Kenttäpulloista

noska

Ylipäällikkö
Tossa uusimmassa Maanpuolustaja-lehdessä oli kuva jonkun jantterin kaapista ja havaitsin siellä kaksi (2) kappaletta noita nykyään käytössä olevia noin litran vetoisia muovisia kenttäpulloja. Eli onko niin että on otettu järki käteen ja varusveijareille jaetaan jo kaksi pulloa?

Tuon nykyisen pullon edeltäjänähän toimi se 0,65L soikeahko muovinen pullo ja sen edeltäjänä oli teräksinen, laajasuinen muovikorkkinen pullo, jossa oli vihreä kangassuojus. Sitä taas edelsi ne sodan aikaiset pässinmulkut eli huopavuoren sisässä olleet alumiinipullot. Onko kellään hajua, että missä vaiheessa siirryttiin materiaaleista toiseen ja kuka valmisti noita teräksisä pulloja?
 
noska kirjoitti:

Käsittääkseni teräspullo jä hyvin lyhytaikaiseksi kokeiluksi, eikä sitä kai jaettu edes kaikissa joukko-osastoissa. Hinta oli huima, suhteellisen edullinen metsastäjäjärjestöjen Eräkontti-kauppa myi pulloa 1980-luvulla 160 markan hintaan (nykyrahssa v 1985 rahanarvokertoimen mukaan noin 47 euroa) ja pv:n kin hinta oli vamaan useita kymppejä/kpl. Pulloa valmisti muistaakseni OPA tai Sorsakoski tai joku vastaava keittiörostereiden valmistaja.

Sarkapäällyksiset alumiinipullot olivat käytössä ainakin vielä 1970- ja 80-lukujen vaihteessa.

Jossain vaiheessa varusmiehet saivat kotiuessaan muovisen juomapuollonsa mukaansa, koska sen määräysten mukainen puhdistaminen olisi ollut kalliimpaa kuin uusi pullo. Käytännöstä luovuttiin ainakin Santahaminan osalta, kun bussipysäkeiltä ja metroasemilta löytyi kotiutumispäivinä kymmeniä elei satoja vihreitä pulloja.
 
noska kirjoitti:
Tossa uusimmassa Maanpuolustaja-lehdessä oli kuva jonkun jantterin kaapista ja havaitsin siellä kaksi (2) kappaletta noita nykyään käytössä olevia noin litran vetoisia muovisia kenttäpulloja. Eli onko niin että on otettu järki käteen ja varusveijareille jaetaan jo kaksi pulloa?

Tuon nykyisen pullon edeltäjänähän toimi se 0,65L soikeahko muovinen pullo ja sen edeltäjänä oli teräksinen, laajasuinen muovikorkkinen pullo, jossa oli vihreä kangassuojus. Sitä taas edelsi ne sodan aikaiset pässinmulkut eli huopavuoren sisässä olleet alumiinipullot. Onko kellään hajua, että missä vaiheessa siirryttiin materiaaleista toiseen ja kuka valmisti noita teräksisä pulloja?

Luullakseni olen kuullut itsekin että 2 kpl muovipulloja nykyisin jaetaan. Itseasiassa 0.65 ja 1 litran puteleita molempia jaettaisiin 1 kappale niin mielestäni oltaisiin aika vahvoilla. 0.65 mahtuu takin ja paidan alle lämpimään eikä täten jäädy. Yhden litran puteli taas ei, ainakaan huomaamattomasti, joten se jäätyy sinne tetsarin taskuun. Se minun aikainen jakotapa oli kyllä perseestä, eli ukko sai yhden 0.65L pullon: Kuumana kesäpäivänä tappelusharjoituksissa oli krooninen jano.

Miten luulette ylipäätään kuinka nuo juomarakot toimisivat? Talvella kai noita ei voi käyttää ollenkaan... Ainakaan jos meinaa selässään kantaa jotakin. Eli ovatko hintansa arvoisia. Muuten kai nuo on todella suosittuja tarvikkeita ja ainakin olen kuullut että mm USA:n maavoimissa nuo on jakokamaa.

Juu muistelen että meidän aikana -99 oli kovasti puhetta tuon pienen muovipullon saamisesta kotiin. Eipä sitä koskaan sitten saatu.
 
