Kärkipoliitikkojen vahtimisketju

No huh...
http://www.kaleva.fi/uutiset/kotima...n-asia-kuin-venajan-toimet-ukrainassa/781156/
Vanhanen HS:lle: Nato-hakemus olisi tietyllä tapaa vähän samanlainen asia kuin Venäjän toimet Ukrainassa

Keskustan presidenttiehdokas Matti Vanhanen sanoo Helsingin Sanomien haastattelussa, että Suomen mahdollinen liittyminen sotilasliitto Natoon horjuttaisi nykyistä vakautta. Vanhasen mukaan vakauteen kuuluu Suomen ja Ruotsin sotilaallinen liittoutumattomuus.

- Kaikki ovat tottuneet tähän ja muiden on helppo ennakoida meidän toimintaamme. Tämä on tietyllä tapaa vähän samanlainen asia kuin nyt nähdään, miten Venäjä on rikkonut Ukrainan kohdalla sääntöjä. Jos Suomi ja Ruotsi voimakkaasti rikkoisivat omaa perusasennoitumistaan, se herättäisi toisella puolella hämmennystä siitä, miksi on ikään kuin pelin henkeä muutettu, Vanhanen sanoo lehdelle.
 
Kohta tulee Tawuja Erkin tueksi kertomaan miten Ottawa-sopimus pelasti maailman ja sen ihmiset miinoilta...

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005516364.html

"Halonen vastaa miinakiellon arvostelijoille: Tästä syystä sopimus ei ole niin hyvä kuin voisi olla
Presidentti Tarja Halosen mukaan muun muassa häntä kritisoinut ex-suurlähettiläs olisi itse voinut aikanaan olla paremmin perillä siitä, mitä tapahtui pöydässä, jossa Ottawan sopimusta valmisteltiin.
Presidentti Tarja Halonenei kadu Suomen viemistä jalkaväkimiinat kieltävään Ottawan sopimukseen. Halonen otti kantaa sopimuksesta nousseeseen kritiikkiin SDP:n järjestämässä keskustelutilaisuudessa sunnuntaina.

Suomi päätti liittyä 1990-luvun loppupuolella syntyneeseen Ottawan sopimukseen marraskuussa 2011. Suomen liittymistä sopimukseen ajoivat aikanaan paitsi rauhanjärjestöt myös ulkoministeriksi vuonna 1995 noussut Halonen.

Sopimus on noussut poliittisessa keskustelussa uudelleen esille useampaan otteeseen. Viimeksi heti vuodenvaihteen jälkeen entinen suurlähettiläs Pasi Patokallioripitti aikakauslehti Kanavassa julkaistussa esseessään sekä Halosta että tämän jälkeen ulkoministeriksi noussutta Erkki Tuomiojaa. Patokallion mukaan Ottawan sopimukseen liittyminen oli raskas erhe, jonka aiheuttamaa notkahdusta Suomen puolustuskyvyssä ei ole korvattu vieläkään. Halonen ja Tuomioja eivät Patokallion mielestä ymmärtäneet itänaapurista tulleita signaaleja.

Sunnuntaina demareiden järjestämässä tilaisuudessa Halonen puolustautui, ettei sopimus ole Suomen kanalta paras mahdollinen, koska sen syntyaikoihin ulkoministeriön suurlähettiläät eivät olleet asioista tilanteen tasalla.

– Se, mikä tässä on harmittanut on se, että me koetimme saada neuvotteluja (sopimuksesta) paremmaksi, mutta nämä meidän ihmiset eivät uskoneet, että sopimus syntyy ja että se ratifioidaan, Halonen kommentoi Ilta-Sanomille.

Halonen myös totesi, ettei Suomen liittyminen sopimukseen ollut yhden tai kahden ihmisen aikaansaannos.

Aiemmin myös arvostelun kohteeksi joutunut ex-ulkoministeri Tuomioja on puolustautunut kommentoimalla muun muassa blogissaan, etteivät suurlähettiläät ottaneet asiaa vakavasti.

”He sanoivat, ettei pidä välittää”
Halonen avasi tilaisuudessa puhuessaan Ottawan sopimukseen liittymisen taustoja tarkemmin.

– Kun tätä sopimusta tehtiin (90-luvulla), meillä oli vaikeuksia saada sinne valtuuskuntaa, joka olisi terhakkaasti lähtenyt tekemään sellaista sopimusta, joka olisi antanut Suomelle mahdollisimman hyvät siirtymävaiheen säännökset, koska meillä on historiamme ja pitkä maaraja naapurin kanssa, joka on ollut välillä arvaamaton. Tässä mielessä tarvitsimme aikaa katsoa, miten asiaa hoidettaisiin.

Halonen totesi, että vaakakupissa painoivat jalkaväkimiinojen aiheuttamat inhimilliset kärsimykset eri puolilla maailmaa, minkä vuoksi koko liike syntyi. Esimerkiksi Euroopassa entisen Jugoslavian alueella oli nähty, kuinka miinojen uhreiksi päätyivät yleensä siviilit.

– Kun sopimusta tehtiin, seurasin todella tarkkaan, mitä siinä tapahtuu, vaikken päässytkään neuvotteluihin. Aina minulle vain sanottiin, että olen ihan turhan huolissani, että ei siitä mitään sopimusta tule. Kun alkoi näyttää siltä, että sopimus kuitenkin syntyy, koetettiin viime hetkellä saada siihen sopivia säännöksiä mukaan, jotta voisimme olla siinä mukana.

Halosen mukaan tämä on syy siihen, etteivät sopimustekstit ole Suomen kannalta niin hyviä kuin ne voisivat olla.

– Tämän jälkeen nämä arvoisat lähettiläät, joista jotkut ovat nyt olleet äänessäkin, sanoivat, että ei siitä kuitenkaan tule ratifioitua (vahvistettua) sopimusta. Kuten tiedätte, se ratifioitiin. Sen jälkeen he sanoivat, ettei tästä pidä välittää, että tilanne pitää vain kestää.

