Kärkipoliitikkojen vahtimisketju

Joo, johan se hölmöläisyys on nähty Kreikassa.... toi videohan oli valtionvarainministerien ja pankin edustajien välinen tapaaminen?

JOS, sillä EU:lla olisi painoarvoa niin hommat voitaisiin tehdä toisinkin. Nyt näyttää että EU:lla on Saksan painoarvo, ja puheenjohtajamaat puhuu sen ja 27 muun maan neuvotellun mielipiteen suulla. Joilla kaikilla on nk. Oma Etu kyseessä.
Nonnii, Kreikka-kortti käytetty ;)
 
Nonnii, Kreikka-kortti käytetty ;)

Joo, olisin mä voinut tehdä Perikatoon pohjautuvan versionkin, mutta ajan säästämiseksi...

Mutta ihan asiaan liittyen, jos EU:lla olisi ihan oikea pakolaissuunnitelma ja ym. ei naapuri pääsisi rajojaan avaamalla kiristämään. Nyt kun sellaista ei ole, ja Syyrian & koko lähi-idän väki haluaa elämälleen parempaa niin muutama tuhat jossain periferian laita-alueilla, ei kiinnosta muita kuin k.o periferian asukkaitta. Silloin maa tekee omat ratkaisunsa.
 
Kyseessä on kirjallinen vahvistus suullisesti sovitulle, ilman että laaditaan uusia varsinaisia valtiosopimiksia.

Kyseessä oli varsin ovela vastatarjous Suomen ehdotukselle. Suomi oli esittänyt Venäjälle 10. helmikuuta, että rajanylitys olisi Sallassa ja Raja-Joosepissa sallittua vain Suomen, Venäjän ja EU- ja ETA-maiden sekä Sveitsin kansalaisille. Venäjä ei tätä hyväksynyt enkä ihmettele: se tiesi, että Soini ja hallitus tarttuu tähän kuin hukkuva oljenkorteen.
 
Tässä on nootti, jolla Venäjä laittoi Suomen nöyrtymään – lue koko teksti
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000001157162.html

lässyn lässyn.

Soini: Venäjä ei pystynyt rajasopimuksella horjuttamaan EU:ta
Venäjä ei pystynyt Sallan ja Raja-Joosepin uudella rajasopimuksella horjuttamaan EU:n yhtenäisyyttä, ulkoministeri Timo Soini (ps.) sanoo. Venäjän esityksen mukaisesti raja-asemat ovat auki vain Suomen, Venäjän ja Valko-Venäjän kansalaisille.
Soinin mukaan neuvotteluiden aikana hän ja muut suomalaisneuvottelijat olivat jatkuvasti yhteydessä muihin EU-maihin. Hän haluaa uskoa, että ongelma on ratkaistu, vaikka määräaikainen rajasopimus kestää vain 180 vuorokautta.
TS–STT

Täälläkin kuten kaikkialla on julistettu että EU auttaa Suomea pitämään puolensa ja turvaa neuvottelussa Venäjää vastaan, auttoiko?

Itse asiassa taisi käydä samoin kuin Ukrainassa ja Georgiassa EU toimii primusmotorina Venäjän uhoamiselle ja laajentumiselle, eli kyvytön ja voimaton EU organisaatio joka estää esimerkiksi rajavalvonnan on helppo uhri Venäjälle, näin toimiva organisaatio on Suomelle suurempi turvallisuusuhka kuin jos emme olisi EU`n jäseniä jos haluamme että Suomi ei ole Venäjän vietävissä niin liittyminen NATO`on on ainoa vaihtoehto.

Vaikka ilmeisesti Ruotsin seuraava pääministeri suhtautuu NATO`on suopeasti tilanne Suomen kohdalla voi olla jo sillätavoin ohi että juna meni jo, ei NATO`sta johtuen mutta Venäjä voi olla pelannut Suomen ulos siltä pelikentältä.

Näemmekö jälleen sen tilanteen että Suomalasiset hankkivat passin sen vuoksi että voidaan päästä turvaan Ruotsiin ja sieltä eteenpäin muualle, tämä oli nimmittäin kylmäsodanaikana julkilausumaton totuus monen passin hankinnalle, osa tietysti luotti Pohjoismaiden välillä vapaaseen liikkumisen sopimuksiin joka olisi voinut loppua hyvinkin nopeasti jos tilanne silloin olisi kiristynyt.
 
