Käytöstä poistettujen vermeiden muistelua

JR49

Respected Leader
Katsotaan, kiinnostaako tällainen topikki.
Tässä saa nyt muistella luvan kanssa niitä itselle koulutettuja aseita ja vermeitä, jotka ovat nykyisin poistettu käytöstä. Ainoa rajaus on, että sen pitää olla sulatossa tms. hylättynä. Suomen armeija tuskin poistaa mitään käyttökelpoista, mutta tästäkin voidaan herätellä keskustelua tarvittaessa.
Rajatapauksissa olemme anteeksiantavaisia, mikäli kyseessä on tosi vanha vehje (esim. Pute).
Nimimerkillä kuva olisi kiva.

-Mikä (käsiase, muu kalusto, vaate, auto, tykki, tms)
-Missä
-Milloin
-Lisätiedot (milloin olisi vielä jaettu joukoille tositilanteessa tai milloin hylätty/sulatettu)

Itselleni koulutettiiin -93 Suomi-koopee SavPr:ssä Aukissa. Valitettavasti emme sillä ampuneet, mutta käpistelimme huolella. Ilmeisesti joukkoja oli vielä, jotka sitä olisivat käyttäneet 90-luvulla. Loogista, koska armeija ei kouluta mitään huvikseen.
Joku tällä sivustolla joskus kertoili, että 90-luvulla olisi joillekin sissiyksiköille ollut jaossa? Myös Perkeille oli vissiin siinä vaiheessa vielä.
Minulla on käsitys, että viimeiset hylättiin vuosituhannen vaihteessa. Oikein vai väärin?

Pute eli P-1-1, VPAP, on rajatapaus. Sen sarjatuotanto alkoi 1942. Yhteys, tiedonanto- ja viestivälineitä Suomen puolustusvoimissa vuodelta 2013, kertoo, että Pute oli vielä 80-luvun puolivälissä yleisin kenttäpuhelimme. P-78:n myötä siirtyi varausmateriaaliksi. Kirja ei muuta kerro, vaikka kertoo monen tavaran kohdalla hylkäysajankohdan.
-93 se meille koulutettiin, ja kerrottiin, että kh:ssa tämä tulee vastaan.
1024px-Finnish_field_telephone.JPG

Emmaa ei koulutettu, mutta jostain olen kuullut, että viimeiset pantiin sulattoon vuosituhannen vaihteessa. Viimeisiä yksiköitä olisivat olleet ainakin jossain vaiheessa ilmavalvontakomppanioiden iv-ryhmät, jotka olisivat saaneet sen ryhmäaseekseen.

Viestikirjassa lukee mm. että ilmatorjunta käytti viimeisiä Panuja tuliasemayhteyksissä 80-luvun lopulla, ja samaan aikaan poistettiin Topi. Sipi poistui käytöstä 80-luvulla ja LV 305 poistettiin käytöstä 2000-luvun alussa. Romutettiin muutama vuosi sen jälkeen. Ja paljon muuta viestikalustosta, kysykää.

@Erkki , sinullahan oli muisteluksia topikkiin?
 
Itse pääsin vielä käpistelemään näitäkin, vaikka olivatkin jo menossa poistoon. Mutta operatiivinen vastuuhan niillä oli loppuun asti, joten koulutus saatiin myös näille.

Hauskana yksityiskohtana muistuu mieleen, kun yksi nuori lentäjä vielä kouluttautui Drakenille, vaikka tiedossa oli, ettei sitä riemua kauaa kestä. Selitys oli yksinkertainen: "näillä pääsee tässä vaiheessa lentämään melkein niin paljon kuin haluaa - ehtii sille Hornetille sitten tämän jälkeenkin" :)

Näin myös, kun tämä erikoismaalattu yksilö alkoi harjoitella loppukuvioitaan varten.

dk_faf4.jpg
 
Käyttöarvostelu jäi lisäämättä.
Kovin epäergonominen kuva jäi Suomi-koopeesta, tosin pelkän käpistelyn perusteella.
Pute oli soiva peli sanan kaikessa merkityksessä. Varmaan siitä kaikki herkut puuttuvat, mitä nykyaikainen sodankäynti vaatii, mutta kenttäpuhelinyhteys paikasta A paikkaan B sillä silloin onnistui hyvin.
 
