Kärkipoliitikkojen vahtimisketju

Kiitos Migrin tilastoista.

Lienee ilmeistä etten niitä lukea osaa. Kun itse luen samaa tilastoa, niin maleskelulupaa haki Suomesta puolessa vuodessa 54 tuhatta ihmistä, joista suomalaisen sossutuen piiriin pääsi 34 tuhatta. Itsekin tiedät että jollain turvapaikkasuodattimella haluat valehdella ja vääristellä asiaa. Nyt pitää ihan uteliaana kysyä, että mikä mahtaa olla motiivisi tähän?

Oletko mamuteollisuuden palveluksessa? En usko, että asiaa millään tavalla käytetään väärin Sinua kohtaan. Itse ainakin lupaan.

Trolloloo. Oleskelulupia annetaan liukuhihnalta. Syytön noihin lukuihin olen.
 
Käsitteet oleskelulupa ja turvapaikka ovat ihan eri asioita. Oleskelulupia myönnetään eniten perhesiteiden, opiskelun tai työn perustella. Suurin osa luvan saaneista tulee yleensä Venäjältä. Samaten uusia "kansalaisia". Oleskelulupa on yleensä aluksi määräaikainen. Myös paluumuuttajat kuuluvat tähän sakkiin.

Minullakin on ollut sellainen. Tosin ei Suomessa vaan Saksassa. Se oli ennen EU-jäsenyyttämme.
 
Trolloloo. Oleskelulupia annetaan liukuhihnalta. Syytön noihin lukuihin olen.
Otan tuon trolloloon ihan henkilökohtaisena loukkauksena.

On pakko kysyä pari juttua. Onkohan Sinulle ikinä tullut mieleen noista tilastoista pari asiaa;
  • Migrihän on kai jo vuosia yrittänyt tehdä kaikkensa, ettei todellisia lukuja kukaan voisi rasifasistisesti käyttää. Marko Forssia odotellen...:)
  • Luku 62 tuhatta sisältää kaikki perheenyhdistämiset yms, joita tilastojen korruption vuoksi ei oikein kukaan pääse selville. Ihan hatusta heittäen pelkästään tuo on luokkaa puolet.
Tulen seisomaan heti korjattuna ja myönnän virheeni, mutta horinat jostain faktabaareista ovat juuri ehkä sitä syvintä ja kuvottavinta paskaa, joka Suomea vaivaa. Miksi asioista ei voi Suomessa keskutella ilman trolloloo ja natsileimaa? Outoa kyllä.
 
Älä viitsi uhriutua. Lue omat viestisi ja vedä henkeä vähän.
 
Ehdotan Ylipäällikkö Vongalle täydellistä aselepoa, etenkin koska alkaa uni kävellä käpälään. Joistain numeroista kiisteleminen on lisäksi loputtoman typerää. Etenkin kun jokainen voi ihan itse nähdä numeroiden taakse vaikkapa käväisemällä Itäkeskuksessa, Espoon keskuksessa tai steissillä.

Sovitaanko niin, että:
  • Toinen on sitä mieltä, että kehitysmaalaisten roudaaminen maahan on suuri rikkaus, voimavara ja tuottaa ennakoimattomia luovia prosesseja.
  • Toinen on taas asiasta eri mieltä.
Näin asiat yleensä ratkeavat. Jokainen voi sitten muodostaa oman mielipiteensä ihan oman päättelynsä mukaan.
 
Käsitteet oleskelulupa ja turvapaikka ovat ihan eri asioita. Oleskelulupia myönnetään eniten perhesiteiden, opiskelun tai työn perustella. Suurin osa luvan saaneista tulee yleensä Venäjältä. Samaten uusia "kansalaisia". Oleskelulupa on yleensä aluksi määräaikainen. Myös paluumuuttajat kuuluvat tähän sakkiin.

Minullakin on ollut sellainen. Tosin ei Suomessa vaan Saksassa. Se oli ennen EU-jäsenyyttämme.