Viimeksi muokattu:
http://www.iltasanomat.fi/paakirjoitus/art-2000001157180.html
Juha Sipilän (kesk) hallitus esitteli eilen työllisyys- ja yrittäjyyspakettiaan, jolla on tarkoitus antaa työntöapua työllisyyden parantamishankkeessa. Hallitus tavoittelee ohjelmansa mukaan 110000:ta uutta työpaikkaa vuoteen 2019 mennessä.

Tällä kokoonpanolla ja noilla henkilöillä varustettu hallinto ja hallintotapa taka, että seuraavatkin vuodet ovat hukkaanheitettyjä! Sipilän pitäisi ymmärtää hajoittaa hallitus.
 
Kyseessä oli varsin ovela vastatarjous Suomen ehdotukselle. Suomi oli esittänyt Venäjälle 10. helmikuuta, että rajanylitys olisi Sallassa ja Raja-Joosepissa sallittua vain Suomen, Venäjän ja EU- ja ETA-maiden sekä Sveitsin kansalaisille. Venäjä ei tätä hyväksynyt enkä ihmettele: se tiesi, että Soini ja hallitus tarttuu tähän kuin hukkuva oljenkorteen.
Oltiinkohan EU:n suuntaan yhteydessä ennen "sopimuksen" (sanelun) hyväksymistä?
 
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016041221408832_uu.shtml
Maakunnissa painavat peräjälkeen keskustan johto ja kunniapuheenjohtaja Paavo Väyrynen, kirjoittaa Iltalehden uutispäällikkö Juha Ristamäki.

Sipilällä on tämän jutun mukaan merkittävä asema, mutta VAIN SUUSTA SUUHUN menetelmällä???

"Puoluesihteerin valinnassa ratkaisevaa on puheenjohtajan eli Sipilän kanta. Se tieto kulkee suusta suuhun."

Kuulostaa vakavasti suhmuroinnilta. :)
Lestat, muuta voisiko odottaakkaan?
 
Täälläkin kuten kaikkialla on julistettu että EU auttaa Suomea pitämään puolensa ja turvaa neuvottelussa Venäjää vastaan, auttoiko?

Itse asiassa taisi käydä samoin kuin Ukrainassa ja Georgiassa EU toimii primusmotorina Venäjän uhoamiselle ja laajentumiselle, eli kyvytön ja voimaton EU organisaatio joka estää esimerkiksi rajavalvonnan on helppo uhri Venäjälle, näin toimiva organisaatio on Suomelle suurempi turvallisuusuhka kuin jos emme olisi EU`n jäseniä jos haluamme että Suomi ei ole Venäjän vietävissä niin liittyminen NATO`on on ainoa vaihtoehto.

Vaikka ilmeisesti Ruotsin seuraava pääministeri suhtautuu NATO`on suopeasti tilanne Suomen kohdalla voi olla jo sillätavoin ohi että juna meni jo, ei NATO`sta johtuen mutta Venäjä voi olla pelannut Suomen ulos siltä pelikentältä.

Näemmekö jälleen sen tilanteen että Suomalasiset hankkivat passin sen vuoksi että voidaan päästä turvaan Ruotsiin ja sieltä eteenpäin muualle, tämä oli nimmittäin kylmäsodanaikana julkilausumaton totuus monen passin hankinnalle, osa tietysti luotti Pohjoismaiden välillä vapaaseen liikkumisen sopimuksiin joka olisi voinut loppua hyvinkin nopeasti jos tilanne silloin olisi kiristynyt.


Samoilla linjoilla on myös professori..

http://professorinajatuksia.blogspo...d:+blogspot/Ipsas+(Professorin+ajatuksia)&m=1


Maailmanparantaminen johti kiristykseen

Iltalehti kertoi eilen sensaatiohakuisesti siitä, kuinka Venäjä onnistui nöyryyttämällä Suomea sulkiessaan rajansa turvapaikanhakijoilta. Nöyrtyminen johtui lehden mukaan siitä, että neuvottelutulos ei ollut Suomen ehdotuksen mukainen, vaan Venäjä sekä järjesti turvapaikanhakijavyöryn että saneli sen ratkaisemisen ehdot lyöden samalla kiilaa Suomen ja EU:n välille.

