Joukkopako Reservistä?

Ei laiteta, kun ei niille ylimääräisille ole varusteita, johtamisjärjestelmää eikä mitään. Henk koht rynkyt saattaisi kai vielä varastoista löytyäkin mutta pelkillä rynkyillä ei pitkään juhlita...

Sinänsä ihan hyväkin toisaalta - siviiliyhteiskunnankin tulee toimia mahdollisesti (toivottavasti) pitkän harmaan vaiheen aikana, 230 000 ukkoa pois yhteiskunnan normaalista toiminnasta reväistynä on paljon sekin.


Mutta mutta Rambohan taisteli pelkällä jousipyssyllä ja pudotti helikopterinkin...Talvisodassa pärjättiin pystykorvalla ja molotovin koktaileilla. Onko ryssä niin muuttunu, ettei se enää kuulahan kuale ?
 
Mutta mutta Rambohan taisteli pelkällä jousipyssyllä ja pudotti helikopterinkin...Talvisodassa pärjättiin pystykorvalla ja molotovin koktaileilla. Onko ryssä niin muuttunu, ettei se enää kuulahan kuale ?

On. Se kulkee nykyään höökivaunulla. Siinä on ympärillä panssarilevyä.
 
Hesarin toimittaja alkoi pohtia maanpuolustuksen syvintä olemusta. Menee yli ja ohi allekirjoittaneen ymmärryksen. :rolleyes:

15.2.2015 16:53
http://www.hs.fi/sunnuntai/a1423809710853

"Aseeton vastarinta kuulostaa naiivilta, mutta olisiko se sittenkin paras tapa puolustautua?

Lapsena sain jatkuvasti hävetä perheemme kääpiövillakoiran käytöstä. Aina kun Tatu näki toisen koiran, se aloitti maailmanluokan mekkalan. Reaktio oli sama, vaikka vastaan olisivat lönkötelleet Rocky ja Rambo, naapurin kaksi valtavaa rottweileria. Pelko sokaisi Tatun arviointikyvyn. Olen ajatellut viime aikoina Tatua ja maailmanrauhaa.

Elämäni ensimmäiset 29 vuotta sota oli kaukana, mutta nyt se on tullut lähelle. Venäjä valtasi Krimin, ja Suomessa alettiin kohkata sodan uhasta. Helsingin Sanomien ja Upseeriliiton tekemän kyselyn mukaan upseerit uskovat Venäjän muuttuneen aggressiivisemmaksi. Iltalehden lööpissä Putin ja Obama näyttävät tuimilta, koska "yksi vahingonlaukaus riittää sotaan". Puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Jussi Niinistö vaatii lisää rahaa Puolustusvoimille, ja Mikael Jungnerin Emilia-niminen tyttöystävä on taivutellut Jungnerin kannattamaan Suomen Nato-jäsenyyttä.

Menin 19-vuotiaana armeijaan, koska niin on Suomessa tehtävä, jos haluaa olla niin kutsuttu tosimies, ja kukapa poika ei haluaisi. Myöhemmin olen kuitenkin alkanut ajatella toisin. En nimittäin ole ihan varma, uskonko aseelliseen puolustukseen. En tiedä, kannattaako suuren naapurin potentiaaliseen uhkaan reagoida lihaksia pullistelemalla.

Olen alkanut harkita ryhtymistä aseistakieltäytyjäksi.

Vaikka suurimmalle osalle ihmisistä riittäisi onnelliseen elämään rauha, ruoka ja rakkaus, ihmiskunta on päättänyt 2000-luvullakin keskittyä vallan himoitsemiseen ja itsensä tuhoamiseen. Valtiot ovat keskenään edelleen samanlaisessa luonnontilassa, jota englantilainen filosofi Thomas Hobbes kuvasi jo 1600-luvulla julkaisemassaan Leviathan-teoksessa. Hobbesin teoreettisessa luonnontilassa vallitsee potentiaalinen kaikkien sota kaikkia vastaan. Tämä ikuinen konflikti on ratkaistavissa niin, että ihmiset luovuttavat osan itsemääräämisoikeudestaan suvereenille eli hallitsijalle, joka sitten huolehtii saamillaan valtuuksilla rauhan säilymisestä.

Tällaista rauhaa on satojen viime vuosien aikana saatukin luotua valtioiden rajojen sisälle, mutta valtioiden yläpuolista suvereenia ei ole pystytty luomaan eikä ole haluttukaan. YK on tehtävään liian heikko ja liian päättämätön. Niinpä kansainvälisellä taistelutantereella vallitsee edelleen vahvimman laki. Omasta turvallisuudestaan huolehtivat kansallisvaltiot jatkavat samalla tavalla kuin aina: aseistautuvat hampaisiin asti. Niin Suomikin tekee. Kun muiden maiden (eli Venäjän) puolustusbudjetit kasvavat, tännekin halutaan lisää aseita. Tai sitten Nato, jolla on paljon lisää aseita ja jonkinlaiset turvatakuut. Tärkeintä on näyttää, että meillä on niin julmetusti aseita, että teidän ei kannata hyökätä tänne. Niin on aina tehty, joten niin tehdään nytkin.

Kaltaisiani aseskeptikkoja on Ukrainan tilanteen ja Puolustusvoimien Nato-yhteistyön takia liikkeellä poikkeuksellisen paljon. Joulun alla tulleen uutisen mukaan reservinkieltäytyjien määrä kasvoi viime vuonna moninkertaiseksi edellisvuoteen verrattuna. Reservinkieltäytyjät ovat ihmisiä, jotka ovat käyneet armeijan mutta haluavat jälkikäteen kieltäytyä aseellisesta maanpuolustuksesta omantunnon syistä. Siis erota reservistä ja ryhtyä siviilipalvelusmiehiksi. Sellaiseksi alkamista minäkin nyt harkitsen.

Tiedän, että monen mielestä tällaisina aikoina tällainen pohdiskelu kuulostaa raukkamaiselta. Geopoliittinen asemamme, sanotaan. Suomi on pieni maa, muistutetaan. Pitää olla realisti ja elää tässä maailmassa, kerrotaan. Mielestäni aseellisen puolustuksen kannattajilla ei kuitenkaan ole sen enempää realismia äänessään. Maanpuolustus on kysymys, johon tarjottavista ratkaisuvaihtoehdoista kaikki ovat huonoja ja perustuvat spekulaatioon. Aseellista maanpuolustusta perustellaan seurausetiikalla. Ihminen voi sodassa hylätä tappamista koskevat moraaliset periaatteensa, jos sodalla saavutettava hyvä on suurempi kuin tappamisen aiheuttama paha.

Mutta kuinka monesti tappamisella oikeasti saadaan aikaan enemmän hyvää kuin pahaa? Sanotaan, että jos suomalaiset eivät olisi talvisodassa hylänneet moraaliperiaatteitaan, ei luultavasti olisi syntynyt sitä hyvinvointivaltiota, tasa-arvoa ja vapautta, josta minä olen saanut nauttia. Sanojat ovat luultavasti oikeassa. Mutta se ei tarkoita, että väkivalta olisi välttämättä kannattanut.

Seurausetiikka pätee tähänkin. Pitkällä aikavälillä voi yhtä hyvin olla niin, että väkivallan valitseminen vain vahvistaa väkivallan kierrettä ja lopulta pahan määrä peittoaa hyvän mennen tullen. Nykykeskustelussa talvisotakortti on muutenkin heikko. Nykyisillä asejärjestelmillä myyttinen talvisodan ihme ei taitaisi olla mahdollinen. Ei kai kukaan enää oikeasti usko, että kansallinen puolustuksemme kestäisi Venäjän hyökkäyksen.

Mutta entä se Nato-jäsenyys sitten? Saksalaisfilosofi Immanuel Kant kirjoitti jo 1700-luvun lopulla julkaistussa klassikkoteoksessaan Ikuiseen rauhaan, että pysyvän rauhan synnyttämiseksi "vakinainen sotaväki (miles perpetuus) on aikaa myöten kokonaan lakkautettava. Se uhkaa nimittäin alituisesti toisia valtioita sodalla, kun se näyttää siihen aina valmiilta ja varustetulta".

Jos kuuntelen pelkojani, olen eri mieltä kuin Kant. Haluaisin, että suuri Nato tulisi ja veisi meiltä pois Venäjän-pelon. Mutta jos ajattelen järjellä, en ole yhtään varma, että Naton ja Venäjän vastakkainasettelun korostaminen olisi rauhan säilymisen kannalta kestävä ratkaisu. Asevarustelukierre on kyllä historiassa johtanut myös pisteeseen, jossa valtiot alkavat väliaikaisesti vähentää aseitaan. Mutta liian usein se on johtanut juuri päinvastaiseen tilanteeseen: aseiden käyttöönottoon.

Venäjän presidentti Vladimir Putin perusteli Krimin valtausta Ukrainan kautta mahdollisesti tulevalla Naton uhalla. Se saattaa olla vain tekosyy mutta antaa jälleen aiheen kysyä: entä jos meidän olisikin parempi valmistautua sodan sijasta rauhaan?

