Keinosen osasto Pinna

[Vonka]

Mitä mieltä olette noin yleensä, kesän ja syksyn 41 tappiota aiheutti selvästi se että puolustusvoimat ei osannut hyökätä ? Meinaan että mitään suurimuotoisia hyökkäysoperaatioita ei oltu koettu. Joulukuun 39 "hölmön tölväys" taisi olla ainoa olemassa oleva poikkeus säännössä.

Nyt pitäisi olla parempia asiantuntijoita (en nimittäin tiedä). Taitoa varmasti oli tullut yksittäisten miesten, ryhmän, joukkueen, komppanian ja myös pataljoonan tasolla talvisodassa, joka oli etenkin Karjalankannaksella jatkuvien vastahyökkäuysten aikaa. Sotahan kyllä opettaa sotatyöhön nopeasti. Sen sijaan kokonaisten divisioonien ja armeijakuntien hyökkäykset ovat olleet uutta.

Hölmöntölmäyksestä kyllä opittiinkin. Aikamääreet. Nehän siinä kusivat, kun olivat rauhan ajan harjoituksista.

Tähän muuten veteraanit kiinnittivät voimissaan ollessaan ihan viime vuosikymmeninä huomiota. Olivat sitä mieltä, että rauhan aikana unohtuu se, että pitää valmistautua huolella lyöntiin, että tavoitteet saadaan toisiaan tukien eikä joku pala ole vielä kalsareita pukemassa tai marssilla.

 

[Vonka]

Kun tässä nyt on juteltu siitä, että Erkki Raappanan 14.D:n pari majuria oli vähän reippaita, pitää kyllä myös heti sanoa, että Raappana nimenomaan oli sellainen, joka ei olisi tapattanut viimeiseen mieheen. Hänen johdossaan menestys oli varmaa.

Siksi hänet valittiin Ilomantsiin.

Kun Raappana toi RvPr:n Ilomantsiin, hän antoi tykistönsä ryhmittyä samaan aikaan, kun hänen prikaatin erillinen jääkäripataljoona tappeli rajusti 27.7-29.7 Ilajanjärven-Luovejärven kannaksella pitääkseen venäläisrykmentin idässä. Jos se olisi päässyt läpi, ryssä olisi ollut Raappanaa vastassa Kallioniemen lossilla. Silti vain HRR:n tappelu Hattuvaarassa Ilajanjärven pohjoispäässä yleensä muistetaan. Siellä hyökkäsi toinen venäläisrykmentti.

Mutta Raappana valmisteli hyökkäystään ja päätti lyödä vihollisen. Kun JP6:n yksi komppania työnnettiin pois Utriosta purolinjalle ja sitten otti yhden HRR:n eskadroonan kanssa vastahyökkäyksellä vaaran takaisin, vain pataljoonan oma korohoro antoi tukea.

Nyt tietysti mietimme, että miksi tykistö ei tukenut? Miehet ruohonjuuritasolla puhuvat joskus tuollaista, mutta se kokonaisuus on muuta.

Raappana ei halunnut paljastaa tykistöryhmitystään ennen hyökkäystään. 30.7.1944 alkoivat putket soida kuumina ja Osasto Raappanan muita osia hyökkäsi aattopäivinä tapelleen kuutosen asemien läpi ja kun ne paukuttivat menemään korpeen, kuutonen lähti hyökkäämään muutaman kilometrin etelämmäs Piilovaaraan ja rokki alkoi soida oikein kunnolla.

Kahdelle divisioonalle annettiin vielä läksiäisiksi kunnolla selkään.

 

[EK]

Mitä mieltä olette noin yleensä, kesän ja syksyn 41 tappiota aiheutti selvästi se että puolustusvoimat ei osannut hyökätä ? Meinaan että mitään suurimuotoisia hyökkäysoperaatioita ei oltu koettu. Joulukuun 39 "hölmön tölväys" taisi olla ainoa olemassa oleva poikkeus säännössä.

Selvästi?

Hyökkääminen noin yleisesti ottaen vaatii enemmän uhreja kuin puolustaminen. Vuoden 1941 tappioita selittää ennen kaikkea se, että oli päätettä hyökätä ja pitkälle, eikä sitä vaan voi tehdä ilman uhreja. Oliko ratkaisu sitten oikea vai ei, on eri keskustelu, molempia kantoja voi perustella ihan uskottavasti.

