Kaukopartioiden toiminta

Faija tiesi kertoa, että tietyt henkilöt osasivat odottaa näitä tyyppejä aina. Samoin kun nuorukaisena kulkivat poroissa/rajalla puuhissaan, niin olivat kuvanneet kaikki jalanjäljet joita oli rajanpinnassa ja ne kuulemma lähetettiin Rovaniemelle Lapin Rajan esikuntaan. Siitä on ollut ilmeisesti ihan puhetta joidenkin poromiesten kanssa.
Samoin kelloseljän ja Sallan kunnan aluetta suomalaiset rajavartijat vahtivat tarkasti kun siellä oli aikoinaan niitä venäläisiä agitoijia ja osa paikallisista asukkaista jopa tukivat niitä.

Suht varmana tietona voitaneen sanoa että samaa tehtiin myös etelämpänä. Esim. Kaakkois-Suomen rajavartioston alueella. Entisiä kaukopartiomiehiä oli sodan jälkeen siirtynyt Rajan palvelukseen. Nyt pystyivät opastamaan ja neuvomaan vanhoja sotakavereita, jotka olivat ryhtyneet lännen asiamiehiksi.
 
Tuosta tulikin mieleeni edesmenneen näyttelijän Heikki Määttäsen isän reissu:

Määttäsen samanniminen isä Heikki Määttänen toimi jatkosodan aikana kaukopartiomiehenä. Sodan jälkeen hän teki länsivaltojen toimeksiannosta tiedusteluretkiä Neuvostoliiton alueelle (Operaatio Uppsala), ja eräällä tällaisella retkellä hän katosi toukokuussa 1950.

Ilta-Sanomissa siitä juttua taannoin:

Mihin vei kaukopartiomies Heikki Määttäsen viimeinen retki?
Kaukopartiomies Heikki Määttänen lähti kevättalvella 1950 tiedusteluretkelle. Sen jälkeen miehestä ei ole tehty mitään havaintoja.

Kaukopartiomies Heikki Määttänen lähti kevättalvella 1950 tiedusteluretkelle. Sen jälkeen miehestä ei ole tehty mitään havaintoja.

Julkaistu: 13.2.2016 10:21

Heikki Määttänen lähti kotoaan maaliskuussa 1950 tiedustelumatkalle, jolle hän katosi. Aikansa etsityimmän suomalaisen kohtaloa selvitti myös FBI – turhaan.

Entinen kaukopartiomies, luutnantti Heikki Määttänen nosti aamulla 3. maaliskuuta 1950 repun pykälään ja painoi lakin päähänsä kotinsa porstuassa Jyväskylän maalaiskunnan Kuohulla.

Ovelta hän loi silmäyksen vielä kerran kotiinsa. Vaimolleen Maila Määttäsellehän lupasi palata Jyväskylästä kello 16:een mennessä. Katseessa oli jotain outoa, muisteli vaimo myöhemmin.

Tuo perjantain aamu oli viimeinen hetki, kun Maila näki miehensä. Määttänen katosi eikä edes Yhdysvaltain tiedustelupalvelu FBI saanut selvyyttä tämän kohtaloon.

Sukset jäivät, mies katosi
Oli kirpeä kevättalven aamu, kello näytti 7.
Määttänen otti sukset kotinsa Lampsilan talon seinältä ja lähti hiihtämään läheiselle Kuohun junaseisakkeelle.

– Tähän Pönkkälän talon liiteriä vasten hän jätti sukset ja käveli tuosta tien yli Kuohun seisakkeelle, eläkkeellä oleva poliisi Oiva Kilpioja,75, kertoo.
Poliisi julkaisi etsintäkuulutuksen Määttäsestä keväällä 1950.

Poliisi julkaisi etsintäkuulutuksen Määttäsestä keväällä 1950.
Suksien omistaja ei koskaan tullut noutamaan suksiaan. Määttäsen tapaus on yhä selvittämättä. Huhuja on paljon. Milloin hänet oli nähty Länsi-Saksassa vakoilijakoulutuksessa. Jotkut puhuivat hänen lähteneen Korean sotaan tai siirtyneen Yhdysvaltoihin – tai kaatuneen salaisella tiedustelumatkalla Neuvostoliittoon.

Rajaseudulla Kannaksen Raudussa syntynyt Heikki Määttänen oli jatkosodan loppuselvittelyissä päätynyt Jyväskylän maalaiskunnan Kuohulle. Määttänen johti maalaiskylässä Kuohun Pilke -nimistä yhtiötä. Virallisesti yrityksen piti tuottaa puupilkettä häkäpönttöautojen polttoaineeksi. Yhtiöllä oli myös kaksi Ford-kuorma-autoa, jotka olivat maansiirtoajossa lähiseudun työmailla.

Mutta kaikki oli kulissia – lavastusta.
Peiteyritys toimi vakoiluorganisaationa
Todellisuudessa Kuohun Pilke oli peiteyritys, jonka kaltaisia oli perustettu toistakymmentä eri puolelle maata 1945. Niiden tehtävä oli olla varuillaan Neuvostoliiton mahdollisten miehitysyritysten varalta. Jos kriisi olisi alkanut, valmiudessa olevat kaukopartiomiehet olisivat aloittaneet syvätiedustelun sodanjohdon tarpeisiin.

Rahoitus tuli tiettävästi armeijalta, teollisuudelta ja erityisesti sodanaikaisen tiedusteluaineiston myynnistä ulkomaille.
Tässä talossa oli Määttäsen koti ja hänen johtamansa peiteyritys Kuohun Pilke.

Tässä talossa oli Määttäsen koti ja hänen johtamansa peiteyritys Kuohun Pilke.
Kuva: Hannu Rainamo
Peiteyritykset oli naamioitu kuljetusyrityksiksi, radioliikkeiksi tai häkäpönttöautojen polttoaineen tuottajiksi, kuten Kuohun Pilke. Kaikille yhteistä oli, että niitä johtivat entiset kaukopartiomiehet. Määttäsen aisapari Kuohulla oli alkuun Mannerheim-ristin ritari Paavo Suoranta.

Kuohun Pilke oli peiteyrityksistä tärkein. Lampsilan talon riihessä kyllä toimi pilketehdas, mutta todellisuudessa yritys oli vakoiluorganisaatio. Tehtaan palkkalistoilla oli useita entisiä kaukopartiomiehiä Päämajan alaisesta kaukopartioyksiköstä Erillinen Pataljoona 4:stä.

Kaukopartiomiesten harjoittelu ihmetytti
Miehille maksettiin ns. valmiusrahaa 1 000 markkaa kuukaudessa. Sitä vastaan kaukopartiomiehet olivat valmiina lähtöön. Ampumataitoa ylläpidettiin ja aseet kohdistettiin tehtaan lähellä olevalla hiekkamontulla. Se ihmetytti ja ärsyttikin paikallisia.

–Muuan isäntä torui Määttästä, että ettekö saaneet sodassa tarpeeksi ampua, kun pitää käydä räiskimässä, Kuohulla nuoruutensa asunut Kilpioja muistelee.

Muuan isäntä torui Määttästä,että ettekö saaneet sodassa tarpeeksi ampua.”
Määttänen oli jatkosodassa palvellut kaukopartiomiehenä Er.P.4:n 1. komppaniassa Hannes Vehniäisen mukaan nimetyssä ”Osasto Vehinäisessä”.

Rautulaisena Määttänen tunsi hyvin Kannaksen, jonka suuntaan hän teki välirauhan aikaan ja jatkosodan kuluessa lukuisia tiedustelumatkoja.
Huolen peiteyrityksen kannattavuudesta ja vaikeuksien avioliitossa on arveltu vaikuttaneen Määttäsen katoamisen taustalla.

Huolen peiteyrityksen kannattavuudesta ja vaikeuksien avioliitossa on arveltu vaikuttaneen Määttäsen katoamisen taustalla.
Sotavuonna 1942 Määttänen haavoittui. Hän meni naimisiin häntä sotasairaalassa hoitaneen Mailin kanssa. Kyse oli sota-ajalle niin tyypillisestä nopeasti solmitusta avioliitosta, joka myöhemmin ajautui ongelmiin ja oli yksi tekijä Määttäsen katoamisen takana.

Kesällä 1944 Määttänen oli keskeinen mies niin sanottujen ”Mattien” eli vihollisen selustaan jätettävien materiaalikätköjen luomisessa. Matti-kätköt olivat menestys: Niihin turvautuen Kannakselle jätetyt partiot pystyivät raportoimaan heinäkuussa 1944 sotilas- ja koko maan johdolle elintärkeitä tietoja Neuvostoliiton suurhyökkäyksen kulminoitumisesta.

Aselevon jälkeen Määttänen ja muut Er.P4:n miehet jatkoivat asekätköjen tekoa. Operaatio oli erillään Päämajan suuresta asekätkennästä.

Peiteyritykset ajautuivat taloudellisiin vaikeuksiin. Poikkeuksen teki Kivennavalta Ouluun siirtynyt Kuljetusliike A. Mörö, jota johti Mannerheim-ristin ritari kaukopartiomies Arvo Mörö. Kuljetusliike Mörö Oy toimi vuoteen 2007 saakka.

Pitkiä päiviä, avioliitto rakoili
Salaroolia elänyt Määttänen oli pidetty hahmo Kuohun kylällä.

– Hän oli rempseä mies ja osallistui Nuorisoseuran näytelmiin. Hiihtokilpailussa panin merkille, miten toinen olkapää oli alhaalla. Se kai johtui haavoittumisesta, Kilpioja muistelee.

Pilkkeen toimitusjohtaja Määttänen yritti raivokkaasti tehdä yrityksestään kannattavan. Hän ajoi kuorma-autoa pitkiä päiviä maansiirtotyömailla. Se kulutti miestä. Huoli yrityksen kannattavuudesta painoi, kuten myös ongelmat yksityiselämässä. Avioliitto Mailan kanssa rakoili.

”Määttänen kertoi, että häntä alkaa kyllästyttää tämä kuorma-autohomma, ja hän kertoi toivovansa pääsevänsä ulkomaille”, Määttäsen apumiehenä ollut Oiva Pönkkälä kertoi 7. joulukuuta 1951 Suojelupoliisin kuulusteluissa.
Suojelupoliisi sai selville, että Määttänen kierteli kevättalvella 1950 eri puolilla maata tapaamassa entisiä kaukopartiotuttujaan.

