Kärkipoliitikkojen vahtimisketju

Tämähän on aivan oikein. Suomella ei pidäkään olla mitään muuta tavoitetta kuin toimia hyvänä ja kannustavana alustana liennytykselle. Suomi - ketjua yhdistävä lenkki.
Ihan sama nimitetäänkö sitä 70 vai 80 luvuksi, elämä oli silloinkin ihan hyvää. Nuoremmilla vaan ei ole siitä mitään tietoa.

Bullshit. Tuo olisi vain ja ainoastaan pelaamista venäjän pussiin, häiriköinnin palkitsemista. Länsimaat eivät uhkaa Venäjää sotilaallisesti millään tavalla.

Koko tämä nykyinen tilannne on seurausta Venäjän tietoisesta toiminnasta, se on täysin Venäjän itsensä harkiten aikaansaama. Länsimaat eivät uhkaa Venäjää millään tavalla, ainoat oikeasti Venäjää uhkaavat voimat ovat sisäisiä ja niiden hallitsemiseksi Putin lietsoo sotaa.

Venäjällä on ollut kaikki mahdollisuudet toimia kansainvälisten pelisääntöjen mukaan rakentaen omaa asemaansa arvostettuna kansakuntana muiden joukossa. Sitä on kannustettu siihen jopa katsoen sormien läpi sen puutteita, on ymmärretty että kehittyvä demokratia ei voi olla heti syntymästä täydellinen.

Tämä ei vaan kelvannut vaan Venäjän piti itse aktiivisesti hakeutua nykyiseen tilanteeseensa jossa se on käytännössä koko maailman kanssa vastakkain muutamaa kaltaistaan roistovaltiota lukuunottamatta.

Tällaisesta toiminnastako Venäjä pitäisi palkita suostumalla osallistumaan sen orkesteroimaan peliin? Luuletko ihan oikeasti että homma rauhoittuisi siihen että Venäjälle annetaan siimaa? Muistatko Chamberlayn heiluttelemassa Hitlerin kanssa tekemäänsä sopimusta ja rauhaa meidän ajallemme?

Tämmöinen "liennytys" tässä tilanteessa olisi bensan heittämistä liekkeihin, se olisi Kremlille todiste siitä että väkivallalla uhkaamalla saa mitä haluaa.

Venäjälle pidetään edelleen ovea auki. Se voi edelleen halutessaan palata noudattamasn yhteisön sääntöjä. Se voi lopettaa sodanlietsonnan, se voi vetäytyä Krimiltä. Se voi vetää joukkonsa Ukrainasta. Se voi lopettaa infosodan länsimaita vastaan. Kaikki ihan yksinkertaisia ja helppoja asioita joita Venäjä ei vaan halua tehdä.

Näistä lähtökohdista puheet "liennyttämisestä" ovat houreita, pelkkää yya-romantisointia. Venäjä voi milloin hyvänsä palata normaaliin päiväjärjestykseen jos vain haluaa. Ei tunnu haluavan.
 
Viimeksi muokattu:
Bullshit.....houreita.....
No ei. Ihan on mun mielipide. Oikeesti.
Onko se niin vaikeaa tunnustaa että naapurissa on sellainen asearsenaali ja voima, että ennenkuin sen kanssa lähtee koeponnistamaan ihan livenä, niin kannattaa tottakai ensin järjestellä näitä liennyttäviä kokouksia.

Tämä on muuten keskeisin suomalaisia jakava linjaerimielisyys. Nyt ytimessä.
 
Stubbissa minua ärsyttää se, että kun hän selittää asioita, asenne on kuin hän selittäisi asioita 4 -vuotiaalle lapselle.
 