Milloinkahan muuten Suomessakin opitaan korkista vuotamattoman muovikenttäpullon valmistus. Kaapissani on pari muovista jenkkipulloa, toinen niistä kopio, pari norjalaista ylijäämäpulloa ja yksi itäsaksalainenkin, parin kotimaisen lisäksi. Molemmat kotimaiset vuotavat korkista, ulkomaalaiset pitävät edelleen.

Onko kotimaisessa pullossa liian lyhyt ja harva kierre vai missä vika? Ei noissa ulkomaisissakaan ole mitään o-renkaita tai muita tiivisteitä.
 
Second kirjoitti:
Miten luulette ylipäätään kuinka nuo juomarakot toimisivat? Talvella kai noita ei voi käyttää ollenkaan... Ainakaan jos meinaa selässään kantaa jotakin. Eli ovatko hintansa arvoisia. Muuten kai nuo on todella suosittuja tarvikkeita ja ainakin olen kuullut että mm USA:n maavoimissa nuo on jakokamaa.
Minulla on useampikin selkäleili käytössä ollut jo pitkään. Talvella sellainen CamelBakin topattu versio toimii tyydyttävästi, kunhan sen saa selän lähelle. Joko takkiin (enskatakki jossa sisäpuolinen selkätasku leilille) tai ainakin kantolaitteen selkää vasten tulevaan osaan. Luulen että voisi hile iskeä reppumallissa kovimmilla pakkasilla, mutta takin sisällä toimii kyllä niin pitkään kuin taistelija toimii.

Oma juttunsa on sitten se, että suukappaleen ja letkun sulana pitäminen vaatii kohtuullisen tiheää käyttöä tai sitten sitä että puhaltaa letkun "takaisinpäin" tyhjäksi aina imuttelujen jälkeen. Jälkimmäinen toimii, mutta on syytä huoltaa rakon sisus riittävän tiheästi kun kaikki suuräät päätyvät sinne sisään.

Pari kertaa olen saanut mahani kipeäksi kun olen hörppinyt hileistä vettä. Lienee tuttu tunne myös kenttäpullohileen jäljiltä useimmille.

Yksi huomionarvoinen juttu on tehtäväkohtaisen varustuksen ja juomaletkun yhteensopivuus. Jos on jo valmiiksi luuria, mikkiä sun muuta viritelmää etuyläosa täynnä niin letku on syytä saada aika napakasti kiinni kun ei ole suussa. Sellainen löysän lerssin tapaan rintaa vasten heilahteleva letku ei ehkä muutenkaan paranna keskittymistä, vaikka niitäkin näkee usein.
 
Second kirjoitti:
Miten luulette ylipäätään kuinka nuo juomarakot toimisivat? Talvella kai noita ei voi käyttää ollenkaan... Ainakaan jos meinaa selässään kantaa jotakin. Eli ovatko hintansa arvoisia. Muuten kai nuo on todella suosittuja tarvikkeita ja ainakin olen kuullut että mm USA:n maavoimissa nuo on jakokamaa.

Juu muistelen että meidän aikana -99 oli kovasti puhetta tuon pienen muovipullon saamisesta kotiin. Eipä sitä koskaan sitten saatu.

Itse käytin lähes koko vm-palveluksen ajan camelbakin thermobakkia ja toimi, kuin junan vessa kovimmilla talvipakkasillakin. Ainoat ongelmat tuli, jos unohti puhaltaa vedet pois siitä suukappaleesta juomisen jälkeen. Tosin tästäkin ongelmasta pääsi, jos sijoitti sen suukappaleen sirpan alle ja veti sen sieltä aina esiin, kun halusi juoda. Tai jos sattui camelbak vilkkumaan liian näkyvästi ja joku kouluttaja alkoi nipottamaan "väärästä varustuksesta". Yleensä sitten pidin camelbakia maastopuvun/lumipuvun ja sirpan välissä.

