Kotimaa 15.1.2020 7:00
Hannu Toivonen
Sodan jälkeen arkaluontoisia mielialatiedustelutietoja oltiin jo polttamassa helsinkiläiskoulun pannuhuoneen uunissa, mutta lopulta osa papereista säilyi. Ne haudattiin sinkkiarkussa maahan, jossa ne viruivat vuosikymmeniä. Sota-aika näkyi muuallakin kuin kaupunkilaisten mielialoissa. Rikosten määrä kasvoi ja ”välillä Alkoja piti sulkea, koska rupesi sattumaan ja tapahtumaan ihan kamalia asioita”.
"Jollain tavoin levotonta ja huokailevaa tunnelmaa..."
"Naisväen keskuudessa mieliala on herkkä."
"Saksa on tarjonnut meille Pohjolan johtavan valtion asemaa."
Muun muassa tällaisia ajatuksia liikkui tavallisten kansalaisten mielissä Helsingissä sotavuosien 1939–1945 aikana. Tarkkaa tietoa suomalaisten siviilien mielialoista ei voi jälkikäteen saada, mutta salaisen mielialatiedustelun jäljelle jääneet raportit avaavat verhoa kansalaisten sota-ajan tunnelmiin.
Näiden raporttien ja arkistojen tietojen pohjalta taidehistorioitsija ja kirjailija Anna Kortelainen on laatinut näyttelyn Mieliala – Helsinki 1939–1945, joka on esillä Helsingin taidemuseo Hamissa ja Helsingin kaupunginmuseon Hakasalmen huvilassa.
Tarkkailukoneistossa oli lähes 20 000 kansalaista
Koska Suomella oli sodassa vastassa miesylivoimaltaan valtava vastustaja Neuvostoliitto, Suomen sodanjohto piti tärkeänä, että se on selvillä sotilaiden lisäksi myös siviilien mielialoista ja tunnelmista. Sodanjohto oli huolissaan, että jos kotirintaman mieliala muuttuu pessimistiseksi, tietoa siitä kulkee kirjeiden mukana rintamalle, mikä vaikuttaa sotilaiden taistelumielialaan, Kortelainen kertoo.
Tällaista riskiä sodanjohto ei halunnut ottaa. Sen takia Suomeen perustettiin koko maan laajuinen mielialojen tarkkailuverkosto, johon rekrytoitiin tavallisia miehiä ja naisia havainnoimaan ja raportoimaan kansalaisten tuntoja ja ajatuksia.
Helsingissä siviilien tuntoja tarkkaili vähintään 4 000 vapaaehtoista kenttämiestä ja -naista. Heitä saattoi olla enemmänkin, koska kaikkia tiedustelijoita ei ollut välttämättä rekisteröity. Koko Suomessa tarkkailukoneistoon kuului lähes 20 000 kansalaista, jotka havainnoivat ja kirjasivat ylös ihmisten tunnelmia niin toimistoissa kuin tehtaissa.
– Jos tarkkailijoita ei ollut ihan jokaisessa kahviporukassa, niin ainakin jokaisessa suuressa teollisessa työyksikössä oli joku, joka kertoi eteenpäin, mistä täällä puhutaan, Kortelainen sanoo.
Kotirintamalla tunnelma lähestyi paniikkia
Tiedustelijoiden raporteista selviää, että vielä talvisodan alussa taistelumieliala oli kansalaisilla korkealla ja ilman taistelua ei aiottaisi antautua. Tässä vaiheessa sodan kauheus ei ollut vielä täysin valjennut kaupunkilaisille, koska rintaman hirveyksistä ei ollut tullut laajasti tietoa siviileille.
Jatkosodan alkupuolella Suomessa oli valloilla jopa usko, että sota sujuu hyvin, mutta vuoden 1943 Stalingradin valtauksen jälkeen kotirintaman mielialat romahtivat.
Kortelaisen mukaan tiedusteluraporteista selviää, että sodan lopulla keväällä 1944 epätoivo alkoi kasvaa Helsingissä. Tunnelma lähestyi jopa paniikkia.
– Minua kylmäsi, kun luin tiedustelijoiden tekstejä, joissa luki, että "pelastukoon ken voi" ja "huhutaan, että tulee uusi sisällissota", Kortelainen kertoo Hakasalmen huvilalla.
Yleisesti sotien aikana Helsingissä liikkui Kortelaisen mukaan paljon huhuja, ja ihmisten tiedonnälkä oli kova. Ihmiset eivät voineet tietää varmuudella, mikä tieto pitää paikkansa ja mikä on perätöntä huhua.
