Vanhentuneiden hävittäjien ?
Jatkosotaan liittyvää
- Viestiketjun aloittaja Vonka
- Aloitus PVM
Tarkennatko tätä vähän? Tarkoitatko, että Messerschmitt Bf 109 G-sarja oli vuonna 1943 vanhentunut? Moni maa lensi niillä suihkuhävittäjien tuloon asti.
Günther Rall, joka oli perustamassa liittotasavallan uusia ilmavoimia ja joka sai koelentää myös Thunderboltia ja Mustangia, sanoi kysyttäessä että mersulla pärjäsi kaikille, joita taivaalla sodan aikana keinui. Tähän on toki sanottu, että no joo Rall tietysti pärjäsi (275 ilmavoittoa mersulla).
Viimeksi muokattu:
tulikomento
Supreme Leader
Nyrkkisääntönä voisi Bf 109:n osalta sanoa, että WW2:n alkuvaiheen E-malli oli erinomainen. Sodan puolivälin G-versio hyvä ja sodan loppupuolellakin (1944-45) se oli taitavan pilotin käsissä pätevä hävittäjä ja aselavetti. Suomelle 1943 maahan saadut G-kakkoset ja myöhemmät G-6:t olivat aivan huipputason koneita, varsinkin kun ne annettiin ilmavoimien parhaimpien ohjaajien käsiin.
JR49
Respected Leader
Vai tarkoitetaanko mahdollisesti Saksan sotasaalisvarastoista ostettuja?
En nyt kyllä muista miten nuo teknisesti meni, mutta eiköhän lisä-Moranen ostaminen Vichyn Ranskalta vaatinut Saksan luvan esim. Ja eikös Tsaikka kuulu myös samaan listaan. Mites Curtis?
Edit; kaikki kolme Saksalta, Talvisodan Moranet saivat täydennystä jatkosodan aikana.
En nyt kyllä muista miten nuo teknisesti meni, mutta eiköhän lisä-Moranen ostaminen Vichyn Ranskalta vaatinut Saksan luvan esim. Ja eikös Tsaikka kuulu myös samaan listaan. Mites Curtis?
Edit; kaikki kolme Saksalta, Talvisodan Moranet saivat täydennystä jatkosodan aikana.
tulikomento
Supreme Leader
Joo, 15 Curtiss Hawkia ostettiin keväällä 43 Saksasta. Entisiä Vichyn Ranskan koneita. Jos en väärin muista, niin viimeiset Moranet hankittiin 1942. Olisiko ollut myös niin, että viimeiset Tsaikat ostettiin saksalaisilta 1942, tulivat sitten 43 aikana. Ilman muuta pääpaino olisi pitänyt olla Mersuissa. Hyvä että ensimmäiset sentään tulivat 1943 aikana. Oltiin muuten jo aika helisemässä.
Niin, tätähän tässä varmaan haetaan.
Ilmatorjunta pudotti talvisodassa 314 viholliskonetta. Se oli aika vaatimaton vielä. Jatkosodassa parempi: 759 hävittäjää, pommikoneita 248. Merivoimat pudotti lisäksi 75 omilla it-aseillaan.
Lukumääräisesti vahvempi it olisi säästänyt miehistöä enemmän?
Ilmatorjunta pudotti talvisodassa 314 viholliskonetta. Se oli aika vaatimaton vielä. Jatkosodassa parempi: 759 hävittäjää, pommikoneita 248. Merivoimat pudotti lisäksi 75 omilla it-aseillaan.
Lukumääräisesti vahvempi it olisi säästänyt miehistöä enemmän?
Viimeksi muokattu:
Menee enemmän tunteella kuin tiedolla, mutta 290 kpl 75 mm pst-tykkiä vetäjineen olisi ollut aika ässä otsassa inkkaripokkaa pelattaessa. Luultavasti olisin itse vaihtanut Sturmit Pak:eihin vielä 1:5 suhteella, mutta ne vetäjät olisivat kyllä aika tiukka kynnyskysymys.