Joo. Oleskelulupia tulee kyllä kaikkialta maailmasta eu:n ulkopuolelta. Jenkit hakee. Kohta varmaan brititkin joutuvat hakemaan. Tuo Muslimaanien 30-tuhannen kertarysäys veti vähän pakkaa sekaisin että menee sekaisin joka helkutin rajanylitys ja paperin anominen..Tilanne oli Suomessa uusi ja vakava sekä toi paljon ongelmia tullessan.. Ei kuitenkana maailmanloppu. Se on sellaista se elämä.
 
[QUOTE="aj77, post: 528584, member: 482"lainausta poistettu...Tilanne oli Suomessa uusi ja vakava sekä toi paljon ongelmia tullessan.. ja poistin lainausta[/QUOTE]

Vaikka nyt onkin jo unen aika, niin tähän on pakko tarttua. Väität siis, että EU:n Suomeen roudaamien iPhone-läpsyttelijöiden saapuminen oli jokin yllätys. Ihan puskista tuli? Kukaan ei olisi voinut asiaa arvata? Siis vaikka asiasta oli tehty jo valmiussuunnitelmat heti Merkelin käskyn käytyä loppuvuodesta 2014. Olisi varmaan kaikille erittäin hyödyllistä, että asia keskuteltaisiin auki. Eihän noin suuressa valheessa mikään ihminen tai kansa voi elää. Niinkuin itsekin varmaan tiedät ettei kukaan uskonut 1970-luvun Neuvostoliiton tuotantoennätyksiin tai ennätyssatoihin. Ihan tulivat yllätyksenä irakiliaset. aivan kuin Orpo ja Nerg kertovat. Kukaan ei voinut asiaa arvata. Ihan yllätyksenä tuli. Ei olisi kukaan voinut arvata.

Sanoisin ystävällisesti vaikka niin, että kansakunta, joka kusee itseään silmään ja etenkin valtio, jonka kansalaiset kuseskelevat sekä itseään että muita kanssaeläjiä silmiin, ei elämisen arvoinen ole.
 
Suuri osa täällä uskoo salaliittoon mamujen siirtelyssä, eräs heistä on ainakin Vonka, ehkä tuo Fidelin kuva on jotenkin hämännyt asian huomaamista.
 
Tuollaisesta asetelmasta ei nyt ollut kysymys. Täällä on lukutaitoisempaa väkeä kuin MV-lehden kommenttiosiossa. Tai ainakin tähän asti on ollut.

Hei taas. Mitä itse ehdottaisit aselevon aiheiksi? Ehkäpä hennosti toivoisin henkilööni kohdistuvien solvausten tyyliä, että voisit ehkä ystävällisesti muuttaa hieman. ****Hervotonta naurua.*** ehkäpä naksun ns. enemmän lisäarvoa tuottavaan suuntaan. Olen siis valmis aselepoon ilman aseita. Kaikella hyvällä ja mukavaa yötä toivottaen Spingeri.
 
[QUOTE="

Vaikka nyt onkin jo unen aika, niin tähän on pakko tarttua. Väität siis, että EU:n Suomeen roudaamien iPhone-läpsyttelijöiden saapuminen oli jokin yllätys. Ihan puskista tuli? Kukaan ei olisi voinut asiaa arvata? Siis vaikka asiasta oli tehty jo valmiussuunnitelmat heti Merkelin käskyn käytyä loppuvuodesta 2014. Olisi varmaan kaikille erittäin hyödyllistä, että asia keskuteltaisiin auki. Eihän noin suuressa valheessa mikään ihminen tai kansa voi elää. Niinkuin itsekin varmaan tiedät ettei kukaan uskonut 1970-luvun Neuvostoliiton tuotantoennätyksiin tai ennätyssatoihin. Ihan tulivat yllätyksenä irakiliaset. aivan kuin Orpo ja Nerg kertovat. Kukaan ei voinut asiaa arvata. Ihan yllätyksenä tuli. Ei olisi kukaan voinut arvata.