Suojelupoliisi sai selville, että Määttänen kierteli kevättalvella 1950 eri puolilla maata tapaamassa entisiä kaukopartiotuttujaan.
Syksyllä 1949 Määttänen sai kirjeen kaukopartiokaveriltaan Kaino RastaaltaKaakkois-Suomen rajavartiostosta. Rastas kertoi ulkomaalaisen tiedustelupalvelun värväävän miehiä tiedusteluun. Saman aikaan Yhdysvallat oli perustanut puolustusliitto Naton. Lännen tiedustelupalvelut olivat kiinnostuneita suomalaisista sodanaikaisista kaukopartiomiehistä. Retkestä Neuvostoliittoon tarjottaisiin huomattava summa rahaa.

Mitä tapahtui hotelli Kämpissä?
Hieman myöhemmin marraskuussa Määttänen lähti apumiehensä Pönkkälän kanssa Helsinkiin. Virallinen syy oli kipin asentaminen kuorma-autoon. Reissulla Määttänen poikkesi hotelli Kämppiin. Myöhemmissä kuulusteluissa todistajat kertoivat nähneensä Määttäsen siellä Yhdysvaltain sotilasasiamiehen seurassa.

Sopiko Määttänen tuolloin rahakkaasta tiedusteluretkestä Neuvostoliittoon?
Perjantaina 3. maaliskuuta Määttänen lähti junalla Jyväskylään, sieltä edelleen autolla Leppälahdessa olevalle maansiirtotyömaalle.

– Päivä tehtiin normaalisti töitä, Kilpioja kertoo kuulleensa.

Työviikon päätyttyä Määttänen ajoi kuorma-auton huoltoon jyväskyläläisen Are-autoliikkeen korjaamoon. Kuohulle hän ei enää palannut.

Kolme vuorokautta myöhemmin Maila Määttänen meni poliisille tekemään ilmoituksen kadonneesta miehestään. Nimismies ei ottanut huolta vakavasti, vaan kehotti Mailaa ottamaan eron miehestään.

Olen sortunut siihen, mitä olen pelännytkin. Annan sinulle nyt viimeisen suukon –anna se myös lapsille.”
Poliisi alkoi etsiä Määttästä vasta, kun tämän Antti veli huolestui. Etsintäkuulutus julkaistiin Poliisisanomissa kuvan kanssa.

Viikko katoamisesta 10. maaliskuuta Maila Määttänen sai odottamatta junan postivaunussa leimatun kirjeen.

”Olen sortunut siihen, mitä olen pelännytkin. Annan sinulle nyt viimeisen suukon – anna se myös lapsille”, Määttänen päätti kirjeen.

Maili Määttänen epäili Suojelupoliisin kuulustelussa Määttäsen tarkoittaneen sortumista alkoholiin. Määttäsen ystävät taas tulkitsivat sortumisen tarkoittaneen tiedusteluretkelle lähtöä.

”Määttänen on luonteeltaan suuri seikkailija, joka ei haluaisi pysyä paikoillaan kauaakaan, vaan halusi nähdä maailmaa joka puolelta, muuan tuttu kertoi Suojelupoliisin kuulustelussa.
Poliisin etsintäkuulutus Määttäsestä keväällä 1950 ei avannut tämän kohtaloa.

Poliisin etsintäkuulutus Määttäsestä keväällä 1950 ei avannut tämän kohtaloa.
Suojelupoliisi sai selville, että Määttänen kierteli kevättalvella 1950 eri puolilla maata tapaamassa entisiä kaukopartiotuttujaan. Hän oli kertonut valmistelevansa retkeä.

Huhtikuun alussa 1950 Määttänen oli siirtynyt Kuhmoon rajavartioston luutnantti Toivo Korhosen luo. Tarkoitus oli kai ylittää raja Suomussalmen korkeudella.

Määttänen kertoi saavansa tiedusteluretkestä 300 000 markkaa. Määttänen vahti ilmapuntaria ja odotti hangenkuorien tuloa. Kun kelit eivät suosineet. Määttänen soitti vanhalle partiokaverilleen Paavo Suorannalle, joka asui Ylä-Savossa Vieremällä.

Määttänen oli masentunut. Avioelämän vaikeudet painoivat ja Kuohun Pilkkeen kannattavuus oli heikko.

– Hän kertoi jo kaivaneensa haudan valmiiksi, mutta isä pyysi häntä tulemaan meille, kaukopartiomies Paavo Suorannan poika Risto Suoranta muistelee.

Rajalta kuului laukauksia
Lumien sulettua keväällä 1950 Määttänen päätti lähteä. Entiset partiokaverit Suoranta etunenässä varoittivat yksin toteutettavan tiedusteluyrityksen vaaroista. Huhti-toukokuun vaihteessa 1950 Määttänen ylitti rajan Imatran korkeudella. Se tapahtui lohkolla, jossa Määttäsen kaukopartioaseveli Kaino Rastas toimi rajavartioston upseerina.

Pian Määttäsen edettyä Neuvostoliiton puolelle kuului rajalta laukauksia, yksi tai useampia, muistikuvat vaihtelevat.

Tämän jälkeen Heikki Määttäsestä ei saatu enää tietoja.

Maila Määttänen asui Kuohulla kevääseen. Sitten hän muutti Orimattilaan ja myöhemmin terveyssisareksi Laukaaseen.
2fbcca1e3f284e4bb4391442b1523f70.jpg


Määttäsen kohtaloa yritettiin selvittää kaikin voimin. Suojelupoliisi lähestyi nöyrällä kirjeellä FBI:n päällikköä J. Edgar Hooveria, josko tämä voisi selvittää onko Määttänen siirtynyt Yhdysvaltoihin.

Vastaus oli kielteinen. Heikki Määttänen oli yksi kiivaimmin etsityistä kadonneista suomalaista. Mutta rautaesirippu ei auennut eikä Määttäsen kohtalosta saatu tietoa. Suoranta uskoi loppuun asti, että Määttänen elää jossain.
Supon päällikkö Armas Alhava tiedusteli FBI :n johtajalta John Edgar Hooverilta oliko Määttäsestä havaintoa Yhdysvalloissa. Vastaus oli kieltävä.

Supon päällikkö Armas Alhava tiedusteli FBI :n johtajalta John Edgar Hooverilta oliko Määttäsestä havaintoa Yhdysvalloissa. Vastaus oli kieltävä.
Määttäsen nuorimmasta lapsesta tuli näyttelijä. Suurelle yleisölle isänsä kaima Heikki Määttänen tuli tutuksi 1990-luvulla poliittisesta satiirisarjasta Iltalypsy.
Kuohun Pilkkeen toiminta hiipui Määttäsen katoamisen myötä. Virallisissa papereissa Kuohun Pilke ja sen omistajaksi merkitty Heikki Määttänen pysyivät aina vuoteen 1983, jolloin sammunut yritys poistettiin kaupparekisteristä.
 
Tuosta tulikin mieleeni edesmenneen näyttelijän Heikki Määttäsen isän reissu:

Määttäsen samanniminen isä Heikki Määttänen toimi jatkosodan aikana kaukopartiomiehenä. Sodan jälkeen hän teki länsivaltojen toimeksiannosta tiedusteluretkiä Neuvostoliiton alueelle (Operaatio Uppsala), ja eräällä tällaisella retkellä hän katosi toukokuussa 1950.

Ilta-Sanomissa siitä juttua taannoin:

Mihin vei kaukopartiomies Heikki Määttäsen viimeinen retki?
Kaukopartiomies Heikki Määttänen lähti kevättalvella 1950 tiedusteluretkelle. Sen jälkeen miehestä ei ole tehty mitään havaintoja.

Kaukopartiomies Heikki Määttänen lähti kevättalvella 1950 tiedusteluretkelle. Sen jälkeen miehestä ei ole tehty mitään havaintoja.

Julkaistu: 13.2.2016 10:21

Heikki Määttänen lähti kotoaan maaliskuussa 1950 tiedustelumatkalle, jolle hän katosi. Aikansa etsityimmän suomalaisen kohtaloa selvitti myös FBI – turhaan.

Entinen kaukopartiomies, luutnantti Heikki Määttänen nosti aamulla 3. maaliskuuta 1950 repun pykälään ja painoi lakin päähänsä kotinsa porstuassa Jyväskylän maalaiskunnan Kuohulla.

Ovelta hän loi silmäyksen vielä kerran kotiinsa. Vaimolleen Maila Määttäsellehän lupasi palata Jyväskylästä kello 16:een mennessä. Katseessa oli jotain outoa, muisteli vaimo myöhemmin.

Tuo perjantain aamu oli viimeinen hetki, kun Maila näki miehensä. Määttänen katosi eikä edes Yhdysvaltain tiedustelupalvelu FBI saanut selvyyttä tämän kohtaloon.

Sukset jäivät, mies katosi
Oli kirpeä kevättalven aamu, kello näytti 7.
Määttänen otti sukset kotinsa Lampsilan talon seinältä ja lähti hiihtämään läheiselle Kuohun junaseisakkeelle.

– Tähän Pönkkälän talon liiteriä vasten hän jätti sukset ja käveli tuosta tien yli Kuohun seisakkeelle, eläkkeellä oleva poliisi Oiva Kilpioja,75, kertoo.
Poliisi julkaisi etsintäkuulutuksen Määttäsestä keväällä 1950.

Poliisi julkaisi etsintäkuulutuksen Määttäsestä keväällä 1950.
Suksien omistaja ei koskaan tullut noutamaan suksiaan. Määttäsen tapaus on yhä selvittämättä. Huhuja on paljon. Milloin hänet oli nähty Länsi-Saksassa vakoilijakoulutuksessa. Jotkut puhuivat hänen lähteneen Korean sotaan tai siirtyneen Yhdysvaltoihin – tai kaatuneen salaisella tiedustelumatkalla Neuvostoliittoon.

Rajaseudulla Kannaksen Raudussa syntynyt Heikki Määttänen oli jatkosodan loppuselvittelyissä päätynyt Jyväskylän maalaiskunnan Kuohulle. Määttänen johti maalaiskylässä Kuohun Pilke -nimistä yhtiötä. Virallisesti yrityksen piti tuottaa puupilkettä häkäpönttöautojen polttoaineeksi. Yhtiöllä oli myös kaksi Ford-kuorma-autoa, jotka olivat maansiirtoajossa lähiseudun työmailla.

Mutta kaikki oli kulissia – lavastusta.
Peiteyritys toimi vakoiluorganisaationa
Todellisuudessa Kuohun Pilke oli peiteyritys, jonka kaltaisia oli perustettu toistakymmentä eri puolelle maata 1945. Niiden tehtävä oli olla varuillaan Neuvostoliiton mahdollisten miehitysyritysten varalta. Jos kriisi olisi alkanut, valmiudessa olevat kaukopartiomiehet olisivat aloittaneet syvätiedustelun sodanjohdon tarpeisiin.

