Karjalan palautus

ps. olin viikonloppuna sienessä, ja törmäsin vuosien tauon jälkeen tähän penteleeseen:

Image result for mustatorvisieni kuva

Onpa muuten kipakka sieni, pippurinen, siis ruuanlaitossa. Ja ihan rihmanohutta noi seinät, viimeksi varmaan 20 vuotta sitten noita poiminut ja kokkaillut... ja super-pienellä alueella. Siis litran verran löytyi 20 m2 alueella, ja muuten ei mitään kahtena päivänä. Kanttarellia tuli (täällä mitataan kiloissa, plus suomalainen kalamiehen lisä :) ), noin 7 kg, ja näitä siis kymmeniä grammoja korkeintaan kun eivät mitään paina.
Mut hei, kolmen tähen ruokasieni sano EVIRA...


Mustatorvisieni on suvultaan myös kanttarelli. Erinomainen.
 
Käsittääkseni oli siten, että jos oli vaikka maatila, sai pienen metsänrääseikön tai rappiotilan pakkolunastettuna, mutta se piti raivata ja rakentaa sitten. Jos ei ollut maata, saiko sitä sitten silti jonkin läntin, en tiedä. Pitää tutkia.

Tuo elokuva meni monelta ohi, mutta siinähän se on yksi tarina:


Sai?

Tila piti käsittääksen ostaa. Näin ainakin ukkini teki, maksoi sotaoblikaatioilla ja lainalla. Maksoi myös kirjakauppansa maksamattomat / myymättömät kirjat, jotka Hyvinkääläisen ylikersantin partio talvisodan perääntymisvaiheessa poltti. Oikein teki, kun poltetun maan taktiikkaa käytäntöön pani. Kustannusyhtiöiltä ei sen sijaan armoa tullut.

Lisää aiheesta http://wiki.narc.fi/portti/index.php/Maanhankintalain_toimeenpano
 
Sai?

Tila piti käsittääksen ostaa. Näin ainakin ukkini teki, maksoi sotaoblikaatioilla ja lainalla. Maksoi myös kirjakauppansa maksamattomat / myymättömät kirjat, jotka Hyvinkääläisen ylikersantin partio talvisodan perääntymisvaiheessa poltti. Oikein teki, kun poltetun maan taktiikkaa käytäntöön pani. Kustannusyhtiöiltä ei sen sijaan armoa tullut.

Lisää aiheesta http://wiki.narc.fi/portti/index.php/Maanhankintalain_toimeenpano

Kaikki maksettava taisi riippua siitä, millainen paikka ja kuka raivasi, mutta siirtoväen korvauksethan maksettiin juuri niinä oblikaatioina. Jos halusi enemmän, maksoi enemmän.

Mikäli hakija hyväksyi osoitetun tilan, hän laati asutustoimikunnan kanssa hallintasopimuksen. Jos hakija kieltäytyi sopimuksen teosta, hänen katsottiin luopuneen maansaantioikeudestaan. Hallintasopimukseen liitettiin kuvaus tilan sen hetkisestä kunnosta ja määrättiin asukkaan rakentamis- ym. velvollisuudet. Sopimus tehtiin viideksi vuodeksi ja sen toteutumista valvoi asutustoimikunta. Valvontaa toteutettiin mm. katselmuksien avulla ja laiminlyönnit saattoivat johtaa hallintasopimuksen purkamiseen.

Noin puolet luovutetusta maasta oli valmista peltoa, mutta toinen puolikas raivaamatonta viljelyskelpoista maata. Tällaisien ”kylmien tilojen” raivaamisesta asukas saattoi saada perustamispalkkion. Raivaus tehtiin asukkaan kustannuksella. Yleisin tapa oli se, että valtio suoritti raivaustyöt ja asukas rahoitti ne erilaisilla palkkioilla tai kustannukset lisättiin kauppahintaan.

Pellonraivaus vaikutti tilan myyntihintaan, joten siihen löytyy viitteitä sekä asutustoimikunnan tila-aktista että myyntiaktista. Mukana on yleensä selvitys siitä, miten raivaus on suoritettu.

ASO valvoi kauppahinnan maksamista. Osa tiloista maksettiin heti käteisellä, mutta pääosa oli sidottu siirtoväen korvauksiin. Asukkaat eivät yleensä saaneet korvauksia rahana, vaan obligaatioina, joita siis käytettiin tilahinnan maksamiseen. Tämä toteutettiin siten, että asukas haki asuttamislainaa joltain rahoituslaitokselta ja Valtiokonttori maksoi ASO:n lähettämien tietojen mukaan näille sikäli kun korvauksia oli jäljellä. ASO haki valtion saamisille myös kiinnityksen.
 