Viime sotien historiasta löytyy sekä niitä taitavampia hyökkäysoperaatioita, joissa saavutettiin voittoja siedettävin tappioin että niitä "tapattamisia", joissa hyökkättiin pystyssä aukean yli valmisteluja asemia päin ilman tulivalmistelua. Kuitenkaan mielestäni vuoden 1941 tappioita eivät selitä yksittäiset typeryydet/epäonnistumiset vaan paremminkin juuri tuo offensiivin kuluttavuus. Se muuten tuli myös Päämajalle yllätyksenä, eli tappioita pidettiin odotettua suurempina.

Ja mitä sitten talvisotaan tulee, niin mikä on suurimuotoinen hyökkäys? Riittääkö prikaati (esim. Suomussalmi), divisioona (esim. Kuhmo) tai armeijakunta (Laatokan Karjala)?

 

[EK]

Nyt pitäisi olla parempia asiantuntijoita (en nimittäin tiedä). Taitoa varmasti oli tullut yksittäisten miesten, ryhmän, joukkueen, komppanian ja myös pataljoonan tasolla talvisodassa, joka oli etenkin Karjalankannaksella jatkuvien vastahyökkäuysten aikaa. Sotahan kyllä opettaa sotatyöhön nopeasti. Sen sijaan kokonaisten divisioonien ja armeijakuntien hyökkäykset ovat olleet uutta.

Hölmöntölmäyksestä kyllä opittiinkin. Aikamääreet. Nehän siinä kusivat, kun olivat rauhan ajan harjoituksista.

Tähän muuten veteraanit kiinnittivät voimissaan ollessaan ihan viime vuosikymmeninä huomiota. Olivat sitä mieltä, että rauhan aikana unohtuu se, että pitää valmistautua huolella lyöntiin, että tavoitteet saadaan toisiaan tukien eikä joku pala ole vielä kalsareita pukemassa tai marssilla.

Ukki taisteli Rukajärven suunnalla ja isoeno Uhtualla ja molemmat kertoivat, että 1941 upseerit laskivat marssivauhdin alkuvaiheessa liian suureksi, eli siis suunnitelmat "kusivat" aina. Selittivät tätä (en tiedä onko totta) talvisodan kokemuksilla, eli talvisodassa liikkuminen olisi ollut nopeampaa. Voi ollakin. Selittäviä tekijöitä esim. talvisodassa valikoitu miesaines/jatkosotaan haalittiin kaikki (esim. ukki raakattiin alipainoisena ennen talvisotaa, mutta jo sodan aikana kelpasi varusmieheksi), lämpötilaerot eli pikku pakkasessa jaksaa pitempään (tätä tarjosivat minulle) sekä tietysti sukset vs. jalkamarssi.

 

[tulikomento]

Kun tässä nyt on juteltu siitä, että Erkki Raappanan 14.D:n pari majuria oli vähän reippaita, pitää kyllä myös heti sanoa, että Raappana nimenomaan oli sellainen, joka ei olisi tapattanut viimeiseen mieheen. Hänen johdossaan menestys oli varmaa.

Siksi hänet valittiin Ilomantsiin.

Kun Raappana toi RvPr:n Ilomantsiin, hän antoi tykistönsä ryhmittyä samaan aikaan, kun hänen prikaatin erillinen jääkäripataljoona tappeli rajusti 27.7-29.7 Ilajanjärven-Luovejärven kannaksella pitääkseen venäläisrykmentin idässä. Jos se olisi päässyt läpi, ryssä olisi ollut Raappanaa vastassa Kallioniemen lossilla. Silti vain HRR:n tappelu Hattuvaarassa Ilajanjärven pohjoispäässä yleensä muistetaan. Siellä hyökkäsi toinen venäläisrykmentti.

Mutta Raappana valmisteli hyökkäystään ja päätti lyödä vihollisen. Kun JP6:n yksi komppania työnnettiin pois Utriosta purolinjalle ja sitten otti yhden HRR:n eskadroonan kanssa vastahyökkäyksellä vaaran takaisin, vain pataljoonan oma korohoro antoi tukea.