Maailman tunnetuin aseettoman vastarinnan kannattaja on kai Jeesus. Toisen posken kääntämiseen kannusti myös pieni kuivakka mies Intiasta, Mahatma Gandhi. "Ei ole tietä rauhaan, rauha on tie", Mahatma Gandhi sanoi ja vakuutti yhdysvaltalaisen kansalaisoikeustaistelijan Martin Luther King Jr:n väkivallattomuuden voimasta. Nykyään Jeesuksen, Gandhin ja Kingin sanomaa vie eteenpäin muun muassa yhdysvaltalainen politiikan tutkija ja aseettoman vastarinnan teoreetikko Gene Sharp, jolle on viime vuosina povattu aktiivisesti rauhan Nobelia.

Sharpin mukaan aseeton vastarinta on kaikkea muuta kuin alistumista. Se on aktiivista taistelua omien etujen, esimerkiksi isänmaan tai demokratian, puolesta. Sen ei välttämättä tarvitse olla edes moraalinen valinta. Varsinkin aseellista ylivoimaa vastaan aseeton vastarinta on hänen mukaansa tehokkain käytettävissä oleva keino. Sharp perustaa ajatuksensa analyysiin vallan luonteesta. Valta on aina suhde. Se on jotain, jonka kansalaiset ovat luovuttaneet hallitsijalleen. Näin ollen hallitsijan väkivaltakoneisto on hänen käytössään vain niin kauan kuin sotilaat ja kansalaiset suostuvat palvelemaan hallitsijaa.

Pienempi ei voi voittaa suurempaa aseilla, mutta se voi kieltäytyä yhteistyöstä. Ja kun väkivallaton vastarinta käy tarpeeksi voimakkaaksi, hallitsijan on lopulta todettava tappionsa. Ellei hallitsija tee niin, hänen armeijansa luultavasti tekee päätöksen hänen puolestaan. Sotilaat suostuvat käyttämään väkivaltaa, jonka he kokevat oikeutetuksi, mutta kun aletaan ampua aseettomia ihmisiä, taistelumotivaatio luhistuu nopeasti.

Aseettoman vastarinnan avulla murrettuja armeijoita löytyy maailmanhistoriasta paljon. 25 vuotta sitten Neuvostoblokki romutettiin pääosin väkivallattomasti, ja arabikeväänä 2011 Tunisiassa ja Egyptissä kaadettiin itsevaltaiset hallitsijat enimmäkseen ilman aseita. Samoilla konsteilla murskattiin 1980-luvulla kasa sotilasdiktatuureja Latinalaisessa Amerikassa ja tehtiin kaksi vallankumousta 2000-luvulla Itä-Euroopassa.

Armeijasta ei ollut apua myöskään Filippiinien diktaattorille Marcosille vuonna 1986, Indonesian diktaattorille Suhartolle vuonna 1988, Malin sotilasdiktaattorille Moussa Traorélle vuonna 1991 tai Slobodan Miloševicin hallinnolle Jugoslaviassa vuonna 2000. Historian esimerkeissä on kyse kansannousuista, mutta ainakin periaatteen tasolla aseettomuus voisi toimia myös puolustusaseena, ennaltaehkäisevänä sellaisena.

Filosofi Martin Benjamin ehdottaa artikkelissaan Pacifism for Pragmatists, että aseelliset puolustusvoimat voitaisiin korvata laajoilla, hyvin koulutetuilla aseettomilla puolustusvoimilla, jotka pyrkisivät aktiivisesti horjuttamaan vihollisen hyökkäysmotivaatiota. Aseettomasti taistelevaan maahan on vaikea hyökätä, koska sotilaita ei voida motivoida sankaruudella tai kostolla.

Mutta entä jos Eurooppaan syttyy Venäjän ja Naton välinen suursota? Asevoimaton Suomi saattaisi jäädä sotajoukkojen jalkoihin, mutta niin kävisi myös, vaikka meillä olisi omat puolustusvoimamme. Natoon liittyneenä taas joutuisimme väkisinkin osaksi konfliktia, jossa rintamalinjan molemmilla puolilla on ydinase. Jälkimmäistä skenaariota ei halua nähdä meistä kukaan, joten toivotaan, että tällaiset konfliktit sovitaan jo etukäteen. Aseettomasti.

Historian esimerkeistä huolimatta aseettoman vastarinnan teoriat tuntuvat hieman naiiveilta. Mutta vielä naiivimpaa on mielestäni ajatella, että tappamalla toisia ihmisiä voitaisiin synnyttää jotain hyvää. Sitä on jo kokeiltu muutamat tuhat vuotta, joten en usko, että aseiden määrän lisääminen tälläkään kertaa muuttaisi mitään. Jos Rockyn ja Rambon omistaja herra Myyryläinen ei olisi kouluttanut koiriaan tottelemaan, Tatunkin räksytys olisi jo vuosia sitten kokenut väkivaltaisen lopun.

Väkivaltausko on pakkoneuroosi. Koska emme pysty hyväksymään sitä yksinkertaista tosiasiaa, että tulevaisuudesta ei ikinä voi tietää, keräämme ympärillemme aseellisia suojamuureja kuin neurootikko rituaaleja. Mutta oikeasti muurit eivät tarjoa turvaa. Ne vain estävät meitä näkemästä sitä, että ratkaisu on koko ajan ollut silmiemme edessä: voisimme hyväksyä epävarmuuden, lopettaa murinan ja kulkea rauhassa omaa puoltamme tästä tiestä.

Voisimme tehdä sen jo tänään, mutta valitettavasti jokaisen olisi uskallettava aloittaa itsestään.

Minunkin.

Kirjoitusta varten on haastateltu Tampereen yliopiston Rauhan- ja konfliktintutkimuskeskuksen johtajaa Tarja Väyrystä ja Aseistakieltäytyjäliiton järjestösihteeriä Kaj Ranista."
 
Hesarin toimittaja alkoi pohtia maanpuolustuksen syvintä olemusta. Menee yli ja ohi allekirjoittaneen ymmärryksen. :rolleyes:

15.2.2015 16:53
http://www.hs.fi/sunnuntai/a1423809710853

"Aseeton vastarinta kuulostaa naiivilta, mutta olisiko se sittenkin paras tapa puolustautua?

Lapsena sain jatkuvasti hävetä perheemme kääpiövillakoiran käytöstä. Aina kun Tatu näki toisen koiran, se aloitti maailmanluokan mekkalan. Reaktio oli sama, vaikka vastaan olisivat lönkötelleet Rocky ja Rambo, naapurin kaksi valtavaa rottweileria. Pelko sokaisi Tatun arviointikyvyn. Olen ajatellut viime aikoina Tatua ja maailmanrauhaa.

Elämäni ensimmäiset 29 vuotta sota oli kaukana, mutta nyt se on tullut lähelle. Venäjä valtasi Krimin, ja Suomessa alettiin kohkata sodan uhasta. Helsingin Sanomien ja Upseeriliiton tekemän kyselyn mukaan upseerit uskovat Venäjän muuttuneen aggressiivisemmaksi. Iltalehden lööpissä Putin ja Obama näyttävät tuimilta, koska "yksi vahingonlaukaus riittää sotaan". Puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Jussi Niinistö vaatii lisää rahaa Puolustusvoimille, ja Mikael Jungnerin Emilia-niminen tyttöystävä on taivutellut Jungnerin kannattamaan Suomen Nato-jäsenyyttä.

Menin 19-vuotiaana armeijaan, koska niin on Suomessa tehtävä, jos haluaa olla niin kutsuttu tosimies, ja kukapa poika ei haluaisi. Myöhemmin olen kuitenkin alkanut ajatella toisin. En nimittäin ole ihan varma, uskonko aseelliseen puolustukseen. En tiedä, kannattaako suuren naapurin potentiaaliseen uhkaan reagoida lihaksia pullistelemalla.

Olen alkanut harkita ryhtymistä aseistakieltäytyjäksi.

Vaikka suurimmalle osalle ihmisistä riittäisi onnelliseen elämään rauha, ruoka ja rakkaus, ihmiskunta on päättänyt 2000-luvullakin keskittyä vallan himoitsemiseen ja itsensä tuhoamiseen. Valtiot ovat keskenään edelleen samanlaisessa luonnontilassa, jota englantilainen filosofi Thomas Hobbes kuvasi jo 1600-luvulla julkaisemassaan Leviathan-teoksessa. Hobbesin teoreettisessa luonnontilassa vallitsee potentiaalinen kaikkien sota kaikkia vastaan. Tämä ikuinen konflikti on ratkaistavissa niin, että ihmiset luovuttavat osan itsemääräämisoikeudestaan suvereenille eli hallitsijalle, joka sitten huolehtii saamillaan valtuuksilla rauhan säilymisestä.