Isovanhemmillani (+äitini pikkutyttönä) on oli oli 250 metriä Kämärän asemalta iso radanvarsitontti (ostettu -32), jolla nykytermeillä pikkuinen omakotitalo, vaja ja jonkinlainen kotieläinrakennus (kanala + jotain). Lisäksi oli juuri ostettu parin kilometrin päästä isompi maa-ala (ostettu -38?), minkä laadusta ja ajatellusta käyttötarpeesta äidilläni ei ole mitään muistikuvaa eikä isoäitini asiasta puhunut. Talon tontille oli hankittu jo paljon puutavaraa, oliko tarkoitus rakentaa tontille jokin vaja vai laajentaa taloa vai molempia?
Näin pari vuotta sitten kaikki menetetyn omaisuuden hyvittämiseen liittyneet asiakirjat rivikohtaisine erittelyineen (pyydetty/hyvitetään). Asiakirjan vuotta en nyt muista (-46/47?) enkä maksettua markkasummaa. Euroiksi muutetun summan muistan, aika täsmälleen 30 000 €. Perhe asui tuolloin vuokralla Uudessakaupungissa, molemmat vanhemmat töissä työnjohtajina. Siirtyivät Makeis ja mehun Viipurin tehtaalta Uudenkaupungin tehtaalle. Vuoden alusta -49 jo 59-vuotias isoisäni head huntattiin Vaajakoskelle suklaamestariksi käynnistämään suklaatuotanto (nykyinen Panda) ja kesän alusta isoäitini pääsi pakkaamoon työnjohtajaksi. Nyt perhe oli ostanut Vaajakosken liki keskustasta pienen omakotitalon.

Tuo antanee jotain skaalaa korvauksille menetetystä omaisuudesta. Yksittäistapaus, mutta parempi kuin ei sitäkään.
 
Isäni, joka sotainvalidina kotiutettiin, passissa lukee seuraavaa:
Saanut ostaa: päällystakki, villapaita, jalkarätit, syylingit, rukkaset, lakki.
(Leima) Siirtoväen Huollon Johtaja
Liekö saanut ostaa päällänsä olevat armeijan kamppeet.
Lähti rintamalle suoraan "vakinaisesta".
Jälkeenpäin saivat tai saivat ostaa, omakotitalon tontin ja halpakorkoista lainaa.
Melko tyytyväinen "pirttiviljelijä" hän oli, paitsi siitä 50-70 lukujen ilmapiiristä
oli vähän katkera.
 
"Kaunis Karjala, täynnä kuoppia, joka kuopan pohjalla on ryssä raatona."

Pistänpä väritykseksi tuolle äskeiselle yhden muistikuvan. Kun äitini perhe jatkosodan aikaan palasi Kämärälle, kielsi isoisäni naisväkeä menemästä maakellariin ennen kuin sotilaat ovat käyneet "siivoamassa paikan". Äitini oli kuullut, vaikkei ollut hänen korvilleen tarkoitettu, että kellarin lattialla makasi kaksi kuollutta neuvostosotilasta.
 
Plus se, että siirtokarjalaiset kuitenkin asutettiin tynkä-Suomeen ja ainakin tilalliset saivat maata muualta. Ruotsinkieliset alueet toki armahdettiin tältä pakko-otolta..

Miten se lienee mennyt eli annettiinko asutustiloja todellakin vain niille karjalaisille, joilla oli ollut maaomaisuutta ennenkin? Ja muut Kansanhuolto majoitti johonkin kortteeriin? Oliko eroa asunto-osakkeen omistajilla ja vuokralaisilla?

Asutuslaki säädettiin tätä varten. Jonkinlaista painostusta nimenomaan maatilan hankkimiseen harjoitettiin, tunsin karjalaisia, jotka olisivat halunneet jäädä duunareiksi mm. Tampereelle, mutta nou. Ota huomioon, että syvä maaseutu tarvitsi työikäisiä: suomalainen mehtäomaisuus piti saada vientiin ja jalostukseen, käsipareja piti olla. Asutustilat yleensä raivattiin ns. kylmään korpeen raivauslain ja -avustusten turvin. Sen verran olivat pieniä, että -isäntä- tiesi mennä mehtätöihin syksystä kevääseen.....ensin tekivät pienen hirsimökin ja hetikohta rintamamiestalon silloisine normeineen. Rintamamiehille oli luvattu läänityksiä SuurSuomesta ja kun se hanke jäi vaiheeseen, niin sitten mitattiin manttaalia täältä hivenen lännempää. :cool:

Minun kotipaikkani raivattiin kylmään korpeen ja kun -20-luvun alussa alueelle tulleet vienalaiset muuttivat Ruotsiin sodan jälkeen, niin sitten heidän peltonsa saattoi lunastaa itselleen. Vienalaisilla ei kaikiten riittänyt luottamusta Suomen tulevaisuuteen....kokonaisia kyliä syntyi maanraivauslain -ansiosta-. Mm. Valtimon Rasimäki.