Nyt tietysti mietimme, että miksi tykistö ei tukenut? Miehet ruohonjuuritasolla puhuvat joskus tuollaista, mutta se kokonaisuus on muuta.

Raappana ei halunnut paljastaa tykistöryhmitystään ennen hyökkäystään. 30.7.1944 alkoivat putket soida kuumina ja Osasto Raappanan muita osia hyökkäsi aattopäivinä tapelleen kuutosen asemien läpi ja kun ne paukuttivat menemään korpeen, kuutonen lähti hyökkäämään muutaman kilometrin etelämmäs Piilovaaraan ja rokki alkoi soida oikein kunnolla.

Kahdelle divisioonalle annettiin vielä läksiäisiksi kunnolla selkään.

Raappanasta kiertää omiensa piirissä juttua. Ilomantsissa oli kuulemma liittänyt osapuilleen jokaisen yksikön mukaan jonkun vanhan rajamiehen Joensuun rajavartioston ajoilta (nykyinen P-KR), joka tunsi maaston kuin omat taskunsa. Helpotti kaksinkertaisen saarrostuksen muodostamista.

 

[EK]

Olihan täällä Keinosesta enemmänkin juttua, esim.
TÄÄLLÄ
(Linkkaan oman kirjoitukseni ketjusta "Komentajia, joita voisi nostaa esiin tutkimuksessa")

 

[Rajajääkäri]

Ei tarvitse karata mutta miehistön turha tapattaminen on yhtä paha rikos ellei pahempi.

 

[fulcrum]

Tsirkka-Kemijoen suunnalla on "Laiston suo", joka on saanut lempinimensä kapteeni Laiston mukaan.

Tämä on irvokkain kaikista tietämistäni johtamisnäytöksistä.

Laisto ei välittänyt Leppälaxin käskystä odottaa tykistökeskitystä, vaan määräsi komppaniansa hyökkäykseen suolle. Laiston komppania oli jo sodan alussa kärsinyt huomattavia tappioita. komppaniaan tulleet täydennysmiehet olivat nuoria, juuri varusmieskoulutuksen suorittaneita. Laisto jäi itse taakse suon reunaan seuraamaan "tilanteen kehittymistä". Taistelun kuluessa avoimelta suolta joitakin vielä elossa olevia miehiä perääntyi suojaan. Laisto uhkasi ampua perääntyvät sotilaansa. Aliupseerit menivät väliin ja estivät teloituksen ja joutuivat sen vuoksi Laiston kanssa käsirysyyn.

65 kaatunutta ja 54 haavoittunutta.

Loput n. 30 miestä istuivat kaatuneitten vieressä hiljaisina surren ”rippikoulukavereittensa” kaatumista. Kaikki sopivat suon laidassa makaavan yhden kelopuun rungolle. Eloonjääneistä otettiin valokuva tämän kelopuun luona. Valitettavasti tämä kuva ja monet muut kuvat tuhoutuivat Ossi Laineen sedän Viljo Laineen kodin tulipalossa v. 1980. JR 10:n sotapäiväkirjoissa Laiston menettely on pimitetty.

Taistelun jälkeen miehet pitivät varmana, että Laiston asiaa tullaan puimaan sotaoikeudessa. Toisin kävi. Eino Laisto palkittiin samana päivänä 7.8.1941 kunniamerkillä (VR4 ylip. 116/41).

Laiston hyökkäyksessä tosin ehkä viholliselle pitää antaa vähän ansiota. Hyvissä asemissa ollut kurinalainen porukka odotti että suomalaiset ovat ihan lähellä ennen kuin avasivat tulen (tästä syystä tappioita selitettiinkin "väijytyksenä"). Ilmeisesti eivät ampuneet hyökkäystä edeltävää 'tiedustelupartiota' ollenkaan.

 

[baikal]

Raappanasta kiertää omiensa piirissä juttua. Ilomantsissa oli kuulemma liittänyt osapuilleen jokaisen yksikön mukaan jonkun vanhan rajamiehen Joensuun rajavartioston ajoilta (nykyinen P-KR), joka tunsi maaston kuin omat taskunsa. Helpotti kaksinkertaisen saarrostuksen muodostamista.