Lopulta asia nostettiin Suomessa kuitenkin pöydälle, jotta Suomikin voi sopimukseen liittyä.

– Asia vietiin läpi myös Puolustusvoimien kanssa, että mikä on se vaihe, jossa miinat pitäisi uusia. Tämä miina-asia on täysin rytmitetty miinojen uusimistarpeen kanssa siten, että olemme saaneet siihen uudet modernit välineet. Jotkut julkisuudessa väittävät, etteivät ne koskaan vanhenisi, mutta se ei pidä paikkaansa, Halonen sanoi.

Sekä Halonen että Tuomioja ovat sitä mieltä, että Suomen paikka on kuulua niiden reilun 160 maan joukkoon, jotka sopimukseen ovat näinä vuosina liittyneet.

Maita, jotka eivät ole sopimuksessa mukana ovat USA, Venäjä, Kiina, Israel, Egypti ja Myanmar.

– Tässä jaossa Suomen paikka ei todellakaan voi olla jälkimmäisessä ryhmässä, Tuomioja puolusteli blogissaan."
 
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005516364.html
– Se, mikä tässä on harmittanut on se, että me koetimme saada neuvotteluja (sopimuksesta) paremmaksi, mutta nämä meidän ihmiset eivät uskoneet, että sopimus syntyy ja että se ratifioidaan, Halonen kommentoi Ilta-Sanomille.

Jos sopimus oli huono, niin minkä ihmeen vuoksi siihen piti liittyä?
Ei meillä Suomessa ole Jugoslavian kaltaisia vähemmistövaltioita rajojen sisällä että niistä olisi vaaraa syntynyt.
Ainoa jossa niitä olisi tosipaikassa käytetty, on avoin sotilaallinen konflikti Venäjän kanssa ja siellä ne olisivat tarpeen.
 
Vanhanen HS:lle: Nato-hakemus olisi tietyllä tapaa vähän samanlainen asia kuin Venäjän toimet Ukrainassa

Keskustan presidenttiehdokas Matti Vanhanen sanoo Helsingin Sanomien haastattelussa, että Suomen mahdollinen liittyminen sotilasliitto Natoon horjuttaisi nykyistä vakautta. Vanhasen mukaan vakauteen kuuluu Suomen ja Ruotsin sotilaallinen liittoutumattomuus.

- Kaikki ovat tottuneet tähän ja muiden on helppo ennakoida meidän toimintaamme. Tämä on tietyllä tapaa vähän samanlainen asia kuin nyt nähdään, miten Venäjä on rikkonut Ukrainan kohdalla sääntöjä. Jos Suomi ja Ruotsi voimakkaasti rikkoisivat omaa perusasennoitumistaan, se herättäisi toisella puolella hämmennystä siitä, miksi on ikään kuin pelin henkeä muutettu, Vanhanen sanoo lehdelle.

Eli haudataan pää hiekkaan niinkuin strutsi. Miten ihmeessä meillä esiintyy edelleen ns. vakavastiotettavaa ajattelua tähän suuntaan? Miksi turposta käytetään edelleen tätä sijaispuhetta kansalle, miksi ei voida sanoa kohdalleen, mikä on Homman nimi?
 
Millähän tavalla ne -osaajat- oikeesti pitäisi etsiä? Mistähän ne mahtavat löytyä?

Muutama mieleen juolahtava vaihtoehto:

1. Alan nälkäkurki- ja konkurssiyrittäjät.
2. Värväysverkosto.
3. Joitain sellaisia etuja, joita yksityinen puoli ei tarjoa. Esim. työhyvinvointiin, työn järjestämiseen, välineistöön, harrastamiseen tai terveyteen liittyen.
4. Osa sairastelevista, osittain työkyvyttömistä, yli-ikäisistä, osa-aikaeläkeläisistä...
5. Täydennys- ja muuntokoulutukset.

Verkot erittäin leveälle, mutta silmäkoko oikein säädettynä niin, että reilusti päälle 90% verkkoon tarttuneista hukataan nopeasti ja loppujen kanssa vähän lisäsäätämistä.

Voisi kuvitella, että joitain tarkkarajaisia tehtäviä voisi/kannattaisi teettää alihankintana vaikkapa juridisista syistä. Vaikka niin, että Sami Suomalainen perustaa pöytälaatikkoyrityksen Luxenburgiin (tai jonnekin muualle) ja saa häneltä ostetaan työn sijaan työn tuloksia kyselemättä sen kummemmin sitä, että mikä oli se täsmällinen tapa, jolla hän kyseiset tulokset hankki.

Toi taitaa olla sellainen ala, jolla vain alan osaajat kykenevät hoitamaan rekrytoimista kunnolla.

Alaa ja aihepiiriä yhtään tuntematta kuvittelisin, että varsinaisen tietoturvallisuuspuolen lisäksi sopivia tahoja voisi löytyä myös näistä suunnista:
- Ohjelmisto- ja järjestelmätestaaminen
- Laitteistotestaaminen ja -kehittäminen
- Jokin osa mikrotukityöskentelystä.
- Verkkopuoli - esim. Nokian verkkoduuneista poistetut henkilöt.

Jos itse olisin miettimässä rekrytointiongelmaa, niin yhdistäisin varmaan kakkosen ja vitosen.

Työvoimapoliittisella ja/tai koulutusrahoituksella pystyyn sellaisia monimuoto-opetuksen kursseja, joilla saadaan sekä seulottua esiin kiinnostavia rekrytoitavia että opetettua näille joitain sellaisia lisävalmiuksia, joista voisi olla hyötyä.

Alan luonteen huomioiden lähtisin varmaan itse siitä ajatuksesta, että sisäänotto olisi pitkä ja portaittainen. Sellaiseen sopisi hyvin aika koulutuskeskeinen rekrytoiminen. En siis lähtisi siitä kuvitelmasta, että onnistuisin sekä löytämään että rekrytoimaan kaikki tarvittavat osaajat vaan siitä, että jokin oleellinen osa organisaatiosta jalostaisi riittävän potentiaalin omaavista henkilöistä niitä osaajia.