Stubbissa minua ärsyttää se, että kun hän selittää asioita, asenne on kuin hän selittäisi asioita 4 -vuotiaalle lapselle.
Minua taasen ärsyttää Stubbissa se, että ikäänkuin hänellä olisi koko ajan teatteri-esitys päällä. Keskittyy kovasti omaan sanalliseen suoritukseensa ja tykkää kuunnella omaa ääntään.
Sellaista näyttelijän vetoa koko ajan, ettei tunnu aidolta. Vaimo lähtee aina järjestelemään pyykkiä, kun Stubb pomppaa tv-ruutuun. Ei kestä kuunnella vaikka muuten onkin äänestänyt muuta kokoomuslaista vuosia.
 
Stubbissa minua ärsyttää se, että kun hän selittää asioita, asenne on kuin hän selittäisi asioita 4 -vuotiaalle lapselle.

Stubbi mediapelin osaavana selittää asiaa toimittajalle, joka sitten raapii lööpit aiheesta kuten on sen ymmärtänyt ja jos on ymmärtänyt. "Kolme pointtia..." 4-vuotiaalle saman asian selittäminen olisi varmasti helpompaa :p
 
Voi jos demareilla olisikin enemmän lasselehtisiä ja vähemmän erkkituomiojia. Myös kepulle tekisi muutama vapaaseen maailmaan katsova poliitikko hyvää.

Onhan Suomaisilla sentään niin hyvä onni että SDP`ssä asiota hämmentää Erkki Tuomioja, Tarja Halonen jos näin ei olisi niin Pääministeri voisikin olla Lasse Lehtinen jolloin oikeisto olisi kusessa tai ainakin SDP`n kannatus olisi pysyvässä nousussa.

Aivan samoin voimme kiittää Jaakko Laaksoa ja muita änkyröitä siitä ettei Vasemmistoliitto enään edes kykene haastamaan ketään kun ajoivat Suvi-Anne Siimeksen maanpakoon elinkeinoelämän puolelle.

Vihreät saavat nyt kannatusta mutta odotahan kun änkyrät aloittavat valtaan tarrautumisen niin näemme miten sielläkin kohdataan tappion katkera malja.

SDP`n, Vasemmitoliiton ja vihreiden änkyrät ovat tämä maan pelastus vaikkeivat sitä uskokkaan, he kun huolehtivat että ruuti on märkää kun pitäii taistella ja joukot ovat kadonnet kauas horisontin taa, oikeiston syliin .
 
Voi jos demareilla olisikin enemmän lasselehtisiä ja vähemmän erkkituomiojia. Myös kepulle tekisi muutama vapaaseen maailmaan katsova poliitikko hyvää.
Juuri näin. Oikeistodemarit tekisi puolueelle hyvää. Kirjoitin Nato-keskustelussa aijemmin, että oikeistodemarit olisi Nato-keskustelullemme virkistävä lisä..
 
Minusta tämä on aika hyvä ...:solthum:

Pelin politiikkaa, Kokoomus
21.5.2016 14:50 Jarmo Lauros

http://jarmolauros.puheenvuoro.uusisuomi.fi/217248-pelin-politiikkaa-kokoomus

"Olemme menettäneet paljon luottamusta" kirjoittaa IS Orvon kertomana. Luottamus tuskin paranee, mikäli Orpo tulee valituksi. Kuka voi luottaa Brutukseen, Orpoon siis, joka on haastanut hyväntekijänsä, kaverinsa, joka on juuri nostanut hänet ministeriksi?

Stubb olisi oikeutettu sanomaan Orvolle, et tu, Brute. Rahvaalle käännettynä, sinäkin Brutukseni.

Tällä hetkellä vain Lepomäki voi palauttaa Kokoomuksen luottamuksen.
 
Noin niiku yleisesti kaikkia Suomen / EU:n poliittista "vallasväkeä" koskeva kirjoitus..


Pikkupiru olkapäällä kuiskii ja kurkkii, ahneus tuhon tuopi
22.5.2016 06:02 Pertti Lindeman

http://pelisuomi.puheenvuoro.uusisu...olkapaalla-kuiskii-ja-kukkii-ahneus-tuo-tuhon


Kuka ruokkii poliitikot, virkamiehet ja pankkiirit?