Ulkoministeri Timo Soini totesi tuoreeltaan, ettei kyse ollut Suomen nöyryyttämisestä vaan neuvottelutuloksesta. Totta toki tämäkin, mutta on joka tapauksessa kiistatonta, ettei sopimus kohtele EU-kansalaisia yhdenvertaisesti.

Näin ulkopuolisena tarkkailijana näkisin, että kyseessä oli ahdinkoon ajautuneen Venäjän vastaisku Euroopan Unionia kohtaan. Siinä missä Unioni on yhdessä monien muiden länsimaiden kanssa tehnyt kaikkensasaattaakseen Venäjän taloudelliseen kaaokseen Ukrainan tapahtumiin vedoten, käytti Venäjä Unionia vastaan turvapaikanhakijoita päästämällä heitä joukoittain EU:n eli Suomen puolelle.

Tässä tilanteessa on tärkeintä ja muutenkin hienoa, että Suomi toimi nopeasti ja pysäytti pakolaisvirran ennen sen muuttumista samalla tavalla täydeksi kaaokseksi kuin on käynyt Kreikassa. Tätä myös muut EU-maat epäilemättä kiittävät, koska ne ovat rakentaneet jopa aitarakennelmia Kreikan kautta tulevaa tulijavyöryä vastaan. Onhan nimittäin selvää, etteivät läheskään kaikki Suomen kautta tulevat turvapaikanhakijat olisi pysähtyneet Suomeen, vaikka heidät olisikin rekisteröity täällä.

Kokonaiskuvana näen, että Euroopan Unioni on ajanut maailmanparantamisellaan itsensä tilanteeseen, jossa se on muuttunut puolustuskyvyttömäksi härskisti käyttäytyvää Venäjää vastaan. Tilanteeseen ei näyttäisi olevan tulossa myöskään pikaista ratkaisua, sillä turvapaikanhakijavyöry Kreikkaan ei ole ainakaan toistaiseksi pysähtynyt, vaikka tulijoita onkin palautettu Turkkiin.

Käytännössä Suomi ja Euroopan Unioni voivat syyttää tapahtuneesta siis ainoastaan itseään. Asia ei ole kovin suuri käytännössä, sillä EU kansalaisia tuskin juurikaan kulkee Pohjois-Suomen kautta Venäjälle.

Sen sijaan, kuten aamun Helsingin Sanomat totesi, asia on erittäin merkittävä periaatteellisella tasolla. Ja juuri siksi se alleviivaa sitä, kuinka tärkeää Euroopan Unionin olisi saada koko turvapaikanhakijaongelma ratkaistuksi mahdollisimman pikaisesti.

Kestävä ratkaisu sisältää kontrolloidun ja Unionin vastaanottokyvyn kannalta hyväksyttävän tulijamäärän, joka juuri nyt on noin nolla. Lisäksi jäsenmaiden olisi päätettävä ja toteutettava keskinäinen sopimus siitä, millä ehdoilla turvapaikkoja myönnetään hakijoille ja miten turvapaikan saaneita kohdellaan sekä mihin heidät sijoitetaan Unionissa.

Se tarkoittaa ennen kaikkea ehtojen ja tulijan esittämän näytön oleellista kiristämisestä nykytilanteesta, Tai viimeisenä keinona jopa luopumista oikeudesta hakea turvapaikkaa Unionista.

Vaihtoehtona turvapaikkapolitiikan onnistumiselle on se, että Venäjä ja mahdollisesti myös Turkki nöyryyttävät Unionia kaikissa niille tärkeissä asioissa myös jatkossa. Sen hinta saattaa ajan myötä nousta aivan liian korkeaksi koko Länsi-Euroopalle.

Samalla myös suomalaisten olisi opittava, että vaikka maailmanparantaminen onkin kaunis ajatus, se saattaa nykymaailmassa osoittautua kovin vaaralliseksi. Jopa aivan liian vaaralliseksi.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Venäjä-dilemma
Afgaaneja on pysäytetty Venäjällä
Venäjä yksinkö sotkee Syyrian tilannetta?

 
http://www.iltasanomat.fi/paakirjoitus/art-2000001157180.html
Juha Sipilän (kesk) hallitus esitteli eilen työllisyys- ja yrittäjyyspakettiaan, jolla on tarkoitus antaa työntöapua työllisyyden parantamishankkeessa. Hallitus tavoittelee ohjelmansa mukaan 110000:ta uutta työpaikkaa vuoteen 2019 mennessä.

