Jatkosotaan liittyvää

Koska @tulikomento laittoi talvisotaketjuun jutun Honkaniemen taistelusta, ajattelin tähän jatkosotaketjuun kirjoittaa hiukan Väinö Mikkolasta.

Tässä vielä se talvisotaketjun linkki:

https://yle.fi/uutiset/3-10035208

Jutun lopuksi Ahti kaario kirjoittaa:

– Väinö Mikkola otti kertoman mukaan erittäin raskaasti vaununsa muun miehistön kohtalon Honkaniemen taistelussa. Hän ei meinannut päästä siitä millään yli, muistelee Erkki Kauppinen.

Mikkolakin soti jatkosodan panssareissa. Hän johti panssarivaunujoukkuetta hyökkäyksessä Syvärille ja muualle Itä-Karjalaan 1941. Sittemmin hän yleni kapteeniksi ja komppanianpäälliköksi.

Jatkosodan lopun suurtaisteluissa Kannaksella hänet määrättiin 25. kesäkuuta 1944 rynnäkkötykkikomppanian päälliköksi. Stu 40 -rynnäkkötykit olivat parhaita vaunuja, mitä Suomella oli. Niillä torjuttiin neuvostoarmeijan ylivoimaista hyökkäystä.
Illalla 27. kesäkuuta Mikkolan komppania valmistautui taas yhteen vastaiskuun. Vihollisen tykistö ampui kuitenkin keskityksen vaunujen sekaan, ja vaunusta ulkona ollut Mikkola haavoittui pahasti.


Väinö "Isäntä" Mikkola kuoli vammoihinsa seuraavana päivänä sotasairaalassa Kouvolassa.


Mikkola haavoittui ns. "Laguksen pussissa", jolla pyrittiin isoon vastaiskuun Talin taisteluissa.

25.6. II/JR13 eteni kohti Talia. Taistellen päästiin Nurmilammen pelloille ja koko hyökkäysryhmitys ErP14, RajaJP2, JR48 ja JR13 parhaimmillaan Talinmyllylle (700 metriä pisteestä 25 etelään). Täällä ruotsalaisen Laxénin komentopaikan lähellä Josef Stalin -rynnäkkövaunu möyri ja ampui koko pataljoonan sekaisin, kunnes rohkea vieraan yksikön suomalainen sotilas pääsi aivan lähelle ja lopetti sen. Mies, Veikko Tiippana, tuki uutta nyrkkiä rintaansa ja kuoli itsekin. Hän pelasti koko pataljoonan.

Tehtiin "Laguksen pussi", johon PsD tuli mukaan. Tähän pussiin JR48 teki kilometrin aukon, koska sille sattui heikko hetki ja sen johdosta ruotsalaiset "Talin tiikerit" olivat hetken saarroksissa. Heitä avusti silloin rynnäkkötykkikomppania, jonka päällikkönä ollut Väinö Mikkola haavoittui vaikeasti.

Pussin aukkoon ja Talin myllyn tienoille venäläiset heittivät kokonaisen kaartinarmeijakunnan ja panssariläpimurtorykmentin.

Vielä PsD ja 18.D yrittivät saartaa vihollista ja JPr valtasi Konkkalanvuoret (valtava ponnistus!). Sen jälkeen jo Kuuterselässä kärsineet mutta vielä täydennetyt jääkäripataljoonat olivat enää varjo entisestään jonkin aikaa.

27.6 hyökkäys keskeytettiin. Jääkäriprikaati vielä yritti Aniskalaan - ja sai sen. Vaaka kallistui suomalaisille, mutta miehet loppuivat taas kesken.

Saarto petti Aniskalan länsipuolella 28.6. JR48:n hermot pettivät jälleen ja RajaJP2 joutui hajalle. Sitten venäläiset purkautuivat pihdeistä.

Täällä meilläpäin moni ammattirajamies oli palvellut jatkosodan aikana RjP2:ssa. Tunsin parikin veteraania. Pataljoona oli hyvämaineinen ja se antoi Talissa kaikkensa. Juuri tuossa samassa taistelussa pataljoonan johto meni muistaakseni ainakin pariin tai kolmeen kertaan uusiksi kun komentavat upseerit haavoittuivat yksi toisensa jälkeen.

