Kärkipoliitikkojen vahtimisketju

http://yle.fi/uutiset/matti_vanhane...nattaa_suhtautua_ennakkoluulottomasti/9069306
Matti Vanhanen Venäjän neuvottelukutsusta: "Kannattaa suhtautua ennakkoluulottomasti"
Venäjän puolustusministeriö kutsuu Nato-maiden edustajia konsultaatioihin Moskovaan syyskuussa. Vanhasen mukaan Suomella ja kolmella Baltian maalla on historiallista allergiaa sotilaallista konsultaatiota kohtaan.

"Lautakasa" masa on siis tätä mieltä...
Unohtakaa Väyrynen... Matti on se uusi Kekkonen jos vielä presidentiksi pääsee.
 
Vanhana jyväskyläläisenä saa taas vaihteeksi hävetä näitä kotikaupungin Matteja. Deeku tappi kun hiljenee, niin kuivasuu hujoppi ottaa paikan naamapalmujen aiheuttajana.
 
Jos hyvää puolta haetaan, niin seuraava pressanvaali on selkeä linjavaali jonka nykyinen Ylipäällikkö voittaa. Heinäluoma ja Vanhanen näyttävät karvansa.

Venäjä ehtii revetä liitoksistaan joko sisään tai ulos, toivotaan että tämä olisi alku jonkinlaiselle poliittiselle tervehtymiselle.
 
Se oli Esko Aho silloin eka kerralla.
Minun piti aikanaa soittaa isäukolle että "sano sinä kummalle kusipäälle ääneni annan kun en ole keksinyt kumpi on pienempi paha. Isäukko sanoi: onhan se Aho kepulainen ketku ja täysi mulkku mutta Halonen on niin vannoutunut demari että se on vielä suurempi paha eli äänestä Ahoa vaikka kuinka tekee pahaa." No näin tein, ei riittänyt ja historia osoitti kuinka oikeassa Isä-ukkoni olikaan.
 
Jos hyvää puolta haetaan, niin seuraava pressanvaali on selkeä linjavaali jonka nykyinen Ylipäällikkö voittaa. Heinäluoma ja Vanhanen näyttävät karvansa.

Venäjä ehtii revetä liitoksistaan joko sisään tai ulos, toivotaan että tämä olisi alku jonkinlaiselle poliittiselle tervehtymiselle.

Määrätty taho tulee tekemään kaikkensa, että länsikytkentä ja edes valtaosin itsenäinen linja katkeaa. Tulee mutaa, trollausta ja likaiset vaalit. Ja piiperöt nostavat vielä jonkun "ilmiön". No se on sen ajan murhe.
 
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000001233051.html
Ministeri Grahn-Laasonen järjesti liki neljän tonnin illanistujaiset: ”En tiennyt tilaisuuden kustannuksista”

Opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen (kok) myöntää, että Suomen lukiolaisten liiton ex-puheenjohtajille järjestetty illallinen oli liian tyyris.

jaha, korpit ja korppiensilmät... Tietämättömyyteen ei saa vedota oikeusjärjestelmässämme, eroaakohan?? Tuskin, kun "maan tapa" edellyttää kunnon ylöspitoa...
 
Nyt politiikko oli rehellinen kun sanoi en tiennyt toivotavasti olisi yhtä rehellinen ja antaisi pakkansa niille jotka tietävät ja osaavat.

TB Man :solthum:
 
Tuli tuosta uutisesta mieleen että aina kun uutisoidaan esimerkiksi ministerien uusista virka-autoista, niin kommentteihin ilmestyy aina "herrat ostaa taas uusia autoja meidän rahoilla", "eikö herroille mikään riitä", herrat sitä, herrat tätä. Sama homma kun puhutaan kansanedustajien palkkojen nostamisesta. Kellään ei ole sen vertaa ymmärrystä että huomattaisiin että ne autot ja palkat vie valtion budjetista marginaalisen osan ja hyvillä palkoilla pyritään varmistamaan ettei suurimmalle osalle kansanedustajista tule kiusausta hankkia lisäansioita ottamalla lahjuksia.

Nämä katkerat ja kateelliset olisivat tyytyväisiä varmaan vasta sitten kun ministerit kulkisivat virkamatkansa maitokärryllä, josta on toinen kumi puhki, pukeutuisivat repaleisiin tuulipukuihin ja joutuivat hakemaan toimeentulotukea kun kansanedustajien ja ministerien palkat oltaisiin laskettu alle työttömyyspäivärahan. Iltaisin hallitus voisi kokoontua vaikka jossain hiekkamontulla kuormalavoista tehdyn nuotion valossa, kun se eduskuntatalokin tulee niin kalliiksi herroja varten korjata. Tauoilla voitaisiin maistella näkkäriä ja lasolia.

