Käyttäisikö Venäjä kemiallisia aseita Suomea vastaan?

Uskotko että Venäjä käyttäisi kemiallisia aseita terrorisoidakseen siviiliväestöä?

  • En

    Ääniä: 29 39.7%
  • Kyllä

    Ääniä: 44 60.3%

  • Äänestäjiä yhteensä
    73
Olen syntynyt -60-luvun puolivälissä ja kasvoin ajan hengen mukaisesti ydinsodan pelvossa ja kunnioituksessa. Joka ei sitä aikaa elänyt, ei tajua, mitä se tarkoitti. Eikä tarvitsekaan. Yhden asian kuitenkin lupaan teille: minä en pelkää ydinsotaa ennenkuin se on aidosti kohdalla. Enkä aio kakkia alleni sen takia, että Venäjä myrkyttelee kohteitaan pitkin maailmaa.

Meille ihmisille ladotaan jatkuvasti erilaisia katastrofijuttuja framille. On ilmastonmuutosta, myrkkyiskuja ja atomirakettien odottelua, on "superpakkasia" ja "hyperhelteitä", meret tuhoutuvat ja happi loppuu ja rotat voittavat koko roskan. Pah. Ja osa pelottelee ihmisiä Euroopan federaatiolla, joka ensin kiskoo kielen suusta ja lopulta taivuttaa kansallismieliset chichi-asentoon ja aloittaa armottoman höyläämisen.

Pelolla kansoja hallitaan. Jo ennen suntsuppia tämä asia osattiin, se osattiin jo Raamatun aikaan ja ennen sitä. Koska mitään uutta ei auringon alla niin näin jatketaan. Se on toimiva metodi.
 
Pidän itsestään selvänä että Venäjä käyttää kemiallisia ja/tai biologisia aseita ja nimenomaan siviilejä vastaan. Kun pk-seutu kouristelee salaperäisten epidemioiden kourissa ja Päijänne-tunnelin vesi on maustettu jollakin hitaasti itävällä, on vaikeuksia saada edes miehiä aseisiin. Ja tämä voi alkaa vaikka kuukausia ennen avoimia toimia, ehkä jo ennen kuin naapuri edes alkaa julkksesti isotella tai vaatia.

Miljoona miestä on pedissä paskantamassa housuihinsa ja sitten alkaa sähköverkon, liikenteen ja tiedonkulun sabotointi. Helkkari, sehän olisi suorastaan humaania sodankäyntiä naapurilta.

Tuossa on pieni virhe. Ryssän pitäisi ennen tuollaista iskua sulkea rajansa, muuten osuu omaan nilkkaan. Meinaan, että PK seudulla on jatkuvasti tuhansia naapurin kansalaisia käymässä ja epäilemättä myös juovat vettä. Tämä pätee etenkin jos kyseessä on B-ase. Toki naapuri voisi kerätä kaikki suomessa käyvät kokoon joko ennen tai jälkeen matkan, mutta se olisi vaikea pitää salassa. Kaikenkaikkiaan väittäisin, että rajojen sulkeminen olisi tuossa tilanteessa paras tapa estää taudin leviäminen takaisin venäjälle, eli diplomaattiset/poliittiset toimet olisi aloitettava ennen hyökkäystä. Lisäksi tässä pätee jälleen se asia minkä takia B-aseita ei yleensä käytetä: Ajoitus. Suunnitelmilla on oltava tietty aikataulu ja bioaseet eivät ole sen kannalta mitenkään ennakoitavia. Sitäpaitsi, entäs jos tavoiteita saavutetaan pelkästään kovistelulla? Miten se B-ase kutsutaan takaisin jos tavoitteisiin on jo päästy, eikä sotilasoperaatiolle ole tarvetta? Lienee selvää, että mikäli joku epidemia puhkeaa juuri sen jälkeen kun jonkinlaiseen sopimukseen on päästy, niin se voipi olla sen sopimuksen loppu. Hankaloittaa myös diplomaatien työskentelyä kun joutuu vakuuttamaan vastapuolen siitä, että näitä neuvotteluita ei seuraa ruttoepidemia, oli neuvotteluiden lopputulos mikä tahansa.
 