Rahoitus tuli tiettävästi armeijalta, teollisuudelta ja erityisesti sodanaikaisen tiedusteluaineiston myynnistä ulkomaille.
Tässä talossa oli Määttäsen koti ja hänen johtamansa peiteyritys Kuohun Pilke.

Tässä talossa oli Määttäsen koti ja hänen johtamansa peiteyritys Kuohun Pilke.
Kuva: Hannu Rainamo
Peiteyritykset oli naamioitu kuljetusyrityksiksi, radioliikkeiksi tai häkäpönttöautojen polttoaineen tuottajiksi, kuten Kuohun Pilke. Kaikille yhteistä oli, että niitä johtivat entiset kaukopartiomiehet. Määttäsen aisapari Kuohulla oli alkuun Mannerheim-ristin ritari Paavo Suoranta.

Kuohun Pilke oli peiteyrityksistä tärkein. Lampsilan talon riihessä kyllä toimi pilketehdas, mutta todellisuudessa yritys oli vakoiluorganisaatio. Tehtaan palkkalistoilla oli useita entisiä kaukopartiomiehiä Päämajan alaisesta kaukopartioyksiköstä Erillinen Pataljoona 4:stä.

Kaukopartiomiesten harjoittelu ihmetytti
Miehille maksettiin ns. valmiusrahaa 1 000 markkaa kuukaudessa. Sitä vastaan kaukopartiomiehet olivat valmiina lähtöön. Ampumataitoa ylläpidettiin ja aseet kohdistettiin tehtaan lähellä olevalla hiekkamontulla. Se ihmetytti ja ärsyttikin paikallisia.

–Muuan isäntä torui Määttästä, että ettekö saaneet sodassa tarpeeksi ampua, kun pitää käydä räiskimässä, Kuohulla nuoruutensa asunut Kilpioja muistelee.

Määttänen oli jatkosodassa palvellut kaukopartiomiehenä Er.P.4:n 1. komppaniassa Hannes Vehniäisen mukaan nimetyssä ”Osasto Vehinäisessä”.

Rautulaisena Määttänen tunsi hyvin Kannaksen, jonka suuntaan hän teki välirauhan aikaan ja jatkosodan kuluessa lukuisia tiedustelumatkoja.
Huolen peiteyrityksen kannattavuudesta ja vaikeuksien avioliitossa on arveltu vaikuttaneen Määttäsen katoamisen taustalla.

Huolen peiteyrityksen kannattavuudesta ja vaikeuksien avioliitossa on arveltu vaikuttaneen Määttäsen katoamisen taustalla.
Sotavuonna 1942 Määttänen haavoittui. Hän meni naimisiin häntä sotasairaalassa hoitaneen Mailin kanssa. Kyse oli sota-ajalle niin tyypillisestä nopeasti solmitusta avioliitosta, joka myöhemmin ajautui ongelmiin ja oli yksi tekijä Määttäsen katoamisen takana.

Kesällä 1944 Määttänen oli keskeinen mies niin sanottujen ”Mattien” eli vihollisen selustaan jätettävien materiaalikätköjen luomisessa. Matti-kätköt olivat menestys: Niihin turvautuen Kannakselle jätetyt partiot pystyivät raportoimaan heinäkuussa 1944 sotilas- ja koko maan johdolle elintärkeitä tietoja Neuvostoliiton suurhyökkäyksen kulminoitumisesta.

Aselevon jälkeen Määttänen ja muut Er.P4:n miehet jatkoivat asekätköjen tekoa. Operaatio oli erillään Päämajan suuresta asekätkennästä.

Peiteyritykset ajautuivat taloudellisiin vaikeuksiin. Poikkeuksen teki Kivennavalta Ouluun siirtynyt Kuljetusliike A. Mörö, jota johti Mannerheim-ristin ritari kaukopartiomies Arvo Mörö. Kuljetusliike Mörö Oy toimi vuoteen 2007 saakka.

Pitkiä päiviä, avioliitto rakoili
Salaroolia elänyt Määttänen oli pidetty hahmo Kuohun kylällä.

– Hän oli rempseä mies ja osallistui Nuorisoseuran näytelmiin. Hiihtokilpailussa panin merkille, miten toinen olkapää oli alhaalla. Se kai johtui haavoittumisesta, Kilpioja muistelee.

Pilkkeen toimitusjohtaja Määttänen yritti raivokkaasti tehdä yrityksestään kannattavan. Hän ajoi kuorma-autoa pitkiä päiviä maansiirtotyömailla. Se kulutti miestä. Huoli yrityksen kannattavuudesta painoi, kuten myös ongelmat yksityiselämässä. Avioliitto Mailan kanssa rakoili.

”Määttänen kertoi, että häntä alkaa kyllästyttää tämä kuorma-autohomma, ja hän kertoi toivovansa pääsevänsä ulkomaille”, Määttäsen apumiehenä ollut Oiva Pönkkälä kertoi 7. joulukuuta 1951 Suojelupoliisin kuulusteluissa.
Suojelupoliisi sai selville, että Määttänen kierteli kevättalvella 1950 eri puolilla maata tapaamassa entisiä kaukopartiotuttujaan.

Suojelupoliisi sai selville, että Määttänen kierteli kevättalvella 1950 eri puolilla maata tapaamassa entisiä kaukopartiotuttujaan.
Syksyllä 1949 Määttänen sai kirjeen kaukopartiokaveriltaan Kaino RastaaltaKaakkois-Suomen rajavartiostosta. Rastas kertoi ulkomaalaisen tiedustelupalvelun värväävän miehiä tiedusteluun. Saman aikaan Yhdysvallat oli perustanut puolustusliitto Naton. Lännen tiedustelupalvelut olivat kiinnostuneita suomalaisista sodanaikaisista kaukopartiomiehistä. Retkestä Neuvostoliittoon tarjottaisiin huomattava summa rahaa.

Mitä tapahtui hotelli Kämpissä?
Hieman myöhemmin marraskuussa Määttänen lähti apumiehensä Pönkkälän kanssa Helsinkiin. Virallinen syy oli kipin asentaminen kuorma-autoon. Reissulla Määttänen poikkesi hotelli Kämppiin. Myöhemmissä kuulusteluissa todistajat kertoivat nähneensä Määttäsen siellä Yhdysvaltain sotilasasiamiehen seurassa.

Sopiko Määttänen tuolloin rahakkaasta tiedusteluretkestä Neuvostoliittoon?
Perjantaina 3. maaliskuuta Määttänen lähti junalla Jyväskylään, sieltä edelleen autolla Leppälahdessa olevalle maansiirtotyömaalle.

– Päivä tehtiin normaalisti töitä, Kilpioja kertoo kuulleensa.

Työviikon päätyttyä Määttänen ajoi kuorma-auton huoltoon jyväskyläläisen Are-autoliikkeen korjaamoon. Kuohulle hän ei enää palannut.

Kolme vuorokautta myöhemmin Maila Määttänen meni poliisille tekemään ilmoituksen kadonneesta miehestään. Nimismies ei ottanut huolta vakavasti, vaan kehotti Mailaa ottamaan eron miehestään.

Poliisi alkoi etsiä Määttästä vasta, kun tämän Antti veli huolestui. Etsintäkuulutus julkaistiin Poliisisanomissa kuvan kanssa.

Viikko katoamisesta 10. maaliskuuta Maila Määttänen sai odottamatta junan postivaunussa leimatun kirjeen.

”Olen sortunut siihen, mitä olen pelännytkin. Annan sinulle nyt viimeisen suukon – anna se myös lapsille”, Määttänen päätti kirjeen.

Maili Määttänen epäili Suojelupoliisin kuulustelussa Määttäsen tarkoittaneen sortumista alkoholiin. Määttäsen ystävät taas tulkitsivat sortumisen tarkoittaneen tiedusteluretkelle lähtöä.

”Määttänen on luonteeltaan suuri seikkailija, joka ei haluaisi pysyä paikoillaan kauaakaan, vaan halusi nähdä maailmaa joka puolelta, muuan tuttu kertoi Suojelupoliisin kuulustelussa.
Poliisin etsintäkuulutus Määttäsestä keväällä 1950 ei avannut tämän kohtaloa.

Poliisin etsintäkuulutus Määttäsestä keväällä 1950 ei avannut tämän kohtaloa.
Suojelupoliisi sai selville, että Määttänen kierteli kevättalvella 1950 eri puolilla maata tapaamassa entisiä kaukopartiotuttujaan. Hän oli kertonut valmistelevansa retkeä.

Huhtikuun alussa 1950 Määttänen oli siirtynyt Kuhmoon rajavartioston luutnantti Toivo Korhosen luo. Tarkoitus oli kai ylittää raja Suomussalmen korkeudella.

Määttänen kertoi saavansa tiedusteluretkestä 300 000 markkaa. Määttänen vahti ilmapuntaria ja odotti hangenkuorien tuloa. Kun kelit eivät suosineet. Määttänen soitti vanhalle partiokaverilleen Paavo Suorannalle, joka asui Ylä-Savossa Vieremällä.

Määttänen oli masentunut. Avioelämän vaikeudet painoivat ja Kuohun Pilkkeen kannattavuus oli heikko.

– Hän kertoi jo kaivaneensa haudan valmiiksi, mutta isä pyysi häntä tulemaan meille, kaukopartiomies Paavo Suorannan poika Risto Suoranta muistelee.

Rajalta kuului laukauksia
Lumien sulettua keväällä 1950 Määttänen päätti lähteä. Entiset partiokaverit Suoranta etunenässä varoittivat yksin toteutettavan tiedusteluyrityksen vaaroista. Huhti-toukokuun vaihteessa 1950 Määttänen ylitti rajan Imatran korkeudella. Se tapahtui lohkolla, jossa Määttäsen kaukopartioaseveli Kaino Rastas toimi rajavartioston upseerina.

Pian Määttäsen edettyä Neuvostoliiton puolelle kuului rajalta laukauksia, yksi tai useampia, muistikuvat vaihtelevat.

Tämän jälkeen Heikki Määttäsestä ei saatu enää tietoja.

Maila Määttänen asui Kuohulla kevääseen. Sitten hän muutti Orimattilaan ja myöhemmin terveyssisareksi Laukaaseen.
2fbcca1e3f284e4bb4391442b1523f70.jpg


Määttäsen kohtaloa yritettiin selvittää kaikin voimin. Suojelupoliisi lähestyi nöyrällä kirjeellä FBI:n päällikköä J. Edgar Hooveria, josko tämä voisi selvittää onko Määttänen siirtynyt Yhdysvaltoihin.

Vastaus oli kielteinen. Heikki Määttänen oli yksi kiivaimmin etsityistä kadonneista suomalaista. Mutta rautaesirippu ei auennut eikä Määttäsen kohtalosta saatu tietoa. Suoranta uskoi loppuun asti, että Määttänen elää jossain.
Supon päällikkö Armas Alhava tiedusteli FBI :n johtajalta John Edgar Hooverilta oliko Määttäsestä havaintoa Yhdysvalloissa. Vastaus oli kieltävä.

