Hanski
Respected Leader
Moi,
Aloitetaanpa osittain HessuKessun taistelunjohtojärjestelmä -ketjussa esittämän epäilyn vuoksi uusi taktiikan alueen ketju! Alueeksi valikoitui sattumalta Pyhällön kylän alue n. 30 km Haminan pohjoispuolella. Alue on minulle tuttu pikkupenskasta ja soveltuu hyvin tällaiseksi hypoteettiseksi esimerkiksi.
Olet jalkaväkikomppanian päällikkö ja kompania on perustettu Haminan alueella kaksi päivää sitten. Parhaillaan eletään kesäkuun 14. päivää vuonna 201x. Tehtävänäsi on ryhmittää komppania puolustukseen Pyhällön kylän alueelle, tuottaa hyökkäävälle viholliselle maksimaaliset tappiot ja estää pääsy tielle 26 (Hamina - Lappeenranta). Eletään klassista harmaata vaihetta, mutta vihollisuudet saattavat puhjeta minä hetkenä hyvänsä. Tässä ajatusleikissä mahdollinen vihollinen hyökkää idästä tien 3831 suunnassa ja arviona on, että tiedusteluosien jälkeen vihollisen kärki koostuu vahvennetusta moottoroidusta jalkaväkipataljoonasta (tela-alustalla). Tie 26 on hyvä, mutta mutkainen perusmaantie. Tie 3831 on onneton ja todella mutkainen hiekkapohjainen kylätie.
Komppania on kertausharjoitettu toiminta-alueellaan viimeksi vuonna 2012. Komppania on koulutettu perinteiseen alueelliseen taisteluun, mutta viimeisessä kertausharjoituksissa komppanian upseerit saivat 4 h koulutuksen uuteen taistelutapaan. Henkilöstö on määrävahvuinen ja organisaatio on perinteinen JVK (KNTOJ, 3 * JVJ, KVKRHJ ja HJ). Panssarintorjunta-aseistus muodostuu 4 * NLAW:sta, KES:seistä ja läjästä (>15 kpl) Apilaksia, joiden toimintakunnosta ei ole tietoa. Ajoneuvokalusto koostuu yhdestä pakko-otetusta Lada Nivasta ja 15 kpl pakko-otetusta nelivetoisesta taistelu-Valtrasta peräkärryineen. Telamiinoja ja viuhkapanoksia on sen verran paljon, ettei vääpeli jaksanut niitä laskea. Valonvahvistimia on 20 kpl ja lämpötähystimiä 2 kpl. Hassun sattuman seurauksena
juuri tämä komppania oli valikoitunut uuden viestijärjestelmän testipediksi: jokaisella partiolla on radio ja yhteys komppanian taistelunjohtojärjestelmään. Komppanian komentopaikalla on 3 läppäriä ja sinulla on käytössäsi erinomainen tilannekuva joukoilta. Saat myös tarkkaa tilannekuvaa pataljoonan järjestelmästä.
Kysymykset:
1. Millaisella taistelujaotuksella lähdet suorittamaan tehtävää?
2. Ainoa etusi vihulaiseen on viimeistä huutoa oleva taistelunjohtojärjestelmä. Miten maksimoit tästä järjestelmästä saatavan hyödyn?
3. Miten varaudut siihen, että järjestelmä ei toimikaan? (takaportit ovat liian scifi-henkisiä, mutta esim. akkuhuollon epäonnistuminen voisi tällaiseen tilanteeseen johtaa)
Ja lopuksi toiminta-alueen kartta: