Mielenkiintoisen ketjun olette tehneet. On tässä ollut viime päivät vähän kiirettä niin en ole ehtinyt osallistua. Kahlasin kuitenkin läpi koko ketjun ja ajattelin tässä vähän omaa näkökantaa asiaan tuoda esille.
Ensiksikin avauspuheenvuoroon toteaisin, että miksi pitäisi perustaa erillinen kansalliskaarti hoitamaan asioita. Jos moiseen löytyy väkeä ja rahaa niin miksei sitä voida liittää suoraan VPK:n alaisuuteen?
Toisekseen tuo Saksan malli. Olisiko siinä ratkaisu täällä paljon puhuttaneeseen puolustusvoimien liikatuotantoon? Valikoivan asevelvollisuuden sijaan annetaan mahdollisuus palvella joko asepalvelus tai kriisinhallintajoukoissa. Kriisinhallintajoukoille samanlainen reservivelvoite kuin intin käyneille. Monipuolinen koulutus raivaustöihin, lääkintäpuolelle, kansalaishuoltoon, väestönsuojeluun, evakuointien järjestämiseen, vesi- ja ruokahuoltoon, kuljetuksiin, öljyntorjuntaan jne.
Kolmannekseen, kun aina haukutaan virkamiehiä niin minä annan oman kuntani virkamiehille hyvän arvosanan. Viime syksynä pidettiin juuri harjoitus tälläisen tilanteen varlata ja siitä oli otettu opiksi. Kun uusi suuri kuntayhtymien yhteinen vesijakelujärjestelmä petti, niin varajärjestelmä oli valmiiksi suunniteltu ja heti otettavissa käyttöön suurelle osaa kuntaa. Muille järjestettiin vedenjakelupiste ja paikallisen tankkiautoyrittäjän kanssa tehtiin sopimus vedenkuljetuksesta tiloille. HUoltovarmuuden takaamiseksi keskitettiin alkuun eniten voimia kohteisiin, jotka olivat tässä mielessä tärkeimpiä. Tiedotus pelas ja ainoastaan teknisen viraston päivystäjästä valitettiin ettei häneen saanut yhteyttä. Hänenkään puhelimensa ei mennyt tukkoon, mutta hän keskittyi raivaustöihin mottorisahoineen eikä vastailemaan puhelimeen. Kunta jopa ehti loppuviikosta julkaista paikallilehden yhteydessä erillisliitteen, jossa tilannetta käsiteltiin. Kiitettävästi otettiin esiin myös esiin tulleet puutteet varautumisessa. Syksyn harjoituksessa oli todettu terveyskeskuksen tarvitsevan varavoimakoneen. Koska sitä ei oltu vielä hankittu, pantiin tällä viikolla tilaustoimet käyntiin kahdesta koneesta ja selvitykset onko tarvetta muuallakin.
Neljänneksi, olen havainnut useiden yritysten ja yksityisten varautumistason matalaksi. On luotettu ettei täällä päin maata tuollaista tapahdu. Säästäminen on monessa kohteessa ollut tärkeämpää kuin varautuminen. Onpä ollut taloja joissa ei ole löytynyt sähkölämmityksen lisäksi mitään lämmönlähdettä, ruoanlämmitysmahdollisuutta, riittävästi lämmintä vaatetta, makuupusseja, paristovaloja, öljylamppuja, lyhtyjä tai edes kynttilöitä. Useampi yrittäjä on valitellut pakastimien sulamista. Vakiovirsi on ollut, että vakuutus kyllä korvaa sulaneet elintarvikkeet, muttei työvoimakustannuksia tai myyntitappioita. Ihmiset ovat rynnänneet syömään ulos ja aggregaatit myytiin koko maakunnasta loppuun alle puolen tunnin. Kynttilöitä, paristoja ja vesiasitoita on hamstrattu mahdottomia määriä. No sanottakoon tähän, että omassa yrityksessäni oli varauduttu. Työntekijäni tiesivät mitä piti tehdä. Sähköt katkesivat yöllä ja ennen valoisaa oli jo kylmäketjujen säilymisestä huolehdittu ja kaikki toiminnot varmistettu. Ennen puolta päivää olivat jo kaikki vapaapäiväläisetkin ottaneet yhteyttä ja jokainen työntekijä huolehtinut myös omista lähiomaisistaan.