Tällaista rauhaa on satojen viime vuosien aikana saatukin luotua valtioiden rajojen sisälle, mutta valtioiden yläpuolista suvereenia ei ole pystytty luomaan eikä ole haluttukaan. YK on tehtävään liian heikko ja liian päättämätön. Niinpä kansainvälisellä taistelutantereella vallitsee edelleen vahvimman laki. Omasta turvallisuudestaan huolehtivat kansallisvaltiot jatkavat samalla tavalla kuin aina: aseistautuvat hampaisiin asti. Niin Suomikin tekee. Kun muiden maiden (eli Venäjän) puolustusbudjetit kasvavat, tännekin halutaan lisää aseita. Tai sitten Nato, jolla on paljon lisää aseita ja jonkinlaiset turvatakuut. Tärkeintä on näyttää, että meillä on niin julmetusti aseita, että teidän ei kannata hyökätä tänne. Niin on aina tehty, joten niin tehdään nytkin.

Kaltaisiani aseskeptikkoja on Ukrainan tilanteen ja Puolustusvoimien Nato-yhteistyön takia liikkeellä poikkeuksellisen paljon. Joulun alla tulleen uutisen mukaan reservinkieltäytyjien määrä kasvoi viime vuonna moninkertaiseksi edellisvuoteen verrattuna. Reservinkieltäytyjät ovat ihmisiä, jotka ovat käyneet armeijan mutta haluavat jälkikäteen kieltäytyä aseellisesta maanpuolustuksesta omantunnon syistä. Siis erota reservistä ja ryhtyä siviilipalvelusmiehiksi. Sellaiseksi alkamista minäkin nyt harkitsen.

Tiedän, että monen mielestä tällaisina aikoina tällainen pohdiskelu kuulostaa raukkamaiselta. Geopoliittinen asemamme, sanotaan. Suomi on pieni maa, muistutetaan. Pitää olla realisti ja elää tässä maailmassa, kerrotaan. Mielestäni aseellisen puolustuksen kannattajilla ei kuitenkaan ole sen enempää realismia äänessään. Maanpuolustus on kysymys, johon tarjottavista ratkaisuvaihtoehdoista kaikki ovat huonoja ja perustuvat spekulaatioon. Aseellista maanpuolustusta perustellaan seurausetiikalla. Ihminen voi sodassa hylätä tappamista koskevat moraaliset periaatteensa, jos sodalla saavutettava hyvä on suurempi kuin tappamisen aiheuttama paha.

Mutta kuinka monesti tappamisella oikeasti saadaan aikaan enemmän hyvää kuin pahaa? Sanotaan, että jos suomalaiset eivät olisi talvisodassa hylänneet moraaliperiaatteitaan, ei luultavasti olisi syntynyt sitä hyvinvointivaltiota, tasa-arvoa ja vapautta, josta minä olen saanut nauttia. Sanojat ovat luultavasti oikeassa. Mutta se ei tarkoita, että väkivalta olisi välttämättä kannattanut.

Seurausetiikka pätee tähänkin. Pitkällä aikavälillä voi yhtä hyvin olla niin, että väkivallan valitseminen vain vahvistaa väkivallan kierrettä ja lopulta pahan määrä peittoaa hyvän mennen tullen. Nykykeskustelussa talvisotakortti on muutenkin heikko. Nykyisillä asejärjestelmillä myyttinen talvisodan ihme ei taitaisi olla mahdollinen. Ei kai kukaan enää oikeasti usko, että kansallinen puolustuksemme kestäisi Venäjän hyökkäyksen.

Mutta entä se Nato-jäsenyys sitten? Saksalaisfilosofi Immanuel Kant kirjoitti jo 1700-luvun lopulla julkaistussa klassikkoteoksessaan Ikuiseen rauhaan, että pysyvän rauhan synnyttämiseksi "vakinainen sotaväki (miles perpetuus) on aikaa myöten kokonaan lakkautettava. Se uhkaa nimittäin alituisesti toisia valtioita sodalla, kun se näyttää siihen aina valmiilta ja varustetulta".

Jos kuuntelen pelkojani, olen eri mieltä kuin Kant. Haluaisin, että suuri Nato tulisi ja veisi meiltä pois Venäjän-pelon. Mutta jos ajattelen järjellä, en ole yhtään varma, että Naton ja Venäjän vastakkainasettelun korostaminen olisi rauhan säilymisen kannalta kestävä ratkaisu. Asevarustelukierre on kyllä historiassa johtanut myös pisteeseen, jossa valtiot alkavat väliaikaisesti vähentää aseitaan. Mutta liian usein se on johtanut juuri päinvastaiseen tilanteeseen: aseiden käyttöönottoon.

Venäjän presidentti Vladimir Putin perusteli Krimin valtausta Ukrainan kautta mahdollisesti tulevalla Naton uhalla. Se saattaa olla vain tekosyy mutta antaa jälleen aiheen kysyä: entä jos meidän olisikin parempi valmistautua sodan sijasta rauhaan?

Maailman tunnetuin aseettoman vastarinnan kannattaja on kai Jeesus. Toisen posken kääntämiseen kannusti myös pieni kuivakka mies Intiasta, Mahatma Gandhi. "Ei ole tietä rauhaan, rauha on tie", Mahatma Gandhi sanoi ja vakuutti yhdysvaltalaisen kansalaisoikeustaistelijan Martin Luther King Jr:n väkivallattomuuden voimasta. Nykyään Jeesuksen, Gandhin ja Kingin sanomaa vie eteenpäin muun muassa yhdysvaltalainen politiikan tutkija ja aseettoman vastarinnan teoreetikko Gene Sharp, jolle on viime vuosina povattu aktiivisesti rauhan Nobelia.

Sharpin mukaan aseeton vastarinta on kaikkea muuta kuin alistumista. Se on aktiivista taistelua omien etujen, esimerkiksi isänmaan tai demokratian, puolesta. Sen ei välttämättä tarvitse olla edes moraalinen valinta. Varsinkin aseellista ylivoimaa vastaan aseeton vastarinta on hänen mukaansa tehokkain käytettävissä oleva keino. Sharp perustaa ajatuksensa analyysiin vallan luonteesta. Valta on aina suhde. Se on jotain, jonka kansalaiset ovat luovuttaneet hallitsijalleen. Näin ollen hallitsijan väkivaltakoneisto on hänen käytössään vain niin kauan kuin sotilaat ja kansalaiset suostuvat palvelemaan hallitsijaa.

Pienempi ei voi voittaa suurempaa aseilla, mutta se voi kieltäytyä yhteistyöstä. Ja kun väkivallaton vastarinta käy tarpeeksi voimakkaaksi, hallitsijan on lopulta todettava tappionsa. Ellei hallitsija tee niin, hänen armeijansa luultavasti tekee päätöksen hänen puolestaan. Sotilaat suostuvat käyttämään väkivaltaa, jonka he kokevat oikeutetuksi, mutta kun aletaan ampua aseettomia ihmisiä, taistelumotivaatio luhistuu nopeasti.

Aseettoman vastarinnan avulla murrettuja armeijoita löytyy maailmanhistoriasta paljon. 25 vuotta sitten Neuvostoblokki romutettiin pääosin väkivallattomasti, ja arabikeväänä 2011 Tunisiassa ja Egyptissä kaadettiin itsevaltaiset hallitsijat enimmäkseen ilman aseita. Samoilla konsteilla murskattiin 1980-luvulla kasa sotilasdiktatuureja Latinalaisessa Amerikassa ja tehtiin kaksi vallankumousta 2000-luvulla Itä-Euroopassa.

Armeijasta ei ollut apua myöskään Filippiinien diktaattorille Marcosille vuonna 1986, Indonesian diktaattorille Suhartolle vuonna 1988, Malin sotilasdiktaattorille Moussa Traorélle vuonna 1991 tai Slobodan Miloševicin hallinnolle Jugoslaviassa vuonna 2000. Historian esimerkeissä on kyse kansannousuista, mutta ainakin periaatteen tasolla aseettomuus voisi toimia myös puolustusaseena, ennaltaehkäisevänä sellaisena.

Filosofi Martin Benjamin ehdottaa artikkelissaan Pacifism for Pragmatists, että aseelliset puolustusvoimat voitaisiin korvata laajoilla, hyvin koulutetuilla aseettomilla puolustusvoimilla, jotka pyrkisivät aktiivisesti horjuttamaan vihollisen hyökkäysmotivaatiota. Aseettomasti taistelevaan maahan on vaikea hyökätä, koska sotilaita ei voida motivoida sankaruudella tai kostolla.

Mutta entä jos Eurooppaan syttyy Venäjän ja Naton välinen suursota? Asevoimaton Suomi saattaisi jäädä sotajoukkojen jalkoihin, mutta niin kävisi myös, vaikka meillä olisi omat puolustusvoimamme. Natoon liittyneenä taas joutuisimme väkisinkin osaksi konfliktia, jossa rintamalinjan molemmilla puolilla on ydinase. Jälkimmäistä skenaariota ei halua nähdä meistä kukaan, joten toivotaan, että tällaiset konfliktit sovitaan jo etukäteen. Aseettomasti.

