Jatkosotaan liittyvää

Kapiainen

Respected Leader
No, minun mielipiteeni on - joka perustuu johonkin - että valitettavan harvalla on näkemystä ja varsinkaan minkäänlaista kokemusta AK:n operoinnista. Toisaalta, ongelma onkin ehkä siinä että meillä siitä tavataan tehdä niin hiton monimutkaista että liekö maailmassa ketään joka osaisi operoida suomalaisittain AK:lla???
No joo, tuohon Jatkosodan caseen mennäkseni:
En tunne lähtökohtatilannetta kovin hyvin niin en osaa nopeasti sanoa juuta enkä jaata. Yleisesti ottaen, taktiselta tasolta operaatiotaidolliselle tasolle asti, motittaminen ei ole niin helppoa kuin miltä se kartalle saarrostusnuolina piirrettynä saattaa näyttää. Saarrostava hyökkäysnuoli kun kartalla näyttää läpäisemättömältä esteelta - oikeastihan se on vain liikenuoli jonka kohdalla tosiasiassa on maastossa pelkkää tyhjää.
Motittaminen meikäläisissä maastoissa vaatii paljon joukkoja ja erittäin hyvää ja nopeaa liikkumiskykyä koko operaation ajan. Toki hommaa helpottaa ja helpotti Jatkosodassakin se, että motitettava joukko on tottumaton metsämaastoon. Silloin se on helpompi naulata paikoilleen, ellei se naulaa jopa itse itseään paikoilleen kun ei uskalla/osaa hyödyntää metsämaaston mahdollisuuksia. Näinollen se jää passiivisena paikalleen kun ne muutamat alueet tiet tulevat suljetuksi. Tämä helpotti viime sodissa huomattavasti meikäläisiä motituksia, jotka lähes aina tehtiin hyvin alimitoitetuin voimin ja onnistuivat lopulta lähinnä siksi ettei vastusta osannut/uskaltanut toimia metsämaastossa oikeastaan ollenkaan.
 

Vonka

Supreme Leader
Heitänpä kysymyksen, johon toivon ammattimiesten näkemystä.
Tehtävä: miten Te olisitte käyttäneet II AK:ta näissä hyökkäysvaiheen taisteluissa, tehtävänä siis estää mainitut kaksi evakuointia ja tehdä pitävä motti.
@Old Boy , @CV9030FIN ,@Kapiainen

Edit: tietysti kuka tahansa saa osallistua, jos tuntee osaamisensa riittävän :rolleyes:

Tuo osaamishaaste on vähän "korkea". Pitäisi tuntea tiestö, ajoneuvomäärät, yksiköiden marssikunto / liikkumiskyky, sijainnit, epäsuoran tulen tuki, huolto, kaikki. 75 vuotta sitten esikuntapäälliköillä oli erilainen data ja miljöö, niin sosiaalinen kuin fyysinenkin, kuin meillä. Korpikoukkaukset ovat aikaa vieviä, tiet harvalukuisia ja muistuttivat enemmän kapeaa hiekkaista mökkitietä. Vesistöt? Mitä kaikkea oli pakko ottaa huomioon? Montako hevosta on, oli varmaan jopa keskeinen kysymys. Montako kuorma-autoa.

Mutta koska tämä ei ole niin vakavaa, käyn tupakalla ja hyökkään sen jälkeen mielelläni kanssasi!

Toisin sanoen katson, löydänkö mitään lisätietoa asiasta, joka sinua kiinnostaa. Menee ensi viikkoon. Muistelen, että minulla on ye-upseerin tekemä vähän tarkempi artikkeli jossain kokoomateoksessa. Se on vain työmaallani kaapissa. Voihan olla, että sen tuloksena päädymme siihen, että vihollinen edelleen pääsee livahtamaan.

Tuota Kuuterselkää ja Kuuterselän alalohkoa taas olen tutkinut metodisesti 20 vuotta, ja siksi osasin kirjoittaa siitä tarkasti. En silti pystyisi toteuttamaan senaikaista hyökkäystä edes komppanialla. Miten konekiväärit sijoitettiin silloin? Miten jalkaväkikomppania eteni? Haluaisin ensin tutustua ohjesääntöön. Ja siis nyt puhutaan kokonaisesta armeijakunnasta.

Näistä moteista en tiedä muuta kuin että sellaiset siellä olivat. Kiinnostavaa silti. Palataan asiaan.
 

Pihatonttu

Respected Leader
...vaihtoehtohistoria.. ...laaditut kehitelmät ovat aina tukevasti ilmassa. Ne eivät perustu mihinkään...

Muistelisin törmänneeni joskus sellaiseen tekstiin jossa joku aihetta tunteva kritisoi vaihtoehtohistorioita sotien yhteydessä käyttämällä esimerkkinä jotain todella huolella, taktisesti ja strategisesti nerokasta Saksa- NL vaihtoehtohistoriikkiä. "Tossa ei ollenkaan huomioida polttoainemääriä ja teiden kuntoa sateiden jälkeen" tms.

Minusta se oli hauska ja opettavainen kritiikki vaikka muistankin sen todella epätarkasti.

Millaiset säät, tiet, näkyvyydet, mitä risteystä vastapuoli valvoo, mikä silta on kunnossa, mikä rikki, missä kunnossa joku joukko on, paljonko ammuksia, mitä tiedustelu on kertonut, kellä kesti ja kellä kesti hermo...

Jollei tiedä kaikkea niin ei tiedä mitään.

Vaihtoehtohistorioissa on liian helppo valikoida omaa näkemystä tukevat faktat nipuksi, jolla pelaa todellisuudesta yhä kauemmaksi siirtyvää peliä.

Tulevaisuusskenaariot ovat siinä mielessä kiinnostavampia, että aika näyttää aika vääjäämättömästi sen, että kuinka osuvaa tai haihattelevaa ajattelu on ollut. Niissä tulee sitä terveellistä näpeilleen saamista, jota ilman menneisyysskenaarioissa helposti jää.
 

Pihatonttu

Respected Leader
motittaminen ei ole niin helppoa kuin miltä se kartalle saarrostusnuolina piirrettynä saattaa näyttää. Saarrostava hyökkäysnuoli kun kartalla näyttää läpäisemättömältä esteelta - oikeastihan se on vain liikenuoli jonka kohdalla tosiasiassa on maastossa pelkkää tyhjää.
Motittaminen meikäläisissä maastoissa vaatii paljon joukkoja ja erittäin hyvää ja nopeaa liikkumiskykyä koko operaation ajan.

Jostain kokemukseen, realismiin ja todelliseen operaatiotaitoon liittyvästä lienee peräisin sellainen sanonta, että "kesämotti ei pidä".

Tuon sanonnan paikkansapitävyyttä voi varmaan tarkastella spekulaatioajankohtaan mennessä olleilla moteilla ja motitusyrityksillä.

Jos sanonta osoittautuu pitäväksi, niin sitä voi käyttää vaihtoehtoskenaarion realismin ja onnistumismahdollisuuksien arvioinnin apuna.
 