Luokaamme Valtio, jossa on vain poliitikkoja, virkamiehiä ja pankkiireita. Millä ne raukat elävät? Poliitikot valitsevat joukostaan Valtion johtajan ja keskuudestaan asettavat valtion poliittisen johdon. Se sama joukko valitsee virkamiehet ja heille eri tehtävät. He yhdessä päättävät omat palkkansa ja etunsa. Pankkiirit tulevat hätiin rahoittamaan Valtion perustamista ja alkavat painamaan rahaa, jota velaksi antavat poliitikoille ja virkamiehille edelleen jaettavaksi, mutta kenelle?

Ei ole heillä ymmärrystä. Ei poliitikoilla, ei virkamiehillä saati pankkiireilla, että heillä ei ole ketään, ei työtekijöitä, ei yrittäjiä, maanviljelijöitä, ammatinharjoittajia, jotka alkaisivat tahkomaan heille rahaa, leipää ja juomaa, millä ruumiinsa ravita, minne yön tullen päänsä kallistaa. Ei ole ketään, jotka rahan lainaisivat ja korkojen kanssa takaisin maksaisivat.

Sellainen Valtio on kuin päiväperhonen, joka aamulla kuoriutuu ja illalla kuolee.

Kun menet kaupan kassalle tai kahvilan tiskille ja palvelu on huonoa, epäystävällistä ja ammattitaidotonta, niin uudesti sinne et palaa. Palveluissa meillä on vaihtoehtoja ja voimme vaihtaa toiseen kauppaan tai kahvilaan, mutta Suomen palveluiden tarjontaan tyytymättömällä on vaikeampi vaihtaa valtiota. Valtion vaihtoon kykenevät vain hyvin koulutuetut ja rohkeat suomalaiset. He, joita juuri Suomi tarvtisee suosta noustakseen.

Miten me olemme päästäneet tapahtumaan sen, että palkan maksajat ovat niitä, joita on lupa loukata, alistaa ja ryöstää? Suomen Valtiossa on tapahtunut manipuloitu vallankaappaus, jossa työntekijöiden, ammatinharjoittajien, yrittäjien ja maanviljelijöiden palkkaamat poliitikot, virkamiehet ja pankkiirit, joita em. elättävät omalla työllään, ovat ottaneet vallan, käskijän roolin. Moniko yrittäjä sellaista työntekijää sietäisi? Lastenkin täytyy totella vanhempiensa tahtoa.

Minä en ole kommunisti, en kapitalisti, en sosialisti tai pedikyristi, saati poliitikko.

Poliitikot ovat aikoinaan hoksanneet, että kansoja, jotka heidän elantonsa maksavat, voidaan hallita jakamalla heitä kaikenlaisiin poliittisiin ryhmiin – Hajottamalla kansa saadaan valta poliitikoille, jotka sopivasti jakavat sen määräajoiksi heille itselleen. Poliitikot voivat sen jälkeen keskittyä takkien kääntöön ja vaihtoon. Aiemmin saman tekivät uskovaiset, kuitenkin hienotunteisemmin, kiduttaen vain ruumista, kun poliitikot kiduttavat sieluja.

Poliitikot myös hoksasivat, että pankkiirien kanssa toimiminen kompuksessa on hyvä asia. Pankkiirit houkuttelevat kansan ansaan velkapapereillaan, että kansa elää yli varojensa ja tekee enemmän töitä, yrittäjät niska limassa yrittävät ja maanviljelijät kaskevat metsää uusille pelloille. Niinpä poliitikot ja pankkiirit voivat rauhassa pohtia keskenään, että kuinka käyttää yrittäjien ja heidän työntekijöiden hankkima varallisuus omaksi hyväksi omien hyvinvointipalveluiden tuottamiseen ilman sitä, että itse ei tarvitse tehdä oikeita töitä, ei ottaa riskiä, ei sormiaan multaan työntää, joten hävitä ei voi, voi vaan voittaa.

