Jalkaväentaistelijan lajianalyysi.

Second

Eversti
Jos jaksat lukea aikaisemmat viestini ketjusta tiedät mitä olen kirjoittanut jolloin ei tarvitse arvailla väärin.



Voit epäillä vahvasti. Mainitsin aiemmin painin ja judon vaihtoehtoehdoksi jos halutaan lapsesta lähtien kehittää itseään, valitsin tälläiset esimerkit koska niissä ei vielä opeteta karatea niskaan tai silmän puhkomista avaimella mutta kuntopuoli sekä motoriikka ja tasapaino kasvavat. Lapsena luodaan perusta näillekin taidoille. Tietysti ajan kanssa on hyödyllisempää tappopuuhiin opetella muita juttuja kuin kreikkalaisroomalaista nysväämistä eli juurikin vaikka krav maga -tyyppisiä epäreiluja juttuja kuten "apina varastaa pähkinät"... :D



No isot kaverit ovat aina tuhdimpia ja painonnostajat joutuvat ylensyömään raskaassa sarjassa ja se tarkoittaa ylimääräistä massaa liikuteltavaksi. Kevyemmissä sarjoissa kun paino rajoittaa kasvua perustuu raudan liikuttelu hermostojen kehittämiseen.
Suosittelen vahvasti vanhojen viestien lukemista. Puutuit tähän väittämääni:

"Monipuoliset lajit kun on siitä ongelmallisia että jos itse suoritus ei kehitä tehokkaasti tärkeimpiä sotilaan ominaisuuksia niin ne jää helposti sitten tekemättä. Paininkin luulisi vaativat yli 10 tuntia viikko, eli kaveri joka viitsisi 4 tuntia uhrata urheilulle ei painin äärellä välttämättä hirvittävästi kehity missään suhteessa. Soudussa aikakin kehittyy koko kroppaan kestävyyttä ja jossakin määrin voimaakin pelkästään soutamalla, eli 3-4 tuntia pelkkää soutua voi olla paljon tehokkaampi tapa harjoitella taistelijana toimimista varten kuin 3-4 tuntia pelkkää painia. Mutta tiedä sitten, tiedä vaikka olisivat painin ympärille kasanneet vaikka kuinka tehokkaan harjoituspaketin. En oikein tilannetta tunne. "

Toki ymmärrän että NRA-osastolla on vaikea pitää fantasiat ja todellisuus erillään ja aletaan onanoimaan ajatuksella että 'lapsesta asti harrrastanut judoa'. No guess what, 96% nykyisestä reservistä ei ole eikä tulevaisuudessakaan tule omaamaan kamppailutaustaa. Eikä oikein muutakaan urheilutaustaa. Tärkein juttu olisi saada heikko kuntoisesta kaverista kohtuu hyvä kuntoinen vuodessa parissa. Eli perusominaisuudet voima ja kestävyys riittävälle tasolle.

Ennenkuin alat asiasta vänkäämään enemmän niin pistäppäs tuollainen 3-4 tunnin viikkosuunnittelma joka on kasattu painin ympärille. Soudusta voin heittää sellaisen helposti, tosin lisään sekaan levytanko harjoitteita koska noilla voimanhankita käy tehokkaimmin:

-2x40 min vauhtikestävyys-soutua (sis. 10 min min lämmittelyt ja jäähdyttelyt) = 120 min, tosin optioksi viikon toisen intervalliharjoituksen sijaan jättäisin inervalliharjoituksen jossa tehdään 5x5 min kovempa, tuollainen olisi hyvä tehdä aikankin joka toinen viikko.
-60 min voimaharjoittelua (kyykky, maastaveto, leuanveto, penkkipunnerrus) joku 2x5-8 toistoa per liike.
-jos aikaa jää niin 20 min venyttelyitä ja 40 min peruskestävyys soutua.

Tässä nyt ei ole mitään lepo- ja raskasviikkojuttuja, mutta lepoviikko käytännössä siten että 1 vauhtikestävyyssoutu jätetään pois ja toinenkin ainakin alussa kun kunto ei ole vielä hyvä korvataan peruskesätyvyssoudulla.
Ja kovalla viikolla sitä vastoin tehdään yksi 2-3 tuntinen harjoitus (joka sisältää vauhtikestävyyttä sen 40 min ja loput peruskestäyyttä), voimaharjoituksen jättäisin pois tuolta viikolta ja keskittyisin puhtaasti kestävyyden kehittämiseen.

Miksi näin? Vauhtikestävyysharjoittelu on tehokkain aerobinen liikkumistapa ja koska harjoittelumäärät on vähäiset niin tehokkuuden kautta joutuu lähtemään liikkeelle. Voimaharjoittelussa keskityttään kokonaisvaltiasesti sekä ala- että yläkropan vetävien ja työntävien lihasten vahvistamiseen eli tuolla toistoalueella saadaan lihasmassaa ja voimaa lisää. Yksi kaksituntinen harjoitus noin joka kolmas viikko mahdollistaa rasvanpolttokyvyn tehostamisen ja kehittää muutenkin peruskestävyyden ala-alueita hyvin. Ja lepoviikko sitten sitä lepoa varten.

Vai että isommat kaverit joutuu painonostossa ylensyömään ja ovat 'tuhdimpia'... Pari juttua: A. painoluokkia on 105 kiloon asti ja kaikki noissa luokissa urheilevat joutuvat myös painoluokissaan pysymään, läskistä rangaistaan koska se ei osallistu kehon liikuttamiseen vaan on vain hidaste, eli kaloreiden saanti pitää olla hallussa siten että painoa ei pääse kertymään kun haluttu painoluokka on saavutettu. Eli tymäkkä EI niin sanoille 'tuhti' kuin 'ylensyönti' B. Sen lisäksi painoluokat käytännössä perustuu genetiikkaan, keveiden sarjojen tyypit on lyhyitä ja lihaksikkaita, raskaiden sarjojen miehet pitkähköjä ja lihaksikkaita. C. Kaikki painonostajat omaavat äärimmäisen hermottuneet lihakset, koska etenkin tempaus on taitoliike ennekaikkea, Rinnalleveto ja työntö on enemmän voimaan perustuva liike mutta taitoliike sekin ja koska lajissa mitataan maksimivoimaa niin tämänkin voima saavutettaan hermotuksen (eli liiketaidon) kautta. D. Se miksi keveän sarjan kaverit nostaa (suhteessa kehonpainoonsa) enemmän perustuu vipuvarsiin, lyhyet vipuvarret ovat voiman kehittämisen kannalta etu. Ihminen voi pohkeilla nostaa saman painon kuin koko reiden alueen lihaksilla. Ei rasvaprosentissa ole mainittavia eroja.:

Hirveä 105 kiloinen läski tässä näin:



62 kiloinen siima



Hermotuksesta ei ryhdy puhumaan sen enempää koska sitä jo käsittelin. Korostan kuitenkin että kyseessä liikekohtainen ominaisuus, ja se välittyy muihin liikkeisiin perin huonosti.