Itse juomasäiliö ei jäätynyt koskaan vaikka pidin esim. koko barettimarssin ja aukkimarssin (kummatkin talvella) sen juomasäiliön m85 repussa kiinni.
 
mursu kirjoitti:

Pari kertaa on yleisreppuun sijoitettu topattu säiliö jäätynyt ja kärsä useamminkin, mutta nämä siis yli 25 asteen pakkasessa pidempään moottoripyöräillessä.Silloin on muutenkin aika huurteinen meininki. Mainitulla puhaltamisella ja säiliön sijoittamisella lähelle selkää homma on ok. Kelkkaillessa ei ole muuten ikinä jäätynyt edes limsapullo, vaikka on ollut hiihtojuomavyössä. Ilmeisesti on onnistuneet reitinvalinnat ja tarpeeksi jumppaa... en ole tosin selkosilla ajellutkaan, reitti- ja rytkyhommia vain.

Pitkäkestoisessa huollosta irti olevassa hommassa en lähtisi imukärsähommiin, ripuloinnin mahdollisuus liian suuri ja seuraus liian ikävä.
 
Niin, kyllä ne juomavärkit on oltava puhdistettavissa tai sitten pitää olla kamelin vatsa. Tämä pätee niin kesällä kuin talvella.
 
Camelbakkeihin kyllä saa noita desinfiointitabletteja ja puhdistusharjoja, joita on helppo ja halpa käyttää. Ja jos pitkiä aikoja ollaan metsässä, niin kyllä se jalla puskee varmasti nopeammin huonosta käsihygieniasta tai muusta vastaavasta, kuin juomasäiliöstä (jos sitä säiliön sisustaa ei sörkitä likasilla käsillä).
 
Lisää veden sekaan vähän konjakkia jäätymistä estämään ja hygieniaa parantamaan. Siinä jo taistelutahtokin kohenee. :angel:
 
JOKO kirjoitti:

Tarkoittaako tuo, että pakkasen kihottua -38 asteeseen, on vesi jätettävä tyystin pois? Tai sitten on siirryttävä Strohiin tahi pirtuun, siihen voi sitten vielä lisätä myös lirauksen vettä.

Vvan elkääs pojat mitään. Ennen wanhaan savottaukot panivat eväsmaitonsa viinapulloon, jonka pohjalle oli jätetty pikku lirkki viinaa. Väittivät, että maito säilyy pari vuorokautta kesälläkin tuossa.
 
Saahan niitä kenttäpulloja ostaa sotkusta vaikka useammankin sinne kaappiin, ei ainakaan viime vuonna vielä jaettu kahta pulloa. Ainakaan meille. Kyllähän se tavallinen muovipullokin pitää melkein koko päivän veden sulana jos laittaa pullon villasukkaan ja ennen juomista hakkaa puukolla korkin alta ohuen jääkerroksen rikki.
 
Mikä niissä kenttäpulloissa on niin hienoa? Varusmiesaikana tuli ostettua reissuille mukaan 1-3 puolen litran vissypulloa. Sisältö oli huomattavasti raikkaampaa kuin intin pullon sisältö ja korkkikin piti veden sisällä.

Myöhemmin on välillä tullut kuitattua niitä intin kenttäpulloja. Siviilikassiin ovat poikkeuksetta jääneet. Vesi on tullut nautittua niistä siviilipulloista (juoman ja pullon saa lähes laulun hinnalla...) Vissyn ehtyessä on sitten täydennetty siitä pv:n kanisterista vettä tilalle.

Viime kesänä retkeillessä tuli empiirisesti selvitettyä ainakin yksi asia- vettä tarvitaan helteellä ja paljon. Etelä-Suomessa se "raikkaasta purosta" juominenkaan ei välttämättä ole hyvä idea. Koska retkeilijän saati sitten jalkautuneen sotilaan kantokyky on rajallinen täytyy vettä hommata maastosta. Jos jollakin on kokemusta hyvistä ja järkevän hintaisista vedensuodattimista, olen kiinnostunut kuulemaan. Jos vielä soveltuvat sotilaskäyttöön- olen jo matkalla kauppaan. Googlettajat ja youtube miehet älkööt vaivautuko.;)
 
Mosuri kirjoitti:

Lähinnä noissa pulloissa hyvänä puolena on kestävyys ja muotoilu, itselläni on 2 litraista ja 1 0.65L pullo, toisin kuin toisella kirjoittajalla niin minulla ne pelaa hyvin ja pitää nesteet sisällä. Minulla lilluu trangian marinolit yhdessä :a-smiley: (ei jäädy ja on halvempaa kuin hienon hienot konjakit ja koskenkorvat, maku on hieman kitkerä mutta häviää harjaantumisen myötä)