Supon päällikkö Armas Alhava tiedusteli FBI :n johtajalta John Edgar Hooverilta oliko Määttäsestä havaintoa Yhdysvalloissa. Vastaus oli kieltävä.
Määttäsen nuorimmasta lapsesta tuli näyttelijä. Suurelle yleisölle isänsä kaima Heikki Määttänen tuli tutuksi 1990-luvulla poliittisesta satiirisarjasta Iltalypsy.
Kuohun Pilkkeen toiminta hiipui Määttäsen katoamisen myötä. Virallisissa papereissa Kuohun Pilke ja sen omistajaksi merkitty Heikki Määttänen pysyivät aina vuoteen 1983, jolloin sammunut yritys poistettiin kaupparekisteristä.

Tuttuja rajamiehiä mainittu. Rastaan Kaino sekä Korhosen Topi. Jälkimmäinen Mannerheim-ristin ritari.
 

Saatanan maksumuurit!
Kellään kopsata tähän juttua?
 
Minulle ei ole koskaan selvinnyt, että tuleeko tämä näin näkyviin. Mulle tulee kuitenkin.
@mienkoiv

 
Ei se tule koska on maksumuurin takana. Sen takia jonkun pitäisi copy/pastata artikkeli tänne.
 
Takaa-ajopartio jäljittämässä venäläisiä. Ylhäällä Hiiri (vas.), Raekallio, Palo, Pukema, Peuna ja Tieva. Alarivissä Korhonen A. (vas.) ja Rytkönen K. Heidän välissään on tuntematon sotakoira.
Kuva: Erillinen pataljoona 4:n perinneyhdistyksen arkisto
Lapin tuntemattomat kaukopartiomiehet
Yksi Suomen sotahistorian arvoituksia on Lapissa toimineen tiedustelu- ja kaukopartio-osaston toiminta. Sen maineikas päällikkö Harri Paatsalo kuoli kesken muistelmiensa kirjoittamisen, joten partiomiesten koko tarina saattaa jäädä lopullisesti selvittämättä.

Tilaajille
Jarmo Huhtanen HS

Julkaistu: 2:00, Päivitetty 7:16
LOKAKUUSSA tulee kuluneeksi 50 vuotta siitä, kun tiedustelu-upseeri Harri Paatsalo (vuodesta 1945 Paarma) kuoli kesken muistelmiensa kirjoitustyön.

Majuri Paatsalo oli tiedustelija henkeen ja vereen. Hän oli sitä ennen sotia, sotien aikana ja ilmeisesti myös rauhan solmimisen jälkeen.


Paatsalon on epäilty vakoilleen Neuvostoliittoa vielä sotien jälkeenkin länsimaiden laskuun, mutta kukaan ei tiedä sitä varmuudella.


Vaan mihinpä sitä piintynyt tiedustelumies olisi karvoistaan päässyt.


YLEISESIKUNNAN sotilastiedustelu palkkasi Paatsalon johtamaan Lapin sotilastiedustelua vuoden 1939 alusta. Hänen perustamansa joukon eli Osasto Paatsalon arkisto tuhottiin kuitenkin sodan jälkeen. Niinpä osaston toiminnasta on jäänyt hyvin niukasti tietoja jälkipolville.

Se tiedetään, että Paatsalo ja hänen miehensä toimivat niin asiamiestiedustelussa kuin erityisesti kaukopartioinnissa.


Alkuperäisistä kaukopartioiden partiokertomuksista on säilynyt vain muutamia. Muu partioihin liittyvä aineisto on pääosin vuosia tai vuosikymmeniä sotien jälkeen kirjattua muistitietoa. Kaikista partioista ei liene sitäkään.

Partio Kelujärven Säynäjälammella kesällä 1943. Seisomassa Salminen (vas.), Norola, Heliste, Isojärvi, Tieva ja Paakki. Istumassa Niemi ja Luusua.

Partio Kelujärven Säynäjälammella kesällä 1943. Seisomassa Salminen (vas.), Norola, Heliste, Isojärvi, Tieva ja Paakki. Istumassa Niemi ja Luusua.
Kuva: Erillinen pataljoona 4:n perinneyhdistyksen arkisto
PAATSALO loi pitkän uran ensin vastavakoilun parissa Etsivässä keskuspoliisissa ennen kuin siirtyi perustamaan armeijan tiedustelua Lappiin.

Siinä välissä hän ehti istua vankilassakin kavalluksesta tuomittuna. Ihan särmätön perusvirkamies Paatsalo ei siis ollut.


Jatkosodan aikana Paatsalon johtama osasto vastasi kaukopartiotoiminnasta valtavalla alueella, joka ulottui Kuusamon ja Kiestingin tasalta aina Jäämerelle Petsamon Liinahamariin asti.


PAATSALO kirjoitti kesken jääneissä muistelmissaan hiukan jopa omahyväisesti, että saksalaiset eivät olisi pystyneet ”suorituksiin, joita partiomme tekivät kaikkiaan 72 matkalla, joista vain kolme oli täysin epäonnistunutta”.

0a8b639703bf4362ab7d8d6fd5ec285d.svg

Ei tiedetä, mitä Paatsalo tarkoitti epäonnistumisella, mutta joka tapauksessa osaston onnistumisprosentti oli erinomainen.


Pitää muistaa, että sen kaukopartio-osastot liikkuivat syvällä vihollisalueella ja kirjaimellisesti tiettömässä ja kartattomassa Lapin erämaassa. Kuolema saattoi kurkistella minkä tahansa ylitettävän joen tai suoaukean takana.

Partio on ylittämässä Jeletjokea. Vesistöjen ylitykset olivat erämaassa tavanomaisia.

Partio on ylittämässä Jeletjokea. Vesistöjen ylitykset olivat erämaassa tavanomaisia.
Kuva: Erillinen pataljoona 4:n perinneyhdistyksen arkisto
Riskeistä välittämättä Paatsalon kaukopartiomiehet kävivät kuitenkin laskemassa liikennettä ja tekemässä tuhoa Muurmannin radalla asti.

Muurmannin rata oli yksi Paatsalon osaston tärkeimpiä kohteita. Kuvassa partio on miinoittamassa rataa.

Muurmannin rata oli yksi Paatsalon osaston tärkeimpiä kohteita. Kuvassa partio on miinoittamassa rataa.
Kuva: Erillinen pataljoona 4:n perinneyhdistyksen arkisto
TUOREIN Osasto Paatsaloa koskeva opinnäyte on yliluutnantti Santtu Kauppisen keväällä Maanpuolustuskorkeakoulussa hyväksytty sotahistorian pro gradu -tutkielma Olivatko Lapin kaukopartiomiehet pulassa? – Osasto Paatsalon taktiikoiden, tekniikoiden, toimintatapojen ja varusteiden tarkastelu jatkosodassa.

”Harri Paatsalosta on aika vähän tietoja”, Kauppinen sanoo.


Kauppisen mukaan arkistoissa olevista henkilöasiakirjoista ilmenee, että Paatsalo on ollut ilmeisesti ”hyvin intohimoinen työntekijä, joka on suhtautunut omaan työhönsä hyvin vakavasti”.


”Niissä mainitaan, että hän oli hyvä ja kehuttiin työtä tiedustelutoiminnassa. Ei mitenkään poikkeavia arvosteluja. Ahkera olisi varmaan hyvä sana.”


Alaiset ilmeisesti arvostivat päällikköään. Häntä kutsuttiin ”ukoksi”.

Venäläisiä takaa-ajava partio hengähdystauolla. Luutnantti Palo kuivattelee sukkia.

Venäläisiä takaa-ajava partio hengähdystauolla. Luutnantti Palo kuivattelee sukkia.
Kuva: Erillinen pataljoona 4:n perinneyhdistyksen arkisto
PAATSALO ehti saada juuri ennen kuolemaansa valmiiksi muistelmistaan ensimmäisen osan, joka julkaistiin vuonna 1970 (Salaista tiedustelua napapiirillä 1939, Karisto). Kirja julkaistiin kirjailijanimellä Harri Paarma, sillä Paatsalo oli vaihtanut nimensä heti sodan jälkeen.

Kirjassa Paatsalo kertoo hyvin seikkaperäisesti, kuinka hän saapui Rovaniemelle perustamaan Lapin sotilastiedustelua lähes tyhjästä. Tärkeää apua hän sai aluksi ”Lapin keisarilta” eli Lapin rajavartioston komentajalta Oiva Willamolta.


Paatsalon johdolla aloitettiin hämmästyttävän pian asiamiesten tekemät tiedustelumatkat – tai paremminkin vakoilumatkat – itärajan yli. Paatsalo kutsui vakoilumatkoja naakimiseksi eli hiipimiseksi.


Paatsalon mukaan näitä palkattujen siviilien ennen talvisotaa tekemiä partiomatkoja ehdittiin tehdä puolen vuoden aikana peräti 18 kappaletta.


Välirauhan aikana suomalaisia kiinnosti luovutetun Sallan alueen tilanne. Paatsalon miehet kävivät tutkimassa, oliko Sallan vanhassa kirkonkylässä venäläisiä joukkoja ja miten pitkälle oli edistynyt Suomea kohti rakennettu rautatie.


MUISTELMISTA ilmenee hyvin tiedustelumiehen epäilevä luonne. Hän pohti pitkään Suomeen tulleiden neuvostoloikkareiden ja omien asiamiestensä luotettavuutta.

Paatsalo ei lähettänyt tärkeisiin Neuvostoliiton tiedustelukohteisiin yhtä partiota vaan kaksi, jotta tietojen luotettavuutta voitiin arvioida. Partiot eivät tienneet toisistaan.


Paatsalo mainitsee muistelmissaan, että hänen asiamiestensä matkat itärajan korpimailla olivat niin onnistuneita, että se herätti epäilyksiä – jopa hänessä itsessään. Epäilyksiä vahvisti se, että Suomeen tulleet Neuvostoliiton asiamiehet kun tuppasivat jäämään kiinni. Tosin kukaan ei tiennyt, että kuinka suuri osa.


Ryhmässä seisomassa vasemmalta Usko Spelman, istumassa edessä Allan Yliniemi, Yrjö Helppi, Veikko Pauna, Usko Kurtti. Takana istumassa Nestori Kuusela, Jaakko Kontiola ja seisomassa Antti Hiiri ja Vasili Sergejeff.
Kuva: Erillinen pataljoona 4:n perinneyhdistyksen arkisto
MUISTELMIEN toisen osan Paatsalo ehti kirjoittaa siten, että se ulottuu välirauhan aikaan vuonna 1941. Valitettavasti kuolema keskeytti kirjoitustyön. Kirja julkaistiin myöhemmin muiden eli Paatsalon miesten täydentämänä vuonna 1972 (Salaisen tiedustelun partiot, Karisto).

