Jussi Niinistö: "Ottawan sopimuksesta eroon niin pian kuin mahdollista"

Tvälups

Ylipäällikkö
#1
Verkkouutiset Kotimaa Satu Schauman 5 tuntia ja 14 minuuttia sitten (päivitetty 4 tuntia ja 39 minuuttia sitten)
Jussi Niinistö: "Ottawan sopimuksesta eroon niin pian kuin mahdollista"

Puolustusvaliokunnan puheenjohtaja on huolissaan koko maan puolustuskyvystä.

  • Jussi Niinistö.

    (Lehtikuva/Roni Rekomaa)
Puolustusvaliokunnan puheenjohtajan Jussi Niinistön (ps.) mielestä lähivuosien ratkaisut ovat heikentäneet merkittävästi mahdollisuutta koko maan puolustamiseen.

Vuonna 2015 sodan ajan joukkojen vahvuus on enää 230 000, kun se aiemmin on ollut 350 000.

Muutosta on perusteltu ikäluokkien pienenemisellä, mutta tämä ei Niinistöä vakuuta:

– Sodanajan joukoista olisi pitänyt pitää kynsin hampain kiinni, Niinistö kommentoi asiaa Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunnan (MTS) järjestämässä kansanedustajien paneelissa tiistaina Helsingissä. Niinistö on edelleen katkera myös Suomen liittymisestä Ottawan sopimukseen, minkä myötä Suomi sitoutui hävittämään jalkaväkimiinansa.

– Meidän pitäisi irtisanoutua Ottawan sopimuksesta niin pian kuin mahdollista, Niinistö latasi paneelissa.

Sitten ei tarvita vanhustenhuoltoakaan
Puolustusvoimien rahoitus vuodesta 2015 eteenpäin oli niin ikään paitsi Niinistön myös muidenkin panelistien huolenaiheena.

Kokoomusta paneelissa edustanut Sofia Vikman uskoi, että koko maan puolustamistavoitteesta ei tarvitse tinkiä, kunhan rahoitus turvataan puolustushallinnon esittämällä tavalla.

Kristillisdemokraattien Sauli Ahvenjärvi taas uskoi, että pitkällä tähtäimellä Suomi ei selviydy yksin koko maan puolustamisesta vaan tarvitaan entistä enemmän kumppaneita, yhteistyötä ja liittoutumista eri tahojen kanssa.

Vaikka puolustusvoimien rahoitus herätti huolta, moni kansanedustaja oli kuitenkin varovainen sitoutumaan mihinkään rahoituslupauksiin.

– Jos puolustushallintoon lisätään joku summa, on se pois sitten jostain muusta, kuten vanhustenhuollosta ja peruskouluista, vihreiden Anni Sinnemäki katsoi.

Keskustan Mikko Savola piti tämänkaltaista rinnastusta "vastenmielisenä".

– Jos turvallisuus ei ole kunnossa, ei meillä tarvita vanhustenhuoltoakaan.
 
Tähystäjä

Eversti
Lahjoittaja
#3
Aika heikkoa argumentointia Sinnemäeltä, on sitä valtiolla paljon muitakin rahareikiä kuin vanhustenhuolto ja peruskoulutus. Ei kaikkien määrärahojen korotusten vastapainona ole peruspalveluista leikkaaminen, mutta mitäpä sitä muutakaan olisi voinut odottaa vihreiltä kuin populistista vastakkainasettelua ja kauhukuvien maalailua...
 
pstsika

Haukka
Lahjoittaja
#5
Ensin on rajat turvattava, sitten vasta leipää levitettävä.
- P. E. Svinhufvud

Minun mielestäni on hyvä idea leikata esimerkiksi. sosiaalimenoista sekä kehitysavusta ja ostaa niillä rahoilla panssarivaunuja ja aseita. Näen, että saan verovaroilleni enemmän vastinetta tykkiostoksissa kuin elämäntapapummien elättämissä.
 