Vonka

Supreme Leader
https://www.google.fi/url?sa=t&source=web&rct=j&url=https://fi.wikipedia.org/wiki/Vladimir_Kirpit%C5%A1nikov&ved=0ahUKEwit0O6q1IzXAhXnNJoKHTeZAIYQFggjMAA&usg=AOvVaw1zFBlidtLc9lC3EDMjzDlD

En keksinyt minne muuallekaan olisin tämän kysymyksen laittanut. Elikkä kyseessä ainut kenraali tason sotavanki mitä suomalaiset sai. Muistelen joskus jostakin kirjasta lukeneeni, että Kirpitsnikov kirjoitti vankeus aikana kirjan/tutkielman talvisodasta neuvosto näkökulmasta? Onko kenelläkään tullut tämä kirja/tutkielma vastaa? Luulisi että säilynyt jossakin arkistojen kätköissä?

Kirjoitti kriittisiä artikkeleita. Jostain pitäisi sinun metsästää seuraavia tutkielmanpoikanen tai artikkeli: Hristoforov, Vasili: "Kenraali Kirpitšnikovin sotavankeus ja paluu Neuvostoliittoon" Yliopiston uumenissa on varmasti myös Prisoners of War and Internees (Helsinki 2008). Oula Silvennoinen on pöyhinyt vankien kurjia kohtaloita.
 

miheikki

Greatest Leader
Facebook eilen.

3.12.1942 klo 12 yhdyspartio rajajääkäripataljoonasta 8, joutuu Venäläispartion väijyttämäksi. Yhteenotossa kaatuu luutnantti Eronen. Sotamies Kääriäinen haavoittuu ja joutuu Venäläisten vangiksi. Sotakoira Tassu jäljittää Venäläiset 4.12. aamulla ja vänrikki Lyyvaaran johtama joukkue hyökkää Venäläisten kimppuun. Kahinassa sotamies Kääriäinen pääsee karkuun.

Ukin kertomuksen mukaan nuo venäläiset jotka hänet vangitsi puhuivat suomea. Venäläiset ja Ukkini istuivat leirinuotiolla kun suomalaisten takaa-ajava partio saavutti venäläiset. Kahinassa ukkini piiloutui kaatuneen puunrangan taakse. Hänellä oli venäläisen sotilaan lakki päässänsä ja meinasi tulla omien ampumaksi ennenkuin sai ilmoitettua kuka oli. Loppusodan ukkini tiettävästi oli vartioimassa venäläisiä sotavankeja vankileirillä.
 

miheikki

Greatest Leader
http://www.sotahistoriallisetkohteet.fi/app/sights/view/-/id/673
Viljam Pylkkään alias Antti Rokan taistelupesäke Syväri

Paikka:
Viljam Pylkkään alias Antti Rokan taistelupesäke Syväri
ID:
009085123
Sijainti:

60,843227, 34,570477
» Avaa Google Maps palvelussa
» Avaa Google Maps palvelussa (streetview)

60°50'35,62"N, 34°34'13,72"E
» Avaa Google Earth ohjelmassa
Kuvaus:
Kirjailija Väinö Linna ammensi vaikutteita Tuntematon sotilas -romaaniinsa Jatkosodan tositapahtumista. Myös eräillä henkilöhahmoilla ovat olleet esikuvansa. Esimerkiksi alikersantti Antti Rokan esikuvana oli sakkolalainen Viljam Pylkäs, ja luutnantti Vilho Koskelan esikuvana oli nilsiäläinen Einari Kokkonen.

Romaanin ja siitä tehdyn elokuvien eräs kuuluisimpia kohtauksia on alikersantti Antti Rokan konepistoolinäytös talvisessa metsässä. Sekin perustuu tositapahtumaan eli Shemenskin-Pertjärven taistelujen alkuvaiheeseen Pertjärven lohkon etulinjassa 12.4.1942. Konepistoolimies oli todellisuudessa Pylkäs. Tuolloin huhtikuussa 1942 Jalkaväkirykmentti 8:n Pertjärven lohkon etulinjan kenttävartio sijaitsi korkeuspisteenpisteen 153,7 maastossa. Paikka on Harhansuon luoteispuolella pitkänomaisen harjanteen päällä. Kenttävartion nimi oli Yrjö, josta länteen seuraavaan kenttävartioon eli JR 61:n kenttävartioon oli muutaman sadan metrin matka. Rykmenttien ja divisioonien välinen raja kulki tuolloin harjanteen laen poikki kaakko-luode -suunnassa. Kirjailija Petri Sarjanen kertoo taistelusta kirjassaan Tuntematon Rokka:

Todellinen asemasota alkoi JR 8:n osalta helmikuun alussa 1942. Rykmentti siirrettiin Pertjärvelle, Syvärin yläjuoksulle. Syvärin rintamalla ei kuitenkaan tuolloin ollut yhtenäistä rintamalinjaa juoksuhautaverkostoineen, vaan sekä suomalaisten ja venäläisten tukikohtien väliin jäi kilometrikaupalla lähes koskematonta korpimaastoa, todellista erämaata. Rykmentin naapurina oli ruotsinkieliseltä Pohjanmaalta koottu rykmentti, JR 61. Pylkäs ryhmineen oli majoittunut kenttävartioasemalle, jolle oli annettu aatelinen nimi: Yrjö. Siihen ylellisyys sitten loppuikin, miehet asuivat koko talven teltassa. Asema oli perustettu synkän korven keskellä sijaitsevalle paloaukealle, joka oli hieman ylempänä kuin ympäröivä maasto. Kumpareen edessä oli suoaukio...

... Aamu valkeni. Kaikki oli hiljaista. Hevosmies toi kenttävartioon muonaa, kuten tavallisestikin. Vihollisen hyökkäys alkoi juuri, kun Pylkäs ryhmineen oli ruokaillut. Tuhansista kurkuista huudettu taisteluhuuto sai monien kädet tärisemään ja katseen harhailemaan hätäisenä. Pylkäskin tunsi ilkeän solmun alkavan kiristyä vatsassaan.

- Ryssä tulee! Asemiin!

Miehet ryntäsivät ulos teltasta. Se olikin terveellistä, sillä tulenavaus oli niin raju, että teltat repeytyivät hetkessä riekaleiksi. Pylkäs ja ampuja möyrivät hetken teltassa etsien konekiväärin varalukkoa. He pysyivät ehjinä vain, koska teltat oli kaivettu osittain maan ja lumen sisään. Vihollinen hyökyi päälle kuin jättiläismäinen aalto. Pylkkään konekivääri avasi tulen aivan viime hetkellä. Ensimmäiset viholliset olivat jo aivan silmillä. Niin tehokas oli tuo läheltä avattu tuli, että hyökkäys vaihtoi suuntaa [oikealle] kuin aallonmurtajan edessä, ja nyt saivat ruotsinkieliset päällensä myrskyn raivon. Heidän asemistaan alkoi nyt kuulua avunhuutoja selvällä suomen kielellä, vaikka koko talvena ei ollut suomea kuultu. Kokkonen huusi Pylkkään luokseen ja käski tämän mennä katsomaan, olivatko hurrit lähdössä livohkaan...

