Eivät kyllä valkopese hommaa ollenkaan, siitä pisteet kirjan kirjoittajille. Ei kauheasti kaunistella touhua. Jos olet lukenut kirjan, niin tiedät.
Jos se ei ole pesua - värin saat itse valita - että bolshevikkien suurin rikos eli ukrainalaisten kansanmurhaaminen sivutetaan lähes sivuhuomiona ja missään nimessä ei Courtois voi myöntää sen olleen kansanmurha, niin okei.
Muistaakseni (lukemisesta on jo vuosia) myöskään Donin kasakoita ei mainita lainkaan, puhumattakaan pienemmistä etnisen puhdistuksen kohteeksi joutuneista ihmisryhmistä - poikkeuksena taisi olla 'syyllisistä kansoista' Volgan saksalaiset.
Eihän se siloiteltua ole jos vertaa sosialistien aikaisemmin kirjoittamiin 'historioihin' (pois lukien yleensä suht rehelliset leirimuistelmat), jotka ovat puhdasta potaskaa, mutta oikeaan historiankirjoitukseen verrattuna kylläkin.
Sama kirjoittaja yllätyksekseni kyllä pääsi hyvään alkuun kansallissosialismin ja kommunismin (ts. bolshevismin Venäjällä) vertailussa, mutta toteaa sitten ne kuitenkin vertailukelvottomiksi.
Pisteet Courtoisille tosin siitä, että kommunismi, fascismi ja kansallissosialismi ovat suuntauksina ja termeinä selvästi erotellut. Varmaankin kova paikka vuosikymmeniä 'fasismia' siellä täällä (myös Yhdysvalloissa) nähneelle ja huutaneelle.
Juutalaiset kyllä muistaa myös teoksen Venäjää käsittelevät osat kirjoittanut Stephane Courtois mainita - nimittäin runsaslukuisina turvallisuusmiehinä ja kertoa tämän asian olleen 'itsessään hyvin mielenkiintoinen asia', lainkaan pohtimatta miksi juutalaisia olisi saattanut olla a) vallankumouksellisten joukossa Aleksanteri toisen vapautuksen jälkeen ja b) Venäjällä kansalaissodan voittaneiden joukossa (tosin vasta voiton varmistuttua).
Siis itselleni haiskahti heti nenään eurooppalaisten 'maltillisten' sosialistien (joiden joukossa pääkirjoittajakin on tai on ollut) Neuvostoliiton esimerkistä harjoittama arabien perseennuolenta Israelin kysymyksessä, muutenhan niinkin herkän asian kuin 'zydokomunan' luulisi kirjoituttavan vähän syvempää pohdiskelua aiheesta teoksessa, jossa kommunistien hirmutöitä luetellaan.
Manner-Kiinaa käsittelevä osio on niin tynkä, että siitä ei paljon viisammaksi tule - varsinkin jos vertaa siihen, että suurin kommunismin aiheuttama raatokasa syntyi nimenomaan siellä. Sen osion sijasta suosittelen lukemaan Jung Changin Mao-elämäkerran.
Kansandemokratioita käsittelevät osat jäävät myös melko tyngiksi, mutta ovat ehdottomasti kirjan parasta ja rehellisintä antia: kirjoittavat ovat (entisestä) sosialistisesta vakaumuksestaan huolimatta selvästi kansallisen vapautuksen puolella olleita, miksi ei ihan kansallismielisiäkin, joten motiivia ryssän nuolemiselle ei ole.
Myönnän että kommunismin riemusaatto Afrikassa ei kiinnostanut tippaakaan, joten siitä osiosta en muista juuri mitään. Sen sijaan Afganistania käsittelevä osa tarjosi itsellekin paljon uutta tietoa ja yllätyin kuinka eläimellistä toimintaa ryssät siellä harrastivat.
