Jatkosotaan liittyvää

Pietarhovi, kaukana Venäjän maperällä. Miten ihmeessä selvisivät sieltä elävänä pois? Vai oliko se saksalaisten valloittamalla alueella?
Joku laittakaa artikkeli tänne, olkaa niin hyvä.
Suomella oli joukot valmiina ottamaan Saksalaisten asemat jos he olisivat toteuttaneet Leningradin valtauksen. ”Tuntemattoman” JR8 oli Syvärillä samoissa puuhissa, joka selittää sen Saksalaiskomppanian ohimarssin joka näkyy ainakin sarjaksi tehdyssä pidemmässä leikkauksessa. Pietarhovi on Suomenlahden rannalla, 5km Saksalaisten puolella tuossa vaiheessa sotaa. Tsaarin kesämökki Pietarista länteen.
 
En nyt uskalla maksumuurin takana olevaa artikkelia kopioimaan tänne, mutta siinä on kyse siitä, että Pietarhovissa, minkä saksalaiset saivat vallattua, oli kesällä 1942 lähetettynä myös suomalainen tulenjohtue, tarkoituksena luoda kyky johtaa tulta Retusaareen.
Hesarin juttu ei tarkkaan ottaen ole enää uutinen, sillä sama Kalle Geustin kirjoitus sisältyi Ove Enqvistin kirjaan Rautatietykistöstä, joka ilmestyi vähin äänin alkusyksystä. Rautatietykit liittyvät Pietarhovin tähystysasemaan sikäli, että ne oli laitettu parkkiin Seivästön ja Terijoen välille valmiina puuttumaan peliin, jos Punalaivasto lähtee liikkeelle Kronstadtista. Tähystyksestä oli siis kysymys eikä tulenjohdosta.
Tekniset syyt tekivät jälkimmäisen mahdottomaksi. Puppua on myös käsitys, että Kronstadtia ei ammuttu poliittisista syistä. Sieltä vaan tuli moninkertaisesti takaisin ja rautatietykit oli hyvin haavoittuvia. Kellomäen 3-tykkisellä patterilla ei siten ammuttu juuri ollenkaan ennenkuin se oli jätettävä 10.6.1944.

Mainio kirja tämä Enqvistin rautatietykit. En kyllä tiedä mistä saa; kustantaja on Kustantamo Laaksonen.
 
Viimeksi muokattu:
Harmi, maksumuurin takana.

Leningradin porstuassa
Suomi varautui jatkosodassa ampumaan tykistöllä Leningradin edustan laivastotukikohtaa Kronstadtia. Sitä varten lähetettiin tulenjohtajia Suomenlahden eteläpuolelle Pietarhovin palatsialueelle.
Jarmo Huhtanen HS
Julkaistu: 10.11. 2:00 , Päivitetty: 10.11. 6:11






b972fc45f9764ca588dc2381cbfcf817.jpg

Luutnantti Kasper Pajasen johtama suomalaisten tulenjohtajien ryhmä kokoontui Pietarhoviin saavuttuaan tulevan asemapaikkansa Pietarin–Paavalin katedraalin portaille yhteiskuvaan. (KUVA: KASPER PAJANEN / SA-KUVA)


SUURSOTA vie suomalaiset sotilaat joskus merkillisiin paikkoihin. Näin saattoi ajatella luutnantti Kasper Pajanen toukokuun puolivälissä vuonna 1942.

Pajanen miehineen oli juuri saapunut saksalaisten autokyydillä Suomenlahden etelärannalle Pietarhoviin.

Pietarhovi oli Venäjän keisariajan loistelias tuhannen hehtaarin palatsialue. Venäläiset itse kutsuvat tätä kansallisaarrettaan ”Venäjän Versaillesiksi”.

Pajanen kokosi alaisensa ryhmäkuvaan palatsialueen komean kirkon, Pietarin–Paavalin katedraalin, portaille.

