Kärkipoliitikkojen vahtimisketju

Tasavallan presidentti Tarja Halosen toiminnasta entisen DDR:n hyväksi on paljastunut uusia tietoja. Tänään ilmestynyt Aamulehti kertoo, että DDR:n tunnustamiskomitea, jossa Halonenkin oli mukana, vastusti Suomen virallista ulkopoliittista linjaa.
Ryhmän kerrotaan myös levittäneen Suomessa itäsaksalaista propagandamateriaalia.

Alma Median Helsingin toimitus on käynyt läpi tunnustamiskomitean asiakirjat. Kymmenestä hallituksen kokouksesta ja vuosikokouksesta, joista länsäolotiedot ovat tallella, Halonen oli mukana seitsemässä.

Presidentin kansliassa oltiin uusiin tietoihin liittyen hyvin vaitonaisia.
Näyttää alkuperäinen uutinen olevan vuodelta 2007...mutta ajankohtaistahan tuo nytkin on kun puhutaan lustraatiosta.
 
Sipilän Caruna kommentit taas omassa nilkassa, johtuen aiheellisesta verokikkailusta itsensä rahoissa!

Tähän strategisen hyödykkeen - sähkön - hintaa koskevaan keskusteluun sellainen pieni havainto, että äskettäin luin saksalaisten rakentavan kunnon kaapelia Norjasta Saksaan. Jos tuo pitää paikkansa, se ei voi olla vaikuttamatta sähkön hintaan myös Suomessa. Suomi toimii tällä hetkellä pohjoismaisessa sähköpörssissä, jossa sähkö on varsin edullista (Tanskaa lukuunottamatta). Osaltaan edullisuus perustuu siihen, että norjalaiset ja ruotsalaiset voivat tarvittaessa aukaista vesivoimaloiden luukkuja ja laitteen turbiiniin lisää runtua. Sitten,kun Tanskassa tuulee kovasti yöaikaan eikä muuta kulutusta juuri ole, norski voi ostaa tanskalaisten tuulimyllyjen sähkön mitättömään hintaan (jonnekin se on dumpattava) ja vetää omat vesivoimalan luukut kiinni ja säästää vesivarantojaan.
Tähän kun ynnätään se, että ruotsalaiset ovat sulkemassa muutamaa ydinreaktoria, voi odotettavissa olla kivoja hinnankorotuksia, vähintään huippukulutuksen aikana.
Paradoksaalisesti paras keino välttää suuret hinnankorotukset ja jopa mahdollinen ajoittainen sähköpula tulevaisuudessa olisi kohtuullinen pörssisähkön hinnan nousu nyt. Tukiaisilla keinotekoisesti halpana pidetty epäluotettava tuulisähkö ajaa luotettavia, kohtuuhintaisia sähkötuotantomenetelmiä markkinoilta.
Viestiketjun aiheeseen liittyen: Pekkarinen ja tuulienergian hintatakuu.
 
.....
Tukiaisilla keinotekoisesti halpana pidetty epäluotettava tuulisähkö ajaa luotettavia, kohtuuhintaisia sähkötuotantomenetelmiä markkinoilta.
Viestiketjun aiheeseen liittyen: Pekkarinen ja tuulienergian hintatakuu.

Helsingissäkin suunnitellaan propelleja edustan merialueelle.
Eipä juuri enää älyttömämpää päätöstä (paitsi ehkä Guggenheim) voisi kaupunginhallinto tehdä.
"vahva imagollinen vaikutus" :facepalm: En tiedä, missä maailmassa tällaisia suunnittelevat henkilöt elävät.

http://yle.fi/uutiset/satametrisia_...punki_miettii_tuulivoiman_sijoittelua/8641579

/offtopic
 
Putinin trollit -ketjusta:
Jatkuvasti saadaan lukea miten ministerit sekä kansanedustajat ovat ihmeissään mitä olivat päättämässä kun niiden päätösten hedelmiä alkaa tipahtelemaan :eek:
Ihan kuten tässä Caruna-gatessa on käynyt..tai paskalain kanssa jne..esimerkkejä riittää...