Historian esimerkeistä huolimatta aseettoman vastarinnan teoriat tuntuvat hieman naiiveilta. Mutta vielä naiivimpaa on mielestäni ajatella, että tappamalla toisia ihmisiä voitaisiin synnyttää jotain hyvää. Sitä on jo kokeiltu muutamat tuhat vuotta, joten en usko, että aseiden määrän lisääminen tälläkään kertaa muuttaisi mitään. Jos Rockyn ja Rambon omistaja herra Myyryläinen ei olisi kouluttanut koiriaan tottelemaan, Tatunkin räksytys olisi jo vuosia sitten kokenut väkivaltaisen lopun.

Väkivaltausko on pakkoneuroosi. Koska emme pysty hyväksymään sitä yksinkertaista tosiasiaa, että tulevaisuudesta ei ikinä voi tietää, keräämme ympärillemme aseellisia suojamuureja kuin neurootikko rituaaleja. Mutta oikeasti muurit eivät tarjoa turvaa. Ne vain estävät meitä näkemästä sitä, että ratkaisu on koko ajan ollut silmiemme edessä: voisimme hyväksyä epävarmuuden, lopettaa murinan ja kulkea rauhassa omaa puoltamme tästä tiestä.

Voisimme tehdä sen jo tänään, mutta valitettavasti jokaisen olisi uskallettava aloittaa itsestään.

Minunkin.

Kirjoitusta varten on haastateltu Tampereen yliopiston Rauhan- ja konfliktintutkimuskeskuksen johtajaa Tarja Väyrystä ja Aseistakieltäytyjäliiton järjestösihteeriä Kaj Ranista."
Kommentoin tähän jo toisaalla. Vasta - argumentit on kirjoitettu valmiiksi sisälle. Ei tällaista moni vakavasti ottaen lue. Ne jotka tosissaan ottavat, tekevät jo olemuksellaan työtä maanpuolustuksen hyväksi.
 
"Maanpuolustus on kysymys, johon tarjottavista ratkaisuvaihtoehdoista kaikki ovat huonoja ja perustuvat spekulaatioon."

Maanpuolustus on toimintalaji, joka ei edes perustu spekuloimiseen. Kyllä tämä on ihan toiminnallista siitä lähtien kun toimimisen tarve esiintyy rauhan saavuttamiseksi.
Näitä tyyppejähän on jotka miettii liikaa ja tekee oman sotilaskoulutuksensa yksinkertaisuudesta liiallista pohdintaa. En jaksanut tuota vuodatusta edes lukea kuin puoleen väliin. Ei jatkoon.
 
Hesarin toimittaja alkoi pohtia maanpuolustuksen syvintä olemusta. Menee yli ja ohi allekirjoittaneen ymmärryksen. :rolleyes:

15.2.2015 16:53
http://www.hs.fi/sunnuntai/a1423809710853

"Aseeton vastarinta kuulostaa naiivilta, mutta olisiko se sittenkin paras tapa puolustautua?

Lapsena sain jatkuvasti hävetä perheemme kääpiövillakoiran käytöstä. Aina kun Tatu näki toisen koiran, se aloitti maailmanluokan mekkalan. Reaktio oli sama, vaikka vastaan olisivat lönkötelleet Rocky ja Rambo, naapurin kaksi valtavaa rottweileria. Pelko sokaisi Tatun arviointikyvyn. Olen ajatellut viime aikoina Tatua ja maailmanrauhaa.

Elämäni ensimmäiset 29 vuotta sota oli kaukana, mutta nyt se on tullut lähelle. Venäjä valtasi Krimin, ja Suomessa alettiin kohkata sodan uhasta. Helsingin Sanomien ja Upseeriliiton tekemän kyselyn mukaan upseerit uskovat Venäjän muuttuneen aggressiivisemmaksi. Iltalehden lööpissä Putin ja Obama näyttävät tuimilta, koska "yksi vahingonlaukaus riittää sotaan". Puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Jussi Niinistö vaatii lisää rahaa Puolustusvoimille, ja Mikael Jungnerin Emilia-niminen tyttöystävä on taivutellut Jungnerin kannattamaan Suomen Nato-jäsenyyttä.

Menin 19-vuotiaana armeijaan, koska niin on Suomessa tehtävä, jos haluaa olla niin kutsuttu tosimies, ja kukapa poika ei haluaisi. Myöhemmin olen kuitenkin alkanut ajatella toisin. En nimittäin ole ihan varma, uskonko aseelliseen puolustukseen. En tiedä, kannattaako suuren naapurin potentiaaliseen uhkaan reagoida lihaksia pullistelemalla.

Olen alkanut harkita ryhtymistä aseistakieltäytyjäksi.

Vaikka suurimmalle osalle ihmisistä riittäisi onnelliseen elämään rauha, ruoka ja rakkaus, ihmiskunta on päättänyt 2000-luvullakin keskittyä vallan himoitsemiseen ja itsensä tuhoamiseen. Valtiot ovat keskenään edelleen samanlaisessa luonnontilassa, jota englantilainen filosofi Thomas Hobbes kuvasi jo 1600-luvulla julkaisemassaan Leviathan-teoksessa. Hobbesin teoreettisessa luonnontilassa vallitsee potentiaalinen kaikkien sota kaikkia vastaan. Tämä ikuinen konflikti on ratkaistavissa niin, että ihmiset luovuttavat osan itsemääräämisoikeudestaan suvereenille eli hallitsijalle, joka sitten huolehtii saamillaan valtuuksilla rauhan säilymisestä.

Tällaista rauhaa on satojen viime vuosien aikana saatukin luotua valtioiden rajojen sisälle, mutta valtioiden yläpuolista suvereenia ei ole pystytty luomaan eikä ole haluttukaan. YK on tehtävään liian heikko ja liian päättämätön. Niinpä kansainvälisellä taistelutantereella vallitsee edelleen vahvimman laki. Omasta turvallisuudestaan huolehtivat kansallisvaltiot jatkavat samalla tavalla kuin aina: aseistautuvat hampaisiin asti. Niin Suomikin tekee. Kun muiden maiden (eli Venäjän) puolustusbudjetit kasvavat, tännekin halutaan lisää aseita. Tai sitten Nato, jolla on paljon lisää aseita ja jonkinlaiset turvatakuut. Tärkeintä on näyttää, että meillä on niin julmetusti aseita, että teidän ei kannata hyökätä tänne. Niin on aina tehty, joten niin tehdään nytkin.

Kaltaisiani aseskeptikkoja on Ukrainan tilanteen ja Puolustusvoimien Nato-yhteistyön takia liikkeellä poikkeuksellisen paljon. Joulun alla tulleen uutisen mukaan reservinkieltäytyjien määrä kasvoi viime vuonna moninkertaiseksi edellisvuoteen verrattuna. Reservinkieltäytyjät ovat ihmisiä, jotka ovat käyneet armeijan mutta haluavat jälkikäteen kieltäytyä aseellisesta maanpuolustuksesta omantunnon syistä. Siis erota reservistä ja ryhtyä siviilipalvelusmiehiksi. Sellaiseksi alkamista minäkin nyt harkitsen.

Tiedän, että monen mielestä tällaisina aikoina tällainen pohdiskelu kuulostaa raukkamaiselta. Geopoliittinen asemamme, sanotaan. Suomi on pieni maa, muistutetaan. Pitää olla realisti ja elää tässä maailmassa, kerrotaan. Mielestäni aseellisen puolustuksen kannattajilla ei kuitenkaan ole sen enempää realismia äänessään. Maanpuolustus on kysymys, johon tarjottavista ratkaisuvaihtoehdoista kaikki ovat huonoja ja perustuvat spekulaatioon. Aseellista maanpuolustusta perustellaan seurausetiikalla. Ihminen voi sodassa hylätä tappamista koskevat moraaliset periaatteensa, jos sodalla saavutettava hyvä on suurempi kuin tappamisen aiheuttama paha.

Mutta kuinka monesti tappamisella oikeasti saadaan aikaan enemmän hyvää kuin pahaa? Sanotaan, että jos suomalaiset eivät olisi talvisodassa hylänneet moraaliperiaatteitaan, ei luultavasti olisi syntynyt sitä hyvinvointivaltiota, tasa-arvoa ja vapautta, josta minä olen saanut nauttia. Sanojat ovat luultavasti oikeassa. Mutta se ei tarkoita, että väkivalta olisi välttämättä kannattanut.

Seurausetiikka pätee tähänkin. Pitkällä aikavälillä voi yhtä hyvin olla niin, että väkivallan valitseminen vain vahvistaa väkivallan kierrettä ja lopulta pahan määrä peittoaa hyvän mennen tullen. Nykykeskustelussa talvisotakortti on muutenkin heikko. Nykyisillä asejärjestelmillä myyttinen talvisodan ihme ei taitaisi olla mahdollinen. Ei kai kukaan enää oikeasti usko, että kansallinen puolustuksemme kestäisi Venäjän hyökkäyksen.

Mutta entä se Nato-jäsenyys sitten? Saksalaisfilosofi Immanuel Kant kirjoitti jo 1700-luvun lopulla julkaistussa klassikkoteoksessaan Ikuiseen rauhaan, että pysyvän rauhan synnyttämiseksi "vakinainen sotaväki (miles perpetuus) on aikaa myöten kokonaan lakkautettava. Se uhkaa nimittäin alituisesti toisia valtioita sodalla, kun se näyttää siihen aina valmiilta ja varustetulta".

