Lisäksi kun kansa ei ollut gallupeissa liittoutumisen puolella, niin ei poliitikkokaan halua ajaa sitä asiaa eteenpäin. Vaikka samaan aikaan olikin "sivulauseessa" kuinka kansa tukisi jos presidentti ja pääministeri olisivat liittoutumisen kannalla... helpointa oli vain jatkaa kuten ennenkin.
Kärkipoliitikkojen vahtimisketju
- Viestiketjun aloittaja Vonka
- Aloitus PVM
-
- Tagit
- poliitikko
Liittoutumattomuudesta oli tullut osa kulttuuria, ja sitä jatkettiin, kun vakiintuneesta kulttuurista poikkeaminen on aina haastavaa, ja jos akuuttia syytä poikkeamiseen ei ole, niin on helpompi vaan jatkaa niin kuin on aiemmin tehty.
Hemmo Paskiainen
Kapteeni
Onkos jollakulla hesarin kk-liitteen lukuoikeudet?
www.hs.fi
Kuulemma olisivat selvittäneet kuka vuoti Davidovo muistion. Pelkkä nimi riittää jos ei halua koko juttua tänne laittaa.
Kuukausiliite | Hän vuoti Zavidovo-paperit julkisuuteen – Suomen poliittisen historian suuri salaisuus on nyt ratkaistu
Lokakuun Kuukausiliitteessä toimittaja Unto Hämäläinen kirjoitti Suomea 197O-luvulla kuohuttaneesta skandaalista: joku oli vuotanut lehdistölle presidentti Urho Kekkosen salaiset muistiinpanot Leonid Brežnevin kanssa käydyistä keskusteluista. Tapausta alettiin kutsua Zavidovo-vuodoksi, eikä...
www.hs.fi
Kuulemma olisivat selvittäneet kuka vuoti Davidovo muistion. Pelkkä nimi riittää jos ei halua koko juttua tänne laittaa.
StepanRudanskij
Respected Leader
??Onkos jollakulla hesarin kk-liitteen lukuoikeudet?
Kuukausiliite | Hän vuoti Zavidovo-paperit julkisuuteen – Suomen poliittisen historian suuri salaisuus on nyt ratkaistu
Lokakuun Kuukausiliitteessä toimittaja Unto Hämäläinen kirjoitti Suomea 197O-luvulla kuohuttaneesta skandaalista: joku oli vuotanut lehdistölle presidentti Urho Kekkosen salaiset muistiinpanot Leonid Brežnevin kanssa käydyistä keskusteluista. Tapausta alettiin kutsua Zavidovo-vuodoksi, eikä...
Kuulemma olisivat selvittäneet kuka vuoti Davidovo muistion. Pelkkä nimi riittää jos ei halua koko juttua tänne laittaa.
Puna-Eki on tunnustanut jo kauan sitten. Mitähän uutta tuosta enää saisi irti?
Äyräpää
Alikersantti
Rauhanmerkki-Erkki oli pelkkä kuriiri. Joskaan ei tuo vuotaja mikään yllätysnimi ole. Pikemminkin juuri se todennäköinen.
YliKoo
Greatest Leader
Elina Sana kertoo, miten jopa Kalevi Sorsa, moninkertainen pääministeri ja Sdp:n puheenjohtaja, yritti saada Sanaa kertomaan, kuka vuotaja oli.
Sana tapasi Sorsan kaksi kertaa 1970-luvun lopulla ja viimeisen kerran vuonna 2003, kun tämä kirjoitti muistelmiaan.
Sorsa luetutti Sanalla kirjansa käsikirjoituksen kohdan, jossa Sorsa spekuloi, oliko Kekkonen sittenkin antanut Jyrängille tehtäväksi salaisen muistion vuotamisen. ”Luin tekstin ja sanoin, että se on hänen versionsa. Muuta en voi kommentoida”, Sana kirjoittaa.
Hän ei uskonut silloin — eikä usko edelleenkään — Kekkosen ja Jyrängin yhteispeliin vuodon järjestämisessä.
Hiljaa mielessään Sana toivoi, että Antero Jyränki itse kertoisi osuudestaan vuotoon. Jyränki pysytteli vaiti kuolemaansa vuonna 2020 asti. Kuoleman jälkeen Sana päätti kertoa Y. Y. Antosen ja Zavidovo-vuodon vaiheet.
”Minulla ei enää ole syytä pitää Jyrängille 50 vuotta sitten antamaani vaitiololupausta”, Sana kirjoittaa.
Suljen Elina Sanan kirjan syvissä mietteissä. On ollut ihmisellä raskas taakka pitää omana tietonaan 50 vuotta vuotajaa, jota häneltä on tivattu satoja kertoja. Nyt hän sen kertoi.
