Rintamalla jaetusta muonatupakasta käynnistyi suomalainen kuolemankierre – väsyneenä ja pelokkaana vedetyistä sauhuista alkoi Veikko Peltolankin 57 vuoden riippuvuus
Annostupakoiden aiheuttama riippuvuus johti vuosikymmenten aikana välillisesti vähintään kymmenientuhansien suomalaisten kuolemaan.
https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000005464714.html
KESÄLLÄ 1944 sotamies
Veikko Peltola oli väsynyt, nälkäinen ja peloissaan. Neuvostoliitto oli aloittanut suurhyökkäyksensä Karjalan kannaksella, eikä Summassa ja Valkjärvellä palvelleella Peltolallakaan ollut enää aikaa matematiikan kirjekursseihin tai puukkojen veistelyyn.
”Kannaksella tappelu alkoi jo olla sellaista, että hermot olivat kireällä, ja tupakka alkoi maistua”, Peltola muistelee vantaalaisessa palvelutalossa sijaitsevan kotinsa sohvalla.
Takana oli kolme vuotta rintamalla, ja nyt Peltolakin haki laihaa lohtua rintamalla jaetusta tupakasta.
”Kun ruoka oli tiukassa, eikä nukkumaan ehtinyt, kai se jotenkin helpotti”, hän sanoo.
Kun taistelut taukosivat edes hetkeksi, puun tai kiven takana piilossa vedettiin hermosauhut, Peltolan nykyinen naapuri, sotamies
Niilo Veikkolainen sanoo.
Kun kesken marssin komennettiin tupakan mittaiselle tauolle, miesten sormien välissä paloi esimerkiksi parjattu saksalainen Juno-tupakka tai hieman parempi Työmies tai Saimaa.
”Kyllä siellä melkein joka iikka poltti”, Peltola muistelee.
Moni suomalaismies jäi nikotiinikoukkuun jatkosodan aikana. Sodan jälkeen, vuonna 1949 yli 70 prosenttia suomalaismiehistä poltti tupakkaa. (KUVA: HEIKKI ROIVAINEN)
Tuolloin ei tiedetty, että hermosauhuista käynnistynyt tupakkariippuvuus tulisi tulevien vuosikymmenten aikana välillisesti tappamaan arviolta kymmeniätuhansia suomalaisia.
SODAN jälkeen tuli rauha, mutta tupakka jäi palamaan Peltolan ja Veikkolaisen tavoin satojentuhansien suomalaismiesten sormien väliin. Vuonna 1949 suomalaismiehistä poltti edelleen lähes 80 prosenttia. Esimerkiksi Ruotsissa vastaava luku oli noin 50.
Tutkimusten mukaan sota on lisännyt tupakointia myös muissa maissa. Tupakka levisikin aikanaan Eurooppaan Amerikan intiaaniväestöltä juuri sotilaiden välityksellä. Suomeen tupakka saapui niin ikään sotilaiden mukana – ruotsalaiset sotilaat toivat sen mukanaan 30-vuotisen sodan aikana 1600-luvun alussa. Islannissa naiset ovat vuosikymmeniä tupakoineet enemmän kuin miehet, koska he riiasivat tupakoivien amerikkalaissotilaiden kanssa – ja tapa tarttui.
Talvisodassa annostupakka kuului vain sissien muona-annokseen, mutta jatkosodassa se kirjattiin kaikkien rintamalla palvelleiden muonaohjesääntöön, selviää Maanpuolustuskorkeakoulun tiedoista. Jatkosodan aikaan armeijan käyttöön varattiin 60 prosenttia Suomen tupakkatuotannosta, ja tupakkaa tuotiin myös esimerkiksi Saksasta.
”Rintamalla jaetut kolme tupakkaa päivässä on juuri sellainen annos, että geneettisesti alttiille se riittää luomaan vaikean riippuvuuden”, sanoo Kansanterveyslaitoksen entinen pääjohtaja, professori
Jussi Huttunen.
Huttunen on omien sanojensa mukaan itsekin juuri tällainen geneettisesti nikotiinille altis.
”Jos polttaisin nyt yhden tupakan, kahden viikon päästä menisi aski päivässä.”
Koukkuun jäivät sotamiehet Veikko Peltola ja Niilo Veikkolainenkin.
Tupakan vaaroista ei kuitenkaan jatkosodan aikaan vielä tiedetty. Päin vastoin, sauhuttelun ajateltiin enemmänkin virkistävän ja vaikuttavan suotuisasti esimerkiksi ruuansulatukseen.
”Enkä tiedä, olisiko se mitään vaikuttanut, vaikka olisi tiedetty. Sodassa oli niin paljon muuta pelättävää”, Veikko Peltola sanoo.
