Kärkipoliitikkojen vahtimisketju

Melko sakeeta..... Keskustan linja on jo nähty 2015->

”Keskustelu maahanmuutosta uhkaa taas hiiltyä Laura Huhtasaaren ulostulojen vuoksi”

Keskustan varapuheenjohtaja, kansanedustaja Antti Kurvinen kaipaa Suomen maahanmuuttopolitiikkaan ja keskusteluun maahanmuutosta ”keskustalaista linjaa”. Kurvinen haluaa rakentaa kolmannen vaihtoehdon suhtautumisessa maahanmuuttoon ”rajat kiinni” ja ”rajat auki”-linjojen väliin.

– Keskustelu maahanmuutosta uhkaa taas hiiltyä perussuomalaisten tulevan presidenttiehdokkaan Laura Huhtasaaren ulostulojen vuoksi. Huhtasaaren linjan maahanmuuttoon sekä kansainvälisyyteen voisi kiteyttää, että ”ämpäri päähän”. Hänen kantansa vaikuttaa olevan Suomen eristäytyminen, rajojen tiukka sulkeminen ja pelon lietsonta. Se ei vastaa keskustan arvoja ja politiikkaa.

Kurvisen mielestä ”punavihreät” uskovat, että rajakontrollin ja maahanmuuton säätelyn lopettaminen loisi ”jonkun maanpäällisen onnelan”.

– Punavihreät vaikuttajat haluaisivat ottaa Suomeen kaikki, jotka vain tänne jotenkuten pystyvät hankkiutumaan. On päivänselvää, että pienen maan kestokyvyllä on rajansa, linjaa Kurvinen.

Kurvisen mukaan keskustan linja on, että pidetään pää kylmänä mutta sydän lämpimänä.

– Mielestäni Suomen pitäisi pyrkiä ottamaan enemmän kiintiöpakolaisia ja vähentää turvapaikanhakijoiden määrää.

Kurvinen vaatii, että EU:n ulkorajat pitää tilkitä kuntoon.

– Tällä turvaamme Suomelle taloudellisestikin erittäin tärkeän vapaan liikkuvuuden EU:ssa.
 
No niin! Tavvvvja ja Li on just sellaisessa omanlaisessa porukassa ja toimii juurikin niin miten olettaisinkin tuollaisten ihmisten toimivan.......

Siellä on pallinaamaa, kaarnavene-miehet, sekopappi sun muut.. ei kiesus :mad:

19577050_10155730947599379_6602247461996019270_o.jpg

Mistä löytyy "turpo" joka tekee kaavion tuon joukkion yhteyksistä yliopistomaailmaan ja mediaan?

Entäs Tehtaankadulle :D
 
Kuva on otettu 'taiteilija' Jani Leinosen "Tottelemattomuuskoulun" avajaisissa Kiasmassa. Tässä vähän muka-niin-oikeamielisen-taiteilijan näkemystä tästä omasta projektistaan:

"”Yhteiskunnallista vaikuttamista voisi opettaa kuin lukemista ja laskemista ihmisille”, toteaa taiteilija Jani Leinonen. Ensi syksynä Kiasmaan nousee luokkahuone, jossa ihmisille opetetaan tottelemattomuuden aakkosia.

Leinosen alulle paneman projektin tavoitteena on opettaa ihmisille keinoja muuttaa maailmaa paremmaksi ja aktivoida ihmisiä poliittiseen sekä yhteiskunnalliseen toimintaan. Projektin yhteydessä järjestetään myös Leinosen taidenäyttely, jonka teokset toimivat esimerkkeinä luovasta aktivismista.

Tapahtuma pitää sisällään luentoja, työpajoja ja Slush-henkisen aktivismitapahtuman. Lisäksi projektin nimissä julkaistaan viisi kampanjaa ja yksi kansalaisaloite. Tottelemattomuuden aakkosia opettavat muun muassa rap-artisti Paleface sekä Madventures sekä Docventures-sarjoista tutut Riku Rantala ja Tuomas ”Tunna” Milonoff. Tapahtuma sopii kaikenikäisille – pääasia, että haluaa ja uskoo voivansa parantaa maailmaa
."

Jahas. Mitähän tapahtuisi, jos tuonne ilmaantuisi suomi ensin aktivistit oppilaiksi? Eivät vissiin voi estää ketään ottamasta osaa?
 