Pataljoonan kuuluisin taistelija lienee korpraali Ville Väisänen. Tuhosi 28.6. panssarinyrkeillä kahdeksan vihollispanssaria. Loppu on historiaa. Sen verran tunnen tapausta, että kaatuneiden etsintäryhmät eivät ole vielä luopuneet kokonaan toivosta saada kentälle jäänyt Marskin ritari kotimaan multiin.

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000001208741.html
 
Lehväslaiho kirjoittaa, että Mikkola olisi ollut Raskaan komppanian päällikkö 1944 Portinhoikassa. Käytti T-50 vaunua komentovaununaan.T-50 Naamiomaalaus.jpg
 
Kunniamerkeistä kysyisin raadin mielipidettä.
Huomasin, että tutun isä oli sotamiehenä saanut VR 4:n ja pari VM:ää.
Eikö tuo VR4 miehistölle ollut sota-aikaan jokseenkin suuri saavutus? Ainakin nopealla selailulla hyvin harvassa ovat matrikkelissa muut, jotka miehistöön tai aliupseereihin lukeutuvina ovat sen saaneet.
Siis, ei ole poikkeuksellinen, mutta vain hyvin valikoitunut mies on sen saanut. Mites se meni, mitalit miehistölle ja ristit upseereille, karkea jako?
 
Kunniamerkeistä kysyisin raadin mielipidettä.
Huomasin, että tutun isä oli sotamiehenä saanut VR 4:n ja pari VM:ää.
Eikö tuo VR4 miehistölle ollut sota-aikaan jokseenkin suuri saavutus? Ainakin nopealla selailulla hyvin harvassa ovat matrikkelissa muut, jotka miehistöön tai aliupseereihin lukeutuvina ovat sen saaneet.
Siis, ei ole poikkeuksellinen, mutta vain hyvin valikoitunut mies on sen saanut. Mites se meni, mitalit miehistölle ja ristit upseereille, karkea jako?
Karkeasti ottaen noin. VR4 oli korkein kunniamerkki (pl. Mannerheimristi), joka voitiin miehistölle tai aliupseereille myöntää. Ylemmät VR:t menivät sitten upseerien kesken sotilasarvoittain porrastetusti (google varmaan muistaa tarkemmin).
 
Karkeasti ottaen noin. VR4 oli korkein kunniamerkki (pl. Mannerheimristi), joka voitiin miehistölle tai aliupseereille myöntää. Ylemmät VR:t menivät sitten upseerien kesken sotilasarvoittain porrastetusti (google varmaan muistaa tarkemmin).
Kiitän.
Ja Google tiesikin paljon. Tätäkään ennen tiennyt.
http://propatria.fi/kunniamerkit-ja-ylennykset/

Miehistöön ja aliupseeristoon kuuluvien yleisin kunniamerkki oli Vapaudenmitali jota jaettiin kahdessa luokassa: 1. luokan Vapaudenmitali (Vm 1) ja 2. luokan Vapaudenmitali (Vm 2). Upseerien palkitsemiseen oli käytössä Vapaudenristi jota jaettiin neljässä luokassa riippuen upseeriarvosta: 1. luokan Vapaudenristi (VR 1) vain eversteille ja kenraaleille, 2. luokan Vapaudenristi (VR 2) vain kapteeneille ja siitä ylöspäin, 3. luokan Vapaudenristi (VR 3) ja 4. luokan Vapaudenristi (VR 4) vänrikeille ja siitä ylöspäin. VR 3 ja VR 4 oli mahdollista antaa myös miehistöön ja aliupseeristoon kuuluville mutta näin tapahtui vain harvoin erittäin ansiokkaista suorituksista. Mannerheim halusi vielä perustaa kunniamerkin jota voitaisiin antaa arvoon katsomatta sotamiehestä kenraaliin, näin syntyi jatkosodassa käytössä ollut Mannerheim-risti jonka 2. luokkaa jaettiin 191 kappaletta ja 1. luokkaa vain 2 kappaletta (Mannerheim ja Heinrichs).