”Vihdoin perillä”, Pajanen kirjoitti erikoisen kuvan saatteeksi myöhemmin.

Katedraalista tuli suomalaisryhmän palveluspaikka yli kahdeksan kuukauden ajaksi.

KESÄLLÄ 1942 Saksan hyökkäys Neuvostoliittoon oli kestänyt jo vuoden. Suomen rintamalla elettiin asemasotavaihetta.

Neuvostoliitto oli pysäyttänyt edellisenä talvena Saksan etenemisen Moskovan porteille mutta Leningrad oli yhä saksalaisten piirittämä. Siellä nähtiin nälkää.

Saksan uusi suurhyökkäys alkoi kesäkuussa. Puoli vuotta myöhemmin Saksa kärsisi murskatappion Stalingradissa ja toisen maailmansodan suunta kääntyisi.

LÄNNESSÄ, aivan suomalaisten miehittämän katedraalin naapurissa, oli Neuvostoliiton ja Saksan välinen rintama eli niin sanotun Oranienbaumin motin etulinja.

Jos taas kiipesi katedraalin torniin ja katsoi päinvastaiseen suuntaan, niin siellä erottui saksalaisten piirittämä Leningrad.

02912435b5134874b36cdc2f3bdbc975.jpg

Puunhakkuuta Pietarin–Paavalin katedraalin ja majapaikan katveessa. (KUVA: PAULI WIRO / SA-KUVA)

ec8e486f12cc45e49153b9bdae41383f.jpg

Pietarin–Paavalin katedraali ja Pietarhovin palatsialue kuvattuna vuonna 2014. (KUVA: AMOS CHAPPLE / ZUMA)

Merellä, keskellä Suomenlahden pohjukkaa, näkyi syy, miksi suomalaisia sotilaita oli lähetetty Suomenlahden etelärannikolle: Retusaari.

Pajasen miehet valmistautuivat johtamaan Suomenlahden vastapuolella olevan suomalaisen tykistön tulta Retusaareen, jossa oli venäläisten Leningradin rintaman tärkeä laivasto- ja sotilastukikohta Kronstadt.


fb4fab5040d74d31a2861fa838b85990.svg



SUOMALAISRYHMÄ asui aluksi Pietarin–Paavalin katedraalin sivutornissa mutta muutti myöhemmin vieressä olevaan kivirakennukseen. Majoituspaikka oli kylmä, ja sitä pyrittiinkin remontoimaan paremmaksi.

Suomalaiset rakensivat jopa oman saunan entiseen varasto- ja ulkohuoneeseen.

Suomalaiset tarkkailivat yhdessä saksalaisten tulenjohtajien kanssa venäläisiä katedraalin tornista. Torni oli hyvä tähystyspaikka, koska se oli 30 metriä korkea, ja sen huippu oli noin 80 metriä merenpinnan yläpuolella.

Retusaareen oli matkaa 12,5 kilometriä mutta Oranienbaumin mottiin vain 500 metriä.

875cc62c2e4f46c88eff25a48edf89cd.jpg


Näkymä katedraalin huipulta Leningradin suuntaan. (KUVA: PAULI WIRO / SA-KUVA)

Katedraali oli myös vahvarakenteinen. Vain 305 millimetrin ammuksen suora osuma oli läpäissyt seinän. Suurin ongelma oli se, että torniin oli vaikea kiivetä. Apuna piti käyttää jopa köysitikkaita.

Vapaa-ajalla suomalaiset seurustelivat alueella asuvien inkeriläisten kanssa ja osallistuivat Saksan armeijan järjestämään viihdytystoimintaan. Suomalaisilla oli myös oikeus käydä saksalaisten kanttiinissa.


03d5a956ba4e4485ac95d37d3d4ac9da.jpg

Suomalaiskersantit Pietarhovin puistossa saksalaiskanttiinissa tehdyn ostosmatkan jälkeen. (KUVA: KASPER PAJANEN / SA-KUVA)

SOTAHISTORIOITSIJA Carl-Fredrik Geust on tutkinut suomalaisten toimintaa Pietarhovissa. Hänelle suomalaisten toiminta siellä oli täysi yllätys.

