Hiukan ohi tämän päivän vaatimuksista. Mutta luultavasti kiinnostavaa kuitenkin.
Rannekelloilla sotilastoiminnassa on pitkä historia. Itseasiassa rannekello on kehiyttynyt osin sotilaallisista lähtökohdista sellaiseksi kuin se nyt on tai ainkain sota on vauhdittanut tätäkin evoluutiota. Kuten niin monen muunkin laitteen kehitystä. Kauan sitten taskukelloa pidettiin miesten kellona ja rannekello taas oli enemmän naisellinen kello. Yleensä pieni, koristeellinen ja korumainen. Jalkaväen ja tykistön yhteispeli edellyttää tarkkaa ajoitusta, kuten tämän palstan lukijat tietänevätkin. Taskukello oli tähän hiukan epäkäytännöllinen, mutta jatkoi muissa tehtävissä edelleen pitkään koska sen tarkkuus oli isomman koneiston ansiosta parempi. Tai ainakin tarkkuus oli helpommin toteutettvaissa isommassa kuin pienemmässä koneistossa. Ensimmäisen maailmansodan jälkeen kellot kulkivat sotilaiden mukana siviiliin, tai pitäisikö sanoa reserviin ja rannekellon aika oli alkanut. Samalkaltainen sykli on siirtänyt siviilimaailmaan ja muodin kiertoon sellaisetkin varusesineet kuin kipparitakin (mm. Naval Clothiong Factory, myöhemmin esim. Schott), duffelitakin (WW2 kuninkaalliset merivoimat, Tibbets ja myöhemmin Gloverall), trenssin (WW1 brittien jalkaväki, valmistaja mm. Thomas Burberry), puuvillaiset khakihousut (USA:n tyynenmeren joukot, lukuisia valmistajia) ja lentäjän nahkarotsit (USAF, A2 erityisest, myöhemmin esim. Schott). Suomessa samankaltainen ilmiö on näkynyt paljon vähäisempänä esim. peltipaidassa ja Sorsakosken lusikkahaarukkasetissä mikä oli ainakin joskus retkeilijöiden suosiossa. Suomessa tällainen siviilimaailman ja sotilasmaailman varusesineiden sekoittuminen ei näkynyt kuten voittajavaltioissa. Isoissa häviäjävaltioissa Japanissa ja Saksassa varusesineet eivät tulleet samoin yleiseen kiertoon, syyksi voi arvailla esim. sodan jälkeistä poliittista ilmapiiriä ja varusesineiden sisältämää arvolatausta. Ehkä siksi sotilaskellojen legendat tulevat lännestä ja onhan Hollywoodillakin oma vaikutuksensa populäärikulttuuriin. Mutta nyt tämä menee kauas kelloista. Ensimmäiset rannekellot olivat pohjimmiltaan taskukelloja joihin pantiin remmi. Tällöin esim. vetonuppi oli ylhäällä eikä sivussa kuten nyt. Kellojen käynti oli epätasaista ja ne piti synkronoida elokuvista tuttuun tyyliin ennen tärkeää operaatiota. Kronografissa nuppi oli keskellä ja kronografn napit sivuilla jolloin kellosta muodostui myöhemmin ns. bullhead chronograph, mikä oli enemmän tyylillinen ominaisuus.
Sotilastoiminnassa oli ja on edelleen eri osa-alueita joissa käytettiin erilaisia kelloja. Tavallisen jalkaväen rannekellon vaatimus oli ja on edelleen kenttäkelpoisuus, edullinen hinta ja hyvä luettavuus. Tämä vaatimus pätee tietenkin moniin muihinkin sotaväen kelloihin ja siitä voi edelleen ottaa perusteita moderninkin kellon valintaan. Yhdysvaltojen joukoille kelloja toimitti ainakin WW2 aikaan myös USA:n rautatieläisillekin kelloja toimittanut Hamilton, josta se tulikin tunnetuksi. Kellot olivat melko pieniä nykymittapuun mukaan n. 34-35mm halkaisijaltaan. Isot kellot tulivat muotiin myöhemmin, vai pitäisikö sanoa palautuivat muotiin koska vanhimmat kellot olivat usein melko isoja. Hamilton ja Brittiläinen Cabot Watch Company, CWC, valmistavat edelleen näiden mallien mukaisia kelloja ja ne ovat kelloharrastajien keskuudessa melko suosittuja ja suhteellisen edullisia. Aivan esikuviensa mukaan. Hyvän luettavuuden takia kellotaulu oli yleensä musta ja numerot, indeksit, viisarit ja muut merkinnät valkeita ja yleensä itsevalaisevia. Sama värikombinaatio toistuu monissa sotilaskelloissa. Upseereille saatettiin jakaa kronografeja, esim. tykistön piirissä kronografin telemetri-asteikko antoi osviittaa ampumaetäisyydestä kun laukauksen ääni ja suuliekin välinen aika voitiin selvittää, myös iskemien ja laukausten välinen aika voitiin mitata kätevästi kronografilla.