Pitää paikkansa. Ja esikuntiin oli sijoitettu vähintään yksi rajamies nimenomaan siksi, että he tunsivat maaston, olosuhteet, purojen ja jokien ylityspaikat, karttaan merkitsemättömät kohteet ja osasivat ynnätä kauanko ottaa aikaa mikäkin liike. Se käsittääkseni toimi todella hyvin. Jokaiseen liikkuvaan komppaniaan tietääkseni saatiin aina väh. yksi alueen tunteva rajamies ja käytettiin myös alueen reserviläisiä.

Näissä jutuissa Raappana oli hyvä.

Hirviprikaatissa tätä osattiin hyödyntää sen viimeisiin vuosiin asti harjoituksissa.

 

[Vonka]

Laiston hyökkäyksessä tosin ehkä viholliselle pitää antaa vähän ansiota. Hyvissä asemissa ollut kurinalainen porukka odotti että suomalaiset ovat ihan lähellä ennen kuin avasivat tulen (tästä syystä tappioita selitettiinkin "väijytyksenä"). Ilmeisesti eivät ampuneet hyökkäystä edeltävää 'tiedustelupartiota' ollenkaan.

Viholliselle voi antaa ansiota, mutta vihollisasemat tunnettiin, joten tuo JR10:n selitys väijytyksestä ei sopinut aikalaisten kertomukseen suolta. Vain Majewskin hyväksymään taistelukertomukseen ne sopivat. Kaikki selitykset tulevat JR10:n päällystöltä. On syytetty tulenjohtajia ja on syytetty väijytystä.

Ainoa tarvittava tiedustelu, joka piti suorittaa, oli se, oliko vihollinen jo poistunut. Asemat tunnettiin, koska vihollinen oli yritetty häätää jo edellisenä päivänä suosaarekkeesta. 6.8.1941 tapeltiin samassa paikassa, jolloin yritettiin ilman tykistön valmistelua, mutta siinä ei onnistuttu. Valtaus siirtyi seuraavaksi aamuksi eli 7.8.

Valtaus annettiin Leppälaxin johtamalle pataljoonalle (III/JR 31) ja sille alistettiin, 2./JR 10 eli Laiston komppania.

Leppälaxin käsky: hyökkäystä ei saa aloittaa ennen tykistön suorittamaa valmistelua ja vasta sen jälkeen jalkaväki etenee kohteeseen Ennen hyökkäystä tiedustellaan, ovatko vihollisen joukot ehtineet perääntyä kohteesta.

III/JR 31:n soytapäiväkirja vahvistaa Laiston lähettäneen komppaniansa etenemään kohti miehitettyjä vihollisasemia ”ilman pataljoonan komentaja majuri Frans Leppälaxin lupaa”. Enemmänkin. Sotapäiväkirjassa mainitaan, että ”(Laiston) Kompp. oli lähtenyt etenemään odottamatta partion paluuta ja saamatta patl. kom:n lupaa…”

Tästä voisi päätellä, että JR31 on suorittamassa tiedustelua, kun Laisto haluaa kunnian suorittaa suosaarekkeen puhdistamisen ja päänsilitystä säästäessään tuhansia kranaatteja.

Raappanalle asia esiteltiin väijytyksenä eikä Leppälax pettänyt Tähtistä tai Majewskia. Jos hän sanoi jotain Tähtiselle (JR10:n komentaja), tämä tuskin Majewskille mainitsi mitään. Tähtinen oli aina ns. kaukana. Laistolle siinä ristiä haettiin ja saikin, mutta niin sai aika moni nuori poikakin ristin.

Laisto siirrettiin myöhemmin Majewskin määräyksestä pois Rukajärven rintamalta. Syyksi mainittiin virallisesti: ”…epäasiallinen, raaka ja sopimaton alaisten kohtelu…”.Suon tapahtumista oli jo aikaa. Oli tapahtunut henkilökohtainen riitaantuminen Majewskin kanssa ryyppyillan jälkeen ja kas, yhtäkkiä sankarista tuli raakalainen. Eli Majewski tiesi jotain.