Kaikenlisäksi painonosto ei ole kestävyyslaji millään muotoa, eikä oikein mittaa koko kropan voimatasojakaan (vuodesta 1972 lähtien kun punnerrus pudotettiin pois). Tempaus on hieno liike ja kyllä jokaisen pitäisi se osata tehdä ja omata liikkuvuutensa puolesta valmiudet sen suorittaimiseen mutta topikin kannalta aika huono laji. Kyseessä on yhdistetty taito- ja voimalaji, esim voimanosto tästä syystä olisi hyvä lisä olympialaisiin puhtaana voimalajina. Eli topikin kannalta erittäin toisarvoinen asia, mutta kun noin vahvaa mutuilua esitit niin sama korjata nekin tässä yksin tein.

Että aika vahvalla mutulla kyllä menet. Mutta se ei ole yllätys, näin surkealla tolallahan se on reserviläisten/kansalaisten liikuntatietämys yleisesti ottaen on.

EDITiä niin maan PRKLeesti.
 
Viimeksi muokattu:

Tetra

Ylipäällikkö
Lahjoittaja
ELSO 2.0
Mutustelen sen verran, että ihmiset taitavat useasti liioitella kamppailulajeissa tarvittavan voiman määrää ja aliarvioida kestävyyyden merkitystä. Näin ainakin oman lajini suhteen, jonka voisi painilajiksi luokitella. Lajitreenit myös kehittävät kuntoa ihan hyvin, varsinkin sparraus ja vastaavat harjoitteet on rankkoja. Monelle on tärkeintä löytää edes yksi tai muutama itseään miellyttävä liikuntamuoto, mutta toki se on eri asia kuin tämän aiheen kaltainen optimointi.
 

Second

Eversti
Mutustelen sen verran, että ihmiset taitavat useasti liioitella kamppailulajeissa tarvittavan voiman määrää ja aliarvioida kestävyyyden merkitystä. Näin ainakin oman lajini suhteen, jonka voisi painilajiksi luokitella. Lajitreenit myös kehittävät kuntoa ihan hyvin, varsinkin sparraus ja vastaavat harjoitteet on rankkoja. Monelle on tärkeintä löytää edes yksi tai muutama itseään miellyttävä liikuntamuoto, mutta toki se on eri asia kuin tämän aiheen kaltainen optimointi.
Tehdääs tästä helppoa ja anti-mutuilua. Ei Tetran viestiä kohtaa suunnattu vaan yleisesti ottaen.

Mitkä on keskimääräiset sykkeet vaikkapa tunnin treenin aikana? Heitetääs parit esimerkit: jos ne on alle 65% maksimista* niin epäilen kovasti että mitään kehittyy, vaikka hetkittäisesti rankkuutta olisikin ilmassa. Voimakestävyys voi kehittyä jos lihakset joutuu hapoille (esim Karatessa tuntuvat tätä teettävän), mutta kestävyyskunto vaatii käytännössä sen että koko hajroituksen ajan sykkeet on selkäesti koholla. Toki täydelliselle sohvaperunalle jos pelkkä sohvalta nousu nostaa kuntoa.

Jos ne on 75% maksmista niin jo jotakin alkaa tapahtua. Voihan se peruskestävyys vähän toki noustakin jos verrataan nolla tasoon, mutta 3-4 tuntia viikossa on liian vähän että kehitys olisi tehokasta. Tämä jo käytännössä vaatii täyden keskittymisen harjoitukseen eli minkäänlainen oppimis-opettamis tilanne ei oikein onnistu.

Jos ne on 85% maksimista niin vauhtikestävyys kehittyy jo aika hyvin ja peruskestävyys myös. Mutta missään lajitreenissä tuskin päästään tätä lähelleekään. Tällä rasitustasolla kun ei mitään opita, tällä rasitustasolla vain kärsitään.

Sparrien aikana päästään ehkä 90% maksimista, mutta tuollakin alueella pitäisi viipyä yli 15minuuttia, mieluusti 20 minuuttia, jotta vauhtikestävyys kehittyy (peruskestävyys ei kehity kovinkaan hyvin). Ja tämä on jo semmoinen rasitusaste että äitiä tulee ikävä eikä tee oikeastaan mitään muuta mieli kuin hidastaa ja/tai lopettaa suorittaminen, ollaan jo lähellä sitä rasitustasoa joka on läsnä täysillä juostussa cooperin testissä (suurin osa juoksee coopperinsa tällä tasolla). Tämä rasitusalue tarjoaa lähinnä väärin oppimista joka tietty on hyvä stressitestinä, mutta sparreissa tuskin tällä rasitusalueella viivytään edes paria minuuttia yhtä jaksoisesti.

Tämä siis anti-mutuiluna tuomaan vähän kontekstia siihen miten ja millä reunaehdoilla kestävyyttä yipäätään voidaan kehittää. Kyllähän jotkut väittää että Golfkin kehittää kestävyyttä mutta ennenkuin minulle lyädään sykemittari kouraan jossa näkyy harjoitukseen käytetty aika ja harjoituksen aikaiset keskisykkeet ja siinä lukee jotakin vaikkapa 60 min 75% maksimista niin minä lähinnä tuhahdan väittämälle.