Toistakymmentä vuotta sitten huomasin, että joukkoistamalla (silloin tosin ei vielä tiedetty tuota sanaa) olisi saatu parempaa lainsäädäntöä kuin varsinaisen koneiston kautta. Esimerkiksi vaikka autoverotuksessa alkuperäinen Kuitusen kosto ja EYTI:n tuomio 2000-luvun alkuvuosina. Nettikansa luki tuomion, teki siitä ja sen vaikutuksista johtopäätöksensä ja ilmoitti asiasta "kansan"edustajille. Ei kelvannut apu. Säädetty laki luettiin, analysoitiin ja tehtiin prognoosit sen suhteesta EU-oikeuteen, arvio: kelvoton. EU-oikeus oli samaa mieltä, samoista kohdista joukkoistetun mielipiteen kanssa. Sama juttu Matti Vanhasen hallituksen "Maailman parhaan autoveron (c)" kanssa: EU-oikeus tyrmäsi tämänkin sätöksen niiltä osin kuin sen arvioitiin esitys tyrmäävän.

Tästä Caruna-hommasta sama juttu, ns. suuri yleisö (tai ainakin sen asiasta ymmärtävät osat) pystyivät ennustamaan tilanteen jo kun laki hyväksyttiin. Mutta kun yksityinen taho tai edes pyynnöstä lausunnon tehnyt esittää jotain muuta kuin lakia virkavastuulla valmistellut virkamies, virkamiehen kanta voittaa. Silloin voi eduskunnan valiokunta ainakin sanoa, että kuultu on, kuten käytäntö edellyttää. Vaan kun ei ole kuunneltu.

Menisihän siinä tuollaisessa joukkoistamisprosessissa tietysti aikaa hukkaan mielipiteiden ja tietojen arviointiin ja yhteenvetojen tekemiseen, mutta nyt homma tehdään kuitenkin uudelleen - siinä vaiheessa, kun huonot on jo housussa; ja silloinkin yleensä liian vähän. (Paitsi tämä nykyinen vatulaattoriporukka, joka kyllä kumoaa jo tekemänsä päätökset ennen kuin kissa kolmasti kiekuu.)

Loppujen lopuksi vastuun kantaa sitten enemmän tai vähemmän syyntakeeton osapuoli ("kansan"edustaja), joka saattaa pudota pois valtiopäiviltä, kun taas todellinen kelvottoman lain tai muun säädöksen todellinen kirjailija - "virkavastuulla" toimiva virkamies - jatkaa samaan malliin.
 
Olipas hyvä kooste siitä miten suomen edustuksellisen demokratian soihdunkantaja valopäät "vastuutaan kantavat" ja tekevät "vaikeita"päätöksiä

:solthum:
 
Presidentti Niinistö oli taas populistisempi kuin Soini parasta ennen päiviään.

Ovelasti kosiskelee ihmisiä mukaan EU:n yhteiseen rajavalvontaan kriisin varjolla, aivan kuten Krimin jälkeen EU:n yhteisiin asevoimiin.

Niinistö on kivenkova federalisti mutta enemmistö ei sitä tule tajuamaan, ihailla melkein täytyy kuinka federalistit tätä teatteria pyörittävät kulisseista.
 
No nyt Orpokin on selvillä missä mennään...vai onko..?

http://www.verkkouutiset.fi/politiikka/orpo niiniston puhe-46234

Sisäministeri presidentin puheesta: "Hän onnistui kuvaamaan sen vaikeuden, missä olemme"

Lainaus linkistä:
Jari Söderholm
University of Helsinki
Jospa Orpo ensinnäkin kertoisi mikä on Euroopan turvapaikkadirektiivi johon sisäministeri tuossa viittaa ?

