Operatiivinen yhtymä 2035
Operatiivinen yhtymä 2035 on valtakunnallisesti käytettävä, itsenäiseen operointiin kykenevä joukko. Yhtymällä on käytössään maavoimien parhaat suorituskyvyt ja se kykenee yhteistoimintaan meri- ja ilmavoimien sekä rajajoukkojen kanssa osana yhteisoperaatiota.
2030-luvun maavoimien joukkojen kehittämisen painopiste on vaikuttamisen, ennen kaikkea tulivoiman ja liikkuvuuden kasvattamisessa. Reunaehtoja joukkojen kehittämiselle aiheuttavat käyttöön saatavan uuden teknologian ennakoinnin haasteellisuus, puolustusmateriaalin hintakehitys sekä jatkuvasti kasvavat henkilöstökustannukset. Maavoimien joukkojen tulee kyetä toimimaan eri uhkatilanteissa hybridistä vaativiin taistelutehtäviin. Tämä edellyttää maavoimien joukoilta korkeassa valmiudessa olevia avainsuorituskykyjä ja henkilöstöä.
Maavoimien operatiivinen yhtymä 2035 on maavoimien ratkaisujoukkoihin kuuluva maavoimien kärkisuorituskyky.
Yhtymällä on kyky toimia itsenäisesti koko valtakunnan alueella. Yhtymällä on hyvä kyky toimia yhteisoperaatiossa sekä kyky hyödyntää ilma- ja merivoimien suorituskykyjä sekä puolustusvoimien yhteisiä suorituskykyjä. Yhtymän tulee kyetä selviytymään tehtävistään kaikissa Suomen maastotyypeissä ja olosuhteissa. Keskeisen haasteen muodostaa tasapaino taktisen ja operatiivisen liikkuvuuden välillä. Esimerkiksi hyvän operatiivisen liikkuvuuden omaavat panssaroidut pyöräajoneuvot eivät vastaa kaikilta osin tulevaisuuden taktisen liikkuvuuden tarpeisiin.
Teknologian kehittyminen mahdollistaa jatkossa joukon eri elementtien havaitsemisen ja paikantamisen nykyistä helpommin. Huonoimmillaan joukot voivat olla myös metsämaastossa lähes yhtä suojattomia ja haavoittuvia kuin Persianlahden sodassa Irakin panssarit aavikolla. Naamioimisjärjestelmien kehittämisen lisäksi on yhtymän mahdollistettava aivan uudenlaisia toimintatapoja.
Johtaminen ja sen pohjana oikea, ylivertainen tilannekuva tekee yhteisen tulivoiman keskittämisen ja hajautetun suojan mahdolliseksi. Johtamisen ja etenkin toimeenpanon on oltava vastustajan toimintaa nopeampaa. Tilannekuvan on oltava käytettävissä kaikilla hajautetustikin toimivilla joukoilla. Teknologian kehittymisestä huolimatta toiminnan pohjana on edelleen tehtäväjohtaminen.
Yhtymällä on oltava itsellään välittömässä käytössä kaikkien aselajien keskeiset suorituskyvyt, mutta iskukyvyn tukeminen on kyettävä toteuttamaan uusilla toimintatavoilla. Voimavarat tulee kyetä keskittämään iskuportaan taistelun tueksi, mutta samanaikaisesti on kyettävä vaikuttamaan yhtymän etualueelle tiedustelu- ja tulenkäyttöosien tukemiseksi sekä valvomaan selusta ja sivustat.
Yhtymän tulee kyetä yhteistoimintaan muiden maavoimien joukkojen, rajavartiolaitoksen joukkojen sekä tärkeimpien meri- ja ilmavoimien joukkojen kanssa osana yhteisoperaatiota. Yhtymän tulee myös kyetä hyödyntämään puolustusvoimien yhteisten suorituskykyjen tuki sekä tilanteen mukaan ottamaan tarvittaessa johtoonsa muita maavoimien joukkoja. Operatiiviselle yhtymälle rakennetaan kyky toimia yhdessä kansainvälisten kumppanien kanssa.
Reunaehtoja yhtymän kehittämiselle asettavat käyttöön saatavat resurssit, maavoimien kehitettävä muu joukkorakenne sekä käyttöön saatavan uuden teknologia kypsyys ja operatiivinen käytettävyys.
Kokonaisuus määrittää yhtymien kokonaistarpeen, mutta valmius ja koko maan puolustamisen vaatimukset huomioiden, maavoimien on varauduttava operoimaan koko valtakunnan alueella ja useammassa suunnassa samanaikaisesti.