Taustoitusta kansanedustajien sopeutumiseläkkeestä. Mitenkä asia junailtiin vuonna 2005.

http://www.iltalehti.fi/politiikka/201708072200310696_pi.shtml


Lakimuutos oli tarkoitus sitoa eduskuntaan tulossa olleeseen isompaan työeläkelakipakettiin, mutta asia oli poliittisesti niin arka, ettei
Matti Vanhasen (kesk) ykköshallituksen toinen valtiovarainministeri Ulla-Maj Wideroos (r) uskaltanut esitellä sitä. Wideroos tiesi, että asiasta nousisi valtava haloo, joten "imagollisista syistä" asia käsiteltiin hallituksen esityksen sijaan eduskuntaryhmien puheenjohtajien lakialoitteena.

Lakialoitteen allekirjoittivat Timo Kalli (kesk), Ben Zyskowicz (kok), Satu Hassi (vihr), Päivi Räsänen (kd), Jouni Backman (sd), Martti Korhonen (vas), Christina Gestrin (r) sekä Raimo Vistbacka (ps).


Nykytilanne:


Sopeutumiseläkkeen kohtuullisuudesta on käyty viimeisten vuosien aikana eduskunnassa vain näennäistä keskustelua, jos sitäkään. Eduskunnan täysituntopöytäkirjoista löytyy hakusanalla ”sopeutumiseläke” yhteensä vain 49 osumaa vuosilta 1999-2016.


Perussuomalaisista kesäkuussa loikanneen Vesa-Matti Saarakkalan (uv) lakialoite sai vuonna 2013 taakseen 26 perussuomalaisten kansanedustajaa, mutta ei johtanut mihinkään.

Kuvaavaa on, ettei perussuomalaisten silloinen puheenjohtaja, sopeutumiseläkkeen piirissä oleva Timo Soini allekirjoittanut aloitetta. Aloitteesta puuttui myös perussuomalaisten silloisen eduskuntaryhmän puheenjohtajan ja nykyisen europarlamentaarikon Pirkko Ruohonen-Lernerin nimi.

Perussuomalaisten kansanedustaja Rami Lehto teki vastaavan aloitteen viime vuonna. Asia oli eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnassa, mutta sitä ei otettu käsittelyyn.

Valiokuntaa johtaa SDP:n Tuula Haatainen, joka sopeutumiseläkkeen piirissä. Niin ovat valiokunnan jäsenistä myös vihreiden Outi Alanko-Kahiluoto, SDP:n Anneli Kiljunen, kokoomuksen Sanna Lauslahti ja Sari Sarkomaa.

Kukaan edellä mainituista henkilöistä ei vastannut Iltalehden kysymyksiin siitä, pitävätkö he sopeutumiseläkettä kohtuuttomana ja olisivatko he valmiit muuttamaan lakia niin, että määräaikainen sopeutumisraha ulotettaisiin koskemaan myös ennen vuoden 2011 vaaleja valittuja kansanedustajia.
 
Iltalehden lainaus, kuten hansai teki, vääristää Orpon sanomaa.

Orpo painotti sanomaansa kehittämällä uuden version käsitteestä jakovara, jolla poliitikot viittaavat valtion budjetin osaan, jolle ei ole keksitty käyttöä, kun kaikki pakolliset menot on hoidettu.

- Selkeästi on ilmassa jakovaara, ajatellaan, että kun taloudessa menee paremmin, olisi tilaa uusille menoille. Sitä ei valitettavasti ole
 
Mika Lintilä on näköjään varteenotettava poliitikko. Ihmettelinkin, eikö Heliövaaralle tule mitään stoppia.

STT: Ministeri Lintilä haluaa muutoksia Finnairin hallitukseen

https://yle.fi/uutiset/3-9763666

Mielestäni Lintilä osoittaa vaan typeryyttään/kyvyttömyyttään, vaikka tottakai hänen ulostulonsa on politiikkaa.. Tämä jos mikä on sitä populismia.