Leikkimielisenä loppukaneettina: Joukkotuotannon logiikalla toimiva organisaatio saattaa ehkä olla hyvinkin sokea yksilötuotannon logiikan varassa toimivien asioiden suhteen. Sillä saattaa olla paljon valtteja käsissään ilman että se huomaa niitä. Se saattaa pitää sitkeästi kiinni turhista esteitä, joilla estää omaa onnistumistaan. Se saattaa epäonnistua helpoissa asioissa siksi, että on täysin sokea joillekin täysin näkyvillä oleville asioille... Tai se saattaa olla liian hidas ja passiivinen kelvatakseen yksilötoiminnan logiikan varassa toimiville yhteistyökumppaniksi.

Tuon tyyppisen rekrytoinnin avain saattaa olla se, että kykenee edes tilapäisesti poisoppimaan rekrytoinnin esteitä.
 
Kansallinen turvallisuus vaarantuu kun osaajille ei löydy rahaa

https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000005516592.html?ref=rss

Meillä saa esimerkiksi tehdä laillisesti sellaisia asioita, mitkä missä tahansa muussa työssä olisivat laittomia. Esimerkiksi tunkeutua tietojärjestelmiin ja muokata siellä tietoja, Heiskanen sanoo Uutissuomalaiselle.

Saako todennetusta työkokemuksesta, eli tuomitusta tietomurrosta lisäpisteitä, vai onko pikemminkin este? :p

Ei taida palkat olla ihan verrannollisia yksityiselle puolelle jos ihan oikeita hakkereita haluttaisiin. Scriptkiddejä saa ilmaiseksikin...
 
Tuskinpa on vielä aihetta mihinkään paniikkiin..
Taloussanomat/uutissuomalainen:
Alan osaajia on liian vähän, ja heistä käydään kovaa kilpailua, Puolustusvoimista kerrotaan.
Puolustusvoimia uhkaa pula tietotekniikan ammattilaisista, kertoo Uutissuomalainen. Rekrytointiin on odotettavissa vaikeuksia sekä kyber- että ict-puolella.Puolustusvoimien johtamisjärjestelmäpäällikön Mikko Heiskasen mukaan osaajapula vaikuttaisi suoraan Puolustusvoimien toimintaan ja pahimmillaan merkittävästi kansalliseen turvallisuuteen.
– Toistaiseksi tilanne on ollut hallinnassa, Heiskanen sanoo.
Yksi rekrytointivaikeuksien syistä on se, ettei Puolustusvoimilla "ole varaa eikä halua" lähteä palkkakilpailuun,
Todellisia osaajia löytyy ns. "alan piireistä" ja fiksuimpia motivoi itse aihe ja tekeminen paljon enemmän kuin raha. Alan huippuja ei voi edes kouluttaa, vaikka monet ovat myös opiskelijoita. Siinä vaiheessa kun/jos raha alkaa nousta ajatuksiin tärkeämmäksi motivaattoriksi niin ollaan yleensä jo astumassa sivuun aivan terävimmästä kärjestä. Kiinnostuksen kohde ikäänkuin muuttuu, mikä toki kuuluu asiaan kun osaaminen alkaa jalostumaan tuotantoon.

Suomessa osataan ja ollaan monilla ict-sektorin aloilla edelleenkin mukana kehityksen kärjessä. Uskon (ja hieman tiedänkin) että puolustusvoimille riittää tekijöitä myös tulevaisuudessa. Mutta mikään ei ole itsestään selvää.

Asioita on mahdollista edistää myös useammalta suunnalta. Meillä olisi tarvetta kehittää paljon nykyistä enemmän omaa tuotantoa (ja erityisesti vientiä) huippuluokan ase-, ym. puolustusvälinejärjestelmien osalta. Juuri nyt olisi erinomainen ajankohta tällaisille hankkeille (toki yrityksiä onkin mutta tarvittaisiin lisää). Suomi on loppuviimeksi paljon kokoaan isompi tekijä maailman puolustusvälinemarkkinoilla - Lähivuosina on tiedossa melko isoja hankintoja.
Siinäkin yhteydessä olisi mahdollista saada enemmän jalkaa ovenrakoon myös vastakauppa/vientipuolella. Samalla tulisi ennakoida Euroopan lisääntyvää vastuuta omasta puolustuksestaan. Tilaisuudet kannattaa hyödyntää ja Suomen tulisi ottaa esimerkkiä mm. Israelista.

Tässä mielessä on tarvetta muuttaa asenteita puolustusvälineteollisuutta kohtaan myös maamme korkeimmassa poliittisessa hallinnossa.
 
Viimeksi muokattu:
Sielujen kalastelusta käyvät esimerkeiksi ex-pääministeri Paavo Lipposen palkkaaminen Nord Stream-kaasuputkiyhtiön konsultiksi, kokoomuskansanedustaja Hjallis Harkimonvetäminen kiekko- ja hallibisnesyhteistyöhön Gennadi Timtshenkon ja Rotenbergien kanssa, säteilyturvakeskuksen ex-pääjohtajan JukkaLaaksosen palkkaaminen Rosatomin johtajaksi, vuorineuvos Sakari Tammisen nimittäminen Severstalin hallitukseen ja uusimpana esitys ex-pääministeri Esko Ahon nimittämisestä Sberbankin hallitukseen. Venäläisellä rahalla perustetun Black Donuts-yhtiön omistajan hallituksen varapuheenjohtajana toimii Olli-Pekka Kallasvuo. Suomessa kannattaa seurata tarkkaan, mitä tarkoituksia varten herrat on rekrytoitu ja kenen intressejä he ovat ajamassa. Myös yhteyksien vaikutuksesta Suomen maineeseen on aihetta huolestua.

Lainaus yltä:

ei mulla muuta.
 
”Ei ole riemulla rajaa” – ”vihreiden lomanvietto Lapissa kaksinaismoralistista”

Keskustan tiedotetykki kansanedustaja Mikko Kärnä kääntää tänään sihtinsä vihreiden kansanedustajan Emma Karin ja Helsingin apulaispormestarin Anni Sinnemäen lomanviettoon.