Jos kuuntelen pelkojani, olen eri mieltä kuin Kant. Haluaisin, että suuri Nato tulisi ja veisi meiltä pois Venäjän-pelon. Mutta jos ajattelen järjellä, en ole yhtään varma, että Naton ja Venäjän vastakkainasettelun korostaminen olisi rauhan säilymisen kannalta kestävä ratkaisu. Asevarustelukierre on kyllä historiassa johtanut myös pisteeseen, jossa valtiot alkavat väliaikaisesti vähentää aseitaan. Mutta liian usein se on johtanut juuri päinvastaiseen tilanteeseen: aseiden käyttöönottoon.

Venäjän presidentti Vladimir Putin perusteli Krimin valtausta Ukrainan kautta mahdollisesti tulevalla Naton uhalla. Se saattaa olla vain tekosyy mutta antaa jälleen aiheen kysyä: entä jos meidän olisikin parempi valmistautua sodan sijasta rauhaan?

Maailman tunnetuin aseettoman vastarinnan kannattaja on kai Jeesus. Toisen posken kääntämiseen kannusti myös pieni kuivakka mies Intiasta, Mahatma Gandhi. "Ei ole tietä rauhaan, rauha on tie", Mahatma Gandhi sanoi ja vakuutti yhdysvaltalaisen kansalaisoikeustaistelijan Martin Luther King Jr:n väkivallattomuuden voimasta. Nykyään Jeesuksen, Gandhin ja Kingin sanomaa vie eteenpäin muun muassa yhdysvaltalainen politiikan tutkija ja aseettoman vastarinnan teoreetikko Gene Sharp, jolle on viime vuosina povattu aktiivisesti rauhan Nobelia.

Sharpin mukaan aseeton vastarinta on kaikkea muuta kuin alistumista. Se on aktiivista taistelua omien etujen, esimerkiksi isänmaan tai demokratian, puolesta. Sen ei välttämättä tarvitse olla edes moraalinen valinta. Varsinkin aseellista ylivoimaa vastaan aseeton vastarinta on hänen mukaansa tehokkain käytettävissä oleva keino. Sharp perustaa ajatuksensa analyysiin vallan luonteesta. Valta on aina suhde. Se on jotain, jonka kansalaiset ovat luovuttaneet hallitsijalleen. Näin ollen hallitsijan väkivaltakoneisto on hänen käytössään vain niin kauan kuin sotilaat ja kansalaiset suostuvat palvelemaan hallitsijaa.

Pienempi ei voi voittaa suurempaa aseilla, mutta se voi kieltäytyä yhteistyöstä. Ja kun väkivallaton vastarinta käy tarpeeksi voimakkaaksi, hallitsijan on lopulta todettava tappionsa. Ellei hallitsija tee niin, hänen armeijansa luultavasti tekee päätöksen hänen puolestaan. Sotilaat suostuvat käyttämään väkivaltaa, jonka he kokevat oikeutetuksi, mutta kun aletaan ampua aseettomia ihmisiä, taistelumotivaatio luhistuu nopeasti.

Aseettoman vastarinnan avulla murrettuja armeijoita löytyy maailmanhistoriasta paljon. 25 vuotta sitten Neuvostoblokki romutettiin pääosin väkivallattomasti, ja arabikeväänä 2011 Tunisiassa ja Egyptissä kaadettiin itsevaltaiset hallitsijat enimmäkseen ilman aseita. Samoilla konsteilla murskattiin 1980-luvulla kasa sotilasdiktatuureja Latinalaisessa Amerikassa ja tehtiin kaksi vallankumousta 2000-luvulla Itä-Euroopassa.

Armeijasta ei ollut apua myöskään Filippiinien diktaattorille Marcosille vuonna 1986, Indonesian diktaattorille Suhartolle vuonna 1988, Malin sotilasdiktaattorille Moussa Traorélle vuonna 1991 tai Slobodan Miloševicin hallinnolle Jugoslaviassa vuonna 2000. Historian esimerkeissä on kyse kansannousuista, mutta ainakin periaatteen tasolla aseettomuus voisi toimia myös puolustusaseena, ennaltaehkäisevänä sellaisena.

Filosofi Martin Benjamin ehdottaa artikkelissaan Pacifism for Pragmatists, että aseelliset puolustusvoimat voitaisiin korvata laajoilla, hyvin koulutetuilla aseettomilla puolustusvoimilla, jotka pyrkisivät aktiivisesti horjuttamaan vihollisen hyökkäysmotivaatiota. Aseettomasti taistelevaan maahan on vaikea hyökätä, koska sotilaita ei voida motivoida sankaruudella tai kostolla.

Mutta entä jos Eurooppaan syttyy Venäjän ja Naton välinen suursota? Asevoimaton Suomi saattaisi jäädä sotajoukkojen jalkoihin, mutta niin kävisi myös, vaikka meillä olisi omat puolustusvoimamme. Natoon liittyneenä taas joutuisimme väkisinkin osaksi konfliktia, jossa rintamalinjan molemmilla puolilla on ydinase. Jälkimmäistä skenaariota ei halua nähdä meistä kukaan, joten toivotaan, että tällaiset konfliktit sovitaan jo etukäteen. Aseettomasti.

Historian esimerkeistä huolimatta aseettoman vastarinnan teoriat tuntuvat hieman naiiveilta. Mutta vielä naiivimpaa on mielestäni ajatella, että tappamalla toisia ihmisiä voitaisiin synnyttää jotain hyvää. Sitä on jo kokeiltu muutamat tuhat vuotta, joten en usko, että aseiden määrän lisääminen tälläkään kertaa muuttaisi mitään. Jos Rockyn ja Rambon omistaja herra Myyryläinen ei olisi kouluttanut koiriaan tottelemaan, Tatunkin räksytys olisi jo vuosia sitten kokenut väkivaltaisen lopun.

Väkivaltausko on pakkoneuroosi. Koska emme pysty hyväksymään sitä yksinkertaista tosiasiaa, että tulevaisuudesta ei ikinä voi tietää, keräämme ympärillemme aseellisia suojamuureja kuin neurootikko rituaaleja. Mutta oikeasti muurit eivät tarjoa turvaa. Ne vain estävät meitä näkemästä sitä, että ratkaisu on koko ajan ollut silmiemme edessä: voisimme hyväksyä epävarmuuden, lopettaa murinan ja kulkea rauhassa omaa puoltamme tästä tiestä.

Voisimme tehdä sen jo tänään, mutta valitettavasti jokaisen olisi uskallettava aloittaa itsestään.

Minunkin.

Kirjoitusta varten on haastateltu Tampereen yliopiston Rauhan- ja konfliktintutkimuskeskuksen johtajaa Tarja Väyrystä ja Aseistakieltäytyjäliiton järjestösihteeriä Kaj Ranista."
Kirjoittaja ei ole täysin väärässä. Ainoa 100% varma tapa rauhan säilyttämiseen on antautuminen.

 
Hesari käytännössä ilmoittautui Ohi on kamppanjan tukijaksi! Älkää tuudittautuko mihinkään uskoon, että siinä aviisissa haluttaisiin puolustaa Suomea!

Tässä nyt ihan muistin virkistykseksi Hesarin linjauksia!

Tämä vänrikki ei lähde enää sotaan
Kotimaa 25.9.2013 16:01

Jarkko Tontti

Olipa kerran nuori poika, lumitukka, sinisilmä. Kuten hänen kotimaassaan oli tapana, poika lähti suorittamaan asevelvollisuuttaan heti koulusta päästyään. Hän oli 18-vuotias. Siihen aikaan armeijaan huolittiin vain miehiä, mutta se ei poikaa haitannut. Niin oli aina ollut.

Pojan suvussa oli sotaveteraaneja. Molemmat isoisät olivat taistelleet maailman oikeutetuimmassa sodassa. Iso öykkäri vastaan pieni ja puhtoinen. Urhea puolustustaistelu lumivalkeilla hangilla. Se velvoitti. Vähän se myös ahdisti.

Pärjäänkö minä, poika mietti maatessaan yöllä alokastuvan hiljaisuudessa. Evoluutio ei ollut antanut hänelle pituutta eikä ladonleveitä harteita, mutta harjoitus, kova työ ja ahkeruus tuottivat tulosta.

Se oli hieno hetki.

Reserviupseerikoulun johtajan allekirjoituksella varustettu kutsukirje kurssijuhlaan oli pojan tietämättä lähetetty hänen isälleen. Se kertoi, että poika oli pärjännyt la crème de la crèmen joukossa paremmin kuin kukaan oli osannut odottaa.

Me, niin poika ajatteli, olemme historian puhtaimmassa sodassa uhrautuneiden nuorten vänrikkien seuraajia. Ja se juhla. Gasellisilmäiset neidot juhlapuvuissaan ja salskeat reserviupseerioppilaat, isänmaan toivot.

Sitten se oli ohi.

Vuodet kuluivat. Asevelvollisuuden muisto haalistui. Poika asui pitkään ulkomailla. Asiat olivat siellä toisin. Armeija oli siellä ammattilaisten työtä, kuten poliisin tai palomiehen työ.