Tietenkään valtion varojen holtitonta käyttöä ei saa sallia, eikä sitä voi perustella tietämättömyydellä. Ministerin pitäisi kyllä olla tietoinen kustannuksista.

Tulipas taas kitkerän makuinen teksti, mutta joskus syljettää ihmisten kyvyttömyys nähdä asiat laajemmassa perspektiivissä :oops:
 
Ei tuossa olisi mitään vikaa, minun mielestäni. :)
Sinne vaan, rautatieaseman laiturille illalla ja saisivat tuntea samalla, että miten omat päätökset workkii sitten reaalitaloudessa ja reaalielämässä. Nythän poliitikot elävät kaikki norsunluutorneissa, eikä niitä kiinnosta tavisten elämä! :)
 
Mitä ne tekee virka-autoilla kun saa ilmaiseksi matkustaa taksilla ja yleisillä. Ja kaiken lisäksi vielä saa kulukorvauksia.
 
Olen itsekkin sitä mieltä että monet poliitikot eivät tunne sen porukan arkea, jolla menee huonosti. Kuinka voisivatkaan tuntea kun heillä on mennyt tavallisesti hyvin ainakin sellaiset pari, kolmekymmentä vuotta, ei tuttavapiiriinkään usein kuulu ketään vähäosaista.

Toisaalta en usko että läheskään kaikki kansanedustajat olisivat jotenkin irtautuneet normaalielämästä. Ei voi edellyttääkään että poliitikoilla voisi olla henkilökohtaista kokemusta kaikesta siitä mihin heidän päätöksensä vaikuttavat. Heidän pitää vain luottaa parhaaseen kulloinkin saatavissa olevaan tietoon.
 
Maakuntamatkat on varmaan helpointa tehdä omalla autolla, sillä eri alojen ministerit joutuvat matkustamaan aika paljon. Eivät ne muutenkaan aivan tyhjänpantteja ole, vaan hekin tekevät ihan tosissaan töitä virka-aikojen ulkopuolellakin. Ei varmasti niitä helpompia töitä ja edukin sen mukaisia.

Huonoja ministereitään tietysti on, on ollut ja tulee olemaan. Mielestäni hyvästä työstä pitäisi saada kunnon korvaus, mutta huono ministeri ansaitsee tulla vaihdetuksi.
 
Olen itsekkin sitä mieltä että monet poliitikot eivät tunne sen porukan arkea, jolla menee huonosti. Kuinka voisivatkaan tuntea kun heillä on mennyt tavallisesti hyvin ainakin sellaiset pari, kolmekymmentä vuotta, ei tuttavapiiriinkään usein kuulu ketään vähäosaista.

Toisaalta en usko että läheskään kaikki kansanedustajat olisivat jotenkin irtautuneet normaalielämästä. Ei voi edellyttääkään että poliitikoilla voisi olla henkilökohtaista kokemusta kaikesta siitä mihin heidän päätöksensä vaikuttavat. Heidän pitää vain luottaa parhaaseen kulloinkin saatavissa olevaan tietoon.
Paska ne mitään luota mihinkään. Tekevät oman- ja lähipiirin edun mukaisia päätöksiä. Kansalaisille ja maan edulle se ja sama... Nähdäänhän se miten henkilöt muuttuvat, kun pääsevat arkadianmäelle. Alkaa lähipiiri ajaa bemareilla ja mersuilla, sekä pisnekset kasvaa!
 
Onko tuohon Seppo Huhtaan kosketuspintaa?

Tykkään asioista mistä kirjoittaa, mutta en sitten yhtään tyylistä. Joka sana on kuin ammuksen antamista suvaitsevaistolle. Aivan liikaa isolla kirjoitettuja sanoja ja huutomerkkejä. On se nyt vähän siistimpää ollut, että ehkä joku huomauttanut.Kiihko paistaa liikaa ja hullun leima vaanii nurkan takana.

Mikä siinä muuten on että ketään järkeväsi artikuloivaa ei ole löytynyt näihin hommiin? Paitsi Halla-Aho, mutta hänet on ajettu maanpakoon.

Seppo Huhta
2 t ·
VIHREÄT (VIHA) NUORET HALUVAT LAILLA KIELTÄÄ DEMOKRATIAN

Toki tietenkin nämä pikkupaskalajät verhoavat sen "rasismin vastustamiseen". Mutta,kun katsoo heidän ehdotustaan tarkemmin niin toteutuessaan se tarkoittaisi sellaisia tulkintoja,että esimerkiksi Rajat kiinni-liikkeen kokoontumiset ja mielenosoitukset tulisivat kielletyiksi.Ja seuraavaksi kieltolistalla olisivat kaikki mielenilmaisut ja kokoo ntumiset joissa arvosteltaisiin esim. EU:ta tai mitään sellaista mikä on vihreiden ajamalla agendalla.