Mietin toista lähdettäni. Hänkin kertoi, että vuotaja oli Antero Jyränki. Myös hän piti puoli vuosisataa salaisuutta. Ehkä hän ajatteli sitä joka ikinen päivä, vaikkei häneltä osattu udella salaisuuksia.
Muistelin minä Antero Jyränkiäkin. Pian kansliapäällikön virasta erottuaan hänestä tuli professori. Arvostettuna valtiosääntöjuristina hän oli 2000-luvun alussa valmistelemassa perustuslain uudistusta, jossa presidentin valtaa rajoitettiin tuntuvasti.
Jyränki opetti tuhansia opiskelijoita. Olen yksi heistä, ja muistan, kuinka kerran luennolla ajattelin, että pitäisi uskaltautua ja yllättää Jyränki kysymällä kesken kaiken:
”Herra professori, oletteko te se vuotaja?”
Hän se oli.
Sana tapasi Sorsan kaksi kertaa 1970-luvun lopulla ja viimeisen kerran vuonna 2003, kun tämä kirjoitti muistelmiaan.
Sorsa luetutti Sanalla kirjansa käsikirjoituksen kohdan, jossa Sorsa spekuloi, oliko Kekkonen sittenkin antanut Jyrängille tehtäväksi salaisen muistion vuotamisen. ”Luin tekstin ja sanoin, että se on hänen versionsa. Muuta en voi kommentoida”, Sana kirjoittaa.
Hän ei uskonut silloin — eikä usko edelleenkään — Kekkosen ja Jyrängin yhteispeliin vuodon järjestämisessä.
Hiljaa mielessään Sana toivoi, että Antero Jyränki itse kertoisi osuudestaan vuotoon. Jyränki pysytteli vaiti kuolemaansa vuonna 2020 asti. Kuoleman jälkeen Sana päätti kertoa Y. Y. Antosen ja Zavidovo-vuodon vaiheet.
”Minulla ei enää ole syytä pitää Jyrängille 50 vuotta sitten antamaani vaitiololupausta”, Sana kirjoittaa.
Suljen Elina Sanan kirjan syvissä mietteissä. On ollut ihmisellä raskas taakka pitää omana tietonaan 50 vuotta vuotajaa, jota häneltä on tivattu satoja kertoja. Nyt hän sen kertoi.
Mietin toista lähdettäni. Hänkin kertoi, että vuotaja oli Antero Jyränki. Myös hän piti puoli vuosisataa salaisuutta. Ehkä hän ajatteli sitä joka ikinen päivä, vaikkei häneltä osattu udella salaisuuksia.
Muistelin minä Antero Jyränkiäkin. Pian kansliapäällikön virasta erottuaan hänestä tuli professori. Arvostettuna valtiosääntöjuristina hän oli 2000-luvun alussa valmistelemassa perustuslain uudistusta, jossa presidentin valtaa rajoitettiin tuntuvasti.
Jyränki opetti tuhansia opiskelijoita. Olen yksi heistä, ja muistan, kuinka kerran luennolla ajattelin, että pitäisi uskaltautua ja yllättää Jyränki kysymällä kesken kaiken:
”Herra professori, oletteko te se vuotaja?”
Hän se oli.
YliKoo
Greatest Leader
Kuuluisasta Zavidovo-vuodosta on tänä syksynä kulunut viisikymmentä vuotta. Kirjoitin siitä jutun lokakuun Kuukausiliitteeseen.
Jutun lopussa muistutin, että varsinainen vuotaja on edelleen pimennossa. Vuotajalla tarkoitin henkilöä, joka sai käyttöönsä presidentti Urho Kekkosen salaisen muistion keskusteluista neuvostojohtajien kanssa ja järjesti vuodon kolmeen sanomalehteen.
Vasabladet, ruotsalainen Dagens Nyheter ja norjalainen Dagbladet julkaisivat 31. lokakuuta 1972 uutisen, joka aiheutti melkoisen kriisin Suomen politiikassa. Viranomaiset tutkivat vuotoa puoli vuotta. Se johti yhden ministerin eroon ja kahden korkean virkamiehen sakkorangaistukseen.
Toinen virkamiehistä oli tasavallan presidentin kansliapäällikkö Antero Jyränki, jota rangaistiin asiakirjan huolimattomasta käytöstä. Hän joutui Kekkosen kehotuksesta eroamaan virastaan. Häntä on vuosikymmeniä epäilty vuotajaksi, mutta näyttöä ei ole saatu.
Syksyllä 1993 kansanedustaja Erkki Tuomioja (sd) paljasti kirjassaan Kukkaisvallasta Kekkosvaltaan, että hän antoi Kekkosen muistion tiedot toimittaja Tor Högnäsille, joka kirjoitti niistä jutun. Tuomioja ei kuitenkaan kertonut, keneltä hän itse sai tiedot.