Tuolla sivustolla annetaan ymmärtää, että jokaisesta kunniamerkistä olisi kirjallinen peruste. Onko tosiaan näin, kenelläkään kokemusta? Onko joku nähnyt näitä?
 
Kiitän.
Ja Google tiesikin paljon. Tätäkään ennen tiennyt.
http://propatria.fi/kunniamerkit-ja-ylennykset/

Miehistöön ja aliupseeristoon kuuluvien yleisin kunniamerkki oli Vapaudenmitali jota jaettiin kahdessa luokassa: 1. luokan Vapaudenmitali (Vm 1) ja 2. luokan Vapaudenmitali (Vm 2). Upseerien palkitsemiseen oli käytössä Vapaudenristi jota jaettiin neljässä luokassa riippuen upseeriarvosta: 1. luokan Vapaudenristi (VR 1) vain eversteille ja kenraaleille, 2. luokan Vapaudenristi (VR 2) vain kapteeneille ja siitä ylöspäin, 3. luokan Vapaudenristi (VR 3) ja 4. luokan Vapaudenristi (VR 4) vänrikeille ja siitä ylöspäin. VR 3 ja VR 4 oli mahdollista antaa myös miehistöön ja aliupseeristoon kuuluville mutta näin tapahtui vain harvoin erittäin ansiokkaista suorituksista. Mannerheim halusi vielä perustaa kunniamerkin jota voitaisiin antaa arvoon katsomatta sotamiehestä kenraaliin, näin syntyi jatkosodassa käytössä ollut Mannerheim-risti jonka 2. luokkaa jaettiin 191 kappaletta ja 1. luokkaa vain 2 kappaletta (Mannerheim ja Heinrichs).

Tuolla sivustolla annetaan ymmärtää, että jokaisesta kunniamerkistä olisi kirjallinen peruste. Onko tosiaan näin, kenelläkään kokemusta? Onko joku nähnyt näitä?
Tuota VR3:sta en muistanutkaan. Ei ihan heti tule mieleen yhtään miehistön jäsentä aliupseeria, joka olisi sen saanut. Kohta varmaan joku mainitsee jonkun muunkin kuin Häyhän, joka näkyy Wikipedian mukaan sellaisen saaneen.
 
Kunniamerkeistä kysyisin raadin mielipidettä.
Huomasin, että tutun isä oli sotamiehenä saanut VR 4:n ja pari VM:ää.
Eikö tuo VR4 miehistölle ollut sota-aikaan jokseenkin suuri saavutus? Ainakin nopealla selailulla hyvin harvassa ovat matrikkelissa muut, jotka miehistöön tai aliupseereihin lukeutuvina ovat sen saaneet.
Siis, ei ole poikkeuksellinen, mutta vain hyvin valikoitunut mies on sen saanut. Mites se meni, mitalit miehistölle ja ristit upseereille, karkea jako?

Kyllä se oli korkea tunnustus. Yleensä sotamies tai aliupseeri sai Vm-ykkösen, jos teki jotain tavallista reippaampaa. Vm-kakkosen saattoi sitten saada vaikkapa haavoittumisesta. Isäni sai Vm 1:n ja kersantin arvon pidettyään yön tien katkaisukohtaa muun ryhmän kaaduttua ja haavoituttua mottia tehtäessä Kuolismaan tiellä elokuussa 1944, kuusitoista vyötä meni loppukesän yönä. Siitäkin kertoivat 1990-luvulla tapaamani sotakaverit, että se oli temppu. Äijähän kuoli jo kun olin pikkupoika enkä näistä mitään tiennyt. Saman pataljoonan alikersantti sai kuulemmasaman räjäytettyään venäläispanssarien edestä sillan Kanneljärvellä VT-linjalla. Nekin olivat siis jo reippaita tekoja. Vr 4 on todella harvinainen sotamiehelle. Hän on varmasti ollut oikeastaan ritarin arvoinen sotilas.
 