Nämä poliitikot, virkamiehet ja pankkiirit eivät tyytyneet vähään, vaan keksivät oikeuslaitoksen, kun eivät enää ilenneet hirttää ja katkoa päitä heiltä, jotka eivät alistuneet tuottamaan heille leipää ja hyvinvointia. Se oli hyvä ja arvokas oivallus, että maksatetaan toisilla, joita sitten arvostellaan ja rangaistaan. Luotiin lait ja asetukset, rangaistukset ja vapautukset. Poistettiin näkyvistä kaltereiden taakse heidät, jotka ymmärsivät vallan väärinkäytön. Tuli vanginvartijat ja pyövelit. Heidän selkänsä takana vallan kahvaan tarttuneet pesivät käsiään ja huiluttivat ne tuulessa kuiviksi. Piirrettiin rajoja, nostettiin kuninkaita ja keisareita jalustalle, kutsuttiin uskonjohtajia heitä siunaamaan. Laitettiin luotujen rajojen takaiset kansat sotimaan ja tapaamaan toisiaan. Niin luotiin viihde ja sirkushuvit, ennen teatteria ja television viihde ohjelmia. Katsomon täyttivät poliitikot, virkamiehet, pankkiirit ja uskon valtiaat.

Kun se aika oli ohi, jolloin ruumiilliseen kidutukseen alistettu kansa kyllästyi, niin tuli pankkiirien aika, joita alettiin tukemaan virkamiesten toimesta. Tuli verovoudit ja ulosottomiehet, tuli poliisit ja sotilaat. Alkoi Valtion toimesta ryöstöt, varkaudet ja raiskaukset. Enää ei ruumista kidutettu, ei päitä katkottu, vaan papit iski sanoillaan synnin tunnon, että työtä raskasta raataneet, ympäripyöreitä päiviä touhunneet yrittäjät, saatiin hakeutumaan hirteen, hyppäämään kallioita alasta ja ampumaan aivonsa saunan taakse. Silleen mukavasti sanoen, ”Me emme heihin koskeneet, he itse halusivat luopua ainutkertaisesta elämästään”

Suomi tarvitsee valtavan määrän psykologeja ja psykiatreja, että poliitikkojen, virkamiesten ja pankkiireitten aivot saadaan jälleen ajattelemaan Valtiomme Suomen parasta, että he pääsevät irti pahasta. Oman edun ja läheisten edun tavoittelusta, sillä muutamalla tuhannella valtaa käyttävällä on vain muutama kymmenentuhatta läheistä, kun meitä on Suomessa kuitenkin yli viisimiljoonaa kansalaista, joista jokainen on arvokas hyvinvoinnin rakentaja tai sen hyvinvoinnin kuluttaja. Hyvinvoinnin kuluttaja on luonut, ja luo, suuren määrän työpaikkoja poliitikoille, virkamiehille ja pitää yllä oikeuslaitosta, ulosottoviranomaisia ja perintäfirmoja, jotka rikastuttavat veroparatiiseja.

Etsikää se p*rkeleen peili tai ottakaa itsestänne selfie Te Valtiomme johtajat, päättäjät, virkamiehet ja pankkiirit. Nähkää se, kuka olkapäällänne keikkuu. Pikkupiru se sillä supsuttaa korvaanne – minulle minulle minulle minulle…karistakaa se harteiltanne !!!



Tällaista luovaa ajattelua tänään Sunnuntaisaarnassani Teille blogini lukijat.

 
"hyvinvointiyhteiskunta ja arvoyhteisö" sosialistien pitämä leimakirves heiluu ahkerasti eduskunnassa sekä mediassa...ihan niinkuin tällä laudallakin ....