(muokattu lyöntivirheitä muutamia, jotta jutusta saa selvän)

 

[Vonka]

Nyt olemme Keinosesta todella kaukana., mutta laitan tämän harvinaisen kuvan kuitenkin vielä tähän yhteyteen. Onpahan sitten netissä.

Vasemmalla on Raevaara (3.K), keskellä Majewski ja oikealla on Laisto (2.K). Valitettavasti aika ja kuvan ottaja ovat minulle tuntemattomia. Lähde on Kansa taisteli -lehti.

Kuvasta puuttuu luutnantti Timo "Jukka" Puustinen, joka oli kyvykäs upseeri ja sotilas enkä Raevaarasta ole kuullut moitteita.

 

[Vonka]

Majewskin ensimmäisen komppanian päällikkö Puustinen oli kovan luokan ammattilainen.

Joukkueenjohtaja ja komppanianvarapäällikkö SKoulK 1939–40, Niinisalo. Jatkosota: komppanianpäällikkö JR 10 1941–42 ja pataljoonankomentaja 1942–44, Rukajärvi, Osasto Majewskin partioretki Muurmannin radalle Maiguban asemalle 1942, Osasto Puustisen partioretki Jeljärvelle 1943.

Hän oli armeijan mestari suunnistamishiihdossa.

Reservivänrikki 14.10.1932, vänrikki 16.5.1934, luutnantti 16.5.1936, kapteeni 20.9.1940, majuri 1.11.1942, everstiluutnantti 13.1.1960.

Mitaliluettelo on aika hurja, joten onko ihme, että Laistokin halusi omansa... MR 2, VR 3 tlk, VR 3 mk, 2 VR 4 mk, SL R I, Ts mm, Js mm, PrRr 2, SaksRR 2.

Ritariksi nimittämisen perustelut:

”Ylipäällikkö on pvm:llä 1.8.43 nimittänyt Vapaudenristin 2. luokan Mannerheim-ristin ritariksi majuri Timo Johannes Puustisen.

Majuri Puustinen on osoittanut koko sodan ajan esimerkillistä henkilökohtaista urheutta ja taitoa komppanian päällikkönä ja myöhemmin pataljoonan komentajana. Hän on kouluttanut ja kasvattanut miehensä erittäin iskukykyiseksi joukoksi, joka kaikessa taistelutoiminnassa on erinomaisella rohkeudella suorittanut sille annetut tehtävät. Majuri Puustisen toiminnasta mainittakoon: hyökkäysvaiheen aikana hän johti erittäin ansiokkaasti komppaniaansa sillanpääaseman valtauksessa meille erään tärkeän [Virran] kapeikon itäpuolella. Vähän myöhemmin hän häikäilemättömästi edeten pureutui komppaniallaan erään joen [Luusinkajoki] itäpuoliseen maastoon, vyörytti vastassa olevat varustetut vihollisen kukkula-asemat ja siten ratkaisevasti vaikutti taistelun tulokseen tehden muille osastoillemme mahdolliseksi lyödyn vihollisen tehokkaan takaa-ajon. Päivää myöhemmin hän jälleen vyörytti vahvan vihollisen hallussa olleen harjanteen hurjassa pistintaistelussa. Eräällä sissiretkellä majuri Puustinen kunnostautui jälleen komppanian päällikkönä hyökäten ensimmäisenä kohteena olleelle asema-alueelle ja valtasi sen. Koko asema-alue tuhottiin ja kymmeniä varastosuojia poltettiin. Eräällä toisella sissiretkellä vihollisen huoltokeskukseen majuri Puustinen johti osaston toimintaa erinomaisella rohkeudella ja taidolla. Tällöin viholliselle aiheutettiin erittäin suuret tappiot kaatuneina sekä tuhottiin suuren vihollismuodostelman koko huolto. Omat tappiot olivat vähäpätöiset huolimatta vihollisen paluumatkalla suorittamasta tarmokkaasta takaa-ajosta ja väijytyksestä.”

 

[baikal]

Laisto siirrettiin myöhemmin Majewskin määräyksestä pois Rukajärven rintamalta. Syyksi mainittiin virallisesti: ”…epäasiallinen, raaka ja sopimaton alaisten kohtelu…”

Näinhän siinä lopulta kävi.