– Olemme uuden ajan kynnyksellä. Kari ja Sinnemäki ovat molemmat sosiaalisen median mukaan olleet hiihtelemässä Lapissa. Vihreät poliitikot nautiskelevat Lapin hiihtokeskusten palveluista samaan aikaan, kun heidän oma puoluelehtensä julistaa, että ”hiihtohissien ja parkkipaikkojen parturoima tunturin kylki ei eroa kaivoksesta”. Onko kaksinaismoralismilla enää mitään rajaa? Lapin matkailua vastustetaan, mutta matkaillaan kuitenkin itse.

Kärnä pitää hyvänä, että Kari ja Sinnemäki ovat päättäneet viettää lomansa Lapissa, mutta toivoo vihreiltä tulevaisuudessa rakentavampaa suhtautumista Lapin matkailun kehittämiseen. Erityisesti Kärnä arvostaa Sinnemäen ratkaisua, sillä vielä Ultra Bran aikoinaan Sinnemäki haaveili ainoastaan ”Espanjan auringosta”.

– Lappi on ollut vuosikausia vihreiden suorittamien ylisuojelullisten hyökkäysten kohteena, mutta silti vihreät poliitikot tulevat talvisin Lappiin nauttimaan näihin heidän mukaansa ympäristöhaitoiltaan kaivoksiin verrattaviin lomakohteisiin. Ei ole riemulla rajaa, kun kaksilla rattailla ajaa. Vihreiden on nyt syytä muodostaa kanta Lapin kehittämiseen. Toistemme paitoja pesemällä me emme täällä pärjää ja kannatan itse monipuolista elinkeinorakennetta, joka nojaa ennen kaikkea matkailuun. Mitä vihreät haluavat? Turismi on parasta vientiteollisuutta, mutta se vaatii toimiakseen myös isoja tunturikeskuksia.

Vihreän langan kolumnin voi lukea täältä.
https://demokraatti.fi/ei-ole-riemulla-rajaa-vihreiden-lomanvietto-lapissa-kaksinaismoralistista/
 
Tuosta ei selviä minkälaista hiihtämistä ovat harrastaneet lapissa. Ehkä ovat juuri hiihtämässä eikä laskettelemassa? Ylläksellä, Äkäslompolossa, on erittäin kattava ja hyvinhoidettu latuverkosto.
Meidän perhe kävi aikoinaan Äkäslompolossa juuri hiihtämässä, emme menneet lähellekään laskettelurinteitä. Tai no, yhden kerran piti käydä katsomassa sitä ihmettä hetkeksi.
Useimmiten asuttiin samassa matkailukodissa josta pääsi ladulle melkein talon nurkalta, ei tarvinnut autolla mennä mihinkään sitä varten.
Hauska muistelma; siellä oli vain ulkohussi josta siskoni (teini-ikäinen) ei pitänyt. Joten hän aina käveli puolisen kilometriä hotellille käyttämään niiden vessaa.
 
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005516364.html

"Halonen vastaa miinakiellon arvostelijoille: Tästä syystä sopimus ei ole niin hyvä kuin voisi olla
Presidentti Tarja Halosen mukaan muun muassa häntä kritisoinut ex-suurlähettiläs olisi itse voinut aikanaan olla paremmin perillä siitä, mitä tapahtui pöydässä, jossa Ottawan sopimusta valmisteltiin.
Presidentti Tarja Halonenei kadu Suomen viemistä jalkaväkimiinat kieltävään Ottawan sopimukseen. Halonen otti kantaa sopimuksesta nousseeseen kritiikkiin SDP:n järjestämässä keskustelutilaisuudessa sunnuntaina.

Suomi päätti liittyä 1990-luvun loppupuolella syntyneeseen Ottawan sopimukseen marraskuussa 2011. Suomen liittymistä sopimukseen ajoivat aikanaan paitsi rauhanjärjestöt myös ulkoministeriksi vuonna 1995 noussut Halonen.

Sopimus on noussut poliittisessa keskustelussa uudelleen esille useampaan otteeseen. Viimeksi heti vuodenvaihteen jälkeen entinen suurlähettiläs Pasi Patokallioripitti aikakauslehti Kanavassa julkaistussa esseessään sekä Halosta että tämän jälkeen ulkoministeriksi noussutta Erkki Tuomiojaa. Patokallion mukaan Ottawan sopimukseen liittyminen oli raskas erhe, jonka aiheuttamaa notkahdusta Suomen puolustuskyvyssä ei ole korvattu vieläkään. Halonen ja Tuomioja eivät Patokallion mielestä ymmärtäneet itänaapurista tulleita signaaleja.

Sunnuntaina demareiden järjestämässä tilaisuudessa Halonen puolustautui, ettei sopimus ole Suomen kanalta paras mahdollinen, koska sen syntyaikoihin ulkoministeriön suurlähettiläät eivät olleet asioista tilanteen tasalla.

– Se, mikä tässä on harmittanut on se, että me koetimme saada neuvotteluja (sopimuksesta) paremmaksi, mutta nämä meidän ihmiset eivät uskoneet, että sopimus syntyy ja että se ratifioidaan, Halonen kommentoi Ilta-Sanomille.

Halonen myös totesi, ettei Suomen liittyminen sopimukseen ollut yhden tai kahden ihmisen aikaansaannos.

Aiemmin myös arvostelun kohteeksi joutunut ex-ulkoministeri Tuomioja on puolustautunut kommentoimalla muun muassa blogissaan, etteivät suurlähettiläät ottaneet asiaa vakavasti.

”He sanoivat, ettei pidä välittää”
Halonen avasi tilaisuudessa puhuessaan Ottawan sopimukseen liittymisen taustoja tarkemmin.

– Kun tätä sopimusta tehtiin (90-luvulla), meillä oli vaikeuksia saada sinne valtuuskuntaa, joka olisi terhakkaasti lähtenyt tekemään sellaista sopimusta, joka olisi antanut Suomelle mahdollisimman hyvät siirtymävaiheen säännökset, koska meillä on historiamme ja pitkä maaraja naapurin kanssa, joka on ollut välillä arvaamaton. Tässä mielessä tarvitsimme aikaa katsoa, miten asiaa hoidettaisiin.

Halonen totesi, että vaakakupissa painoivat jalkaväkimiinojen aiheuttamat inhimilliset kärsimykset eri puolilla maailmaa, minkä vuoksi koko liike syntyi. Esimerkiksi Euroopassa entisen Jugoslavian alueella oli nähty, kuinka miinojen uhreiksi päätyivät yleensä siviilit.

– Kun sopimusta tehtiin, seurasin todella tarkkaan, mitä siinä tapahtuu, vaikken päässytkään neuvotteluihin. Aina minulle vain sanottiin, että olen ihan turhan huolissani, että ei siitä mitään sopimusta tule. Kun alkoi näyttää siltä, että sopimus kuitenkin syntyy, koetettiin viime hetkellä saada siihen sopivia säännöksiä mukaan, jotta voisimme olla siinä mukana.

Halosen mukaan tämä on syy siihen, etteivät sopimustekstit ole Suomen kannalta niin hyviä kuin ne voisivat olla.

– Tämän jälkeen nämä arvoisat lähettiläät, joista jotkut ovat nyt olleet äänessäkin, sanoivat, että ei siitä kuitenkaan tule ratifioitua (vahvistettua) sopimusta. Kuten tiedätte, se ratifioitiin. Sen jälkeen he sanoivat, ettei tästä pidä välittää, että tilanne pitää vain kestää.

Lopulta asia nostettiin Suomessa kuitenkin pöydälle, jotta Suomikin voi sopimukseen liittyä.

– Asia vietiin läpi myös Puolustusvoimien kanssa, että mikä on se vaihe, jossa miinat pitäisi uusia. Tämä miina-asia on täysin rytmitetty miinojen uusimistarpeen kanssa siten, että olemme saaneet siihen uudet modernit välineet. Jotkut julkisuudessa väittävät, etteivät ne koskaan vanhenisi, mutta se ei pidä paikkaansa, Halonen sanoi.

Sekä Halonen että Tuomioja ovat sitä mieltä, että Suomen paikka on kuulua niiden reilun 160 maan joukkoon, jotka sopimukseen ovat näinä vuosina liittyneet.

Maita, jotka eivät ole sopimuksessa mukana ovat USA, Venäjä, Kiina, Israel, Egypti ja Myanmar.

– Tässä jaossa Suomen paikka ei todellakaan voi olla jälkimmäisessä ryhmässä, Tuomioja puolusteli blogissaan."


Suurlähettiläs vastaa Tarja Haloselle: Jäimme pois miinavalmistelun pöydästä
JUHA-PEKKA TIKKA | 09.01.2018 | 09:19

Hallitus päätti 1997 Suomen osallistuvan Ottawan sopimuksen valmisteluun vain tarkkailijana.

Presidentti Tarja Halonen vastasi viikonvaihteessa arvosteluun Suomen menosta mukaan Ottawan miinakieltosopimukseen. Halonen syytti, että häntä arvostellut ex-suurlähettiläs olisi itse voinut aikanaan olla paremmin perillä sopimuksen valmistelusta.

Entinen suurlähettiläs Pasi Patokallio vastaa Tarja Haloselle Helsingin Sanomain mielipideosastolla. Patokallion mukaan Halonen on antanut julkisuuteen neuvotteluista ja Patokallion osuudesta ”kovin puutteellisen kuvan”.

Ottawan sopimuksen sisältö neuvoteltiin konferenssissa Oslossa syyskuussa 1997. Patokallion mukaan hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittinen valiokunta (hutva) päätti, että Suomi osallistuu konferenssiin vain tarkkailijana. Tarja Halonen oli tuolloin ulkoministeri.

– Halosen mielestä olisin voinut olla paremmin perillä siitä, mitä tapahtui pöydässä, jossa Ottawan sopimusta valmisteltiin. Hutvan päätöksellä Suomi ei kuitenkaan istunut siinä pöydässä vaan oli tarkkailija, Pasi Patokallio kirjoittaa.

– Tarkkailijan roolissaan Suomi saattoi vain arvostella tämän järjestyksen (miinojen hävityksen) humanitaarista nurinkurisuutta, minkä myös teimme.

– Ulkoministeriön suurlähettiläät toteuttivat lojaalisti hutvassa päätettyä Suomen toimintalinjaa. Kunpa kaikki hutvan jäsenetkin olisivat olleet yhtä lojaaleja omille päätöksilleen.
https://www.verkkouutiset.fi/suurla...oselle-jaimme-pois-miinavalmistelun-poydasta/
 
Jos sopimus oli huono, niin minkä ihmeen vuoksi siihen piti liittyä?
Ei meillä Suomessa ole Jugoslavian kaltaisia vähemmistövaltioita rajojen sisällä että niistä olisi vaaraa syntynyt.
Ainoa jossa niitä olisi tosipaikassa käytetty, on avoin sotilaallinen konflikti Venäjän kanssa ja siellä ne olisivat tarpeen.


Minusta Suomi on jo pitkälti balkanisoitu.
 
Nousua odotellessa...

Timo Soini: Siniset jatkaa SMP:n perintöä, PS:sta siihen ei enää ole

JUHA-PEKKA TIKKA | 12.01.2018 | 11:06- päivitetty 12.01.2018 | 11:10

Perussuomalaisten entisen puheenjohtajan mukaan puolueesta ei ole vanhojen haastajaksi.
Ulkoministeri ja entinen PS:n pitkäaikainen puheenjohtaja Timo Soini kirjoittaa Maaseudun Tulevaisuuden vieraskolumnissa otsikolla Siniset tunnustaa SMP:n perinnön.

Timo Soinin mukaan ”vanhat, etujärjestöidensä vangiksi jääneet puolueet kaipaavat haastajaa”.