Sen verran taustaa että aika paljon käyn läpi oppimiani kamppailutekniikoita ja vaikka pyrin homman pitämään intensiivisenä mutta keskittyneenä (kertaan lähinnä opittuja tekniikoita) niin sykkeitä on vaikea saada tuonne 75%, toki koviakin rutistuksia mukaan mahtuu mutta ne on niin lyhkäisiä että ne lähinnä vain piristää. Käytännössä kamppailutreenit on tuota 65% kategoriaa. En väitä että asiasta tietäisin kaiken mutta sykemittari minulla kestävyysurheilijana on käytännössä joka treenissä (pois lukien puhtaat voimatreenit) mukana joka on aika obejktiivinen väline tuon kokonaisuuden hahmottamiseen. Minulle kamppailutreenit on siis lähinnä sellaista keveää palauttavaa puuhaa jolla haetaan enemmänkin lihashuoltoon liittyviä juttuja lepopäivinä tai kovemman päivän keveämpänä harjoituksena kun lajitreenit alkaa puuduttaa, vaikka siis pyrin aika kovaa intensiivisyyttä pitämään yllä läpi treenin ja välttelemään katkoksia.

Toki minulla alkaapi olemaan ihan kohtuullisen hyvä aerobinen kestävyys.

EDIT:

*tällä tarkoitan siis prosenttuaalista määrää henkilön omasta maksimisykeestä.
 
Viimeksi muokattu:

commando

Kenraali
Toki ymmärrän että NRA-osastolla on vaikea pitää fantasiat ja todellisuus erillään ja aletaan onanoimaan ajatuksella että 'lapsesta asti harrrastanut judoa'. No guess what, 96% nykyisestä reservistä ei ole eikä tulevaisuudessakaan tule omaamaan kamppailutaustaa. Eikä oikein muutakaan urheilutaustaa. Tärkein juttu olisi saada heikko kuntoisesta kaverista kohtuu hyvä kuntoinen vuodessa parissa. Eli perusominaisuudet voima ja kestävyys riittävälle tasolle.
Puhuin ideaalista aloitustilanteesta. Luonnollisesti vanhempien kannattaa etsiä jokin hyvä harrastus oli se mikä tahansa lapsilleen ja antaa virikkeitä, jotta innostus syntyisi. Tosiasia on toki se ettei suurinta osaa kiinnostaa eikä ole aikaa, siksi reserviläinen ei ole sijoitettuna nykyisin kovinkaan kauaa. "NRA-osasto"... =D

Ennenkuin alat asiasta vänkäämään enemmän niin pistäppäs tuollainen 3-4 tunnin viikkosuunnittelma joka on kasattu painin ympärille. Soudusta voin heittää sellaisen helposti, tosin lisään sekaan levytanko harjoitteita koska noilla voimanhankita käy tehokkaimmin:
Käytännössä näillä tuntimäärillä ei-huipputasolle pyrkivät painijat menevät ja kovia tuloksia saadaan perinteisillä lihaskuntotesteissä verrattuna frisbeegolffaajiin tai narukäsifutaajiin. Kamppailulajeissa on erilaisia ohjelmia ja kun ajankäyttö on tehokasta ja tempo kohdillaan harjoituksissa niin ihmiskeho kehittyy siihen kauneimpaan kohti perustehtäväänsä.

Vai että isommat kaverit joutuu painonostossa ylensyömään ja ovat 'tuhdimpia'... Pari juttua: A. painoluokkia on 105 kiloon asti ja kaikki noissa luokissa urheilevat joutuvat myös painoluokissaan pysymään, läskistä rangaistaan koska se ei osallistu kehon liikuttamiseen vaan on vain hidaste, eli kaloreiden saanti pitää olla hallussa siten että painoa ei pääse kertymään kun haluttu painoluokka on saavutettu. Eli tymäkkä EI niin sanoille 'tuhti' kuin 'ylensyönti' B. Sen lisäksi painoluokat käytännössä perustuu genetiikkaan, keveiden sarjojen tyypit on lyhyitä ja lihaksikkaita, raskaiden sarjojen miehet pitkähköjä ja lihaksikkaita. C. Kaikki painonostajat omaavat äärimmäisen hermottuneet lihakset, koska etenkin tempaus on taitoliike ennekaikkea, Rinnalleveto ja työntö on enemmän voimaan perustuva liike mutta taitoliike sekin ja koska lajissa mitataan maksimivoimaa niin tämänkin voima saavutettaan hermotuksen (eli liiketaidon) kautta. D. Se miksi keveän sarjan kaverit nostaa enemmän perustuu vipuvarsiin, lyhyet vipuvarret ovat voiman kehittämisen kannalta etu. Ihminen voi pohkeilla nostaa saman painon kuin koko reiden alueen lihaksilla. Ei rasvaprosentissa ole mainittavia eroja.:
Käytännössä vipuvarsien pituuden hyöty on liikekohtaista, pitkistä käsistä on hyötyä maastavedossa ja haittaa muissa. Painoluokkaahan ei sanele pelkkä pituus vaan pikemminkin ruumiinosien pituus. Pitkäselkäisyys ei ole etu kuin vain uinnissa. Tottakai kilpaurheilussa myös raskassarjalaiset ovat hermottuneita mutta se taso aloituskohdasta huippuhermotukseen saavutetaan hitaammassa ajassa kuin alempaan painoluokkaan jäänti jossa ei voi kasvattaa lihasmassaa loputtomasti koska painoluokka tulee vastaan muuten.

Että aika vahvalla mutulla kyllä menet. Mutta se ei ole yllätys, näin surkealla tolallahan se on reserviläisten/kansalaisten liikuntatietämys yleisesti ottaen on.
Itseni ei koskaan ole tarvinnut treenata huipputasolla koska olen pyrkinyt elämänfilosofiassa kehittämään kaikkia taitoja, joten monessakin asiassa mennään mututasolla ja ainakin tähän mennessä se on riittänyt tuomaan kiitettäviä tuloksia joskaan koskaan en ole ollut paras enkä ole pyrkinytkään. Minulle riittää se että joka urheilulajissa saavutetaan puolet maailmaennätyksestä. :)
 
Viimeksi muokattu:

Tvälups

Ylipäällikkö
On ollut puhetta juoksusta, hiihdosta, pyöräilystä, melonnasta, nyt voimailu- ja kamppailulajeistakin.

AMMUNTA

Anyone?