Tämä meidänkin harrastama -upseeriarviointi- on oma lukunsa ja varsin perustellenhan me sitä harrastamme aika ajoin. Tasapuolisuuden nimissä on muistettava sekin, että kun perustettiin iso kenttäarmeija, niin onhan se ollut läpileikkaus koko kansasta. Ja on siihen kuraportaaseenkin sopinut kaikenlaista sukankuluttajaa. Voi vain kuvitella, että linjalla miehistö-au on ollut melkoinen miksaus taistelijoita, hyvässä ja pahassa.

Upseeriarviointi puolustaa sikäli paremmin paikkaansa, koska heitä on arvioitava -kovemmalla kädellä- ammattilaisina. Pöllintekijä, kirjapainolatoja tai maalari, josta piti tulla sotilas....häneen eivät sovi ihan samanlaiset vaatimukset.....tai voidaan tietysti -vaatia-, mutta se on hölmöä.

Tuolla yllä käsiteltiin -marssinopeutta- ja sen arviointia. Mitä minä asioita vielä ennen kaksnollakymmenen katsoin, niin sama synti elää vieläkin. Kyseessä ei yleensä ole arvio siinä mielessä kuin me sitä katsomme vaan se on paremminkin vaatimus. Ja tuo vaatimus on intissä vissiin vakiosti aina reilusti liian kova.....vissiin ei liene tarkoituskaan sitä saavuttaa. Ja ainahan -vaatija- pääsee sitten märmättämään siitä, että -joukko ei saavuta tarpeellista liikenopeutta-......muutaman kerran jaksoin -varoittaa-, että nou, ei onnistu siinä ajassa, mutta se nyt on sama kuin huutaisi kuusikkoon ja kuuhun yhtä aikaa.

Jos tuo -vaatimus- arviointi -sekoitus seuraa tuleviinkin torjuntavoittotapahtumiin, niin on selvää, että moni homma tulee kusemaan. Railakkaasti ja huolella, sanokaa sanoneen. Sama koskee moottorimarsseja -epätyypillisillä- urilla. Ihan hirvittää ajatella, miten tilanne arvioidaan jossain Kuuskajaskarissa läppärillä ja nakataan käsky ja vaatimus jonnekin Lieksan Naarvaan.

 

[baikal]

Kuvasta puuttuu luutnantti Timo "Jukka" Puustinen, joka oli kyvykäs upseeri ja sotilas enkä Raevaarasta ole kuullut moitteita

Ylivoimainen upseerien enemmistö oli käsittääkseni kyvykkäitä ja motivoituneita ja taitavia. Ja res.ups. osuus sotatoimissa on ollut aivan hillitön....he olivat lähtökohtaisesti kuitenkin siviilejä.....

 

[Vonka]

Näinhän siinä lopulta kävi.

Tämä meidänkin harrastama -upseeriarviointi- on oma lukunsa ja varsin perustellenhan me sitä harrastamme aika ajoin. Tasapuolisuuden nimissä on muistettava sekin, että kun perustettiin iso kenttäarmeija, niin onhan se ollut läpileikkaus koko kansasta. Ja on siihen kuraportaaseenkin sopinut kaikenlaista sukankuluttajaa. Voi vain kuvitella, että linjalla miehistö-au on ollut melkoinen miksaus taistelijoita, hyvässä ja pahassa.

Upseeriarviointi puolustaa sikäli paremmin paikkaansa, koska heitä on arvioitava -kovemmalla kädellä- ammattilaisina. Pöllintekijä, kirjapainolatoja tai maalari, josta piti tulla sotilas....häneen eivät sovi ihan samanlaiset vaatimukset.....tai voidaan tietysti -vaatia-, mutta se on hölmöä.

Vaatimukset ovat kovat ja kyllähän upseerit vaativat itseltään ja vaativat muilta. Ja ihan kuin sinulla on lätkäjoukkueessa monta ketjua, johtajallakin on monta.

Mietin viinaan menevää ja hurjapäistä Majewskia, jolla on komppanianpäällikköinään sekä Puustinen että Laisto. Ovathan ne nyt ihan eri puusta. mutta niillä mennään.