– Puoluekenttä Suomessa pirstaloituu. Vanhat puolueet tulevat putoamaan. Kokoomus on liian oikealla ja demarit ei missään. Siniset on oikeassa. Kuten SMP tai perussuomalaiset aikanaan, Timo Soini toteaa.

– Vanhat, etujärjestöidensä vangiksi jääneet puolueet kaipaavat haastajaa. Perussuomalaisista siihen ei enää ole eikä tule. Vihreiltä linja on ikuisesti kateissa.

Hänen mukaansa ”vain kunnon vaalivoitolla siniset voi taata tämän hyvän kehityskulun jatkon Suomessa. Ja vaalia perintöämme”.

– Siniset tunnustaa SMP:n perinnön. Ja jatkaa sitä, Soini kirjoittaa.
https://www.verkkouutiset.fi/timo-soini-siniset-jatkaa-smpn-perintoa-pssta-siihen-ei-enaa-ole/
 
Ne jotka ovat liittyneet Persuihin paskan nakkaavat jostain SMP;n perinnöstä. Eivät he sen takia liittyneet vaan koska Soini loi puolueen jonne houkutti kaikki rasisti/fasistit.
On se Soini ihme tyyppii, ensin haalii joukkoonsa rasisti/fasistit ja sitten ihmettelee miksi puolue on niin rasistinen ettei se hänelle kelpaa.. :ROFLMAO:
 
Pitäisi olla oma vitja päivystäville dosenteille, professoreille ja muille median lausuntoautomaateillekin...

Professori: Maahanmuuttopolitiikassa on käynnissä kilpajuoksu pohjalle

AURAJOEN MUTKA ravintola Tintån kohdalla Turussa on poikkeuksellisen pittoreski. Pastelliväriset rakennukset, joesta heijastuvat puunlatvat, vanhat kauppiastalot… Tamperelainen Elina Pirjatanniemi näki maiseman abivuotensa alussa 1985. Hän ihastui siihen niin, että päätti muuttaa Turkuun.

Salamarakkaus Aurajoen mutkaan vei Pirjatanniemen myös osaksi suomenruotsalaista yhteisöä, ihmisoikeusjuristiksi ja rkp:n puheenjohtajan ja ministerin puolisoksi. Lapsensakin Pirjatanniemi ”antoi suomenruotsalaisuudelle”.

Pirjatanniemen lapsuudessa mikään ei viitannut suomenruotsalaisuuteen. Tampereen Multisilta oli tyypillinen radanvarren lähiö, jonka rakentamisessa ei ollut betonia säästelty.

Alueen uusiin kerrostaloihin muutti 1970-luvulla satoja lapsiperheitä. Myös Pirjatanniemet: rekkakuski-isä, sihteeri-äiti ja Elina-tytär. Perhe oli asunut Nekalan kaupunginosassa, jossa ei ollut ollut paljon leikkikavereita. Elina oli tottunut leikkimään yksin.

Leikeissä uuden naapuruston lasten kanssa omat barbin vaatteet saattoivat vaihtua huonompiin, jos ei huomannut pitää puoliaan.

”Olen ainoa lapsi. Opin monta asiaa myöhään, esimerkiksi sietämään konflikteja. Sen, ettei siihen kuole, jos on eri mieltä muiden kanssa”, Pirjatanniemi sanoo.

Lauantaisin oli karkkipäivä. Silloin Multisillassa kävi myös kirjastoauto. Elina kantoi kotiin niin ison pinon kirjoja kuin kerralla sai lainata: Viisikkoja, Tiinoja, Neiti etsiviä.

Teini-iässä hän ruokki maailmantuskaansa lukemalla Dostojevskiä ja muita raskaita realisteja.

”Minulla on sellainen pöhkö periaate, että kirja pitää lukea loppuun. Vähemmän kuin kymmenen kirjaa olen elämäni aikana jättänyt kesken.”

Suomenruotsalaisuuden hän kohtasi käydessään Tampereen yhteiskoulun lukiota. Sen vieressä oli ruotsinkielinen Svenska samskolan. Lukioiden oppilaat kävivät yhdessä kaupungin diskoissa Myssyssä ja Aleksilla monta kertaa viikossa.

Hämeenkadulla hilluessa kavereiden identiteettiä ei juuri tullut miettineeksi. Yhdessä puhuttiin aina suomea. Suomenruotsalaisilta Pirjatanniemi kuuli Turun ruotsinkielisestä Åbo Akademi -yliopistosta ja kiinnostui.

Pirjatanniemi tutki eri aineiden pääsykoevaatimuksia ja päätti pyrkiä lukemaan kansainvälistä oikeutta. Juridiikka ja ruotsin kieli olisivat hyvä yhdistelmä, kun suunnitelmissa oli diplomaatin ura.

Lukion jälkeen Pirjatanniemi piti välivuoden. Päivät hän teki töitä T-kaupan kassalla, illat tankkasi ruotsia. Hän luki kaikki lukion ruotsin kirjat uudelleen ja lisäksi läjittäin ruotsinkielisiä Sjöwall-Wahlö-dekkareita.

Åbo Akademin ovet aukenivat. Alku oli kulttuurishokki.

”Tampere oli rock. Se oli vanha teollisuuskaupunki muutoksessa. Turku taas pikkuporvarillinen ja hyvin itseriittoinen kaupunki, joka huokui historiasta tulevaa charmia.”

Kielikoe ja tentit sujuivat ruotsiksi. Puhuminen oli vaikeaa.

”Olen sosiaalinen. Oli vaikea tajuta, etten voi heittäytyä sosiaalisiin tilanteisiin samoin kuin muut. Koin itseni hitaaksi.”

Mutta hyvällä itseluottamuksella ja tsemppaamalla oma paikka ja kuulijoita löytyi myös ruotsiksi.

Nopeasti Pirjatanniemelle selvisi, ettei hän haluakaan diplomaatiksi. Hän meni Turun yliopistoon lukemaan oikeustiedettä ja valmistui molemmista yliopistoista.