Heliövaaran tekemisistä en tiedä. Mutta on mielenkiintoista nähdä mitä muutoksia Finnairin hallitukseen halutaan.
https://company.finnair.com/fi/finnair-yrityksena/hallitus
https://investors.finnair.com/fi/shareholders

Tottakai Suomen valtio voi vaihtaa hallituksen vaikka kokonaan..koska omistaa yhtiöstä reilut puolet. Mutta minkä virheen hallitus on tehnyt? Silloin kun pörssiyritys menestyy on ihan oikein palkita TJ:aa sopivalla tavalla. Mielestäni 120.000 summa eläkkeeseen on täysin mitätön korvaus. Siitä valtio saanee suurimman osa vielä verojen myötä takaisin omaan yhteiseen kassaamme.

Mutta, jää nähtäväksi kenet Lintilä haluaa erottaa hallituksesta? Pistääkö pihalle suomalaiset hallituksen jäsenet vain ruotsalaiset tai irlantilaisen tmv.. Valtion/ministerin puuttuminen tällaisen asian osalta pörssiyhtiön johtoon on täysin naurettavaa. Jopa hieman säälittävää.
 
Nyt kun katsoin tarkemmin niiin hansai lainasi suoraan IL:n otsikon. Joten IL tässä sortuu valheeseen otsikossaan.
 
Nyt kun katsoin tarkemmin niiin hansai lainasi suoraan IL:n otsikon. Joten IL tässä sortuu valheeseen otsikossaan.

Joo, se on selvää, että IL harjoittaa "klikki-journalistiikkaa". Toivottavasti niitä ei kuitenkaan tarkoituksella laiteta foorumille johtamaan harhaan.

Yleisesti: kannattaa olla varovainen erityisesti iltalehden kanssa. Itse en koskisi pitkällä heinäseipäälläkään.
 
Mielestäni Lintilä osoittaa vaan typeryyttään/kyvyttömyyttään, vaikka tottakai hänen ulostulonsa on politiikkaa.. Tämä jos mikä on sitä populismia.

Heliövaaran tekemisistä en tiedä. Mutta on mielenkiintoista nähdä mitä muutoksia Finnairin hallitukseen halutaan.

Heliövaara tuli omistajanohjausyksikön päälliköksi. Pelisilmä petti palkitsemisasioissa. Itse asiassa jo Juha Sipilä hermostui Finnairin hallituksen päätöksestä myöntää yhtiön toimitusjohtaja Pekka Vauramolle 130 000 euron vuotuinen lisäeläkemaksu.

Lisäeläkkeiden käyttäminen on nimittäin vastoin valtion omistajapoliittisia linjauksia, mikä seikka oli kyllä yhtiön tiedossa päätöstä tehtäessä. Mutta Finnair ei kertonut omistajaohjauksesta vastanneelle ministerille, joka silloin oli Sipilä. Ainakin Sipilä kiistää.

Finnairin omistajaohjausta harjoittavan valtion omistajaohjausosaston ja Finnairin toimittamat selvitykset ovat keskenään ristiriitaisia. Periaatteessa Finnair voisi päättää itse mutta valtion linjaus on toinen eikä tieto ole kulkenut avoimesti.

Se, onko Itävuoren ja Heliövaaran päiden laittaminen pölkylle juuri se oikea tapa, on tietenkin mielenkiintoinen kysymys. Kirjallisia selvityksiä on lennellyt ja Lintilä siivoaa sotkua.

Minusta se, että joku edes puuttuu "maan tapaan" on hyvä asia, vaikka totta kai tilanne tarjoaa mahdollisuuden huutaa kurkku suorana taikasanaa populismia. Ei Lintilä taida olla muuta kuin siivoamassa sotkua.
 
Nyt kun katsoin tarkemmin niiin hansai lainasi suoraan IL:n otsikon. Joten IL tässä sortuu valheeseen otsikossaan.

Iltalehti kirjoittaa: "Jakovaara", joka on lainaus Orpolta. Hetken hämäsi itseänikin, kun otsikoissa on toisessa vara ja toisessa vaara. Etenkin kun tuo jakovaara on ilmeisesti Orpon itse keksimä termi, enkä muista siihen ennen törmänneeni.

Ei kai tuossa valetta ole?
 
Mielestäni Lintilä osoittaa vaan typeryyttään/kyvyttömyyttään, vaikka tottakai hänen ulostulonsa on politiikkaa.. Tämä jos mikä on sitä populismia.

