Seikkailuni politiikan ihmemaassa (oikeisto onkin vasemmisto ja semmosta)
Suurimmaksi osaksi elämääni politiikka on ollut minulle ihan täyttä hepreaa. Vuosien varrella useista yrityksistä huolimatta en saanut siitä mitään tolkkua. Asiat ovat alkaneet lopullisesti järjestyä mielessäni vasta viimeisen vuoden sisään ja
kaikki poliittiset kantani ovat muodostuneet sen kautta, että mitä *en* kannata. Ei sen kautta, että mitä kannatan. Tajusin jokin aika sitten, että tämä pitkälti johtuu käsitteiden täydellisestä hämärtymisestä. Vaati vuosien aktiivisen lukemisen, että viimein ymmärsin, että mitä oikeasti tarkoittaa vasemmisto, oikeisto ja liberaali/liberalismi. Erityisen vaikeaa minulle oli ymmärtää käsitteitä oikeisto ja liberalismi ja nämä ymmärsin lopullisesti vasta viimeisen puolen vuoden sisään.
Syynä on se, että mediassa käsitteet oikeisto ja liberalismi on hämärretty ihan täysin ja jokapäiväisessä viestinnässä käsitteillä tarkoitetaan jotakin ihan muuta kuin mitä ne oikeasti tarkoittavat. Minä en ole ainoa, kenelle käsitteet ovat epäselviä. Ei tarvitse kauheasti uutisia ja niiden kommenttiosastoja selailla, kun selviää, ettei niitä ymmärrä moni muukaan.
En ole lähtöisin sellaisesta kodista, missä politiikasta olisi aktiivisesti keskusteltu tai missä olisi aktiivisesti osallistuttu jonkin puolueen toimintaan. Ensi kosketukseni politiikkaan oli yläasteella yhteiskuntaopin tunnilla, kun meidän piti ryhmätyönä vierailla suomalaisten puolueiden nettisivuilla, tehdä tiivistelmä heidän ajamistaan asioista ja vertailla puolueita keskenään. Kyseinen ryhmätyö jäi minulle erittäin voimakkaasti mieleen, sillä olin jo ihan alusta asti täysin hämmentynyt. Puolueiden sivuja (pinnallisesti) selailtuani tulin siihen lopputulokseen, että
jokaikinen puolue ajaa täysin samoja asioita. Kaikki huutelivat vähäosaisten ja lapsiperheiden puolesta. En ymmärtänyt, että mitä järkeä on edes järjestäytyä puolueiksi, jos kaikki ovat muutenkin samaa mieltä kaikesta. Mitä eroa puolueilla muka edes on? Ainoa poikkeus oli Vihreät, joka ainoana nosti tapetille ympäristöasiat. Siksi vuosia ajattelin olevani Vihreiden semi-kannattaja, sillä luonto on minulle ollut aina tärkeä.
Myöhemmin hämmennyin vain lisää, kun kaikenlaiset punavihreät sateenkaarikaverini kutsuivat itseään liberaaleiksi ja tekivät pesäeron konservatiiveihin. Eli liberaalius ja konservatiivius olisivat jotenkin janan vastakkaiset ääripäät. Olin tässä kohtaa jo huomannut olevani heidän kanssaan siitä ja siitä eri mieltä, joten aloin ajatella, että en taida olla liberaali alkuunkaan. Seuraavaksi ihmettelin sosialismia ja kansallissosialismia. Jos sosialistit ovat vasemmistoa ja kansallissosialistit oikeistoa, niin mitä eroa on sosialismilla ja sosialismilla? Listasin ylös joitakin arvojani ja huomasin, että yksikään puolue ei ole kanssani samoilla linjoilla. Tulin siihen lopputulokseen, että minulle ei ole puoluetta.
Vuonna 2012 törmäsin ensimmäistä kertaa asiablogeihin. Imauduin niiden maailmaan aivan täysin ja joinakin päivinä en tehnyt juuri muuta kuin kahlasin järjestelmällisesti läpi joitakin suosikkiblogejani. Lopun aikaa tuijotin talousdokumentteja Youtubesta. Törmäsin blogeissa myös yleisaiheisiin, kuten filosofian ja politiikan historia, ja jatkoin lukemista kirjastossa lukien näiden aiheiden oppikirjoja sekä muutamien suurien nimien teoksia. Tässä kohtaa minulle tuli aika selväksi, miten
vähän ymmärrän mistään mitään ja miten
ratkaisevan tärkeää on ymmärtää näistä asioista edes perusteet ennen kuin lähtee mukaan yhteiskunnalliseen keskusteluun.