Itselle koulutettiin alokasaikana ainakin suomi-kp M/31 ja pystykorvan lukkokin sai kyytiä niillä ase rasteilla.Vuosi oli 89 Ja paikka Kaartin auto komppania. Samat oli mukana kivääriaukissa.
Oli KP sen verta nyberin näköinen ettei ollut ehtinyt Suomi maaotteluun mukaan.
Rasti siis eteni. Rynkky pura ja kokoa,pystykorvan lukko irroita pura ja kasaa,suomi-kp,pura ja kasaa+rumpulipas lipasta. Sen lippaan kanssa tekikin tiukkaa että sai ns.hyväksytyn ajan ettei joutunut "ase hyväily ryhmään" vapaalla, kun muut uljaat pääsi katselemaan soden nappisilmä naisia,,,,vaan kultaakos ne aika sittenkin muistot?
Sulattoon on varmaan joutunut sinne koverhaarin tehtaille aika läjä.
Osa mennyt keräilijöille,aika läjä varmaan PV:henkilöille ja osa voisi olla dekottuna ympäri ämpäri.
Ainakin tämän mister Lekan firman sivuilla niitä on kaupiteltu.
 
KaiPr:n luolastossa tvällärinä 1991-1992
DP Pikakivääri (Emma)
Suomalainen ja Venäläinen Maxim
Sten konepistooli

Kaikille koulutettiin 55S55 sinko, pystykorva ja SuomiKP alokasaikana

En jäänyt kaipaamaan niistä mitään.
 
Itse pääsin vielä käpistelemään näitäkin, vaikka olivatkin jo menossa poistoon. Mutta operatiivinen vastuuhan niillä oli loppuun asti, joten koulutus saatiin myös näille.

Hauskana yksityiskohtana muistuu mieleen, kun yksi nuori lentäjä vielä kouluttautui Drakenille, vaikka tiedossa oli, ettei sitä riemua kauaa kestä. Selitys oli yksinkertainen: "näillä pääsee tässä vaiheessa lentämään melkein niin paljon kuin haluaa - ehtii sille Hornetille sitten tämän jälkeenkin" :)

Näin myös, kun tämä erikoismaalattu yksilö alkoi harjoitella loppukuvioitaan varten.

dk_faf4.jpg

Entiseltä DK-mekaanikolta kuultua tarinaa, että konetyypin loppuaikoina 90-luvun lopulla ampumaleireillä Oulunsalossa ammuskeltiin ihan urakalla pois Drakenin ohjuksia (Falconin ip & tutkaversio, sekä ruotsalaisten Sidewinderin lisenssiversio).
 
Ajoneuvokalustoa:
Piikkinokka UAZ Mallia "jeep willys" oli silloin varusveijariaikana hallissa odottelemassa ilm parempia aikoja.
Tehtiin pikkumuotoinen tarkistus ja käyntiin laitto. Ja eihän sitä kehdannut olla käyttämässä lämpimänä kesäiltana hietsun rannoilla.
Tyylikkäästihän tuo skraga heilu tuule ottaessa kasvoille ja tyttöjen ihaillessa ajoneuvoa ja kyytimiehiä.
Taustalla taisi soida ainakin omissa korvissa kalajoen hiekat.
Kuvaa ei ole vaikka yrittänyt etsiä.
NS.Kuorma-autoina RENAULT.
Samaa oli muillakin valtion kuljetusfirmoilla.
Aivokopassa vieläkin kun raikkaana syysaamuna täräytti rellurivistön käyntiin Taivallahdessa,,se tuoksu ja pääkipu.
Kanttitransitit oli kanssa liikenteessä,,,,,,,,,,,.
Samoin kanttilarat .Ei varmaan esittelyjä kaipaa.
Parhaimpina kalustoina oli MITSUA,Toyotaa,maasturina. vm-80 abaut ja ajantasaa.
Henkilöautopuoli:Saappi.99,900,9000. Volvo 700-sarja. +Manun ja Tellun autot erikseen.
 
Tällainenkö?
Minuakin moisella kyydittiin -93. Huippunopeus kuulemma 60 km/h.

Gaz69-2.jpg

https://fi.wikipedia.org/wiki/GAZ-69
 
Tällainenkö?
Minuakin moisella kyydittiin -93. Huippunopeus kuulemma 60 km/h.

Minuakin on tuolla kyyditty. Viimeksi kertausharjoituksissa 1986.

Meille koulutettiin vuonna 1972 7,62 ITKK 31 VKT eli 7,62 mm kaksoisilmatorjuntakonekivääri malli 1931 valmistaja VKT oli Suomen armeijan pääasiallinen ilmatorjuntakonekivääri toisessa maailmansodassa. Ase on Aimo Lahden suunnittelema ja sitä valmistettiin 507 kappaletta vuosien 1933 ja 1944 välillä kahtena eri versiona: alkuperäinen 7,62 ITKK 31 VKT ja parannettu 7,62 ITKK 31-40 VKT.