Molemmat Paatsalon tai Paarman kirjat ovat suomalaisen tiedusteluhistorian klassikoita, vaikka hän ei ehtinytkään itse kirjoittaa jatkosodan alkamisesta ja sen jälkeisistä vuosista.


Vastaavia muistelmia ei olekaan Paatsalon kolmelta kuuluisalta kollegalta, jotka johtivat muita tiedustelu- ja kaukopartiosastoja: Hannes Vehniäiseltä, Into Kuismaselta ja Helsingin Sanomien toimittajanakin sodan jälkeen toimineelta Pauli Marttinalta.


PAATSALO kirjoitti, että ennen talvisotaa oli lyöty laimin sissisodan ja kaukopartiotoiminnan erikoiskoulutus. Hänen mukaansa tähän kaukotiedustelun ongelmaan herättiin liian myöhään. Ennen talvisodan alkua saatiin kokoon vain muutama puutteellisesti varustettu kaukopartio-osasto.

Paatsalon mukaan talvisodan alla todettiin, ettei salainen tiedustelutoiminta olisi sodan aikana mahdollista Lapin alueelta itään:

”Tiedustelukohteisiin olisi kuljettava jalkaisin tai hiihtäen, olisi kannettava muona, olisi voitettava lumen sekä pakkasen haitat ja vältyttävä joutumasta vihollisen huomion kohteeksi. Uskoimme, että yritykset oli etukäteen tuomittu epäonnistumaan.”


Kaukopartio lähdössä vuonna 1943.
Kuva: Erillinen pataljoona 4:n perinneyhdistyksen arkisto
Välirauhan aikana ruvettiin kuitenkin valitsemaan lähes yksitellen kaukopartiojoukkoihin soveltuvia miehiä. Heidän piti olla hyväkuntoisia sekä fyysisesti että henkisesti.


Itärajan takaisten maastojen tuntemus oli etu. Venäjääkin oli joidenkin hyvä osata.


”Kaukopartiomiehet olivat valioväkeä. Kaukana vihollisen selustassa toimivien pienten osastojen täytyi olla varmoja siitä, että jokainen mies oli luotettava kaikin puolin”, kirjoitti Paatsalo.


”Joukko sanoutui itse irti soveltumattomasta aineksesta, jos sellaisia olisi sattunut joukkoon pääsemään.”


Soveltumattomiakin kyllä joukkoon pääsi. Se näkyi myöhemmin tilastoissa siten, että moni kaukopartiomies teki vain yhden matkan rajan taakse. Toiselle häntä ei enää huolittu. Joukko valitsi itse sopivimmat.

Luutnantti Kontulan Murmanskin rautatiepartio.

Luutnantti Kontulan Murmanskin rautatiepartio.
Kuva: Erillinen pataljoona 4:n perinneyhdistyksen arkisto
KAUKOPARTIOILLE soveltuvat varusteet tuottivat ongelmia, koska sellaisia ei armeijalla yksinkertaisesti ollut. Santtu Kauppisen mukaan kaukopartiomiesten kuuluisat satulareputkin olivat norjalaisia.

Suomalaisten suksetkin olivat jo ennen sotia vaihtuneet kilpasuksiksi. Paatsalo kirjoitti, että ”hangessa miestä kantavia suksia ei ollut lainkaan kaupan koko valtakunnassa ja käytössäkin vain Lapissa. Ei liioin hiihtojalkineita, jotka olisivat sopineet tarkoitukseen”.


KAUPPINEN kirjoittaa opinnäytteessään, että Osasto Paatsalon partioiden erämiestaidot olivat laajempi kokonaisuus kuin vain yöpymistä nuotion ääressä ja kalastelua partioinnin ohessa:

”Selviytyminen erämaassa, vihollisen selustassa, vaati taktiikkaa, erityisiä taitoja ja tarkoitukseen soveltuvia varusteita.”


Välirauhan aikana partiomiehille ruvettiin suunnittelemaan erikoisvälineistöä, joita paranneltiin jatkosodan aikana. Hyväksi havaittiin muun muassa tiivisteistä kokoonpantu sissimuona, uudenlaiset tuhoamisvälineet ja kaksipuoliseen liikennöintiin kykenevä partioradio.

Suksipaarien esittelyä. Keskellä karvalakki päässä on kapteeni Paatsalo. Hänen vieressään on osaston varapäällikkö luutnantti Ahola, josta tuli jatkosodan loppupuolella osaston päällikkö.

Suksipaarien esittelyä. Keskellä karvalakki päässä on kapteeni Paatsalo. Hänen vieressään on osaston varapäällikkö luutnantti Ahola, josta tuli jatkosodan loppupuolella osaston päällikkö.
Kuva: Erillinen pataljoona 4:n perinneyhdistyksen arkisto
Jälkikoiria varten kehitettiin niiden hajuaistin sotkeva hajuste. Fyysisesti vaativiin tilanteisiin matkalle varattiin piristeeksi metamfetamiinia eli Pervitin-tabletteja, joita myös käytettiin.


Erityisen hyödyllisenä pidettiin kolmiomallista telttakangasta, joka sopi laavuksi, haavoittuneiden evakuointialustaksi ja sadeviitaksi.

Radisti Paavo Norvanto lähettää. Vieressä on partion johtaja Väinö Jouni.

Radisti Paavo Norvanto lähettää. Vieressä on partion johtaja Väinö Jouni.
Kuva: Erillinen pataljoona 4:n perinneyhdistyksen arkisto
Sen sijaan partiomiesten jalkineet aiheuttivat jatkuvaa huolta, koska ne pyrkivät hiertämään ja hajoamaan. Tähän ongelmaan ei löydetty kunnon ratkaisua. Kaukopartiomiehet käyttivätkin ilmeisesti enimmäkseen omien mieltymystensä mukaisesti nahkasaappaita tai pieksuja.


ERÄMIESTAIDOISTA tulenteko oli vihollisen keskellä taitolaji, jossa huolimattomuus saattoi käydä kohtalokkaaksi. Varusteita kun piti kuivatella, ruokaa laittaa ja lämpöäkin tarvittiin tauolla erityisesti talvella.

”Moni retkeilijä ajattelee nykyisin, että tehdään nuotio ja sillä hyvä, mutta silloin oli tärkeää, millainen se nuotio oli”, Kauppinen sanoo.


Partion johtaja tutkii karttaa tukikohdassa.
Kuva: Erillinen pataljoona 4:n perinneyhdistyksen arkisto
Esimerkiksi rakotulia tuli suosia, koska niiden valo ei näkynyt pitkälle, jos majoituspaikka oli hyvin valittu. Rakotulen teko onnistui kuitenkin vain seudulla, jossa oli kuivia runkoja tai keloja. Kasvavasta puusta tehty rakotuli savuaa ja näkyy siksi kauas.


Yöllä tuli nuotioissa käyttää pienellä liekillä palavia kosteita mutta savuttavia puita, päivällä taas tuli käyttää kirkkaalla liekillä palavia mutta vähän savuttavia kuivia puita.


Arvo Lainas ja Reino Pöykkö ovat hankkineet puun rakovalkeaa varten vuonna 1943
Kuva: Erillinen pataljoona 4:n perinneyhdistyksen arkisto
Kauppinen muistuttaa, että taitoon liikkua vihollisen selustassa kuuluikin erätaitojen lisäksi monia muita asioita, kuten vihollisen vältteleminen, taktinen toiminta viholliskosketuksessa, vihollisen eksyttäminen, seuraamisen estäminen sekä oikean partioreitin valinta vuodenajan mukaan.


”Näen siinä ison kokonaisuuden.”

PAATSALON miehet toimivat Lapissa sotineiden saksalaisten rintamaosalla. Toimiminen saksalaisten rinnalla saattaa olla yksi syy sille, että Paatsalon osaston toiminnan tutkimus on jäänyt vähälle.

Suomalainen sotahistoriallinen tutkimus toisen maailmansodan ajalta on keskittynyt Suomen armeijan omille keskeisille sotanäyttämöille kuten Karjalankannakselle.

Onkin mahdollista, että saksalaisista arkistoista löytyy vielä tietoja Paatsalon miesten tehtävistä. Silloin ehkä saataisiin lisää valoa heidän tekemäänsä sotatyöhön.

Osasto Paatsalon veteraanit kokoontuivat tapaamiseen vuonna 1957. Harri Paatsalo (Paarma) seisoo eturivissä keskellä harmaassa puvussa ja rusetti kaulassa.

Osasto Paatsalon veteraanit kokoontuivat tapaamiseen vuonna 1957. Harri Paatsalo (Paarma) seisoo eturivissä keskellä harmaassa puvussa ja rusetti kaulassa.
Kuva: Erillinen pataljoona 4:n perinneyhdistyksen arkisto
 
Ei se tule koska on maksumuurin takana. Sen takia jonkun pitäisi copy/pastata artikkeli tänne.
Sitä juuri tarkoitin, kun kukaan ei ole aikaisemmin vaivautunut huomauttamaan asiasta kun olen näitä postannut.
Kiitos sinulle.
Se joskus kelpaa, se Erkon lehtikin.
Jotain kuvia jouduin jättämään pois, kun ei "mahtunut".
 
Kaukopartiomiehet olivat kovia jätkiä - siitä ei ole epäilystäkään. Mutta oliko heidän tuottamastaan tiedustelutiedosta suurta hyötyä verrattuna lentotiedusteluun, viestitiedusteluun ym.? Toki tiedustelu on palapeliä, reippaita nuoria miehiä riitti ja kustannukset ovat olleet pienet.
 
Viimeksi muokattu:
Sitä juuri tarkoitin, kun kukaan ei ole aikaisemmin vaivautunut huomauttamaan asiasta kun olen näitä postannut.
Kiitos sinulle.
Se joskus kelpaa, se Erkon lehtikin.
Jotain kuvia jouduin jättämään pois, kun ei "mahtunut".
Olisin kyllä varovainen, jos jakaisin täällä tuoreeltaan Hesarin artikkeleita. Jarmo Huhtanen on pätevä toimittaja ja HS:sta löytyy kiinnostavaakin sisältöä, vaikka ite viikoittain mietin miksi enää ko julkaisua (diginä) tilaan. Mahtaako @TomTom kaan olla halukas tappelemaan noin vaikutusvaltaisen mediatalon kanssa. Olisihan voinut vaan linkata artikkelin päälähteen Doriasta, kuten sitten teitkin.