Milloin on kommunisti ja Putinisti ja EU:n tuhoja sekä NATO vastustaja? Milloin äärioikeistolainen nationalisti rasisti...? :confused:


Laajalla skaalalla kirvestä heilutetaan kun toivotaan osumaa kohdalleen? ...mutta kun se vaan perksule missaa ja missaa sen oikean maalin!... Sellainen se "vihevasemmistososialsitien" leimakirves vaan on... ei osu maalin ei sitten millään, kun oikea maali pitää sitä kirvestä kädessään johon pitäisi tähdätä...:rolleyes:

http://www.verkkouutiset.fi/politiikka/soini_rinne-50781
Timo Soini: Rinteen luoma valhekuva isänmaasta on selkärangatonta
PERTTU KOISTINEN
14 minuuttia sitten
Antti Rinne saa puheistaan perussuomalaisten puheenjohtajalta tylyn vastauksen.

  • 1a69180d7d4593d683fb5ae448abf5e9321539d12faafcee3fa98abcad1aace7

    (Lehtikuva / Heikki Saukkomaa)
Perussuomalaisten puheenjohtaja, ulkoministeri Timo Soinin mukaan Sdp: n puheenjohtaja Antti Rinne leimaa Kalevan haastattelussa perussuomalaiset rasistien suojelijaksi.

– Rinne siis tarkoittaa, että perussuomalaisia viime eduskuntavaaleissa äänestäneet 524.000 suomalaista äänestivät rasistien suojelijoita. Väite on pöyristyttävä ja perätön.

Perussuomalaiset eivät Soinin mukaan hyväksy tällaista.

– Rasistileimakirveen heiluttaminen ei maamme punavihreille ole uutta, mutta suurimman oppositiopuolueen puheenjohtajan ja galluplemmikin suusta se on vakavaa puhetta, joka loukkaa satojatuhansia suomalaisia äänestäjiä.

Timo Soini kertoo olevansa Suomen ulkoministerinä omalta osaltaan vastuussa Suomen linjasta ja kuvasta ulkomailla.

– On varma, etten rupea tätä oppositiojohtaja Rinteen purkausta selittelemään parhain päin , vaan kerron totuuden. Valhekuvan luominen isänmaasta on selkärangatonta.

 
Nyt saavat vihreet takaisin sitä mitä ovat kerjäänneet tekemällä muiile kiusaa ympäristöministeriössä luonnonsuojelun varjolla....:cool:

"Hallitus murentaa normien purun varjolla ympäristöhallintoa"
PERTTU KOISTINEN
38 minuuttia sitten
Erityisen haitallista vihreiden poliitikkojen mukaan on ollut hallituksen keskittyminen metsien hakkuiden lisäämiseen samalla, kun ympäristönsuojelua on merkittävästi heikennetty.

  • e70997798517e4cd8f043cbf869383bfc3e9f77b1114be13405048e58e84dd29

    Vihreät vaativat biotalouden jalostusasteen nostamista ja hakkuiden vähentämistä.

    (Lehtikuva / Heikki Saukkomaa)
Vihreiden kansanedustajat Satu Hassi ja Emma Kari kritisoivat Juha Sipilän(kesk.) hallituksen harjoittamaa ympäristöpolitiikkaa. He vaativat luonnonsuojelun rahoituksen palauttamista sekä biotalouden jalostusasteen nostamista ja saattamista kestävälle uralle.

– Hallitus on leikannut tällä kaudella suhteellisesti eniten luonnonsuojelusta. Luonnonsuojelualueiden hankintarahoja on karsittu kahdella kolmanneksella eli 35 miljoonaa euroa, Hassi sanoo tiedotteessa.

Hänen mukaansa vuoden aikana on käynyt selväksi, että hallitus murentaa normien purun varjolla ympäristöhallintoa pala palalta.

– Kunnille on annettu valta päättää rantarakentamisen ja rakennussuojelun poikkeusluvista, liito-oravien suojelu jää jatkossa metsähakkuita suorittavan vastuulle ja maakuntakaavoja ei enää vahvista ministeriö, Hassi kritisoi.