Karjalaisten Vennamoon kohdistuva positiivinen asenne johtui siitä, että Vennamon katsottiin ajaneen karjalaisten asiaa.

Maata lunastettiin yksityisiltäkin omistajilta, missä nyt oli niin isoja omistajia, että oli mistä luovuttaa. Vähänpä meidän perillä sellaisia oli. Tosin eräs huuli oli, että jos talossa oli traktori, niin sen ei tarvinnut maata luovuttaa.....tai tarpeeksi korkea separaattori. :cool:

Aika lailla hehtaari hehtaarista vaihtui maat kokemuspiirissäni. Oli siinä joku sellainen juttu vielä, että jos otti pohjoisempaa asutustilan, niin hehtaareja oli luvassa enemmän, etelässä vähemmän. Laatokan karjalaiset muuttivat mielellään suvuittain ja kylittäin uusille mestoille, missä se oli mahdollista. Rintamakaveruudetkin näyttivät jotain osaa, tunnen tapauksia. Sillä tavoin sitten hoidettiin mielenterveyttä, että rintamakaverukset kokoontuivat saunomaan ja juopottelemaan. Mitään monipäiväisiä sessioita ne eivät olleet, kyllä ne siihen saunailtaan jäivät, mitä minä muistan. Tosin karjalaisnaiset olivat aika kovan koulun käyneitä naisia ja pitivät miehiään välillä hyvässä komennossa. Kyllähän osa noista veteraaneista oli ihan raakkeja, näin jälkeenpäin ajatellen. Kuka oli ammuttu puhki parista kohtaa, kenen pää oli pehmennyt ja kenen terveys oli jäänyt rintamalle muuten vaan.

Tämänkin saitin osallistujille tekisi hyvää päästä kuuntelemaan niitä sotajuttuja, joita kerrottiin vielä -70-alkupuolella, jos kohta vielä kasarillakin. Pennuthan niitä eivät saaneet kuunnella, mutta salaa tietysti kuunneltiin.
 
Minkälaisena ihmesampona pidätte Karjalan aluetta? Joka takoo suomalaisomistuksessa rikkauksia kuin taikaseinästä? Tulkeehan kahtommaan tänne haja-alueille missä mennään. Seuraavan 20 vuoden kuluessa tällä tahdilla meillä on oikeasti kummituskyliä kystaa kyllin. Jo tällä nykyisellä lebensraumillakin. Ja mistä kumpuaa into sijoittaa Karjalaan, kun niitä sijoituksia ei löydy nykyisellekään alueelle? Höpsistä, veikkoset.

Pankit ovat ainakin vetäneet johtopäätöksensä aikoja sitten ja pelaavat selvästi jo seuraavaa korttia. Ja pankkeja seuraamalla pääsee parhaiten perille siitä, mikä on tosioleva perspektiivi millä alueella tahansa.

Jokainen harva-alueella asuja näkee, jos on silmät päässä, mikä on pelin henki. Väki vähenee ja palvelut karkaavat kuin pilvet taivaalla. Infra rapistuu ja eläkkeellä olevien määrä on hirmuinen. Seuraava vaihe.....ei tarvi arvailla. Sen näkee.

Mutta Karjalasta sentään ollaan valmiita maksamaan helvetisti, koska se takoo hilloa. Kenelle? Pah. Ja riippakivenä inhimillisiä resursseja ja poliittisen skisman uusi alkujuuri....ei kiitos.
 
Isovanhemmillani (+äitini pikkutyttönä) on oli oli 250 metriä Kämärän asemalta iso radanvarsitontti (ostettu -32), jolla nykytermeillä pikkuinen omakotitalo, vaja ja jonkinlainen kotieläinrakennus (kanala + jotain). Lisäksi oli juuri ostettu parin kilometrin päästä isompi maa-ala (ostettu -38?), minkä laadusta ja ajatellusta käyttötarpeesta äidilläni ei ole mitään muistikuvaa eikä isoäitini asiasta puhunut. Talon tontille oli hankittu jo paljon puutavaraa, oliko tarkoitus rakentaa tontille jokin vaja vai laajentaa taloa vai molempia?
Näin pari vuotta sitten kaikki menetetyn omaisuuden hyvittämiseen liittyneet asiakirjat rivikohtaisine erittelyineen (pyydetty/hyvitetään). Asiakirjan vuotta en nyt muista (-46/47?) enkä maksettua markkasummaa. Euroiksi muutetun summan muistan, aika täsmälleen 30 000 €. Perhe asui tuolloin vuokralla Uudessakaupungissa, molemmat vanhemmat töissä työnjohtajina. Siirtyivät Makeis ja mehun Viipurin tehtaalta Uudenkaupungin tehtaalle. Vuoden alusta -49 jo 59-vuotias isoisäni head huntattiin Vaajakoskelle suklaamestariksi käynnistämään suklaatuotanto (nykyinen Panda) ja kesän alusta isoäitini pääsi pakkaamoon työnjohtajaksi. Nyt perhe oli ostanut Vaajakosken liki keskustasta pienen omakotitalon.