Tällä kokoonpanolla ja noilla henkilöillä varustettu hallinto ja hallintotapa taka, että seuraavatkin vuodet ovat hukkaanheitettyjä! Sipilän pitäisi ymmärtää hajoittaa hallitus.
Tämä touhu on kuin köydellä työntämistä tämä työntöapu. Toinen tilanteeseen sopiva soinismi voisi olla että tämä on sama tilanne kuin kyvytön nussisi halutonta..
 
Avointa ja demokraattista parlamentaarista toimintaa...:rolleyes:

Ettei vaan olisi kovasti kiusallista ja arveluttavaa tietoa joka halutaan piilotaa julkisuudelta..?:confused:

Hallitus sulki kansanedustajien suut
Tänään klo 07:05


Ulkoasiainvaliokunnan jäsenet eivät saa puhua Venäjän kanssa tehdystä rajasopimuksesta.


Antti Kaikkosen (kesk) johtaman eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan jäsenet eivät saa paljastaa ulkopuolisille, mitä sisäministeri Petteri Orpo (kok) kertoi heille Venäjän kanssa tehdystä rajasopimuksesta. JENNI GÄSTGIVAR
Sisäministeri Petteri Orpo (kok) kävi viime viikolla kertomassa eduskunnan ulkoasianvaliokunnalle Venäjän kanssa käydyistä rajasopimusneuvotteluista.

Orpon puheet jäävät kuitenkin vain valiokunnan jäsenten tietoon, sillä ministerin kuulemiselle on esitetty niin sanottu vaiteliaisuuspyyntö eli asiasta ei saa kertoa ulkopuolisille.

– En siis voi kommentoida asiaa. Tämä vaiteliaisuuspyyntö esitettiin hallituksen suunnasta, ulkoasiainvaliokunnan varapuheenjohtaja Pertti Salolainen (kok) toteaa Iltalehdelle.

Sen tarkemmin hän ei voi hallituksen pyynnöstä ja sen syistä kertoa.

Salolainen pystyy kuitenkin kommentoimaan sopimuksen rajoittamista vain 180 päivän pituiseksi, koska siitä on kerrottu julkisuudessa.

– Toivottavasti tästä ei tule jatkuvaa neuvotteluprosessia, jota veivataan koko ajan.

Kysymykseen Venäjän mahdollisesta painostuksesta ja Suomen nöyrtymisestä Salolainen vastaa hieman ironisesti.

– Minusta tuosta ei ole kovin vaikea tehdä johtopäätöksiä, kun katsoo mitä on tapahtunut...



”Kokonaisuus tiedossa”
Pitkän linjan diplomaatti ja suurlähettiläs Alpo Rusihaluaisi, että myös ulkoministeri Timo Soini (ps) ja pääministeri Juha Sipilä (kesk) kävisivät avaamassa ulkoasiainvaliokunnalle, miten sopimus Venäjän kanssa syntyi.


– Olisi hyvä selvittää, painostetaanko Suomea kahdenvälisyyteen Venäjä-suhteissa, Rusi sanoo.

Ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Antti Kaikkonen(kesk) ei pidä tätä tarpeellisena.

– Valiokuntaa on informoitu neuvotteluista useamman kerran kevättalven aikana. Kokonaisuus on hyvin tiedossa.

Enempää ei Kaikkonenkaan voi asiaa kommentoida.

– Mutta mielestäni ratkaisu on niin hyvä kuin oli mahdollista saada.

Rusi puolestaan pitää sopimusta ”hyvin epämiellyttävänä”.

– Suomen on syytä pitää huoli, ettei meihin kohdistu mitään epäilyksiä, että murramme meille turvallisuuspoliittisesti tärkeää perusratkaisua.



”Helppo kohde”
Venäjä on perustellut Valko-Venäjän mukaanottoa rajasopimukseen maiden välisellä ”valtioliitolla” ja siten yhteisellä rajapolitiikalla. Tämä herättää Rusissa suurta ihmetystä.


– Onko Valko-Venäjältä kysytty tästä valtioliitosta? Ja onko Suomi nyt legitimoimassa jotain sellaista Venäjän ja Valko-Venäjän suhdetta, jota ei muualla ole vielä hyväksytty?

Myös europarlamentaarikko Heidi Hautala (vihr) on samoilla linjoilla.