Juu, juuripa noita hankintoja. Tarkennuksena vielä, hankinnat sota-aikana tehtiin hillitön stressi päällä, vailla tietoa tulevasta eikä analysoinneille ollut aikaa. Kuitenkin, niitäkin on syytä tarkastella kriittisesti ettei luoda ihan vääränlaisia sankaritarinoita. Saksalla oli sotasaalivarastoissaan laaja määrä erinäisiä sotasaaliina saatuja it-tykkejä, joista etenkin tuon ajan keskiraskas (37-40mm) kalusto olisi ollut tarpeen Suomessa. Toki myös raskaampi kalusto.
Vaunuhankintojen suhteenkin olen hiukan epäileväinen olivatko ne loppujen lopuksi kustannustehokkaimpia mahdollisia. Jälleen kerran, en halua syytellä ajan päätöksentekijöitä vaan jälkipolvien glorifioijia. PsD kesällä 1944 oli kova porukka, mutta olisiko investonti siihen voitu käyttää toisin? Ehkäpä vielä tehokkaammin? Lähinnä pst ja tuonaikainen raskas kenttätykistö (150-152mm) tulevat mieleen.
Tällä ei ole mitään yhteyttä nykyhetkeen, Leo 2 hankinnat vaikuttavat kaikin puolin järkeviltä, KARPR ja MEKTSTOS:t nykyaikana hyvinkin tarpeellisia nyrkkejä.
Viimeksi muokattu:
Aika myöhässä vastaus kun ei aikaisemmin ehtiny. Mutta siis tässä on perää. 76 mm tykkejä ei Nenonen antanu, koska ne oli ajateltu korpiseudun divisioonatykistöksi keveyden ja pitkän kantaman vuoksi. Korvessa ei kuitenkaan käydä ratkaisutaistelua eli perustelu oli väärä. Ilmatorjuntatykki taas ei meillä sovettu pst-käyttöön, koska se on liian korkea. Psv on etulyöntiuasemassa koska ametit on täällä niin lyhyet. It-aseet menestyivät, kun kykenivät aloittamaan tulen niin kaukaa, ettei vaunut kunnolla nähny maalia.
Juu, meinasin vaan, että jopa kotimaisen teollisuuden resurssein olisi voitu muuntaa itk-kaluston putkia pst-lavetille. Ehkäpä jopa kierrättämällä tai modifoimalla esim. 45 PstK -kaluston lavetteja tms.?
Ihannehan olisi voinut olla kotimainen pst-vaunu. Soveltuvaa T-26 ja BT-5/BT-7 kalustoa olisi ollut tarjolla, jopa työvoimaa ja resursseja kuten BT-42 projektista tiedetään.
Joku 76 K 36 + T-26 pohjainen "Hetzer" olisi voinut olla kova sana, toki jälkiviisasteluna.
arix
Respected Leader
Löytyi mielenkiintoinen linkki sotia edeltävästä toiminnasta:
https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/39653/Gradu_Mikko Jalli.pdf?sequence=2
Vuonna 1938 Puolustusvoimien menot muodostivat 23,4 % valtion kokonaismenoarviosta.
"Mielenkiintoista perushankintaohjelmassa oli se, että sotilasvirkamiesten esitykset olivat hyvin samansuuruiset kuin lopullinen hyväksytty summa. Voisi kuvitella, että sotilaat olisivat tehneet huomattavasti suurempia vaatimuksia kuin mihin poliitikot olisivat olleet valmiita. Tämä johtui ilmeisesti siitä, että sotilasjohto ja – virkamiehet olivat aiempien pettymysten jälkeen käyneet esityksissään ja vaatimuksissaan varovaisiksi, eivätkä uskaltaneet vaatia liikoja, varmistaakseen että saisivat edes jotain. Tämä näkyy esimerkiksi siinä, että kaikki laskelmat oli tehty yhdeksälle divisioonalle, vaikka miesvoiman puolesta olisi voitu liikekannallepanossa perustaa useampiakin divisioonia. Etenkin puolustusministeriön historian ensimmäisessä osassa suunnataan arvostelua sotilashenkilöiden eikä poliitikoiden suuntaan tässä kysymyksessä.
