Olenko väittänytkään? Siihenhän tuo 1/päivä/ukko perustuukin, että n. yhdesti päivässä on paikka, jos vihollisia yleensä on ammuttavana (siis että oma joukko on "edessä" ja vihollinen on alueella, eikä jossakin parin kymmenen kilsan päässä lataamassa uuteen yritykseen).
No, alla olevan voi ymmärtää monin tavoin.
Jos tuota muutettaisiin siten, että TA tappaa yhden vihollisen per päivä jonka ne ovat kontaktissa vihollisen kanssa, eli taistelussa, niin se ei ole silloinkaan huono saavutus.
Itse kuitenkin käsitin, että kontaktilla tarkoitettiin sitä, kun tarkka-ampujan komppania (tai pataljoona, jos sijoitus on niin ylhäällä) ottaa aktiivisesti yhteen vihollisen kanssa. Ihan tavallinen tulitaisteluihin joutuminen ja tappioiden kärsiminen/tuottaminen riittää, jotta ollaan kontaktissa.
Väitän yhä, että tarkka-ampuja ei silti tuota raatoa päivässä. Etenkään ei voida ajatella, että tarkka-ampujien tuottamien tappioiden määrä kasvaa lineaarisesti tarkka-ampujien määrän kasvaessa. Kun "riistan" määrä on vakio, ja "metsästäjien" määrää kasvatetaan runsaasti, niin silloin yksittäisen metsästäjän mahdollisuus saada saalista heikkenee (nyt ei olla hirvimetsällä, missä joukkovoima on tarpeen). Toiseksi, vaikka komppania olisi kuinka taistelussa, niin edelleen pätevät ne seikat, joiden vuoksi tarkka-ampuja voi jättää ampumatta.
Pääpointtini on, ettei ole mitään näyttöä siitä, että keskimääräinen tarkka-ampuja tuottaisi taisteltaessa yhden kuolleen vihollisen päivässä!
Samasta syystä TA valitsee asemansa sen naamioitavuuden ja turvallisen pakoreitin perusteella. En tiedä mistä hatusta sinä tuon 60-40 luvun vedit, mutta mistä se TA sen tietää? Tai miten vihollinen sitten saavuttaa tuollaisen onnistumismahdollisuuden, jos TA hoitaa hommansa oikein?
60-40 oli esimerkki. Ei kukaan tiedä tarkkaa lukua. Kuvittelitko minun luulevan niin?
Sen sijaan oma asenteesi vaikuttaa olevan se, että tarkka-ampuja tuottaa konemaisen tarkasti ja tehokkaasti tappioita, eikä hänellä ole mitään kunnioitusta omaa henkeään kohtaan. Jälkimmäinen kun on melko lailla edellytys ensinmainitulle.
Tajuat kai, että jos pakomahdollisuudet olisivat tuollaiset yleisesti tarkka-ampujilla, niin se olisi oikeastaan meidän pienin huolenaihe, koska miten pirussa sinä silloin teet yhtään minkäänlaisia väijytyksiä millään isommalla porukalla?
Tämä onkin erittäin mielenkiintoinen kysymys. Syytä onkin miettiä, miten tuo hoidetaan, kun nyt ja tulevaisuudessa etenemisura ym. tiedustellaan hyvin todennäköisesti ilmasta käsin lennokeilla reaaliajassa. Naamioinnille ja oikea-aikaiselle liikkeelle on tarvetta, kun lämpökamera valvoo taivaalta. Myös kalustossa tämä seikka on hyvä huomioida (esim. räjähdepanosten kaukolaukaisu).
Jotakin tekemistä koulutustasolla ja doktriinilla? Tappiotkin voivat selittää tuon. Tuo nainen muistaakseni keskittyi nimenomaan upseerien tuhoamiseen ja kuskasi mukanaan valokuvia, joista tunnistaa kohteet. Eli kuinka usein sillä sitten oli maaleja saatavilla, tai kuinka monta päivää se sitten oikeasti vietti etulinjassa, jossa siis saattaisi päästä ampumaan? En minä väitä, että TA meilläkään pääsisi sodan jokaisena päivänä ampumaan vaikka haluaisikin. Pointti on siinä, että mikäli vihollisen operaatio kestää sen kolme päivää, niin siinä ajassa TA voi hyvinkin saada sen maali per päivä tuloksen aikaiseksi. Tämä siis siihen asti, kunnes vihollinen päättää, että tappiot ovat kestämättömiä ja alkavat muuttamaan toimintaansa. Ja ihan varmana vihollinen kykenee tämän tekemään, mutta tämä ei ole sinällään ongelma, koska TA:t eivät ole yksinään taistelukentällä. Joten mikäli TA:t onnistuvat pakottamaan vihollisen pysymään ajoneuvojensa kyydissä, niin se auttaa aina muita yksiköitä.
Kritisoit Ukrainan esimerkkiäni. Ok. Edelleen pätee silti kysymys: miksi "Simo Häyhät" ovat niin harvinaisia?