Tuo antanee jotain skaalaa korvauksille menetetystä omaisuudesta. Yksittäistapaus, mutta parempi kuin ei sitäkään.

Sukusi mailla on ollut yksi kahakka, mutta merkitykseltään sellainen, että sitä taisteluksi sanotaan.

Siitä taitaa olla 20 vuotta, kun juttelin veteraanin kanssa, joka taisteli Kämärän asemalla 19.6.1944. Lähteistä tarinalle löytyy vahvistus. Referoin tähän sotahistoriallisista lähteistä, mitä pihamaillanne tapahtui ja miksi.

18.6.1944 JP6 oli irrotettuna Ratsuväkiprikaatista ja alistettuna 4.D:lle reserviksi, kun se sai viivytystehtävän ja teki kymmenen kilometrin syvyisen viivytysryhmityksen Majakylän--Kämärän--Pien-Peron-teiden suunnassa.

Samana päivänä puna-armeijan kärki tuli Leipäsuon asemalle. JR5 otti välittömästi ritolat Leipäsuolla, ja rintamaan jäi aukko. Divisioonassa huomattiin, että Summan ja leipäsuon välissä olleen JR25:n selustaan vievä tie jäi auki. Aamuyöllä JP6 sai käskyn antaa nohevan osaston, joka varmistaisi Leipäsuolta Majakylään. Kahdesta komppaniasta muodostettu osasto ryhmittyi Perojoen tasalle.

Sitten JP6 sai käskyn puhdistaa tie Majakylästä Kämärän asemalle. Sinne lähetettiin yhden komppanian osia. Yhden komppanian kolme joukkuetta (osasto Honkkila) meni sitten aamuyöllä Kämärän eteläpuolelle ja oli sitten aika pitkälle omillaan vasten puna-armeijan nokkaa. Johtosuhteet noina päivinä olivat välillä aika epäselvät, mutta Honkkilan ja erään toisen upseerin (Paloheimo) aktiivisuuden ansiosta Kämärän touhuun tuli edes jotain järkeä.

JR5:n jätettyä äkillisesti vastuualueensa rautatien suunta oli avoin. Ensimmäinen viholliskomppania tuli Kämärän asemalle klo 8.30. Pian kaikki kolme joukkuetta Honkkilan komppaniasta (4./JP6) oli sitoutuneena taisteluun asemanläheisten tienristeysten maastoissa. Neljäs joukkue oli reservinä mutta se oli sitoutunut taisteluun jo aiemmin toiminta-alueellaan ja joutunut vetäytymään Postilammelle päin. Tätä kpääll (Honkkila) ei tiennyt.

Kpääll keräsi lisävoimia varmistusosastosta ja alkoi vyöryttää pohjoiseen jatkaen aina radan yli koillispuolelle. Lähes aukoton varmistusrintama oli tehty, mutta voimien hän ei arvellut riittävän asemanseudun takaisinottoon. Tilanne oli vakava Raskas Patteristo 22:lle, koska se oli jäämässä tuliasemaansa loukkuun. Sinne tuli jonkin verran pioneeriporukkaa (Pioneeripataljoona 25:sta), josta saatiin lisävoimaa, samoin patteristosta irrottautui muutamia räväköitä ja vapaaehtoisia tykkimiehiä, jolloin Honkkila yritti iskua rautatieasemalle, mutta se kilpistyi vihollistuleen.

Raskas Patteristo 22 pääsi kuitenkin näiden toimien avulla samanaikaisesti siirtymään Huumolan suunnan tielle suomalaisten pitäessä keskeistä tienhaaraa. Asema paloi tässä vaiheessa, ja siitä oli apua, koska sen savu verhosi alueen eivätkä maataistelukoneet osallistuneet kahakkaan. Tosin taistelu oli lähitaistelua, joten niiden suuntaaminen olisi ollut vaikeaa.