Myös Emma Kari on huolissaan suojelusta. Hänen mielestään soidensuojeluohjelma pysäytettiin jo edellisellä vaalikaudella ja Etelä-Suomen Metso-ohjelma on hiipumassa. Hän muistuttaa Suomen sitoutuneen YK:n biodiversiteettisopimukseen.

– Uhanalaisten lintulajien määrä on puolitoistakertaistunut viiden vuoden takaisesta ja metsien käytön muutos uhkaa myös liito-oravaa.

Hallituksen biotalousstrategia tähyilee Hassin mielestä menneeseen tukiessaan pääasiassa biopolttonesteiden ja sellun käytön laajentamista.

– Erityisesti Lapissa metsää hakataan muiden elinkeinojen kustannuksella. Matkailu ja porotalous työllistävät siellä yhteensä lähes kaksi kertaa enemmän ihmisiä kuin metsäsektori. Luontomatkailu voisi olla Lapille vielä nykyistäkin suurempi mahdollisuus.

 
mitä "virheisiin" tulee niin eii niiltä ainakaan huumoria puutu....




Puheenjohtaja Niinistö vihreistä: ”Me voimme olla tuleva pääministeripuolue”
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000001183927.html

Tuo onnistuu vain valtavalla määrällä rahoitusta Moskovasta. Mutta ehkäpä ville tietää jotakin mitä me emme tiedä...

Eikös Suomalaisten politiikkojen kestomantra ole ollut Hertta Kuusisesta lähtien että Tšekkoslovakian tie on myös Suomen tie mahtuuhan tuohon miehitystä odottelevaan porukkaan myös Vihreät.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Tšekkoslovakian_miehitys_1968

Tšekkoslovakian miehitys vuonna 1968 oli seurausta yrityksestä vapautua stalinismista ja löytää itsenäisempi rooli Neuvostoliiton johtamassa
 
Voisi olla jopa oma ketju mutta en jaksa avata uutta. Modet sen tehkööt jos tarpeelliseksi näkee.
http://lustraatio.fi/julkaisemme-do...neistoa-luovuttaneesta-suomalaispoliitikosta/

Julkaisemme dokumentteja Stasille aineistoa luovuttaneesta suomalaispoliitikosta


Lustraatio.fi haluaa nostaa keskusteluun itätiedustelun verkostojen merkityksen julkaisemalla dokumentteja Stasin edustajalle aineistoa luovuttaneen sosialidemokraattipoliitikon toiminnasta.

Allaolevassa kuvassa on ”Fortunan” F-22 operaatiokortti rekisterissä XV/175/68 – aloitettu helmikuussa 1968 ja arkistoitu lokakuussa 1977. On todennäköistä, että henkilölle on avattu tämän jälkeen uusi, sillä asiaa hoitaneen majuri Peter Kellerin vaihdettua tehtäviä hän jätti kaikki operaationsa seuraajalleen.

”Fortunan” operaatiossa oli 4 työkansiota, mikä tarkoittaa noin 1 200 sivua. Vielä vuoden 1986 marraskuussa aineisto siirrettiin elektroniseen tietokantaan.

LIITE1_21.5.2016-300x208.jpg


Fortuna on SDP:n poliitikko, jonka henkilöllisyys on varmistunut. Hän luovutti Stasille muun muassa 16-sivuisen Tanskan sosialidemokraattisen puolueen luonnoksen maan uudeksi puolustussuunnitelmaksi. Itätiedustelu pääsi näin ollen suomalaisen sosialidemokraatin avustuksella käsiksi Nato-maan puolustuksen valmistelutyöhön.