Viimeksi muokattu:

yrjö

Kenraali
#6
^Vaik olenkin ehdoton sivistyvaltion kannattaja menee toi kehitysapu- ja maailmanhalauskeskustelu (mä oon niiden kannalla BTW) välillä niin överiksi, et toi olisi ihan oikeasti välillä ihanan erilaista. Et joku kärkipoliitikko sanois, "nyt olemme kantaneet vastuuta maailmasta ja tokihan tätä Suomi jatkaa edelleen, nyt vain hiukan pienemmin panostuksin kuin aiemmin. Nyt on vuoro kantaa vastuuta oman maan turvallisuudesta... jne. jne." Melkei kuulisi miten Annika Lapintie vihreät naismiehet ja loputkin smasta "sivistyneistöstä" saisivat paskahalvauksen. Olis ehkä vuosiin hauskinta, mut ei tuu tapahtumaan, never ever....

Ja Ottawan sopimuksesta pitäisi erota.
 
yrjö

Kenraali
#7
tupla
 
JOKO

Ylipäällikkö
BAN
#8
Ottawan sopimuksesta irtautuminen ei ole taloudellinen kysymys. Onko miinojen vastustamiselle mitään järjellistä perustelua?
 
Bodyguard

Kenraali
Lahjoittaja
#10
Ensin on rajat turvattava, sitten vasta leipää levitettävä.
- P. E. Svinhufvud

Minun mielestäni on hyvä idea leikata esimerkiksi. sosiaalimenoista sekä kehitysavusta ja ostaa niillä rahoilla panssarivaunuja ja aseita. Näen, että saan verovaroilleni enemmän vastinetta tykkiostoksissa kuin elämäntapapummien elättämissä.
Elämäntapapummeista olen kanssaasi samaa mieltä. Heidän oma valintansa ja kestäköön sen sitten. Muuten en sosiaalimenoista alkaisi leikkaamaan, koska maassamme on paljon ihmisiä, jotka omaa syytään ovat joutuneet taloudelliseen ahdinkoon. Ja lisää tulee. Joka päivä on uutisia YT-neuvotteluista ja irtisanomisista. Valtion täytyy pitää huolta omista kansalaisistaan. Siihen kuuluu ulkoisen turvallisuuden lisäksi myös sisäinen turvallisuus, jonka yksi osa on myös jonkinlainen toimeentulo. Kyllä Suomen pitää pystyä pitämään yllä hyvinvointivaltiota, on vaarallinen tie vajota USA:n tai Venäjän kaltaiseksi "luokkayhteiskunnaksi". Suomi on perinteisesti ollut ns. pohjoismaainen demokratia, pohjoismainen hyvinvointivaltio. Sitä identiteettiä ei saa menettää. Sosiaalimenot ovat tietty sellainen osa-alue, että niiden käyttöä ( avustusten jakoa ) ei ehkä tällä hetkellä valvota riittävästi. Mistä sitten voisi säästää? Kaikenlainen tuki ulkomaille ( myös EU maille ) pitäisi pistää jäihin. Kehitysapuaa voisi antaa asiantuntija-avun muodossa ja hyvin kriittisin perustein. Ja vain todelliseen hätään. Sillä ehkä voitaisiin puolittaa kehitysapumenot. Puoluetuki pois. Maahanmuuttajat samalle viivalle alkuperäisväestön kanssa ( tai itse asiassa sinne jonon hännille ), eli emme tarvitse elämäntapapummeja lisää. Ehkäpä se maahanmuutto sitten vähenisi luonnollista tietä, koska täällä ei enää saisi mitään ilmaiseksi vaan pitäisi jotain tehdä leipänsä eteen. Verotuksen porsaanreiät pois ( on varmaan vaikea juttu, mutta kuitenkin ). Julkisen hallinnon tyhjäkäynti pois. Onko muita kohteita...?
Säästörahoista sitten iso osa puolustukseeen, loput sisäiseen turvallisuuteen ( poliisi- ja pelastustoimet ). Ja ne puolustukseen saatavat varat pitää sitten käyttää järkevästi, ei mitään superkalliita leluja vann vaikkapa pst- ja it-aseita, miinoja yms. Niin, ja siitä Ottawan sopimuksesta pitäisi irtautua....
 
Creidiki

Kenraali
Lahjoittaja
#11
Voitaisiin ensin leikata tehottomia ja mädättäviä yritys- ja maataloustukia, purkaa kolminkertainen byrokratia sosiaaliturvassa ja terveydenhoidossa ja vähentää turhia paperinpyörittäjiä julkisella puolella.

Sitten voitaisiin rempata valtion erilaiset rahastot ja säätiöt SITRA ihan ekana. Tutkitaan veroparatiiseja ja holding yhtiöitä ja tuodaan pääomatulot samalle viivalle ansiotulojen kanssa.