En ole perehtynyt Häyhän henkilöhistoriaan sen enempää, joten en tunne yksityiskohtia hänen palveluksestaan. Tämä näin heti alkuun, ja sitten asiaan:
Talvisota kesti 105 päivää. Häyhä ehti palvella n. 95 päivää ennen haavoittumistaan. Voitaneen olettaa, että taistelukosketus oli melko lailla jatkuvaa. Wikipedia mainitsee Häyhän tapoiksi "542" ja (kenties realistisempana arviona) "noin 200". 95 sotapäivällä laskien tappoja tuli joko 5,7 tai 2,1 per päivä. Tuo mieheltä, jonka saavutuksia voidaan pitää kansainvälisestikin poikkeuksellisina.
Oliko Häyhä sitten kontaktissa nuo kaikki 95 päivää? Ehkä ei. Joka tapauksessa neuvostoupseerien osaaminen oli surkealla tasolla, eikä toiminnassa ollut paljon päätä eikä häntää. Ensimmäisen maailmansodan tyyliin kohti juoksuhautaa rynnivän vihollislauman harventaminen ei ole erityisen hankalaa. Se kompensoi varsin hyvin mahdollisen kontaktin vähäisempää määrää.
Mikä on syy sille, että Simo Häyhät ovat niin harvinaisia? Entä miksi armeijat eivät kouluta huimaa määrää tarkka-ampujia, jos ne ovat niin tehokkaita? Tukiampujat ovatkin sitten paikoitellen melko yleisiä, mutta nythän ei ollut niistä kyse.
Ja kun tuot esille Ukrainan, niin tuo samalla esille, se tapaus jossa venäläisten mukaan 5-6 tarkka-ampujaa pysäyttivät vastapuolen panssarivaunukomppanian hyökkäyksen tulellaan. Tämä siis siksi, että jalkaväki kieltäytyi poistumasta miehistönkuljetusvaunuista ja tankit eivät voineet edetä ilman jalkaväkeä.
En ole seurannut Ukrainan tilannetta kovinkaan tarkasti. Jos jokin yksityiskohtainen tapahtuma sieltä pitäisi mainita, niin ensimmäisenä tulee mieleen Debaltseven pussi.
En kyllä usko, että kyse oli tarkka-ampujista sinällään. Samaan tapaan venäläiset panssarijääkärit eivät halunneet purkautua vaunuistaan Groznyissa 1990-luvulla, kun he kokivat vaunut turvallisimmaksi paikaksi tulen alla. No, huonostihan siinä käy, jos vaunu seisoo paikallaan ja tsetseenitaistelija lataa sinkoon uutta kranaattia katolla...
Pointti oli siis, että luultavasti sama vaikutus olisi saatu muillakin keinoin. Oikeastaan kaikilla käsiaseilla saa rautaa ropisemaan vaunun ulkopintaan. Jos pelon taustalla taas oli luukkuun ammuttu vaununjohtaja - mitä epäilen - niin suomalaisilla etäisyyksillä tukiampujakin voinee kyetä siihen.
No jos haluat välttämättä alkaa tarrautumaan siihen mitä Packalen ehdotti, niin siitä vain, mutta itse oletin kaikkien jo aikaa sitten ymmärtäneen, että tyyppi ei alkujaankaan olettanut, että kerralla saataisiin 2000 ukkoa linjaan tekemään 2000 raatoa päivässä. Tuo 2000 ukkoa on selkeästi hatusta tempaistu luku, jolla demonstroidaan noiden ampujoiden potentiaalia. Se on sitten taktinen päätös, että miten tarkka-ampujia käytetään, eli koetetaanko tuottaa vain mahdollisimman paljon tappioita, vai koetetaanko resursseja kohdentaa johonkin. Se on ihan selvä, että mikäli TA:t tuottaisivat yhtenä päivänä edes lähimainkaan tuollaisia tappioita viholliselle, niin sitä ei tapahtuisi enää seuraavana päivänä. Tämä jo siksi, että se ei olisi mahdollista, vihollisella ei riittäisi miehet! Siis olisiko esim. 250 tuhannen ukon vihollisjoukosta kymmenys niitä oikeita rintamajoukkoja, siis niitä joita TA yleensä harventaisi. Tai voi kai se rintamajoukkojen määrä olla suurempikin, jos tuohon määrään olisi laskettu vain ne joukot jotka ovat ylittäneet rajan tai aikeissa tehdä niin. Mutta pointti on kuitenkin se, että aktiivisena etulinjassa olisiko sen 5-6 prikaatia (?) ja jos noista TA:t niittävät vaikka vain sata äijää päivässä, niin seuraavana päivänä ne eivät ole kykeneviä jatkamaan tehtäväänsä, vahinko muiden joukkojen toimesta oli niin rumaa.
Pitkä kappale!