LIITE2_21.5.2016_final-1-300x66.jpg


Kaiken kaikkiaan SDP:n kansainvälisten asioiden parissa tai niiden liepeillä toimineilla poliitikoilla ja puoluevirkailijoilla on ollut mittava kosketuspinta itätiedustelun kanssa. Etenkin SDP:n nuori polvi oli myös KGB:n salamurhaosaston johtajana tunnetun lähetystöneuvos Viktor Vladimirovinsuosiossa. Hän kirjoittaa muistelmissaan:

”Heidän seurassaan me, Neuvostoliiton edustajat, tunsimme olevamme omaa väkeä ja keskustelimme yhtä vapautuneesti ja avomielisesti kuin läheisimpien neuvostoliittolaisten ystäviemme ja hengenheimolaistemme piirissä. En erehtyne kun sanon, että 1980-luvun taitteessa olimme läheisimmissä suhteissa sosiaalidemokraatteihin kuin sisäisten ristiriitojen repimän ”veljellisen” SKP:n kanssa.”

Koska tällaisten tietolähteiden tai vaikuttaja-agenttien toimintaa ei ole merkittävässä määrin tutkittu, saattaa asialla olla vaikutusta jopa Suomen Nato-yhteistyöhön vuonna 2016.

Tarkemmat kuvat ja enemmän aineistoa tästä linkistä
 
Tämän pitää koskea kaikkia viranomaisia ja politiikkoja.
Vieno syynää viranomaiset
Maatalous06:00Terhi Torikka
Teurastamoyrittäjät ehdottavat viranomaisten arviointia viisiosaisella Vieno-asteikolla.

JUKKA PASONEN
130035-jpg.jpg

Vieno arvioi viranomaisia viisiosaisella asteikolla.
Suomen teurastamoyrittäjät on luovuttanut maa- ja metsätalousministeriön kansliapäällikkö Jaana Husu-Kalliolle esityksen, jonka tavoitteena on parantaa elintarvikealan toimijoiden ja viranomaisten yhteistyötä.

Yhdistys muistuttaa, että lain mukaan viranomaisen velvollisuus on neuvoa, auttaa ja opastaa. Vienoksi nimetyn työkalun avulla saavutettaisiin yhdistyksen mukaan hyvä toimintatapa viranomaisvalvonnassa. Viranomaisten käyttämä Oiva-raportti taas mittaa alan toimijoiden onnistumista elintarvikelainsäädännön noudattamisessa.

Vieno on tarkoitettu sovellettavaksi kaikkeen valvontaan: elintarvikevalvonnan lisäksi myös esimerkiksi tila- ja tukivalvontoihin. Haemme tällä inhimillisyyttä ja maalaisjärkeä, Suomen Teurastamoyrittäjien sihteeri Kaarin Knuuttila toteaa.



V väheksyy, O ohjaa ja opettaa
Vienoon on luotu asteikko, jolla toimija voisi arvioida viranomaisen toimintaa. V viittaa väheksyvään ja vaikeaan suhtautumiseen, I taas on koodi ilkeilylle. E on epäilevä ja epävarma, N neutraali ja neuvova. Paras arvosana on O, joka opastaa, ohjaa ja opettaa. Sen jälkeen on mukava tavata uudelleen.

Samalla on luotu myös toimintaohjeita viranomaisille yhteistyön sujuvoittamiseksi. Niissä toivotaan muun muassa selkeää esittäytymistä käyntikortin kera, sekä selvitystä paikalla olon syystä.

Valvojan tulisi myös hallita valvomansa prosessi niin, että hänen arviointikykyynsä voi luottaa.



Kirjallinen aineisto käynnistä
Toimijat toivovat valvojan myös ilmaisevan paikan päällä selkeästi havaintonsa, ja keskustelevan havaitsemistaan puutteista tai korjausvaateista.

Toiveena on myös, että valvoja kertoisi, miten vakavia puutteet tai virheet ovat, ja millä aikataululla asiat tulee korjata. Käynnin yhteydessä viranomaisen tulisi jättää toimijalle kirjallinen aineisto käynnistä niin, että toimija tai tämän edustaja allekirjoittaa sen.

Esimerkiksi eläinsuojeluvalvonnoissa tilalle ei nykyisin jää mitään raporttia käynnistä ennen tarkastuskertomuksen saapumista, Knuuttila valottaa.
 
Back
Top