Tuomioja ei siis ollut varsinainen vuotaja vaan vuotajan välikäsi. Hän ei ollut kuulunut Kekkoseen muistiojakelun piiriin.
Vuoto oli valtava skandaali ja suuri asia poliittisesti. Muistiossa kerrottiin yksityiskohtaisesti, miten neuvostojohto oli painostanut Kekkosta lykkäämään EEC-vapaakauppasopimuksen lopullista hyväksymistä. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun neuvostojohdon kanssa käydyistä keskusteluista vuoti tietoja julkisuuteen.
Vuotajaksi veikattuja on ollut kymmeniä. Hurjin väite on, että vuodon olisi järjestänyt Kekkonen.
Jutun käsittelijän, toimittaja Lauri Malkavaaran ehdotuksesta lisäsin loppuun: ”Jos joku tietää vuotajan — ja todistaa sen — voi ottaa yhteyttä allekirjoittaneeseen. Toimittajan lähdesuoja pitää.”
En oikein uskonut juttua viimeisteltäessä, että enää viidenkymmenen vuoden jälkeen saisin uutta tietoa vuotajasta.
Vaan kuinkas sitten kävikään.
Niitä tarinoita kuunnellessani ymmärsin, että vuoto kaikkine käänteineen oli luonnollisesta syystä niin sanottu sukupolvikysymys. Seitsemänkymmentävuotiaat ja sitä vanhemmat poliitikot, diplomaatit, toimittajat ja tutkijat kertoivat minulle värikkäitä tarinoita ja esittivät omia veikkauksiaan, kuka vuotaja olisi.
Pitävän tuntuisia todisteita ei kukaan kuitenkaan esittänyt.
Maanantaina 3. lokakuuta HS:n puhelinkeskus lähetti viestin: ”XX pyysi, että ottaisit yhteyttä. Hänellä on kuulemma tärkeää tietoa liittyen Kuukausiliitteen artikkeliisi Kaikkien aikojen vuoto.”
Kun otin yhteyttä soittajaan, hän lupasi kertoa, kuka vuotaja olisi, mutta halusi lähdesuojan. Sopiminen kävi nopeasti, sillä molemmat tiesivät kokemuksesta, miten piti toimia. Lupasin lähdesuojan.
Soittaja paljasti vuotajan nimen ja kertoi sen jälkeen, miten hän oli saanut sen selville jo lokakuun 31. päivänä 1972. Siis samana päivänä, jolloin Högnäsin juttu oli ilmestynyt.
Kertomus oli äärimmäisen tarkka ja vakuuttava. Olin juttuani varten perehtynyt vuotoon, joten pystyin muutamilla kysymyksillä testaamaan kertojan luotettavuutta. Hän sai täydet pisteet.
Valitettavasti en pysty toistamaan tässä hänen kertomustaan. Jos sen tekisin, rikkoisin lupauksen lähdesuojasta.
Keskustelun lopuksi kysyin häneltä, miksi hän puhuu nyt — vaiettuaan viisikymmentä vuotta.
”Tämä on viimeinen mahdollisuus puhua ennen kuolemaani. On hyvä, että maailmassa on yksi salaisuus vähemmän”, hän vastasi.
En hetkeäkään epäillyt soittajan kertomusta ja pidin sitä merkittävänä todistajalausuntona. Silti olin kiipelissä. Journalismin sääntöjen mukaan en voinut rakentaa jatkojuttua yhden lähteen varaan. Ei auttanut muu kuin odottaa ja toivoa, että tulisi vielä toinen yhteydenotto.
Torstaina 6. lokakuuta sain sähköpostin.
Tunsin hänet pitkältä ajalta. Olin parikymmentä vuotta sitten tehnyt jutun hänen kirjastaan Luovutetut. Kirja käsitteli jatkosodan aikaisia ihmisluovutuksia Saksaan. Se aiheutti kohun ja sai Tieto-Finlandian.
Viime vuoden lopulla Sana otti yhteyttä ja kertoi, että hän kirjoitti muistelmia ja lupasi kirjassa olevan uusia tietoja Zavidovo-vuodosta.
Vuodon aikaan Elina Sana, silloiselta nimeltään Elina Suominen, oli Ydin-lehden päätoimittaja. Ydin-lehti oli demareita lähellä oleva mielipidelehti, joka julkaisi vuotajan kirjoituksen — tosin nimimerkin takana. Vastaavana päätoimittajana Sana luonnollisesti tiesi vuotajan nimen. Hän ei ollut sitä koskaan paljastanut.
Elina Sanan muistelmakirja ei kuitenkaan ilmestynyt tänä syksynä, kuten piti. Hänen vanha kustantajansa oli pitkään harkittuaan kieltäytynyt julkaisemasta sitä. Sana oli etsinyt tuloksetta toista kustantajaa.
