Minulle on jo aikoja sitten selvinnyt että mitä puhuvat vaalikiertueella ei ole paskan arvoa. Suomalainen ostaa sian säkissä kun äänestää.
Poliitikot ovat paskanpuhuja päälliköitä.
Vaikken voi varsinaisesti kiistää, pitää muistaa toinen puoli asiasta.
Etenkin vaalien alla poliitikot ovat asiakaspalvelun ehdottomia ykkösiä.
Nämä laulavat juuri sitä laulua, jonka kansa haluaa kuulla. Vaikka yhdeksän hyvän ja kymmenen kauniin lupaaminen on maailman vanhin temppu ja kaikki tietävät miten se tehdään (ja mihin se johtaa),
silti siihen langetaan, kerta toisensa jälkeen. Tämä tarina on kaikesta huolimatta äänestäjille rakkaampi kuin sellainen, jossa realiteetit ovat täysimääräisesti mukana. Asia on taatusti kokeiltu ja optimoitu lukemattomia kertoja historian saatossa, sillä äänillä saa rahaa ja valtaa. Kuten erään kirjan johdantoluvussa taidettiin sanoa...
Kaikki palaa ennalleen eikä mitään uutta ole auringon alla eikä ihminen muutu, vaikka hänen vaatteensa muuttuvat ja myös hänen kielensä sanat muuttuvat. Siksi uskon, ettei tulevinakaan aikoina kirjoittaminen muutu siitä, mitä tähän asti on kirjoitettu, koska ihminen itse ei muutu. Valheen ympärillä parveilevat näet ihmiset kuin kärpäset hunajakakun kimpussa ja sadunkertojan sanat tuoksuvat suitsutukselta hänen istuessaan karjanlannassa kadunkulmassa, mutta totuutta ihmiset pakenevat.
Vaalikampanjoinnin ykköstaito on luvata mahdollisimman monille vuorotellen, että juuri näille on tulossa lisää hyvää ja "joku muu" maksaa. Vaalien jälkeen onkin sitten yllättävän vaikeaa löytää sellainen "joku muu", joka ei olisi näiden kosiskeltujen ryhmien joukossa. Kun arki alkaa, käy taas kerran ilmi, että merkittäviä summia saadaan oikeasti irti vain lähettämällä lasku keskiluokalle, johon kuuluvat melkein kaikki. Kuinkas tässä nyt näin kävi? Enemmistönhän piti olla saamapuolella. Näin luvattiin. Tai ainahan on myös se todellinen "joku muu" eli ottaa lisää velkaa. Siinäpä sitä onkin taikatemppua kerrakseen. Rahaa tulee tyhjästä, eikä keneltäkään tarvitse ottaa. Kaikki ovat tyytyväisiä ja menestys on taattu.
Ehkäpä äänestäjän logiikka menee niin, että jos äänestää kaiken kauniin lupailijaa ja sitten pettyy (taas), on ainakin lupa valittaa jossain baarin pöydässä tai netin nurkassa. Jos äänestää sellaista, joka ei lupaa kenellekään mitään kummoista nykytilanteeseen verrattuna, tällä on oikeastaan valmis mandaatti olla saamatta mitään aikaan, eikä äänestäjä voi edes valittaa. Jälkimmäinen olisi kampanjassaan lähempänä totuutta, mutta totuutta ihmiset pakenevat.
Poliitikon vakiovastaus varmaan on, että "kyllähän minä antaisin kaikkea, mutta kun nuo muut sabotoivat". Siinä on, yllättävää kyllä, kelpo kauhallinen totuutta seassa. Pahin sabotööri on tietenkin todellisuus itse. Rahaa ei edelleenkään sada taivaasta, vaikka miten uskoisi ja toivoisi.
Kun maailma on näin karu paikka, realistinen vaihtoehto on äänestää vähiten huonoa eli sitä, jonka ennakoi aiheuttavan vähiten haittaa. Suuri menestys on nimittäin suuren työn takana ja harvoin toteutuu, mutta suuren vahingon voi saada aikaan parilla sanalla kun riittävän lahjakas tunari on asialla. "Ei ainakaan tuo, tuo eikä tuo" on ihan pätevä lähestymistapa.
Koska minun aikani on kovin rajallista, tapaan ohittaa 98 prosenttia vaalipuheista ja keskityn lähinnä yhteen ainoaan kohtaan:
millä kaikki maksetaan ja onko suunnitelmalla mitään mahdollisuutta toteutua tässä, todellisessa maailmassa? Yleensä vastaus puuttuu tyystin tai siinä ei ole pienintäkään järjen hiventä. Vasta jos tähän pystyy vastaamaan todella vakuuttavasti, on lupa ryhtyä jakamaan kakkua. Miljoonan tuloilla ei makseta miljardin lupauksia, mutta tällainen tarina saattaa silti mennä läpi sellaiselle, joka ei osaa hahmottaa näiden kahden luvun eroa. Todella lirissä ollaan, jos ehdokas ei osaa itsekään.
Etsintä on tällä hetkellä edelleen käynnissä.