Oma näkemykseni on samansuuntainen. Sotilasjohto ei mielestäni voi pestä käsiään armeijan heikosta varustetilanteesta. Juuri etukäteinen varautuminen pettymyksiin pienentämällä vaatimuksia oli vaarallista, koska silloin poliittiset päättäjät saattoivat kuvitella tilanteen korjautuvan todellisuutta paremmaksi. Myös erilaiset sotilasvirkamiesten väliset kiistat, jotka koskivat hankittavaa materiaalia, hidastivat varustautumista. Näin ollen monet erityisesti sodan aikana poliitikkoja syyllistäneet korkea-arvoiset upseerit olivat myös itse osittain syyllisiä tilanteeseen. Mutta vaikuttaa myös siltä, että kovin paljon suurempia menoesityksiä olisi ollut vaikea saada läpi, koska hallitus ei halunnut horjuttaa budjetin tasapainoa. Hankintojen rahoittaminen suuremmilla veronkorotuksilla tai lainan otolla ei myöskään vaikuta olleen mahdollista, koska niiden ratkaisujen tekemiseksi ei ollut riittävää poliittista yksimielisyyttä."
https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/39653/Gradu_Mikko Jalli.pdf?sequence=2
Vuonna 1938 Puolustusvoimien menot muodostivat 23,4 % valtion kokonaismenoarviosta.
"Mielenkiintoista perushankintaohjelmassa oli se, että sotilasvirkamiesten esitykset olivat hyvin samansuuruiset kuin lopullinen hyväksytty summa. Voisi kuvitella, että sotilaat olisivat tehneet huomattavasti suurempia vaatimuksia kuin mihin poliitikot olisivat olleet valmiita. Tämä johtui ilmeisesti siitä, että sotilasjohto ja – virkamiehet olivat aiempien pettymysten jälkeen käyneet esityksissään ja vaatimuksissaan varovaisiksi, eivätkä uskaltaneet vaatia liikoja, varmistaakseen että saisivat edes jotain. Tämä näkyy esimerkiksi siinä, että kaikki laskelmat oli tehty yhdeksälle divisioonalle, vaikka miesvoiman puolesta olisi voitu liikekannallepanossa perustaa useampiakin divisioonia. Etenkin puolustusministeriön historian ensimmäisessä osassa suunnataan arvostelua sotilashenkilöiden eikä poliitikoiden suuntaan tässä kysymyksessä.
Oma näkemykseni on samansuuntainen. Sotilasjohto ei mielestäni voi pestä käsiään armeijan heikosta varustetilanteesta. Juuri etukäteinen varautuminen pettymyksiin pienentämällä vaatimuksia oli vaarallista, koska silloin poliittiset päättäjät saattoivat kuvitella tilanteen korjautuvan todellisuutta paremmaksi. Myös erilaiset sotilasvirkamiesten väliset kiistat, jotka koskivat hankittavaa materiaalia, hidastivat varustautumista. Näin ollen monet erityisesti sodan aikana poliitikkoja syyllistäneet korkea-arvoiset upseerit olivat myös itse osittain syyllisiä tilanteeseen. Mutta vaikuttaa myös siltä, että kovin paljon suurempia menoesityksiä olisi ollut vaikea saada läpi, koska hallitus ei halunnut horjuttaa budjetin tasapainoa. Hankintojen rahoittaminen suuremmilla veronkorotuksilla tai lainan otolla ei myöskään vaikuta olleen mahdollista, koska niiden ratkaisujen tekemiseksi ei ollut riittävää poliittista yksimielisyyttä."
Tämä liittyy jatkosotaan vain sikäli, että talvisodan rauhan kauaskantoisin seuraus oli jatkosota!