Sähköpostissa Sana kuitenkin lupasi: ”Aion nyt pyytää tarjouksia omakustannepainoista. Ei kai se ojaan kaada, vaikka ottaisin lainaa ja julkaisisin itse tämän jutun omasta elämästäni.”
Kysyin Sanalta, voisinko tehdä joulukuun Kuukausiliitteeseen jutun hänen kirjansa Zavidovo-osuudesta. Hän suostui ja kertoi kirjan ilmestyvän joulukuun alussa.
Joulukuussa 1972 kansliapäällikkö Antero Jyränki kutsui Elina Sanan käymään Presidentinlinnassa. He tunsivat toisensa mutta eivät olleet ystäviä. Edellisen kerran he olivat tavanneet 31. lokakuuta eli vuotoiltana Tamminiemessä presidentin ”lastenkutsuilla”. Kekkonen oli kutsunut nuoria kykyjä keskustelemaan ja juhlimaan.
Molemmat liikkuivat radikaalipiireissä, joissa Jyränki oli näkyvä ja kokoava johtohahmo, vasemman laidan sosiaalidemokraatti. Jyränki esiintyi mielellään myös julkisuudessa. Hän vastusti EEC-vapaakauppasopimusta, jota Kekkonen ajoi, ja pohti muun muassa sitä, miten Suomi voisi siirtyä sosialismiin.
Oikeisto vihasi Jyränkiä lähes yhtä tulisesti kuin kommunisteja. Kiukkua lisäsi kansliapäällikön terävä puhetyyli ja suorastaan keikarimainen vaatetus. Jyränki oli valittu maan kymmenen parhaiten pukeutuvan miehen joukkoon.
Tapaamisessa Jyränki arvosteli voimakkaasti esimiestään Kekkosta. Jyrängin mielestä presidentti oli ylittänyt valtuutensa ja hänen toimintansa oli vaaraksi suomalaiselle demokratialle. Sen vuoksi Zavidovo-muistion julkaiseminen oli ollut välttämätöntä.
Sanalle valkeni, että Jyränki oli Kekkosen salaisen muistion julkaisemisen takana, siis vuotaja, jota koko Suomi arvuutteli.
Jyränki halusi kirjoittaa Ydin-lehden seuraavaan numeroon artikkelin Kekkosen toiminnasta käyttämällä nimimerkkiä Y. Y. Antonen. Nimimerkillä oli aikaisemmin julkaistu kolumneja, joiden kirjoittajina olivat olleet nuoret tutkijat ja demaripoliitikot, muiden muassa nuori Paavo Lipponen. Sana hyväksyi tarjouksen ja lupasi, ettei paljasta kirjoittajaa.
Kun seuraava Ydin-lehti oli ilmestymässä, Jyränki sanoi Sanalle, että kirjoitus piti toimittaa Erkki Tuomiojan välityksellä Tor Högnäsille. Turvauduttiin siis tuttuun kuriiriin, jota Jyränki oli käyttänyt toimittaessaan Kekkosen muistion Högnäsille.
”Jos Suomen EEC-päätös olisi tehty ilman tämän käsityksen julkistamista, olisi todella voitu puhua maan etujen vahingoittamisesta”, Jyränki kirjoitti.
Ydin-lehden numero ilmestyi tammikuussa 1973 — samaan aikaan, kun eduskunta käsitteli Kekkosen valintaa poikkeuslailla presidentiksi ja oikeuskanslerinvirasto aloitti vuotajiksi epäiltyjen kuulustelut.
Syntyi kohu. Eniten pelästyivät ne nuoret sosiaalidemokraatit, jotka olivat aikaisemmin kirjoittaneet saman nimimerkin takaa.
Koska ymmärrettiin, että Elina Sana tietää vuotajan, hän joutui ankaran painostuksen kohteeksi ja myös oikeuskanslerinviraston kuulusteluihin. Toimittajan lähdesuojaa yritettiin murtaa, mutta Sana kieltäytyi paljastamasta kirjoituksen tekijää.
Myös Jyränki oli oikeuskanslerinviraston kuulusteluissa, joita Kekkonenkin seurasi. Oikeuskansleri Risto Leskinen kertoi presidentille Jyrängin muuttaneen monta kertaa kertomusta siitä, miten hän oli säilyttänyt Kekkosen muistiota. Vuodosta hän ei sanomansa mukaan tiennyt mitään. Presidentti kirjoitti helmikuussa 1973 päiväkirjaansa Jyrängistä: ”Poika-paha sotkeutunut surkeasti juttuun.”
Jyränki kävi kuulustelujen aikana tapaamassa Sanaa tämän kotona ja vaati pitämään lähdesuojasta kiinni: ”Jyränki oli silmin nähden peloissaan. Lupasin pitää sanani.”
Sanan taipumattomuus suututti varsinkin demareita ja vaikeutti myöhemminkin hänen elämäänsä monin tavoin. Se hankaloitti muun muassa työn saantia.