Vai onko se niin eilispäivän juttu? Esim. RUL hyväksyi sotilasgolfin lajistoonsa, mutta perinneammunta ei saanut kannatusta.
 

commando

Kenraali
Sotilasgolf? :D Ammunta on toki tärkeää ellei jopa tärkeintä mutta kunnon kohottamiseen ja fyysisen suorituskyvyn kohottamiseen siitä ei ole. Esimerkiksi pistoolilla ampumisessa tärkeää puristusvoimaa pitää kehittää muulla tavalla kuin ampumalla esim. grippereillä, farmarin kävelyllä jne.
 

Bodyguard

Kenraali
Lahjoittaja
Ammunta on toki tärkeä laji, ellei peräti tärkein. Jokaisen sotilaan pitää osata ampua vähintään omalla henkkoht aseella. Tetran viestiin sen verran, että ihan oikein totesit. Esim. taekwondokat eivät ole mitään patteja, enemmänkin jänteviä ja sitkeitä. Eli kestävyys voi ratkaista ( ja usein ratkaiseekin ) niin otteluissa kuin treeneisssäkin. Kyllä se syke TKD-treeneissä on melkoisen korkea, luokkaa 75-85%, mutta tiettty se on aina jokaisesta itsestään kiinni, miten harjoittelee. Ne kehittyvät, jotka treenaavat tosissaan, löysäilijät eivät. Toki ohjaajat "patistavat2 ja kannustavat, mutta kaikille se ei mene perille.
 

Tvälups

Ylipäällikkö
Joo, en tiedä pelataanko sitä maastopuvussa (tuskin) vaiko m/58:ssa mitalit ja pinssit rinnassa helskyen sekä viiri siellä lepattaen...

Ammunta on toki tärkeää ellei jopa tärkeintä mutta kunnon kohottamiseen ja fyysisen suorituskyvyn kohottamiseen siitä ei ole. Esimerkiksi pistoolilla ampumisessa tärkeää puristusvoimaa pitää kehittää muulla tavalla kuin ampumalla esim. grippereillä, farmarin kävelyllä jne.
Saanen olla eri mieltä. Ammuntalajeja löytyy leegio. Perinteinen 25m olympiapistooli-ammunta ei kuntoa kohota, mutta esim:
-kasa- ja tarkka-ammunta (jätetään ne golfkärryt RUL:n ukoille) 300m-> Kävely/hölkkä/juoksu.
-SRA -> tuli ja liike
-ampumahiihto. hirvenjuoksu ja -hölkkä (yksin harjoitellessa aseenkin on kuljettava mukana lenkin ajan)

Kaikki ampuminen edesauttaa ampumataidon ylläpitoa sekä kehittymistä. Ilmapistoolista raketinheittimeen. Kaikki edesauttaa. Huippuampujan on keskityttävä valitsemaansa lajiin, mutta eikös tämän ketjun aiheena ole keskiverto jv-sotilas?
 

commando

Kenraali
No jos SRA kehittää kuntoa (ellei ampumakuntoa lueta siihen) niin sitten kehittää myös nussiminen ja golf myös. :) Hyvä pointti tietysti että ampumahiihdot- ja juoksut kehittävät kuntoa, ei ollut mielessä yhtään vastatessa. Rystysillä punnertaminen on muuten yksi hyvä tapa kehittää ranteita, jotka ovat tärkeitä pistoolitouhuissa.
 

Bodyguard

Kenraali
Lahjoittaja
Eiköhän kaikki täällä ole samaa mieltä siitä, että jv-sotilas tarvitsee hyvän ampumataidon, riittävästi kestävyyttä, liikkuvuutta, voimaa ja nopeutta ( räjähtävyyttä ) ja lihaskuntoa/-tasapainoa. Miten ne sitten hankitaan, on kiinni siitä, mikä kutakin miellyttää. Ampumataito kehittyy ampumalla, kaikkia muita voidaan kehittää erilaisilla lajeilla. Otin esille kamppailulajit, koska ne ovat hyvinkin monipuolisia. Mutta, mutta, eivät nekään yksinään riitä. Treenaamisen pitäisi olla laaja-alaista ja siihen vielä se ravintopuoli sekä riitttävä ja oikeanlainen lepo. Kenellä riittää aika kaikkeen ? Ehkäpä ei kellään, joten sitten joutuu valitsemaaan ja priorisoimaan...
 

Tvälups

Ylipäällikkö
Eiköhän kaikki täällä ole samaa mieltä siitä, että jv-sotilas tarvitsee hyvän ampumataidon, riittävästi kestävyyttä, liikkuvuutta, voimaa ja nopeutta ( räjähtävyyttä ) ja lihaskuntoa/-tasapainoa. Miten ne sitten hankitaan, on kiinni siitä, mikä kutakin miellyttää. Ampumataito kehittyy ampumalla, kaikkia muita voidaan kehittää erilaisilla lajeilla. Otin esille kamppailulajit, koska ne ovat hyvinkin monipuolisia. Mutta, mutta, eivät nekään yksinään riitä. Treenaamisen pitäisi olla laaja-alaista ja siihen vielä se ravintopuoli sekä riitttävä ja oikeanlainen lepo. Kenellä riittää aika kaikkeen ? Ehkäpä ei kellään, joten sitten joutuu valitsemaaan ja priorisoimaan...
Puolustusvoimien puolella "kikkailu" auttaa kummasti tuon riittävän ajan saamiseen. Vuosituhannen vaihteessa en pystynyt tekemään kuntotestejä/cooperia fyysisen vamman vuoksi, joten tipuin kuntomittareilla ö-luokkaan. Tästä seurauksena työnantaja määräsi minulle 6h ohjattua liikuntaa viikottain. Hyvä! Samaan aikaan olin urheiluvalmennettava kahdessa lajissa, josta seurasi 4-6h palkallista urheiluvapaata per viikko. Tähän päälle TES:in mukainen omaehtoinen liikunta 1-2h/viikko. Kaksi työpäivää viikosta liikuntaa muodossa jos toisessa tasoitti melko mukavasti sen silloisen kehnon palkkatason.
 