Sanoisin ystävällisesti vaikka niin, että kansakunta, joka kusee itseään silmään ja etenkin valtio, jonka kansalaiset kuseskelevat sekä itseään että muita kanssaeläjiä silmiin, ei elämisen arvoinen ole.

Mp netissä arvattiin hyvin ja hyvissä ajoin ennen..
Iphonea ei pidetty merkittävänä 2010-luvulla. Ericsonit olisi herättänyt polemiikkia. Iphone ihnettely on typerää. Ihmisllä on nykyään puhelimet.Sitten kun me lähdetään täältä vaeltamaan niin luurit tulee mukaan.
 
Hei taas. Mitä itse ehdottaisit aselevon aiheiksi? Ehkäpä hennosti toivoisin henkilööni kohdistuvien solvausten tyyliä, että voisit ehkä ystävällisesti muuttaa hieman. ****Hervotonta naurua.***

Pitäisi ensin olla sota ennen kuin voi tehdä aselevon. Laitoin migrin avoimia tilastoja retorisen maalailun sekaan asiallista seurantaa helpottamaan. Kerrot, että harhautan tarkoituksella ja että mahdollisesti olen maahanmuuton palveluksessa.

En ollut sotajalalla enkä ole vieläkään. Kirjoitin nauraen trolloloo ja selvensin mitä on oleskelulupa ja että eniten niitä saavat venäläiset.

Olet loukkaantunut ja näet "henkilökohtaisia solvauksia". Kovaksi pojaksi, jonka mielestä kaikki faktat ovat "järkyttävää paskaa", se on hitusen läpinäkyvän herkkävarpaista.

Ehdotat tyhjästä aselepoa. Miksi? Ensin jotta se tehtäisiin rajattoman maahanmuuton kannattajan ja eri mieltä olevan kesken. Kun en tartu, koska en tunnista mielipidettäni, oletkin valmis "ilman aseita" mutta samassa paketissa pitäisi hyväksyä että sinua on solvattu.

Mitään loukkauksia ei ole, joten aika erikoista peliä.

Älä ota tätäkään loukkauksena, mutta juuri näin pelaavat bätmäniläiset. En ole leimaamassa sinua. Keskustelun kaava vain on niin tuttu monesta yhteydestä.

On helpointa toimia niin, että emme lue ja kommentoi toistemme viestejä. Sitten sinun ei tarvitse loukkaantua omasta huitomisestasi.

Vakuudeksi 18.9.2017

Vonka

Todistajina:

@Samses
@setämies
@baikal
 
Vaikka nyt onkin jo unen aika, niin tähän on pakko tarttua. Väität siis, että EU:n Suomeen roudaamien iPhone-läpsyttelijöiden saapuminen oli jokin yllätys. Ihan puskista tuli? Kukaan ei olisi voinut asiaa arvata? Siis vaikka asiasta oli tehty jo valmiussuunnitelmat heti Merkelin käskyn käytyä loppuvuodesta 2014. Olisi varmaan kaikille erittäin hyödyllistä, että asia keskuteltaisiin auki. Eihän noin suuressa valheessa mikään ihminen tai kansa voi elää. Niinkuin itsekin varmaan tiedät ettei kukaan uskonut 1970-luvun Neuvostoliiton tuotantoennätyksiin tai ennätyssatoihin. Ihan tulivat yllätyksenä irakiliaset. aivan kuin Orpo ja Nerg kertovat. Kukaan ei voinut asiaa arvata. Ihan yllätyksenä tuli. Ei olisi kukaan voinut arvata.

En nyt tiedä heititkö tuossa käänteis-sarkasmia vaiko mitä mutta kyllä meillä Suomessa on ihan tässä lähimenneisyydessä juurikin kokemusta tuosta täydellisestä sokeudesta ihan korkeinta valtiohallintoa myöten. Tai onko oikea termi "halu sokaistua". Tässä yksi esimerkki jonka on tönköttänyt työnsä ohessa mies joka oli ja on edelleen osa ns. valtiojohtoa. Väitöskirjanteon aikoihin hänen leipätyö oli muuten ulkoasianministeri.