... Pylkäs lähti ja otti mukaansa sotamies Kärkkäisen, rintamaoloihin hieman liian vanhan täydennysmiehen. Heidän edelleen ehtinyt vänrikki tuupertui tulessa. - Seuratkaa minua, Pylkäs oli kuullut tämän huutavan juuri ennen kaatumistaan. Suomenruotsalaisten kenttävartioon oli muutaman sadan metrin matka. Kapeata lumipolkua kyyryssä juosten, välillä lyhyitä syöksyjä tehden Pylkäs Kärkkäisen seuraamana saapui JR 61:n vartioiman lohkon vasemmanpuoleisimpaan kenttävartioon, joka sijaitsi maastollisesti erittäin suotuisalla paikalla. Hyökkäävät venäläiset joutuivat kahlaamaan risukkoista rinnettä ylös upottavassa lumessa. Pylkästä tuli vastaanottamaan joukkueenjohtaja, joka selitti kiivaan ammunnan yli huutaen tilannetta hätäisenä: - Pikakiväärimies kuolema. Ryssä tulema päälle!, vänrikki sopersi vahvasti murtaen. Pylkäs käsitti nopeasti kielivaikeuksista huolimatta tilanteen. Telttakukkulan kärjessä asemissa ollut pikakiväärimies oli menehtynyt tulituksessa.

Ryssä oli vain muutaman kymmenen metrin päässä. Se olisi pysäytettävä rinteeseen tai tukikohta vaihtaisi omistajaa, ja heidän omankin joukkueensa asema muuttuisi samalla kestämättömäksi venäläisten päästessä kiertämään takaa. Koska pikakivääri oli Pylkkäälle outo ase, hän osoitti Suomi-konepistoolia, joka hänelle luovutettiinkin. Kärkkäinen sai mukaansa muutaman vaihtolippaan. Pylkäs syöksyi Kärkkäinen mukanaan poteroon, jossa kuollut pikakiväärimies retkotti. - Hakekaa raato pois! hän ehti vielä huutaa taaksepäin, mutta sitten vihollinen vaatikin kaiken huomion.

Pylkäs asetti muutaman Kärkkäisen ojentaman lippaan viereensä ja nosti aseen vasten olkapäätään. Uraa! -huuto kaikui käheänä kaikkialla heidän edessään. Sadat jalkaparit tekivät työtä upottavassa hangessa, ja hengitys nousi ihmismerestä huuruna kohti talvista taivasta...

... Lähimmät venäläiset olivat ehtineet vain parinkymmenen metrin päähän, kun Pylkäs painoi liipasinta, ja Aimo Lahden suunnittelema massalukollinen konepistooli heräsi henkiin. 9 millimetrin luodit iskivät syvässä lumessa kahlaaviin puna-armeijan sotilaisiin. Ensimmäiset kaatuivat kuin keilat kuka mihinkin suuntaan. Takaa tulevat rynnivät kuitenkin piittaamattomina kaatuneiden tovereidensa ylitse. Pylkäs ampui ensimmäisen neljänkymmenen patruunan lippaan tyhjäksi, vetäisi sen sitten irti ja heitti sivulle. Uusi lipas napsahti tutusti paikalleen. Hän ampui keskelle ryhmää, ja taas tuupertui useita vihollisia. Lipas tyhjeni, ja hän vaihtoi sen nopeasti jatkaen tulitustaan suoraan kohti rynnivää vihollislaumaa päin.

Tuskan huudot hukkuivat ammunnan jylyyn.
Venäläisiä kaatui rinnakkain ja päällekkäin.
Pylkäs tyhjensi lippaan toisensa perään.


Hyökkäyksen kärki alkoi nyt hajota venäläisten pyrkiessä heittäytymään sivuun murhaavan tulen edessä. Pylkäs siirsi tulen ensin vasemmalle ja sitten oikealle pyrkien ampumaan sivuilta keskustaan päin. Hyökkäyksen painopiste alkoi siirtyä etuoikealle. Pylkäs huusi Kärkkäiselle, ettei heillä olisi tässä mitään hätää, kunhan ammuksia vaan riittäisi. Lumi alkoi sulaa konepistoolin piipun alta, ja koko kuopan etureuna oli aivan mustunut. Aseen piippu suorastaan hehkui kuumuutta.

Jälkikäteen laskettiin, että Pylkäs oli ampunut tyhjäksi 17 tankolipasta (yhteensä 680 patruunaa), ja aseen piippu jouduttiin taistelun aikana kertaalleen vaihtamaan sen kuumennuttua käyttökelvottomaksi.

Vihollisia kaatui runsaasti pesäkkeen eteen. Pylkäs haavoittui vihollisluodista päähän taistelun aikana, mutta pystyi kohta jatkamaan taistelua.

Jyrkän torjunnan johdosta vihollinen perääntyi JR 61:n kenttävartion edustalta takaisin omalle puolelleen. Myös kenttävartio Yrjö vasemmalla oli pitänyt pintansa, eikä kukaan Yrjön miehistä ollut kaatunut taistelussa, vaikka varsin läheltä tuonen viikate oli viistänyt montaakin soturia. Tilanne alkoi rauhoittua molempien kenttävartioiden kohdalla. Seuraavana aamuna havaittiin vihollisen perääntyneen suoalueen taakse kokonaan.

Pylkkäälle myönnettiin taistelun ja muiden kunnostautumisiensa johdosta 4. luokan Vapaudenristi (VR 4) miekkojen kera 26.5.1942. Edelleen, taistelussa osoitetusta rohkeudesta Pylkkäälle myönnettiin Saksan armeijan kunniamerkki, 2. luokan Rautaristi. Petri Sarjanen kirjoittaa:

Muutaman päivän päästä hurmeista taistelukenttää saapui tarkastelemaan korkea-arvoisia saksalaisia upseereita. Joukkoa opasti I Pataljoonan komentaja, majuri Pakarinen. Kun upseeriryhmä saapui paikalle, jossa Pylkäs oli ammuntansa suorittanut, saksalaiset tahtoivat tietää, minkä yksikön miehet tässä oikein olivat urakoineet. Kaatuneita oli läjäpäin alueella, joka oli leveydeltään noin 30 metriä ja pituudeltaan hieman enemmän. Tulkin välityksellä heille kerrottiin, että hyökkäyksen oli pysäyttänyt yksi ainoa konepistoolilla aseistautunut alikersantti. Saksalaisiin tämä teki niin suuren vaikutuksen, että he pyysivät saada tietää alikersantin nimen. Rautaristi olisi nyt paikallaan.

Rautaristin kiinnitti Pylkkään asetakkiin saksalainen jalkaväenkenraali Waldemar Erfurth. Tämä tapahtui juhlatilaisuudessa V Armeijakunnan esikunnan alueella Latvan kylässä elokuussa 1943. Kenraali Erfurth toimi Saksan armeijan yhteysupseerina Päämajassa Mikkelissä Jatkosodan aikana.