Heliövaaran tekemisistä en tiedä. Mutta on mielenkiintoista nähdä mitä muutoksia Finnairin hallitukseen halutaan.
https://company.finnair.com/fi/finnair-yrityksena/hallitus
https://investors.finnair.com/fi/shareholders

Tottakai Suomen valtio voi vaihtaa hallituksen vaikka kokonaan..koska omistaa yhtiöstä reilut puolet. Mutta minkä virheen hallitus on tehnyt? Silloin kun pörssiyritys menestyy on ihan oikein palkita TJ:aa sopivalla tavalla. Mielestäni 120.000 summa eläkkeeseen on täysin mitätön korvaus. Siitä valtio saanee suurimman osa vielä verojen myötä takaisin omaan yhteiseen kassaamme.

Mutta, jää nähtäväksi kenet Lintilä haluaa erottaa hallituksesta? Pistääkö pihalle suomalaiset hallituksen jäsenet vain ruotsalaiset tai irlantilaisen tmv.. Valtion/ministerin puuttuminen tällaisen asian osalta pörssiyhtiön johtoon on täysin naurettavaa. Jopa hieman säälittävää.

Kyllä se vaan on niin, ettei Suomen valtio voi toimia pörssiyhtiössä merkittävänä omistajana. Tuntuu olevan pidemmän päälle vaikeaa noudattaa osakeyhtiölain määräystä osakkeenomistajien yhdenvertaisuudesta ja arvopaperimarkkinalakia sekä samalla tehdä yleisesti hyväksyttävää omistajaohjauspolitiikkaa.
 
AVOIN KIRJE RAIMO VISTBACKALLE

Olen tuntenut Sinut, Raimo Vistbackan, yli kolmekymmentä vuotta. Tiedän kokemuksesta ja tosielämästä millaisesta miehestä on kysymys.

SMP: n konkurssissa pelastit monta kentän ihmistä. Moni muu ihminen ei olisi tehnyt pyöreitä päiviä tappion hetkellä auttaakseen jokaista vastuuhenkilöä. Ketään et hylännyt. Emme alistuneet, jatkoimme politiikassa.

Perustimme Perussuomalaiset yhdessä Urpo Leppäsen ja Kari J. Bärlundin kanssa vuonna 1995. Sinä, Raimo Vistbacka, olit puolueen ensimmäinen puheenjohtaja ja ainoa kansanedustaja.

Ilman Sinua, Raimo Vistbackaa koko puoluetta ei olisi olemassa. Pidit Perussuomalaiset eduskuntapuolueena yksin kahdeksan vuoden ajan. Viikot Helsingissä, joka toinen viikonloppu ympäri Suomea piirikokouksissa ja joka toinen viikonloppu kotona ja silloinkin oven täydeltä avunpyytäjiä. Ja Vistbacka auttoi. Puoluekantaa ei kysytty.

Sadat ihmiset saivat apua. Tämän vuoksi Sinut valittiin aina Eduskuntaan uudestaan oli puolueen kannnatus mikä hyvänsä. Annoit muille tilaa kasvaa.Eduskunnassa nautit arvostusta ja luottamusta yli puoluerajojen. Neuvoit ja autoit edustajia puoluekantaan katsomatta.

Sinut valittiin aina Eduskuntaan, kun olit ehdolla. Sama pätee kuntapolitiikassa.Suurilla äänimäärillä, laajalla luottamuksella. Sinä olet valtiopäivämies ja-neuvos. Elävä esimerkki maakunnan miehestä, joka ajaa alueensa ja asukkaidensa etua. Tuloksellisesti.

Tulet taustasta, joka auttaa omakohtaisesti ymmärtämään vaikeuksissa olevia ihmisiä. Tiedät, mitä menetykset ovat. Poliisin, varatuomarin ja vallesmannin tehtävät ovat mahdollistaneet kokemukset ja opetukset, koko elämän kirjon.

Miksi minä kirjoitan Sinulle maakuntalehdessä? Fiksu pohjanmaan kansa kyllä ymmärtää, miksi juuri nyt. Ja miksi ylipäätään.

Tässä ajassa on outoa, kunniantunto puuttuu. Monenlaiset politiikan kääpiöt ja netissä meuhkaavat räkätoteemit pullistelevat kuin sammakko härän edessä.

Mielestäni on julkeaa ja täydellistä arvostelukyvyn puutetta pistää haastemies perääsi. Se ei kerro mitään Sinusta, mutta kaiken muusta.

Antaa kuolleiden haudata kuolleensa.
Isä Timo
 
Back
Top