Viimeksi muokattu:
Kyllä se oli korkea tunnustus. Yleensä sotamies tai aliupseeri sai Vm-ykkösen, jos teki jotain tavallista reippaampaa. Vm-kakkosen saattoi sitten saada vaikkapa haavoittumisesta. Isäni sai Vm 1:n ja kersantin arvon pidettyään yön tien katkaisukohtaa muun ryhmän kaaduttua ja haavoituttua mottia tehtäessä Kuolismaan tiellä elokuussa 1944, kuusitoista vyötä meni loppukesän yönä. Siitäkin kertoivat 1990-luvulla tapaamani sotakaverit, että se oli temppu. Äijähän kuoli jo kun olin pikkupoika enkä näistä mitään tiennyt. Saman pataljoonan alikersantti sai kuulemmasaman räjäytettyään venäläispanssarien edestä sillan Kanneljärvellä VT-linjalla. Nekin olivat siis jo reippaita tekoja. Vr 4 on todella harvinainen sotamiehelle. Hän on varmasti ollut oikeastaan ritarin arvoinen sotilas.
Voin sitten kertoa ystävälleni aivan uuden näkökulman isästään. Hienoa.
Valitettavasti ei vain asioista puhunut juuri mitään eläessään, ja ei kuulunut tämän maakunnan rykmentteihin, joten miehen teoista ei tiedetä. Sotakaveritkaan eivät paljastaneet, etenkin kun niitä ei näillä seuduin ollut. VM 1, VM 2 ja VR 4. Kannaksella kp-miehenä 41-44.
 
Minulta löytyy hyllystä mm. VR 2 miekoin, VR 3 miekoin, VR 4 miekoin,VR 4 miekoin ja tammenlehvin hyllystä. Kaikki kunnia heille jotka ovat niitä ansainneet (y)(y)(y).

Pientä editti tarkennusta.
 
Viimeksi muokattu:
Isoisäni sai mitalin, muistaakseni vapaudenristin (en muista luokkaa). Hänet oli vielä 1890-syntyneenäkin kutsuttu riviin. Oli jossain "Laatokan koillispuolella" ensin muutaman päivän kovissa taisteluissa. Sitten "vanha mies" siirrettiin Tokariin linnoitustöihin. Pakkasessa sitten reuma puhkesi ja sotilaslääkärille. Lääkäri komensi miehen välttömästi takaisin siviilityöhönsä, työnjohtajaksi armeijalle juomia tehneelle mehutehtaalle. Tästä "sotilasurasta" mitali tuli. Mannerheimin nimmari paperin alla. Isoisäni kuulemma häpesi mitaliaan. "Muut sotivat vuosia. Minä olin siellä vain pari päivää. En minä ansaitse mitalia. Toisille se kuuluu."
Mainittakoon, että 59-vuotiaana isoisäni vielä headhuntattin SOK:n makeistehtaalle Vaajakoskelle. Siellä hän käynnisti koko suklaatuotannon. Pandan juhlapöydän konvehdit perustuvat hänen tuotteisiinsa.
 
Tuossa tein kahlauksen about 1.500 nimen pariin eräässä matrikkelissa kunniamerkeistä.
Näppituntuma on, että suurin osa ei saanut mitään mitalia tai sitten muistomitalit.
VM 1 oli tosiaan harvinainen, muttei poikkeuksellinen, vapaudenmitaleista noin 10 prosenttia oli mallia 1. Harmi, kun en niitä tullut laskeneeksi, mutta suuruusluokkana noin.
Upseerius ei ollut tae VR 4:lle, jotkut olivat VM 1:n miehiä. Taisi jokaisella kyllä joku prenikka olla.
VR 4 oli korkein tuossa matrikkelissa. Paikallinen kovana miehenä tunnettu kaukopartioupseeri mm. tämän saajana. Ei siis yhtään VR 3:a jne.

Sitten miehistössä ja aliupseeristossa VR 4:n saajiin:
Sotamiehiä: 5 (Heistä kolme oli muuten sotainvalideja, ja kaikilta käsi poikki, kumma sattuma)
Korpraaleja: 3
Alikersantteja: 4
Kersantteja 2
Ylikersantteja: 1
Vääpeleitä 3
Yhteistä heille on, että kaikilla on ns. koko rivi VM 2:sta nelosen ristiin.
:salut:

Jotenkin nousi noiden mitalinsaajien arvostus vielä aivan uusiin sfääreihin. Mukanaolemisesta niitä ei saanut.
Tämä tuppaa ehkä näin rauhan aikana hämärtymään, kun nyt esimerkiksi kunnallispoliitikko saa takuuvarmasti ansiomerkin, kun vain jaksaa tarpeeksi kauan persettään valtuustosalissa istuttaa. Tuloksesta viis.
 