Sotahistoriasta selviää myös että pataljoonankomentajan henkilökohtaisella autolla vietiin patruunatäydennystä Kämärään, mutta muuten pataljoonakomentaja on ollut hyvin passiivinen. Pataljoonan vahvoja osia oli koko päivän Postilammella eivätkä he missään vaiheessa edes yrittäneet selvittää, mitä vieressä tapahtui.

Pelattiin aikaa, että JR 5 saisi jotenkin rivinsä järjestykseen ja miehittäisi asemansa. JSP tehtiin jonkin rapakivenlohkareen taakse harvametsäiselle kankaalle. Puoleenpäivään kahakoitiin, ja sitten 4.D määräsi siirtymään pohjoiseen. Varmistus oli nyt ilmeisesti kunnossa "isossa kuvassa". Irtautuminen saatiin välitettyä kaikille, ja se tapahtui eri suuntiin, mutta kaikilla joukkueilla oli tieto kokoontumisesta Peronkorpeen. Yksi joukkue jäi vielä tekemään vähän viivytysansaa voimansa tunnossa liikkelle lähtevään vihollisryhmitykseen. Kämärän kahakka oli päättynyt. Kolme jääkäriä kaatui, ja neljä jäi kateisiin (kaksi palasi vankeudesta).
 
Viimeksi muokattu:
Se on muuten kumma , miten ne sakumannit jo 30-luvulla tarvitsi lisää sitä lebensraumia, vaikka nyt mahtuvat ihan hyvin. Nykyään on vielä turkkilaiset siihen päälle. Vähän on OT, mutta soveltuu myös Suomeen.
 
Se on muuten kumma , miten ne sakumannit jo 30-luvulla tarvitsi lisää sitä lebensraumia, vaikka nyt mahtuvat ihan hyvin. Nykyään on vielä turkkilaiset siihen päälle. Vähän on OT, mutta soveltuu myös Suomeen.

Avainsana sakuilla oli omavaraisuus. Uralin länsipuolella oli lähes kaikki mahdolliset raaka-aineet.
 
Sinnehä tuota jäi,sen kuuluisan Tikkakosken mannekiinin naapuriin,hän ja Pappa sittemmin evakoituivat samaan kuntaan,porsaiden kanssa sittemmin touhusivat molempi.
 
Isäni, syntyperäinen viipurilainen, katseli ryssää Maximin takaa. Muistan hyvin, kuinka 90-luvulla viriteltiin joitain yhteistilaisuuksia entisten viipurilaisten (suomalaisten) ja sen aikaisten asukkien (venäläisten) kesken. Suunnitteilla oli joku yhteiskävely/marssi johon isäänikin pyydettiin mukaan. Kieltäytyi, mutta lupasi kylläkin saatella kävellen nykyisiä asukkeja jonkin matkaa sitten kun lähtevät Viipurista...
Juu, ei lähtenyt Polviselkään nuoremmilleen 90-luvun lopulla paikkoja näyttämään koko revohkan läpi etulinjaa myöden käynyt Masakaan. "Mik on mänt' on mänt'. Hyväs porukas ja koopeen kans' viel' 60-luvulla olisin mie voint lähteä mut en mie ennää."
 
Minkälaisena ihmesampona pidätte Karjalan aluetta? Joka takoo suomalaisomistuksessa rikkauksia kuin taikaseinästä?

Tämä on ihan turha keskustelu, koska se 1990-luvu oli ja meni.

Kyllä sitä tuli mietittyä. Viipurissa olisi ollut luja potentiaali, samaten silloin vielä Terijoen alueessa. Laatokan saarissa samoin. Muuten siellä ei ole kuin muutamia perspektiivittömiä likvidoitavia kyliä, joita meilläkin piisaa... :cool:

Terijoesta sanoisin, että nyt siellä on Pietarin rikkaiden huvilat ja Laatokalla Putininkin huvilat, että se siitä. Lisäksi ne tekivät sen Kronstadtin patotien ja ottivat tollot merestä hiekan siihen. Meri otti omansa takaisin rannalta tietysti. Ne rannat ovat nyt varjo siitä, mitä joskus olivat.
 
ps. olin viikonloppuna sienessä, ja törmäsin vuosien tauon jälkeen tähän penteleeseen:

Image result for mustatorvisieni kuva

Onpa muuten kipakka sieni, pippurinen, siis ruuanlaitossa. Ja ihan rihmanohutta noi seinät, viimeksi varmaan 20 vuotta sitten noita poiminut ja kokkaillut... ja super-pienellä alueella. Siis litran verran löytyi 20 m2 alueella, ja muuten ei mitään kahtena päivänä. Kanttarellia tuli (täällä mitataan kiloissa, plus suomalainen kalamiehen lisä :) ), noin 7 kg, ja näitä siis kymmeniä grammoja korkeintaan kun eivät mitään paina.
Mut hei, kolmen tähen ruokasieni sano EVIRA...
OT: Kiitos tästäkin vähästä stana. Selvennän tähän sen verran että maistuisivat sienet kyllä edelleen mutta tässä vuosien saatossa on sienisokeri-allergia eli trehaloosi päässyt sille tasolle että ei enää kärsi edes poimia kanttarellia. On iho rikki heti. Banjot soi ja liete lentää sitten, ellei oksennus, jo purkkiherkkusienestä. Pariinkymmeneen ikävuoteen ei mitään ja sitten puhkesi. Mustatorvisieni-hirvisoosi, kunnon herkkutattimuhennos jne... Kaipaahan niitä. Itkettää aina kulkea hyvästä keltavahveropaikasta ohi.

Väestöstä meikäläisiä on vähintään 2 pinnaa, asiaa kun ei ole kattavasti tutkittu. Tässä joku aika sitten oli uutista sotavaltion lisääntyvästä kasvisruokailusta ja niissä mainittiin muonituskeskusten siirtyvän käyttämään kasvispohjaisena proteiininä quornia. Revin peliverkkarini sillä quorn on sientä ja se aiheuttaa sieniallergikolle yllä mainitsemiani oireita. Ideologian nimissä PV:lle luotiin siis yhdellä nuijan kopautuksella ongelma sillä vain tuolla kahden pinnan osuudella juttu koskettaa paria-neljää komppaniallista/vuosi. Tai sitten ei vaan tarvitse välittää...
 
Sukusi mailla on ollut yksi kahakka, mutta merkitykseltään sellainen, että sitä taisteluksi sanotaan.

Siitä taitaa olla 20 vuotta, kun juttelin veteraanin kanssa, joka taisteli Kämärän asemalla 19.6.1944. Lähteistä tarinalle löytyy vahvistus. Referoin tähän sotahistoriallisista lähteistä, mitä pihamaillanne tapahtui ja miksi.

18.6.1944 JP6 oli irrotettuna Ratsuväkiprikaatista ja alistettuna 4.D:lle reserviksi, kun se sai viivytystehtävän ja teki kymmenen kilometrin syvyisen viivytysryhmityksen Majakylän--Kämärän--Pien-Peron-teiden suunnassa.

Samana päivänä puna-armeijan kärki tuli Leipäsuon asemalle. JR5 otti välittömästi ritolat Leipäsuolla, ja rintamaan jäi aukko. Divisioonassa huomattiin, että Summan ja leipäsuon välissä olleen JR25:n selustaan vievä tie jäi auki. Aamuyöllä JP6 sai käskyn antaa nohevan osaston, joka varmistaisi Leipäsuolta Majakylään. Kahdesta komppaniasta muodostettu osasto ryhmittyi Perojoen tasalle.

Sitten JP6 sai käskyn puhdistaa tie Majakylästä Kämärän asemalle. Sinne lähetettiin yhden komppanian osia. Yhden komppanian kolme joukkuetta (osasto Honkkila) meni sitten aamuyöllä Kämärän eteläpuolelle ja oli sitten aika pitkälle omillaan vasten puna-armeijan nokkaa. Johtosuhteet noina päivinä olivat välillä aika epäselvät, mutta Honkkilan ja erään toisen upseerin (Paloheimo) aktiivisuuden ansiosta Kämärän touhuun tuli edes jotain järkeä.

JR5:n jätettyä äkillisesti vastuualueensa rautatien suunta oli avoin. Ensimmäinen viholliskomppania tuli Kämärän asemalle klo 8.30. Pian kaikki kolme joukkuetta Honkkilan komppaniasta (4./JP6) oli sitoutuneena taisteluun asemanläheisten tienristeysten maastoissa. Neljäs joukkue oli reservinä mutta se oli sitoutunut taisteluun jo aiemmin toiminta-alueellaan ja joutunut vetäytymään Postilammelle päin. Tätä kpääll (Honkkila) ei tiennyt.

Kpääll keräsi lisävoimia varmistusosastosta ja alkoi vyöryttää pohjoiseen jatkaen aina radan yli koillispuolelle. Lähes aukoton varmistusrintama oli tehty, mutta voimien hän ei arvellut riittävän asemanseudun takaisinottoon. Tilanne oli vakava Raskas Patteristo 22:lle, koska se oli jäämässä tuliasemaansa loukkuun. Sinne tuli jonkin verran pioneeriporukkaa (Pioneeripataljoona 25:sta), josta saatiin lisävoimaa, samoin patteristosta irrottautui muutamia räväköitä ja vapaaehtoisia tykkimiehiä, jolloin Honkkila yritti iskua rautatieasemalle, mutta se kilpistyi vihollistuleen.