Ensimmäiset tutkimukset tupakan vaikutuksesta keuhkosyöpään julkaistiin 1950-luvun alussa. Laajasti tietoa tupakoinnin vaikutuksista esimerkiksi sepelvaltimotautiin saatiin vasta maailman terveysjärjestö WHO:n tutkimuksesta vuonna 1964.
SUOMALAISET olivat kuitenkin fyysisessä ja sosiaalisessa koukussa. Tapa oli tarttunut rintamalta palanneilta isiltä ja isoveljiltä. Pikku hiljaa myös naiset alkoivat tupakoida entistä enemmän.
Tupakka paloi työpaikoilla, autoissa, keittiöissä, sängyissä ja sairaaloissa.
”Muistan, että 1960-luvulla jopa eräs johtava kardiologi oli niin nikotiiniriippuvainen, että poltti tupakkaa tehdessään kiertoa osastolla. Sairaanhoitaja kulki hänen perässään tuhkakuppi kädessään”, Jussi Huttunen muistelee.
1960-luvun puoliväliin tultaessa suomalaiset olivat sauhutelleet ennätystahtiin parikymmentä vuotta.
”Juuri sen ajan, jonka sepelvaltimotauti ja keuhkosyöpä usein vaativat kehittyäkseen”, muistuttaa ylilääkäri
Antero Heloma THL:n Päihteet ja riippuvuudet -yksiköstä.
Annostupakasta äitynyt kierre alkoi ajaa suomalaismiehiä ennenaikaiseen hautaansa. Nuorena aloitettu, vuosikymmeniä jatkuva tupakointi lyhentää elämää keskimäärin 5–10 vuodella, arvioivat Huttunen ja Heloma.
Veikko Peltola (vas.) ja Niilo Veikkolainen katselevat Peltolan rintamalla ottamia valokuvia. Molemmat miehet jäivät tupakkaan koukkuun jatkosodan loppukahinoissa.(KUVA: SAMI KERO / HS)
Pääosin tupakoinnista johtuvaan keuhkosyöpään kuoli 1970-luvun lopulla jo yli 2 000 ihmistä vuosittain.
Heloman mukaan tupakoinnin syyosuus on sepelvaltimotaudissa noin viidenneksen luokkaa. Sepelvaltimotauti alkoi tappaa vuosittain 10 000 alle 65-vuotiasta suomalaista. Esimerkiksi vuonna 1970 sepelvaltimotauti tappoi Suomessa alle 65-vuotiaita miehiä tuplasti verrattuna Ruotsiin ja yli viisinkertaisesti Espanjaan verrattuna.
Heloma ja Huttunen ovat yhtä mieltä siitä, että piikit tautitilastoissa selittyvät vain sillä, että suomalaismiehet jäivät koukkuun rintamalla 1940-luvulla.
TUPAKAN vaarat alkoivat vähitellen tulla yhä useamman tietoon, ja suomalaiset alkoivat tumpata lopullisesti. Vuonna 1960 päivittäin tupakoivien miesten osuus oli laskenut jo alle 60 prosentin, mutta vahinkoa oli jo tapahtunut.
”1950-luvulla tehdyssä kyselyssä osa kertoo lopettamisen syyksi terveydelliset syyt. Myös tupakan hinta mainitaan”, Antero Heloma kertoo.
Niilo Veikkolainen poltti sodan jälkeen muutamia vuosia.
”Sitten kun oli lapsia ja säännöstelyn takia piti valita tupakka tai sokeri, vaihtoehtoja ei oikein ollut. Mutta kyllä sitä yritettiin kessuakin kasvattaa, sen verran kiikissä olin”, Veikkolainen naurahtaa.
SAVUISTEN vuosikymmenten jälkeen alkoivat suomalaisten keuhkot ja sydän voida yhä paremmin, kun tupakoinnista tuli harvinaisempaa. Vuonna 2016 suomalaisista miehistä tupakoi 16 ja naisista 15 prosenttia.
Suomi on yhtäkkiä EU-vertailuissa savuttomien maiden kärkipäässä.
”Etenkin nuorten tupakointi on vähentynyt 2000-luvulla, eikä minkään ryhmän tupakointi näytä nyt lisääntyvän”, Heloma sanoo.
Tuoreen kouluterveyskyselyn mukaan lukion 1.- ja 2.-luokkalaisista tupakoi päivittäin reilut 3 prosenttia, mutta ammattikoululaisista 23 prosenttia.
Heloman ja Huttusen mukaan tupakointi on saatu vähenemään terveysvalistuksen, lainsäädännön ja hinnankorotusten ansiosta.