Romaani ja todellisuus: kaunokirjallisessa Tuntematon sotilas -romaanissa kirjailija Väinö Linna, joka oli Pylkkään eräs taistelutoveri, sijoitti em. taistelukohtauksen Goran taistelujen yhteyteen. Tuo taistelupaikka sijaitsee Pertjärven etulinjan taistelupesäkkeestä 35 km suoraan itään. Goran taistelut käytiin vuodenvaihteen 1941/1942 ympärillä, eli 4 kuukautta aikaisemmin kuin tosiasiallisesti Pylkkään ampumasuoritus huhtikuussa 1942 tapahtui. Ote Väinö Linnan kirjeestä Viljam Pylkkäälle 23.5.1955: Sinä olet Rokan esikuva. Kuten olet huomannut, olen minä muunnellut tapahtumia, sijoittanut niitä toiseen aikajärjestykseen, siirrellyt toisten miesten tekoja toisille, ja niin edespäin. Mutta ne kuuluvat romaanin luonteeseen ja ovat vain sikäli todenmukaisia.

Miten mennä kohteeseen: Pertjärven (järven) länsipäästä lähtee pisteestä 60.896012, 34.591305 metsäura, joka etelälounaan suuntaan mutkitellen vie etulinjaan. Sinne on patikkamatkaa 8 km. ENa 2017.
 

adam7

Respected Leader

adam7

Respected Leader
Tuon minäkin olen kuullut vuosia sitten. En ole lukenut yhtä ainoaa Hasselin kirjaa.
Ne ovat ihan huvittavaa poikakirjallisuutta. Sankarit pärjäävät ja vaikka kiviseinät kaatuvat päälle niin esiin ryömitään. Vähän kuin Karl May kirjoitti villistä lännestä kämättä ikinä amerikassa.

Todellisuuden kanssa niillä tuskin on enemmän tekemistä kuin että Hassel on mahdollisesti kuullut jotain kapakkajuttuja, lukenut Signalia ja katsellut sodanaikaisia saksalaisia leffoja. Rivompaa kieltä kuin korkeajännityksessä, jossa britit aina huijaavat tyhmiä saksalaisia, mutta samantapaista tarinaa, jossa Hassel kavereineen huijaa venäläisiä ja ryhmänsä ulkopuolisia saksalaisia. Eli täyttä roskaa, mutta huvittavaa sellaista. Aivot narikassa.
 

miheikki

Greatest Leader
Suomi Sodassa
11 hrs ·
VÄNRIKKI VILJO SUOKAS, KAUKOPARTIOMIES, PARTIONJOHTAJA, MANNERHEIM-RISTIN RITARI NUMERO 44.

Tuleva kaukopartiomies Viljo Suokas syntyi Karjalan Harlussa 31.1.1920. Innokas suojeluskuntapoika palveli vuodesta 1937 lähtien Suojärven suojeluskunnassa, jossa hän talvisodan syttyessä palveli vartiomiehenä.

Vasta 19-vuotias Suokas halusi kuitenkin palavasti tositoimiin, ja hän liittyi vapaaehtoisena kiväärimiehenä JR34:n vahvuuteen Kollaalle. Hän taisteli Kollaalla myös Sissiosasto 12:ssa jossa teki ensimmäiset lyhyet partiomatkansa. Heti välirauhan astuttua voimaan Suokas lähti suorittamaan varusmiespalvelustaan, jota hän ei ollut ennen sodan syttymistä ehtinyt aloittaa.

Varusmiespalveluksensa jälkeen ja jatkosodan sytyttyä 20-vuotias Suokas valittiin sissikoulutukseen kapteeni Into Kuismasen kaukopartio-osastoon. Hän selviytyi koulutuksesta hienosti talvisodassa saamansa kokemuksen ansiosta ja sai johdettavakseen oman sissiosaston.

Suokkaan osaston ensimmäinen merkittävä partiomatka tapahtui elokuussa 1941:

Suokas ja hänen johtamansa 17 muuta miestä lähtivät tiedustelureissulle suomalaisten Säämäjärvelle pysähtyneen hyökkäyksen eteenpäin saamiseksi. Tämän lisäksi partion piti häiritä liikennettä Petroskoin tiellä sekä edetä vielä Muurmannin radalle miinoittamaan sitä. Petroskoin - Jessoilan tiellä partio tuhosi vihollisen korkea-arvoisia upseereita kuljettaneen auton. Matkustajilta saadut erittäin arvokkaat asiakirjat oli toimitettava Päämajaan mitä pikimmin, joten suunnitelmat muuttuivat pikapaluuksi asiapaperien ja jo aiemmin saatujen vankien kera.

Suokas ja hänen partionsa tekivät vuoden 1941 loppuun useita menestyksekkäitä partiomatkoja ja hän saavutti mainetta kykenevänä ja taitavana sissijohtajana nuoresta iästään huolimatta. Nimitys Mannerheim-ristin ritariksi tuli 13. joulukuuta 1941. Kaukopartioritarina hänen nimitysperustelunsa on kirjoitettu peitellymmin kuin yleensä. Niissä todetaan, että "kaikkea sitä, mitä vääpeli Suokas on näillä retkillään aikaansaanut ei voida vielä yksityiskohtaisesti selostaa."

Vuoden 1942 kesällä vääpeli Suokas johti partionsa 46-päiväiselle partiomatkalle joka suuntautui Sorokan ja Oboserskajan väliselle rautatielle. Mukana tällä matkalla oli myös tuleva Mannerheim-ristin ritari Mikko Pöllä. Partio lennätettiin vihollisen selustaan Heinkel 115-kellukekoneella kahdessa osassa.

Partio saapui radan varteen ja laski liikennettä useasta kohdasta. Lentokoneella oli saatu paikalle myös räjähteitä. Vääpeli Suokas valitsi kohteekseen ratapihan, jolla työskenteli satakunta vihollisen sotilasta. Sissit pääsivät huomaamatta ratapihalle ja ottivat vangiksi virkatehtäviään suorittavan vaihdemiehen. Pöllä panosti ja räjäytti radan aivan vihollisjoukon nenän edessä. Suomalaismiehet vetäytyivät vankeineen turvallisesti paikalta.

Lokakuussa 1943 Suokas lähti osastoineen partiomatkalle joka jäisi hänen viimeisekseen. 4.10 Partio iski Muurmannin radan lähellä olevaan venäläisten huoltotukikohtaan tarkoituksenaan täydentää muonavarojaan yli 50km pituiselle kotimatkalle. Suokas ja pari hänen miestään olivat puhdistamassa erästä tukikohdan taloa. Taloon heitettiin käsikranaatti, ja sisälle mennessään Suokas tulitti ovelta konepistoolilla. Uunin takaa tuli esiin eloonjäänyt vihollissotilas ja ampui kiväärillä Suokasta palleaan. Luoti meni läpi ja repi ison palan selästäkin.

Vaikeasti haavoittunutta Suokasta lähdettiin kantamaan seipäistä ja telttakankaasta kyhätyillä paareilla viiden kilometrin päähän lammelle, mistä hänet olisi voitu hakea lentokoneella kotiin. Matkalla Suokas menetti useita kertoja tajuntansa. Kun hän viimeisen kerran tuli tajuihinsa, hän kuiskasi:

”Pojat, minä en jaksa. Ottakaa lakki päästänne ja lukekaa minulle Isä meidän.”