”Se on ihan uskomaton juttu, että suomalaisia on ollut siellä. Sehän oli saksalaisten miehittämällä alueella Oranienbaumin motin ja Leningradin välissä, ja Kronstadt näkyi sieltä erittäin hyvin”, päivittelee Geust.

Oranienbaumin motti, tai venäläisittäin sillanpää, oli Leningradin länsipuolella ollut alue, jota saksalaiset eivät onnistuneet valtaamaan toisen maailmansodan aikana.

Neuvostojoukot hyökkäsivät ja saivat sieltä yhteyden Leningradissa oleviin pääjoukkoihin vasta tammikuun puolivälissä 1944. Sen jälkeen alkoi saksalaisten perääntyminen Leningradin edustalta.

Pietarhoviin sijoitetut suomalaiset ehtivät tuolloin juuri ja juuri venäläisten hyökkäyksen alta pois.

Kuvaavaa venäläisten maskirovkan eli harhauttamisesta taitavuudesta oli se, että vaikka suomalaiset olivat aivan lähellä Pietarhovissa, he eivät huomanneet motissa mitään erikoista – vaikka sinne kuljetettiin kymmeniätuhansia uusia sotilaita ja tuhansia ajoneuvoja. Suomalaisten mielestä siellä oli vain tavanomaista häirintätulta ja harjoitustoimintaa.

fff6e21621fe49f688e4d84f5bb155a2.jpg

Suomalaisia ja saksalaisia tulenjohtajia Pietarhovissa. (KUVA: PAULI WIRO / SA-KUVA)

GEUST ON TUTKINUT Pietarhovissa toimineiden suomalaisten vaiheita Kansallisarkistossa, jossa on tallella sotapäiväkirjat sekä lähetetyt ja vastaanotetut sanomat.

”Taustalla oli se, että keväällä 1942 Suomen merivoimat pelkäsi, että punalaivasto yrittää murtautua Suomenlahden pohjukasta pois. Tämän estämiseksi siirrettiin raskasta tykistöä Suomenlahden pohjoisrannalle Inon, Seivästö ja Terijoen seuduille”, Geust kertoo.

”Vastarannalle Pietarhoviin sijoitettiin sitten tulenjohtopiste. Niillä oli jopa maalitaulukoita Kronstadtiin eri paikkoihin”, Geust kertoo.

Luutnantti Pajanen laati 14 laivan, laivatyypin ja sataman pistemaaliluettelon, jossa mainittiin muun muassa kuuluisa taistelulaiva Marat.

Suomalaisilla oli Suomenlahden pohjoisrannalla tykistöä muun muassa Inossa ja Kellomäessä. Pajanen arvioi myöhemmin, ettei Pietarhovin tulenjohtaja pystynyt antamaan riittävän luotettavia tietoja Kellomäen järeälle patterille mutta Inon rautatiepatterille kyllä.

GEUST ON TUTKINUT Pietarhovissa toimineiden suomalaisten vaiheita Kansallisarkistossa, jossa on tallella sotapäiväkirjat sekä lähetetyt ja vastaanotetut sanomat.

”Taustalla oli se, että keväällä 1942 Suomen merivoimat pelkäsi, että punalaivasto yrittää murtautua Suomenlahden pohjukasta pois. Tämän estämiseksi siirrettiin raskasta tykistöä Suomenlahden pohjoisrannalle Inon, Seivästö ja Terijoen seuduille”, Geust kertoo.

”Vastarannalle Pietarhoviin sijoitettiin sitten tulenjohtopiste. Niillä oli jopa maalitaulukoita Kronstadtiin eri paikkoihin”, Geust kertoo.