– Tämähän on mennyt täydellisesti Venäjän käsikirjoituksen mukaan. On todella kyseenalainen myönnytys, että on muodostettu tällainen kolmen maan passiunioni, johon kuuluu Venäjä, Valko-Venäjä ja Suomi, Hautala sanoo.

Hautala näkee sopimuksen Venäjän yrityksenä horjuttaa Euroopan unionin yhtenäisyyttä.

– Tämä on varmasti sarjassa yksi näitä Venäjän tarkoituksellisia yrityksiä hajottaa EU:ta. Suomi on aika helppo kohde ollut tässä kyllä.



”Huonoja selityksiä”
Hautalan mielestä Suomen ei olisi alun perinkään pitänyt suostua kahdenvälisiin neuvotteluihin.


– Suomi on luopunut siitä lähtökohdasta, että olemme EU-valtio, ja vapaan liikkuvuuden piiriin kuuluvat myös ETA-alueen kansalaiset. On menty rajaamaan oikeudettomasti unionin kansalaisten rajanylitysoikeutta.

Hänen mukaansa se, että EU- ja ETA-kansalaiset eivät juurikaan ole kyseisiä rajanylityspaikkoja käyttäneet, ei riitä selitykseksi.

– Nämä ovat hirveän huonoja selityksiä. Näiden ylityspaikkojen on oltava auki kaikille EU:n ja ETA-maiden kansalaisille poikkeuksetta.



Sanelu jatkunee
Hautalan mielestä kahdenvälisiin neuvotteluihin ei ole mitään järkeviä perusteluita.


– Kotimaisessa keskustelussa on tullut tavaksi hokea, että meillä on erityissuhde Venäjään ja meidän on saatava hoitaa sitä [suhdetta] kahdenvälisesti. Halutaan sopia kahdenvälisesti kaupasta Venäjän kanssa ja toivotaan, ettei olisi pakotteita.

– Toki keskustella saa, mutta on vaarallista ajatella, että suhteiden hoitaminen suoraan Moskovan kanssa olisi mikään ratkaisu, päinvastoin, siinä joutuu tilanteeseen, että mitä seuraavaksi.

Hautala ei uskokaan, että sopimus jää viimeiseksi laatuaan.

– Pelkään, että nyt on luotu pohja sille, että tällainen Venäjän sanelupolitiikka jatkuu.


Tasavallan presidentti Sauli Niinistö tapasi Venäjän presidentti Vladimir Putinin Moskovassa maaliskuussa. Presidentit keskustelivat muun muassa Sallan ja Raja-Joosepin rajanylityspaikkojen liikenteen rajoittamisesta. KRILL KUDRYAVTSEV/AP

http://m.iltalehti.fi/uutiset/2016041321408441_uu.shtml


TOMMI PARKKONEN
[email protected]
TIIA-MARIA TAPONEN
[email protected]

 
On muuten outojuttu kun Suomessa ei tälläistä ole havaittu mutta täällähän on nasit ja rasistit suurin uhka, vai onko joku "myyrä" saanut koneiston juoksemaan "sähköjäniksen" perässä.

http://www.hs.fi/paivanlehti/13042016/a1460435032968
Viron suojelupoliisi: Venäjän turvallisuuspalvelu värvää virolaisia kiihtyvällä tahdilla
Aiemmin FSB:n värväys on kohdistunut ennen muuta viranomaisiin, joilla on pääsy valtiosalaisuuksiin.
 
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016041321409586_uu.shtml
Eduskunnan puhemiehistölle uusi loistoauto - edellinen hankittiin vasta viime vuonna

Keskiviikko 13.4.2016 klo 08.28

Eduskunta hankkii puhemiehistön käyttöön uuden virka-auton. Uuden auton hinta lisävarusteineen on lähes 70 000 euroa.

Halvalla menee, ilman ei saatu... Onneksi ökyilijät ovat näin hyvin autoistettu meillä... Se näistä "säästötalkoista"
 
On muuten outojuttu kun Suomessa ei tälläistä ole havaittu mutta täällähän on nasit ja rasistit suurin uhka, vai onko joku "myyrä" saanut koneiston juoksemaan "sähköjäniksen" perässä.

http://www.hs.fi/paivanlehti/13042016/a1460435032968
Viron suojelupoliisi: Venäjän turvallisuuspalvelu värvää virolaisia kiihtyvällä tahdilla
Aiemmin FSB:n värväys on kohdistunut ennen muuta viranomaisiin, joilla on pääsy valtiosalaisuuksiin.