Sissitoverit toteuttivat johtajansa tahdon. Suokkaalle annettiin tilkka vettä. Sitten henki pakeni sotasankarista. Koska takaa-ajajat olivat aivan partion kintereillä, sissit kätkivät Suokkaan ruumiin suuren männyn juurakon monttuun, ja haudan ympäristö miinoitettiin. Partio joutui palaamaan omien puolelle ilman johtajaansa.

Viljo Suokas siunattiin kentälle jääneenä Suojärven hautausmaahan. Hänen todellinen hautansa on erämaassa Seken alueella, sitä on sotien jälkeen etsitty kahteen kertaan tuloksetta.

 

hansai

Supreme Leader
...Sanottiin ”puhutaan vitusta, niin ei tule riitaa”...

Korsut olivat jatkosodassa seksin peruskouluja – saksalaisten tekniikoita kadehdittiin

Sari Näre: Sotkamon sotaorgiat voivat olla totta.
Niin sanottu ”kullinjuurten kipeytyminen” saattoi jatkosodan asemasotavaiheessa vaivata sotilaita koko päivän – jopa hankaloittaa kävelyä.

Syynä olivat korsuissa kerrotut sävyltään rasvaiset seksijutut.

Psykofyysistä kiihtymistä lieventävää masturbaatiota eli itsetyydytystä ei katsottu hyvällä. Se oli tabu.

Kokemattomille sotilaille – moni oli sotaan joutuessaan neitsyt – seksijermujen naisjutut olivat pedagogisesti arvokasta oppimateriaalia, eräänlaista seksin peruskoulua ellei korkeakouluakin.

Paineet purkautuivat lomilla, mistä oli laajakantoisia seurauksia jatkosodan viralliselle ideologialle: kotirintaman naisten siveystalkoille. Alkoi seksuaalisen vapautumisen ja löyhien yhden yön suhteiden hidas voittokulku kohti nykyistä moraalisesti vapaamielistä sinkkuyhteiskuntaa.

Tämä ja paljon muuta käy ilmi Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran arkistoimasta korsuperinteestä, jota valtiotieteiden tohtori ja Helsingin yliopiston sosiologian dosentti Sari Näre esitteli torstaina Helsingissä Parisuhdepäivien osallistujille.

Muistelijoita oli 265, joista 80 sivusi muistoissaan sotaseksiä. Näre on äskettäin kirjoittanut aiheesta kirjan Sota ja seksi (Tammi).

Parisuhdepäivien osallistujat ovat kokeneita järjestöihmisiä ja 92 prosenttisesti naisia, joten Näre saattoi käyttää kursailematonta kieltä aiheuttamatta vaivaantunutta tirskuntaa.

Saksa oli jatkosodassa Suomen liittolainen, mutta suomalaiset sotilaat kokivat saksalaiset selustauhaksi.

Rintamahuhujen mukaan saksalaisilla oli menestystä naisten keskuudessa. Eteneminen perustui modernimpaan tekniikkaan ja parempiin varusteisiin. Saksalaisten kondomit olivat kestäviä ja sotilaiden esileikkitaipumus, suuseksikyvykkyys ja yhdynnän jälkeinen huomion osoittaminen olivat ylivertaisia Suomen armeijaan nähden.

Vielä pitkään sodan jälkeen moni nainen empi pyytää kumppaniltaan suuseksiä, koska tämä muotivillitys saattoi yhdistää hänet sodan hävinneisiin saksalaisiin.

– Se oli maineriski.

Näre rinnastaa korsujen seksintihkuisen folkloren kalevalaiseen tarinankerrontaan. Kertomukset, joiden totuudellisuuden aste vaihteli, tiivistivät ryhmähenkeä, millä oli suuri merkitys taistelutilanteissa.

Näre arvelee seksijuttujen viljelyn tuoneen suomalaisille suhteellista etua venäläisiin nähden, joiden sotilaselo oli hierarkkisempaa.

– Sillä saattoi olla maanpuolustuskykyä edistävä merkitys.

Jos saksalaiset etenivät rintaman takana, pyrkivät suomalaiset sotilaat hyödyntämään valloittamaansa Itä-Karjalaa. Siellä syntyi 700 lasta avioliiton ulkopuolella, osin perustuen naimalupauksiin, joita kaikki suomalaiset isät eivät ehkä alunperinkään aikoneet lunastaa.

Näre korosti, ettei Suomen armeija harjoittanut järjestelmällistä raiskaamista, kuten esimerkiksi puna-armeija valloittaessaan Saksaa. Myöskään kenttäbordelleja ei perustettu. Rintaman takaiset prostituoidut olivat yksityisyrittäjiä.

– Kerronnan tyyli oli rivoa ja eturintamalla erityisen rivoa, Näre tiivisti.

– Suurin osa tarinoista pyöri pullon ja alapään ympärillä. Tyypillinen kysymys lomalta palaavalle oli, saitko naida.

Homoseksuaalisuutta ei tarinoissa juuri sivuttu, sen sijaan itsetyydyttäjistä tehtiin karkeaa pilaa.

– Masturbointi saattoi johtaa eristämiseen. He olivat arvostuksessa pohjimmaisia.

Itsetyydytystä oli turvallisinta harjoittaa vartiopaikan yksinäisyydessä, ja silloinkin silmät auki.

Osa sotilaista ei ollut edes suudellut tyttöä, kun sota alkoi.

– He saivat tarinoista anatomista tietoa naisten paikoista. Joku saattoi näyttää, mikä on missä ja toinen korjata, ettei se noin mene, vaan näin.

Näre arvelee korsujen ”seksuaaliopetuksen” lisänneet valmiuksia siittää hyvin nopeasti sodan jälkeen suuret ikäluokat.

Seksi oli turvallinen puheenaihe. Sanottiin ”puhutaan vitusta, niin ei tule riitaa”.

– Tehtiin (naisista) naitavuusarvioita, pohdittiin genitaalien sopivuutta ja arvioitiin eroottisuutta. Vanhemmat ja varakkaammat naiset olivat erityisessä arvossa.

Jatkosodan suosituin yhdyntätekniikka oli lähetyssaarnaaja-asento, jota suosi kolme neljästä.

Naisen puute ja kaipuu olivat ainaisia seuralaisia. Lomaa pohjustettiin kirjoittelemalla kirjeitä tuntemattomillekin kirjeystäville, varmuuden vuoksi useammille. Etevimmät kirjoittajat auttoivat muita.

– Samalla tavalla siellä brändättiin itseä kuin nykyisin erilaisilla sosiaalisilla alustoilla.

Näre ihmetteli seksin vähäisyyttä lottaperinteessä. Rintamalta lähetettiin kuitenkin pois useita satoja lottia. Osa oli halukkaita seksiin, mitä ei katsottu hyvällä, osa harjoittikin sitä.

Parhaillaan keskustelussa oleva ahdistelu oli arkea sodassakin ja erityisesti ehkä siellä. Hankalin oli työvelvollisten naisten asema, sitten tulivat sotilaskotisisaret ja parhaiten turvassa olivat lotat.