Itkk 7,62 31-40.jpg

Ja "Vekotin", eli 20 ItK 40 VKT eli ”20 mm kaksoisilmatorjuntakanuuna vuodelta 1940 valmistaja VKT” oli suomalainen jatkosodan aikainen Aimo Lahden suunnittelema kevyt ilmatorjuntatykki lempinimeltään Vekotin. Ase oli ainoana kaksiputkisena 20 mm ilmatorjuntatykkinä tehokkain Suomen armeijan toisessa maailmansodassa käyttämä 20 mm ilmatorjunta-ase. Tykkejä valmistettiin 174 ja ne olivat koulutuskäytössä aina 1970-luvulle asti ja varauskalustona vuoteen 1988.
 
Olis mahtanut olla tuolla 7,62 itkk:lla aikamoista suhertamista suihkukonemaaleja vastaan. Moraalinkohotus- ja häirintätulta valojuovilla?

Porin prikaatissa ainakin osalle saapumiserää II/2000 pikakoulutettiin vielä Suomi-KP "moraali- ja perinneammuntoja" varten, ja jokunen sillä pääsi rummun tai pari tikkaamaankin. Tosin silloin muistelen jo kerrotun että pataan menevät ihan tuota pikaa.

Liekö sulatossa tahi hylättynä vai vaan jossain varastojen kätköissä, mutta muistelen lämmöllä norsunvittua eli harmaata karvareuhkaa. Näissä tän päivän pakkasissa varsinkin tuli mieleen, pitänee hommata jostain vastaava siviilimalli.

Taitaa olla ainoa hylkyyn mennyt varusesine jonka muistan tuo niinsanottu videopeli-Pasi, eli kokeellisella kauko-ohjatulla itkolla varusteltu pannu. Semmoisella pääsi Kosovossa leikkimään, oli jo silloin uransa ehtoopuolella. Oli se vähän videopeli, eikä ihan hyvässä mielessä...
 
Taidat olla viimeisiä, jollei viimeinen niitä porukoita, joille tuo on koulutettu. Onhan se melkoinen elämänkaari sillä aseella.
 
Minuakin on tuolla kyyditty. Viimeksi kertausharjoituksissa 1986.

Meille koulutettiin vuonna 1972 7,62 ITKK 31 VKT eli 7,62 mm kaksoisilmatorjuntakonekivääri malli 1931 valmistaja VKT oli Suomen armeijan pääasiallinen ilmatorjuntakonekivääri toisessa maailmansodassa. Ase on Aimo Lahden suunnittelema ja sitä valmistettiin 507 kappaletta vuosien 1933 ja 1944 välillä kahtena eri versiona: alkuperäinen 7,62 ITKK 31 VKT ja parannettu 7,62 ITKK 31-40 VKT.

Katso liite: 7443

Ja "Vekotin", eli 20 ItK 40 VKT eli ”20 mm kaksoisilmatorjuntakanuuna vuodelta 1940 valmistaja VKT” oli suomalainen jatkosodan aikainen Aimo Lahden suunnittelema kevyt ilmatorjuntatykki lempinimeltään Vekotin. Ase oli ainoana kaksiputkisena 20 mm ilmatorjuntatykkinä tehokkain Suomen armeijan toisessa maailmansodassa käyttämä 20 mm ilmatorjunta-ase. Tykkejä valmistettiin 174 ja ne olivat koulutuskäytössä aina 1970-luvulle asti ja varauskalustona vuoteen 1988.
Tämä oli helmi! Juuri tällaista hain.
Minulla on joku Iiteemiehen vuosikirja 80-luvulta, jossa on vertailtu eri kalustoa suihkukonemaaleja vastaan. Ketään ei yllättäne, että nämä kaksi pärjäsivät huonoiten. Kuvatekstissä luki, että olivat silloisten paikallispataljoonien varauskalustoa.
 
SavPr vuonna 1987. Koulutettiin Suomi-kp ja Ukko-Pekka, kk-miehille myös Maxim. Komppanian varastossa näkyi myös Lahti-Salorantaa ja yhdellä kapiaisella Lahti-pistooli.
Lainasin itseäni toisesta ketjusta. Edellisten lisäksi saatiin perusteellinen koulutus 55 S 55:lle, sehän oli tuolloin jv-joukkueen pääasiallinen pst-ase, apilas oli vasta juuri tulossa, se esiteltiin, mutta ei vielä koulutettu.
Itselleni koulutettiiin -93 Suomi-koopee SavPr:ssä Aukissa. Valitettavasti emme sillä ampuneet, mutta käpistelimme huolella. Ilmeisesti joukkoja oli vielä, jotka sitä olisivat käyttäneet 90-luvulla. Loogista, koska armeija ei kouluta mitään huvikseen.
Joku tällä sivustolla joskus kertoili, että 90-luvulla olisi joillekin sissiyksiköille ollut jaossa? Myös Perkeille oli vissiin siinä vaiheessa vielä.
Minulla on käsitys, että viimeiset hylättiin vuosituhannen vaihteessa. Oikein vai väärin?
Aukissa ammuttiin Suomi-kp:lla jonkin verran, minusta se oli hyvä ampua. Sehän oli jaossa vielä 90-luvulla; kun Kiinasta hankittiin rynnäkkökiväärejä 90-luvun alussa, kerrottiin lehdistössä että nyt ei lkp:ssa tarvitsisi enää jakaa kiväärejä, vaan jokaiselle riittäisi nyt rk tai kp. Ilmeisesti vielä DDR-kaupan jälkeenkin olisi Suomi ollut vähäisessä määrin käytössä. Konepistooleista myös Sten oli käytössä 90-luvun alussa ainakin Kaartin spol-koulutuksessa.
 