Luutnantti Pajanen laati 14 laivan, laivatyypin ja sataman pistemaaliluettelon, jossa mainittiin muun muassa kuuluisa taistelulaiva Marat.

Suomalaisilla oli Suomenlahden pohjoisrannalla tykistöä muun muassa Inossa ja Kellomäessä. Pajanen arvioi myöhemmin, ettei Pietarhovin tulenjohtaja pystynyt antamaan riittävän luotettavia tietoja Kellomäen järeälle patterille mutta Inon rautatiepatterille kyllä.


6c190fd3528d4aafb8ead3468fe6c722.jpg


Tuhoutunutta palatsialuetta. Kuvassa on venäläisen panssariajoneuvon jäänteet. (KUVA: KASPER PAJANEN / SA-KUVA)

SUOMALAISIA oli Pietarhovissa kahteen otteeseen: ensin seitsemän miestä toukokuusta 1942 tammikuulle 1943 ja toinen luutnantti Torsten Granbohmin johtama ryhmä vuoden 1943 toukokuusta marraskuun lopulle.

Myös kenraali Paavo Talvela kävi Pietarhovissa mutta jo pari kuukautta ennen Pajasen ryhmän saapumista.

”Tutustuimme kotimatkalla Pietarhoviin, jonka päälinna oli palanut, mutta puisto kertoi menneestä komeudesta ja kauneudesta”, Talvela kirjoitti.

Geust arvelee, että on todennäköistä, että Talvela raportoi käynnistään tarkkaan myös entiselle keisarillisen kaartin upseerille Mannerheimille, jolle keisariajan palatsit olivat tuttuja.


0d25426102334b3ba173b86b0e236317.jpg


Saksalainen luutnantti Nippel kuvasi Znamenkan palatsista käsin Kronstadtia elokuussa 1943. (KUVA: PAULI WIRO / SA-KUVA)

SUOMALAISTEN läsnäolosta Pietarhovissa on säilynyt ainutlaatuisia kuvia Sotamuseon kuva-arkistossa. Geust havaitsi tutkimuksissaan, että osa kuvista on SA-kuva-arkistossa väärin paikkatiedoin. Osan niistä väitetään olevan Petroskoista.

Suomalaiset kuvasivat sodan runtelemaa palatsialuetta ja sotilaiden arkea lähes kirjaimellisesti Leningradin kaupungin porstuassa. Eräässä valokuvassa näkyy jopa raitiovaunu pysäkillään.


d4afd89b165b40b2bf0e1e445168f3a7.jpg

Suomalaiset olivat niin lähellä Leningradia, että alueella oli jopa raitiovaunupysäkki. (KUVA: PAULI WIRO / SA-KUVA)

Geust arvelee, ettei Pietarhovin kuvia julkaistu sodan aikana. Suomalaisten läsnäoloa Leningradia piirittäneiden saksalaisten joukossa ei myöskään ilmeisesti haluttu nostaa esiin sodan jälkeisinä vuosikymmeninä.

”Ehkä se oli liian arkaluontoista”, Geust sanoo.




PIETARHOVI sijaitsee alle 30 kilometrin päässä Pietarin keskustasta. Laaja palatsi- ja puistoalue on yksi Venäjän kuuluisimmista nähtävyyksistä.

Alue tuhoutui pahoin toisen maailmansodan aikana, mutta se on rakennettu ja entisöity uudelleen.

Venäjän keisarit rakensivat ja laajensivat Pietarhovia 1700- ja 1800-lukujen aikana. Siitä muodostui keisariperheelle tärkeä kesänviettopaikka.

Keskeisin nähtävyys on Pietarhovin palatsi suihkulähteineen ja kullattuine pronssipatsaineen.

Tunnetuin patsas ja alueen symboli on leijonan kitaa auki repivän raamatullisen voimamiehen Simsonin kullattu patsas.

