Kamppailulajit sotilastaitona ja reservin harrastuksena

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Vonka
  • Aloitus PVM Aloitus PVM
On jo yli kahdeksan vuotta siitä, kun avasin tämän ketjun. Paljon on vettä virrannut Hevossalmessa. Perusasiat ovat ennallaan.

Kertaakaan en ole 2000-luvulla joutunut kadulla uhatuksi, mutta enpä enää hankalissa paikoissa epämääräisiin aikoihin liikukaan. Harrastuksiani vuodesta 1979 (ensimmäinen peruskurssi) ovat olleet eri aikoina judo, jujutsu, aikido, nyrkkeily ja thainyrkkeily.

Urheiluvammoina ovat hajonneet molemmat polvet ja kaksi kylkiluuta meni vielä 2022.

32 vuotta sitten jouduin Helsingin yössä hyökkäyksen kohteeksi.

Siitä lähtien olen elänyt pääpiirtein kunniallista elämää.
 
Viimeksi muokattu:
Harrastuksenani on ollut vuodesta -95 (torille!) judo. Jonkun verran olen kisannutkin, vaikken erityisen menestyksekkäästi. Sivussa on tullut vaihtelevasti käytyä bjj:ssa ja lukkopainissa. Varsinkin judo on ollut reserviläiskunnon kannalta todella hyvä juttu, koska treeneissä tehdään alkulämmittelyissä paljon hyppimistä, ryömimistä jne. Siihen päälle kuntopiirit ja -rääkit, joita myös tulee välillä tehtyä treeneissä.

Varsinaisia itsepuolustuslajeja en ole harrastanut. Muutama voimankäyttökoulutus tuli aikoinaan vartija/jv-hommia tehdessäni käytyä.
 
Tiedä kuinka paljon tähän ketjuun vaikuttaa enää kirjoitella, kun suurin osa keskustelijoista näyttää olevan bannattu...
Olympialaisten kamppailulajeista katselen mieluiten judoa. Harmittavan paljon siinä kyllä näkyi vastustajan varoituksilla 'ansaittuja' voittoja. Moni varmaan muistaa että ennen wanhaan heikommista suorituksista annettiin yuko/koka-pisteitä. Nykyään on enää ippon ja waza-ari. Näyttää että etenkin naisissa tämä on johtanut varsin kyyniseen taktiikkaan jossa yritetään 'farmata' vastustajalle varoitus. Aika paljon ollut parran pärinää onko tämä nykysysteemi onnistunut.

Toisaalta, en nyt tiedä oliko ne entisajan matsitkaan aina niin hohdokkaita, kyllähän sitä yuko- tai koka-johdon puolustamista oli myös aika paljon. Sentään miesten 66 ja 73kg loppuottelut oli upeita ja 'kunnollista' judoa.

d88c4ea37a46a871239fce227f229c098b8f3e74.gif
 
Muistan hyvin ajan, kun annettiin yuko- ja koka-pisteitä. Eka ottelussani (+ eka kisoissani) jossain joukkuemestaruuskisoissa 14-vuotiaana tajusin johtavani, kun olin saanut kokan puoliksi onnistuneesta hiza-gurumasta. Jäi mieleen.
 
Jepjep, muistan vanhoilta ajoilta myös paljon tuomaripäätöksiä, ne missä kolme tuomaria liputtivat arvioimansa voittajan puolesta. Kuulemma joissain paikoin ihan opetettiin sellaista judoa, että räpellä jonkunlainen koka, ja sitten vaan puolusta loppumatsi.

Toissapäiväiset mitalimatsit oli hyviä ja vähän palautti uskoa systeemiin. Judosta nyt en juurikaan ymmärrä, kunhan penkkiurheilijana arvioin. Kovin herkästi shidoja tuntuu joskus tulevan, voi olla että parin minuutin jälkeen on kaksi varoitusta: sen jälkeen menee vaikeaksi. Pitäisikö ehkä antaa pikkuisen pitempään kuitenkin vääntää, emt? Pelkillä vastustajan varoituksilla voittaminen näyttää katsojan silmiin vähän pöljältä. Ei toki vain judoa koskeva ongelma.

Vähän kummastuttaa myös joidenkin tapa 'puolustaa' mätkähtämällä maahan mahalleen kuin lahna.
 
Vähän kummastuttaa myös joidenkin tapa 'puolustaa' mätkähtämällä maahan mahalleen kuin lahna.
Jotkut kokevat olevansa taitavampia matossa ja pyrkivät sinne, mutta pääsee sinne kunniallisestikin. En ymmärrä näitä pudottautumisia ilman syytä. Kyllä ihan aiheesta näistä annetaan varoituksia.

Joidenkin mielestä lajista on noin muuten tullut liiaksi shidolaji. En varmaan tietäisi enää, mitä saa tehdä vai saako mitään.
 
Pakko laittaa kun tuli X:ssä vastaan. Tässä vähän esimerkkiä moderneista kaupunkilaissoijapoikien itsepuolustustekniikoista…

Muutama vuosi sitten Suomessakin joku nuori reserviläisoperaattori opetti vastaavaa takilla. Siitä oli ihan Reserviläisessäkin juttua. Lajista tai kyseisestä kaverista ei yllättäen kovin kauaa kuulunut. Eipä vastaavia tekniikoita oikein missään oikeissa lajeissa opeteta. Ymmärrettävistä syistä.
 
Back
Top