Minuakin on tuolla kyyditty. Viimeksi kertausharjoituksissa 1986.

Meille koulutettiin vuonna 1972 7,62 ITKK 31 VKT eli 7,62 mm kaksoisilmatorjuntakonekivääri malli 1931 valmistaja VKT oli Suomen armeijan pääasiallinen ilmatorjuntakonekivääri toisessa maailmansodassa. Ase on Aimo Lahden suunnittelema ja sitä valmistettiin 507 kappaletta vuosien 1933 ja 1944 välillä kahtena eri versiona: alkuperäinen 7,62 ITKK 31 VKT ja parannettu 7,62 ITKK 31-40 VKT.

Katso liite: 7443

Ja "Vekotin", eli 20 ItK 40 VKT eli ”20 mm kaksoisilmatorjuntakanuuna vuodelta 1940 valmistaja VKT” oli suomalainen jatkosodan aikainen Aimo Lahden suunnittelema kevyt ilmatorjuntatykki lempinimeltään Vekotin. Ase oli ainoana kaksiputkisena 20 mm ilmatorjuntatykkinä tehokkain Suomen armeijan toisessa maailmansodassa käyttämä 20 mm ilmatorjunta-ase. Tykkejä valmistettiin 174 ja ne olivat koulutuskäytössä aina 1970-luvulle asti ja varauskalustona vuoteen 1988.
Myöhempinä vuosinaan nuo oli kai ajateltu käytettäväksi lähinnä koptereita vastaan, samaten kuin pst-kivääriäkin. Aiemmin tuo kk oli muistaakseni Prikaati-60:n ainoa it-ase. Ei olisi ollut hääppöistä. Velipojan palvellessa Hyrylässä -82 heillä oli vakiotykkinä Sergein lisäksi 40mm:n käsisuuntaus Bofors.
 
Lainasin itseäni toisesta ketjusta. Edellisten lisäksi saatiin perusteellinen koulutus 55 S 55:lle, sehän oli tuolloin jv-joukkueen pääasiallinen pst-ase, apilas oli vasta juuri tulossa, se esiteltiin, mutta ei vielä koulutettu.
Aukissa ammuttiin Suomi-kp:lla jonkin verran, minusta se oli hyvä ampua. Sehän oli jaossa vielä 90-luvulla; kun Kiinasta hankittiin rynnäkkökiväärejä 90-luvun alussa, kerrottiin lehdistössä että nyt ei lkp:ssa tarvitsisi enää jakaa kiväärejä, vaan jokaiselle riittäisi nyt rk tai kp. Ilmeisesti vielä DDR-kaupan jälkeenkin olisi Suomi ollut vähäisessä määrin käytössä. Konepistooleista myös Sten oli käytössä 90-luvun alussa ainakin Kaartin spol-koulutuksessa.
Aivan, verestät muistiani. Spollit ampuivat meillä Steneillä vielä, epäilemättä näytösmielessä kuitenkin enemmän. Tuo 55 S 55 oli jo poissa silloin -93. Käsittääkseni sen kohtaloksi koitui vanhentunut a-tarvike. Olisihan sillä muuten jonkinlaista tulitukiroolia tyyliin RPG voinut kuvitella.
Ot: Keltainen helvetti oli lienee silloin nimensä mukainen. Minun aikaani Rehnin hapatus oli syönyt parhaimman sisäkurin.
 
-91 ammuttiin Suomi KP:lla ja m39 Ukkopekalla. 55 S 55:sta päästiin käpistelemään mutta se oli ampumakiellossa. Olikohan syy joku hiusmurtumajuttu tms siinä suppilon siivilässä joka saattaisi pahimmassa tapauksessa potkaista aikamoisen rekyylin...?

Putkimiina PM 68:t lienee kaikki sulatettu/pokattu...sääli sinänsä koska niitä oli varastossa satoja tuhansia ellei miljoona ja niitä käytettiin myös tähysteisesti. Harjoituksessa tuli harjoitussellaisella tähysteisesti tuhottua takaa-ajava jääkäripartio.

Sakaramiina. Hiekalla täytetty kumisaapas lensi iloisesti...
 
Viimeksi muokattu:
Back
Top