Tässäkö se "sähköjänis" voisi olla..?


hyvä kirjoitus :solthum:

MÄÄRITTELEMÄTÖN MUTTA SILTI KIELLETTY

http://yrjoperskeles.blogspot.fi/2016/04/maarittelematon-mutta-silti-kielletty.html?m=1

Hotellin respassa törmättiin taas erääseen virstanpylvääseen Suomen poliisin etenemisessä kohti poliittisen poliisin roolia. Asian ilmaisipoliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen, joka totesi että poliisi puuttuu jatkossa entistä tehokkaammin varsinkin internetissä rehottaviin vihapuheisiin ja pyrkii saamaan niiden kirjoittajat vastuuseen teoistaan. Sinänsä asiassa ei ole pahemmin uutta, sillä aihetta ”vihapuhe” on käsitelty erinäköisten viranomaisten sekä median toimesta noin n kertaa.

Uutta on sinänsä se, että poliisi näyttää pyrkivän saamaan itselleen jonkunlaisen suoran rankaisijan roolin. Siinä mielessä Kolehmaisen seuraava lausuma on varsin mielenkiintoinen:

- Kun juttuun puututaan ja se tutkitaan, on rikoksesta epäillylle osoitettu, että olet ylittänyt tutkintakynnyksen, eikä tämä ole hyväksyttävää käytöstä, vaikka syyttäjä tekisi syyttämättäjättämispäätöksenkin.

Eli vaikka syyttäjä toteaa, ettei rikosta ole tapahtunut, jolloin asian pitäisi olla sillä loppuun käsitelty voi poliisi silti määritellä kirjoittajan toimineen jotenkin väärin, vaikka tähän mennessä asia on kyllä määritelty vasta oikeudessa. Tavalliselle ihmiselle on selvää, että jo poliisin tutkinnan kohteeksi joutuminen on jo itsessään hyvin suuri rangaistus, jonka seuraukset voivat heijastua muuhunkin elämään. Eritoten jos ihminen työskentelee julkishallinnossa. Lisäksi muutenkin hidasta tutkintaa voidaan piruuttaan venyttää ja roikuttaa ihmistä siinä kuuluisassa löysässä hirressä.

Mutta tässäkin uutisessa ja poliisin ylijohtajan avautumisessa ja suoranaisessa uhkauksessa puuttuu edelleenkin se yksi – erittäin olennainen – tekijä.

Mitä se on se vihapuhe?

Jos poliisi uhkaa seurauksia tietystä toiminnasta, on tietenkin saatettava ihmisten tietoon toiminnan rajat.

Onko maahanmuuton asiallinen, faktoihin pohjautuva arvostelu vihapuhetta?

Onko maahanmuuttajien tekemien rikosten arvostelu vihapuhetta?

Onko poliitikkojen toiminnan arvostelu vihapuhetta?

Onko valtamedian toimien arvostelu vihapuhetta?

Onko virkakoneiston toiminnan arvostelu vihapuhetta?

Onko Euroopan Unionin toiminnan arvostelu vihapuhetta?

Onko humanitaarisen maahanmuuton ja sitä tukevan sekä ylläpitävän koneiston arvostelu automaattisesti vihapuhetta?

Jos on, niin on perusteltava miksi. Jos ei ole, se täytyy tunnustaa ääneen ja jättää asiallisen kritiikin esittäjät rauhaan.

Mutta näinhän ei tapahdu. Kun ns. vihapuheen määrittely pidetään täysin epämääräisenä, niin se vaientaa helposti asiallisenkin kritiikin. Ja nimenomaan siihen valtiohallintomme pyrkiikin. Ei se säikähdä räyhääjiä. Mutta kysymyksiä se pelkää. Siksi sanoma on selvä: Alkää lausuko vääriä sanoja. Ja koska vääriä sanoja ei ole määritelty, on viisaampaa, että ette lausu mitään.

Nykyisen määrittelemättömän vihapuhemääritelmän mukaan tämäkin poliisia arvosteleva kirjoitus oli vihapuhetta. Vaikka se sisälsi oikeastaan vain kysymyksiä. Minkälainen yhteiskunta kieltää kysymykset?