Järkijättöiset ulkoistukset voidaan purkaa ja suunnata kehitysapu kohdemaan väestön, erityisesti naisten lukutaidon ja peruskoulutuksen kehitykseen.

Valitettavasti nämä säästöt osuvat väärään yhteiskuntaluokkaan joten on paljon turvallisempaa käydä "sossupummien" kimppuun ja verottaa aikapankkeja.
 
Bodyguard

Kenraali
Lahjoittaja
#12

Taisitpa sanoa asian paremmin kuin minä... Samanlainen mielikuva.

Valitettavasti nämä säästöt osuvat väärään yhteiskuntaluokkaan joten on paljon turvallisempaa käydä "sossupummien" kimppuun ja verottaa aikapankkeja.
 
Raveni

Ylipäällikkö
#13
Olen samaa mieltä että puolustusvoimat takaavat viimekädessä kokomaan hyvinvoinnin ja sen palvelut... Ilman kunnollisia ja asiallisesti varustettuja puolustuvoimia on riski että kaikki luodaan ja rakennetaan viholliselle joka tulee kuorimaan kermat päältä tai muutoin vain tekee tyhjäksi investoinnit ja saavutukset.
 
Raveni

Ylipäällikkö
#14
Ensin on rajat turvattava, sitten vasta leipää levitettävä.
- P. E. Svinhufvud

Minun mielestäni on hyvä idea leikata esimerkiksi. sosiaalimenoista sekä kehitysavusta ja ostaa niillä rahoilla panssarivaunuja ja aseita. Näen, että saan verovaroilleni enemmän vastinetta tykkiostoksissa kuin elämäntapapummien elättämissä.
Mitäs jos leikattaisiin vankien palkoista, lomista, tulevista puhelimista ja nettiliittymistä... Pistetään vangit ansaitsemaan joka päiväisen ylläpitonsa niin kuin aikoinaan... Ei ollut lepokoti, ei.
 
pstsika

Haukka
Lahjoittaja
#15
Mitäs jos leikattaisiin vankien palkoista, lomista, tulevista puhelimista ja nettiliittymistä... Pistetään vangit ansaitsemaan joka päiväisen ylläpitonsa niin kuin aikoinaan... Ei ollut lepokoti, ei.
Kannatan. Vankiloissa tulisi olla työpakko ja perusajatuksena tulisi olla, että vankilat ovat samaan aikaan voittoa tuottavia tuotantolaitoksia, että rangaistuksen suorittamispaikkoja.
Mikäli työ ei maita, niin vähennetään ruoka-annosta ja laitetaan vanki rundiin. Pimeä 2x2 koppi sisustettuna ainoastaan paskaämpärillä tekee ihmeitä työhalukkuudelle.

En myöskään ymmärrä miksi vangille maksetaan päivärahaa luontaisetuna. Normit täyttävä tai ylittävä työsuoritus voidaan toki palkita, mutta pelkkä sellissä runkkailu ja ilmaisen ruuan syöminen ei ole sellaista toimintaa, että vanki on ansainnut oikeuden esim. huopaan ja tyynyyn saati päivärahaan.
 
Bodyguard

Kenraali
Lahjoittaja
#16
Jos vankeinhoidosta halutaan leikata, niin kaipa se halvin tapa olisi ulkoistaa koko vankilalaitos. Itänaapurissa lienee melkoisen tehokkaita rangaistuslaitoksia... Tuskin vaatisivat kovin suurta maksua. Mutta leikki leikkinä, vankilajärjestelmässä on kyllä paljon parantamisen varaa. Yksi olisi tietty tuo työpakko, mutta en ole varma, tunteeko Suomen lainsäädäntö enää pakkotyötä rangaistuksena. Epäilisinpä, että ei. Voisi sitten tarkoittaa lakimuutosta, joka ei ole ihan helppo juttu... Vankila-asiassakin seuraamme pitkälti ruotsalaista käytäntöä. Siinä olisi miettimisen paikka.
 
baikal

Ylipäällikkö
Lahjoittaja
#17
Kaikkein surkeinta on lukea kehitysavusta silloin, kun kohdemaan Hallinto on ottanut oikein asenteen, jossa mällätään kuin siat pellossa ja kansa huokailee 300 dollarin vuosihankkeilla. Tuon kehitysavun muotojen syvintä olemusta ryhtyy tuolloin miettimään aika monimielisesti.