Second

Eversti
Käytännössä vipuvarsien pituuden hyöty on liikekohtaista, pitkistä käsistä on hyötyä maastavedossa ja haittaa muissa. Painoluokkaahan ei sanele pelkkä pituus vaan pikemminkin ruumiinosien pituus. Pitkäselkäisyys ei ole etu kuin vain uinnissa. Tottakai kilpaurheilussa myös raskassarjalaiset ovat hermottuneita mutta se taso aloituskohdasta huippuhermotukseen saavutetaan hitaammassa ajassa kuin alempaan painoluokkaan jäänti jossa ei voi kasvattaa lihasmassaa loputtomasti koska painoluokka tulee vastaan muuten.
Painonostossa ei ole niikään kiinni siitä mitkä kropan mittasuhteet on hyvät, riippuu painoluokasta: tyypillinen endomorphi (taipuvainen lihavuuteen, lyhyet raajat) saavat raudan hyvin liikkeelle, mutta koska raajat ovat lyhyet niin vedon aikana tankoa ei saada kiihdytettyä, jos joku nostossa on ongelma niin se juuri tangon alle ehtiminen. Samoin tutkimusten mukaan keveiden painoluokkien nostajilla yleensä on joitakin prosenttiyksilöitä enemmän lihasmassaa, tämä antaa paremmin vipuvarret koska suhteessa lyhyissä raajoissa on enemmän lihasta.

http://www.dynamic-eleiko.com/sportivny/library/news/nv006.html

T.A. Yenilin in 1967 obtained the most reliable data of the morphology of the weightlifter's body. The weightlifters in the lighter weight categories have the highest content of muscle mass (up to 48%), whereas, the lifters in the heavier weight classes had the least amount of muscle mass (up to 44%).
Ektomorpheilla (eli laihat, heikosti lihasta saavat) sekä mesomorpheilla (ISO Arska) taas pitkät raajat mahdollistavat sen että jos/kun tanko saadaan liikkeelle niin se saadaan kiihdytettyä vauhtiin, näillä nostajilla juuri vedon alku ja kyykystä nouseminen on enemmän ongelmia. Koska raajat on pitkät. Mesomorphit tuntuvat kansoittavan raskaammat painoluokat ja laihaläskit ektomorphit sitten superraskaan, koska saadakseen riittävästi lihasta heidän pitää syödä paljon ja suhteessa isompi osa kaloiresta muuttuu läskiksi kuin mesomorpheilla. Mesomorphit kun ovat taipuvaisia juuri siihen että kalorit muuttuvat helpommin lihakseksi.

http://breakingmuscle.com/olympic-weightlifting/an-analysis-of-body-types-in-weightlifting


Käytännössä näillä tuntimäärillä ei-huipputasolle pyrkivät painijat menevät ja kovia tuloksia saadaan perinteisillä lihaskuntotesteissä verrattuna frisbeegolffaajiin tai narukäsifutaajiin. Kamppailulajeissa on erilaisia ohjelmia ja kun ajankäyttö on tehokasta ja tempo kohdillaan harjoituksissa niin ihmiskeho kehittyy siihen kauneimpaan kohti perustehtäväänsä.
Juu siis lihaskunto kehittyy aika vähällä. Juuri peruskestävyys ja ylipäätään aerobinen kestävyys on siitä perseestä että se vaatii jopa harrastelija tasolla 5-7 tuntia treeniä. Lihaksen voima ja/tai massa kehittii jos lihasta rasittaa 2-3 kertaa viikossa. Eräs maailman huippubodareista saavutti Mr. Olympian useita kertoja vain 4 tunnin treenillä viikossa, herra Dorian Yates. Toisaalta esimerkiksi Milko Tokolan eli kotimainen nuori nouseva tähti, treenaa kahdesti päivässä mutta koska lajina on painonnosto, eli lopun viimein tekninen laji, niin valta osa harjoittelua on tekniikkaharjoituksia. Esimerkiksi tempauksen täydelliseen hallintaan voi mennä jopa 10 vuotta ammattimaista treeniä joiden lähteiden mukaan. Voimanostajat selviää vähemmällä koska liikkeiden tekniikat on aika helppoja sisäistää joten heillä riittää paljon vähäisempikin harjoittelu.

Kestävyysurheilussa määrät ratkaisee, 'miles builds champions' kuten sanotaan. Jo pelkkä kansallaiselle tasolle nouseminen melkein lajissa kuin lajissa tarkoittaa 600 tunnin harjoittelumääriä vositasolla useiden vuosien ajan, eli käytännössähän tuo tarkoittaa reilun 10 tuntia viikko. Piirikunnalliselle tasolle riittää karkeasti joku 400-500, melkein lajissa kuin lajissa (siis kestävyyslajissa). Kansainvälinen taso tarkoittaa sitten jotakin 900 tunnin vuotuisia harjoittelumääriä, se on about kaksi ja puoli tuntia päivä.

Toki intensiivisiäkin harjoitusohjelmia on, tuo edellisessä viestissäni kijoittelema soutu-homma noudattelee tuollaista tunti-rajoitteiselle suunniteltua harjoituskokonaisuutta (joka on kohtuullisen rasittava), mutta pirullisen rajoittuneita ne on ja suuntautvat lähinnä kuntoilijoille. Ongelmana on juuri ajan rajallisuus. Holmeniin maratonohjelmat perustuu tuollaisiin ja mm 3:45 tunnin alituksessa (jonka alitusta voisi kai jo kutsua hyväksi kansalaiskunnoksi) taisi olla 4-5 tuntia juoksua viikossa, josta kovaa (kärsimys) juoksua karkeasti se 3 tuntia. Lisäksi sotilas tarvitsisi ainakin tunnin voimaa ja venyttelyitä vielä lisäksi ehkä sen 30 min. Ja tuo Holmenin ohjelma on todella rasittava ja kuulemani mukaan vamma-altis koska kovaa juoksua tulee juoksijan kuntoon nähden paljon. Toki esim hiihdossa tai soudussa tämä ei ole ongelma. Pyöräilyssä taas on juuri se ongelma että käytännössä se vaatii 1,5-2 kertaa pidemmän harjoitteluajan kuin juoksu saman kehityksen saamiseksi. Ja korostan edelleen että nämä Holmenin juoksujen rasitustasot on sellaisia että niitä ei mitenkään enää oheisharjoitteluna tehdä, eli esim jos kamppailutunnilla on tarkoitus oppia jotakin niin tämmöistä rasitustasoa lähellä ei päästä kirveelläkään. kontoilut ja tekniikkatreenit pitää pitää siis erikseen.