En tietenkään oleta sinun tai kenenkään muunkaan olettaneen, että nuo kaikki 2000 tarkka-ampujaa olisivat yhtäaikaisesti kontaktissa vihollisen kanssa ja tuottaisivat 2000 vihollisen vuorokausitappioita.
Mutta mihin pohjasit ajatuksen, että kymmenys venäläisten joukoista olisi taistelujoukkoja? Ymmärrän, että vallattuja alueita kontrolloimaan tarvitaan jotakin joukkoja, ja erinäköiset tykistöprikaatit ja huoltojoukot ovat tarkka-ampujiemme ulottumattomissa. Silti tuo kymmenys on aika radikaali luku... Pikemminkin ehkä neljännes-puolet on taistelujoukkoja, ja loput on sitten jotakin muuta.
Suomellahan on varsinaisia taistelujoukkoja ehkä n. 10 prikaatin verran (3 (2?) x Prikaati M/05, 4 x mek/mot taisteluosasto ja n. 5 x alueellinen prikaati/taisteluryhmä sekä erinäköisiä pienempiä poppoita (mm. alueellisten joukkojen jämät, taistelualueen maakuntakomppaniat)). Lisäksi Suomella on toki huomattava määrä erinäköisiä "turvallisuusjoukkoja" (vartiokomppaniat, sotilaspoliisikomppaniat, kaupunkijääkärikomppaniat, taistelualueen ulkopuoliset MAAKit jne.).
Jos ajatellaan, että suomalaisista taistelujoukoista vaikkapa vain n. puolet on kerrallaan ottamassa vihollista vastaan (loput huoltamassa / toisella puolella maata tms.), niin kyllähän venäläisten olisi pakko käyttää huomattavasti isompia joukkomääriä kuin 5-6 prikaatia. Yleensä ajatellaan hyökkääjän tarvitsevan kolme kertaa niin paljon joukkoja kuin puolustajalla on, jotta hyökkäyksellä olisi mitään menestymisen mahdollisuuksia. Tällöin venäläiset tarvitsevat minimissään 15 prikaatia, jos vastassa on puolustavia suomalaisjoukkoja 5 prikaatin edestä. (Kyky korvata tappioita, huoltaa jne. puuttuu nyt tästä yhtälöstä.)
Tarkka-ampujat ovat osa kokonaisuutta, ja heitäkin tarvitaan. Mutta on turha kuvitella, että he olisivat jonkinlainen pelote, kuten kansanedustaja Packalen ideaansa mainostaa, ja kuten sinäkin ilmeisesti uskot. Eivät tarkka-ampujat ole mikään ydinaseisiin tai edes voimakkaaseen konventionaaliseen vaikutuskykyyn (kaukovaikutusaseet) verrattavissa oleva asia. Tarkka-ampujien määrän lisäyksellä on jonkinlainen vaikutus kokonaissuorituskykyyn, mutta parempi verrokki löytyisi ehkäpä partiokokoonpanoon siirtymisestä tai toisen konekiväärin lisäämisestä ryhmään. Teho lisääntyy, mutta suorituskykyloikasta ei voida puhua.
Kaksi ensimmäistä kohtaa pitävät paikkansa, mutta tuo komppania juttu tietääkseni ei pidä paikkaansa. Talebaanit ovat tehneet useinkin vähintään komppanian kokoisia hyökkäyksiä ties mitä vastaan.
Tuskin ne talibanit ovat hyökänneet komppaniana tai pataljoonana yksittäistä TA-partiota vastaan? Pointtini oli se, että Afganistanissa tarkka-ampuja ei ole yksin valtavasti suurempaa vihollisjoukkoa vastaan. Tai vaikka näin olisikin joskus tapahtunut, niin se oli äärimmäisen poikkeuksellista.
Suomen olosuhteissa sen sijaan on hyvin realistista, että TA toimii yksin tai parinsa/partionsa kanssa, ja maasto rajoittaa etäisyydet pääosin verrattain lyhyiksi. Entäs kun muutaman sadan metrin päässä TA:sta on vihollisen panssarijääkärijoukkue tai koko komppania? Mitä tapahtuisi, jos tarkka-ampujan sijainti paljastuisi? En tiedä, mutta ei mitään hyvää. Parempi siis olla ampumatta, jos on vähäistä merkittävämpi riski jäädä kiinni, ellei piikillä sitten ole "prikaatinkenraali"! Muista, että vaikka kokonaistaloudellisesti yksi kuollut suomalainen tarkka-ampuja yhteen kuolleeseen venäläiseen joukkueenjohtajaan olisi hyvä vaihtokauppa, niin tarkka-ampuja ei ajattele asiaa näin. Ei hän elä tapattaakseen itsensä. Hän elää tappaakseen toisenakin päivänä.
Ajatus vain tuli mieleeni näistä M/Katainen [M/Sipilä?] kauhisteluista, joissa asemiin vyöryviä vaunuja yritetään roiskia rynkyillä prismoihin, kun kessit on loppu ja raskaampaa ei ole edes organisaatiossa mukana.