Miinakielto koskee passiivisia välineitä. Paljon olen tätä pohtinut, enkä keksi kyllä kuinka tämä passivisten välineiden poistuminen keinovalikoimasta olisi NIIN ISO juttu, jotta siitä pitää vääntää puolivuosittain julkisuudessakaan? Toki edellytyksenä on se, että hankitaan sijaan välineistöä, jolla passiivisia pyritään korvaamaan. Tuohon korvamerkattiin muistaakseni 200 miljoonaa lisäeuroa taannoin. Korvamerkittiinkö eurot visusti tähän tarkoitukseen, vai maksettiinko niillä sitten Ilmavoimien lentolisiä tai raketinheitinten modaamiskuluja tai johtamisjärjestelmän kapeikkoja, sitä en tiedä. Käsittelynestolaitteita, sytyttimiä ja claymoreja nyt ainakin tuli hankintoihin tuolloin, kenties valvontavälineitäkin, tiedä sitten.

Miinakieltoasiassa en jaksa enää ryhtyä rypemään siksikin, että vakavassa tilanteessa tuosta voitaneen kylmästi ilmoittaa, että soromnoo, ei olla naimisissa.....

Poliitikkojen pitäisi nyt olla kieli keskellä suuta ja pitää ainakin toinen peukku pois aunuksen kannakselta ja torjuntavoittaa rypäleasekieltohaaveilu. Siitä pitäisi kylmästi pysyä ulkona, armotta ja jos sellainen suoraselkäinen toiminta pelottaa niin paljon, ainakin viivytellä ja venkoilla. Ei tämän kokoisilla asevoimilla ole varaa ruveta miksikään kädet-sidottuina-armeijaksi.
 
kimmo.j

Ylipäällikkö
Lahjoittaja
#18
Niin tunteita herättävä kuin tuo miinakielto onkin, olen miettynyt se oikeaa vaikutusta.
Näen nykyaikaisen sodan hyvin nopeatempoisena, siinä menossa käsin laskettavat miinakentät ovat helposti väärässä paikassa, väärään aikaan.
Jalkaväki miinojen suurin käyttökohde nyky sodankäynnissä on ehkä ryhmien ja joukkueiden suojaus. Tähän voidaan soveltaen käyttää viuhkapanokisa ja käsikranaatteja.
Niinpä vahinko ei ehkä olekkaan niin suuri kuin alussa ajattelin. Merkittävä pelote toki menetettiin.
 
Creidiki

Kenraali
Lahjoittaja
#19
Mulla on miinakieltoon hieman kaksijakoinen suhtautuminen, nykyaikaista armeijaa ei passiivinen miinoite pitele, takana ovat ne ajat jolloin pinohiiri raivasi niitä käsin tulen alla.

Tähysteisiä miinoja ei ole kielletty, eli Ottawan vaikutus on kuitenkin aika pieni, kai.
 
kimmo.j

Ylipäällikkö
Lahjoittaja
#20
Kannatan. Vankiloissa tulisi olla työpakko ja perusajatuksena tulisi olla, että vankilat ovat samaan aikaan voittoa tuottavia tuotantolaitoksia, että rangaistuksen suorittamispaikkoja.
Mikäli työ ei maita, niin vähennetään ruoka-annosta ja laitetaan vanki rundiin. Pimeä 2x2 koppi sisustettuna ainoastaan paskaämpärillä tekee ihmeitä työhalukkuudelle.

En myöskään ymmärrä miksi vangille maksetaan päivärahaa luontaisetuna. Normit täyttävä tai ylittävä työsuoritus voidaan toki palkita, mutta pelkkä sellissä runkkailu ja ilmaisen ruuan syöminen ei ole sellaista toimintaa, että vanki on ansainnut oikeuden esim. huopaan ja tyynyyn saati päivärahaan.
Tuttu vanginvartija mainitsi joskus, etteivät nykyvangit ole työkuntoisia. Monet ovat alkon/huumeiden takia niin huonossa kunnossa, ettei mikään fyysinen työ onnistu. Myös taidot manuaalisiin töihin ovat kadonneet tuosta joukosta.
Muutos vankijoukossa on kuulema tapahtunut hänen uransa aikana, eli 90-luvun lopusta tuonne 2000-luvun puoliväliin.
 
Top