Joku korkea upseeri olisi halunnut sotia talvisodan osapuilleen suojajoukoilla. Jo 1930-luvun lopulla esiintyi sotilaspiireissä ajatuksia siitä, että eihän heikosti koulutetulla ja puutteellisesti varustetulla reserviläisellä muutenkaan mitään tee. Ei mitään uutta auringon alla.
Neuvostoliitto valmistautui yleiseurooppalaiseen suursotaan, jonka alkamisesta se tiesi yhtä kauan kuin terävimmät suomalaiset kenraalitkin.
Venäjä haki ensisijaisesti puolustusvyöhykettä, puskuria Saksaa vastaan. Suomenlahden pohjoisranta on tärkeä, tietyt saaret. Itämeren laivastohan on ihan pussin perällä. Ennen kaikkea se haluaa varmuuden siitä, ettei Saksa hyökkää vanhaa luoteista reittiä Pietariin. Neuvotteluissa Paasikivi vakuutti, ettei Suomi sallisi tätä. Stalin sanoi: "Me ymmärrämme sen, mutta teiltä ei kysytä."
Stalin tarkoitti, että Suomen armeija ei kykene täyttämään tuota tehtävää, vaikka haluaisi. Jostain syystä tätä puolta eivät diplomaatit ja poliitikot tajua - he vain puhuvat, olisiko pitänyt myöntyä enemmän jne.
Sotilaat yrittivät taivuttaa (Mannerheim ja muutkin, kuten kapteeni Wolf Halsti Siilasvuon tuella) poliitikoille ensimmäisen kerran 1936, että tilanne kiristyy ja että Euroopassa mahdollisesti alkaa suursota 4-5 vuoden sisällä. He kertoivat kenttäarmeijan puutteista ja olivat hyvin huolissaan. Mutta "ainahan kenraalit ovat rahaa vaatimassa".
Suomi oli hyvin köyhä, sisällissodasta toipuva kehittyvä maa. Varoja ei ollut hirveästi. Itse asiassa puolustukseen laitettiinkin välillä (varoihimme nähden paljonkin) rahaa, kyllä poliittinen ilmasto salli sen, mutta hankinnoissa ei oikein tiedetty mihin varautua. Ja esimerkiksi Halstin mukaan hän kävi Eduskunnassa puhumassa vakavasta tilanteesta ja nuukaa Tanneria harmitti se, että kun ei aseilla tee mitään, ruostuvat vain kalliit lelut ja maassa on sentään paljon vähäosaisia.
Vuonna 1938 sota ei ollut enää mahdollinen vaan varma. Mutta ei suomalaisille poliitikoille ollut mitään tulossa. Sisäpolitiikka vain kiinnosti. Boris Jartsevin visiitti, jota ei sivumennen sanoen käsitetty ollenkaan, osui tähän ajankohtaan.
Edelleen torjuttiin esitykset puolustukseen satsaamisesta. Sen verran suurvaltojen peliä oli tietenkin idealistisinkin poliitikko haistanut, että mietittiin Pohjoismaista yhteistyötä. Suomi pelkäsi Neuvostoliittoa, Ruotsi Neuvostoliittoa ja Saksaa, Tanska Saksaa, ja Norja kuvitteli, ettei sen sijaintinsa puolesta tarvinnut pelätä ketään. Norja ei ymmärtänyt, että sen alue liittyi Pohjanmeren hallintaan niin paljon. Oli vähän kuin Suomikin.
Neuvostoliitto halusi vastata itse Rajajoen taakse, kun täällä ei ollut heidän mielestään riittäviä valmiuksia. Suomen sotilaallinen heikkous on yksi talvisotaa selittävä tekijä.
1930-luvulla materiaalihankinnat olivat osaksi aivan hölmöjä, osaksi tarkoituksenmukaisia. Ilmeisesti on aina niin, että joku puhtaasti puolustuksellisen ajattelun sijaan astuva inhimillinen taloudellinen intressi pistää ostamaan heikkojakin vaihtoehtoja.