 
Eduskunna palkkioiden nostaminen on todellakin "syvältä" ...mikä ei taas juolahda "riippumattoman" palkkiotoimikunnan mieleen mitenkään..o_O

Nyt ärähtää kansanedustaja: Palkkioitamme ei missään nimessä tule korottaa – niitä pitäisi leikata
  • Kuva: Petteri Paalasmaa / Uusi Suomi
    bp8h1604.jpg

    Perussuomalaisten hollolalainen kansanedustaja Jari Ronkainen arkistokuvassa.

KOTIMAA
|
KANSANEDUSTAJIEN PALKAT
Kansanedustaja Jari Ronkainen (ps.) vastustaa kansanedustajien palkkioiden korottamista.

Eduskunnan palkkiotoimikunta tiedotti eilen tiistaina, että se on päättänyt korottaa kansanedustajien palkkioita 0,43 prosentilla 1. helmikuuta 2016 alkaen. Korotus on jo ehtinyt herättää paheksuntaa sosiaalisessa mediassa, missä ihmiset kummastelevat päätöstä yhteiskunnan yleisten säästötalkoiden aikana.

Ronkainen on arvostelijoiden kanssa samaa mieltä. Hänen mielestään korotukseen ”ei missään nimessä pidä ryhtyä”, vaikka rahamäärä olisikin euroina pieni.

– Ennemmin kansanedustajien pitää osallistua yhteiskuntatalkoisiin leikkaamalla omia palkkioitaan. Tähän ei palkkiotoimikunta viime syksynä suostunut, Ronkainen sanoo tiedotteessaan.

”On suoranaisen surkeata, ettei palkkiotoimikunta ymmärrä lainkaan sitä missä nyt mennään”
Hänen mukaansa palkkiotoimikunnan puheenjohtaja Jouni Ekuri totesi viime syksynä myös, ettei korotuksiakaan ole tulossa tulevana vuonna eli 2016. Ronkainen arvosteleekin nyt palkkiotoimikuntaa kovin sanoin kansanedustajien oman tahdon sivuuttamisesta.

– On suoranaisen surkeata, ettei palkkiotoimikunta ymmärrä lainkaan sitä missä nyt mennään. Kun kerran viime syksynä oli kansanedustajien parissa tahtotilaa toisenlaiseen ratkaisuun, niin sitä ei siltikään kunnioiteta. Tällöin meille jää ainoaksi järkeväksi vaihtoehdoksi lahjoittaa saatu tulo hyväntekeväisyyteen, hän sanoo.

Ronkainen kertoo, että viime syksynäkin eduskunnan puhemiesten esittämä toivomus kansanedustajien osallistumisesta säästötalkoisiin jouduttiin lopulta toteuttamaan muun muassa vapaaehtoistyönä ja lahjoituksin "eivätkä kaikki osallistuneet".

Palkkiotoimikunnan mukaan korotus vastaa työllisyys- ja kasvusopimuksen toisen sopimusjakson korotusta. Ronkaisen mukaan sopimuksen mukaisten korotusten ei kuitenkaan ole tarkoitus koskea palkkiota luottamustoimestaan nostavia.

Kansanedustajien palkkioista päättää eduskunnan palkkiotoimikunta. Toimikuntaan kuuluvat puheenjohtajana varatuomari Jouni Ekuri, OTL Riitta-Leena Paunio ja pääsihteeri emeritus Seppo Junttila.

http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/191...itamme-ei-missaan-nimessa-tule-korottaa-niita


 
Eduskunna palkkioiden nostaminen on todellakin "syvältä" ...mikä ei taas juolahda "riippumattoman" palkkiotoimikunnan mieleen mitenkään..o_O
Taloudellisessa mielessä niiden palkannosto ei juuri ollenkaan tunnu valtion taloudessa mutta symbolina sillä on sitäkin suurempi merkitys. Kuten aikaisemminkin kirjoitin niin mielestäni kansakunnan kerman tulisi myös osallistua kurjuuttamistalkoisiin koska symbolinen arvo sille on mittaamaton.
Mutta kai tässä on menossa tietoinen ideologinen suunnanmuutos että köyhiltä leikataan ja rikkaille annetaan lisää. Mutta sitten ei kannata olla myöskään ihmetellä että miksi köyhä osa puuhailee lakkoja, eikö niillä ole kriisitajua...
Jos toiset sikailee samalla kun minultä viedään loputkin pennoset niin kyllä minäkin hyvällä mielellä kusen heidän muroihin ja väännän paskat päälle...
Joko leikataan koko kansalta tai sitten ei keneltäkään!
 
Back
Top