Tai Halstia, jolla oli Torniossa tarmokas Valkonen ja sitten kaksi pitkän sodan aikana loppuunpalanutta majuria. Sillä lailla se menee. Halstin mielestä majurit olivat joskus liian vanhoja miehiä sotaan. Eli ei heissä muuta vikaa, mutta kun eivät kestäneet valvomista ja rasitusta enää. Olikohan Varla vai Malmivaara jo 36-vuotias Lapissa? Halsti mainitsee Valkosen usein nimeltä ja kehuu ja sitten kohteliaasti mutta selvästi havaittavasti tuo esiin kaksi muuta hyvin teränsä menettäneinä. Olihan se pitkä sota olla Vuonnisista 1941 aina Karjalankannaksen teräsmyrskyn kautta Lappiin, mutta olihan Valkonenkin perustamisvaiheesta asti mukana.

Valkonen nousi sodan aikana samassa rykmentissä koulutusupseerista (luutnantti) pataljoonankomentajaksi, joka kaatui 6.10.1944 Alatornion Kyläjoella.

Jos tuo -vaatimus- arviointi -sekoitus seuraa tuleviinkin torjuntavoittotapahtumiin, niin on selvää, että moni homma tulee kusemaan. Railakkaasti ja huolella, sanokaa sanoneen. Sama koskee moottorimarsseja -epätyypillisillä- urilla. Ihan hirvittää ajatella, miten tilanne arvioidaan jossain Kuuskajaskarissa läppärillä ja nakataan käsky ja vaatimus jonnekin Lieksan Naarvaan.

Tämä on juuri näin. Se joka haluaa menestyä, ei tee ylioptimistisia arvioita, pitää huolta levosta ja siitä, että on reservi (joka käytetään oikeassa paikassa eikä ensimmäsestä kiljaisusta) ja huolehtii siiiirtymislogistiikan riittävästä aikavälyksestä ja erityisesti varaa riittävästi a-tarvikkeita.

Tämä erottaa voittajat koheltajista.

 

[Erkki]

Kun tässä nyt on juteltu siitä, että Erkki Raappanan 14.D:n pari majuria oli vähän reippaita, pitää kyllä myös heti sanoa, että Raappana nimenomaan oli sellainen, joka ei olisi tapattanut viimeiseen mieheen.

Laisto on oma lukunsa, mutta eiköhän vähän joka divisioonasta löytynyt omat seitamonsa ja ilomäkensä. 14.D on vain niin poikkeuksellisen hyvin dokumentoitu ja tarkasteltu tapaus. Raappana oli tunnetusti tappioita välttelevä komentaja, mutta hän näyttää olleen huono ihmistuntija upseereidensa suhteen, ja pitäneen myös suosikkiensa puolta, vaikka nämä eivät aina kovin kummoisia olleet. Hänhän toimi varsinaisena kummisetänä esimerkiksi huoltopäällikölleen Vilho Tuulensuulle, jonka uraa hän edisti merkittävästi, ja joka sitten kiitti ryhtymällä asekätkentäjutun ilmiantajaksi. Sama tykistökomentaja Idänpään-Heikkilän kohdalla.

 

[Vonka]

Laisto on oma lukunsa, mutta eiköhän vähän joka divisioonasta löytynyt omat seitamonsa ja ilomäkensä. 14.D on vain niin poikkeuksellisen hyvin dokumentoitu ja tarkasteltu tapaus. Raappana oli tunnetusti tappioita välttelevä komentaja, mutta hän näyttää olleen huono ihmistuntija upseereidensa suhteen, ja pitäneen myös suosikkiensa puolta, vaikka nämä eivät aina kovin kummoisia olleet. Hänhän toimi varsinaisena kummisetänä esimerkiksi huoltopäällikölleen Vilho Tuulensuulle, jonka uraa hän edisti merkittävästi, ja joka sitten kiitti ryhtymällä asekätkentäjutun ilmiantajaksi. Sama tykistökomentaja Idänpään-Heikkilän kohdalla.