Näitä useiden eri asetusten kokoelmako, vai turvapaikkamenettelydirektiivi?
- Dublin-asetus
- Eurodac-sormenjälkirekisteri
- Turvapaikkamenettelydirektiivi
- Pakolaisen määritelmä ja täydentävä suojelu
- Vastaanottodirektiivi
- Perheenyhdistämisdirektiivi
- Tilapäinen suojelu
- Pitkään oleskelleiden kolmansien maiden kansalaisten asema
- Palautusdirektiivi

Näissä direktiiveissä on paljon tulkinnan varaa ja Suomi ei ole todellakaan noudattanut niitä läheskään niin tiukasti mihin olisi mahdollisuuksia.
Lisäksi Suomi voisi irtautua YK:n pakolaissopimuksesta ja vaatia viisumit maahansaapuvilta sekä suorittaa sisärajan tarkistuksia.

Homma on nyt niin että meillä on sisäministeri joka puhuu potaskaa likimain joka-ikinen kerta kun avaa suunsa, ja mitään ei tapahdu
 
Viimeksi muokattu:
Helsingissäkin suunnitellaan propelleja edustan merialueelle.
Eipä juuri enää älyttömämpää päätöstä (paitsi ehkä Guggenheim) voisi kaupunginhallinto tehdä.
"vahva imagollinen vaikutus" :facepalm: En tiedä, missä maailmassa tällaisia suunnittelevat henkilöt elävät.

http://yle.fi/uutiset/satametrisia_...punki_miettii_tuulivoiman_sijoittelua/8641579

/offtopic

Todennäköisesti me tienataan tälläkin. Olisi mieluisaa tuntea poliitikkojen ja heidän lähipiiriensä kytkökset tähän propellitouhuun. Mieluisaa.
 
Vastuuta kannetaan niin maan perusteellisesti ja kulut maksatetaan kansalaisilla..:eek:

Poliittista vastuuta kannetaan taas valtiomiesmäisen ryhdikkäästi, kuten aikoinaan Kataisen hallituksen aikaankin todettiin.

Lainaus:
" Haavisto vierittää syyn hinnankorotuksista sähköverkot ostaneelle Caruna Oy:lle.
- Minusta yhtiö käyttää nyt monopoliasemaansa väärin.
Haaviston mielestä sähköverkkoyhtiöiden valvonta ja sääntely ei toimi. Hänen mielestään sitä pitääkin nyt kiristää.
Haavisto sanoo luulleensa pääministeri Jyrki Kataisen (kok) tavoin, että uusi sähköverkkoyhtiö maksaa veronsa Suomeen. Nyt on käynyt ilmi, että yritys minimoi verojen maksun kirjanpitojärjestelyillä, jotka eivät ole laittomia.
- Kun tulee ulkomaisia omistajia, verosuunnittelu näyttää olevan maan tapa."

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016020321062773_uu.shtml

Ihan tosi, että on käynyt ilmi ? Caruna ei ole ensimmäinen yhtiö Suomessa, joka tällaista harrastaa. Jo vuosia sitten on julkisuudessakin ollut puhetta esim. yksityisten lääkärikeskusten ketjuuntumisesta ja siirtymisestä ulkomaiseen omistukseen.
Tuolloin selvisi jo iltapäivälehtien lukijoillekin, että tuollainen verosuunnittelu on todella maan tapa.
Mutta ei näköjään poliitikoille.
Jos meillä ministerit, sen valtavan virkamies- ja avustaja-kaartinsa informoimina, ovat tosiaan näin pihalla tekemistään päätöksistä ja niiden seurauksista, herää kysymys onkohan siellä hallituksessa ollut oikeita henkilöitä ?
 
Puolivallattoman presidentin tärkein tehtävä on toimia arvojohtajana; Presidentti-instituutio antaa sen verran arvovaltaa ja panssaria median nälvintää vastaan että presidentti voi lausua ääneen sellaisia asioita jotka kaikki haluaisivat sanoa mutta eivät julkisen teilauksen pelossa uskalla.