Olen syntynyt -60-luvun puolivälissä ja kasvoin ajan hengen mukaisesti ydinsodan pelvossa ja kunnioituksessa. Joka ei sitä aikaa elänyt, ei tajua, mitä se tarkoitti. Eikä tarvitsekaan. Yhden asian kuitenkin lupaan teille: minä en pelkää ydinsotaa ennenkuin se on aidosti kohdalla. Enkä aio kakkia alleni sen takia, että Venäjä myrkyttelee kohteitaan pitkin maailmaa.

Meille ihmisille ladotaan jatkuvasti erilaisia katastrofijuttuja framille. On ilmastonmuutosta, myrkkyiskuja ja atomirakettien odottelua, on "superpakkasia" ja "hyperhelteitä", meret tuhoutuvat ja happi loppuu ja rotat voittavat koko roskan. Pah. Ja osa pelottelee ihmisiä Euroopan federaatiolla, joka ensin kiskoo kielen suusta ja lopulta taivuttaa kansallismieliset chichi-asentoon ja aloittaa armottoman höyläämisen.

Pelolla kansoja hallitaan. Jo ennen suntsuppia tämä asia osattiin, se osattiin jo Raamatun aikaan ja ennen sitä. Koska mitään uutta ei auringon alla niin näin jatketaan. Se on toimiva metodi.

Olikos se nyt kirjassa "Valkoinen kuolema", jossa todettiin, että järjestyksen pito perustuu kahteen asiaan: Väkivaltaan ja väkivallan uhkaan.
 
Löysitpä esimerkin..
? A-aseiden käyttö lentotukikohtia vastaan on yksi ilmeisimmistä vaihtoehdoista.

Tuskinpa näitä joukkotuhoaseita on erityisemmin edes tarkoitettu kohteisiin joissa pelkästään puut kaatuu ja/tai syntyy monttuja maahan.
Ei pelkästään mutta kynnys käyttää taktisia sotilaskohteisiin on matalampi.

Tilanne on huomattavasti vakavampi kun nimensä mukaisesti, iskun kohteena olevia ihmisiä kuolee tuhansittain ja/tai kerrallaan jopa kymmenin tuhansin.
Espanjan tauti surmasi ainakin 30 miljoonaa ihmistä.

Tällaisen hyökkäyksen estämiseksi vaaditaan kykyä aiheuttaa kaikissa tilanteissa vastaavan suuruisia (tai suurempia) tappioita myös viholliselle. Vastaiskun tulee tapahtua 100 %:in varmuudella, käytännössä automaattisesti ja (lähes)samanaikaisesti.
Se että iskua ei voida estää ei tarkoita etteikö sen aiheuttamia vahinkoja voida rajoittaa. Ja viimeisin yritys käyttää B-asetta Suomessa ensimmäisessä maailmansodassa estettiin kun sabotööri pidätettiin muista syistä.

Tuossa on pieni virhe. Ryssän pitäisi ennen tuollaista iskua sulkea rajansa, muuten osuu omaan nilkkaan. Meinaan, että PK seudulla on jatkuvasti tuhansia naapurin kansalaisia käymässä ja epäilemättä myös juovat vettä. Tämä pätee etenkin jos kyseessä on B-ase. Toki naapuri voisi kerätä kaikki suomessa käyvät kokoon joko ennen tai jälkeen matkan, mutta se olisi vaikea pitää salassa. Kaikenkaikkiaan väittäisin, että rajojen sulkeminen olisi tuossa tilanteessa paras tapa estää taudin leviäminen takaisin venäjälle, eli diplomaattiset/poliittiset toimet olisi aloitettava ennen hyökkäystä. Lisäksi tässä pätee jälleen se asia minkä takia B-aseita ei yleensä käytetä: Ajoitus. Suunnitelmilla on oltava tietty aikataulu ja bioaseet eivät ole sen kannalta mitenkään ennakoitavia. Sitäpaitsi, entäs jos tavoiteita saavutetaan pelkästään kovistelulla? Miten se B-ase kutsutaan takaisin jos tavoitteisiin on jo päästy, eikä sotilasoperaatiolle ole tarvetta? Lienee selvää, että mikäli joku epidemia puhkeaa juuri sen jälkeen kun jonkinlaiseen sopimukseen on päästy, niin se voipi olla sen sopimuksen loppu. Hankaloittaa myös diplomaatien työskentelyä kun joutuu vakuuttamaan vastapuolen siitä, että näitä neuvotteluita ei seuraa ruttoepidemia, oli neuvotteluiden lopputulos mikä tahansa.
Mahdollisesti käyttäisivät jotain mihin heillä ja vain heillä on vastalääke/rokote tai sitten vain jotain mikä ei oikein lähde itsellään leviämään kuten pernaruttoa.
 