Kaiken tämän opiskelun lopputuloksena heräsin Matrixista. Tajusin, miten minulle on kersasta asti ainoastaan valehdeltu useiden eri tahojen toimesta useasta eri aihealueesta. Olin hyvin vihainen, enkä sen jälkeen ole voinut voimattomana katsoa sivusta, kuinka hulluus etenee. Liityin erääseen poliittiseen puolueeseen ja olen seurannut aktiivisesti poliittista keskustelua erityisesti lukuisissa Facebookin ryhmissä ja asiablogeissa puolueen sisältä sekä ulkoa.
Kuten kirjoituksen alussa mainitsin, koko poliittinen kantani on muodostunut sitä kautta, että mitä *en* kannata. Ajauduin aika nuorena vihervassari- ja sateenkaariporukoihin ja kannatin heidän juttujaan aikoinaan. Mieleni muuttui, kun opin maailmasta ja ihmiselämästä kasvaessani lisää ja huomasin, että asiat eivät olekaan niinkuin kuvittelemme niiden olevan tai haluaisimme niiden olevan. Minulla ei kuitenkaan ollut monestakaan asiasta kovin vahvoja tai selkeitä mielipiteitä. Vain isot pääpiirteet olivat selkeitä (esim. ateismi ja ei-heterous), mutta siihen se jäikin. Kun yritin tehdä vaalikonekyselyä, niin vastasin yli puoleen kysymyksistä ”en osaa sanoa”. Vasta kasvaessani huomasin tietyt asiat tosiksi tai epätosiksi ja rankan itsetutkiskelun ja filosofian opiskelun jälkeen sain listattua joitakin arvojani. Niiden pohjalta olen sitten kehittynyt. En ole vieläkään mikään politiikan ekspertti ja moneen suureen kysymykseen en voi muuta todeta kuin ottia tuota. Blogosfääri on täynnä minua paljon fiksumpia ja kyvykkäämpiä kirjoittajia. Minulla on vain muutamia hyvin vahvoja mielipiteitä, jotka perustuvat välittömään omaan kokemukseeni, ja huomasin, että juuri niistä asioista puhutaan hyvin vähän tai ei lainkaan. Siksi tämä blogi.
Olen poliittisissa piireissä ihmetellyt sellaisia tyyppejä, jotka ovat vasta teinivuosillaan tai kahdenkympin ihan alkupäässä ja heillä tuntuu olevan hyvin selkeät mielipiteet ja kannanotto jokaiseen asiaan maan päällä. Esimerkiksi Perussuomalaisten Nuorten
Tiina Palovuori on tällainen. Kyseinen likka on vasta 21-vuotias ja hän on jo Perussuomalaisten Nuorten varapuheenjohtaja (sitä ennen ollut aluepiirin puheenjohtaja), kirjoitellut painavaa asiaa
blogissaan ja edustanut telkkarin keskusteluohjelmissa asti. Itse olen useita vuosia häntä vanhempi ja kantani ovat vasta nyt saavuttaneet sellaisen pisteen, että osaan sanoa jotenkuten, että minkälaiseen suuntaan kallistun ja moneen asiaan en vieläkään suostu ottamaan kantaa (esim. pitäisikö homojen saada mennä naimisiin, vaikka avioliittoasioihin muuten kyllä olen ottanutkin kantaa). Omat kantani ovat pitkällisen oppimisen ja elämänkokemuksen kasaantumisen lopputulos ja minusta on hyvin erikoista, että jollakulla Tiinan ikäisellä voi olla niin selkeät mielipiteet. Koen usein, että olen tavanomaista hitaampi yksilö. Ehkä oikeasti olenkin.