Politiikka on parvi- tai laumaeläimen vaistoilla varustettujen temmellyskenttä. Kannattaa märehtiä hiljaa lauman keskellä ja kulkea samaan tahtiin sekä samaa vauhtia lauman kanssa koska reunoilla vaanivat saalistajat ja laumasta harhautuneitten kohtalo on usein karu. Suuntaa ei kannata lähteä muuttamaan äkkinäisesti ja omin päin ellei ole täysin varma siitä että lauma seuraa perässä, mikä onkin vaikeaa koska lauman selviytymisstrategia on tyrkätä säännöllisesti joku ulos sisäpiiristä raadeltavaksi.

Tämän vuoksi vallitsevaa politiikkaa on usein lähes mahdotonta lähteä kääntämään uuteen suuntaan vaikka kaikki näkevät miten kohta mennään kuilun reunan yli. Suunnanmuutoksesta puhuminenkin aiheuttaa vain sen että uhrilammasta viedään teuraspölkylle ellei suunsa avaaja ole sopiva henkilö sopivasta porukasta ja avaa suutaan sopivalla hetkellä. Tai on presidentin kaltainen instituutio.

Niinistö voi taitavasti asetetuilla sanoilla saada aikaiseksi lauman suunnan muuttumisen, tehdä asioista jotka olivat äsken poliittisesti mahdottomia mahdollisia, jopa välttämättömiä. Kun laumassa riittävän moni muuttaa suuntaa lyhyen ajan sisään, kaikkien on muutettava suuntaa koska entiseen suuntaan tallustavat joutuvat lauman ulkopuolelle petojen armoille.
 
Mitäs minä olen koilottanut Nato-jäsenyydestä? Jos Niinistö paaluttaa asian suomalaisille, niin vaikka huomenna klo 0800 vahvistettua Nato-aikaa voidaan panna hakemuskuriiri liikkeelle....kannatus tulee riittämään. Minä tykkään tästä presidentistä, tykkään todella.
 
Ilmassa on jänniä hiljaisia signaaleja kun kellokkaat ryhtyvät kääntymään vaivihkaa uuteen suuntaan:

Kotimaa
Vanhanen: ”Merkittävä määrä keskustalaisista kannattaa Nato-jäsenyyttä”
Nato-jäsenyyttä väläyttävän ex-pääministerin mukaan Pohjois-Euroopan turvallisuusympäristö on muuttunut niin paljon, etteivät ikivanhat kannanotot riitä.

Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtajan Matti Vanhasen mukaan Nato-jäsenyyttä kannattavien keskustalaisten määrä ei ole vähäinen.

”Suuressa puolueessa on tässä suhteessa varmaan kutakuinkin sama mielipidejakauma kuin keskimäärin koko kansassa. Nato-jäsenyyden kannattajia on keskustassa merkittävä määrä”, Vanhanen sanoi Ulkopolitiikkaa -kirjansa julkistustilaisuudessa eduskunnassa tänään.

Mielipidemittausten mukaan vajaat 30 prosenttia suomalaisista kannattaa sotilaallista liittoutumista, noin 40 prosenttia vastustaa, loput empivät.

Nato-jäsenyyteen pitkään varauksellisesti suhtautunut Vanhanen ottaa omakustanteisessa uutuuskirjassaan askeleen kohti puolustusliittoa.

Toki hän kirjoittaa edelleen kannattavansa sitä, että Suomi ja Ruotsi pysyttäytyisivät Naton ulkopuolella ja ylläpitäisivät sillä tavoin Itämeren alueen vakautta.

”Minulle Nato-jäsenyyden hakeminen on kuitenkin aito vaihtoehto, jos vakauspolitiikka ei muiden käytöksestä johtuen onnistu.”