Näin tila-intoilijana tykkään siitä kantikkaasta muodosta, eli se ottaa tilavuuteensa nähden vähemmän tilaa kuin vaikka litrainen tai kaksi puolen litran kolajuomapulloa. Lisäksi niitä saa vaikka vyölenkistä roikkumaan eivätkä ainakaan tähän menessä ole tippuneet pois. Lisäksi ikään kuin bonuksena olo on kuin sonnilla kun jalkovälissä heiluu kaksi litraista juomapulloa.
 
Ennen kuin niitä ei saanut vielä sotkusta niin silloinkin jo hankittiin varushävikki-ilmoituksella ylimääräisiä pulloja.
Kenttäpullon hienous on se, että jos niitä jaetaan kaksi niin ei tarvi varustarkastuksessa sitä toista piilottaa ja aikoinaan jotkut kouluttajat katsoivat hiukan kieroon kaikkea ei-virallista varustusta.

Itsekin käytin ennen vannoutuneestinoita virvoitusjuomapulloja. Kun ne vaihtuivat näihin kertamuovipulloihin niin lopetin sen harrastuksen. Eivät enää kestä mitään ja muovimateriaalina on todellista kertamuovia. Liukeamat siitä muovista on sellaisia yhdisteitä, ettei niitä pulloja todellakaan kannata kovin pitkään säilytellä.

Niin itsellä on kokemusta tosta Nerox-suodattimesta. Sitä vatlio jakoi aikoinaan reissussa. Muuten hyvä suodatin, mutta hidas, kallis ja kookas.
Siviilireissuilla oon käyttänyt paljon sellasta suomalaista suodatinta, jonka nimeä en nyt muista. Koostuu sellaisesta läpinäkyvästä mukista, joka muistuttaa muovisia (ei kertakäyttöisiä) oluttuoppeja ja hieman jogurttipurkkia isommasta suodatinosasta. Suodatin kulkee mukin sisässä On muistaakseni ihan aktiivihiilisuodatin ja toimii gravitaatioperiaatteela. Jos mukia käyttää keräysastian, on oltava joku muu systeemi jolla kaataa vettä suodattimeen. Suodattimesta saa kyllä valutettua suoraan pulloonkin, mutta mitään kiinnitysjärjestelmää tähän ei ole vaan vaatii kädellä tukemista. Hinta on ollut todella edullinen. Vinkin sain eräältä survival-killan jäseneltä. Ovat käyttäneet tätä mallia kuulemma siellä jonkin verran. Turhan nopea ei ole tämäkään eikä kestä pommia ja suodattaa sen (muistaakseni 700 litraa) ja on sen jälkeen pelkkä roska. Jos raakavesi on lähtöisin oikein epäilyttävästä lähteestä käytän lisänä jodispriitä tai keitän veden.
Tota ennen käytin ihan brittiläistä Millbank Bag Filteriä esisuodattimena ja keitin veden. Alkoin vaan olemaan uusimisen tarpeessa se pussukka enkä ole niitä Suomesta löytänyt.
 
noska kirjoitti:
Siviilireissuilla oon käyttänyt paljon sellasta suomalaista suodatinta, jonka nimeä en nyt muista. Koostuu sellaisesta läpinäkyvästä mukista, joka muistuttaa muovisia (ei kertakäyttöisiä) oluttuoppeja ja hieman jogurttipurkkia isommasta suodatinosasta. Suodatin kulkee mukin sisässä On muistaakseni ihan aktiivihiilisuodatin ja toimii gravitaatioperiaatteela. Jos mukia käyttää keräysastian, on oltava joku muu systeemi jolla kaataa vettä suodattimeen. Suodattimesta saa kyllä valutettua suoraan pulloonkin, mutta mitään kiinnitysjärjestelmää tähän ei ole vaan vaatii kädellä tukemista. Hinta on ollut todella edullinen. Vinkin sain eräältä survival-killan jäseneltä. Ovat käyttäneet tätä mallia kuulemma siellä jonkin verran. Turhan nopea ei ole tämäkään eikä kestä pommia ja suodattaa sen (muistaakseni 700 litraa) ja on sen jälkeen pelkkä roska. Jos raakavesi on lähtöisin oikein epäilyttävästä lähteestä käytän lisänä jodispriitä tai keitän veden.

