Kepun kuihtumisen syyt ja seuraukset

Budjettineuvotteluissa tulee olemaan kova vääntö vihreiden ja vasemmistoliiton kanssa, joten voi olla mahdollista, että jompikumpi puolueista myöskin lähtee.
 
Budjettineuvotteluissa tulee olemaan kova vääntö vihreiden ja vasemmistoliiton kanssa, joten voi olla mahdollista, että jompikumpi puolueista myöskin lähtee.

Ei taida paljoa muita vaihtoehtoja olla kuin lisää velkaa. Eivät tohdi lähteä rajujen leikkausten tielle. Jotain kosmeettisia leikkausia varmaan kyetään tekemään, mutta velalla pääasiassa mentäisiin. Jos leikataan reippaasti, niin ottaisi lujaa luonnonpäälle halituksessa ja kannatuksessa. Yhtäkaikki, jos hallitus hajoaa niin seuraavalla ei tule olemaan mikään helpompaa. Päinvastoin.
 
Korhonen sanoo, että ennen keskusta oli maakuntien puolue, nyt se on ”Helsingissä toimiva säätiö”.

– Jäsenmäärä on tippunut, jäsenkeräykset ovat tekemättä. Legendaarisen Etelä-Pohjanmaan piirin toiminnanjohtaja irtisanottiin juuri. Siihen temppuun ei edes Kekkonen aikanaan pystynyt.



– Kymmenessä vuodessa ne saivat tuhottua ison puolueen. Keskusta joutuu turvautumaan nyt samanlaisiin keinoihin kuin muutkin, mutta onnistuu siinä paljon huonommin, eli yrittämään median kautta. Ei siellä ole enää mitään koko maassa toimivaa järjestöorganisaatiota. Jossain voi vielä toimia, mutta esimerkiksi Helsingissä on niin hyvä, ettei ole enää yhtään kansanedustajaa. Uudellamaalla on kaksi.
 
Koska maaseudulla ihmiset vähenevät, niin puolueen on pakko asemoitua kaupunkeihin, että kannattajia tulisi.
 
Suurkaupungeissa vaikeaa, mutta Keskustan on esitettävä joku vaihtoehto, joka saisi äänestäjiä.
 
Ei vaan taida Keskusta kovin hyvin pärjätä kaupungeissa.
Vihreät ja Kokoomus Helsingissä ihan ykkösiä.
Tampereeella SDP.

Sanna Marin toisiaan iski viime kuntavaaleissa Tampereella, mutta muutoin ollut jo pitkään kokoomusvetoinen kaupunki.

Jyväskylässä vihreät nousivat johtoon Touko Aallon mukana.

Pointti kuitenkin siinä, ettei yksikään iso kaupunki ole kepulaisen hallussa.
 
Sanna Marin toisiaan iski viime kuntavaaleissa Tampereella, mutta muutoin ollut jo pitkään kokoomusvetoinen kaupunki.

Jyväskylässä vihreät nousivat johtoon Touko Aallon mukana.

Pointti kuitenkin siinä, ettei yksikään iso kaupunki ole kepulaisen hallussa.
Ainoat isot kaupungit, joissa KePulla on enemmistö ovat Oulu ja Kuopio.
 
Keskustan äänet v. 2019.
800px-Eduskuntavaalit_2019_%28Keskusta%29.png
 
ex Urheilupuolen toimittaja näytti olevan tiedotustilaisuudessa päivän uutisissa. Ruohola.
 
Mitä kepu on tehnyt sen estämiseksi? Paikallisesti tai valtakunnallisesti?

Hyvä tietysti jos jotkut edes estäisivät. Mutta eivät ne sitä liene aktivisesti edistäneetkään, Sipilän hölmöilyjä lukuunottamatta. Oulun alueellahan islamistit olivat vihreiden ja SDP:n erityissuojeluksessa.

Onkos kokoomus tehnyt jotain? Mubarak Vapaavuori ja "ei mulla muuta"?
 
Back
Top