Kun sodan jälkeen tupakointi alkoi Suomessa vähentyä nopeasti, ruotsalaiset innostuivat 1960-luvulla tupakoimaan. Nyt länsinaapuri on kuitenkin savuttomuudessa edellä. Siellä tupakoi päivittäin kahdeksan prosenttia miehistä ja kymmenen prosenttia naisista. Nuuskaaminen on Ruotsissa kuitenkin selvästi Suomea yleisempää.
RINTAMALTA, väsyneenä, nälkäisenä ja pelokkaana poltetusta tupakasta alkoi yksityisyrittäjä Veikko Peltolan elämässä riippuvuus, joka kesti 57 vuotta. Edes Peltolan 1962 sairastama tuberkuloottinen keuhkopussintulehdus ei saanut lopettamaan, vaan sauhuttelu jatkui kahden päivän kuluttua. Syksyllä 2000 hän joutui sairaalaan, eikä osaston huoneessa saanut polttaa.
”Yhden ainoan kerran menin tupakkakoppiin. Avasin kopin oven ja totesin, että eihän siellä voinut hengittää”, Peltola naurahtaa.
Uutta savuketta hän ei enää sytyttänyt.
”Välillä olen kyllä nähnyt sauhuttelusta unia, mutta se ei onneksi ole vaarallista.”
Konduktöörinä työskennellyt Veikkolainen muistelee, miten ensimmäisen luokan vaunuissa pääsi nuuhkimaan herrojen hienojen sikarien savua ja vanha riippuvuus nosti päätään – vaikka lopettamisesta oli jo vuosikymmeniä.
KUN kenraalimajuri
Verner Gustafsson jatkosodan aikana allekirjoitti määräyksen perusyksikön sodanaikaisesta taloushuollosta, hän ei varmasti voinut kuvitellakaan, että muonatupakasta lähtisi kierre, joka tappaisi suuren määrän suomalaisia.
Mutta miten olisi vuonna 2017, vieläkö suomalaissotilaille tarjottaisiin valtion puolesta tupakat rintamalla?
”Ei varmasti tarjottaisi”, Antero Heloma sanoo.
94-vuotias Veikko Peltola on samaa mieltä.
”Maailma on onneksi viisastunut tässä asiassa niin paljon. Toivottavasti se on viisastunut muutenkin, ettei tällaisia sota-asioita tarvitsisi enää edes ajatella.”
Ruuan mukana jaetun tupakan lisäksi rintamalla sai ostaa kaksi askia tupakkaa viikossa, esimerkiksi Työmiestä. (KUVA: MARKKU BÄRMAN)
Sotamies yritti vaihtaa harmonikan tupakkaan
AIVAN kaikkia rintamalla jaettu tupakka ei houkuttanut tai koukuttanut, ainakaan aluksi. Niinpä tupakka toimi myös valuuttana. Esimerkiksi kaikille jaettavia annostupakoita vaihdettiin muun muassa ruokaan. Hiljaisempina hetkinä ne toimivat myös esimerkiksi korttipelin panoksena.
Sodan loppuvaiheessa tupakan vaihtohinta saattoi olla epätoivoinenkin.
Sotamies Veikko Peltola muistelee, että kesällä 1944 eräällä pitkällä ja rankalla marssilla nuori sotamies yritti vaihtaa pienen harmonikkansa tupakkaan.
”Ensin hän kysyi, kuka vaihtaisi soittimen askiin Työmiestä. Kun kukaan ei tarjoutunut, hän kysyi, kuka antaisi soitinta vastaan edes pari muonatupakkaa. Kun kukaan ei luvannut, mies kirosi ja heitti soittimensa metsään”, Peltola muistelee.
Sotamies Niilo Veikkolainen kertoo kesällä 1944 hamstranneensa tupakkaa lähestyvää lomaansa varten. Hän uskoi sen olevan kovaa valuuttaa, sillä kotirintamalla oli puutetta tupakasta.
”Ajattelin, että jos sillä saisi sitten lomalla ainakin viinaa”, Veikkolainen naurahtaa.
KUN Neuvostoliitto aloitti suurhyökkäyksensä Karjalan kannaksella, Veikkolainen muistelee repussaan olleen varmaan parikymmentä askia Työmiestä – mutta loma peruttiin.
”Yhtäkkiä ”naapuri” olikin turhan lähellä. Olin lähdössä hakemaan tarkoin vaalimaani reppua korsusta, kun ryhmänjohtaja ilmoitti, että ei käy. Muuten sinne jää koko mies.”
Tuli äkkilähtö, mutta korsuun jäivät sentään vain Veikkolaisen tupakat.