– Ihmiset kokivat myös paljon huonoa omatuntoa, jos sodan aikana koki iloa tai onnea.
Tiedusteluraportit piilotettiin sinkkiarkussa maahan
Mielialojen tiedusteluoperaatio oli erittäin salainen, eikä siinä mukana olleilla ollut tietoa, kuinka laajassa ja tarkoin suunnitellussa operaatiossa he ovat mukana. Oli jopa hyvin lähellä, että koko operaatio olisi jäänyt salaisuudeksi ikuisiksi ajoiksi.
Kun jatkosota oli päättynyt Suomen osalta tappioon ja voittajavaltioiden perustama valvontakomissio oli saapumassa Suomeen, salaisesta tiedusteluoperaatiosta oli päästävä eroon, koska raportit olisivat voineet toimia suorina pidätyslistoina. Raporttien tuhoaminen annettiin tiedustelujärjestön johtajan, 34-vuotiaan Martti Ruudun vastuulle. Hän oli siviilissä Kallion yhteiskoulun rehtori.
Yöllä 20. syyskuuta vuonna 1944 Ruutu alkoi lappaa arkaluontoista aineistoa Kallion koulun pannuhuoneen uuniin yhdessä koulun vahtimestarin Salomon Häkkäsen kanssa. Tuhansia tarkkailuoperaatiossa mukana olleiden nimillä varustettuja papereita ehti tuhoutua, kunnes historioitsijan koulutuksen saanut Ruutu havahtui, minkälainen historiallinen aineisto oli haihtumassa savuna Helsingin taivaalle.
Miehet lopettivat raporttien polttamisen. He veivät paperit takaisin toimistolle, ja lopulta aineisto haudattiin sinkkiarkussa Ruudun vanhempien kesähuvilan maahan.
Paperit ehtivät säilyttää salaisuuttaan maan povessa vuosikymmeniä, kunnes Ruutu kaivoi arkun maasta. Vedessä lilluneista papereista osa oli tuhoutunut, mutta säilyneet paperiarkit Ruutu laittoi ullakolle kuivumaan.
Vuosikymmeniä myöhemmin ullakolla säilyneet paperiarkit konservoitiin ja arkistoitiin Kansallisarkistoon.
”Naisen markka oli silloin kahvia”
Suomen johto oli kiinnostunut erityisesti kolmen ryhmän mielialoista ja ajatuksista: sosiaalidemokraattien, kommunistien ja naisten.
Sosiaalidemokraatteja rauhan aikana äänestäneet kiinnostivat valtiojohtoa siitä syystä, että heitä oli yksinkertaisesti niin paljon. Kortelaisen mukaan heitä rekrytoitiin paljon tarkkailuverkostoon "asevelihengessä", mutta vielä talvisodan aikana tämä ei niinkään onnistunut, koska sota tuli yllättäen ja se oli melko lyhyt. Silloin mielialan tarkkailusta vastasivat pääosin akateemiset herrat.
Välirauhan ja jatkosodan aikana demareita oli jo suuri enemmistö tiedusteluorganisaatiossa.
– Silloin tajuttiin, ettei siitä ole mitään iloa, jos yliopistokoulutuksen saaneet miehet kertovat, mitä heidän ympärillään puhutaan.
Kansalaisten tunnelmien tarkkailu oli keskittynyt Kortelaisen mukaan erityisesti Helsinkiin, ja suurin osa säilyneestä materiaalista onkin sieltä. Mielialatiedustelua tehtiin myös muissa kaupungeissa. Erityisen kiinnostuneita tiedustelun keskustoimistossa Helsingin Vuorikadulla oltiin perinteisistä työväenkaupungeista, kuten Tampereesta, Turusta ja Kemistä, koska päättäjät olivat huolissaan siitä, miten kommunistit olivat "taisteluhengessä mukana".
Valvontakoneisto kiinnostui naisten mielialoista ja heidän saamisestaan mukaan verkostoon, koska he muodostivat enemmistön siviileistä. Naisia pidettiin myös heikkohermoisina, ja heidän jaksamisestaan oltiin sotien aikana huolissaan.
– Lopulta osoittautui, että naiset olivat tosi teräksisiä: he tekivät ansiotyöt, pyörittivät kotitalouksia ja mustaa pörssiä sekä jaksoivat jonottaa elintarvikkeita.
Suhtautuminen naisiin sai paikoin jopa koomisia piirteitä. Kun kenttämiehille maksettiin rahaa mielialojen raportoinnista, naiset saivat kahvipaketteja.
– Naisen markka oli silloin kahvia.