Poika huomasi, että hänen kotimaataan pidettiin kummallisena. Oliko se niitä Neuvostoliiton osatasavaltoja? Niin tietysti, siellähän ihminen ei ollut yksilö, vaan valtion palvelija. Aivan. Me ymmärrämme. Asevelvollisuus, toinen maailmansota ja kylmä sota, tehän olitte liitossa Saksan kanssa ja sen jälkeen osa itäblokkia.

Menee muutama sukupolvi, sitten teistäkin tulee osa länsimaita. Sen jälkeen tekin voitte lähettää osaavia ammattilaisia maailman kriisejä hoitamaan, kunhan nostatte katseenne omasta navastanne ylös maailmaan.

Poika palasi kotimaahan. Hän etsi ullakolta kansion, jossa oli valokuvia armeija-ajalta. Muistot hyökyivät hänen mieleensä. Varsinkin se kurssijuhlan daami. Albumin viimeisellä sivulla oli muovitaskussa metallinen tuntolevy ja pahvinpalanen, sotilaspassi, josta häntä katsoi kirkasotsainen nuori reservin vänrikki.

Poika käveli halki aurinkoisen kaupungin. Oli alkanut uusi vuosituhat, ja hänen kotimaansa oli muuttunut. "En ole enää käytettävissä sotilaalliseen maanpuolustukseen", poika sanoi ja ojensi sotilaspassin ja tuntolevyn sotilasläänin esikunnan virkailijalle.

Pojan nimi on
Jarkko Tontti. Nyt hän on aikuinen mies ja toivoo, että allekirjoitat kansalaisaloitteen yleisestä asevelvollisuudesta luopumiseksi, täällä.

Kirjoittaja on kirjailija ja lakimies.

http://www.hs.fi/kotimaa/a1380075988815


Kirjailija, lakimies ja HS:n kolumnisti!


Kolumni
Älkää tunteilko armeijasta
Elämä 26.9.2013 2:00


Tommi Hermunen



Suomalaiset suhtautuvat armeijaan hämmentävän suurella tunteella. Käynnissä oleva Ohi on–kampanja, joka vaatii nykymuotoisen, vain miehiä koskevan asevelvollisuuden lakkauttamista, on synnyttänyt kiihkeän keskustelun.

Äänessä on kaksi vastakkaista osapuolta, joista toiset vaativat tasa-arvoa, toiset isänmaallisuutta.

Suomessa ei ole sodittu lähes 70 vuoteen. Silti täällä näyttää olevan vaikeaa käydä asiallista keskustelua maanpuolustuksesta.


Molemmat leirit väittävät puhuvansa varusmiesten suulla. Todellisuudessa varusmiehen tuntemukset puuttuvat keskustelusta kokonaan. Korjaan sen puutteen nyt ja kerron, miltä tuntuu olla armeijassa.

Minulle varusmiehenä asepalveluksen tärkein etappi on haaveet kaatuu-päivä. Silloin varusmies saa tietää, kuinka pitkä kakku on tiedossa ja missä sen joutuu lusimaan.

Omana haaveet kaatuu-päivänäni näin, kuinka 12 kuukauden palvelukseen määrätty aikuinen mies makasi sikiöasennossa lattialla ja vannoi hakevansa vapautusta heti seuraavana päivänä. Suurin osa pojista vetäytyi omaan punkkaansa, laittoi kuulokkeet korville ja tuijotti kattoa.

Haaveiden kaatuessa tasa-arvo tai isänmaallisuus eivät olleet päällimmäisinä mielessä. Toki oli myös niitä, jotka olivat tehtyihin päätöksiin tyytyväisiä.

Yle uutisoi syyskuun puolivälissä varusmiesten olevan ennätyksellisen tyytyväisiä asepalvelukseen. Asiaan saattoi tietysti vaikuttaa, että nyt kotiutuneiden varusmiesten palvelusaikaa lyhennettiin 15 päivällä.

Ennätyksellinen tyytyväisyys on sinänsä hyvä asia, mutta ei kerro nykyarmeijan mielekkyydestä mitään. Vaikka asiat ovatkin paremmin tänään kuin eilen, se ei tarkoita, että systeemi toimii. Käynnissä oleva tulehtunut keskustelu kertoo, jos ei muuta, niin ainakin keskustelun tarpeellisuudesta.

Anteeksi vain, maanpuolustusintoilijat, mutta asevelvollisuuden poistamisesta puhuminen ei ole loukkaus teitä kohtaan. Sen sijaan se, ettei asiasta voida keskustella, on loukkaus kaikkia niitä kohtaan, joiden mielestä armeijassa vain hukkaa aikaansa.

Ainut, jolla on lupa suhtautua maanpuolustukseen tunteella, olen minä – varusmies. Teidän muiden pitää ymmärtää, että kysymys on strategiasta eikä ideologiasta. Siis järjestä eikä tunteesta.

Tommi Hermunen
Kirjoittaja on Brysselissä asuva yrittäjä, joka aloitti heinäkuussa alokkaana Suomen armeijassa.

http://www.hs.fi/elama/a1380149304817


HS-raati
Asevelvollisuuden pitää muuttua
HS-raati luopuisi yleisestä asevelvollisuudesta – tai velvoittaisi myös naiset kansalaispalveluun.
Mielipide 11.5.2013
Helsingin Sanomat
1368164631022


  • HS-raati muuttaisi asevelvollisuutta paljon radikaalimmin kun selvitysmies Jukka Kekkonen tuoreessa, Jehovan todistajia koskevassa raportissaan. Mielipiteet tarvittavista muutoksista vaihtelevat, mutta vain muutama vastaaja jättäisi asevelvollisuutta koskevat säännökset ennalleen.

    Talvisodasta nykyaikaan




    B8514561.115150652;dc_trk_aid=288146107;dc_trk_cid=61348753;ord=[timestamp]

    "Jehovan todistajia ei voi eikä saa pakottaa asevelvollisuuteen. Tämä taas johtaa ratkaisemattomaan ongelmaan, josta pääsee eroon vain luopumalla yleisestä asevelvollisuudesta."

    Timo Airaksinen, käytännöllisen filosofian
    professori, Helsingin yliopisto

    "Miesten asevelvollisuus ei ole maanpuolustuksellisesti eikä taloudellisesti kestävä ratkaisu. On kansalaisten halveksimista pitää mallia edullisena, kun tulos saadaan sillä, ettei nuorten miesten käyttämälle ajalle lasketa mitään hintaa."

    Heikki Hiilamo, tutkimusprofessori, Kela

    "Suomi käy yhä talvisotaa. – – Euroopassa yleinen valikoiva asevelvollisuus kohdistaisi voimavarat tehokkaammin."

    Anu Kantola
    viestinnän tutkija, Helsingin yliopisto



    "Yleinen asevelvollisuus on Suomessa vain iljettävä, ellei ainoastaan naurettava soturikulttuurin piirre, josta kansalaiset ammentavat valheellista järjestyksen- ja turvallisuudentunnetta."

    Antti Nylén, esseisti"Haluttomista varusmiehistä muodostettu massa-armeija on jo vanhentunut ajatus. Vapaaehtoisten ammattiarmeija ja kodinturvajoukot on parempi."

    Paul Lillrank
    teollisuustalouden professori, Aalto-yliopisto



    "Nato-jäsenyys ja palkka-armeija. Tämä yhdistelmä olisi paras tapa vastata turvallisuuspoliittisiin uhkiin ja nykyaikaisiin sodankäynnin haasteisiin."

    Tommi Melender, kirjailija

    "Nykyinen miesten asevelvollisuuteen perustuva järjestelmä on aikansa elänyt – asevelvollisuus on väärin ja sukupuolisesti selkeästi miehiä syrjivä."

    Fatbardhe Hetemaj
    kaupunginvaltuutettu (kok), Helsinki

    Naisetkin palvelukseen




    "Tasa-arvon näkökulmasta vain miehiä koskeva asevelvollisuus on syrjivä. Olisi hyvä tehdä laaja ja perusteellinen selvitys sekä miehiä että naisia koskevasta palvelusvelvollisuudesta, jonka voisi suorittaa joko aseellisena tai muuna palveluna."

    Maarit Feldt-Ranta, kansanedustaja (sd)

    "Vain miehiä koskeva asevelvollisuus on selkeän epätasa-arvoinen ja nykymaailmassa perusteeton jäänne. – – Pidän sukupuolineutraalia asevelvollisuutta parempana vaihtoehtona kuin asevelvollisuudesta luopumista."

    Jussi Halla-aho, kansanedustaja (ps)

    "Asevelvollisuusarmeijan tulee edustaa koko suomalaista yhteiskuntaa, ja siksi siellä tarvitaan perussuomalaisia äänestävien peruskoulun käyneiden poikien lisäksi naisia, homoja, maahanmuuttajia, muslimeita, vihreitä, kommunisteja ja taiteilijoita."