Monet mediatalot tarjoavat kuukauden koetilausta eurolla, jonka voi sitten kauden päätyttä lopettaa. Saattaa saada sinä aikana luettavakseen useammankin mielenkiintoisen jutun.
 
Olisin kyllä varovainen, jos jakaisin täällä tuoreeltaan Hesarin artikkeleita. Jarmo Huhtanen on pätevä toimittaja ja HS:sta löytyy kiinnostavaakin sisältöä, vaikka ite viikoittain mietin miksi enää ko julkaisua (diginä) tilaan. Mahtaako @TomTom kaan olla halukas tappelemaan noin vaikutusvaltaisen mediatalon kanssa. Olisihan voinut vaan linkata artikkelin päälähteen Doriasta, kuten sitten teitkin.

Monet mediatalot tarjoavat kuukauden koetilausta eurolla, jonka voi sitten kauden päätyttä lopettaa. Saattaa saada sinä aikana luettavakseen useammankin mielenkiintoisen jutun.
Oikeassa olet, mitäpä tuota jakamaan.
 
Hesarissa tänään 27.9 2020:


Suopassalmi palaa. Suomalaiset osasto Kalevan kaukopartiomiehet katsovat aikaansaamaansa tuhoa venäläistukikohdassa.

Suopassalmi palaa. Suomalaiset osasto Kalevan kaukopartiomiehet katsovat aikaansaamaansa tuhoa venäläistukikohdassa.KUVA: JORI RIIKOSEN KOKOELMA
Mannerheim-ristin ritarin synkkä salaisuus
Pekka Turusen uutuuskirja purkaa kaukopartiomyyttejä ja paljastaa, kuinka sodan jälkeinen Suomi on vaiennut Mannerheim-ristillä palkitun upseerin osallisuudesta julmaan henkirikokseen.
Tilaajille
Jarmo Huhtanen HS
2:00 | Päivitetty 11:57

ELOKUU 1943 oli suomalaisten erikoisjoukkojen historian musta kuukausi.
Tuolloin kaukopartiomiesten joukko otti Uhtualla oikeuden omiin käsiinsä ja pieksi julmasti kuoliaaksi varkaaksi epäilemänsä sotamiehen.

Surmatyössä oli mukana juuri Mannerheim-ristin saanut maineikas sotasankari ja kaukopartioupseeri.

Teko on ollut suuri tabu, eikä siitä löydy tietoja edes laajasta suomalaisesta kaukopartiokirjallisuudesta. Asiasta on vaiettu näihin päiviin saakka.

Tiedot paljastuvat Pekka Turusen uutuuskirjasta Operaatio Kaleva – Päämajan kaukopartioiden suurin isku ja sen taustat (Atena, 2020).
Vääpeli Matti Julkunen vetää miesten letkaa.

Vääpeli Matti Julkunen vetää miesten letkaa.KUVA: MATTI JULKUSEN KOKOELMA
OSASTO KALEVA oli sodan ajan suurin Päämajan kaukopartio-osasto. Siihen koottiin maaliskuun lopussa 1944 peräti 189 kaukopartiomiestä.
Osasto Kaleva oli siis isompi kuin se kuuluisa satamiehinen kaukopartio, joka tuhosi Petrovski Jamin huoltotukikohdan kaksi vuotta aiemmin.

Kalevan miehet hyökkäsivät Vienan Karjalassa sotilaskäytössä olevaan Suopassalmen kylään ja Suopasvaaraan. Tarkoitus oli tuhota myös Jyskyjärven kylä, mutta siitä tavoitteesta jouduttiin luopumaan.

Suomen sodanjohto halusi tuhota kylät, koska sen arvion mukaan niitä käytettiin Kainuun siviilejä tappaneiden neuvostopartisaanien tukialueina. Suopasvaaralla oli lisäksi ilmavalvonta-asema.
7fbfbcc20f8849478b23defc57bf1756.svg

OSASTO KALEVAN vaiheet on kirjattu lyhyesti aikaisemminkin esimerkiksi Lassi Saressalon tunnetussa kaukopartiohistoriikissa Päämajan kaukopartiot jatkosodassa (WSOY, 1987).
Turusen kirja on kuitenkin ensimmäinen perusteellinen tutkimus tästä Suomen armeijan isoimmasta erikoisjoukko-operaatiosta.

Syy operaatio Kalevan vähälle huomiolle saattaa olla se, että eräät siinä mukana olleet ovat pitäneet iskua epäonnistuneena, vaikka Suopassalmella ja Suopasvaaralla saatiinkin aikaan melkoista tuhoa.

Hyökkäyksen hinta myös oli kova: neljä suomalaista kuoli, neljä haavoittui, ja yksi joutui vangiksi.

”Kirjallisuudessa puhutaan aika usein huoltokeskuksen tuhoamisesta, ja siltä se varmaan näytti siellä, mutta ei siinä huoltokeskuksesta ollut kyse, vaan partisaanien tukeutumisedellytyksiä pyrittiin ehkäisemään viholliskyliä ja kenttävartioita tuhoamalla”, kertoo Pekka Turunen.

”Se oli dramaattinen matka.”
Osasto Kalevan kaukopartiomiehet Lauri Niiranen, Vasko Fedotoff, Carl Sarelius, Väinö Korhonen ja Onni Määttänen etenevät metsässä.

Osasto Kalevan kaukopartiomiehet Lauri Niiranen, Vasko Fedotoff, Carl Sarelius, Väinö Korhonen ja Onni Määttänen etenevät metsässä.KUVA: HEIDI RUOTSALAISEN KOKOELMA
TURUNEN arvioi, että operaatio Kaleva epäonnistui sikäli, ettei kaikkia suunniteltuja kohteita saatu tuhottua. Partisaanien tukeutumisedellytykset eivät juuri heikentyneet.
Turunen ihmettelee myös, miksi suomalaiset lähettivät poikkeuksellisen ison tuhoamispartion sodan niin myöhäisessä vaiheessa, jolloin voimavaroja suunniteltiin jo käytettäväksi mahdollisen venäläisten suurhyökkäyksen tiedusteluun.

Voi jopa olla, että Suomen sodanjohto haki Suopassalmelta samanlaista propagandavoittoa kuin Petrovski Jamiin kohdistuneessa iskussa.
Kaukopartiomiehiä naurattaa. Kuvassa Onni Määttänen, Vasko Fedotoff, Väinö Korhonen, Karl-Johan Norrgård, Ilmari Löppönen ja Carl Sarelius.

Kaukopartiomiehiä naurattaa. Kuvassa Onni Määttänen, Vasko Fedotoff, Väinö Korhonen, Karl-Johan Norrgård, Ilmari Löppönen ja Carl Sarelius.KUVA: HEIDI RUOTSALAISEN KOKOELMA
TURUNEN työskentelee tutkijana Maavoimien esikunnassa Mikkelissä. Hän ei salaile arvostavansa kaukopartiomiehiä ja on kirjoittanut heistä kaksi kirjaa aikaisemmin.
Turusen tutkimusotteesta kuitenkin huomaa, ettei hän ole antanut kaukopartiokirjojen normaaliin tyylilajiin kuuluvan ihailun vaikuttaa.

Turunen sanoo, ettei hänellä ollut kirjaa tehdessä mitään tavoitetta lähteä muuttamaan kaukopartioihin liittyvää tarunhohtoisuutta.

”Ei minulla mitään myytinmurtamistavoitetta ole ollut, mutta tutkimustulosten myötä tulee rosoisempi ja monipuolisempi kuva toiminnasta. Se kohdistuu ennen kaikkea kaukopartiopataljoonaan.”

Esimerkiksi operaatio Kalevan suunnittelusta Turunen antaa Päämajan kaukopartiopataljoonalle ”huonohkon arvosanan”:
”Jos näin iso operaatio oli tällä tavoin suunniteltu, niin miten ne pienet operaatiot oli suunniteltu? Minua vähän epäilyttää, että ne ovat voineet olla vielä huonommin suunniteltuja, mutta se on jatkotutkimuksen paikka.”
Osasto Kalevan suomalaiset kaukopartiomiehet paluumatkalla. Ahkiossa kuljetetaan haavoittunutta.

Osasto Kalevan suomalaiset kaukopartiomiehet paluumatkalla. Ahkiossa kuljetetaan haavoittunutta.KUVA: MATTI JULKUSEN KOKOELMA
TURUSEN tutkimuksessa paljastuu osasto Kalevasta muitakin vähemmän mairittelevia piirteitä.
Nelipäiväisen partioretken aikana ilmeni, etteivät kaikki kaukopartiomiehet olleet suinkaan sellaisia huippuyksilöitä kuin myöhempi kaukopartiokirjallisuus yleensä antaa ymmärtää.

Osaston päällikkönä toiminut majuri Into Kuismanen kirjoitti myöhemmin partiokertomuksessaan, että tuhoamispartiossa oli mukana hyvinkin heikkoja hiihtäjiä.

”Vuosina 1943 ja 1944 oli isoissa partioissa aina miehiä, joihin partionjohtaja ei täysin voinut luottaa. Kun ollaan linjojen takana, niin ryhmä on käytännössä niin heikko kuin sen heikoin lenkki”, Turunen tiivistää.

Ihan kunnialla ei selvinnyt osasto Kalevan matkasta sen päällikkökään, sillä Kuismanen ampui vahingossa itseään partiomatkalla pistoolillaan reiteen. Tapaus oli nolo, ja Kuismanen pyrki sitä myöhemmin peittelemään ja vähättelemään.
Uupuneet miehet lepäävät hangessa. Edessä Karl-Johan Norrgård.

Uupuneet miehet lepäävät hangessa. Edessä Karl-Johan Norrgård.KUVA: ERILLINEN PATALJOONA 4:N ARKISTO
OSASTO KALEVAN yksi kuuluisimpia sotilaita oli kahdeksannen joukkueen johtaja ja Mannerheim-ristillä edellisenä vuonna palkittu luutnantti Heikki Nykänen.
Hän kuului niihin osasto Kalevan miehiin, joita erään mukana olleen kaukopartiomiehen sanoin ”jouduttiin odottelemaan useaan otteeseen hiihdon aikana”.

Syynä Nykäsen muita heikompaan kuntoon lienee ollut se, että hän tuli osastoon mukaan lähes suoraan Riihimäen keskusvankilasta.

Operaatio Kalevaa tutkiessaan Turunen törmäsi nimittäin synkkään tapahtumaan, josta Suomessa on vaiettu hämmästyttävän laajasti.

ELOKUUN puolivälissä vuonna 1943 Nykänen toimi 3. divisioonan kaukopartio-osaston päällikkönä. Hänelle oli myönnetty Mannerheim-risti vain kaksi viikkoa aiemmin.
Mannerheim-ristin ritari, luutnantti Heikki Nykänen. Hänellä on rinnassaan nauha, joka kertoo hänen saaneen myös saksalaisen Rautaristin.

