Kaksi tankkialusta hyökkäyksen kohteina Persianlahdella

Jos Britannia pyytäisi apua vedoten Lissabonin sopimukseen, miten EU-maat suhtautuisivat?

Todennäköisesti eivät mitenkään. Kaikki EU:ssa tietävät tämän ja Britit tietävät sen todella hyvin, joten eivät he apua pyydäkään. Elleivät halua pelleillä EU:n kanssa.

Britit ovat Jenkkien sylikoiria, kuten kaikki EU:ssa hyvin tietävät. Britit valtasivat Iranilaisten tankkerin Jenkkien käskystä ja nyt Iranilaiset pullistelevat vastaan. Ei mitään ihmeellistä vaan aivan näitä normipelejä. Jenkit pudottivat droonin pullistellakseen eikä siitä seuraa yhtään sen kummempaa. Aivan samoin kuin Iranin ampuessa Jenkkien härpäkkeen alas.

Tämä koko homma on normaalia nakkikioskipullistelua. Toki siitä voi sotakin tulla, mutta tuskin tulee, koska Jenkit tietävät että heillä ei ole mitään mahdollisuutta voittaa ja Iran omasta puolestaan tietää saman. Ja ei. Iran ei iske Israeliin missään vaiheessa.

Ja ei. F-35:t eivät ole hyökänneet Iraniin tai käyneet Iranin ilmatilassa. Jo lentomatka kertoo, että näin ei ole käynyt.

Disclaimer: Tämä on vain omaa pohdintaani asiasta.
 
Eiköhän se olisi kuitenkin RAF, eikä RN joka avaisi pelin ilmatankkauksien kautta Storm Shadow iskulla :unsure:
 
Kuten sanottu. Voin olla väärässä. Tuosta voi laskea lentomatkat, tarvittavat tankkaukset ja kuinka monen vihamielisen maan ilmatilan kautta tarvitsee lentosuorite tehdä. Ja vain siis näyttääkseen keskisormea jota kukaan ei väitteen mukaan näe?

Map of Middle East
 
Toimintasäde riittää niuka naukka Iranin rajalle ja takaisin, ja tämänhän piti olla häivehävittäjä, mutta muuten en ota kantaa. Juttuja liikkuu aina.

Kyllä me jotain voimanäyttöjä vielä näemme.
 
Kaksi iranilaista kauppalaivaa, jotka veivät ureaa Brasiliaan ja joiden pitäisi tuoda maissia takaisin, jäävät ilmeisesti ilman polttoainetta, koska Petrobras ei anna. Sanktiot nääs. :cool:
 
Iranin syntilista on aika vakuuttava. Dollaria vastaan pelaaminen on tietysti yksi, jota Usa ei voi sietää. Uraanin kanssa pelaaminen, josta Euroopankin kannattaisi olla -huolissaan-. Ydinasevalta Iran ei välttis Euroopan kulmalla ole mikään tavoiteltava asia. Kv-terrorismin lähes estoton tukeminen, tosin tähän syntiin on sortunut moni muukin valtiotoimija.

Ja nyt vihoviimein energiareitin kimpussa härvääminen.

Onko sitten vielä jotain, jota emme tiedä? Voi hyvin olla ja se saattaa ollakin joku jymysynti, joka panee pyörät pyörimään ja voimannäyttövaihe onkin jo saatu tulille.

Venäjä pelaa kahdella olkapäällä. Toisaalta -tukee- Irania, toisaalta kahtoo vain hyvällä, että Irania kurmotetaan. Venäjällä tunnetaan tiukkaa epäluuloa alavatsan Irania kohtaan.....ja nurkkaan ajettu Iran on oivallinen -yhteistyökumppani-.....
 
Yhdysvallat on yritellyt jo pitkään saada Britanniaa, Ranskaa ja Saksaa osallistumaan aktiivisemmin toimiin Lähi-idässä. Euroopan maat ovat tapansa mukaan olleet haluttomia. Ei Yhdysvallat haluaisi koko maailman laivaliikennettä yksin suojella.

Iran taas kuvittelee tietävänsä tasan tarkkaan, missä mennään. Trump valtaoikeuksillaan esti iskun Iraniin jo kerran. Iran hakeutuu samankaltaiseen tilanteeseen kuin Pohjois-Korea teki. Ainakin se kokeilee sitä.
 
Jos Britannia pyytäisi apua vedoten Lissabonin sopimukseen, miten EU-maat suhtautuisivat?
Tämä olisi erikoinen veto pääministeriltä joka on ilmoittanut lähtevänsä EU:sta lokakuun loppuun mennessä.
 
Tämä olisi erikoinen veto pääministeriltä joka on ilmoittanut lähtevänsä EU:sta lokakuun loppuun mennessä.