Luutnantti Pajanen kuvasi tyhjässä suihkulähteessä olevan Simsonin kesäkuun lopulla 1942. Tosin Sotamuseon kuvan taustatiedoissa lukee virheellisesti, että kyseessä olisi Herkuleen patsas.

Pajasen otos lienee viimeisiä tunnettuja kuvia alkuperäisestä Simson-patsaasta, joka katosi saksalaismiehityksen aikana. Nykyinen patsas on sodan jälkeen tehty kopio.



6e22f42c496647cab42f5dadfcfa6fcd.jpg

Suomalaisryhmä matkalla saunaan Pietarhovissa. (KUVA: PAULI WIRO / SA-KUVA)

PIETARHOVIN suomalaiset eivät saaneet koskaan tulenjohtokäskyä.

Yhtään tykinlaukausta ei koskaan ammuttu heidän johdollaan Kronstadtiin, vielä vähemmän Leningradiin, vaikka Hitler painosti Suomea osallistumaan aktiivisemmin Leningradin puolustuksen murtamiseen.

”Ilmeisesti se olisi edellyttänyt poliittista päätöstä”, Geust arvelee.

Jälkikäteen ajatellen Suomen ratkaisu olikin viisas.

Geustin tekemä tutkimus paljastaa kuitenkin sen, että ainakin vielä vuonna 1942 suomalaiset olivat varautuneet osallistumaan Leningradin valtaukseen.

Näin voi päätellä siitä, että suomalaisten Pietarhovin asemapaikka oli silloin nimeltään tulenjohto- ja tähystysasema.

Toukokuussa 1943 Pietarhoviin saapunut uusi ryhmä ei perustanut enää tulenjohtopaikkaa vaan meritähystyspaikan.

Suursodan tilanne näytti tuolloin jo aivan toiselta.

3d249d3868034a3e8d4701520be61d77.jpg

Sodassa tuhoutuneita Pietarhovin aarteita heinäkuussa 1942. (KUVA: KASPER PAJANEN / SA-KUVA)
 
Harmi, maksumuurin takana.

Eikö täällä perkele ole tilaajia mukamas yhtään paikalla? Äh, olihan se laitettu. Kiitos
 
Kaikki tuntevat tarinan tykistöstä joka puolusti Viipuria ilman ammuksia.
Samoin toimivat myös pioneerit, heiltä puutui miinat ja räjähteet.
Tärkeintä oli että Linnansaaren varikon kirjapito täsmäsi :solthum:, ei suomenkohtalo.




si. Edellä mainitusta seikasta luutnantti Simo Lehto (Pion.P 26) kertoo:24
"Olin noutamassa pataljoonalle räjähdysaineita, mutta en niitä konepistoolilla uhatenkaan saanut yhtään kiloa. Makasiinin päällikkö, säntillisen tarkka luutnantti E. Virolainen totesi, että vain hänen ruumiinsa yli räjähdysaineiden nouto olisi mahdollista. Kenttämakasiiniin oli tuotava IV AKE:n kirjallinen käsky, mikäli räjähdysaineita aiottiin saada. Vaikka minulla oli miesylivoima puolellani, lähdin etsimään räjähdysaineita silloille muualta."
Lehdon kertomuksen on vahvistanut
 
Tärkeintä oli että Linnansaaren varikon kirjapito täsmäsi :solthum:, ei suomenkohtalo.
Tuo lienee huoltoportaan yleismaailmallinen ominaisuus. Eräs Rommelin joukoissa taistellut saksalaisveteraani kertoi ihmetelleensä tuon tyyppistä brittivarikoiden toimintaa Pohjois-Afrikassa, ja havainneensa sitten saksalaisvarikoiden menetelleen aivan samoin Ranskassa 1944. Eli tavaraa pihdataan hyllyissä niin kauan, että ne jäävät vihollisen käsiin.
 