Mannerheim-ristin ritari, luutnantti Heikki Nykänen. Hänellä on rinnassaan nauha, joka kertoo hänen saaneen myös saksalaisen Rautaristin.KUVA: SA-KUVAT
Kaukopartio-osaston muonavarastossa oli sattunut kesällä varkauksia. Epäilyt kohdistuivat muonavaraston hoitajaan, sotamies Pentti Peltolaan, joka kielsi syytökset.
Nykäsen suostumuksella noin 35 kaukopartio-osaston miestä vei Peltolan yöllä metsään ajatuksenaan, että hänestä pieksetään tunnustus ulos.

Joukko miehiä hakkasi Peltolaa vöillään kuuteen otteeseen noin kaksi minuuttia kerrallaan, kunnes Peltola myönsi ottaneensa tarvikkeita.

Peltola ei kuitenkaan halunnut seuraavana päivänä enää paljastaa rikoskumppaniaan, joten hänet vietiin uudelleen yölliseen metsään.

Siellä häntä piestiin pääasiassa sormenvahvuisilla 1–1,5 metrin pituisilla kuusenvitsoilla. Lyöntien välissä Nykänen yritti saada hänet tunnustamaan.

Hakkaaminen loppui vasta, kun pahoinvoiva Peltola ei enää kyennyt vastaamaan kysymyksiin, hänen katseensa lasittui ja hän muuttui elottomaksi. Peltola vietiin hoitoon, jossa sairaanhoitaja totesi hänet kuolleeksi.

On mahdollista, että molemmilla kerroilla Peltolaa lyötiin yli sata kertaa.

KENTTÄOIKEUS tuomitsi tammikuussa 1944 Nykäsen ja kymmenen muuta pääosin Nykäsen kaukopartio-osastoon kuuluvaa miestä eri pituisiin lyhyehköihin vankeusrangaistuksiin.
Nykästä lukuun ottamatta muiden tuomioita lykättiin sotilaallisista syistä. Heidät armahdettiin myöhemmin, kun vankilat olivat sodan jälkeen täpötäynnä.

Nykänen itse sai yhden vuoden ja kolmen ja puolen kuukauden vankeusrangaistuksen. Hän istui siitä vuoden 1944 helmi–maaliskuun vaihteessa vain 38 päivää, minkä jälkeen hänen armahdettiin. Sen jälkeen Nykänen sai siirron Päämajan kaukopartiopataljoonaan.

Nykäsen ja hänen miestensä eli ”Uhtuan sissien” surmatyöstä ei sodan jälkeen puhuttu, muttei se täysin unohtunutkaan.

”Eräs ilmeisesti 3. divisioonassa palvellut veteraani kuvaili Nykästä myöhemmin kiihdyksissään murhaajaksi”, kirjoittaa Turunen.

HEIKKI NYKÄNEN kuoli vuonna 2011. Hän oli sodan jälkeen kunnioitettu veteraani, joka kävi muun muassa presidentti Martti Ahtisaarenkutsumana Linnan juhlissa.
Miksi Nykäsen toiminnasta on vaiettu kaikki nämä vuosikymmenet?
”Tässä on kaksi vaihtoehtoa”, Turunen arvelee.
”Sotatietokirjoja tehdään aika kevyelläkin kädellä. Toinen vaihtoehto voi olla, että se johtuu häveliäisyydestä, ettei ole haluttu tehdä siitä julkista.”
Osasto etenee Nuokkijärven jäällä.

Osasto etenee Nuokkijärven jäällä.KUVA: ALLAN WESTERIN KOKOELMA
 
Toimittaja Huhtanen ei oikein selvärajaisesti käsittele mikä on ERP4 asiaa ja mikä 3D asiaa. Kirjaa lukemattomana oletan, että kirjailija kyllä tietää asiansa. Varastomiehen surma tapahtui 3D:ssä 3D miesten toimesta. Myös vähän hähmäistä mikä on kaukopartiomies; onko se ERP4 partiomies vai kuka tahansa joka on käynyt X km partiossa vihollisen alueella. 189 kaukopartiomiehen isku my ass, tottakai tuon kokoisessa joukossa on normi rintamajoukoista kerättyjä ukkoja joilla ei ole ERP4 jantterien hiihtotaustaa.
 
Hesarissa tänään 27.9 2020:


Suopassalmi palaa. Suomalaiset osasto Kalevan kaukopartiomiehet katsovat aikaansaamaansa tuhoa venäläistukikohdassa.

Suopassalmi palaa. Suomalaiset osasto Kalevan kaukopartiomiehet katsovat aikaansaamaansa tuhoa venäläistukikohdassa.KUVA: JORI RIIKOSEN KOKOELMA
Mannerheim-ristin ritarin synkkä salaisuus
Pekka Turusen uutuuskirja purkaa kaukopartiomyyttejä ja paljastaa, kuinka sodan jälkeinen Suomi on vaiennut Mannerheim-ristillä palkitun upseerin osallisuudesta julmaan henkirikokseen.
Tilaajille
Jarmo Huhtanen HS
2:00 | Päivitetty 11:57

ELOKUU 1943 oli suomalaisten erikoisjoukkojen historian musta kuukausi.
Tuolloin kaukopartiomiesten joukko otti Uhtualla oikeuden omiin käsiinsä ja pieksi julmasti kuoliaaksi varkaaksi epäilemänsä sotamiehen.

Surmatyössä oli mukana juuri Mannerheim-ristin saanut maineikas sotasankari ja kaukopartioupseeri.

Teko on ollut suuri tabu, eikä siitä löydy tietoja edes laajasta suomalaisesta kaukopartiokirjallisuudesta. Asiasta on vaiettu näihin päiviin saakka.

Tiedot paljastuvat Pekka Turusen uutuuskirjasta Operaatio Kaleva – Päämajan kaukopartioiden suurin isku ja sen taustat (Atena, 2020).
Vääpeli Matti Julkunen vetää miesten letkaa.

Vääpeli Matti Julkunen vetää miesten letkaa.KUVA: MATTI JULKUSEN KOKOELMA
OSASTO KALEVA oli sodan ajan suurin Päämajan kaukopartio-osasto. Siihen koottiin maaliskuun lopussa 1944 peräti 189 kaukopartiomiestä.
Osasto Kaleva oli siis isompi kuin se kuuluisa satamiehinen kaukopartio, joka tuhosi Petrovski Jamin huoltotukikohdan kaksi vuotta aiemmin.

Kalevan miehet hyökkäsivät Vienan Karjalassa sotilaskäytössä olevaan Suopassalmen kylään ja Suopasvaaraan. Tarkoitus oli tuhota myös Jyskyjärven kylä, mutta siitä tavoitteesta jouduttiin luopumaan.

Suomen sodanjohto halusi tuhota kylät, koska sen arvion mukaan niitä käytettiin Kainuun siviilejä tappaneiden neuvostopartisaanien tukialueina. Suopasvaaralla oli lisäksi ilmavalvonta-asema.
7fbfbcc20f8849478b23defc57bf1756.svg

OSASTO KALEVAN vaiheet on kirjattu lyhyesti aikaisemminkin esimerkiksi Lassi Saressalon tunnetussa kaukopartiohistoriikissa Päämajan kaukopartiot jatkosodassa (WSOY, 1987).
Turusen kirja on kuitenkin ensimmäinen perusteellinen tutkimus tästä Suomen armeijan isoimmasta erikoisjoukko-operaatiosta.

Syy operaatio Kalevan vähälle huomiolle saattaa olla se, että eräät siinä mukana olleet ovat pitäneet iskua epäonnistuneena, vaikka Suopassalmella ja Suopasvaaralla saatiinkin aikaan melkoista tuhoa.

Hyökkäyksen hinta myös oli kova: neljä suomalaista kuoli, neljä haavoittui, ja yksi joutui vangiksi.

”Kirjallisuudessa puhutaan aika usein huoltokeskuksen tuhoamisesta, ja siltä se varmaan näytti siellä, mutta ei siinä huoltokeskuksesta ollut kyse, vaan partisaanien tukeutumisedellytyksiä pyrittiin ehkäisemään viholliskyliä ja kenttävartioita tuhoamalla”, kertoo Pekka Turunen.

”Se oli dramaattinen matka.”
Osasto Kalevan kaukopartiomiehet Lauri Niiranen, Vasko Fedotoff, Carl Sarelius, Väinö Korhonen ja Onni Määttänen etenevät metsässä.

Osasto Kalevan kaukopartiomiehet Lauri Niiranen, Vasko Fedotoff, Carl Sarelius, Väinö Korhonen ja Onni Määttänen etenevät metsässä.KUVA: HEIDI RUOTSALAISEN KOKOELMA
TURUNEN arvioi, että operaatio Kaleva epäonnistui sikäli, ettei kaikkia suunniteltuja kohteita saatu tuhottua. Partisaanien tukeutumisedellytykset eivät juuri heikentyneet.
Turunen ihmettelee myös, miksi suomalaiset lähettivät poikkeuksellisen ison tuhoamispartion sodan niin myöhäisessä vaiheessa, jolloin voimavaroja suunniteltiin jo käytettäväksi mahdollisen venäläisten suurhyökkäyksen tiedusteluun.

Voi jopa olla, että Suomen sodanjohto haki Suopassalmelta samanlaista propagandavoittoa kuin Petrovski Jamiin kohdistuneessa iskussa.
Kaukopartiomiehiä naurattaa. Kuvassa Onni Määttänen, Vasko Fedotoff, Väinö Korhonen, Karl-Johan Norrgård, Ilmari Löppönen ja Carl Sarelius.

Kaukopartiomiehiä naurattaa. Kuvassa Onni Määttänen, Vasko Fedotoff, Väinö Korhonen, Karl-Johan Norrgård, Ilmari Löppönen ja Carl Sarelius.KUVA: HEIDI RUOTSALAISEN KOKOELMA
TURUNEN työskentelee tutkijana Maavoimien esikunnassa Mikkelissä. Hän ei salaile arvostavansa kaukopartiomiehiä ja on kirjoittanut heistä kaksi kirjaa aikaisemmin.
Turusen tutkimusotteesta kuitenkin huomaa, ettei hän ole antanut kaukopartiokirjojen normaaliin tyylilajiin kuuluvan ihailun vaikuttaa.

Turunen sanoo, ettei hänellä ollut kirjaa tehdessä mitään tavoitetta lähteä muuttamaan kaukopartioihin liittyvää tarunhohtoisuutta.