En halunnut selitellä ironiaa. Luulin, että se huomattaisiin muutenkin.

Turkkia ja Ukrainaa lukuun ottamatta lähikulmilla ei ole hirveän suurta himoa taistella edes oman maan puolesta saati naapurin.

fight-for-Europe.png

Kyllä tämä näin on nähtävä. Iran tietää ettei tukea EU:lta heru ja Amerikan klouni ei uskalla, koska KAGA.
Olettaa. Sota Irania vastaan olisi hyväksyttävä syy Artikla 50:n perumiselle yksipuolisesti ja Brexitin jäädyttämiselle toistaiseksi.
EU:n reaktio tuohon olisi tietysti avoin kysymys.
Toisaalta maailmassa riittänee muita kuin Brittien tankkereita tuolle pätkälle?

En halunnut selitellä ironiaa. Luulin, että se huomattaisiin muutenkin.

Turkkia ja Ukrainaa lukuun ottamatta lähikulmilla ei ole hirveän suurta himoa taistella edes oman maan puolesta saati naapurin.

Katso liite: 31473

Pakotteet jotka poistettiin EU:n puolelta voidaan taas palauttaa voimaan ja Johnson on aiemminkin tehnyt peliliikkeitä.
 
Turkkia ja Ukrainaa lukuun ottamatta lähikulmilla ei ole hirveän suurta himoa taistella edes oman maan puolesta saati naapurin.
Luvut ovat ehkä vuodelta 2015. Niistä ajoista on meidänkin maanpuolustustahto laskenut lähemmäs Venäjän tasoa (silloin 59 %). Viro ja Liettua puuttuvat mutta mukana on palkka-armeijaan siirtynyt Latvia länkkäreiden kärkipään tuloksella 41 %. Ukrainan 62 % ei siten enää suuresti eroa meidän nykyluvuista. Käytännön toteutus ei sitten ole monesta syystä ihan samalla tasolla.
 
Miten muistin, että Saksassa oli silloin 13% ja tässä kuviossa on 18? Riippuu varmaan siitäkin, mitä kyselyä on käytetty. Varmaa on vain, että suurvaltojen, jos EU on kilpailija, kannattaa Euroopan maiden tahtotilaan pyrkiä vaikuttamaan mielipidemuokkauksella esim. kansalaisjärjestöjen kautta.
 
Onko sitten vielä jotain, jota emme tiedä? Voi hyvin olla ja se saattaa ollakin joku jymysynti, joka panee pyörät pyörimään ja voimannäyttövaihe onkin jo saatu tulille.

Uskon että taustalla on jotakin mitä suurelle yleisölle ei ole kerrottu. Ehkä isoin asia mikä on muuttunut, on että Iranilaisia on kääntynyt miljoonia kristinuskoon viime aikoina.

“What’s taking place in Iran right now is spectacular,” says FAI founder and director Dalton Thomas. “It’s the fastest growing church in the world that owns no buildings, has no 501c3’s, that owns no property, that has no bank accounts; that has no centralized leadership; that has no denominational leaning and yet it’s multiplying like crazy … What the Lord is doing there is staggering.”
https://www1.cbn.com/cbnnews/world/...ad-iranians-are-turning-their-hearts-to-jesus
 
Toimintasäde riittää niuka naukka Iranin rajalle ja takaisin, ja tämänhän piti olla häivehävittäjä, mutta muuten en ota kantaa. Juttuja liikkuu aina.

Kyllä me jotain voimanäyttöjä vielä näemme.
Muistaakseni väitetty kohde sijaitsee Teheranin lähellä. Suora reitti sinne Valitun Kansan Luvatusta Maasta menisi Jordanian ja Irakin kautta. Matkaa tulee karkeasti 300 km Jordanian, 600 km Irakin ja 600 km Iranin ilmatiloissa.

F35 toimintasäde on wikin mukaan 2800 km. Muistaakseni iipot ovat askarrelleet siihen lisätankkeja. Eikös siinä ollut myös kaveritankkausmahdollisuus (buddy fueling tjsp). Jordania on siinä määrin alistettu, että eivät uskalla puuttua iippojen ilmatilaloukkauksiin. Irakilla ei taida olla hääviä ilmavalvontaa. Eli ilmatankkaus tarvittaisiin vain kerran ja sen voisi suorittaa ainakin Jordaniassa mutta tarpeen vaatiessa myös Irakissa.

Iipot olisivat voineet tiputtaa viestin iranilaille. Esim:
Arvoisat vuohennylkyttäjät,

Kuvasimme S300 ilmatorjuntamuodostelmanne lentokoneesta. Lähetämme kuvat sähköpostilla.

T: Iipot

Ps: terveiset myös ajatollahille

Väitetyn lennon tapahtumiseen en ota kantaa, mutta ainakin se olisi mahdollinen.
 
Back
Top