vahvan kropan ja pitkät metsätieryöminnät kehittävät loistavan aerobisen kunnon. Vaan en usko että kovin moni innostuu aiheesta. Eihän se ole vielä edes olympialaji.
Että eiköhän tämä tråådi ollut minun osaltani nyt tässä, saatana tämä menee ihan pelkäksi jankkaamiseksi aiheen vierestä, ja minäkään en kiimassani malta pitää naamaani ummessa.
Kun pyhä tarkoitus oli alussa että mistään yksittäisistä lajeista en ryhdy jauhamaan, vaan pystyttelen fyysisen toiminnan eri osa-alueissa ja miten ne uskoakseni sotilaan toimintaan eri tilanteissa liittyy ja kuinka relevantteja ne ovat.Kellokin on puoli kolme yöllä, perkele.
Viimeksi muokattu:
Jos jaksat lukea aikaisemmat viestini ketjusta tiedät mitä olen kirjoittanut jolloin ei tarvitse arvailla väärin.
Voit epäillä vahvasti. Mainitsin aiemmin painin ja judon vaihtoehtoehdoksi jos halutaan lapsesta lähtien kehittää itseään, valitsin tälläiset esimerkit koska niissä ei vielä opeteta karatea niskaan tai silmän puhkomista avaimella mutta kuntopuoli sekä motoriikka ja tasapaino kasvavat. Lapsena luodaan perusta näillekin taidoille. Tietysti ajan kanssa on hyödyllisempää tappopuuhiin opetella muita juttuja kuin kreikkalaisroomalaista nysväämistä eli juurikin vaikka krav maga -tyyppisiä epäreiluja juttuja kuten "apina varastaa pähkinät"...
No isot kaverit ovat aina tuhdimpia ja painonnostajat joutuvat ylensyömään raskaassa sarjassa ja se tarkoittaa ylimääräistä massaa liikuteltavaksi. Kevyemmissä sarjoissa kun paino rajoittaa kasvua perustuu raudan liikuttelu hermostojen kehittämiseen.