Esimerkiksi Ilmavoimilla oli omat suhmurointinsa. Kaupankäynnissä on aina tietysti haasteensa mutta silti. Kun tilanne oli päällä, kaikki aselajit hoitivat tehtävänsä sitten jääkiekkotermein sanottuna ns. 110-prosenttisesti.
Viimeksi muokattu:
Suomi ei ollut suinkaan köyhä, vaan 1930-luvulla bkt/capitan puolesta maailman rikkaimpien - eli eurooppalaisten - maiden joukossa. Suomessa vertailua tehdään aina Ruotsiin joka on ollut käytännössä aina Suomea rikkaampi, ei vaikkapa itään tai etelään päin... BKT-vertaukset - etenkin kauas menneisyyteen - ovat toki aina harhaanjohtavia.
Puolustusmenojen suhteen osittain pitäisi muistaa syyttää myös Suomen Pankkia. Suomella oli mainio luottokelpoisuus ja mahdollisuus kiristää kotimaisesti verotusta jolloin pääomia olisi irronnut myös puolustukseen. Tätä ei kuitenkaan haluttu tehdä. Poliittinen joustavuus puutti myös. Epäilemättä demarit olisi saatu varustautumisen kannalle aiemmin kun vastineeksi kohotetuista varustelumenoista olisi lisätty esim. sosiaali- ja koulutusmenoja. Tämä oli kuitenkin Velanoton Syntiä joka oli tuolloin, kuten nykyäänkin, mahdotonta.
Suomellahan olisi ollut kaikki taloudelliset mahdollisuudet varustaa itselleen vuoden 1941 jatkosodan armeija (toki tiettyjä teknologisia edistysaskeleita lukuun ottamatta) jo talvisotaa. Tämä ei olisi vaatinut merkittäviä veronkorotuksia sillä investointien kautta talouskin olisi piristynyt. Velanottoa olisi pitänyt toki tehdä. Riskinä olisi ollut se, että jos sotaa ei olisi tullutkaan olisi valtion velkasuhde ollut huonompi. Toisaalta kamikazevarustautumisella olisi voitu varustaa asevoimat pitkälti tulevaisuuteen jolloin lisäinvestointeja ei olisi tarvinnut tehdä pitkään aikaan.
Toki voi esittää jatkohypoteesin jonka mukaan parempi varustautuminen ennen talvisotaa olisi ollut hyödytöntä - Stalin olisi keskittänyt 1939 marraskuussa Suomea vastaan voimakkaamman armeijan, karkeasti saman kuin maaliskuussa 1940 jolloin olisi oltu samassa allikossa. Emme voi tietää miten Suomen parempi varustautuminen olisi vaikuttanut hänen tilanteenarviointiinsa.
Viimeksi muokattu:
Neuvostokenraalithan itse asiassa vaativat ennen sotaa joukkoja saman verran kun sitten Suomen lyömiseen todella tarvittiin. Stalin ei tätä kuitenkaan hyväksyny, vaan oletti että vähempikin määrä joukkoja riittää. Ei tainnut kukaan uskaltaa Stalinin järjestämässä "de-briefingissä" sanoa: "Mitäs minä sanoin."
miheikki
Greatest Leader
Jatkosodan aikaan liittyvää facebookista. En ollut lukenut tästä.
8 CM PAW 600
Tavoitteena oli ollut rakentaa kevyt pst-tykki, jolla osui neliömetrin kokoiseen maalin 750 metrissä. Rheinmetall-Borsing kehitti tykin PAW 600 vuonna 1943. Aseen ballistiikka oli uusi, jota voisi kutsua ”suur-pienpainejärjestelmäksi”. Tällä ratkaisulla putki ja tykin alusta saatiin keveäksi. PST-ammus koostui siivekkeillä varustetusta onteloammuksesta, reiällisestä sulkulevystä ja ajopanoksesta. Systeemi toimi niin, että ajopanos paloi hylsyn sisällä ja palokaasut purkautuivat reikälevyn reiästä kranaatin takana olevaan tilaan. Kun paino kohosi riittävän korkeaksi, murtosokka murtui ja ontelokranaatti lähti liikkeelle. Putken sisäinen paine pysyi koko prosessin ajan alhaisena. Ks. piirroskuva.