Puhutko nyt tuosta suodattimesta?

http://www.akvafilter.fi/glass.htm

Katselin kyseistä laitetta kaupassa ja jotain juttua luin Coranderin kirjasta. Jos tuo sitten pelittää edes tyydyttävästi niin täytyy napata kainaloon seuraavalla vierailulla. Laitan sitten arvostelua reissun jälkeen.

Vähän ihmetyttää välillä foorumin jutut? Lasertykeistä ja fregateista puhutaan sivukaupalla mutta menepäs kysymään jostain ihan tavallisista "mosurin" varusteista niin ei tunnu tietoa löytyvän??? Luulisi, että se pärjääminen lähtee siitä, että osaa huolehtia itsestään maastossa?:uzi:
 
Jaa että oman juomaveden suodattaminen henkilökohtaisella aktiivihiilisuodattamella on nykyään oikein perusmosurin hommaa. Näin ne ajat muuttuu.

Mulla on ollut käytössä tommosia purnukoita missä lukee kyljessä WATER PURIFICATION, INDIVIDUAL, IODINE. Ei ole välttämättä niin survival ja high tech mutta hengissä ollaan edelleen.
 
Museo kirjoitti:
Mosuri kirjoitti:
Vähän ihmetyttää välillä foorumin jutut? Lasertykeistä ja fregateista puhutaan sivukaupalla mutta menepäs kysymään jostain ihan tavallisista "mosurin" varusteista niin ei tunnu tietoa löytyvän??? Luulisi, että se pärjääminen lähtee siitä, että osaa huolehtia itsestään maastossa?:uzi:

Jaa että oman juomaveden suodattaminen henkilökohtaisella aktiivihiilisuodattamella on nykyään oikein perusmosurin hommaa. Näin ne ajat muuttuu.

Sotilaslääkärit on usein valittaneet, että sotaharjoitusten yhteydessä miehet ei käytä puhdistustabletteja kun niillä käsitelty vesi on niin etovan makuista- miehet juo sitten sitä kirkasta vettä mitä löytyy ja taas saadaan vatsatautisia sankoin joukoin. Aikoinaan jo varusmiehenä tuli kärsittyä janoa vesihuollon falskatessa- ilmeisesti sitten sodan aikana huolto rullaa paremmin?
 
Minulla on 'merkitön' käsipumpulla varustettu aktiivihiilisuodatin, saatu lahjaksi saksalaiselta soturilta. En ole käyttänyt. Sitten on uv-kynä, karkeasuodatin ja puhdistustabletteja. Niitä olen käyttänyt jokusen kerran ilman vatsavaivoja. Fruktoositabletti peittää kohtuullisesti tabletin maun. Yleensä vesihuolto on toiminut hyvin, mutta vaatii kieltämättä aktiivisuutta hyökätä täyttöhommiin aina kun mahdollista.
 
Mosuri kirjoitti:
Vähän ihmetyttää välillä foorumin jutut? Lasertykeistä ja fregateista puhutaan sivukaupalla mutta menepäs kysymään jostain ihan tavallisista "mosurin" varusteista niin ei tunnu tietoa löytyvän??? Luulisi, että se pärjääminen lähtee siitä, että osaa huolehtia itsestään maastossa?:uzi:

ööö... Veden keittäminen? Jos roskaa on niin pistää vaikka omatekoisen hiekkafiltterin läpi tai jos kiire on niin villapaidan ja t-paidan läpi... Tai pistää silmät kiinni ja nielee väkisin!

Miksi pitäisi ryhtyä pelaamaan kaikenlaisten suodattimien kanssa kun jokatapauksessa suositeltavaa olisi se vesi käsitellä joko puhdistustabletilla tai keittämällä? Eihän siitä haittaa ole mutta jotenkin taas tuntuu että tästäkin asiasta tehdään sitä kuuluista laser-tykkien ja fregattien kaltaista varustepornoa. :uzi: :a-wink: [sarkasmia]
 
Back
Top