”Minulla on kaksi maisterintutkintoa. Tein juuri niin kuin ei nykykäsityksen mukaan pitäisi.”

Ihmisoikeusinstituutti sijaitsee vanhassa Asan radiotehtaassa noin kilometrin päästä siitä Aurajoen mutkasta, johon Pirjatanniemi abivuotenaan ihastui.

Pirjatanniemen työhuoneen sivupöydällä on kaksi paksua mustaa mappia ja irtopapereita seitsemässä pinossa. Paperit ovat materiaalia pilottitutkimukseen, jossa muodostetaan kokonaiskuvaa hallituksen ulkomaalaispolitiikan muutoksista. Tutkimusta tekevät Åbo Akademi ja Turun yliopisto yhdessä.

Tutkimuksessa selvitetään, miten monet yksittäiset muutokset ulkomaalaislakiin ovat vaikuttaneet kokonaisuuteen. Turun yliopiston oikeustieteen professori Juha Lavapuro on epäillyt, ettei nykyinen käytäntö vastaa Suomen kansainvälisiä sitoumuksia.

Isoja linjoja tutkimalla voi huomata muutoksia, jotka muuten jäävät piiloon.

”Kun perustuslaki uusittiin 1990-luvulla, esityksen eetos oli, että siinä edistetään, parannetaan ja tavoitellaan asioita. Tämä ei ole lainvalmistelun eetos nyt”, Pirjatanniemi sanoo.

Hänestä ainakin ulkomaalaiskysymyksissä tavoitteena tuntuu olla lupaamatta mitään. Lähettää sanoma, ettei Suomeen kannata tulla. Esimerkiksi perheenyhdistämisen vaikeuttamista perusteltiin sillä, että turvapaikanhakijoiden tulo pitää estää.

”Viesti, ettei meillä saa olla vetovoimatekijöitä, näkyy vahvana esityksissä. Se toistuu eduskunnan keskustelussa. Asiantuntijat ovat nostaneet esiin tämän ajattelun perustuslailliset ongelmat. Perheenyhdistäminen liittyy ihmisen oikeuteen perheeseen.”

Maahanmuuttopolitiikka on ristiriitaista. Toisaalta Suomeen halutaan ulkomaalaisia osaajia. Samaan aikaan keskustelu ulkomaalaisista hipoo rasismia.

Uskomme naiivisti, että turvapaikanhakijoista voi sanoa mitä vain, ja silti onnistuisimme houkuttelemaan Suomeen huippuosaajia. Jos ulkomaalainen seuraa suomalaista keskustelua, ei hän tee tuollaista eroa.

Samaa keskustelua käydään Ruotsissa ja oikeastaan kaikkialla Euroopassa. Maiden hallitukset seuraavat toisiaan. Kaikki pelkäävät hallitsematonta muuttoa ja yrittävät vähentää niin sanottuja vetovoimatekijöitä.

Nyt on käynnissä kilpajuoksu pohjalle.”

Selvitystyö valmistuu alkuvuodesta. Sitä ennen tuloksista ei voi puhua. Pirjatanniemi ei myöskään halua nimetä hankkeessa mukana olevia nuoria tutkijoita. Maahanmuutto on tutkimusaihe, joka kirvoittaa paljon palautetta, myös aggressiivista.

Vihapuheesta keskustelu ei ole tyhjää lätinää. Vihapuhe on uhka demokratialle.

”Esimerkiksi Ruandassa fyysinen väkivalta lähti liikkeelle siitä, että demonisoitiin toinen ryhmä ja puhuttiin heistä arvottomina. Tutkimuksissa on selvinnyt, että kieli radikalisoituu. Sanat eivät ole viattomia. Keskustelussamme on piirteitä, yksittäisiä puheenvuoroja, jotka ovat erittäin vaarallisia”

Tutkijat joutuvat pohtimaan, tarttuako kysymykseen, joka tuo meilintäydeltä vihapostia. Pirjatanniemikin miettii palautetta, vaikka kokee päässeensä melko helpolla. Ainakin ollakseen naispuolinen tutkija ja aktiivinen somessa.

”Ehkä juristin koulutukseni suojaa pahimmalta. Minua auttaa myös se, että elin pitkään poliitikon kanssa. Se kovetti.”

Siihen poliitikkoon Pirjatanniemi tutustui yliopistossa. Alku ei ollut lupaava. Valtiotieteellisen seuran ilmoitustauluun oli tuhrittu viesti, joka oli pantu tuolloisen Albanian diktaattorin Enver Hoxhan nimiin. Eikä ensimmäistä kertaa.

Pilan takana oli joukko ensimmäisen vuosikurssin opiskelijoita. Seuran hallituksen viestintäsihteeri Pirjatanniemeä ”isojen miesten hölmöilyt” harmittivat. Yksi tuhrijoista oli Stefan Wallin.

Pirjatanniemi ja Wallin alkoivat kuitenkin seurustella opiskeluaikana. Esikoistytär syntyi vuosituhannen vaihteessa. Samoihin aikoihin Wallin pääsi eduskuntavaaleissa varasijalle rkp:n listalta.

Wallinista tuli rkp:n puheenjohtaja 2006. Hän pääsi eduskuntaan ja ministeriksi seuraavana vuonna. Pirjatanniemi ja Wallin tekivät päätöksen puoluejohtajuudesta ja ministeriydestä yhdessä.

Olemme tehneet uraa vuorovedoin.”

Pirjatanniemen väitöskirjaurakan loppupuolella Wallin jäi muutamaksi kuukaudeksi kotiin hoitamaan päiväkoti-ikäisiä lapsia.

”Se oli tärkeää. Olin siinä vaiheessa henkisesti poissaoleva. Ajatukset olivat tiiviisti rikosoikeudessa.”

Oman uran, yksinäisyyden ja kurahousujen sovittaminen yhteen oli välillä raskasta. Pirjatanniemi kärsi siitä, ettei päässyt keskustelemaan politiikasta. Wallin sai sitä lajia tarpeekseen työssään.