Jotenkin nousi noiden mitalinsaajien arvostus vielä aivan uusiin sfääreihin. Mukanaolemisesta niitä ei saanut.

Joo ei saanut, ainakaan sitä ykköstä. Mutta Vm 2:n sai usein suoraan haavoittumisesta. Minusta ihan syystäkin silloin. Ei se mikän ilo ole menettää jäseniä ja kiveksiä, näkönsä ja vaikka mitä politiikan alttarilla.

Soittelin tuossa tämän sinun avaamasi aiheen myötä vielä elävälle äidilleni. Hänen mukaansa isäni oli kertausharjoituksessa Säkylässä tavannut Adolf Ehrnroothin. Äijä oli esikunnassa yöllä päivystämässä, kun koulutustarkastaja tuli sisään. Isähän oli hiukan omituinen reservivänrikki; hän oli juuri ylennetty kersantti ja asevelvollinen, kolmesti haavoittunut rintamamies, kun komennettiin UK:n kurssille 60 vielä syksyllä 1944. Se oli se poikkeuksellinen Santahaminan kurssi. Valvontakomissio esti ylentämiset, joten tämän kurssin oppilaat olivat kokelaina monta vuotta. Vänrikiksi ylentäminen tuli sallituksi vasta 1940-luvun lopussa.

Adolf Ehrnrooth äitini mukaan kysyi, että "miksi vänrikki on vielä vänrikki vaikka olette noin vanha mies". Äijä oli tuolloin 34-vuotias.

Hän selitti 17-vuotiaana vapaaehtoisena asepalvelukseen menon 1942, haavoittumiset 1943 ja 1944 sekä UK:n kurssin (kurssi pidettiin poikkeuksellisesti Santahaminassa). Entinen ratsujääkäri joutui sitten kokelaana palvelemaan JR 7:ssä maaliskuuhun 1945, jolloin palvelus päättyi. Kenraali kysyi myös mitaleista, johon vastaus oli että Vm 1, kaksi kertaa Vm 2. "Mistä te mitalit saitte?" kysyi tarkastaja. Tähän isä oli vastannut, että "muonavahvuudesta". Kenraali oli heristänyt sormea ja jyrissyt, että "niitä ei kyllä saanut muonavahvuudesta!"

Lempaalassa, Sahakylässä ja Ilomantsissa sotinut aliupseeri meni hautaan yliluutnanttina.

Koska vanhusten höpinöistä ei aina ota selvää, katsoin kantakortin. Kantakortissa näyttää olevan kertausharjoitus Porin Prikaatissa touko-kesäkuussa 1958, joten oletan että hän on tavannut Ehrnroothin siellä.

Kantakortissa lukee Porin harjoituksessa "Erik. koul Kiv patl:n patl ups". Toinen kertausharjoitus oli sitten Taistelukoululla 1961. Kantakortissa lukee "Erik koul Kivpatl kom". Yhteensä 50 päivää kertausharjoitusta kahdessa osassa. Ne ovat olleet aika pitkiä nykymalliin verrattuna. Myöhemmin olisi pitänyt vielä mennä Tampereelle kymmeneksi päiväksi kertaamaan mutta hän irtautui siitä harjoituksesta ja samalla myös sodanajan tehtävästä terveydentilaansa vedoten. Hän oli 1960-luvun kuluessa alkoholisoitunut ja 1970-luvun alussa ei voimia enää ollut, eikä siis paljon elonpäiviäkään.

Monta on tarinaa itsenäisen Suomen takana. Monta juttua jää piiloon korpikuusten varjoon, monta laajempaa tapahtumaa kirjattiin paperiin ja sotapäiväkirjoihin, monta juttua kerrottiin savuisissa baareissa, joissa käärittiin aromasätkiä, savua oli peräseinään asti eikä röpeliäisten ikkunoiden läpi nähty kadulta sisään.