    Riiko Sakkinen, kuvataiteilija

    "Yhteiskuntapalvelun tulee olla mahdollisimman konkreettista ja kurinalaista, ja siihen on sisällytettävä myös ryhmässä toimimisen tietoja ja taitoja. – – Asepalveluun motivoituneet voisivat mennä armeijaan. Siellä koulutukseen kuuluisi myös sosiaalisten taitojen ja ihmissuhdetaitojen oppimista."

    Tiina Pystynen, kirjailija, graafikko

    "Samat säännöt kaikille, uskonnosta tai kromosomeista huolimatta. Nykysysteemi on Suomen suurin tasa-arvoloukkaus."

    Tuomas Enbuske, toimittaja

    "Naisten vapauttamista yhteiskuntapalvelusta on vaikea perustella, koska nykyaikainen mies osallistuu tasaveroisesti lasten hoivaan ja toisaalta kaikki naiset eivät hanki lapsia, kuten ei tarvitsekaan. Lisäksi sosiaalisena yhteisönä molemmista sukupuolista koostuva joukko on dynaamisempi ja mielekkäämpi kuin puhdas herra- tai rouvakerho."

    Aleksi Bardy, elokuvatuotannon professori
    Taideteollinen korkeakoulu

    Miehet hoitavat homman



    "Naisten työurat muutenkin ovat hankalampia ja urakehityksen edellytykset heikompia. – – Kuukautiset moni nainen varmaan mielellään vaihtaisi asepalvelukseen, mutta valitettavasti tämä ei ole mahdollista."

    Kirsti Lonka, kasvatuspsykologian professori
    Helsingin yliopisto

    "Vaikka kehitys on selvästi kulkemassa kohti yleisestä asevelvollisuudesta luopumista, nykyisen kaltaista järjestelmää kannattaa ylläpitää vielä hetki. Ajatus palkka-armeijasta on kerta kaikkiaan liian häiritsevä."

    Pirjo Hassinen, kirjailija

    Jehovan todistajat mukaan



    "Jehovan todistajien luistamiselle ainakaan siviilipalveluksesta ei ole minkäänlaisia perusteita. Asialla keinotellaan uskonyhteisön sisällä: asevelvollisuudesta vapauttava laki on ollut yhteisölle mieluinen, koska se on tarjonnut kannustimen pysyä yhteisön jäsenenä."

    Katriina Järvinen, sosiaalipsykologi



    "Siviilipalveluksessa syötetään esimerkiksi vanhuksia tai autetaan lapsia. Voiko se olla kenenkään vakaumuksen vastaista?"

    Ulla Appelsin, päätoimittaja, Ilta-Sanomat
http://www.hs.fi/mielipide/a1368164634019



Hesari on linjansa valinnut ja siihen ei kuulu asevelvollisuus tai vaikka yksityinen aseiden omistaminen.

Noin vertailun vuoksi hakusanalla "maakuntajoukot" löytyy Hesarista yksi (1!) osuma ja siinäkin kirjoituksessa lähinnä arvostellaan asevelvollisuutta! Vertailun vuoksi Turun sanomien hakutoiminto antoi 74 osumaa hakusanalla maakuntajoukot!

Hesarin arkistotoiminto antoi vähän enemmän osumia, mutta nekin pääasiassa sijoittuvat varhaisempiin aikoihin.

Vuonna 2013 yksi maininta. Yhden kerran pääkirjoituksen sivulauseessa käsitteli nykyistä asevelvollisuutta kriittisesti.

Vuonna 2012 kerran mielipidekirjoituksessa.

Vuonna 2011 ei kertaakaan.

Vuonna 2010 kerran mielipidekirjoituksessa.

Seuraava maininta maakuntajoukoista on Nokia vesikriisin yhteydessä vuonna 2008.

Aikaisemmin on jopa kirjoiteltu maakuntajoukkojen harjoittelusta, mutta ilmeisesti maakuntajoukot eivät ole sovelias kirjoittelun aihe HS:n päätoimittajan mielestä nykyisessä asenneilmpiirissä???

Kerrottakoon, että edes kommarien pesäpaikaksi haukuttu YLE ei ole julistanut maakuntajoukkoja tiedotussaartoon!

Esim. näin!

http://yle.fi/uutiset/maakuntakomppania_osaa_puolustaa_ja_puhua/5641808
 
Viimeksi muokattu:
http://www.hs.fi/paivanlehti/15022015/kotimaa/Ukraina+kasvatti+maanpuolustustahtoa/a1423888531746

Ukrainan sota on kasvattanut melkoisesti maanpuolustustahtoa Suomessa, käy ilmi Helsingin Sanomien maanpuolustusjärjestöille tekemästä kyselystä.

Pitkälti yli puolet vastanneista oli sitä mieltä, että maanpuolustustahto on kasvanut. Vain runsas neljännes oli sitä mieltä, että tilanne ei näy lainkaan.

HS lähetti tammikuussa kyselyn sähköpostitse 64 eri maanpuolustusjärjestön johtajalle, ja vastauksia tuli 30:ltä. Kysely lähti Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen piirijärjestöjen, reserviupseeripiirien ja reserviläispiirien vetäjille.

"Maanpuolustustahto on jo valmiiksi niin korkea, että sen lisääntyminen on lähes mahdotonta", sanoo Jussi Korpinen Etelä-Karjalan Maanpuolustuskoulutusyhdistyksestä.

Moni vastaaja kertoo, että kiinnostus vapaaehtoiseen maanpuolustustoimintaan on lisääntynyt, myös nuorempien parissa. Tosin moni muistutti, että reserviläistoimintaan osallistujat ovat jo valmiiksi hyvin maanpuolustushenkisiä.

"Ei erityistä muutosta havaittavissa. Kenttäkyselyn perusteella maanpuolustustahto on lievässä nousussa", sanoo Opiskelijain reserviupseeripiirin toiminnanjohtaja Pekka Sillanpää.

"Kiinnostus reserviläistoimintaan on kasvanut entistä nuorempienkin parissa", sanoo eräs vastaaja, joka ei halunnut kommentoida omalla nimellään.

"Enemmänkin olen havainnut muutosta niiden ihmisten asenteissa, jotka ovat aikaisemmin suhtautuneet varauksella vapaaehtoiseen toimintaan", sanoo Simo Jääskeläinen, Reserviupseeriliiton Pohjois-Savon-piirin puheenjohtaja.

Samalla moni on huolissaan. Huoli ei kohdistu vain Ukrainan tilanteeseen ja Venäjän kehitykseen vaan myös suomalaiseen maanpuolustukseen ja sen tilaan – toisin sanottuna puolustusmäärärahojen pienuuteen.


Asia kävi selvästi ilmi monesta vastauksesta. Eräs vastaaja sanoo piirinsä lähestyneen alueensa kansanedustajia määrärahojen lisäämisen toivossa.

"Erityisesti pelkona on, voiko Ukrainan kriisi levitä laajemmalle Euroopassa", sanoo Seinäjoen reserviupseerikerhon puheenjohtaja Marko Kaappola.

"Erityisesti toivotaan, että Puolustusvoimat saisi lisärahoituksen ja kertausharjoituksia pystyttäisiin järjestämään riittävästi. Suomen on huolehdittava, että sillä on uskottavat ja tehokkaat Puolustusvoimat."

Kaappolan vastaus tiivistää monen muunkin mietteet.

Lisäksi oli nimettöminä pysyviä, jotka eivät hätkähdä pienestä:

"Kun Suomeen ei kohdistu sotilaallista uhkaa mistään suunnasta, on luonnollista, etteivät Ukrainan kriisi, pakotteet ym. aiheuta mitään paniikkia piirissämme."


Vastauksissa tuli esiin nimenomaan toive kertausharjoitusten jopa voimakkaasta lisäämisestä.

Moni sanoo tilanteen muuttuneen nopeasti. Muutama ilmaisi huolensa siitä, että Venäjä kasvattaa sotilaallista voimaa lähellä Suomen rajoja samalla kun Suomi lopettaa varuskuntiaan.
 
.....sota on kasvattanut melkoisesti maanpuolustustahtoa Suomessa, käy ilmi Helsingin Sanomien maanpuolustusjärjestöille tekemästä kyselystä. HS lähetti tammikuussa kyselyn sähköpostitse 64 eri maanpuolustusjärjestön johtajalle....kysely lähti Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen piirijärjestöjen, reserviupseeripiirien ja reserviläispiirien vetäjille.
Pitkälti yli puolet vastanneista oli sitä mieltä, että maanpuolustustahto on kasvanut.

Niin tuostahan ei voi vielä tehdä mitään johtopäätöksiä sen osalta mitä valtaosa Suomen kansasta on mieltä. Huomatkaa, että Reserviläisliiton omien nettisivujen mukaan siellä on noin 36.000 jäsentä, joista noin kolmasosa on jäsenenä vain saadakseen tietoa armeijan asioista. Jos siis kysytään maanpuolustustahdosta henkilöiltä, jotka jo lähtökohdiltaan ovat maanpuolustusmyönteisisä tai jopa aktiiveja, niin arvatkaapa millainen vastaus sieltä saadaan? Oikein - melkoisen puolustustahtoinen vastaus. Sopii kuitenkin otsikkoon kun tarkoitus on kirjoittaa tuollainen artikkeli.