Jos olivat miehet rintamalla ainaisessa puutteessa, olivat myös naiset kotirintamalla samassa tilanteessa. Toisaalta suuri liikkuvuus sodan aikana lisäsi tilapäisten suhteiden määrää.

Naiset saattoivat omissa porukoissaan arvioida miesten suorituksia.

– Kuten nykyäänkin.

Erään upseerin autonkuljettaja tallensi yökylässä olleiden naisten arviot isännistä. Majuri oli partnerinsa mukaan lakannut potemasta ennenaikaista siemensyöksyä vasta aamuyöllä.

Näre kertasi Parisuhdepäivien yleisölle Sota ja seksi -kirjassaankin kertoman tarinan Sotkamon sotaorgioista eli ”naijaisista”. Hätkähdyttävä, hurmahenkinen episodi tapahtui sivuraiteella, kun miehet olivat lähdössä rintamalle.

”Ja voi sitä ’lihan piilotusta’, mitä Sotkamon aseman viereisessä metsikössä ja radanvarsipusikossa tapahtui. Siellä ei tytöt, eikä rouvatkaan ujostelleet tosiaan, vaan koko seutu oli kuin yhtä siskon petiä, jossa naitiin vieri vieressä.... Minä kävin siellä erään rouvan kanssa kaksi kertaa ja sitten viime hetkellä vielä maitotalon tytärkin tahtoi.”

Näin muisteli eräs sotaveteraani 70-luvun alussa. Näre on käynyt Sotkamossa toteamassa, että sivuraide on sittemmin purettu. Muita jälkiä ei tietenkään enää voinutkaan olla näkyvillä.

– Kukaan ei ole tullut sanomaan, että tämä ei pitäisi paikkaansa, Näre sanoi.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005455236.html?ref=rss
 

jak

Eversti
Minä kävin siellä erään rouvan kanssa kaksi kertaa ja sitten viime hetkellä vielä maitotalon tytärkin tahtoi.”
Kyllähän näitä tarinankertojia on aina ollut. Työmaallakin kuulee vaikka millaista sepustusta ei niitä silti kannata kansiin laittaa.
 

tulikomento

Greatest Leader
...Sanottiin ”puhutaan vitusta, niin ei tule riitaa”...


https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005455236.html?ref=rss

Iltapaska repii taas kunnon kohuotsikot. Minusta tuossa nyt ei ollut oikeastaan mitään mitä Knut Pipping ei olisi käsitellyt väitöskirjassaan "Komppania pienoisyhteiskuntana." Ja se julkaistiin jo 40-luvun lopulla. Totta hitossa nuoret miehet naisista ja naimisesta puhuivat ja naisen kaipuu oli kova. Eikä noita kotirintaman orgioitakaan tarvitse ihmetellä. Mitähän mahtaa tapahtua kun joukko nuoria tapaa ja sotaan lähtevät tietävät, että sieltä ei välttämättä tulla hengissä takaisin. Tuolloinen moralismi on nyt jälkikäteen pohdiskeltuna ollut todella ahdasmielistä. Sota-aikanahan oli voimassa tanssikieltokin (mitä tietysti rikottiin).
 

Ottoville

Ylipäällikkö
Rintamalla jaetusta muonatupakasta käynnistyi suomalainen kuolemankierre – väsyneenä ja pelokkaana vedetyistä sauhuista alkoi Veikko Peltolankin 57 vuoden riippuvuus
Annostupakoiden aiheuttama riippuvuus johti vuosikymmenten aikana välillisesti vähintään kymmenientuhansien suomalaisten kuolemaan.
https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000005464714.html

KESÄLLÄ 1944 sotamies Veikko Peltola oli väsynyt, nälkäinen ja peloissaan. Neuvostoliitto oli aloittanut suurhyökkäyksensä Karjalan kannaksella, eikä Summassa ja Valkjärvellä palvelleella Peltolallakaan ollut enää aikaa matematiikan kirjekursseihin tai puukkojen veistelyyn.

”Kannaksella tappelu alkoi jo olla sellaista, että hermot olivat kireällä, ja tupakka alkoi maistua”, Peltola muistelee vantaalaisessa palvelutalossa sijaitsevan kotinsa sohvalla.

Takana oli kolme vuotta rintamalla, ja nyt Peltolakin haki laihaa lohtua rintamalla jaetusta tupakasta.

”Kun ruoka oli tiukassa, eikä nukkumaan ehtinyt, kai se jotenkin helpotti”, hän sanoo.

Kun taistelut taukosivat edes hetkeksi, puun tai kiven takana piilossa vedettiin hermosauhut, Peltolan nykyinen naapuri, sotamies Niilo Veikkolainen sanoo.

Kun kesken marssin komennettiin tupakan mittaiselle tauolle, miesten sormien välissä paloi esimerkiksi parjattu saksalainen Juno-tupakka tai hieman parempi Työmies tai Saimaa.

”Kyllä siellä melkein joka iikka poltti”, Peltola muistelee.






Moni suomalaismies jäi nikotiinikoukkuun jatkosodan aikana. Sodan jälkeen, vuonna 1949 yli 70 prosenttia suomalaismiehistä poltti tupakkaa. (KUVA: HEIKKI ROIVAINEN)

Tuolloin ei tiedetty, että hermosauhuista käynnistynyt tupakkariippuvuus tulisi tulevien vuosikymmenten aikana välillisesti tappamaan arviolta kymmeniätuhansia suomalaisia.

SODAN jälkeen tuli rauha, mutta tupakka jäi palamaan Peltolan ja Veikkolaisen tavoin satojentuhansien suomalaismiesten sormien väliin. Vuonna 1949 suomalaismiehistä poltti edelleen lähes 80 prosenttia. Esimerkiksi Ruotsissa vastaava luku oli noin 50.

Tutkimusten mukaan sota on lisännyt tupakointia myös muissa maissa. Tupakka levisikin aikanaan Eurooppaan Amerikan intiaaniväestöltä juuri sotilaiden välityksellä. Suomeen tupakka saapui niin ikään sotilaiden mukana – ruotsalaiset sotilaat toivat sen mukanaan 30-vuotisen sodan aikana 1600-luvun alussa. Islannissa naiset ovat vuosikymmeniä tupakoineet enemmän kuin miehet, koska he riiasivat tupakoivien amerikkalaissotilaiden kanssa – ja tapa tarttui.

Talvisodassa annostupakka kuului vain sissien muona-annokseen, mutta jatkosodassa se kirjattiin kaikkien rintamalla palvelleiden muonaohjesääntöön, selviää Maanpuolustuskorkeakoulun tiedoista. Jatkosodan aikaan armeijan käyttöön varattiin 60 prosenttia Suomen tupakkatuotannosta, ja tupakkaa tuotiin myös esimerkiksi Saksasta.

”Rintamalla jaetut kolme tupakkaa päivässä on juuri sellainen annos, että geneettisesti alttiille se riittää luomaan vaikean riippuvuuden”, sanoo Kansanterveyslaitoksen entinen pääjohtaja, professori Jussi Huttunen.