Raskas Patteristo 22 pääsi kuitenkin näiden toimien avulla samanaikaisesti siirtymään Huumolan suunnan tielle suomalaisten pitäessä keskeistä tienhaaraa. Asema paloi tässä vaiheessa, ja siitä oli apua, koska sen savu verhosi alueen eivätkä maataistelukoneet osallistuneet kahakkaan. Tosin taistelu oli lähitaistelua, joten niiden suuntaaminen olisi ollut vaikeaa.

Sotahistoriasta selviää myös että pataljoonankomentajan henkilökohtaisella autolla vietiin patruunatäydennystä Kämärään, mutta muuten pataljoonakomentaja on ollut hyvin passiivinen. Pataljoonan vahvoja osia oli koko päivän Postilammella eivätkä he missään vaiheessa edes yrittäneet selvittää, mitä vieressä tapahtui.

Pelattiin aikaa, että JR 5 saisi jotenkin rivinsä järjestykseen ja miehittäisi asemansa. JSP tehtiin jonkin rapakivenlohkareen taakse harvametsäiselle kankaalle. Puoleenpäivään kahakoitiin, ja sitten 4.D määräsi siirtymään pohjoiseen. Varmistus oli nyt ilmeisesti kunnossa "isossa kuvassa". Irtautuminen saatiin välitettyä kaikille, ja se tapahtui eri suuntiin, mutta kaikilla joukkueilla oli tieto kokoontumisesta Peronkorpeen. Yksi joukkue jäi vielä tekemään vähän viivytysansaa voimansa tunnossa liikkelle lähtevään vihollisryhmitykseen. Kämärän kahakka oli päättynyt. Kolme jääkäriä kaatui, ja neljä jäi kateisiin (kaksi palasi vankeudesta).
Kämärällä on ollut yksi vähäisempikin yhteenotto, kapinan aikaan. Siellä käytiin ensimmäinen tulitaistelu, jossa yritettiin hätäisesti pysäyttää Rahjan asejuna. Ei saatu pysäytetyksi.
Hauska yhteensattuma; isäni isä soti talvisodassa juuri Kämärällä eli äitini kotikylässä. Palellutti varpaansa.
 
Viimeksi muokattu:
Revin peliverkkarini sillä quorn on sientä ja se aiheuttaa sieniallergikolle yllä mainitsemiani oireita. Ideologian nimissä PV:lle luotiin siis yhdellä nuijan kopautuksella ongelma sillä vain tuolla kahden pinnan osuudella juttu koskettaa paria-neljää komppaniallista/vuosi. Tai sitten ei vaan tarvitse välittää...

Eivät ole tulleet ajatelleeksi.
 
Sukusi mailla on ollut yksi kahakka, mutta merkitykseltään sellainen, että sitä taisteluksi sanotaan.

Siitä taitaa olla 20 vuotta, kun juttelin veteraanin kanssa, joka taisteli Kämärän asemalla 19.6.1944. Lähteistä tarinalle löytyy vahvistus. Referoin tähän sotahistoriallisista lähteistä, mitä pihamaillanne tapahtui ja miksi.

18.6.1944 JP6 oli irrotettuna Ratsuväkiprikaatista ja alistettuna 4.D:lle reserviksi, kun se sai viivytystehtävän ja teki kymmenen kilometrin syvyisen viivytysryhmityksen Majakylän--Kämärän--Pien-Peron-teiden suunnassa.

Samana päivänä puna-armeijan kärki tuli Leipäsuon asemalle. JR5 otti välittömästi ritolat Leipäsuolla, ja rintamaan jäi aukko. Divisioonassa huomattiin, että Summan ja leipäsuon välissä olleen JR25:n selustaan vievä tie jäi auki. Aamuyöllä JP6 sai käskyn antaa nohevan osaston, joka varmistaisi Leipäsuolta Majakylään. Kahdesta komppaniasta muodostettu osasto ryhmittyi Perojoen tasalle.

Sitten JP6 sai käskyn puhdistaa tie Majakylästä Kämärän asemalle. Sinne lähetettiin yhden komppanian osia. Yhden komppanian kolme joukkuetta (osasto Honkkila) meni sitten aamuyöllä Kämärän eteläpuolelle ja oli sitten aika pitkälle omillaan vasten puna-armeijan nokkaa. Johtosuhteet noina päivinä olivat välillä aika epäselvät, mutta Honkkilan ja erään toisen upseerin (Paloheimo) aktiivisuuden ansiosta Kämärän touhuun tuli edes jotain järkeä.