Suomen ulkopoliittisia doktriineja ei tarvitse muuttaa ainakaan 50 vuoteen, koska Euroopassa ei tapahdu ainakaan 50 vuoteen mitään merkittäviä rajojen muutoksia eikä siirtymisiä blokkien välillä tapahdu.

Kirjoitti Paavo Väyrynen väitöskirjassaan joka hyväksyttiin Cum Laude Approbatur muutama kuukausi ennen neuvostoliiton romahdusta.

Väyrynen oli pari vuotta väitöskirjan hyväksymisen jälkeen jälleen ulkoasiainministeri. Että silleen.

Sanoisin ystävällisesti vaikka niin, että kansakunta, joka kusee itseään silmään ja etenkin valtio, jonka kansalaiset kuseskelevat sekä itseään että muita kanssaeläjiä silmiin, ei elämisen arvoinen ole.

PS: YYA-valheen sumennettua lopullisesti järjenvalon Suomessa heitin repun selkään ja lähdin. Ruoho oli vihreämpää ja ilma raikkaampaa hengittää mutta uusia valheita tuli vastaan joten routa sorkan alla rasahdellen hiivin ajastani takaisin ja muistelen lämmöllä aikaa kun YYA-valhe yhtäkkiä häipyi. No uusi valhe tuli sitten tilalle kyllä hämmästyttävän nopeasti. Joten tästä voi päätellä että maallistunut kansa tarvii jonkun kollektiivisen sagan johon uskoa. Valheeksihan näitä on totuttu kutsumaan pienemmissä nuotiopiireissä.
 
Poliitikot ovat kampaviineriä purressaan ajaneet "valhe"-sanan valkopesuohjelman läpi ja tämä on saanut aikaan sen etteivät he perinteisesti puhu valheesta vaan muunnellusta totuudesta. Tiedä sitten onko tämä "muunneltu totuus" muokannut myös poliitikkojen arkipäivän todellisuuden "muunnelluksi todellisuudeksi". Siltä tässä on ainakin viime aikoina näyttänyt että poliitikot menevät laput silmillä ja heidän korvinappeihin kuiskutellaan selittelyjen liirumlaarumeita joita he sitten tarinoivat median äänitorveen.

Tätä voi itse kukin pohdiskella muunnellun todellisuuden kuplassa samalla kun syö geenimuunneltua maissia ja kuuntelee näköradiosta muunneltua totuutta.
 
Jussi Niinistö: Meidän pitää olla houkutteleva kumppani, jos rytinä alkaa
SUVI HAUTANEN | 18.09.2017 | 11:21

Puolustusministerin mukaan puolustuspoliittinen yhteistyö Yhdysvaltojen kanssa on tiiviimpää kuin koskaan.

Puolustusministeri Jussi Niinistön (s.) mukaan Yhdysvallat on Suomelle tärkeä kumppani, jonka kanssa tehtävä puolustusyhteistyö parantaa Suomen puolustuskykyä.

– Voi sanoa, että puolustuspoliittisella tasolla yhteistyö Yhdysvaltojen kanssa on tiiviimpää kuin koskaan, Jussi Niinistö sanoi puhuessaan tänään 222. maanpuolustuskurssin avajaisissa.

Suomi jatkaa tiivistä materiaaliyhteistyötä Yhdysvaltojen kanssa ja syventää muuta puolustusyhteistyötä kahdenvälisen aiejulistuksen mukaisesti.

– Tähän kuuluvat puolustuspoliittisen vuoropuhelun syventäminen, tiedonvaihto, suorituskykyjen kehittäminen, valmiuden ja yhteistoimintakyvyn vahvistaminen, harjoitustoiminta sekä materiaali- ja tutkimusyhteistyö, Niinistö listasi.

