Kärkipoliitikkojen vahtimisketju

Renkihän kysyy aina isännältään lupaa ? ....:unsure:

"Haavisto kertoo halunneensa korostaa tällä lausunnollaan muun muassa sitä, että aiempaa aktiivisemmalla Venäjällä on samaan aikaan myös suuri vastuu maailmanpolitiikassa ja kansainvälisiä konflikteja on vaikea ratkaista ilman Venäjän myötävaikutusta. Hän kertoo esimerkiksi itse käyneensä usein Afrikassa tapaamassa paikalla olleita Venäjän suurlähettiläitä saadakseen tietää heidän näkökulmansa kulloisenkin maan tilanteeseen."

"– Venäjän kanssa keskustellessa ei pitäisi keskustella Venäjän ”pään yli” tai luennoimalla, sillä luennointi ei ole vuorovaikutusta. Pitää olla tapaamisia kasvotusten ja suoraa puhetta asioista niiden oikeilla nimillä. Se on normaalia dialogia, Haavisto korostaa
."

Äänestin Esko Ahoa, mutta eipä tuo riittänyt. SAK tuki Halosta, ja Helsingin Sanomat vanhan KGB-kontaktin Unto Hämäläisen johtamana alkoi näyttää Tarjan paremmassa valossa kuin Eskon. Olen ennenkin sanonut, että HS ja puoli yhdeksän uutiset ratkaisivat sen vaalin. Osa kokoomusnaisista päätti sitten, että nyt "nainen", ja tavallaan Halonen pääsi presidentiksi, koska Elisabeth Rehn ei ollut päässyt.

Taloustutkimuksen mukaan Ahosta annettiin julkisuuteen kuva ylimielisestä tyypistä. Asiantuntemus molemmilla oli ok, joten se sukupuoli ja se "uusien arvojen" viehätys merkitsi paljon. Vain 10% sanoi äänestäneensä Halosta puolueen takia.

Olen muuten äänestänyt presidentiksi kepulaisen lisäksi demaria (Ahtisaari) ja kokoomuslaista (Niinistö). Sitä ennen oli niitä valitsijamiesvaaleja.
Eipä tuo Sperbankin Aho taida olla yhtään vähemmän ostettu...
 
Eipä tuo Sperbankin Aho taida olla yhtään vähemmän ostettu...

Aho on Sberbankin lisäksi töissä amerikkalaisella JPMorganilla.

On kiinnostavaa, miten Sberbankissa on johdossa talousihmisiä, siis sellaisia, jotka kykenisivät tekemään tarvittavia reformeja, ikään kuin pakkasessa.
 
Ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr) kertoi Fontankalle käyneensä Venäjällä noin sata kertaa ja tutustuneensa maahan ”keittiön kautta” jo 1980-luvun lopulta alkaen.
On käynyt noin 100 kertaa Venäjällä? Olettaen että matkailu on alkanut lähempänä aikuisikää, olisi Haavisto käynyt keskimäärin noin kahdesti vuodessa Venäjällä yli 40 vuoden ajan. Jos tämä yhtään kuvastaa yleisemminkin Haaviston matkustelun frekvenssiä, niin hänen ekologinen jalanjälkensä lienee aika mielenkiintoisella tasolla. Erittäin "vihreä" mies...
 
Sisällön puolesta haastattelu on suurimmalta osalta ihan ok puhetta. Se on silti kiinnostavaa, mitä termiä kokoomuksen Kai Mykkänen käyttää sisällissodasta.

Puhuuko hän luokkasodasta? Vai onko toimittajan puhetta? Kaikki termit ovat varmasti perusteltuja, ei siinä mitään, ja sisällissota tietysti neutraalein, mutta termiä luokkasota käyttää yleensä vasemmistostakin se kaikkein reunimmaisin vallankumousvasemmisto, toiset taas puhuvat kansalaissodasta (ja silloiset voittajat vapaussodasta, mitä se myös ja minulle etupäässä oli).

Mykkäsen mukaan Suomi nousi luokkasodasta oikeudenmukaiseksi maaksi suhtautumalla torjunnan sijaan ratkaisuhakuisesti viime vuosisadan suuriin kysymyksiin.

Itse käytin asiaa kysyttäessä koulun historiantunnilla v:n 18 tapahtumista poliittisesti neutraalia termiä Punakapina.. tämä siis 80-90- lukujen taitteessa. Minusta se toimii edelleen, myös pelkkä kapina on ok.
 
Ei se mikään luokkasota ollut. Molemmilla puolilla oli köyhiä maanviljelijöitä. Valkoisella puolella varmaan enemmän sitten stä rikasta luokkaa, kylläkin.

"Rikasta luokkaa" eli käytännössä sakkia jotka tiesivät olevansa suurella todennäköisyydellä bolseviikkien tappolistalla.
 