Ehrnroothista äitini antoi myönteisen lausuman. Hän toimi lottaperinteessä ja sotaveteraaninaisissa vuosia ja oli yhteisissä tilaisuuksissa. Myös se tanskalainen vaimo oli kuulemma viehättävä ja osasi laulaa kauniilla äänellä suomalaisia lauluja.
 
Joo ei saanut, ainakaan sitä ykköstä. Mutta Vm 2:n sai usein suoraan haavoittumisesta. Minusta ihan syystäkin silloin. Ei se mikän ilo ole menettää jäseniä ja kiveksiä, näkönsä ja vaikka mitä politiikan alttarilla.

Soittelin tuossa tämän sinun avaamasi aiheen myötä vielä elävälle äidilleni. Hänen mukaansa isäni oli kertausharjoituksessa Säkylässä tavannut Adolf Ehrnroothin. Äijä oli esikunnassa yöllä päivystämässä, kun koulutustarkastaja tuli sisään. Isähän oli hiukan omituinen reservivänrikki; hän oli juuri ylennetty kersantti ja asevelvollinen, kolmesti haavoittunut rintamamies, kun komennettiin UK:n kurssille 60 vielä syksyllä 1944. Se oli se poikkeuksellinen Santahaminan kurssi. Valvontakomissio esti ylentämiset, joten tämän kurssin oppilaat olivat kokelaina monta vuotta. Vänrikiksi ylentäminen tuli sallituksi vasta 1940-luvun lopussa.

Adolf Ehrnrooth äitini mukaan kysyi, että "miksi vänrikki on vielä vänrikki vaikka olette noin vanha mies". Äijä oli tuolloin 34-vuotias.

Hän selitti 17-vuotiaana vapaaehtoisena asepalvelukseen menon 1942, haavoittumiset 1943 ja 1944 sekä UK:n kurssin (kurssi pidettiin poikkeuksellisesti Santahaminassa). Entinen ratsujääkäri joutui sitten kokelaana palvelemaan JR 7:ssä maaliskuuhun 1945, jolloin palvelus päättyi. Kenraali kysyi myös mitaleista, johon vastaus oli että Vm 1, kaksi kertaa Vm 2. "Mistä te mitalit saitte?" kysyi tarkastaja. Tähän isä oli vastannut, että "muonavahvuudesta". Kenraali oli heristänyt sormea ja jyrissyt, että "niitä ei kyllä saanut muonavahvuudesta!"

Lempaalassa, Sahakylässä ja Ilomantsissa sotinut aliupseeri meni hautaan yliluutnanttina.

Koska vanhusten höpinöistä ei aina ota selvää, katsoin kantakortin. Kantakortissa näyttää olevan kertausharjoitus Porin Prikaatissa touko-kesäkuussa 1958, joten oletan että hän on tavannut Ehrnroothin siellä.

Kantakortissa lukee Porin harjoituksessa "Erik. koul Kiv patl:n patl ups". Toinen kertausharjoitus oli sitten Taistelukoululla 1961. Kantakortissa lukee "Erik koul Kivpatl kom". Yhteensä 50 päivää kertausharjoitusta kahdessa osassa. Ne ovat olleet aika pitkiä nykymalliin verrattuna. Myöhemmin olisi pitänyt vielä mennä Tampereelle kymmeneksi päiväksi kertaamaan mutta hän irtautui siitä harjoituksesta ja samalla myös sodanajan tehtävästä terveydentilaansa vedoten. Hän oli 1960-luvun kuluessa alkoholisoitunut ja 1970-luvun alussa ei voimia enää ollut, eikä siis paljon elonpäiviäkään.

Monta on tarinaa itsenäisen Suomen takana. Monta juttua jää piiloon korpikuusten varjoon, monta laajempaa tapahtumaa kirjattiin paperiin ja sotapäiväkirjoihin, monta juttua kerrottiin savuisissa baareissa, joissa käärittiin aromasätkiä, savua oli peräseinään asti eikä röpeliäisten ikkunoiden läpi nähty kadulta sisään.