Rikollisuus lisääntyi, ja ihmiset olivat masentuneita
Sota-aika näkyi ihmisten mielialojen lisäksi myös kaupungilla. Ajoittain Helsinki oli melko tyhjä, koska pommitusten jälkeisinä päivinä ihmiset suuntasivat linja-auto- ja rautatieasemalle lähteäkseen maaseudulle ja Suomen muihin kaupunkeihin turvaan.
Toisinaan taas kadut täyttyivät – mutta huonekaluista. Pommitusten ja tulipalojen pelossa ihmiset katsoivat, että huonekalut petivaatteineen ja muine irtaimistoineen olivat paremmassa turvassa kadulla kuin kotona kerrostalossa.
Vaikka usein sotien yhteydessä puhutaan ihmisiä yhdistäneestä talvisodan hengestä, se ei aina näkynyt kaupungeissa. Kortelainen kertoo, että talvisodan jälkeen rikosten määrä nousi voimakkaasti.
Myös rintamalla traumatisoituneet sotilaat aiheuttivat epäjärjestystä, ja alkoholiongelmat olivat hyvin yleisiä.
– Välillä Alkoja piti sulkea, koska rupesi sattumaan ja tapahtumaan ihan kamalia asioita.
Rintamalta kotiutuneet sotilaat esimerkiksi tappelivat jo junissa ja naisia häirittiin seksuaalisesti. Myös masennus oli hyvin yleistä sodan aikana ja sen jälkeen.
Tuhannet vapaaehtoiset pelastivat taideaarteita
Sota-aika vaikutti Suomessa myös museoihin, tieteeseen ja taiteeseen.
Hakasalmen huvilan Mieliala – Helsinki 1939–1945 -näyttelyssä esitellään, kuinka arvokkaita patsaita, taidetta ja tieteen aarteita kuljetettiin pommitusten alta kaupungista turvaan.
– Se on hienoa, että evakuoinneissa priorisoitiin selvästi pehmeät kohteet, kuten lapset, taide ja tiede, eikä esimerkiksi niinkään teollisuuslaitoksia siirrelty turvaan, Kortelainen sanoo.
Taiteen ja tieteen aarteiden turvaan saaminen oli valtava urakka, johon osallistui tuhansia vapaaehtoisia – suurin osa Helsingin yliopiston naisopiskelijoita. Tässä urakassa Suomen usein parjattu korkea byrokratia osoitti arvonsa.
Arkistoista selviää, kuinka tarkasti pelastusoperaatiossa pidettiin kirjaa siitä, mitä missäkin laatikossa oli ja minne ne vietiin.
– Silloin ei tiedetty, kuinka sodassa käy, ja näin haluttiin varmistaa, että myös tulevaisuudessa on suomalaista tiedettä ja taidetta.
Taiteen ja tieteen esineistöä, kuten yliopiston kirjoja ja laitteita, kuljetettiin junilla ja kuorma-autoilla eri puolille Suomea. Siellä niitä kätkettiin muun muassa kauppojen ullakoille, yksityishenkilöiden koteihin, viljamakasiineihin ja kirkkojen kellareihin.
Kortelaiselle selvisi evakuointeja tutkiessaan, että yhdessä vaiheessa Neuvostoliitto suunnitteli jopa vaativansa Suomen taideaarteita sotakorvauksina.
– Nyt meni laivaa ja veturia, mutta ajattele, jos olisi mennyt taidemuseo Ateneumin Schjerfbeckin ja Edelfeltin teokset.
Lähde: Anna Kortelainen, Marika Honkaniemi, Maija Koskinen, Hanne Selkokari, Tuomas Tepora: Mieliala – Helsinki 1939–1945, Tammi.
Mieliala – Helsinki 1939–1945 -näyttely
Mieliala – Helsinki 1939–1945 -näyttely esittelee kaupungin sodan ajan henkistä ilmapiiriä ja ilmettä kahdessa näyttelyssä.
Helsingin taidemuseon (Ham) Tennispalatsin näyttelyssä keskitytään taiteilijoiden välittämään kuvaan kaupungin tunnelmista.
Helsingin kaupunginmuseon Hakasalmen huvilassa esitellään mielialatiedustelua, kaupungin ilmapiiriä ja kansalaisten, tieteen sekä taideaarteiden evakuointeja.
Näyttelyn on ideoinut ja kuratoinut taidehistorioitsija ja kirjailija Anna Kortelainen.
Näyttely on esillä 30. elokuuta asti.
niin ei tarvitse jakaa tavaraa joukoille
.
tai homma ei vain saatu valmiiksi ennen tarvetta.