Että edelleen epäilen hyvin vahvasti että muutaman tunnin viikkoharjoitusmäärillä pääsee mihinkään kun aletaan puhua kestävyyden ja voiman yhdistämisestä [EDIT: Ja yhdistää jotakin lajitaitojakin siihen.]

Niin ihminenhän on lajina muuten juoksu-metsästäjä ja kävelykeräilijä. Eli saalis juostaan keskipäivän aikana läkähdyksiin ja tökitään uupunut elukka sitten keihäällä tainnoksiin. :)
 
Viimeksi muokattu:

Bodyguard

Kenraali
Lahjoittaja
Puolustusvoimien puolella "kikkailu" auttaa kummasti tuon riittävän ajan saamiseen. Vuosituhannen vaihteessa en pystynyt tekemään kuntotestejä/cooperia fyysisen vamman vuoksi, joten tipuin kuntomittareilla ö-luokkaan. Tästä seurauksena työnantaja määräsi minulle 6h ohjattua liikuntaa viikottain. Hyvä! Samaan aikaan olin urheiluvalmennettava kahdessa lajissa, josta seurasi 4-6h palkallista urheiluvapaata per viikko. Tähän päälle TES:in mukainen omaehtoinen liikunta 1-2h/viikko. Kaksi työpäivää viikosta liikuntaa muodossa jos toisessa tasoitti melko mukavasti sen silloisen kehnon palkkatason.
Joo, kantahenkilökunnalle se varmaan onnistuu. Samoin poliiseilla ja palomiehillä on mahdollisuus kuntoiluun työaikana ( poliiseilla myös ammunta ). Tarkoitin lähinnä reserviläisiä, eli muitaa kuin em. ammateissa työskenteleviä.
 

Tetra

Ylipäällikkö
Lahjoittaja
ELSO 2.0
Hyvä idea tuo sykemittari kamppailulajitreenissäkin, pitää kokeilla! Varmastikaan kestävyysurheilijalle ei kamppailulajit ole paras tapa kohottaa kestävyyskuntoa, mutta omalla kohdallani olen kehitystä havainnut. Menenkin varmaan sohvaperuna -osastoon. :) Vaikutusta on varmasti tekniikan kehittymisellä, mutta kyllä tietenkin ne lajille olennaiset ominaisuudet kehittyvät nujutessakin. Täytyy myös mainita että paljon on eroja eri lajien välillä ja niissäkin salista/tatamista/whatever riippuen. Nuorempana tuli jonkun verran käytyä noissa itämaisissa "perinteisissä" lajeissa ja siellä hyvä että edes tuli hiki. Sen sijaan näissä enemmänkin kamppailu-urheilulajeissa on alusta alkaen fyysinen rasitus ollut olennainen osa harjottelua.
 
Viimeksi muokattu:

Tvälups

Ylipäällikkö
Jalkaongelmista...

yle 22.4.2014 klo 8:48
Tarkista lapsesi kengät säännöllisesti – väärän kokoiset jalkineet kostautuvat vanhemmiten
Millaisin perustein valitset lapsellesi kengät ja kuinka usein hankit uudet? Väärän kokoiset jalkimet näkyvät jälkeenpäin pahimmassa tapauksessa jopa luustoperäisinä vaivoina.

Kuva: Yle


Kyllähän hirveän paljon aikuisiän vaivoista on jo lapsuudesta lähtöisin. Kun lasten kenkiä tarkkailee, niin valitettavan paljon niistä ovat väärän kokoisia.

– Jalkaterapeutti Tiina Puustinen

Väärän kokoiset kengät lapsuudessa voivat kostautua vanhemmiten. Liian pienet tai ylimittaiset jalkineet aiheuttavat sekä pieniä vammoja että suurempia luustoperäisiä vaivoja.
Jalkaterapeutti Tiina Puustisen mukaan suuri osa suomalaisista lapsista liikkuu vääränlaiset jalkineet allaan. Puustinen törmääkin ammatissaan väärän kokoisten kenkien aiheuttamiin ongelmiin usein.

– Kyllähän hirveän paljon aikuisiän vaivoista on jo lapsuudesta lähtöisin. Kun lasten kenkiä tarkkailee, niin valitettavan paljon niistä ovat väärän kokoisia.

Puustisen mukaan lapsille oikean kokoisten kenkien löytäminen on vaikeaa, koska nuorimmat eivät osaa itse kertoa, onko kenkä sopivan kokoinen. Teini-ikää lähestyttäessä jalkineiden valinta tehdään usein pelkästään numeron perusteella.

Kenkien aiheuttamat ongelmat alkavat näkyä vasta kahdenkymmenen vuoden iässä, kun jalka luutuu lopullisesti. Pienemmät haitat vaikuttavat jalan ihoon, mutta pahimmillaan ongelmat voivat johtaa jopa kirurgin veitsen käsittelyyn.

– Yleisimmät vaivat mitä kengät aiheuttavat, ovat varpaiden virheasennot, vaivaisenluut ja vasaravarpaat. Sitten tietysti on ihon muutoksia, kuten kovettumia tai rakkoja. Mahdollista on tulla ihan isojakin asentovirheitä, ja kun ne ovat luustoperäisiä, niin ne ovat kirurgin hoidettavia, Puustinen kuvailee.

Askeleet oikean kenkäparin löytämiseksi


Me kun ollaan näiden asioiden kanssa tekemisissä aamusta iltaa, niin kyllä sen näkee jo päällepäin onko kenkä oikean kokoinen vai ei.

– Kenkämyyjä Teija Kilpiö

Lasten kengänvalinnassa ongelmana on se, etteivät nuorimmat osaa itse kertoa kengän sopivuudesta, jolloin vanhempien vastuu kasvaa. Kenkämyyjä Teija Kilpiö kertoo askel askeleelta reitin oikean jalkineparin löytämiseen.
– Käyttötarkoitus on aina se ensimmäinen asia, jota lähdetään miettimään. Pohditaan, minkälaisia ominaisuuksia siltä jalkineelta vaaditaan, Kilpiö kertoo.