Puolustusministerin mukaan kaikessa kansainvälisessä yhteistyössä on huomattava, että sitä ei tehdä kanssamme ”sinisten silmiemme tähden”.

Niinistön mukaan niin kauan kuin Suomella on annettavaa yhteiseen pöytään ja Suomi on ennemmin turvallisuuden tuottaja kuin kuluttaja, halutaan yhteistyötä Suomen kanssa tehdä.

– Tasavallan presidenttiä mukaillen: Meidän pitää olla houkutteleva kumppani, jos rytinä alkaa. Ja oma mottoni: Suomi saa kyllä apua, jos siitä on hyötyä apua antavalle osapuolelle, Jussi Niinistö sanoi.
https://www.verkkouutiset.fi/jussi-...-olla-houkutteleva-kumppani-jos-rytina-alkaa/
 
Toimittaja on kaivanut faktat esiin :D
Halla-aho tyrmäsi Risikon avauksen erikoisella jänisvertauksella: "Kuulosti vähän samalta"

Halla-aho oli haluton jatkamaan keskustelua perussuomalaista erkaantuneen ryhmän tulevaisuudesta.

Sisäministeri Paula Risikko (kok) sanoi Ylen Ykkösaamussa lauantaina, että Euroopan komissio patistaa EU-maita ottamaan lisää kiintiöpakolaisia.

Risikon mukaan pakolaiskiintiön nostaminen parantaisi Suomen asemaa tulevissa taakanjakoneuvotteluissa. Risikko on esittänyt Suomen pakolaiskiintiön palauttamista 750:stä takaisin 1050:een.

Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho tyrmäsi Risikon avauksen eduskunnassa maanantaina, jossa hän osallistui perussuomalaisten toisen europarlamentaarikon Pirkko Ruohonen-Lernerin tiedotustilaisuuteen.

- Olen joskus lukenut, en tiedä, onko tämä fakta vai anekdootti, että jänis joissakin tilanteissa puolustaa itseään saamalla sydänkohtauksen ja kuolemalla. Tämä kuulosti vähän samalta, että Suomi parantaa neuvotteluasemiaan taakanjakokeskustelussa toteuttamalla proaktiivisesti taakanjaon etukäteen, Halla-aho vertasi.

- En usko, että edes Suomi edes nykyisellä hallituksellaan lähtee sitoutumaan uusiin jakomekanismeihin, kun vanhatkaan eivät ole toimineet, Halla-aho jatkoi.

Biologi, Suomen metsästäjäliiton Suur-Savon piirin puheenjohtaja Martti Hahtola, voiko jänis puolustaa itseään saamalla sydänkohtauksen?

- Aika lailla kaukaa haetulta kuulostaa. Joskus metsästäjät ovat kertoneet ampuneensa jäniksen ja pohtineet, saiko jänis sydänkohtauksen, kun nylkemistilanteessa ei löydy minkäänlaista osumajälkeä, mutta minä en ole törmännyt ilmiöön ja olen sentään metsästänyt yli 50 vuotta.

"Hyödyllisille hölmöille luu käteen"

Halla-aho arvioi maanantaina julkaistussa Lännen Medialle, että perussuomalaista erkaantuneen sinisen eduskuntaryhmän tie tyssää vuoden 2019 eduskuntavaaleihin.

- He eivät ole vakavasti otettava vastustaja, koska heillä ei ole agendaa. Kun johtohahmot pikkuhiljaa poistuvat vihreämmille laitumille, niin eihän näille hyödyllisille hölmöille jää kuin luu käteen, Halla-aho sanoi Lännen Medialle.

Maanantaina eduskunnassa Halla-aho oli haluton ottamaan kantaa sinisten tulevaisuuteen.

- Minkälaista vastausta odotat? Olet jo nähnyt kommenttini lehdessä, joten kannattaako samaa asiaa kysyä enää uudestaan? En jaksa käydä samaa keskustelua loputtomiin, Halla-aho sivuutti aiheen.