”Vuoteen 1972–1973 sisältyi siihenastisen elämäni vaiherikkain, turhauttavin, joskus pelottavinkin kausi. Olin 25-vuotias, kun Zavidovo-vuoto vyöryi päälleni. Sen seuraukset ulottuivat paljon pitemmälle kuin vain tuohon vuoteen. Jossain määrin ne leimasivat koko loppuelämääni”, Sana kirjoittaa.
Jyrängin ja Sanan välit säilyivät asiallisina, vaikka yhteinen salaisuus rasitti niitä. Sana huomasi, miten epäluuloisesti Jyränki seurasi hänen tekemisiään vielä vuosikymmenten päästä.
Viimeisen kerran Jyränki soitti Sanalle tammikuussa 2003 ja muistutti, ettei sanaa sovi syödä. Sana kertoo puolestaan tuiskahtaneensa, miten paljon harmia Jyrängin toiminta oli Sanalle aiheuttanut.
Muistelmakirjaa kirjoittaessaan Sana kävi Kansallisarkistossa Jyrängin arkiston läpi, mutta sieltä ei löytynyt mitään vuotoon viittaavaa. Jyränki ei käsitellyt asiaa myöskään omissa muistelmissaan vaan kuittasi vuodon toteamalla: ”Miksi usuttaa sopulilaumaa, poliittisia journalisteja, noita yhden ajatuksen ihmisiä, uudestaan vanhalle uralle?”
Jutun lopussa muistutin, että varsinainen vuotaja on edelleen pimennossa. Vuotajalla tarkoitin henkilöä, joka sai käyttöönsä presidentti Urho Kekkosen salaisen muistion keskusteluista neuvostojohtajien kanssa ja järjesti vuodon kolmeen sanomalehteen.
Vasabladet, ruotsalainen Dagens Nyheter ja norjalainen Dagbladet julkaisivat 31. lokakuuta 1972 uutisen, joka aiheutti melkoisen kriisin Suomen politiikassa. Viranomaiset tutkivat vuotoa puoli vuotta. Se johti yhden ministerin eroon ja kahden korkean virkamiehen sakkorangaistukseen.
Toinen virkamiehistä oli tasavallan presidentin kansliapäällikkö Antero Jyränki, jota rangaistiin asiakirjan huolimattomasta käytöstä. Hän joutui Kekkosen kehotuksesta eroamaan virastaan. Häntä on vuosikymmeniä epäilty vuotajaksi, mutta näyttöä ei ole saatu.
Syksyllä 1993 kansanedustaja Erkki Tuomioja (sd) paljasti kirjassaan Kukkaisvallasta Kekkosvaltaan, että hän antoi Kekkosen muistion tiedot toimittaja Tor Högnäsille, joka kirjoitti niistä jutun. Tuomioja ei kuitenkaan kertonut, keneltä hän itse sai tiedot.
Tuomioja ei siis ollut varsinainen vuotaja vaan vuotajan välikäsi. Hän ei ollut kuulunut Kekkoseen muistiojakelun piiriin.
Vuoto oli valtava skandaali ja suuri asia poliittisesti. Muistiossa kerrottiin yksityiskohtaisesti, miten neuvostojohto oli painostanut Kekkosta lykkäämään EEC-vapaakauppasopimuksen lopullista hyväksymistä. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun neuvostojohdon kanssa käydyistä keskusteluista vuoti tietoja julkisuuteen.
Vuotajaksi veikattuja on ollut kymmeniä. Hurjin väite on, että vuodon olisi järjestänyt Kekkonen.
Jutun käsittelijän, toimittaja Lauri Malkavaaran ehdotuksesta lisäsin loppuun: ”Jos joku tietää vuotajan — ja todistaa sen — voi ottaa yhteyttä allekirjoittaneeseen. Toimittajan lähdesuoja pitää.”
En oikein uskonut juttua viimeisteltäessä, että enää viidenkymmenen vuoden jälkeen saisin uutta tietoa vuotajasta.
Vaan kuinkas sitten kävikään.
Kuukausiliite ilmestyi 1. lokakuuta lauantaina. Vietin koko viikonlopun rattoisasti joko puhelimessa kuunnellen tai sähköpostin ääressä lukien muistoja Zavidovo-vuodosta.
Niitä tarinoita kuunnellessani ymmärsin, että vuoto kaikkine käänteineen oli luonnollisesta syystä niin sanottu sukupolvikysymys. Seitsemänkymmentävuotiaat ja sitä vanhemmat poliitikot, diplomaatit, toimittajat ja tutkijat kertoivat minulle värikkäitä tarinoita ja esittivät omia veikkauksiaan, kuka vuotaja olisi.
Pitävän tuntuisia todisteita ei kukaan kuitenkaan esittänyt.
