Kärkipoliitikkojen vahtimisketju

Kari Suomalainen olis voinu keksiä prototyyppipolitiikon jota ei kiinnostaisi pätkääkään muiden asiat..
 
Kulmuni toimi Suomi-Venäjä Seuran puheenjohtajana 2015-2019. Kulmuni valittiin ministeriksi ja hän erosi puheenjohtajuudesta kesällä 2019. Kulmuni nosti välittömästi Suomi-Venäjä Seuran rahoitusta 200 000 eurolla.

En pidä K-linjasta.
 
En pidä näistäkään tuohon liittyen:
"Hän liittyi keskustan jäseneksi korkeakouluopintojensa alkupuolella. Vuosina 2010–2011 hän toimi silloisen ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Paavo Väyrysen lehdistöavustajana."

KOULUTUKSELTAAN Kulmuni on yhteiskuntatieteiden maisteri. Hän valmistui viime vuonna Lapin yliopistosta pääaineenaan kansainväliset suhteet. Sivuaineinaan Kulmuni opiskeli julkisoikeutta sekä venäjän kieltä ja kulttuuria.

Hän on lisäksi opiskellut kansainvälisiä maisteriopintoja Venäjän ja Euraasian tutkimuksesta Pietarin eurooppalaisessa yliopistossa.

Sen lisäksi hän on toiminut Suomen YK-liiton puheenjohtajana vuosina 2016–2017 ja varapuheenjohtajana muun muassa Suomen Arktisessa seurassa, Eurooppalainen Suomi ry:ssä ja Aleksanteri-instituutin neuvottelukunnassa."

Paljon on Katrilla Venäjä-kiinnostusta ja Väyrynen oli ensimmäinen opettaja.

Keskustan "Benin tallista"..
 
On siinä kyllä naisella meriittiä kylliksi.. Näillä opeilla kun mennään niin voi olla Keskustan kannatus kohta yksinumeroisella tasolla.
 
Mitä pahaa siinä on jos perehtyy ja ymmärtää Venäjän kulttuuria? Naapurista kuitenkin on kyse. Kansasta kaikki ei ole putinisteja kuitenkaan.
Kulmunista pitäisi olla enemmän putinisti-näyttöä ennen kun tuomitaan.
.
 
En minä häntä Putinistiksi ole sanonut mutta eittämättä hän kuuluu siihen Kepun Venäjää "ymmärtävien" ryhmään. Totesi myös, että Kepu ei ole porvaripuolue, joten vasemmalle suunnataan reilummin.
 
Joo onhan sillä aika iso ero et haluaako perehtyä johkii maahan vai sit "ymmärtää" heidän jokaisen liikkeensä vaikka ne olisivat kuinka tuomittavia.
 
Parempi vaihtoehto voitti, mielestäni. Siinä missä Kulmunin taustat tiedetään, ja hänen edesottamuksiaan on siten helpompi arvioida, niin Kaikkonen on tällainen hajuton ja mauton broileri, josta ei ota erkkikään selvää. Tai ei välttämättä hajuton, kyllä semmonen ummehtunut suomettuneenkepulainen döfis sieltä nenään osuu kun oikeasta suunnasta tuulee...
 
Vuonna 2015 Kulmuni kyseenalaisti vahvasti EU:n venäjäpakotteet. Pistin kyllä merkille.

”Pakotekausi päättyy, tämä kierros, tammikuussa, ja kysyisinkin pääministeriltä ja ulkoministeriltä, minkälaista valmistelua sitten käydään tammikuun jälkeisestä ajasta. Mitä pakotteille tapahtuu, ja koska niistä loppuviimein päästäisiin myös eroon?”, Kulmuni kysyi eduskunnassa.

Tätä klikkimedian toimittaja piti siis kyseenalaistamisena? Vai viittaatko johonkin toiseen lähteeseen?
 
Venäjä pitäisi ympäröidä valtavalla muurilla ja antaa niiden muhia siellä omassa mehussaan ja antaa muun maailman ola rauhassa. Vähän kuin "cursed earth" Judge Dredd-sarjakuvassa.
Joo tai pitää huolta siitä, että moskovalaiset hallitukset jäävät lyhytaikaisiksi. Isovenäläiset musikat olisivat jättäneet muun maailman mielellään rauhaan, mutta kun kaikenmaailman kaanin kätyrit, julmat iivanat ja iljitsit ajavat sapeleilla ja rotanhäntäpistimillä virsuihin ja rohdinkangaspaitoihin pukeutuneet muinaisjäänteet eurooppalaisen sivistyksen kimppuun kerran toisensa jälkeen.

Tosin voi olla, että nämä musikat pilattiin lopullisesti maaorjuudesta kolhoosin pakottamisen jälkeen, jolloin heihin onnistuttiin iskottamaan jokin äärimmäinen, isovenäläinen muoto kansallismielisyydestä. Tähän ei ikävä kyllä kuulu pienintäkään määrää sivistystä, toisin kuin vuosisatojen seurauksena syntyneeseen eurooppalaiseen kansallismielisyyteen.
 
”Pakotekausi päättyy, tämä kierros, tammikuussa, ja kysyisinkin pääministeriltä ja ulkoministeriltä, minkälaista valmistelua sitten käydään tammikuun jälkeisestä ajasta. Mitä pakotteille tapahtuu, ja koska niistä loppuviimein päästäisiin myös eroon?”, Kulmuni kysyi eduskunnassa.

Tätä klikkimedian toimittaja piti siis kyseenalaistamisena? Vai viittaatko johonkin toiseen lähteeseen?

Ei vaan juuri tähän.

Kulmuni vaati Suomi-Venäjä-seuralle peräti 1 075 000 euron lisämäärärahaa. Eduskunta hylkäsi, mutta antoi 200 000 lisää eli yhteensä se on vielä yli millin eli puolet kaikista "ystävyysrahoista".

Suomi–Amerikka Yhdistysten Liitto ry sai Suomen ja Yhdysvaltain välisten ystävyyssuhteiden vahvistamiseen 150 000 euroa.
 
Kulmuni on käsittääkseni ihan itse sanonut, ettei vastusta pakotteita. Eikä tuo nyt ehkä ihan mene kyseenalaistamisesta vielä. Ainakaan minun silmissäni. Sinun sitten kyllä.
 
Ei vaan juuri tähän.

Kulmuni vaati Suomi-Venäjä-seuralle peräti 1 075 000 euron lisämäärärahaa. Eduskunta hylkäsi, mutta antoi 200 000 lisää eli yhteensä se on vielä yli millin eli puolet kaikista "ystävyysrahoista".

Suomi–Amerikka Yhdistysten Liitto ry sai Suomen ja Yhdysvaltain välisten ystävyyssuhteiden vahvistamiseen 150 000 euroa.
Toisen kanssa ei ole yli 1000km maarajaa..
 
Back
Top