Trendi on ollut koko ajan se, että mitä vanhemmaksi tulen, sitä konservatiivisemmaksi tulen. Olen huomannut monen asian suhteen, että ihminen on yllättävän biologinen olento eli meillä on oma lajityypillinen käyttäytyminen niinkuin millä tahansa eläinlajilla, vaikka emme suurimman osan aikaa ole tästä edes lainkaan tietoisia. Monet ihmisen kulttuurilliset piirteet pohjautuvat biologiaan eli kulttuuri on ikiaikojen saatossa muovautunut sellaiseksi kuin se on, koska biologiset taipumukset. Kulttuuri ei ole sattumaa ja katsomalla taaksepäin historiaan voimme oppia todella paljon ihmisestä lajina ja siten myös itsestämme. Ihminen ei ole todellakaan
tabula rasa ja meitä ei voi ehdollistaa ihan mihin tahansa. Lajityypillinen käyttäytyminen sitten kuitenkin lopulta puskee esiin ja kaikki yrityksemme osoittautuivat täysin turhiksi ja hedelmättömiksi. Joudumme aina lopulta alkupisteeseen, joten paljon järkevämpää olisi vain hyväksyä se, että mitä olemme, ja mennä sen pohjalta, syleillen sitä. Ihminen saattaa aidosti uskoa esimerkiksi ”edistykseen” ja että nyt alkaa ns. uusi aika, jolloin se ja se lakkaa olemasta yms. ja hänen saattaa olla mahdoton hyväksyä omaa biologiaansa. Omaa biologiaa vastaan taisteleminen kuitenkin sitten aiheuttaa hämäriä oireita, jotka tuntuvat mystisiltä ja selittämättömiltä, mutta jotka lopulta selittyvät lajityypillisellä käyttäytymisellä (esim. länsimaalaisten naisten hakeutuminen hyvin patriarkaalisista kulttuureista kotoisin olevien miesten seuraan, masennuksen aalto ja tyhjyyden, tarkoituksettomuuden tunne länsimaissa).
Minulla ei ole koskaan ollut oikeistolaisia tuttavia, mutta vasemmisto on minulle tullut tutuksi käytännön kautta. Minulla on tiettyjä mielenkiinnon kohteita ja hakeuduin jo nuorena niitä harrastavien muiden ihmisten sekaan lähinnä Internetin välityksellä. Jostakin syystä nämä piirit ovat kokonaan vassareiden kansoittamia. Vasemmisto Suomessa tällä hetkellä (Vasemmistoliitto, Vihreät ja ilmeisesti ainakin jossain määrin Piraattipuolue) on pitkälti porukka, jonka ajatusmaailmaan nivoutuu sosialismi, homoagenda, genderideologia, feminismi, monikulturismi sekä ympäristöliike. Ja ainiin, kovin huumemyönteistä jengiä siellä on myöskin. Suurin osa tutuistani ovat juurikin näitä asioita tunnustavia ja jos henkilö ei näistä viidestä tunnusta yhtä tai kahta, niin loput ainakin tunnustaa. Maahanmuuttokriittisiäkin ja feminismivastaisiakin vassareita on olemassa, mutta joukkona tarkasteltaessa he edustavat juurikin noita listaamiani asioita.
Henri Heikkinen on kirjoittanut, että koko Suomessa ei ole oikeistoa sanan varsinaisessa merkityksessä ja kaikki poliitikot häntä itseään, Elina Lepomäkeä ja Wille Rydmania lukuunottamatta ovat erivärisiä
sosiaalidemokraatteja. Hän esittää asian hyvin selkeästi
blogissaan, joten tutkaile sieltä. Kyllä, edes median niin kovasti parjaavat ”äärioikeistolaiset” Perussuomalaiset eivät ole oikeistolaisia. Tämä aiheutti itsessäni ahaa-elämyksen ja ymmärsin, miksi minun on ollut niin hirveän vaikea ymmärtää, mitä oikeisto tarkoittaa. Sitä ”äärioikeistoa”, mistä mediassa puhutaan, ei ole oikeasti olemassa. Natsit eivät ole oikeistolaisia. He ovat vasemmistolaisia. ”Äärioikeisto” on siis tosiasiassa äärivasemmisto. Natsismin toinen nimitys on kansallissosialismi eli natsismi on nimensä mukaisesti sosialismia, jossa paino on kansakunnassa. Vieraile huviksesi
uusnatsien nettisivuilla ja lue sieltä, miten he
itseään kuvaavat. Natsismi on sosialismia, jossa painotetaan kansakunnan merkitystä sekä joitakin konservatiivisia arvoja (esim. perhe ja sukupuoliroolit). Vastaavasti esimerkiksi Vihreät ja Vasemmistoliitto edustavat sosialismia, jossa painotetaan eläinten ja homojen oikeuksia sekä kansakunnan merkityksettömyyttä (monikulturismi). Sosialismilla ja sosialismilla on siis vain aste- ja painotuseroja.