Huttunen on omien sanojensa mukaan itsekin juuri tällainen geneettisesti nikotiinille altis.

”Jos polttaisin nyt yhden tupakan, kahden viikon päästä menisi aski päivässä.”

Koukkuun jäivät sotamiehet Veikko Peltola ja Niilo Veikkolainenkin.

Tupakan vaaroista ei kuitenkaan jatkosodan aikaan vielä tiedetty. Päin vastoin, sauhuttelun ajateltiin enemmänkin virkistävän ja vaikuttavan suotuisasti esimerkiksi ruuansulatukseen.

”Enkä tiedä, olisiko se mitään vaikuttanut, vaikka olisi tiedetty. Sodassa oli niin paljon muuta pelättävää”, Veikko Peltola sanoo.

Ensimmäiset tutkimukset tupakan vaikutuksesta keuhkosyöpään julkaistiin 1950-luvun alussa. Laajasti tietoa tupakoinnin vaikutuksista esimerkiksi sepelvaltimotautiin saatiin vasta maailman terveysjärjestö WHO:n tutkimuksesta vuonna 1964.

SUOMALAISET olivat kuitenkin fyysisessä ja sosiaalisessa koukussa. Tapa oli tarttunut rintamalta palanneilta isiltä ja isoveljiltä. Pikku hiljaa myös naiset alkoivat tupakoida entistä enemmän.

Tupakka paloi työpaikoilla, autoissa, keittiöissä, sängyissä ja sairaaloissa.

”Muistan, että 1960-luvulla jopa eräs johtava kardiologi oli niin nikotiiniriippuvainen, että poltti tupakkaa tehdessään kiertoa osastolla. Sairaanhoitaja kulki hänen perässään tuhkakuppi kädessään”, Jussi Huttunen muistelee.

1960-luvun puoliväliin tultaessa suomalaiset olivat sauhutelleet ennätystahtiin parikymmentä vuotta.

”Juuri sen ajan, jonka sepelvaltimotauti ja keuhkosyöpä usein vaativat kehittyäkseen”, muistuttaa ylilääkäri Antero Heloma THL:n Päihteet ja riippuvuudet -yksiköstä.

Annostupakasta äitynyt kierre alkoi ajaa suomalaismiehiä ennenaikaiseen hautaansa. Nuorena aloitettu, vuosikymmeniä jatkuva tupakointi lyhentää elämää keskimäärin 5–10 vuodella, arvioivat Huttunen ja Heloma.





Veikko Peltola (vas.) ja Niilo Veikkolainen katselevat Peltolan rintamalla ottamia valokuvia. Molemmat miehet jäivät tupakkaan koukkuun jatkosodan loppukahinoissa.(KUVA: SAMI KERO / HS)

Pääosin tupakoinnista johtuvaan keuhkosyöpään kuoli 1970-luvun lopulla jo yli 2 000 ihmistä vuosittain.

Heloman mukaan tupakoinnin syyosuus on sepelvaltimotaudissa noin viidenneksen luokkaa. Sepelvaltimotauti alkoi tappaa vuosittain 10 000 alle 65-vuotiasta suomalaista. Esimerkiksi vuonna 1970 sepelvaltimotauti tappoi Suomessa alle 65-vuotiaita miehiä tuplasti verrattuna Ruotsiin ja yli viisinkertaisesti Espanjaan verrattuna.

Heloma ja Huttunen ovat yhtä mieltä siitä, että piikit tautitilastoissa selittyvät vain sillä, että suomalaismiehet jäivät koukkuun rintamalla 1940-luvulla.

TUPAKAN vaarat alkoivat vähitellen tulla yhä useamman tietoon, ja suomalaiset alkoivat tumpata lopullisesti. Vuonna 1960 päivittäin tupakoivien miesten osuus oli laskenut jo alle 60 prosentin, mutta vahinkoa oli jo tapahtunut.

”1950-luvulla tehdyssä kyselyssä osa kertoo lopettamisen syyksi terveydelliset syyt. Myös tupakan hinta mainitaan”, Antero Heloma kertoo.

Niilo Veikkolainen poltti sodan jälkeen muutamia vuosia.

”Sitten kun oli lapsia ja säännöstelyn takia piti valita tupakka tai sokeri, vaihtoehtoja ei oikein ollut. Mutta kyllä sitä yritettiin kessuakin kasvattaa, sen verran kiikissä olin”, Veikkolainen naurahtaa.

SAVUISTEN vuosikymmenten jälkeen alkoivat suomalaisten keuhkot ja sydän voida yhä paremmin, kun tupakoinnista tuli harvinaisempaa. Vuonna 2016 suomalaisista miehistä tupakoi 16 ja naisista 15 prosenttia.

Suomi on yhtäkkiä EU-vertailuissa savuttomien maiden kärkipäässä.

”Etenkin nuorten tupakointi on vähentynyt 2000-luvulla, eikä minkään ryhmän tupakointi näytä nyt lisääntyvän”, Heloma sanoo.

Tuoreen kouluterveyskyselyn mukaan lukion 1.- ja 2.-luokkalaisista tupakoi päivittäin reilut 3 prosenttia, mutta ammattikoululaisista 23 prosenttia.

Heloman ja Huttusen mukaan tupakointi on saatu vähenemään terveysvalistuksen, lainsäädännön ja hinnankorotusten ansiosta.

Kun sodan jälkeen tupakointi alkoi Suomessa vähentyä nopeasti, ruotsalaiset innostuivat 1960-luvulla tupakoimaan. Nyt länsinaapuri on kuitenkin savuttomuudessa edellä. Siellä tupakoi päivittäin kahdeksan prosenttia miehistä ja kymmenen prosenttia naisista. Nuuskaaminen on Ruotsissa kuitenkin selvästi Suomea yleisempää.

RINTAMALTA, väsyneenä, nälkäisenä ja pelokkaana poltetusta tupakasta alkoi yksityisyrittäjä Veikko Peltolan elämässä riippuvuus, joka kesti 57 vuotta. Edes Peltolan 1962 sairastama tuberkuloottinen keuhkopussintulehdus ei saanut lopettamaan, vaan sauhuttelu jatkui kahden päivän kuluttua. Syksyllä 2000 hän joutui sairaalaan, eikä osaston huoneessa saanut polttaa.

”Yhden ainoan kerran menin tupakkakoppiin. Avasin kopin oven ja totesin, että eihän siellä voinut hengittää”, Peltola naurahtaa.

Uutta savuketta hän ei enää sytyttänyt.

”Välillä olen kyllä nähnyt sauhuttelusta unia, mutta se ei onneksi ole vaarallista.”

Konduktöörinä työskennellyt Veikkolainen muistelee, miten ensimmäisen luokan vaunuissa pääsi nuuhkimaan herrojen hienojen sikarien savua ja vanha riippuvuus nosti päätään – vaikka lopettamisesta oli jo vuosikymmeniä.

KUN kenraalimajuri Verner Gustafsson jatkosodan aikana allekirjoitti määräyksen perusyksikön sodanaikaisesta taloushuollosta, hän ei varmasti voinut kuvitellakaan, että muonatupakasta lähtisi kierre, joka tappaisi suuren määrän suomalaisia.