Tuomio...

Suomi tuomitsi kemiallisella aseella tehdyn iskun tuoreeltaan ja ilmaisi vankan tukensa Britannialle muiden EU-maiden tavoin. Suomen mielestä Salisburyn isku on vakava uhka koko Euroopan turvallisuudelle, minkä vuoksi Suomi pitää tärkeänä, että asiassa ryhdytään asianmukaisiin toimiin sekä EU:n puitteissa että kahdenvälisesti.

Eurooppa-neuvosto tuomitsi kokouksessaan viime viikolla erittäin jyrkästi Salisburyn iskun ja oli yhtä mieltä Britannian arviosta, jonka mukaan on hyvin todennäköistä, että Venäjän federaatio on vastuussa iskusta ja että uskottavaa vaihtoehtoista selitystä ei ole.

Eurooppa-neuvosto korosti päätelmissään tarvetta vahvistaa EU:n ja jäsenmaiden toimintakykyä liittyen hybridi- ja kyberuhkiin, vastatiedusteluun sekä kemiallisten, biologisten, radiologisten ja ydinuhkien torjuntaan.

https://www.verkkouutiset.fi/suomi-karkottaa-yhden-venajan-diplomaatin-hermomyrkkyiskun-vuoksi/

... päivän aseet.
 
Israelilaisilla näyttäisi olevan samanlaisia ajatuksia.

Analysis: The Foreign Ministry’s statement that Assad did use chemical weapons against his citizens on Sunday, despite the Kremlin’s strong denial, is aimed at drawing a red line against the Russians. Israeli officials are concerned that Putin’s diplomatic backing may be interpreted by the Syrian regime as a general legitimization to use chemical weapons—possibly against Israel too.
https://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-5226425,00.html
 
Mielestäni tämäkin on hieman kaukaa haettu.. Miksi juuri USA edellyttäisi Suomen puolustavan Ruotsia ja Norjaa?
Minä ymmärtäisin paremmin jos ajatellaan että ruotsalaiset ja norjalaiset haluaisivat meidän puolustautuvan tehokkaasti Venäjää vastaan. Mahdollisesti jopa osallistuen Suomen auttamiseen.

USA:lla on sitoumuksensa NATO:n jäsenmaiden keskinäiseen puolustukseen, yhdessä kaikkien muiden jäsenmaiden kanssa.

Tottahan aina voidaan sopia mistä tahansa. Mutta sopimusten pitävyys on toinen asia. Esimerkiksi USA ja britit sitoutuivat (ns. Budapestin sopimus) puolustamaan Ukrainan valtion suvereenia koskemattomuutta. Vielä ei ole päästy näkemään minkälaista puolustusta tämä tarkoittaa käytännössä.
Pahoin pelkään että pientä avun viipymistä voisi tapahtua myös Suomen kohdalla.
Mitään "Budapestin sopimusta" ei ole. On olemassa Budapestin muistio, joka ei kuitenkaan ole mikään valtiosopimus joka asisältäisi muita kuin poliittisia velvoitteita.

Muistio sisältää poliittisen lupauksen kunnioittaa Ukrainan rajoja, mutta ei sisällä minkäänlaista sitoutumista toimenpiteisiin jos tätä poliittista sopimusta rikotaan.

Venäjä tietysti on antanut huhaa selityksen ettei se koskisi "uutta Ukrainan valtiota". Tyypillistä Kremlin "sehän on vain paperi" juttua.
 
Back
Top