Asioita hämärtää vielä se, että ns. vihersosialistit (Henri Heikkiseltä pöllitty termi, erotuksena kansallissosialismille) kutsuvat itseään liberaaleiksi.
Wikipedian mukaan:
”Liberalismi (lat. liber ’vapaa’) on ideologia tai poliittinen suuntaus, joka pitää keskeisenä arvonaan vapautta jostakin ja vapautta johonkin.” Täytyy erottaa keskenään talousliberalismi ja arvoliberalismi eli täten vihersosialistit olisivat arvoliberaaleja, sillä he painottavat yksilön oikeutta määritellä itse itsensä ja yksilön vapautta kaikenlaisista ”kahlitsevista” normeista, kuten sukupuoliroolit, heteronormatiivisuus tai perinteinen perhemalli. Mutta Wikipedia jatkaa:
”Liberalismi etsii yhteiskuntaa, jota kuvaa yksilöiden ajatuksenvapaus, rajoitteet hallituksen ja uskonnon vallassa, lain voima, vapaa ajatustenvaihto, vapaaseen yrittäjyyteen perustuva markkinatalous sekä läpinäkyvä hallinto. --- Kaikki liberaalit kuitenkin kannattavat vapausoikeuksia kuten yhdistymisvapautta, laajaa sopimusvapautta ja elinkeinovapautta, sananvapautta, lehdistönvapautta ja liikkumisen vapautta, vapautta orjuudesta, pakkotyöstä ja väkivallasta, uskonnonvapautta ja yksityisomistusoikeuksia eli laajaa henkilökohtaista ja taloudellista vapautta.”
Moni ns. suvaitsevaisten toilailuja seurannut onkin huomannut, että suvakit ovat tosiasiassa äärettömän suvaitsemattomia. ”Suvaitsevaisuus” on ideologia, jossa on selkeät arvot ja ihanteet sekä hyvä/paha -jako. Suvaitsevainen suvaitsee vain niitä, jotka ovat hänen kanssaan samaa mieltä. Eri mieltä olevat ovat yksinkertaisesti väärässä ja pahoja, eivät pahimmassa tapauksessa edes ihmisiä enää, ja heidät pitää vaientaa ja heille voi tehdä ihan mitä tahansa. Olen nähnyt suvakkien demonisoivan eri mieltä olevat aivan järkyttävällä tavalla. Suvakki ei pelkästään ole kanssasi eri mieltä, vaan hänestä olet paha epäihminen, sinun mielipiteesi tulee lailla ja pakkokeinoilla kieltää ja sinut vaientaa.
Tämä ei ole liberalismia, vaan *totalitarismia*. Itseään liberaaliksi kutsuva vihersosialisti ei tiedä, mitä liberalismi on.
Hän on totalitaristi. Tästä syystä nykyään törmää käsitteeseen ”klassinen liberalismi”, jolla halutaan tehdä pesäero tähän vääristyneeseen vihervasemmistolaiseen ”liberalismiin”. Amerikassa ns. oikeat liberaalit ovat alkaneet käyttää itsestään nimitystä libertaari eli libertarian.