Nämäkään nyt eivät ole mitään kärkipoliitikoita, ja lienevät pudokkaita, mutta tässä on yksi kiinnostava aspekti.

27:stä sopeutumiseläkkeen saajasta 21 kpl on naisia. Voisi oikein linkata Li:lle, Maria Ohisalolle ja Sanna Marinille, että tässä ollaan nyt ihan kärjessä näissä uuden ajan tasa-arvoasioissa, homma edistyy. (y)

Ex-kansanedustajalla 114 000 euron tienestit: Sopeutumisrahat muhkeiden tulojen päälle – yksi vastasi olennaiseen kysymykseen

Mihinköhän vitjaan tämä kuuluu, mutta hyvä kysymys? Demareiden pasifistinen ja Kepun venäjämyönteinen linjaus, vai mistähän kyse?

Muistan TP Niinistön aiemman puheen, oliko maanpuolustuskurssin avajaisista, jossa käytti tätä täysin samaa sanamuotoa :(

Takaisin kohti YYA-aikoja.
 
Lue = perse auki, ei ole rahaa.
No en kyllä tulkinnut näin, kun esimerkiksi TP Niinistö tätä kommentoi. Tuomiojat ja kepulit vauhdissa, oli ensimmäinen ajatus.

Nyt oli hesarissakin pidempi artikkeli, jossa perusteli harjoitusmäärän vähenemistä sillä, että "nyt on opittu näkemään mitkä harjoitukset ovat hyödyllisiä, ja mitkä eivät." Jaa-a.

Voip toki olla rahakysymys myös(kin).
 
Merivoimien komentaja Jori Harju on kommentoinut kansainvälisiä harjoituksia Reserviläisen haastattelussa 01.07.2019.

"Harjun mukaan Merivoimat osallistuu niihin kansainvälisiin harjoituksiin, joista se selkeästi hyötyy.

– Hyöty tulee usein kehittämisen, valmiuden tai näkyvyyden kautta. Sen verran meidän pitää olla itsekkäitä, että kaikkeen emme voi mennä mukaan.

Puolustusvoimissa kansainvälistyminen vaikuttaa olevan alati lisääntyvä trendi, mutta ehkä hieman yllättäen Harju toppuuttelee kasvun suhteen. Jo henkilöstön takia priorisointia täytyy tehdä.

– En lähtisi nykyisestä määrästä ainakaan lisäämään kansainvälisiä harjoituksia. Mielestäni olemme saavuttaneet näillä resursseilla jonkinlaisen maksimin nyt. Ennemminkin suorittaisin karsimista ja priorisoisin vielä enemmän, mikä on meille tärkeää ja hyödyksi ja mikä ei ole ehkä aivan niin välttämätöntä. Tällä en tarkoita sitä, että meidän tulisi harjoitella vain itseksemme. Kansainvälisyys on olennainen osa tätä päivää, emme voi olla yksin hiekkalaatikolla."

Tuossa yläpuolella esille nostetussa twiittiketjussa hyvä näkemys pvkom kommenttiin:

Hyvä muistutus kantahenkilökunnan jaksamisen rajoista. En yhtään epäile, että ne eivät jo olisi tulleet vastaan monessakin valmiuteemme ja kv. harjoitteluun (ja muuhunkin toimintaan, tottakai) liittyvissä tekemisissä.

Muoks asiaankuuluva emoticon vielä perään: :salut:
 
Husu: kaikki persut ja niiden äänestäjät/kannattajat ovat rasisteja

Tämän tapauksen myötä voi perustellusti kysyä esillä olevalta demaripoliitikolta että "oliko ihan pakko?"
Husu Husseinin pitäisi poliitikkona ymmärtää, että äänestäjien yleinen mollaaminen ei johda demokratiassa sellaiseen tulokseen, jota kuitenkin tarvitaan. Keskustelun voi avata muullakin tavalla ja pyrkiä siitä askel askeleella eteenpäin kaikkien yhteiseksi hyväksi. Nyt Husu mokasi ja edistää kansan jakautumista tuolla persuja kohtaan esittämällään syytöksellä. Husulla ei ole tilannetaju kohdallaan.
Ymmärrän asian niin, että Husulle on tärkeämpää pitää kiinni omasta "oikeudestaan" sanoa, kuin se että poliitikkona edistäisi omiensa etujen kehittämistä rakentavasti.
Husu leimasi peruuttamattoman jäljen itsensä ja erään äänestäjäjoukon väliin. Ei poliittisesti oikea menettely. Eikä varmaan ihan ok myös demareille omiensa joukosta.

.
 
Onko tämä aito?
 
Liitteet

  • husu532.jpg
    husu532.jpg
    55.6 KB · Luettu: 81
Back
Top