”Ei minulla mitään myytinmurtamistavoitetta ole ollut, mutta tutkimustulosten myötä tulee rosoisempi ja monipuolisempi kuva toiminnasta. Se kohdistuu ennen kaikkea kaukopartiopataljoonaan.”

Esimerkiksi operaatio Kalevan suunnittelusta Turunen antaa Päämajan kaukopartiopataljoonalle ”huonohkon arvosanan”:
”Jos näin iso operaatio oli tällä tavoin suunniteltu, niin miten ne pienet operaatiot oli suunniteltu? Minua vähän epäilyttää, että ne ovat voineet olla vielä huonommin suunniteltuja, mutta se on jatkotutkimuksen paikka.”
Osasto Kalevan suomalaiset kaukopartiomiehet paluumatkalla. Ahkiossa kuljetetaan haavoittunutta.

Osasto Kalevan suomalaiset kaukopartiomiehet paluumatkalla. Ahkiossa kuljetetaan haavoittunutta.KUVA: MATTI JULKUSEN KOKOELMA
TURUSEN tutkimuksessa paljastuu osasto Kalevasta muitakin vähemmän mairittelevia piirteitä.
Nelipäiväisen partioretken aikana ilmeni, etteivät kaikki kaukopartiomiehet olleet suinkaan sellaisia huippuyksilöitä kuin myöhempi kaukopartiokirjallisuus yleensä antaa ymmärtää.

Osaston päällikkönä toiminut majuri Into Kuismanen kirjoitti myöhemmin partiokertomuksessaan, että tuhoamispartiossa oli mukana hyvinkin heikkoja hiihtäjiä.

”Vuosina 1943 ja 1944 oli isoissa partioissa aina miehiä, joihin partionjohtaja ei täysin voinut luottaa. Kun ollaan linjojen takana, niin ryhmä on käytännössä niin heikko kuin sen heikoin lenkki”, Turunen tiivistää.

Ihan kunnialla ei selvinnyt osasto Kalevan matkasta sen päällikkökään, sillä Kuismanen ampui vahingossa itseään partiomatkalla pistoolillaan reiteen. Tapaus oli nolo, ja Kuismanen pyrki sitä myöhemmin peittelemään ja vähättelemään.
Uupuneet miehet lepäävät hangessa. Edessä Karl-Johan Norrgård.

Uupuneet miehet lepäävät hangessa. Edessä Karl-Johan Norrgård.KUVA: ERILLINEN PATALJOONA 4:N ARKISTO
OSASTO KALEVAN yksi kuuluisimpia sotilaita oli kahdeksannen joukkueen johtaja ja Mannerheim-ristillä edellisenä vuonna palkittu luutnantti Heikki Nykänen.
Hän kuului niihin osasto Kalevan miehiin, joita erään mukana olleen kaukopartiomiehen sanoin ”jouduttiin odottelemaan useaan otteeseen hiihdon aikana”.

Syynä Nykäsen muita heikompaan kuntoon lienee ollut se, että hän tuli osastoon mukaan lähes suoraan Riihimäen keskusvankilasta.

Operaatio Kalevaa tutkiessaan Turunen törmäsi nimittäin synkkään tapahtumaan, josta Suomessa on vaiettu hämmästyttävän laajasti.

ELOKUUN puolivälissä vuonna 1943 Nykänen toimi 3. divisioonan kaukopartio-osaston päällikkönä. Hänelle oli myönnetty Mannerheim-risti vain kaksi viikkoa aiemmin.
Mannerheim-ristin ritari, luutnantti Heikki Nykänen. Hänellä on rinnassaan nauha, joka kertoo hänen saaneen myös saksalaisen Rautaristin.

Mannerheim-ristin ritari, luutnantti Heikki Nykänen. Hänellä on rinnassaan nauha, joka kertoo hänen saaneen myös saksalaisen Rautaristin.KUVA: SA-KUVAT
Kaukopartio-osaston muonavarastossa oli sattunut kesällä varkauksia. Epäilyt kohdistuivat muonavaraston hoitajaan, sotamies Pentti Peltolaan, joka kielsi syytökset.
Nykäsen suostumuksella noin 35 kaukopartio-osaston miestä vei Peltolan yöllä metsään ajatuksenaan, että hänestä pieksetään tunnustus ulos.

Joukko miehiä hakkasi Peltolaa vöillään kuuteen otteeseen noin kaksi minuuttia kerrallaan, kunnes Peltola myönsi ottaneensa tarvikkeita.

Peltola ei kuitenkaan halunnut seuraavana päivänä enää paljastaa rikoskumppaniaan, joten hänet vietiin uudelleen yölliseen metsään.

Siellä häntä piestiin pääasiassa sormenvahvuisilla 1–1,5 metrin pituisilla kuusenvitsoilla. Lyöntien välissä Nykänen yritti saada hänet tunnustamaan.

Hakkaaminen loppui vasta, kun pahoinvoiva Peltola ei enää kyennyt vastaamaan kysymyksiin, hänen katseensa lasittui ja hän muuttui elottomaksi. Peltola vietiin hoitoon, jossa sairaanhoitaja totesi hänet kuolleeksi.

On mahdollista, että molemmilla kerroilla Peltolaa lyötiin yli sata kertaa.

KENTTÄOIKEUS tuomitsi tammikuussa 1944 Nykäsen ja kymmenen muuta pääosin Nykäsen kaukopartio-osastoon kuuluvaa miestä eri pituisiin lyhyehköihin vankeusrangaistuksiin.
Nykästä lukuun ottamatta muiden tuomioita lykättiin sotilaallisista syistä. Heidät armahdettiin myöhemmin, kun vankilat olivat sodan jälkeen täpötäynnä.

Nykänen itse sai yhden vuoden ja kolmen ja puolen kuukauden vankeusrangaistuksen. Hän istui siitä vuoden 1944 helmi–maaliskuun vaihteessa vain 38 päivää, minkä jälkeen hänen armahdettiin. Sen jälkeen Nykänen sai siirron Päämajan kaukopartiopataljoonaan.

Nykäsen ja hänen miestensä eli ”Uhtuan sissien” surmatyöstä ei sodan jälkeen puhuttu, muttei se täysin unohtunutkaan.

”Eräs ilmeisesti 3. divisioonassa palvellut veteraani kuvaili Nykästä myöhemmin kiihdyksissään murhaajaksi”, kirjoittaa Turunen.

HEIKKI NYKÄNEN kuoli vuonna 2011. Hän oli sodan jälkeen kunnioitettu veteraani, joka kävi muun muassa presidentti Martti Ahtisaarenkutsumana Linnan juhlissa.
Miksi Nykäsen toiminnasta on vaiettu kaikki nämä vuosikymmenet?
”Tässä on kaksi vaihtoehtoa”, Turunen arvelee.
”Sotatietokirjoja tehdään aika kevyelläkin kädellä. Toinen vaihtoehto voi olla, että se johtuu häveliäisyydestä, ettei ole haluttu tehdä siitä julkista.”
Osasto etenee Nuokkijärven jäällä.

Osasto etenee Nuokkijärven jäällä.KUVA: ALLAN WESTERIN KOKOELMA

Poikkesin tänään työkeikalla Lappeenrannassa ja eksyin Suomalaiseen Kirjakauppaan. Tämä kirja lähti matkaan. Aloittelen tänä iltana lueskelemaan.
 
Mannerheim-ristin ritarin synkkä salaisuus

Vastenmielinen teko, jonka poisselittäminen lienee vaikeaa. Pitkä jatkosota oli omiaan tuomaan mukaan näitä sivujuonteita. Liekö sitten varastomiehen synti ollut varastaminen vai olisiko mukana ollut jotain paljon henkilökohtaisempaakin.....sellaisestakin ovat tuon divisioonan veteraanit kertoneet.

Saksalaisten sivutaistelijoina mahdollisuus saada alkoholia, herskaa ja pervitiinia oli suuri. Ja kyllähän tällaisessa casessa tulee mieleen, että kännissä ja aineissa tämä on tehty.
 
Mannerheim-ristin ritarin synkkä salaisuus

Vastenmielinen teko, jonka poisselittäminen lienee vaikeaa. Pitkä jatkosota oli omiaan tuomaan mukaan näitä sivujuonteita. Liekö sitten varastomiehen synti ollut varastaminen vai olisiko mukana ollut jotain paljon henkilökohtaisempaakin.....sellaisestakin ovat tuon divisioonan veteraanit kertoneet.

Saksalaisten sivutaistelijoina mahdollisuus saada alkoholia, herskaa ja pervitiinia oli suuri. Ja kyllähän tällaisessa casessa tulee mieleen, että kännissä ja aineissa tämä on tehty.

Epäilen lisäksi, että pienempiä rikkeitä on varmasti katsottu roimasti läpi sormien - ihan syystäkin...

Kannattaa vilkaista vaikkapa ko. HS:n jutun kommenttipalstaa. Vastineeksi paljon puhutuille veteraanien haukkujille (jotka toki pitääkin tuomita) on meillä valtava kaarti valkopesijöitä jotka ymmärtävät kyllä mitä tahansa...
 
Mannerheim-ristin ritarin synkkä salaisuus

Vastenmielinen teko, jonka poisselittäminen lienee vaikeaa. Pitkä jatkosota oli omiaan tuomaan mukaan näitä sivujuonteita. Liekö sitten varastomiehen synti ollut varastaminen vai olisiko mukana ollut jotain paljon henkilökohtaisempaakin.....sellaisestakin ovat tuon divisioonan veteraanit kertoneet.

Saksalaisten sivutaistelijoina mahdollisuus saada alkoholia, herskaa ja pervitiinia oli suuri. Ja kyllähän tällaisessa casessa tulee mieleen, että kännissä ja aineissa tämä on tehty.

Mitenkään puolustelematta tekoa.

Voisiko pontimena korpilaille olla tiiviissä eliittiyksikössä tapahtunut omaan pesään kuseminen, joka oli porukan ja etenkin sen johtajan mielestä jotain niin käsittämätöntä, että oikeus otettiin omiin käsiin? Kokiko Nykänen kenties johtajana tulleensa loukatuksi tai petetyksi? Olisiko uunituoreelta Mannerheim-ristin ritarilta mennyt maine, jos olisi edennyt virallisia kanavia pitkin sen sijaan, että selvittää asian omassa yksikössään isännän otteella, "perhepiirissä"?

Tulee mieleen tämä tapaus. Nyt en muista oliko tämä todellinen tapaus, mutta pojat eivät malttaneet sotapoliiseja odotella, vaan tekivät omia kännissä tappaneen henkilön alustavan kuulustelun ihan omin voimin. Ja tämä "kenttäoikeus" vihan ja halveksunnan voimalla, ei väkijuomien.

 
Viimeksi muokattu:
Back
Top