Kun käyttötarkoitus ja ominaisuudet on kartoitettu, on aika sovittaa. Kenkämyyjien tehokeinona oikean koon määrittämiseksi on laittaa lapsi liikkumaan.

– Me kun ollaan näiden asioiden kanssa tekemisissä aamusta iltaan, niin kyllä sen näkee jo päällepäin onko kenkä oikean kokoinen vai ei.

Oman ongelmansa kenkien valitsemiseen tuo luonnollisesti kasvu- ja käyntivaran suuruus. Jalkaterapeutti Tiina Puustisen mukaan monille vanhemmille voi tulla yllätyksenä se, kuinka paljon pituutta oikeankokoiselle jalkineelle yhteensä tulee. Silti liian pitkä kenkä aiheuttaa yhtä paljon harmia kuin liian pienikin kenkä.

– Pituus on se suurin ongelma, sillä käyntivaraltaan sopiva kenkä on 12–17 millimetriä pidempi kuin jalkaterä. Sen verran se jalka tarvitsee, kun jalkaterät kasvavat askelia ottaessa ja ne kasvavat pituutta päivän mittaan, jalkaterapeutti Tiina Puustinen kuvailee.

Vaikkei lapsi osaa täysin kertoa, ovatko kengät sopivan kokoiset, osaa hän varmasti osoittaa omat ulkonäkömieltymyksensä.

Kenkämyyjä Teija Kilpiön mukaan sopivan kompromissin löytäminen oikean kokoisen kengän ja silmiä miellyttävien jalkineiden välillä voi olla haastavaa. Kenkien valitsemisen kolmannessa vaiheessa tehdään lopullinen ostopäätös.

Tarkista lapsesi jalkineet
Lasten jalat kasvat pyrähdysmäisesti, jolloin kenkien koonkin tulee pysyä perässä. Jalkojen kehitystä tulee seurata huolella tasaisin väliajoin. Tilannetta ei myöskään helpota Suomen neljä vuodenaikaa.

– Esimerkiksi noin kaksivuotiaalla lapsella jalka kasvaa kolme numeroa vuodessa. Se että ostaa keväällä ja syksyllä kengät ei riitä, vaan kokoa tulee seurata, Puustinen selventää.

Puustisen mukaan jalkinevalintaan liittyvien asioiden tiedostaminen on ensimmäinen askel väärän kokoisten kenkien ja niiden aiheuttamien haittojen vähentämiseksi.

– Ihan varmasti auttaa, kun lasten vanhemmat tiedostavat nämä asiat. Varmasti se on yksi isoimpia ongelmia, että ei tiedetä näistä ongelmista.
 

Vonka

Ylipäällikkö
Lahjoittaja
ELSO 3.0
Hyvä idea tuo sykemittari kamppailulajitreenissäkin, pitää kokeilla! Varmastikaan kestävyysurheilijalle ei kamppailulajit ole paras tapa kohottaa kestävyyskuntoa, mutta omalla kohdallani olen kehitystä havainnut. Menenkin varmaan sohvaperuna -osastoon. :) Vaikutusta on varmasti tekniikan kehittymisellä, mutta kyllä tietenkin ne lajille olennaiset ominaisuudet kehittyvät nujutessakin. Täytyy myös mainita että paljon on eroja eri lajien välillä ja niissäkin salista/tatamista/whatever riippuen. Nuorempana tuli jonkun verran käytyä noissa itämaisissa "perinteisissä" lajeissa ja siellä hyvä että edes tuli hiki. Sen sijaan näissä enemmänkin kamppailu-urheilulajeissa on alusta alkaen fyysinen rasitus ollut olennainen osa harjottelua.
Puhutaan lajikunnosta. Kun Ingo Johansson juoksi maratonin, Cassius Clay sanoi, ettei pysty juoksemaan edes kahta mailia mutta lupasi tanssia 14 erää.

Minulla on kilpajudotausta ja jujutsua harrastelin sen jälkeen kymmenen vuotta. Voin taata, että meidän harjoituksemme ottivat viimeisetkin voimat irti eikä siinä olisi maratonmiehillä ollut jakoa. Eikä meistä maratonille. Juoksin kyllä 7-10 kilometrin lenkin vielä opiskeluaikaan joka aamu. Kilpajudokan treenit olivat todella paljon kovempia kuin jujutsukan treenit, jotka sinällään ovat teknisesti ihan hyviä.

"Jos sinusta tuntuu vaikealta lähteä lenkille kuudelta aamulla, mene kaksi viikkoa viideltä. Sitten maistuu."
 

Bodyguard

Kenraali
Lahjoittaja
Puhutaan lajikunnosta. Kun Ingo Johansson juoksi maratonin, Cassius Clay sanoi, ettei pysty juoksemaan edes kahta mailia mutta lupasi tanssia 14 erää.

Minulla on kilpajudotausta ja jujutsua harrastelin sen jälkeen kymmenen vuotta. Voin taata, että meidän harjoituksemme ottivat viimeisetkin voimat irti eikä siinä olisi maratonmiehillä ollut jakoa. Eikä meistä maratonille. Juoksin kyllä 7-10 kilometrin lenkin vielä opiskeluaikaan joka aamu. Kilpajudokan treenit olivat todella paljon kovempia kuin jujutsukan treenit, jotka sinällään ovat teknisesti ihan hyviä.

"Jos sinusta tuntuu vaikealta lähteä lenkille kuudelta aamulla, mene kaksi viikkoa viideltä. Sitten maistuu."
Näinhän se on. Mulla ei olisi ollut mitään jakoa pysyä maajoukkuemiesten treeneissä mukana edes "parhaina päivinä", kun normaalitreenit vedin täysillä.
 

Second

Eversti
Puhutaan lajikunnosta. Kun Ingo Johansson juoksi maratonin, Cassius Clay sanoi, ettei pysty juoksemaan edes kahta mailia mutta lupasi tanssia 14 erää.