Itselleni oli hyvin vaikeaa ymmärtää, mitä liberalismi käytännössä tarkoittaa, sillä en ymmärtänyt, mitä vapaus käytännössä tarkoittaa. Ymmärsin sen luettuani
Harry Brownen legendaarisen kirjan
How I found freedom in an unfree world. Kirjassaan Browne kuvaa konkreettisia vapaita ja epävapaita tilanteita sekä esittää tapoja ratkaista ne. Useimmat epävapautta aiheuttavat asiat ovat Brownen mukaan päämme sisällä eli todellisuudessa meitä ei kahlitse mikään muu kuin oma haluttomuutemme tai kyvyttömyytemme tehdä asioille mitään. Tämän ymmärtäminen on ratkaisevan tärkeää vapauden käsitteen ymmärtämisen kannalta. Kun ymmärrät tämän, niin kaikki sinua tähän asti sitoneet kahleet putoavat pois ja ymmärrät, mistä liberalismissa on loppujen lopuksi kyse. Vassarit toitottavat siitä, miten yhteiskunta yrittää kahlita tai sortaa joitakin ihmisryhmiä, esimerkiksi homoja ja naisia ja köyhiä. Kuitenkin katsomalla ympärillesi tajuat, että jokainen näistä ihmisryhmistä on vapaa tekemään mitä haluaa. Mikään laki ei sido naista, homoa tai köyhää. Nainen voi tehdä ihan samoja asioita kuin mieskin, jos vaan haluaa ja kykenee. Homo saa homoilla. Köyhä voi opiskella uuden parempipalkkaisen ammatin tai lukea netistä, miten osakesijoitus toimii, tai pähkäillä uuden mullistavan bisnesidean. Ei meillä ole mitään yhteiskunnan kahleita. Katsomalla historiaan ymmärrät tätäkin paremmin ja asiat asettuvat perspektiiviin: vielä vähän yli sata vuotta sitten naisella ei ollut samoja yhteiskunnallisia oikeuksia kuin miehellä eli hän oli koko ikänsä vajaavaltainen vähän samaan tapaan kuin lapsi nykyään ja tarvitsi koko ikänsä ”huoltajan” (joka oli isä, veli tai yleisimmin aviomies). Homous oli aikoinaan laitonta, sitä pidettiin sairautena ja homoilusta saattoi joutua vankilaan. Aikoinaan rikkailla oli eri oikeudet kuin köyhillä, esimerkiksi päästäkseen tiettyihin kouluihin tai tiettyihin korkeisiin virkoihin piti sinun olla aatelinen (ja aateluus on synnynnäistä, sinä joko synnyt aateliseksi tai sitten et. Se ei ole valinta- tai kyvykkyyskysymys).
Olen arvokonservatiivi ja talousliberaali. Arvokonservatiivius johtuu siitä, mitä juuri yllä selitin, eli kulttuuri ei ole kehittynyt sattumalta ja ihminen on mitä on. Talousliberaalius johtuu siitä, etten voi mitenkään päin hyväksyä sosialismia. En osaa kunnolla sijoittaa itseäni vasemmisto-keskusta-oikeisto -akselille, mutta sen tiedän, että vasemmistolainen en missään nimessä ole.
Miksi?
Vasemmistolle on tyypillistä ns. herraviha eli rikkaana ja menestyvänä oleminen olisi jotenkin lähtökohtaisesti väärin ja kaikki rikkaat ihmisinä pahoja tai vähintään mulkkuja. Tätä kautta myös kaikki varakkaisiin ihmisiin liitetyt asiat ja ilmiöt (esimerkiksi tietyt harrastukset) ovat lähtökohtaisesti pahoja tai epätoivottavia. Tarkoitan tässä ”herralla” ketä tahansa astetta varakkaampaa ihmistä, en siis varsinaisesti mitään superrikkaita tai ”hienoja” ihmisiä, mukahienoista puhumattakaan.
Toinen vassareiden piirre on jatkuva toisten ihmisten tai ihmisryhmien syyttäminen omista ongelmista. Jos jollakulla menee huonosti, niin se on jonkun sortavan ihmisryhmän, kuten kapitalistien, pörssikeinottelijoiden tai patriarkaatin, syy. Tai sitten vaikka huonojen opettajien, koulukiusaajien tai mulkkujen vanhempien syy. Mutta ei tietenkään ikinä ihmisen itsensä ja hänen huonojen tapojensa ja asenteidensa syy. Ja koska vassari on uhri, tulee jonkun ulkopuolisen, yleensä yhteiskunnan, auttaa häntä tai pelastaa hänet. Tämä on sitä kuuluisaa sortorakenne- ja uhriutumisajattelua eli vassari ajattelee yhteiskunnan rakentuneen siten, että joku ihminen tai ihmisryhmä on aina sorretun asemassa ja joku toinen sortajan asemassa. Minulla on ollut ihan uskomattoman veteliä ja aloitekyvyttömiä tuttuja, jotka eivät laita tikkua ristiin elämänsä eteen. Ovat saattaneet olla vuosikausia työttöminä ja päivästä toiseen valittavat, miten kaikki on paskaa ja perseestä, mutta eivät koskaan tosissaan yritäkään hakea töitä tai keksiä jotakin mielekästä tekemistä. Vassari ei puhu puolella sanalla siitä, että ihminen on vapaa ottamaan vastuun omasta elämästään ja tekemään asioiden parantamiseksi jotain. Sen sijaan, että vassari lopettaisi ajattelemasta itseään uhrina, hän voisi todeta ”paska reissu, mutta tulipahan tehtyä” ja suunnata ajattelunsa kohti sitä, että miten paskasta pääsee eroon. Kuten totesin yllä: kun ymmärrät, että olet ihan oikeasti vapaa tekemään mitä haluat eli olet vapaa tekemään jotakin paskasta poispääsemiseksi, eikä mikään laki tai ihminen oikeasti pakota sinua olemaan siellä, missä nyt olet, niin
kaikki sortorakenteet lakkaavat olemasta.