Ehrnroothista äitini antoi myönteisen lausuman. Hän toimi lottaperinteessä ja sotaveteraaninaisissa vuosia ja oli yhteisissä tilaisuuksissa. Myös se tanskalainen vaimo oli kuulemma viehättävä ja osasi laulaa kauniilla äänellä suomalaisia lauluja.
Mielenkiintoisen tarinan olet kirjoittanut.
Selailin uudestaan vielä matrikkelia. Isolla prosenttiosuudella ovat nekin, jotka ovat haavoittuneet, eikä ole mitään kunniamerkkiä. Tosin, lähdeaineiston kattavuudesta kunniamerkkien suhteen en osaa sanoa.
Pappani kantakortti esim. on niin hutaisten tehty, että hänen yksikökseen on merkitty pelkkä JR 8, eikä mitään mainintaa komppaniasta tms.
 
Mielenkiintoisen tarinan olet kirjoittanut.
Selailin uudestaan vielä matrikkelia. Isolla prosenttiosuudella ovat nekin, jotka ovat haavoittuneet, eikä ole mitään kunniamerkkiä. Tosin, lähdeaineiston kattavuudesta kunniamerkkien suhteen en osaa sanoa.
Pappani kantakortti esim. on niin hutaisten tehty, että hänen yksikökseen on merkitty pelkkä JR 8, eikä mitään mainintaa komppaniasta tms.

Tuntemattoman rykmentti.
 
Tuntemattoman rykmentti.
Ja jonka pst-komppanian sotapäiväkirjat puuttuvat esim. vuodelta -44 kokonaan. Haavoittumisesta on kuvaus Kansa taisteli -lehdessä, jonka perusteella tiedämme hänen olleen panssarintorjuntatykillä
Aiheeseen liittyen, nyt on hyvä esittää raadille kysymys: onko kukaan törmännyt tietoon, mikä kalusto JR 8 :n tykkikomppanialla oli -44? Vuonna -43 pappani oli 45-millisellä, mutta lapsuudessani, sen kaapin perukoilla, jossa oli mäntypuinen ovi ja sen takana puhelinluettelot, oli tosi iso hylsy. Pappani oli kuulemma sen sodasta tuonut. Loogista olisi, että se oli siitä kalustosta, mitä sodassa käytti.
Äitini myi hylsyn kirpputorilla -90, joten en voi enää todentaa, mikä oli kyseessä. Olen kuitenkin melko varma, että 45-millisen se ei ollut.
 
Ja jonka pst-komppanian sotapäiväkirjat puuttuvat esim. vuodelta -44 kokonaan. Haavoittumisesta on kuvaus Kansa taisteli -lehdessä, jonka perusteella tiedämme hänen olleen panssarintorjuntatykillä
Aiheeseen liittyen, nyt on hyvä esittää raadille kysymys: onko kukaan törmännyt tietoon, mikä kalusto JR 8 :n tykkikomppanialla oli -44? Vuonna -43 pappani oli 45-millisellä, mutta lapsuudessani, sen kaapin perukoilla, jossa oli mäntypuinen ovi ja sen takana puhelinluettelot, oli tosi iso hylsy. Pappani oli kuulemma sen sodasta tuonut. Loogista olisi, että se oli siitä kalustosta, mitä sodassa käytti.
Äitini myi hylsyn kirpputorilla -90, joten en voi enää todentaa, mikä oli kyseessä. Olen kuitenkin melko varma, että 45-millisen se ei ollut.

Nyt on pakko tägätä tykistöasiantuntijamme @Old Boy .

Vuonna 1944 tykin on oltava 75-millllinen. Muuten sillä ei pärjännyt.
 
Renovoitu SA-kuva. Alkuperäisessä kuvatekstissä: "Erään tykkikomppanian 1. joukkue on tuhonnut panssarintorjuntatykillä sekä lähitorjunta-asein 26 hyökkäysvaunua.” Kuvatekstin mukaan komppaniaan on myönnetty kaksi Mannerheim-ristin ritaria ja sotamies Ilomäelle on ehdotettu sitä."(saikin myöhemmin)

1520164507879.png
 
Back
Top