Vanhanen viittaa ”muiden käytöksellä” ensisijaisesti Venäjän toimiin: sen aggressiivisuuteen Georgiassa vuonna 2008 sekä vuonna 2014 alkaneeseen ja Krimin valtaukseen johtaneeseen Ukrainan-kriisiin.

Vanhanen arvioi kirjassaan koko Pohjois-Euroopan muuttunutta turvallisuusympäristöä. Hänen johtopäätöksensä on selkeä:

”Ulkopoliittinen ympäristömme rakoilee. Ympärillämme tapahtuu nyt todellista muutosta. Ikivanhoja kannanottoja copypeistaamalla ja vanhoilla analyyseillä ei nyt selvitä.”

Vanhanen on pannut merkille Ruotsissa tapahtuneen muutoksen. Käytännössä kaikki tällä hetkellä oppositiossa olevat, niin kutsuttuun porvariallianssiin kuuluvat puolueet ovat kääntyneet enemmän tai vähemmän Nato-jäsenyyden kannattajiksi.

Viimeisimpänä liittoutumisen kannalle kääntyi Ruotsin keskustapuolue.

Ex-pääministeri torjuu näkemyksen, että hänen kirjansa tarkoituksena olisi aloittaa keskustalaisten käännytys suopeiksi Nato-jäsenyydelle.

”Ei ole, mutta kyllä keskustalaiset ovat tämän kirjan erittäin tärkeä kohderyhmä.”

Syksyllä 2005 silloinen pääministeri ja presidenttiehdokas Matti Vanhanen arvioi, että Nato-jäsenyys altistaisi Suomen terrori-iskuille.

”Se oli yksi analyyseistä, joita silloin tein. Totta kai sotilasliittoon kuuluva maa altistuu terrorille ehkä enemmän kuin sotilasliittoon kuulumaton maa”, Vanhanen totesi tänäänkin.

Hän muistutti, ettei kumpikaan hänen hallituksistaan ilmoittanut, ettei Natoon olisi voitu hakeutua.

Vanhanen heittikin piikin Jyrki Kataisen ja Alexander Stubbin hallitusten suuntaan. Sdp:n, vasemmistoliiton ja vihreiden kanssa yhteistyötä tehneiden kokoomuspääministerien hallitukset linjasivat jo hallitusohjelmissaan, ettei Suomi hae Nato-jäsenyyttä niiden vallassaoloaikana.

”Tällä vuosikymmenellä on enemmän kotiyleisön takia ruvettu julistamaan hallitusohjelmissa, että Nato-jäsenyyttä ei haeta. Se on kaventanut liikkumatilaamme. Ei sellaista tarvitse etukäteen itselleen julistaa. Suomalaisilla pitää olla sen verran itsetuntoa, että uskomme kansakunnan pystyvän tekemään päätöksiä aina kussakin tilanteessa.”

Nykyinen Juha Sipilän (kesk) johtama kolmen puolueen perusporvarihallitus ei torju ohjelmassaan Suomen mahdollisuutta jättää jäsenhakemus.

Vanhanen lisäsi sekä hänen että Tarja Halosen pitäneen vuoden 2006 presidentinvaalikampanjoissaankin avoinna mahdollisuuden hakea Nato-jäsenyyttä: ”Olimme yhdessä siitä sopineet. Se oli aito kanta silloin.”

Vanhasen mukaan hänen tuore kirjansa ei ole uuden presidentinvaalikampanjan lähtölaukaus.

”Jos olisi, kirjan ulkoasu ei olisi näin kuiva. Se on tarkoituksella tehty kuivannäköiseksi, jotta kenellekään ei tulisi tuota ajatusta. Sitä paitsi, tämän kirjan sisältö vanhenee jo syksyyn mennessä”, Vanhanen letkautti.

________________________________________________________

Sitä paitsi, tämän kirjan sisältö vanhenee jo syksyyn mennessä”, Vanhanen letkautti.