Maanantaina 3. lokakuuta HS:n puhelinkeskus lähetti viestin: ”XX pyysi, että ottaisit yhteyttä. Hänellä on kuulemma tärkeää tietoa liittyen Kuukausiliitteen artikkeliisi Kaikkien aikojen vuoto.”
Kun otin yhteyttä soittajaan, hän lupasi kertoa, kuka vuotaja olisi, mutta halusi lähdesuojan. Sopiminen kävi nopeasti, sillä molemmat tiesivät kokemuksesta, miten piti toimia. Lupasin lähdesuojan.
Soittaja paljasti vuotajan nimen ja kertoi sen jälkeen, miten hän oli saanut sen selville jo lokakuun 31. päivänä 1972. Siis samana päivänä, jolloin Högnäsin juttu oli ilmestynyt.
Kertomus oli äärimmäisen tarkka ja vakuuttava. Olin juttuani varten perehtynyt vuotoon, joten pystyin muutamilla kysymyksillä testaamaan kertojan luotettavuutta. Hän sai täydet pisteet.
Valitettavasti en pysty toistamaan tässä hänen kertomustaan. Jos sen tekisin, rikkoisin lupauksen lähdesuojasta.
Keskustelun lopuksi kysyin häneltä, miksi hän puhuu nyt — vaiettuaan viisikymmentä vuotta.
”Tämä on viimeinen mahdollisuus puhua ennen kuolemaani. On hyvä, että maailmassa on yksi salaisuus vähemmän”, hän vastasi.
En hetkeäkään epäillyt soittajan kertomusta ja pidin sitä merkittävänä todistajalausuntona. Silti olin kiipelissä. Journalismin sääntöjen mukaan en voinut rakentaa jatkojuttua yhden lähteen varaan. Ei auttanut muu kuin odottaa ja toivoa, että tulisi vielä toinen yhteydenotto.
Torstaina 6. lokakuuta sain sähköpostin.
Lähettäjä oli Elina Sana, 75-vuotias tutkija, toimittaja ja kirjailija.
Tunsin hänet pitkältä ajalta. Olin parikymmentä vuotta sitten tehnyt jutun hänen kirjastaan Luovutetut. Kirja käsitteli jatkosodan aikaisia ihmisluovutuksia Saksaan. Se aiheutti kohun ja sai Tieto-Finlandian.
Viime vuoden lopulla Sana otti yhteyttä ja kertoi, että hän kirjoitti muistelmia ja lupasi kirjassa olevan uusia tietoja Zavidovo-vuodosta.
Vuodon aikaan Elina Sana, silloiselta nimeltään Elina Suominen, oli Ydin-lehden päätoimittaja. Ydin-lehti oli demareita lähellä oleva mielipidelehti, joka julkaisi vuotajan kirjoituksen — tosin nimimerkin takana. Vastaavana päätoimittajana Sana luonnollisesti tiesi vuotajan nimen. Hän ei ollut sitä koskaan paljastanut.
Elina Sanan muistelmakirja ei kuitenkaan ilmestynyt tänä syksynä, kuten piti. Hänen vanha kustantajansa oli pitkään harkittuaan kieltäytynyt julkaisemasta sitä. Sana oli etsinyt tuloksetta toista kustantajaa.
Sähköpostissa Sana kuitenkin lupasi: ”Aion nyt pyytää tarjouksia omakustannepainoista. Ei kai se ojaan kaada, vaikka ottaisin lainaa ja julkaisisin itse tämän jutun omasta elämästäni.”
Kysyin Sanalta, voisinko tehdä joulukuun Kuukausiliitteeseen jutun hänen kirjansa Zavidovo-osuudesta. Hän suostui ja kertoi kirjan ilmestyvän joulukuun alussa.
Nyt kerron kirjailijan luvalla, mitä Elina Sana kirjoittaa Zavidovo ja muita järistyksiä -kirjassa vuotajasta. Selvyyden vuoksi on syytä sanoa, että vuoto on vain murto-osa 400-sivuisesta muistelmakirjasta.
Joulukuussa 1972 kansliapäällikkö Antero Jyränki kutsui Elina Sanan käymään Presidentinlinnassa. He tunsivat toisensa mutta eivät olleet ystäviä. Edellisen kerran he olivat tavanneet 31. lokakuuta eli vuotoiltana Tamminiemessä presidentin ”lastenkutsuilla”. Kekkonen oli kutsunut nuoria kykyjä keskustelemaan ja juhlimaan.
Molemmat liikkuivat radikaalipiireissä, joissa Jyränki oli näkyvä ja kokoava johtohahmo, vasemman laidan sosiaalidemokraatti. Jyränki esiintyi mielellään myös julkisuudessa. Hän vastusti EEC-vapaakauppasopimusta, jota Kekkonen ajoi, ja pohti muun muassa sitä, miten Suomi voisi siirtyä sosialismiin.