Näiden vihaa tihkuvien vihernuorten menettytavat ovat samat kuin Natsi- Saksan eli pikkuhiljaa nakerretaan perustuslain takaamia kansalaisoikeuksia ja perusvapauksia.

Vihreät Nuoret järjestö tulisi minusta kieltää jo senkin vuoksi,että se yrittää horjuttaa laillista yhteiskuntajärjestetystä ja harjoittaa maanpetoksellista toimintaa ja on vihajärjestö.

Voin sanoa,että mitä tunnen näitä vihernuoria niin he ovat ihmisinäkin hyvin samantyyppisiä -henkilöhistorialtaan-: eli mitättömyyksiä,jotka olivat kyllä usein "hyviä koulussa" mutta henkisesti laiskoja pitämään edes omaa puoltaan ,saatikka muiden ja nyt vähän "isompina" ovat löytäneet toisensa ja nyt sitten kostetaan "tyttöporukassa" kaikille niille "pojille" jotka eivät huomanneetkaan heitä,eivätkä huomaa vieläkään.

Ennen muuta vihernuoria yhdistää koskaan loppumaton teini-ikä ja teiniyden ehkä näkyvimmät merkit ovat : yhtäältä,että näyttää ja voi itseään käyttää kuin aikuista mutta mistään ei kanneta vastuuta.

Ja nämä samat kouluaikaiset kielikellot ovat jatkaneet aikuisempina samalla linjalla paitsi pahempina nyt keksitään vääriä tekoja :

kaikki mahdollinen kritiikki maahanmuuttoa kohtaan rangaistavaksi.

VIHERNUORET OVAT PAHEMPI LOISAKKI KUIN HITLERJUGEND

Sama ylimielinen pikkujuppijoukko vastustaa myös kansanäänestyksiä esimeriksi maahanmuutosta,eurosta ja EU:sta.

Sillä on oikein kaksi puheenjohtjaa,joista toinen on miehenpuoli,en sitten tiedä onko puolimies- se ja sama- mutta ylivoimainen enemmistö porukasta on käpykaartilaisten ikäluokkaa eli 20 - 30 ikäisiä sinkkunaisia. Eikös olekin jotenkin niin saatanan romanttista.

Eihän tässä ole pohjimmiltaan kysymys kuin ihan siittä ittestään,kaikki muu on kuorrutusta.

Olen minäkin näitä tavannut ja jututtanut ja se henkinen pimeys,se narsismi joka tuntuu olevan kollektiivinen - ja sehän on parantumaton sairaus - piirre vihernuorille,on yhteistä niille kaikille.

TAANTUMUSELLISIN RYHMÄ SUOMESSA SITTEN LAPUANLIIKKEEN

Nuoret ovat yleensä radikaaleja,eteenpäinsuuntautuneita niin kuin heidän järjestönsäkin. Mutta Vihreät nuoret ovat pimein ja epä-älyllisin joukko mitä maa päällään kantaa. On täysin käsittämätöntä,että nuoret,koulutetut suomalaiset ihmiset haluavat,että maamme taantuisi jonnekin yli tuhannen vuoden takaiseen barbariaan mutta niin vain vihernuoret haluavat.

VN :n NIMI TULISI OLLA : VIHANUORET

Yhteistä Lapuanliikkeen kanssa Vihanuorilla on se,että molemmat puhuivat / puhuvat Suomen edusta ja suomalaisten enemmistön tahdosta ja itsestään käytännöllisesti sen ainoana edustajana.

Kummankaan mielessä ei koskaan ollut eikä ole Suomen etu,eikä kummankaan takana Suomen kansan enemmistö.

Näille fasistisille,dikataatuuriin pyrkiville ja sitä ihannoiville liikkeille on yhteistä juuri tuo eli ne väittävät edustavansa kansan enemmistöä ja olevansa tulevaisuuden asialla ja siis ikään kuin positiivisia.

Mutta mitä tarjoavat VIHA Nuoret:kieltoja,rajoituksia, rangaistuksia,lisää maksettavaa,turvattomuutta,työttömyyttä,omaa nepotismiaan.

VIHANUORET HALUAVAT KIELTÄÄ MYÖS KOKOONTUMISVAPAUDEN

Kokoontumisvapaus on myös
yli 100 vuotta vanha,itse asiassa se tuli voimaan jo tsaari Nikolai II aikana Suomen suuriruhtinaskunnassa. Niin nämä röyhkimykset kehtaavat käydä jopa sen kimppuun. Vihanuoret käyvät siis myös sananvapauden kimppuun,äänioikeuden kimppuun,oikeudenmukaisuuden kimppuun, elikeinojen kimppuun,kaikkien toisella tavalla ajattelevien kimppuun. Vihernuorten agenda, tosiasiallisesti ainoa sellainen on VIHA ja mitä seuraa vihasta: Sota !

Sanalla sanoen VIHREISSÄ aatteen SAAPPAISSA kulkee KUOLEMA !!
 
Back
Top