Halla-aho ilmoitti jo Ruohonen-Lernerin tiedotustilaisuuden aikana, kun puheeksi tuli Raimo Vistbackan tulevaisuus perussuomalaisissa, ettei hän ole käytettävissä kommentteja varten.

- Tämä on Ruohonen-Lernerin tiedotustilaisuus enkä ala käsittelemään tähän tilaisuuteen liittymättömiä asioita enkä mielelläni edes tähän tilaisuuteen liittyviä asioita, Halla-aho sanoi.
http://m.iltalehti.fi/politiikka/201709182200401557_pi.shtml
 
Ehdotan Ylipäällikkö Vongalle täydellistä aselepoa, etenkin koska alkaa uni kävellä käpälään. Joistain numeroista kiisteleminen on lisäksi loputtoman typerää. Etenkin kun jokainen voi ihan itse nähdä numeroiden taakse vaikkapa käväisemällä Itäkeskuksessa, Espoon keskuksessa tai steissillä.

Sovitaanko niin, että:
  • Toinen on sitä mieltä, että kehitysmaalaisten roudaaminen maahan on suuri rikkaus, voimavara ja tuottaa ennakoimattomia luovia prosesseja.
  • Toinen on taas asiasta eri mieltä.
Näin asiat yleensä ratkeavat. Jokainen voi sitten muodostaa oman mielipiteensä ihan oman päättelynsä mukaan.

Olkiukko. Ei näin.
 
[QUOTE="aj77, post: 528584, member: 482"lainausta poistettu...Tilanne oli Suomessa uusi ja vakava sekä toi paljon ongelmia tullessan.. ja poistin lainausta
Vaikka nyt onkin jo unen aika, niin tähän on pakko tarttua. Väität siis, että EU:n Suomeen roudaamien iPhone-läpsyttelijöiden saapuminen oli jokin yllätys. Ihan puskista tuli? Kukaan ei olisi voinut asiaa arvata? Siis vaikka asiasta oli tehty jo valmiussuunnitelmat heti Merkelin käskyn käytyä loppuvuodesta 2014. Olisi varmaan kaikille erittäin hyödyllistä, että asia keskuteltaisiin auki. Eihän noin suuressa valheessa mikään ihminen tai kansa voi elää. Niinkuin itsekin varmaan tiedät ettei kukaan uskonut 1970-luvun Neuvostoliiton tuotantoennätyksiin tai ennätyssatoihin. Ihan tulivat yllätyksenä irakiliaset. aivan kuin Orpo ja Nerg kertovat. Kukaan ei voinut asiaa arvata. Ihan yllätyksenä tuli. Ei olisi kukaan voinut arvata.

Sanoisin ystävällisesti vaikka niin, että kansakunta, joka kusee itseään silmään ja etenkin valtio, jonka kansalaiset kuseskelevat sekä itseään että muita kanssaeläjiä silmiin, ei elämisen arvoinen ole.

Euroopan Unioniko ne tänne raahasi?
Eiköhän he tulleet ihan maksua vastaan mafian,terroristien jne. ihmiskauppiaiden toimesta. Hyvin harva taisi tulla ihan omilla keinoillaan. Kaiken lisäksi suurin osa tuli Ruotsista..turvallisesta maasta josta ei Suomen viranomaisten kuuluisi päästää ensimmäistäkään paperitonta Suomen rajojen sisäpuolelle.

En sitten tiedä kuka valehtelee..Itse pitäisin suurimpina syyllisinä kotimaisia päättäjiä..Ihan pääministeristä alkaen. He ovat sälyttäneet veronmaksajille sellaisen laskun ettei sitä uskalleta edes esittää julkisuudessa. (selvityksen julkistaminen maahanmuuton kustannuksista on siirretty ensi vuodeksi..ja taidetaan siirtää yli seuraavien vaalienkin) Siksi olisi toivottavaa että kansalaiset ymmärtäisivät valita itselleen toisenlaiset edustajat/päättäjät. Muussa tapauksessa saamme jatkossa vain lisää sossun elättejä.
 
Back
Top