Todellinen kaliiperi oli 81,4 mm ja putken pituus oli 295 cm. Tuliasema paino oli vain 600 kg. Ontelokranaatin paino oli 2,7 kg ja sen lähtönopeus oli 520 m/s. Tehokas ampumaetäisyys oli aina 750 m. Läpäysykyky oli 750 metrissä 140 mm 90 asteen iskukulmassa. Ase ei siis ollut rekyyliton, mutta sen salaisuus piili putken alhaisessa sisäpaineessa. Aseella oli tarkoitus ampua myös räjähdekranaatteja.
PAW 600 olisi voinut olla merkittävä keksintö. Vain noin 260 tykkiä ja 34800 ammusta valmistui vuoden 1944 joulukuusta lähtien. Maaliskuussa 1945 joukoilla oli 155 PAW -tykkiä. Suunnitelmassa oli saada ulos 1000 tykkiä sekä 4 miljoona panssariammusta ja 800000 räjähdeammusta kuussa. Näin ei sitten tunnetuista syistä käynyt.
Pelkkä 1930-luvulla kohonnut kohonnut bkt ei todellakaan kerro tilanteesta. Me lähestyimme länsieurooppalaista tasoa. Taustavuodet vain olivat tehneet paljon keskeneräistä korjattavaa. Ensimmäinen maailmansota katkaisi länsiyhteydet ja senaikainen vientimme ja tuontimme hyytyivät. Sitten oli sisällissota. Suomi sai Yhdysvalloista lainaa nälänhädän estämiseen vuonna 1919. Tästä 20 vuoden päästä käytiin sotaan suurvaltaa vastaan tilanteessa, jossa kenttäarmeijan pienuus johtui etupäässä kruununraakkien suuresta määrästä: syynä oli etupäässä aliravitsemus.
Teollisuustuotanto oli ensimmäistä maailmansotaa edeltäneellä tasolla jo 1920-luvulla mutta emme me vielä suuri teollisuusmaa olleet. 1930-luvun alussa oli suuri lama ja työttömyys. Tässä tapahtui sellainen rakenteellinen murros, että puuta alettiin käyttää paperin valmistukseen, ja kun sahateollisuus taantui, paperi ohitti sen viennin arvossa mitattuna 1930-luvulla.
Hyviä vuosia ehti olla muutamia mutta koko maan infra kesken. Kaikki on suhteellista: ei ne tulot vaan ne menot. Ja näitä menoja Tanner itkeskeli. Oikeastaan ihan ymmärrettävästi.
Vähän sama tilanne nyt on. Rahaa on, mutta on menojakin. Ja ruostuviin aseisiin ei haluta mitään laittaa "kun eihän niitä tarvita". Vaan jos sitten onnettomuus tulee, se maksetaan nimenomaan verellä.
Poliitikot pyyhkäisivät Wolf Halstin mukaan jo rauhan aikana 10 000 poikaa hautaan puolustusmenolinjauksillaan. Toisaalta voimme toki ajatella, olivatko ostopäätökset myöskään viisaita kaikin osin. Erityisesti konepistooleita ja pst-tykkejä olisi tarvittu läjäpäin, ja Karjala olisi meidän eikä jatkosotaa mahdollisesti olisi käytykään. Toisaalta Ranska ja Britannia olisivat vallanneet Ruotsi-paralta malmin eli vaihtoehtoinen historia olisi aika mielenkintoinen. Kaikki olisi mennyt ihan eri rataa.
Sivupolku jatkosodan kohdalla.