”Steffille olisi varmasti ollut helpompaa olla naimisissa jonkun kanssa, jota politiikka ei kiinnosta. Kun hän kiipesi ministeriautosta salkun ja paperipinojen kanssa, minä odotin valmiina debatoimaan viikon tapahtumista. Viimein saisin tuulettaa ajatuksiani!”

Arkea helpotti se, että akateemisen työn aikatauluttaminen oli vapaata. Myös Pirjatanniemen äiti auttoi paljon. Siivoamaan ei aina ehtinyt, eikä mokkapaloja leivottu.

”Lapset selviävät, vaikka koti ei olisi siisti, mutta ilman rakkautta he eivät selviä.”

Perheen kotikieli oli ruotsi, kuten myös lasten koulukieli.

”Olen antanut lapseni suomenruotsalaisuudelle”, Pirjatanniemi nauraa.

Hänen mielestään tarvitaan myös täysin ruotsinkielisiä tiloja. jotta kieli säilyy elävänä.

”Kyse ei ole vain kielestä, vaan myös kulttuurista.”

Voiko suomenruotsalaiseksi tulla? Osin vähemmistössä iloitaan siitä, että joukko kasvaa, toisaalta ruotsinkielisissä on sisäänpäinlämpiävyytttä.

”Joukkoon haluavalle voi tulla syndrooma yrittää olla suomenruotsalaisempi kuin suomenruotsalaiset itse”, kuvaa Pirjatanniemen opiskelukaveri tämän tietä ruotsinkieliseksi.

Puoliso rkp:n puheenjohtajana on avannut ruotsinkielisten salonkien ovia. Opiskelukaverin mukaan myös Pirjatanniemen sosiaalinen rohkeus on auttanut tätä lunastamaan paikkansa.

Pirjatanniemi sanoo nauttivansa tiiviistä sosiaalisista suhteista. Ruotsalainen Suomi on yhdistyksien ja kuorojen luvattu maa. Vappua juhlitaan Turussa yhdessä Vartiovuorella ja vanhempi tytär pelasi pitkään käsipalloa, suomenruotsalaisten suosikkilajia.

”Ymmärrän, miksi ihmiset arvostavat perinteitä ja jatkuvuutta. Sosiaalinen kitti pitää ryhmän koossa”, Pirjatanniemi sanoo.

Valtaosa suomalaisista suhtautuu suopeasti ruotsin kieleen, mutta sen merkitys on hiipumassa. Tuoreen E2-ajatuspajan tutkimuksen perusteella noin puolet suomalaisista sanoo, että ruotsinkielisiin palveluihin käytetään liikaa rahaa.

Pirjatanniemestä suomenruotsalainen kulttuuri voi hyvin. Vähemmistöllä on rahaa, kulttuurista pääomaa, jäseniä tärkeissä asemissa ja hyvät verkostot. Mutta jos ruotsinkieliset nuoret tuntevat itsensä ulkopuolisiksi tai loukatuiksi, heidän helppo siirtyä opiskelemaan Ruotsiin. Yhä useampi lähteekin.

Wallin ja Pirjatanniemi erosivat viime vuonna. Pirjatanniemi puhuu entisestä puolisostaan ystävällisemmin kuin moni nykyisestään. Ja edelleen hän oppii suomenruotsalaisesta kulttuurista lisää. Aina ei ole itsestäänselvää, mikä sana on en- ja mikä ett-sukuinen. Vieläkin kimurantimpia ovat kirjoittamattomat säännöt.

”Suomenruotsalaiset kiittävät aina viimeisestä. Jos unohdan sen, aiheutan trauman.”

Perustuslaista on keskusteltu viime aikoina paljon. Tänä syksynä Ruotsissa asuva pankkiiri Björn Wahlroos kirjoitti perustuslakia arvostelevan pamfletin. Pirjatanniemen mukaan perustuslakiin ei voi suhtautua neutraalisti.

”Wahlroos ei ymmärrä lainkaan oikeutta terveelliseen ympäristöön, mutta pitää omaisuudensuojaa tärkeänä. Se on ideologinen valinta.”

Pirjatanniemestä on huolestuttavaa, jos poliitikot eivät pidä perus- ja ihmisoikeuksia arvokkaina. Perusoikeudet eivät kuulu vain poliitikoille tai juristeille, vaan kaikille ihmisille.

”Ihmisoikeustyössä on kyse toisen ihmisen kohtaamisesta. Näissä kohtaamisissa voi valita kunnioittaako toista vai ei.”

Pirjatanniemi myöntää, etteivät oikeudet ole ilmaisia. Oikeus terveyteen ja koulutukseen maksaa, kuten myös sananvapaus.

”Vielä kalliimpaa on, jos niitä ei ole. Silloin ei voi luottaa omaisuudensuojaan tai vapauteen. Se on kaoottinen yhteiskunta. Ja kallis sellainen.”



FAKTAA: Elina Pirjatanniemi

• 51-vuotias.

• Kansainvälisen oikeuden ja valtionsääntöoikeuden professori ja Åbo Akademin ihmisoikeusinstituutin johtaja.

• Kaksi tytärtä (Stella s. 2000 ja Freja s. 2002). Erosi lasten isästä Stefan Wallinista viime vuonna.

• Väitöskirja käsitteli sitä, miten rikosoikeus voi tukea ympäristönsuojelua. ”Meillä on omaisuudensuoja ja oikeus elämään. Miten turvataan tulevien sukupolvien oikeus puhtaaseen ympäristöön?”

• Viime aikoina on rajuimmin kolahtanut kirja on Ian McEwanin The Child Act (Lapsen oikeus). ”Tarina kertoo naistuomarista, joka pohtii, saako oikeus puuttua asiaan, kun uskonnollinen yhteisö kieltää nuorelta leukemiapotilaalta verensiirron, joka mahdollistaisi hengen pelastamisen. Siinä on hard case parhaimmillaan!”
https://www.vihrealanka.fi/henkilöt...olitiikassa-on-käynnissä-kilpajuoksu-pohjalle
 
Back
Top