En vielä ala tehdä tällaista henkilöarvostelua näillä perusteilla. Kenraali näki aina Libausta asti erilaisia sotilaita. 14.D oli kaikkia muita divisioonia suurempi yhtymä. Hyökkäysvaiheessa heinä-marraskuussa 1941 siinä oli noin 21.000 miestä. Pelkästään lottia Rukajärven suunnalla oli eri vaiheissa noin 1.000. Kyllä sinne mahtuu mukaan.

Tietenkin Raappana oli reiluuteen ja suoruuteen kulttuurisesti kasvanut pohjalainen. Vaikka tuli vieraasta maakunnasta, hän oppi arvostamaan savolaisia ja kainuulaisia sotilaina. Voihan se olla että hän oli oppinut luottamaan sanaan.

Periaatteessa se on hyvä piirre. Rohkea uskaltaa luottaa, ja luottamus on sellainen, että sen voikin pettää vain kerran. Sitten sitä ei enää ole.

Asekätkentään Raappana ei osallistunut suoraan mutta tuki niitä alaisiaan, jotka jäivät kiinni. Raappana on ainoa kenraaleistamme, joka oikeasti sai tuomion. Airohan istui ilman syytteitä muuten vain yli pari vuotta kaapissa. Autti taisi olla väärän ilmiannon takia syyytettynä jonkin aikaa. Neuvostoliiton valvontakomissiota ei edes hirveästi kiinnostanut koko kätkentä; he olisivat olleet yllättyneitä, jos mitään tuollaista ei olisi ollut. Mutta kommunistit huusivat ihan eläimenä ja sitten se kaljupää, jota myöhemmin tehtiin Maalaisliiton Jumala, alkoi pelätä "ulkopoliittisia vaikutuksia" ja piti radiopuheita, että kaikkien kansalaisten pitää auttaa tutkimaan ja paljastamaan tämä juttu.

Tutkijat saivat kaikkiaan 1 560 ilmiantoa, joista suurin osa osoittautui aiheettomiksi ja pahan tahdon, kateuden tai kostonhalun ilmentymiksi. Huittisisssa karjakko ilmiantoi isäntänsä...

Suomalaiset alkoivat välittömästi syödä omaa selkärankaansa ihan itse eli maasta, joka oli juuri muutamia vuosia aiemmin ollut koko maailmalle esimerkki siitä, mitä vapaa mies voi tehdä, alettiin ihan välittömästi amputoida sielua omin toimin.

 

[Erkki]

Majewskin ensimmäisen komppanian päällikkö Puustinen oli kovan luokan ammattilainen.

Puustinen, Paronen, Perttuli, Penttilä... Siinä monta ensi luokan sotilasta Raappanan miehistä. Perttuli noista ainoa ilman Mannerheim-ristiä, vaikka varmaan vähemmilläkin ansioilla niitä joillekin myönnettiin.

 

[tulikomento]

Oletteko lukeneet Keinosen sotakirjoja? Veriset lumet ja mitä niitä on?

Parhaillaan menossa Kärkijoukkona Syvärille. Sellaset 60 sivua luettua täytyy sanoa että sotakuvaus on ihan osuvaa. Koviin paikkoihin Pinna usein joutuu ja yllättävän hyvin tuntuu niistä selviävän. Taustalla kova välirauhan aikainen koulutus, joka loi pohjan taistelukestävyydelle. Ja kaikesta paistaa läpi Keinosen oma kunnianhimo, nuori upseeri jolle sotilasura aukenee edessä.

1944 taistellen takaisin tuli myös tässä ihan äskettäin hankittua. Se on seuraavana lukulistalla.

 

[John Hilly]

Parhaillaan menossa Kärkijoukkona Syvärille. Sellaset 60 sivua luettua täytyy sanoa että sotakuvaus on ihan osuvaa. Koviin paikkoihin Pinna usein joutuu ja yllättävän hyvin tuntuu niistä selviävän. Taustalla kova välirauhan aikainen koulutus, joka loi pohjan taistelukestävyydelle. Ja kaikesta paistaa läpi Keinosen oma kunnianhimo, nuori upseeri jolle sotilasura aukenee edessä.

1944 taistellen takaisin tuli myös tässä ihan äskettäin hankittua. Se on seuraavana lukulistalla.

Keinonen oli Pinnan aikaan vielä reserviläinen.