Minulla on kilpajudotausta ja jujutsua harrastelin sen jälkeen kymmenen vuotta. Voin taata, että että meidän harjoituksemme ottivat viimeisetkin voimat irti eikä siinä olisi maratonmiehillä ollut jakoa. Eikä meistä maratonille. Juoksin kyllä 7-10 kilometrin lenkin vielä opiskeluaikaan joka aamu. Kilpajudokan treenit olivat todella paljon kovempia kuin jujutsukan treenit, jotka sinällään ovat teknisesti ihan hyviä.
Kummallakin kova kestävyyskunto, kyky tehdä jopa tuntitolkulla töitä kovalla intensiteetillä.

Jottei nyt väärinkäsityksiä synny niin Cassius Clay käsitääkseni juoksi aika paljon hänkin, toki huippumaratoonariksi ei olisi ollut asiaa jo ihan raskaan fysiikkansa takia, mutta epäilemättä hän olisi maratonin voinut juosta aika pirun nopeaa kuitenkin. Soudussa Cassius Clay olisi ehkä jopa voittanut!

Sitten tulee nämä tyypilliset ympäripyöreät väittämät "että meidän harjoituksemme ottivat viimeisetkin voimat irti", "maratonmiehillä ollut jakoa", "Eikä meistä maratonille"... Voiko näitä avata yhtään enempää? Miten otettiin viimeiset voimat irti? Mikä maratonmiehellä olisi loppunut kesken? Miten niin teistä ei olisi maratonille, paska kestävyyskuntoko? Vähän parempaa fysiologiaan perustuvaa avaamista jos voisi saada, olen huomannut että kamppailuurheilijat aika usein syyllistyvät tähän. Asioita ei osata perustella oikein millään.

Avaanpas vähän omaa näkökulmaani noihin lauseisiin joita esitit:

-Maratoonirin kova harjoitus on sellainen että sitä ei voi tehdä ilman ylikunnon pelkoa kuin kerran kahdesti viikossa muutamien viikkojen ajan. Sitten kroppa polttaa itsensä loppuun. Puhutaan käytännössä jostakin 20-40 minuutista puhdasta tuskaa. Epäilen että kukaan muu kuin kestävyysurheilija viettää tätä aikaa kärsien koska se on liian raaka harjoitusmuoto. Vähän niinkuin crossfitissä muka tehdään oksennukseen asti useita kertoja viikossa vuoden ympäri ihan aloittelija pohjalta, Setä Rhabno tulee kylään ja kustaan verta... Hoh-hoijaa. Vaikka muuten hyvä laji onkin. Toisaalta maratoonarit (ja muut kestävyysurheilijat) tekee 3-4 tuntisia harjoituksia myös, siis kokoajan tauotta töitä tehden, tai no voi siellä joku kusitauko olla, tai pusikkopaskakin.

-Maratonmiehiä on moneksi. Mutta stereotyyppinen huipputason maratoonari on toki aika heikko tapaus lihaskuntonsa puolesta, yläkropan lihaskunto kaikkinensa on heikko. Toisaalta jos puhutaan 3:30 maratonin juoseesta bodarista joka on pitänyt hallussaan 100 kilon kyykyn maailmanennätystä toistoissa niin emme enää puhu huippubodarista vaan jo aivan toisen tyyppisestä elukasta jossa yhdistyy monipuoliset voima ja kestävyysominaisuudet, puhutaan kuitenkin edelleen (myös) maratoonarista.

-Maratonin läpijuokseminen on kuitenkin lopunviimein vain merkki kohtuullisesta kansalaiskunnosta, toki jos aikaa menee 4 tuntia niin eipä puhuta huippu-tasosta mutta ei pidäkään koska minulla etenkin maratoonin kohdalla pointtina se että kyetään tekemään töitä pitkään, ei että se pitää pystyä juoksemaan alle 2:45 (joka toki kertoo rautaisesta kestävyyskunnosta, mutta nojautuu jo liikaa juoksuspesifiseen kuntoon). Toki ei tämä tarkoita että se maraton pitää tehdä juosten, kuitenkin joku 4 tuntia jotakin kestävyyskuntoa vaativaa harjoitetta, olipa hiihtoa, soutua, pyöräilyä tai vaikka näiden yhdistelmää tyyliin triatlon.

Kestävyyskunto on hyvin yksiselitteinen asia. Toki sitä mielellään sotketaan lajikuntoon, mutta asia on kuitenkin paljon yksiselitteisempi: Peruskestävyys on kykyä tehdä alhaisilla sykkeillä tunteja/päiviä töitä, sitten on vauhtikestävyyttä ja maksimikestävyyttä. Kaikissa kehitystä voi seurata sykemittarilla. Jos jossakin judoharjoituksissa syljeskellään nurkkiin ja kaivetaan persettä 90min ajan niin sykemittari kyllä kertoo totuuden että onko (edes) se kestävyyskunto kehittynyt. Jos sykkeet on alle 100 niin vastaus on yksiselitteisen ei. Jos keskisykkeet on yli 120 niin jotakin kehitystä on jo tapahtunut (riippuen toki aika paljon yksilöstä ja kestävyyskunnosta). Itse mm halkosavottaan otan sykemittarin mukaan ja tarkkailen sykkeitä ja savotan lopuksi kirjoitan keskisykkeet harjoituspäivyriin ylös, siis jos sykkeet ovat riittävän korkealla olleet. Sydän ja verenkirtoelimistö kun on vähän niinkuin lihas, se ei hirvittävästi välitä onko se työmäärä tehty judossa, juosten tai vaikka pyöräillen, se vain tietää että miten se on tehnyt töitä. Jos kaikissa keskisykkeet on vaikka 140 niin se kertoo että sydän on pumpannut tietyn määrän happea/verta kehoon -> kroppa hakee kestävyysadaptaatioita kehittämällä hengitys- ja verenkiertoelimistöä (lihaskohtaiset ns periferiset adaptaatiot on sitten toinen juttu, näihin se liikuntamuoto vaikuttaa enemmän). Ei se sen vaikeampaa ole. Tuossa Tetralle antamassani viestissä juuri tämä oli idea.

Lajikunto taas on monen muun yhdistelmän summa. Karkeasti tekniikkaan, kestävyysominaisuuksiin ja voimaominaisuuksiin sekä toki liikkuvuuteen. Aivan täysin eri asiasta siis on kyse kuin kestävyyskunnosta!
 
Viimeksi muokattu:
Top