JR5:n jätettyä äkillisesti vastuualueensa rautatien suunta oli avoin. Ensimmäinen viholliskomppania tuli Kämärän asemalle klo 8.30. Pian kaikki kolme joukkuetta Honkkilan komppaniasta (4./JP6) oli sitoutuneena taisteluun asemanläheisten tienristeysten maastoissa. Neljäs joukkue oli reservinä mutta se oli sitoutunut taisteluun jo aiemmin toiminta-alueellaan ja joutunut vetäytymään Postilammelle päin. Tätä kpääll (Honkkila) ei tiennyt.

Kpääll keräsi lisävoimia varmistusosastosta ja alkoi vyöryttää pohjoiseen jatkaen aina radan yli koillispuolelle. Lähes aukoton varmistusrintama oli tehty, mutta voimien hän ei arvellut riittävän asemanseudun takaisinottoon. Tilanne oli vakava Raskas Patteristo 22:lle, koska se oli jäämässä tuliasemaansa loukkuun. Sinne tuli jonkin verran pioneeriporukkaa (Pioneeripataljoona 25:sta), josta saatiin lisävoimaa, samoin patteristosta irrottautui muutamia räväköitä ja vapaaehtoisia tykkimiehiä, jolloin Honkkila yritti iskua rautatieasemalle, mutta se kilpistyi vihollistuleen.

Raskas Patteristo 22 pääsi kuitenkin näiden toimien avulla samanaikaisesti siirtymään Huumolan suunnan tielle suomalaisten pitäessä keskeistä tienhaaraa. Asema paloi tässä vaiheessa, ja siitä oli apua, koska sen savu verhosi alueen eivätkä maataistelukoneet osallistuneet kahakkaan. Tosin taistelu oli lähitaistelua, joten niiden suuntaaminen olisi ollut vaikeaa.

Sotahistoriasta selviää myös että pataljoonankomentajan henkilökohtaisella autolla vietiin patruunatäydennystä Kämärään, mutta muuten pataljoonakomentaja on ollut hyvin passiivinen. Pataljoonan vahvoja osia oli koko päivän Postilammella eivätkä he missään vaiheessa edes yrittäneet selvittää, mitä vieressä tapahtui.

Pelattiin aikaa, että JR 5 saisi jotenkin rivinsä järjestykseen ja miehittäisi asemansa. JSP tehtiin jonkin rapakivenlohkareen taakse harvametsäiselle kankaalle. Puoleenpäivään kahakoitiin, ja sitten 4.D määräsi siirtymään pohjoiseen. Varmistus oli nyt ilmeisesti kunnossa "isossa kuvassa". Irtautuminen saatiin välitettyä kaikille, ja se tapahtui eri suuntiin, mutta kaikilla joukkueilla oli tieto kokoontumisesta Peronkorpeen. Yksi joukkue jäi vielä tekemään vähän viivytysansaa voimansa tunnossa liikkelle lähtevään vihollisryhmitykseen. Kämärän kahakka oli päättynyt. Kolme jääkäriä kaatui, ja neljä jäi kateisiin (kaksi palasi vankeudesta).
Laitanpa lisää tietoa noilta päiviltä Viipurista. Koska Kämärä-Viipuri -välillä ei jatkosodan aikaan ollut siviilijunayhteyttä, vuokraavat isovanhempani asunnon aivan Viipurin keskustasta, Karjaportinkatu 2. Kämärän talo annettiin taas vuokralle. Ja sitten aivan paria päivää ennen Viipurin menetystä lähtivät toistamiseen evakkoon. Eli juuri noina päivinä.
 
Jos -91 olisi Karjala saatu takaisin, olisi meillä ehkä varsin mielenkiintoisia sisä- ja ulkopoliittisia keissejä.

Suomen vähemmistöistä olisivat venäläiset suurin joukko. Heillä olisi oma puolue, jolla olisi kansanedustajia ajamassa heidän oikeuksiaan. Kremlillä hieno vipuvarsi tehdä Suomessa temppuja.

Karjala olisi infraltaan edelleen kuin 50-luvun Suomi, koska alueen kehitys olisi vaatinut valtavia investointeja, joihin ei lama-aikana olisi ollut varaa. Yksityinen raha olisi yltänyt vain yksittäisiin lomakohteisiin.

Teema "Karjala takaisin" olisi mahdollisesti ollut koko ajan itänaapurin banderolleissa. Siinä olisi kylmä hiki monella otsalla, kun naapurin sisäpoliittisista syistä asia nostetaan aika ajoin pöydälle. Investoisiko valtio tai yksityiset esim. Krimin jälkeisessä maailmassa?
 
Viimeksi muokattu:
Back
Top