Tuo lienee huoltoportaan yleismaailmallinen ominaisuus. Eräs Rommelin joukoissa taistellut saksalaisveteraani kertoi ihmetelleensä tuon tyyppistä brittivarikoiden toimintaa Pohjois-Afrikassa, ja havainneensa sitten saksalaisvarikoiden menetelleen aivan samoin Ranskassa 1944. Eli tavaraa pihdataan hyllyissä niin kauan, että ne jäävät vihollisen käsiin.

Tapahtui saksalaisille jopa 1942 Stalingradin motissa. Venäläiset valtasivet useita joissa oli paljon muonaa ja polttoainetta. Samoin töpinän miehet siellä tuhosivat ainakin pari isoa joissa oli kaikkea talviuniformuista lähtien.
 
Tapahtui saksalaisille jopa 1942 Stalingradin motissa. Venäläiset valtasivet useita joissa oli paljon muonaa ja polttoainetta. Samoin töpinän miehet siellä tuhosivat ainakin pari isoa joissa oli kaikkea talviuniformuista lähtien.

Byrokraatti on ihmistyyppi, ei kulttuurinen tuote:).
 
Tuo Hesari juttu Pietarhovista herätti jo ilmestyessään mieleeni muiston, joka liittyy faijan kertomiin sota-ajan tarinoihin. Erityisesti tämä kuva
Suomalaiset olivat niin lähellä Leningradia, että alueella oli jopa raitiovaunupysäkki. (KUVA: PAULI WIRO / SA-KUVA)

En oikeasti tiedä onko kyseessä sellainen muistikuva jonka olen itse "kokenut" vai isän vain erittäin hyvin kuvaama tarina:
Tämä tarina liittyy faijan serkkupoikaan, joka oli muutamia vuosia vanhempi, melkoinen rämäpää, ja toimi tulenjohtajana jatkosodassa. Kaatui tarkka'ampujan luotiin, silmien väliin (äitinsä oli halunnut arkun auki ja faijakin kuulemma ehtinyt siitä nähdä varsin levollisen näköisenä ja ruskettuneena ikiunta nukkuvan serkkunsa). Tällä serkulla oli kuvia partiosta Leningradin esikaupunkialueille, ja eräässä kuvassa jannut poseeraavat raitiovaunussa, jonka numerokin oli näkyvissä. Mutta eihän mulla nyt tietenkään ole käsitystä, siitä missä joukko-osastossa hän on palvellut.

Tämä kuva - minulla on vahva mielikuva että olisin sen nähnyt. En ole sitä löytänyt, mutta isällä on niin paljon kuvia, etten ole niitä ehtinyt vielä kovin tarkkaan käydä läpi. Mielestäni sekin on mahdollista, että olen pikkupoikana kuvitellut kyseisen kuvan, tarinan perusteella - ihmismielihän joskus saa tämmöisiä aikaan. Mielikuva on kuitenkin niin vahva ja selkeä, että jos kuva on olemassa:
- onkohan kyseessä jokin kuva, joka on kiertänyt joukoissa, ja ollut yleisemmässä hallinnassa; so. ei lainkaan serkun partio välttämättä kyseessä
- olisiko kuva juurikin tuolta Pietarhovista, se sopisi kyseisen miehen sotilasuraan kyllä (minun pitää alkaa kaivamaan sitä joukko-osastoa)
- löytyykö moinen kuva jostain kuva-arkistosta
- vai ... pitääkö se vain löytää faijan papereista... (jos on olemassa)
 
Kaikki tuntevat tarinan tykistöstä joka puolusti Viipuria ilman ammuksia.
Samoin toimivat myös pioneerit, heiltä puutui miinat ja räjähteet.
Tärkeintä oli että Linnansaaren varikon kirjapito täsmäsi :solthum:, ei suomenkohtalo.