Olisikin mielenkiintoista tämän keskustelun otsikon mukaisesti tietää samasta asiasta ihan tavalliselta kansalta mitä se on mieltä ja onko edes tapahtunut mitään "joukkopakoa" reservistä. Itse uskon että ei ole tapahtunut.
 
Hesari on muodollisesti sellainen lipilaarilehti, jossa pitää näkyä muka kaikenlaista ääntä - ja kuitenkaan siellä ei ole kaikenlaista ääntä! Lehti perustelee "moniarvoisuuden" ja haalii erilaisia lukijoita viherpiiperöistä ja loivista vassareista, mutta maakuntajoukot tai asevelvolliset eivät ole toimituksen akkojen listoilla kovinkaan in, yksityisaseista puhumattakaan. Eivätkä persut.

Todellista moniarvoisuutta Hesari ei todellakaan edusta. Se on Brysselin sanomat heikosti naamioituneena liberaalin ja sitoutumattoman valtakunnallisen lehden kaapuun. Hesari edustaa rahaa. Siellä on smokki boheemipaidan alla.

Ja sillä on tietysti oikeus siihen. Pitää vain muistaa se.
 
Hesarin toimittaja alkoi pohtia maanpuolustuksen syvintä olemusta. Menee yli ja ohi allekirjoittaneen ymmärryksen. :rolleyes:

15.2.2015 16:53
http://www.hs.fi/sunnuntai/a1423809710853

"Aseeton vastarinta kuulostaa naiivilta, mutta olisiko se sittenkin paras tapa puolustautua?

Olen alkanut harkita ryhtymistä aseistakieltäytyjäksi.


Kirjoitusta varten on haastateltu Tampereen yliopiston Rauhan- ja konfliktintutkimuskeskuksen johtajaa Tarja Väyrystä ja Aseistakieltäytyjäliiton järjestösihteeriä Kaj Ranista."

Tuohon järkyttävän typerään vuodatukseen kirjoitti tänään professori Kanniainen oivan vastineen:

Toimittaja Lari Malmberg kysyi (HS Sunnuntai 15.2.), saadaanko aseellisella puolustuksella aikaan enemmän pahaa kuin hyvää. Hänen ajattelunsa perustuu optimismiin siitä, että ihmiskunta voi tehdä uuden valinnan ja jättää konfliktit historiaan.

Optimismi perustuu puutteelliseen käsitykseen konfliktien todellisuudesta. Se sivuuttaa elämän perustavaa laatua olevan lainalaisuuden: jokaisen elävän organismin sisään on rakennettu geneettinen käsky lisääntyä.

Tämä johtaa kaikkialla luomakunnassa kamppailuun niukoista resursseista.

Biologian mukaan elämän tarkoitus ei ole synnyttää hyvää vaan säilyä. Biologisen käskyn toteutuminen johtaa selviytymiskamppailuun muita luontokappaleita vastaan. Siinä, missä yksi ihminen voi irtaantua tästä lainalaisuudesta, koko populaatio ei kykene. Uskottava sitoutuminen rauhaan puuttuu, koska jokaisessa asustaa opportunismin geeni.

Luopuminen kilpailusta ja konflikteista kollektiivisen sopimuksen avulla ei sekään ole uskottavaa. Peliteorian avulla tiedetään, että rauhansopimuksia voi pyrkiä rakentamaan mutta että sopimuksellakaan ei voi pysyvästi eliminoida konfliktien perussyytä. Sopimus ei voi edustaa vakaata tilaa, tasapainoa, sillä sitoutuminen on tyypillisesti vajaata ja altis opportunismille ja hyväksikäytölle.

Jäljelle jää toinen mahdollisuus: kauhun tasapaino eli varustelu. Se on huonompi, mutta se on tasapaino. Kauhun tasapaino on esimerkiksi turvannut sen, että ydinaseita ei ole käytetty 70 vuoteen.

Malmbergin viittasi filosofi Immanuel Kantiin, joka on ihmiskunnan pahimpia harhaanjohtajia niin etiikassa kuin rauhan teoriassakin. Kantin etiikka ei rakentunut ihmistä ja elämää koskevien evoluutiobiologisten lainalaisuuksien tuntemukseen. Se edusti nojatuolifilosofiaa.

Turvallisuuden teoriasta kiinnostuneiden realistien kannattaisi Kantin asemasta tutustua amerikkalaisen Thomas Schellingin syvälliseen konfliktien hallintaa koskevaan tuotantoon. Hänet palkittiin siitä vuonna 2005 taloustieteen Nobelin palkinnolla. Myöskään Malmbergin kuvaama valtioteoria ei vastaa alan nykytutkimusta.

Aseistakieltäytyjät ovat konfliktien maailmassa vapaamatkustajia. Seurausetiikka ratkaisee: Malmbergin viitoittamalla tiellä on vastassa orjuutta. Mikä on Malmbergin ohje Baltian maille tänään? Valitettava totuus on: jos haluat rauhaa, valmistaudu sotaan.

Vesa Kanniainen
kansantaloustieteen professori Helsingin yliopisto
 
Voisihan passiivinen vastarinta toimia jos vastassa olisi sivistysvaltio mutta vaikea kuvitella että sivistysvaltio naapuriinsa hyökkäisi. Täytyy kyllä olla kova karju jos kieltäytyy yhteistyöstä valloittajan kanssa kun omaa perhettä aseella uhataan.
Enkä usko että kovin moni lähtee mielenosoitukseen jos edelliseen osallistuneet on ammuttu tai hävinneet jäljettömiin. Tietysti voihan Lari poika sanoa vaimolleen kun valloittajan sotilaat tyydyttävät halujaan että: Tee passiivista vastarintaa, pysy kuivana! Nämä haaveilijat ovat kuin pullossa kasvaneita eivät tajua mitä oikeassa ikävässä maailmassa tapahtuu.
 
Toisaalta tuo aseistakieltäytyminen on ihan hyvä aate. Oletan, että myös lähes kaikki maanpuolustusaktiivit ovat samaa mieltä kanssani siitä, että aseistakieltäytyminen on toisaalta oikein. MUTTA se toimii käytännössä vain jos koko muu maailma on myös aseista ja kaikesta väkivallasta täysin absoluuttisesti luopunut. Ja tätähän ei nähdä. Inhoan noita pasifisteja monestakin syystä. Ja en vähiten siksi, koska minä joudun tekemään niidenkin osuuden.

Sellaisen aseistakieltäytyjän ymmärrän joka psyykkisestä heikkoudesta tai uskonnollisista syistä kieltäytyy koskemasta aseeseen, mutta tekee kuitenkin oman osuutensa jollakin toisella tavalla isänmaan hyväksi rauhan ja sodan aikana.

Mielestäni jo kristillinen lähimmäisenrakkaus vaikuttaa siten, että miehen on puolustettava heikkoja ja sorrettuja kaikenlaista hyökkääjää vastaan.
 
Mä ymmärrän ja kunnioitan sellaista aseistakieltäytyjää joka ei missään olosuhteissa, edes omaa henkeään suojatakseen halua tappaa toista ihmistä. Sota on ihmiskunnan sairain ilmiö ja realiteetti. On todella kuinnioitettavaa ja osoittaa kykyä syvään itsenäiseen humanistiseen ajatteluun jos joku kieltäytyy tappamasta toista ihmistä oli hän kuka tahansa, oli hän tehnyt mitä tahansa tai aikoo tehdä vaikka se kohdistuisi omaan itseen.
 
Arndt Pekurinen oli aatteen mies ja sen sankarivainaja. Mutta tuo Malmbergin juttu on ihan nasu.
 
Kun puolustaa sellaista maata kuin Suomi, puolustaa samalla myös aseistakieltäytyjiä, homoja, eurokriittisiä, Nato-halukkaita, punkkareita, laiskureita, rosvoja, eliittiä, pappeja, talonpoikia ja työläisiä ja kilttejä tyttöjä, tyhmiä ja viisaina itseään pitäviä. Kokonaisuus ratkaisee: maa on erittäin puolustamisen arvoinen, vaikka siinä onkin ilmiöitä ja tendenssejä, jotka pistävät risomaan.

Kannattaa pitää silmällä sitäkin, että ulkoapäin masinoidaan informaatiota, propagandaa, jolla pyritään vikuuttamaan suomalaista yhtenäisyyttä. Samoin halutaan ravistella luottamusta päättäjiin. Kriittinen pitää olla nytkin, mutta erityistä silmänluontia kannattaa pitää siinä, ettei lähde tuon propagandan kelkkaan. Mieluummin näinä aikoina pitää suvaita kaikenlaista kuin ryhtyä tauhaamaan yhtään mistään.
 
...amiksia, nilkkejä, narkkareita, poliitikkoja, byrokraatteja, ääripasifisteja, meluavia naapureita, kyylääjänaapureita, rikollisia, suomettuneita. Mist' on pienet valtiot tehty? Kyylääjist, nilkeist. Suomettuneist byrokraateist. Siit on pienet valtiot tehty. :)
 
Back
Top