Keräsin työntekijöistä vapaaehtoisporukan johon liittyi reserviporukkani ja metsästyseuran sekä paikallisen urheiluseuran väkeä. Meillä firman autoissa on vielä LA:t ja metsästysporukalla ja ressuilla löytyi käsiradioita. Nämä otettiin varmuudeksi käyttöön ja väki lähti hommiin. Osa lähti autolla ja jalkaisin tarkastamaan sähkölinjoja ja vikoja löytäessään ilmoittivat ne heidän tilannekeskuksenaan toimivalle kunnan edustajalle, joka edelleen tiedotti sähköyhtiötä. AIkaa säästettin selvästi kun taivausryhmien ei tarvinnut hukata aikaa etsimiseen. Toinen osa lähti kiertämään syrjäseutujen taloja ja raivaamaan esteitä tieltä. Heillä oli mukanaan ensihtään vettä, ruokaa, kynttilöitä ja huopia, niille jotka eivät olleet varautuneet ja halusivat jäädä paikalleen. Myös joitakin ihmisiä evakuoitiin lämpimämpiin tiloihin nykyajan mukavuuksien pariin. Samalla kartoitettiin jatkoavuntarvetta. Tilannetta helpotti paljon se, että pienellä paikkakunnalla tunnetaan lähes kaikki ja jokaisen ihmisen luo saatin vähintään puolituttu avuntarjoaja. Muutamalle vanhulkselle vedettiin jopa lähimpään taloon parin harrastajan kätköistä löytyneet kenttäpuhelimet varoiksi, että avunpyyntö onnistuu tarvittaessa.
Ensimmäisen hädän jälkeen jatkoi vapaaehtoisrinki koko viikon ja jatkaa vieläkin vanhusten ja huonosti ilman apua toimeentulevien auttamista. Monellakin näistä vanhuksista on oma toimiva kaivo ja puilla lämpiävät takat ja puuhellat. Heille on äyty kantamassa vettä kaivosta ja tekemässä ja sisään kantamassa puita. Paikalliseen erityishuoltopiirin asuntolaan toimitettiin kaasulla toimivat ruoanlaittovälineet ja vesitankki. Paikalliset maanviljelijät ja yrittäjät ovat muutkin lähteneet mukaan omista murheistaan huolimatta ja olemme lainanneet kunnalle ja yhteisöille yhtä sun toista tarpeellista. Kunnanisät ovat tarpeineen myös kiitettävästi ottaneet suoraan yhteyttä. Kaiken kaikkiaan on ollut hienoa nähdä miten täällä yhteisöllisyys toimii ilman, että kellään on ollut tarvetta kysellä kunniamerkkien tms perään. Lähinnä huolta on alkanut aiheuttaa muutaman vapaaehtoisen jaksaminen hiedän unohtaessaan oman levon ja huollon merkityksen. Vapaaehtoiset ovat kuitenkin päättäneet, että apua jatketaan kunnes kaikilla vesi, sähkö ja yhteydet toimivat. Onpa jo kaavailuja vapaaehtoisten korjausapujenkin virittelemisestä sen jälkeen, tuhojen korjaamista ajatellen.
Kyse ei ole rakettiteknologiasta. Jos vapaaehtoisuuteen löytyy halua, varmasti löytyy jokaiselle terveelle ihmiselle myös tehtävää, joka ei vaadi mahdottomia koulutuksiakaan tai suuresti vaaranna turvallisuutta.