si. Edellä mainitusta seikasta luutnantti Simo Lehto (Pion.P 26) kertoo:24
"Olin noutamassa pataljoonalle räjähdysaineita, mutta en niitä konepistoolilla uhatenkaan saanut yhtään kiloa. Makasiinin päällikkö, säntillisen tarkka luutnantti E. Virolainen totesi, että vain hänen ruumiinsa yli räjähdysaineiden nouto olisi mahdollista. Kenttämakasiiniin oli tuotava IV AKE:n kirjallinen käsky, mikäli räjähdysaineita aiottiin saada. Vaikka minulla oli miesylivoima puolellani, lähdin etsimään räjähdysaineita silloille muualta."
Lehdon kertomuksen on vahvistanut
Ei riittänyt hakijalla rohkeus...
Paljonkohan suomalaisia sotilaita kuoli tuon takia?
 
Ei riittänyt hakijalla rohkeus...
Paljonkohan suomalaisia sotilaita kuoli tuon takia?

Muistelen jostain lukeneeni, että joku paikallinen komentaja oli epäonnistuneen hakureissun jälkeen käskenyt konepistoolimiehet hakemaan tarvittavat a-tarvikkeet saatteella "licence to kill" ja ilmeisesti onnistunut.. En löydä lähdeteosta tähän hätään. Ilmeisesti kyseessä oli kuitenkin Rautakorven varikko.
 
Viimeksi muokattu:
Ei riittänyt hakijalla rohkeus...
Paljonkohan suomalaisia sotilaita kuoli tuon takia?

Mutta esikunnan herrat istuivat ”kädet munissa” eivätkä tehneet työtänsä. :mad:
Eli antaneet tarvittavia käskyjä, tavaroiden jakamisesta/hakemisetta.
Eivätkä, suunnitellet asioita etukäteen 2,5 vuoden aikana.:facepalm:


Vaan käyttivät aikansa tärkeämpiin asioihin:solthum:→ viini, laulu, naiset?
 
Muistelen jostain lukeneeni, että joku paikallinen komentaja oli epäonnistuneen hakureissun jälkeen käskenyt konepistoolimiehet hakemaan tarvittavat a-tarvikkeet saatteella "licence to kill" ja ilmeisesti onnistunut.. En löydä lähdeteosta tähän hätään. Ilmeisesti kyseessä oli kuitenkin Rautakorven varikko.




”Edellä mainitusta seikasta luutnantti Simo Lehto (Pion.P 26) kertoo:24"Olin noutamassa pataljoonalle räjähdysaineita, mutta en niitä konepistoolilla uhatenkaan saanut yhtään kiloa. Makasiinin päällikkö, säntillisen tarkka luutnantti E. Virolainen totesi, että vain hänen ruumiinsa yli räjähdysaineiden nouto olisi mahdollista. Kenttämakasiiniin oli tuotava IV AKE:n kirjallinen käsky, mikäli räjähdysaineita aiottiin saada. Vaikka minulla oli miesylivoima puolellani, lähdin etsimään räjähdysaineita silloille muualta."”


Ja kun sijoitetaan täydennyspaikka oikein :unsure:niin ei tarvitse jakaa tavaraa joukoille:solthum:.



Taistelujen alettua tilannetta vaikeutti myös se, että 10. Divisioonan pioneeritäydennyspaikka tuhoutui osittain il- mapommituksessa 10. kesäkuuta. Kun täydennyspaikka hieman myöhemmin jäi viholliselle, 10.D oli menettänyt noin 22 tonnia rä-3 •jähdysainetta ja noin 15 000 miinaa sytyttimineen. 10.D:n



Ps.
Panssari miinan asennus ei ole tähtitiedettä.
Miksi sitä ei opetettu etulinjan joukoille?:unsure:

Ai niin, piti tehdä puhde töitä.:solthum:
 
Saksalaisista oli hyötyä myös suuremmassa mittakaavassa. NL:n oli sivustauhan vuoksi pakko ratkaista tilanne Suomen suunnalla (saksalaisineen) ennen Berliinin operaatiota.

Ajatellaanpa että olisi käynyt toisin päin...
 
Back
Top