Letkautti vai lipsautti?
 
Bernerin VR:n suunnitelmista ...

http://jarmolauros.puheenvuoro.uusisuomi.fi/211203-sahkoverkon-myynnista-olikin-vaara-arvio

Sähköverkon myynnistä olikin väärä arvio
3.2.2016 19:51 Jarmo Lauros

Se siitä, tehty mikä tehty. Fortum Carunasta saanut rahansa. Toivottavasti ei saamiaan miljardeja sijoita Uralin takaisiin laitoksiin.

Tänään ollaan myymässä VR . En arvioi vaan väitän, että matkustajien siirtohinnat nousevat, lipputulot menee ulkomaalaisille ja me veronmaksajat pidämme verovaroin yllä rataverkkoa.
 
Liittyen sähköverkkoon. Kommentoin täällä tai eräällä talousfoorumilla silloin parisen vuotta sitten, että vaikka teoriassa sähköverkkojen siirron hinta ei nousisi myynnin myötä, se tulee nousemaan joka tapauksessa.

Syynä se, että valtio on pakottanut siirtoverkkoyhtiöt parantamaan verkkojen sähkönsiirron varmuutta. Taustalla myrskyjen aiheuttamat laajat ja pitkään jatkuneet sähkökatkot 2000-luvulla.

Vaaditut investoinnit rahoitetaan nostamalla siirtoverkkomaksuja. Ja tämä on tietysti sallittua.

Fortum myi verkkonsa kahdesta syystä
  1. Verkkoinvestoinnit olisivat vaatineet satoja miljoonia, ja Fortumin kannalta sidotun pääoman tuotto liian matala (väärä rahoitusrakenne)
  2. Fortum halusi eroon poliittisesti hankalasta "kuumasta perunasta". Etukäteen oli nähtävissä, että sähkön siirron hinnankorotuksista tulee kova poru. Kuten sitten tulikin.
Toinen asia on, onko Carunan korotuksissa vielä "ylimääräistä". Sen ei pitäisi olla mahdollista, koska tuo on erittäin tiukasti säädeltyä toimintaa. Jostain tosin luin, että säätelyä hiukan väljennettiin, jotta siirtoverkkoyhtiöt saavat tehtyä nämä vaaditut uudet investoinnit.

Kolmas asia on sitten Carunan omistajien konsernilainojen korkojen avulla vedetty voittojen nollaverotus Suomessa. EU-tasolla pitäisi saada tuo asia katkaistua.

Talousihmisenä kummastelen, miksi Caruna ei julkaise avoimesti investointilaskelmia näistä investoinneistaan. Olen valmis uskomaan selityksen jos tulee uskottavat paperit pöytään laadintaperiaatteineen.

Normaaliyrityksellä liikesalaisuus estäisi tämän, mutta Caruna on monopoliyhtiö.

Sitä en ihmettele, että kauppahintaan otettu velka dumpattiin sikamaisella korolla pääomasijoittajalta Carunan taseeseen, se on peruskuvio pääomasijoituksissa. Ja onhan se 10% (?) korkotaso hyvin asiallinen eikä ylitsevuotavan röyhkeää siirtohinnoittelua kun MONOPOLISSA riskitaso on niin korkea... :rolleyes: Mutta tyhmä on se joka säätää liian löyhiä lakeja.

Ihmetyttää tämä ideologinen yksityistäminen yhtä paljon kuin ideologinen valtio-omistuskin (siis kun E.Tuomioja ei myynyt Soneraa Vodafonelle hinnalla mikä olisi kattanut 10 vuoden henkilöverotuksen tuotot...jolla olisi maksanut valtionvelat pois ja päälle saanut kelpo kansallisvarallisuuden). Sähkönsiirto on tietoyhteiskunnan verenkierto - sitä ei voi kilpailuttaa. Mikä voisi olla yhteiskunnan perusinfraa jos ei sähköverkko??
 
Back
Top