Kello oli laivastojen merenkulussa aivan keskeinen instrumentti. Siellä se oli kronometri, yleisnimityksenä. Kronometri sanan varsinaisessa merkityksessä on COSC:n sertifioima tarkka kello. Merikronometrin juuret ovat myös sotilalliset kun Harrison kehitti merelle kelpaavan kronometrin Britannian amiraliteetin kilpailussa jonka voittajaksi Harrison lopulta pitkin hampain julistettiin. Aiheesta mm. Dava Sobel on kirjoittanut kirjankin. Sen ansiosta longitudi voitiin määrittää nopeasti kun sitä ennen oltiin aikaa vievien ja monimutkaisten kuun kulmaetäisyyshavaintojen varassa. Kronometrin asema kesti pitkään ja eihän siitä ole vieläkään luovuttu.
Upseerin kronografi oli merkittävä apuväline merisodankäynnissä sen monissa eri sovelluksissa. Kronografin avulla havaintotasolla tehtyjen mittausten tarkka aika voitiin määrittää vaikka varsinanen kronografi olikin omalla paikallaan, herkkää instrumenttia ei pidä siirrellä. Kronometrin käynnistä eli poikkeamasta pidettiin kronometripäiväkirjaa mikä oli osa päivittäistä navigointirutiinia tuolloin. Äänimerkin avulla voitiin saada tarkka "resetointi", vaikka herkkään kronometriin ei tietenkään kajottu. Menneen käynnin perusteella voitiin ennakoida tuleva käynti eli virhe niinä vuorokausina jolloin äänimerkkiä ei voitu ottaa vastaan. Sitten kronometrikorjaus vietiin navigointilaskelmissa käytettävään kalkyyliin. Torpedohyökkäyksessä osuma ja huti arvioitiin torpedon kulkeman ajan perusteella ja sukellusveneessä olikin usein ison taskukellon kaltainen tarkka kronografi. Kronografi on siis kello jolla mitataan aikaa ajanottoperiaatteella, eli tyypillisesti painetaan nappulaa jolloin kronogarifin viisarit alkavat käydä nollasta. Flyback-kronogafi oli yksi sotilasilmailun variaatioista joiden avulla voitiin mitata monta perättäistä legiä jolloin kronogarfi nollaattiin "lennosta" esim. kunkin mutkan jälkeen. Esim. merenpäällisessä etsintäkuviolennossa ominaisuudesta on ollut ehkä jotain iloa. Kellot eri modoissaan olivat tärkeä osa sotilasoperaatioiden onnistumista ja niiden laatuun kiinnitettiin huomiota.
Merelliseen sotilaselämään kuuluu myös sotilassukeltajien kello minkä vaatimuksena oli luonnollisesti vesitiiviys, helppo luettavuus ja myöhemmin vaadittiin myös lumea eli itsevalaisevaa ainetta sekuntiviisarin päähän jolloin voitiin nopeasti nähdä pimeydessä jos kello oli pysähtynyt; tällöinhän sekuntiviisari seisoi. Luonnollisesti kellon hihnan piti yltää sukelluspuvun päälle eli olla riittävän pitkä tai sitten siinä oli metallirannekkeessa ns. "wetsuit extension" mikä löytyy edelleen parmmista sukelluskelloista, vaikka eihän näitä sukeltamiseen kukaan enää käytä, varsinainen moderni sukellusrannekello on ylivertainen siihen tarkoitukseen. Kuninkaallisessa laivastossa sukeltajille myönnettiin mm. sellainenkin kello kuin Rolex Submariner, mistä myöhemmin tuli yksi kellomaailman legenda, asiaan vaikutti muutkin kuin sotilaallisuuteen liittyvät seikat. Jälleen: musta taulu, valkeat itsevalaisevat viisarit.