Olen itse ollut koko ikäni köyhä ja minulla on taustalla kaikennäköisiä psyykkisiä ja sosiaalisia ongelmia. Olen tehnyt pelkkää matalapalkkaista paskatyötä ja iso osa energiastani on vuosien ajan mennyt siihen, kun olen yrittänyt olla normaali, toimiva ihminen. Minulla on kuitenkin ollut aina palava halu kehittyä ihmisenä ja menestyä elämässä. En pysty mitenkään ymmärtämään herravihaa. Menestyminen ja rikastuminenhan ovat
tavoitteita. Menestyneet ihmiset ovat ihailtavia. En ole ikinä voinut vihata herroja, sillä minä haluan OLLA herra. En vaan tiedä, että miten, mutta minä otan siitä selvää. Tai kuolen yrittäessäni. Olen ala-asteelta asti yrittänyt kuumeisesti miettiä toimivaa bisnesideaa ja minulle on kertynyt erilaisia suunnitelmia useiden kansioiden verran.
Vassarin mielestä rikas on paha ja on oikeudenmukaista, että rikkaat verotetaan kuiviin köyhien puolesta. Ei helvetissä. Ei raha sada taivaalta. Ei vauraus ole mitään sellaista, mikä vaan sattuu putoamaan jonkun syliin ja jonkun toisen ei. Vauraus ei usein ole sattumaa, vaan sen eteen täytyy tehdä hyvinkin paljon töitä. En helvetissä hyväksy sellaista yhteiskuntaa, missä minun olisi kiellettyä tavoitella vaurautta ja sitten se vauraus, jonka puolesta olen taistellut vuosikaudet, otetaan minulta pois, koska on epäoikeudenmukaista, että minulla on rahaa ja jollakulla toisella ei. Olen nähnyt paljon sellaisia ihmisiä, joiden huono talous- tai elämäntilanne on pitkälti heidän itsensä aiheuttamaa. Minä en ole yhtään mitään velkaa noille ihmisille. Jos ei töitä tee, ei syömänkään pidä.
Nallekarkit ei mene tasan joo. Se on valitettava tosiasia, että emme elä täydellisessä maailmassa. Aina on ollut ja tulee aina olemaan niitä, jotka syntyvät huonompiin olosuhteisiin kuin toiset. Se ei kuitenkaan ole kenenkään vika. Ei huono-osaisen ihmisen kuten ei hyväosaisenkaan, eikä yhteiskunnan. Sille ei mahda mitään, että ihmiset ovat erilaisia, ja jonkun äiti on psykoottinen narkkari, kun jonkun toisen äiti on kuningatar. Me emme mahda lähtökohdillemme mitään, mutta meillä on kaikki mahdollisuudet pyrkiä huonoista oloista pois. Se ei aina ole mitenkään helppoa, mutta se on mahdollista. Loppu on sinusta kiinni. Rakastan ”ryysyistä rikkauksiin” -tarinoita. Näitä tapauksia on ollut oikeassa elämässä koko maailman sivu. Tykkään lukea niitä ja ottaa niistä mallia ja toivoa omaan elämääni. Vaikka minulla on ollut ongelmia, niin olen tehnyt hirveästi töitä sen eteen, että pääsisin ongelmista eroon. Se vassarien ajatusmaailma, että jotenkin vaan hyväksytään, että itsellä on kaikki aina vaan paskaa, ollaan täysin sokeita mahdollisuuksille ja ratkaisuille ja joko huudetaan sängynpohjalta yhteiskuntaa apuun tai lähdetään marssimaan jotain kuviteltua sortajaa vastaan, on minulle aivan käsittämätön.
Aikuinen ihminen on kykenevä ottamaan vastuun itsestään. Hänen TÄYTYY ottaa vastuu itsestään. Kukaan muu ei sitä voi tehdä, eikä pidäkään. Kasvakaa vastuullisiksi aikuisiksi, lakatkaa ajattelemasta itseänne uhreina ja alkakaa miettiä, että mitä asioille voisi tehdä. Maailma on mahdollisuuksia täynnä.