Mutta miten olisi vuonna 2017, vieläkö suomalaissotilaille tarjottaisiin valtion puolesta tupakat rintamalla?

”Ei varmasti tarjottaisi”, Antero Heloma sanoo.

94-vuotias Veikko Peltola on samaa mieltä.

”Maailma on onneksi viisastunut tässä asiassa niin paljon. Toivottavasti se on viisastunut muutenkin, ettei tällaisia sota-asioita tarvitsisi enää edes ajatella.”







Ruuan mukana jaetun tupakan lisäksi rintamalla sai ostaa kaksi askia tupakkaa viikossa, esimerkiksi Työmiestä. (KUVA: MARKKU BÄRMAN)

Sotamies yritti vaihtaa harmonikan tupakkaan
AIVAN kaikkia rintamalla jaettu tupakka ei houkuttanut tai koukuttanut, ainakaan aluksi. Niinpä tupakka toimi myös valuuttana. Esimerkiksi kaikille jaettavia annostupakoita vaihdettiin muun muassa ruokaan. Hiljaisempina hetkinä ne toimivat myös esimerkiksi korttipelin panoksena.

Sodan loppuvaiheessa tupakan vaihtohinta saattoi olla epätoivoinenkin.

Sotamies Veikko Peltola muistelee, että kesällä 1944 eräällä pitkällä ja rankalla marssilla nuori sotamies yritti vaihtaa pienen harmonikkansa tupakkaan.

”Ensin hän kysyi, kuka vaihtaisi soittimen askiin Työmiestä. Kun kukaan ei tarjoutunut, hän kysyi, kuka antaisi soitinta vastaan edes pari muonatupakkaa. Kun kukaan ei luvannut, mies kirosi ja heitti soittimensa metsään”, Peltola muistelee.

Sotamies Niilo Veikkolainen kertoo kesällä 1944 hamstranneensa tupakkaa lähestyvää lomaansa varten. Hän uskoi sen olevan kovaa valuuttaa, sillä kotirintamalla oli puutetta tupakasta.

”Ajattelin, että jos sillä saisi sitten lomalla ainakin viinaa”, Veikkolainen naurahtaa.

KUN Neuvostoliitto aloitti suurhyökkäyksensä Karjalan kannaksella, Veikkolainen muistelee repussaan olleen varmaan parikymmentä askia Työmiestä – mutta loma peruttiin.

”Yhtäkkiä ”naapuri” olikin turhan lähellä. Olin lähdössä hakemaan tarkoin vaalimaani reppua korsusta, kun ryhmänjohtaja ilmoitti, että ei käy. Muuten sinne jää koko mies.”

Tuli äkkilähtö, mutta korsuun jäivät sentään vain Veikkolaisen tupakat.
 

miheikki

Greatest Leader
Kotimaa 29.11.2017 08:01 http://www.savonsanomat.fi/kotimaa/...1076093?pwbi=fbb2ea8aab72cc609451e367fb05f9b1
IS: Venäläisdokumentin hurja väite: "Suomen tykistö peitti tulellaan Mainilan kylän"


Tänä vuonna ensi-iltansa saanut venäläisdokumentti Unohdettu sota kuvailee talvisodan syttymistä varsin Neuvostoliitolle myönteiseen sävyyn. Asiasta kertoo Ilta-Sanomat.

Venäjän yhteiskunnallisessa televisiossa eli tv-kanava OTR:llä alunperin esitetty valedokumentti väittää muun muassa, että Suomi oli Mainilan laukausten takana. Dokumentissa väitetään, että talvisota syttyi Suomen provosoinnista.

- Kun 26. marraskuuta 1939 Suomen tykistö peitti tulellaan Mainilan kylän ja me kärsimme merkittäviä tappioita, tuli vihdoin selväksi se, että Suomi laskee Saksan armeijan tuen varaan ja yrittää tarkoituksella saada Puna-armeijan aloittamaan sodan, jotta Suomi voisi itse esiintyä maailman silmissä kärsivän uhrin asemassa, kertoja selittää Ilta-Sanomien mukaan ohjelmassa.

Todellisuudessa Mainilan kylässä tapahtui Neuvostoliiton itse lavastama tykistöisku, jonka tarkoituksena oli saada Suomi vaikuttamaan hyökkääjältä. Neuvostoliitto itse aloitti talvisodan neljä päivää myöhemmin.

Venäläisdokumentissa on muitakin omituisia väitteitä. Ohjelmassa muun muassa kerrotaan, että ylivoimaisesti suurin osa suomalaisista olisi halunnut jäädä Venäjän yhteyteen Suomen itsenäistyessä.



Jukka-Pekka Räsänen
 

miheikki

Greatest Leader
Uusi valedokumentti talvisodasta kiertää Venäjällä – ”Suurin osa suomalaisista olisi halunnut jäädä Venäjän yhteyteen”

OTR-kanavan Unohdettu sota -ohjelma tulvii outoja väitteitä talvisodasta. Kuvakaappaukset ohjelmasta.(KUVA: OTR)
Julkaistu: 30.11. 6:52 , Päivitetty: 30.11. 7:08 https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000005470063.html
 

salama-anteri

Kenraali
Heloma ja Huttunen ovat yhtä mieltä siitä, että piikit tautitilastoissa selittyvät vain sillä, että suomalaismiehet jäivät koukkuun rintamalla 1940-luvulla.

TUPAKAN vaarat alkoivat vähitellen tulla yhä useamman tietoon, ja suomalaiset alkoivat tumpata lopullisesti. Vuonna 1960 päivittäin tupakoivien miesten osuus oli laskenut jo alle 60 prosentin
Varmaankin totta, mutta sota-ja-huumeet blogikeskustelusta (@24) bongasin nama tilastot:

Paljon on sotakirjallisuus maininnut kaukopartiomiesten pervitiinin [ kun saksalaiset luopuivat sen kaytosta, , Suomi osti koko varaston, joka oli muistaakseni "vain" 2 milj. pilleria] käytöstä. Todellisuudessa käyttömäärillä mitattuna todellinen jatkosodan huume (kipulääke, jatkuvampi kaytto kuin pervitiinilla rutistus ja sitten kauheat sivuoireet) oli kuitenkin heroiini. Sitä käytettiin (morfiini mukaanlukien) ainakin 250 miljoonaa annosta (5mg).

Tutkija Mikko Ylikankaan mukaan yhdessäkään modernissa yhteiskunnassa ei ole koskaan käytetty sellaista määrää kovan luokan huumetta kuin mikä oli Suomen heroiinin käyttö koko 1940-luvulla. Vielä vuonna 1948 Suomessa myytiin 150 kg heroiinia reseptilääkkeenä. Noin 50 kertaa enemmän kuin muissa maissa asukasmäärään suhteutettuna. Heroiinin massiivinen käyttö Suomessa päättyi YK:n ja USA:n painostuksen vuoksi. Eliitti taipui koska halusi Suomelle YK-jäsenyyden.
 
Top