Merenkulun ohella toinen tärkeä sotliaselmään liittyvä navigointitehtävä lankesi pommikoneiden miehistöille, pommittajan kun piti saapua sinne missä pommitettava kohde oli, mieluiten ihan tarkasti. Lento saattoi lähteä kaukaakin ja usein se tapahtui yöllä. Niinpä pommikoneen miehistössä navigaattorilla oli Saksassa erityinen B-uhr, Beobachtungsuhr, joka oli toimintatarkoitukseltaan verrattavsisa laivan kronometriin. Valmistajia olivat IWC, Laco, Wempe, A. Lange & Söhne ja Stowa. Kello voitiin kiinnittää pitkällä hihnalla nahka-asun päälle. Tällöin sijainnin määrityksessä saatettiin vielä hyvinkin käyttää keinohorisonttisekstanttia. Vastaavia kelloja oli tietenkin liittoutuneilla, mutta B-uhr on ehkä suositumpi keräilykohde. Varsinainen lentäjän kello oli usein monipuolisempi kronografi joihin esim. Breitling ymppäsi monia lentämiseen liittyviä toimintoja ja asteikkoja. Monesti ainakin usean aikavyhykkeen aika oli ja on edelleen hyödyllinen. Longines valmisti Atlantin ylilentäjä Charles Lindberghille tuntikulmakellon. Lentokelloista sotilasilmailua liippaa myös Omega Speedmaster, ensimmäinen kuussa käynyt kello joka muuten puettiin suojapuvun päälle samaan tapaan kuin B-Uhr. Olivathan astronautit sotilasilmailutaustaisia kavereita eikä NASA nyt varsinaisesti mikään ihan pyytettömän siivilimäinen organisaatio ollut tuolloin. Myöhemmin Speedmasteriin lisättiin teksti "professional" ja myös tästä kellosta tuli ikiaikainen legenda jota Omega edelleen hyödyntää markkinoinnissaan menestyksellisesti. NASA osti salaa eri koronografeja ja suoritti perusteelliset kestävyyskokeet ja Omega oli ainoa joka niistä selvisi. Jo pelkkä valintavaihe riittäisi pieneen kirjaan, muistaakseni varakameraksi valittiin Hasselblad. Avaruuteen ei viitsi ottaa kamaa mikä menee helposti rikki. Samankaltaista, maallikolle samanlaista, kelloa myydään edelleen ja myydään luultavasti niin kauan kuin Omega kelloja valmistavana yrityksenä on olemassa.
Edellä mainittu on tietenkin pitkälti historiaa ja liittyy aikaan jolloin kellon sisällä oli mekaaninen koneisto. Kuten tiedetään, myöhemmin Sveitsissä kehitettin kvartsikiteen värähtelyyn perustuva rannekello, sitä ennen oli jo kokeiltu äänirautaa (mm. Bulowa, Omega). Kvartsikidekellon valmistaminen sarjatuotantona on edullista ja sen tarkkuus parhaaseenkin mekaaniseen oli ja on edelleen täysin ylivertainen.
Myöhhemmin esim. saksalainen Sinn on toimittanut GSG-9 -erikoisjoukoille kelloja, nykyisin ne ovat tietenkin kvartsikelloja joissa on luonnollisesti patterinloppumisindikaattori. Itse esim. sotilaskelloksi ottaisin ihan käytön mukaan helposti luettavan kellon jossa on itsevalaisu, ehkä jopa tritiumampullit joiden itsevalaisevuus ei ole kiinni valolla lataamisesta kuten tavanomaisella "lume"lla. Kronografikin on usein kätevä, kunhan se on helposti luettavissa. Lisäksi valitsisin mukavuussyistä kankaisen remmin, ehkä olivinvihreän. Kellonharrastajat suosivat ns. NATO-ranneketta ja saman aiheen toista variaatiota ns. "ZULU"-remmiä. Siten kellon ensiasenusrannekkeella ei ole oikeastaan niin suurta väliä, nylonisen remmin voi vaikka pestä, vaikka kangas tai kangasnahkaremmi voi olla muuten mukavampi, mutta aavistuksen vähemmän robusti. Varsinaisissa sotilaskelloissa ei ollut muuten jousitppeja joilla remmi kiinnitetään vaan kiinteät tangot tappien paikalla, jousitappi näet irtoaa helpommin toiminnallisessa elämäntyylissä. Siten tuli myös kysyntää remmille joka voidaan kiinnittää ilman jousitappeja. Perujalkaväen kellokin oli mattapintainen eikä kiiltävä, mikä nyt tietekin on ihan selväkin asia. Joissakin sotilaskelloissa kellon runko on nykyisin mattamusta ja sen taulu voidaan kätkeä ja suojata remmiin kuuluvan läpän alle. Näin valonvahvistin ei vahvista itsevalaisevia viisareita, mutta ehkä se on jo hiukan liian Ramboa noin niin kuin perusreserviläiselle ainakin. Varsinaisen sotilaskellon ja sotilaallisin mielikuvin markkinoitavien kellojen eroitsakin voisi kirjoittaa vaikka senttitolkulla mutta toteanpahan vain, että mielikuvamarkkinointi jyllää tässäkin. Menneiden ja nykyisten sotilaskellojen ympärillä on yllätävän laaja ja asialleen syvästi vihkiytynyt harrastajajoukko, mutta millepä ei netin aikana olisi.
Perussukeltajan Citizenillä pääsee ainakin pitkälle. Yksi halpa ja varma valinta on Casio G-Shock, ainakin sen sanotaan olevan terroristien lempikello. Kai se on kelloissa hiukan niin kuin Toyota Hilux on autoissa. Ehkä legendaariset hilux-saksilava-it-joukot varustetaan G-Shockeilla... Suunnot ja muut modernit syke/rannetietokoneet ajanevat asiaansa myös paremmin kuin hyvin, monissa malleissa paristonkin voi vaihtaa kotikonstein, mikä ehkä lisää "kenttäkelpoisuutta".
. Vähän kalliimmalla saa sukeltajanmallejakin. Piti ihan vallan laittaa ebaysta yksi vintage-yksilö tilaukseen ihan harrastuneisuuden vuoksi. 