Oikeisto vihasi Jyränkiä lähes yhtä tulisesti kuin kommunisteja. Kiukkua lisäsi kansliapäällikön terävä puhetyyli ja suorastaan keikarimainen vaatetus. Jyränki oli valittu maan kymmenen parhaiten pukeutuvan miehen joukkoon.
Tapaamisessa Jyränki arvosteli voimakkaasti esimiestään Kekkosta. Jyrängin mielestä presidentti oli ylittänyt valtuutensa ja hänen toimintansa oli vaaraksi suomalaiselle demokratialle. Sen vuoksi Zavidovo-muistion julkaiseminen oli ollut välttämätöntä.
Sanalle valkeni, että Jyränki oli Kekkosen salaisen muistion julkaisemisen takana, siis vuotaja, jota koko Suomi arvuutteli.
Jyränki halusi kirjoittaa Ydin-lehden seuraavaan numeroon artikkelin Kekkosen toiminnasta käyttämällä nimimerkkiä Y. Y. Antonen. Nimimerkillä oli aikaisemmin julkaistu kolumneja, joiden kirjoittajina olivat olleet nuoret tutkijat ja demaripoliitikot, muiden muassa nuori Paavo Lipponen. Sana hyväksyi tarjouksen ja lupasi, ettei paljasta kirjoittajaa.
Kun seuraava Ydin-lehti oli ilmestymässä, Jyränki sanoi Sanalle, että kirjoitus piti toimittaa Erkki Tuomiojan välityksellä Tor Högnäsille. Turvauduttiin siis tuttuun kuriiriin, jota Jyränki oli käyttänyt toimittaessaan Kekkosen muistion Högnäsille.
Y. Y. Antosen nimimerkin takaa Jyränki puolusti Kekkosen salaisen muistion julkaisemista. Olisi ollut vastuutonta salata Neuvostoliiton käsitystä Suomen EEC-neuvotteluista.
”Jos Suomen EEC-päätös olisi tehty ilman tämän käsityksen julkistamista, olisi todella voitu puhua maan etujen vahingoittamisesta”, Jyränki kirjoitti.
Ydin-lehden numero ilmestyi tammikuussa 1973 — samaan aikaan, kun eduskunta käsitteli Kekkosen valintaa poikkeuslailla presidentiksi ja oikeuskanslerinvirasto aloitti vuotajiksi epäiltyjen kuulustelut.
Syntyi kohu. Eniten pelästyivät ne nuoret sosiaalidemokraatit, jotka olivat aikaisemmin kirjoittaneet saman nimimerkin takaa.
Koska ymmärrettiin, että Elina Sana tietää vuotajan, hän joutui ankaran painostuksen kohteeksi ja myös oikeuskanslerinviraston kuulusteluihin. Toimittajan lähdesuojaa yritettiin murtaa, mutta Sana kieltäytyi paljastamasta kirjoituksen tekijää.
Myös Jyränki oli oikeuskanslerinviraston kuulusteluissa, joita Kekkonenkin seurasi. Oikeuskansleri Risto Leskinen kertoi presidentille Jyrängin muuttaneen monta kertaa kertomusta siitä, miten hän oli säilyttänyt Kekkosen muistiota. Vuodosta hän ei sanomansa mukaan tiennyt mitään. Presidentti kirjoitti helmikuussa 1973 päiväkirjaansa Jyrängistä: ”Poika-paha sotkeutunut surkeasti juttuun.”
Jyränki kävi kuulustelujen aikana tapaamassa Sanaa tämän kotona ja vaati pitämään lähdesuojasta kiinni: ”Jyränki oli silmin nähden peloissaan. Lupasin pitää sanani.”
Sanan taipumattomuus suututti varsinkin demareita ja vaikeutti myöhemminkin hänen elämäänsä monin tavoin. Se hankaloitti muun muassa työn saantia.
”Vuoteen 1972–1973 sisältyi siihenastisen elämäni vaiherikkain, turhauttavin, joskus pelottavinkin kausi. Olin 25-vuotias, kun Zavidovo-vuoto vyöryi päälleni. Sen seuraukset ulottuivat paljon pitemmälle kuin vain tuohon vuoteen. Jossain määrin ne leimasivat koko loppuelämääni”, Sana kirjoittaa.
Jyrängin ja Sanan välit säilyivät asiallisina, vaikka yhteinen salaisuus rasitti niitä. Sana huomasi, miten epäluuloisesti Jyränki seurasi hänen tekemisiään vielä vuosikymmenten päästä.
Viimeisen kerran Jyränki soitti Sanalle tammikuussa 2003 ja muistutti, ettei sanaa sovi syödä. Sana kertoo puolestaan tuiskahtaneensa, miten paljon harmia Jyrängin toiminta oli Sanalle aiheuttanut.