Nälänhätä oli todellisuutta kaikissa keskusvalloissa 1918-1920. Suomen bkt/capita oli Pohjoismaiden kanssa (Tanska pl) karkeasti samalla linjalla jo ennen ensimmäistä maailmansotaa. Suomen osalta sisällissota kauhuineenkin oli kevyt pintaraapaisu verrattuna vaikkapa Belgian, Ranskan, Italian tai Saksan kokemuksiin ensimmäisessä maailmansodassa. Suomen 1920-1930 -luku oli rauhaisan kehityksen aikaa verrattuna Italiaan, Saksaan tai itse asiassa voisi sanoa useimpiin Euroopan maihin nähden.
Ei ne kruununraakit rivissä olisi isompaa kenttäarmeijaa olisi saaneet aikaiseksi. Kohonneet koulutusmenot olisivat syöneet materiaalihankintoja entisestään tai sitten koulutus olisi ollut kehnompaa. Jatkosotaanhan lähdettiin sitten kaikki kruununraakit mukana ja iso osa oli lähinnä menoa hidastamassa.
Kruununraakkien suhteen tulee ottaa huomioon, ettei elo vaikkapa 1930-luvun Britannian työväenluokalla ollut mitään Downton Abbeytä tai Hercule Poirotia... Kansanterveys oli alemmilla sosiaaliluokilla huono lähes kaikkialla Euroopassa.
Mitä sitten, jos Belgiassakaan ei ole ollut liikaa rahaa? Sillä seikalla, kuten Tanskankaan rahoilla, ei meidän kannaltamme ole merkitystä. Taloudelliset seikat pakottivat Suomen hallituksen tekemään valintoja, eikä puolustuksen hallinnonala saanut sitä, mitä kenraalit halusivat. Kyse on enemmän siitä, ketä uskoa. Kenraali Siilasvuo sanoi Halstin muistelmien mukaan jo vuonna 1936, että Euroopassa on 4-5 vuoden sisällä suursota ja että kansanedustajat on herätettävä. Heille on mentävä puhumaan.
Kun tähän vertaa Tannerin käsitystä, se on tä'ysin päinvastainen jopa niin pitkälle, että hän ei uskonut sotaan vielä nähdessään punakoneiden pommittavan.
Poliitikkojen vastuuta menetetystä Karjalasta ja talvisodan suurimmasta seurauksesta, jatkosodasta, ei voi hirveän perustellusti häivyttää.
JR49
Respected Leader
Lähisukulaisen kantakortin saapuminen otti aikaa pari kuukautta.
Uutta tietoa oli, että haavoittui kolme kertaa. Selkään, käteen ja miinatärähdys, suora termi kantakortista. Vain selän haavoittuminen oli tiedossa. Eikä sitäkään maininnut koskaan, mutta niin isoa arpea ei voinut olla huomaamatta.
Tyylikkäästi kesäkuussa -44 tapahtuneen ekan haavoittumisen jälkeen kun on kirjattu täydennyskomppaniaan elokuussa, niin heti seuraavana päivänä on poistunut komennuskunnan riveistä luvatta. Noin minäkin olisin toiminut
. Rangaistus: kuusi vrk kovennettua arestia 
.
Mutta on se pitkä luettelo sotatiestä 18-vuotiaalle, kun jokainen paikkakunta kirjataan ylös Kannakselta -44 aina Lapin sodan loppuun asti...
Uutta tietoa oli, että haavoittui kolme kertaa. Selkään, käteen ja miinatärähdys, suora termi kantakortista. Vain selän haavoittuminen oli tiedossa. Eikä sitäkään maininnut koskaan, mutta niin isoa arpea ei voinut olla huomaamatta.
Tyylikkäästi kesäkuussa -44 tapahtuneen ekan haavoittumisen jälkeen kun on kirjattu täydennyskomppaniaan elokuussa, niin heti seuraavana päivänä on poistunut komennuskunnan riveistä luvatta. Noin minäkin olisin toiminut
. Rangaistus: kuusi vrk kovennettua arestia .Mutta on se pitkä luettelo sotatiestä 18-vuotiaalle, kun jokainen paikkakunta kirjataan ylös Kannakselta -44 aina Lapin sodan loppuun asti...
