Käyttääkö aseettoman palveluksen suorittaja asetta sodassa?

Se on ihan tervettä, ettei halua. En minäkään halua.

Minkä ikäinen olet?
18. Mutta pointtini on että haluaisin mennä armeijaan ja valita aseettoman palveluksen, mutta jos pitää olla jossain rintamalla tai tappaa ihmisiä, niin siihen en kyllä suostuisi.
 
Ei ketään pakko tappaa ole, eikä kukaan voi sellaiseen määrätä, jos sitä ei edes itsepuolustukseksi halua eikä maan suojelemiseksi siihen ryhdy. Tehtäviltä ei sodassa kukaan kuitenkaan oikein voi välttyä. Ei aseetonta määrätä ihan pahimpaan mutta taistelu on liikkuvaa hommaa, että huolto-osillekin voi jotain sattua, on ilmaiskuja ja epäsuoraa tulta.

Sama koskee siviilejä. Ensimmäinen maailmansota oli kova sotilaille ja toinen oli sitä myös siviileille. Ei sodassa kuolemaa karkuun pääse. Sota on kuoleman aikaa. Etenkin jos ei ole niitä, jotka haluavat sen pahan pitää poissa ja kantaa vastuun isänmaastaan.
 
totta. Mutta olen liian nössö puolustaakseni tätä maata aseellisesti
 
Tuossahan ne yllä tuli; sota on raakaa puuhaa ja vihollinen yrittää kaikin keinoin ottaa meiltä hengen pois, tuhota tuntemamme yhteiskunnan ja tehdä olot läheisillemme mahdollisimman kurjiksi.

Jossain muistelmakirjallisuudessa, ehkä Kansa Taisteli -lehdessä, on mieleen jäänyt kohta. Siinä muistelija kertoo arvostamastaan aseettomasta taistelijasta, joka toimi lääkintämiehenä. Hyvin urhea kaveri.
Sitten kerran hän tuli komentopaikalle. Itkien katkerasti. Ja pyysi saada itselleen aseen ja aseenkäyttökoulutuksen. Venäläinen oli tullut ja tappanut lääkintämiehen haavoittuneet, eikä lämäri ollut pystynyt puolustamaan heidän henkeään, vaan joutui väistymään. Jotenkin riipaiseva kirjoitus.
 
kyllä on surullinen tarina
 
no kyllä se vaatii enmmän aseellisiltä
Ei muuten vaadi, aseellinen voi tehdä vastarintaa parhaansa mukaan niinkauan kuin henki kulkee mutta aseettomana voit vain toivoa että vastaantuleva vihollinen ei tapa sinua etkä itse voi vaikuttaa asiaan mitenkään. Eli aseettomana läkintämiehenä toimiminen vaatii suurta rohkeutta.
 
No mitä järkeä olla aseeton lääkintämies?
 
Hoitavathan kenttähoitajat näin rauhan aikanakin loukkaantuneita. Ei se ase niin kovin oleellinen siinä touhussa ole. Sodan aikana lääkintämies paikkaa niitä, jotka taistelevat, huoltomies vie muonaa ja varusteita ja kuljettaja antaa kuljetuksia.

Itse asiassa kaikissa tapauksissa aseella voisi olla lähinnä itsepuolustusmerkitys, jos sitäkään.
 
Niin mutta jos on kirjuri niin tarviiko asetta?
 
no, en mitenkään erityisesti. Mutta en tiiä noista kuskin hommista, koska mul on kans b-paperit.

B-luokitus ei välttämättä estä kuskiksi pääsemistä riippuen tilanteesta.

Sinne vaan, kyllä se takuulla sivarin voittaa. Jälkikäteen saa sitten muistella kaikkia vitutuksia ja parhaita hetkiä muiden intin käyneiden kanssa. Mehukkaimmat palat jäävät tietty aseettomassa palveluksessa kokematta...

18. Mutta pointtini on että haluaisin mennä armeijaan ja valita aseettoman palveluksen, mutta jos pitää olla jossain rintamalla tai tappaa ihmisiä, niin siihen en kyllä suostuisi.

Uskonnollinen vakaumus vai haluttomuus riskeerata omaa terveyttä maansa puolesta? Jos jälkimmäinen, niin kannattaa tarkkaan miettiä mitä kaikkea tulisit sotatilanteessa puolustamaan. Olisitko valmis piilottelemaan muiden selkien takana?
 
B-luokitus ei välttämättä estä kuskiksi pääsemistä riippuen tilanteesta.

Sinne vaan, kyllä se takuulla sivarin voittaa. Jälkikäteen saa sitten muistella kaikkia vitutuksia ja parhaita hetkiä muiden intin käyneiden kanssa. Mehukkaimmat palat jäävät tietty aseettomassa palveluksessa kokematta...

Uskonnollinen vakaumus vai haluttomuus riskeerata omaa terveyttä maansa puolesta? Jos jälkimmäinen, niin kannattaa tarkkaan miettiä mitä kaikkea tulisit sotatilanteessa puolustamaan. Olisitko valmis piilottelemaan muiden selkien takana?
Noi molemmat. Loogisin sota olis varmaan nato-venäjä, nnin en uskoisi että sellaisessa sodassa mitään kansanmurhia tehtäis.
 
Joo, en minäkään usko koska kuitenkin kaksi sivistynyttä osapuolta sotisi keskenään. Sitäpaitsi taitaa nykyisin laitkin kieltää kansanmurhat joten ne on onneksi estetty.
 
Noi molemmat. Loogisin sota olis varmaan nato-venäjä, nnin en uskoisi että sellaisessa sodassa mitään kansanmurhia tehtäis.
Kenen kimppuun luulisit muuten nato-venäjän hyökkäävän? Turkkihan on aika ilmeinen mutta nekin on natossa. Toki voihan niillä aina olla niinkuin jäsentenväliset.
 
Back
Top