Muistelmakirjaa kirjoittaessaan Sana kävi Kansallisarkistossa Jyrängin arkiston läpi, mutta sieltä ei löytynyt mitään vuotoon viittaavaa. Jyränki ei käsitellyt asiaa myöskään omissa muistelmissaan vaan kuittasi vuodon toteamalla: ”Miksi usuttaa sopulilaumaa, poliittisia journalisteja, noita yhden ajatuksen ihmisiä, uudestaan vanhalle uralle?”
YliKoo
Greatest Leader
tulikomento
Supreme Leader
Presidenttipari tänään Kaunialan sairaalan veteraanijuhlassa.
-TripleX-
Ylipäällikkö
Lipponen CIA:n papereissa läheinen Tehtaankadun kanssa, yllättyneet käsi ylös.
Lipposen länsi- suhteista on aiemmin puhuttu sekä kirjoitettu, mutta niitä on ollutkin syytä korostuneesti tuoda esiin jos on ollut sidokset vahvasti NL suuntaan.
Aktiivinen toiminta poliittisen uran jälkeen putkikaasujen veturina sekä erityisesti venäläisten oksettava peesaaminen Ukrainan sodasta huolimatta kertovat karulla tavalla kuinka rähmällään ryssälään Paavo on ollut ja edelleen on.
Eikä ole varmasti ainoa.
Lipposen länsi- suhteista on aiemmin puhuttu sekä kirjoitettu, mutta niitä on ollutkin syytä korostuneesti tuoda esiin jos on ollut sidokset vahvasti NL suuntaan.
Aktiivinen toiminta poliittisen uran jälkeen putkikaasujen veturina sekä erityisesti venäläisten oksettava peesaaminen Ukrainan sodasta huolimatta kertovat karulla tavalla kuinka rähmällään ryssälään Paavo on ollut ja edelleen on.
Eikä ole varmasti ainoa.
YliKoo
Greatest Leader
Mungo, eiköhän Stasin syväkurkut olleet samalla tavalla KGB:n kirjoissa.
arix
Respected Leader
Todennäköisesti kyllä, mutta suurimmat kätyrit eivät toki olleet Stasin kansioissa vaan suoraan KGB:n ja GRU:n arkistoissa...
YliKoo
Greatest Leader
Eiköhän Tavja ja Paavo olleet kaksoisagentteja Suomalaisittain, sekä Stasin että KGB:n.
ak.tied
Respected Leader
Nää on niin vihreänsiirtymän kiimoissaan, etteivät vissiin enää edes tajua mitä laukovat suustaan. Jungnerin näkemykset ovat oikeasti aika kuvottavaa luettavaa.
Jungnerin mukaan sähkön hinnan alentaminen ei vaan käy, koska silloin sähkön käyttö ei vähene. Selitystä en saa miksi sähkön käytön pitäisi vähentyä ja ennen kaikkea miten sitä sähkön käyttöä vähennetään kun kaikkea samaan sähköistetään pää märkänä? Seuraavaan hengenvetoon kysytään mitä hän tekisi maksuvaikeuksiin ajatuvien kotitaouksien pelastamiseksi, niin toteaa vain että "velkajärjestelyyn".
Oikea kunnon sosiaalidemokraatti, surutta linkoaa työtä tekevää kansaa bussin alle. Joko Jungner on jossain hurmostiloissa, sitten vaan reilusti täysi mulkku.
Jungnerin mukaan sähkön hinnan alentaminen ei vaan käy, koska silloin sähkön käyttö ei vähene. Selitystä en saa miksi sähkön käytön pitäisi vähentyä ja ennen kaikkea miten sitä sähkön käyttöä vähennetään kun kaikkea samaan sähköistetään pää märkänä? Seuraavaan hengenvetoon kysytään mitä hän tekisi maksuvaikeuksiin ajatuvien kotitaouksien pelastamiseksi, niin toteaa vain että "velkajärjestelyyn".
Oikea kunnon sosiaalidemokraatti, surutta linkoaa työtä tekevää kansaa bussin alle. Joko Jungner on jossain hurmostiloissa, sitten vaan reilusti täysi mulkku.
Teen veikkauksen, että joku vetää hippiäistä motoon ennen juhannuskokkoja. On meinaan sen verran paksua puhetta, noin ohkaselta kaverilta. Oisko pullo korkattuna?
Tässä talvessa on monelle aineksia kunnon katastrofiin, jos asuntolainan korkoa on jo tarkistettu 12 kk euriborin mukaan ja sähkölaskut painaa päälle.
Esit: Kirotusvirettä pukkasee...
Mikä demari? Sehän on Harkimon somepuolueessa ollut jo vuosia.Maailma on lievästi sekaisin kun demari ajaa pääomakapitalisteille korkeampia voittoja.
-TripleX-
Ylipäällikkö
- Joka kerran keksitään, sitä aina arvellaan