Kepun kuihtumisen syyt ja seuraukset

Pihatonttu

Respected Leader
Keskustapuolueen kannattajakunnan ydin on perinteisesti ollut haja-asutusalueiden arvokonservatiivista, isänmaallista ja monella tavalla perinteisyydessä ja nurkkakuntaisuudessa/subsidiariteettihenkisessä elämässä kiinni pysyvää väestöä.

Puolueuskollisuus on ollut huimaa. Syinä lienevät olleet etuihin ja elinpiiriin, identiteettiin, arvoihin ja agendoihin liittyvät syyt.

Joskus Vanhasen aikoihin Kepu päätti lähteä kilpailemaan cityvihreiden äänistä cityvihreiden agendaa kohti siirtymällä. Siitä ratkaisusta puuttui älykkyys, uskottavuus ja ydinkannattajakunnan huomioiminen. Linjamuutokseen liittyi myös se, että Kepu profiloitui EU-tasolla keskustaliberaaleihin. Konservatiivisessa kannattajakunnassa tämä nostatti kulmakarvoja.

Sitten tuli maaseutuvihamielisin mahdollinen teko: paskalaki. Se romautti täydellisesti haja-asutusalueiden vanhojen asuntojen jälleenmyyntiarvot. Niiden putoamisen seurauksena pankit alkoivat käyttää varsin tylyjä vakuusarvoprosentteja haja-asutusalueiden vanhojen talojen kohdalla. Seurauksena oli se, että myynnissä oli valtavasti torppia, joille ei löytynyt ostajia - osittain siksi ettei niiden ostamiseen meinannut saada lainaa. Tämä johti kaikkien haja-asutusalueella olevien omakotitalojen vakuus- ja myyntiarvojen romahtamiseen. Tapahtui todella jättimäinen vaurauden siirtyminen haja-asutusalueiden asukkailta... jonnekin? Roskakoriin? Paskanprosessointiyrittäjä Sipilälle?

Paskalailla oli noin yksi hyötyjä: Juha Sipilä. Sipilä keräsi jättimäisen henkilökohtaisen omaisuuden asialla joka tuhosi maaseudun elinkelpoisuutta vuosikymmeniksi. Jostain paradoksaalisesta syystä tämä nosti Sipilän Kepussa puolijumalan rooliin.

Sipilän hallitus jatkoi haja-asutusalueiden ja arvokonservatiivien kiusaamista eri tavoin. Suhtautuminen turvapaikanhakijavyöryyn ja siihen kuinka verovaroja kaadettiin sen yhteydessä kankkulan kaivoon vaikutti myös. Bernerin asema ja sekoilut hallituksessa sekä se, että Sipilä ei puuttunut niihin edes taksilain yhteydessä. Naurettavat ja epäuskottavat näytelmät Persujen hajotessa, turvapaikkahakijavyöryn aikana, aivan liian myöhään tapahtunut ero hallituksesta. Sote-uudistuksen jumittaminen sillä että siitä tehtiin etenevän prosessin sijaan jättimäistä kertamuutosta hakeva utopia. Maakuntauudistuksesta ja valtataistelusta Kokoomuksen kanssa tuli tärkeämpi tavoite kuin mistään sosiaali- ja terveyspuolen asiasta. Sotepuolen yksityistämisen hallitsemattomuus seurauksineen...

Kepun johto on sekä Vanhasen että Sipilän aikana tehnyt jättimäisiä virheitä toinen toisensa perään. Kaikille niille näyttäisi olevan yhteistä se, että Kepu on kussut kannattajiensa muroihin koittaessaan mielistellä poliittisia vastustajiaan ja näiden maailmankuvaa. Tai ehkä on vain pyritty siirtämään miljoonalta haja-asutusalueen ihmiseltä rahaa muille.

Täällä on ketju Persujen kuihtumisesta. Ehkä olisi aiheellista avata ketju myös Kepun kuihtumisesta syineen ja seurauksineen. Aloitin niillä mitä itse pidän syinä.
 
Pakko olla eka vastaaja tähän koska olen myös kepu-hater #1.

1345332280853511.jpg.png
 
Kaupungistuminen etenee ja alkutuotanto työllistää huomattavan pienen osan kansasta, ja tuskin se osuus tulee ainakaan kasvamaan. Kepu on käytännössä MTK:n eduskuntaosasto. Muualla Euroopassa kepun kaltaiset puolueet ovat jo kuihtuneet, joten eiköhän sama ole edessä Suomessakin. Ennen olen innokkaasti kepua inhonnut, mutta nykyään inho on laantunut (johtuukohan tämä säälistä, kun katsoo miten kepu kyntää?)

Toinen perinteinen puolue, jonka pidemmän ajan tulevaisuudennäkymät ovat heikot, on SDP.

Kepu tuskin suoraan kuihtuu vaan eiköhän vielä nousujakin mahdu matkan varrelle, mutta pidemmän aikavälin trendi on laskeva.
 
Viimeksi muokattu:
Mulla itselläni ei ole ollut enää vuosikymmeniin Kepu-inhoa. Nuorena oli, koska näin liian läheltä, miten jättimäistä vahinkoa Kepu aiheutti Kepu-valtaisella paikkakunnalla ja miten esim. kunnanvaltuutetuista osa oli aivan täysin marionetteja.

Haluaisin, että olisi olemassa Moskovan talutusnuorasta irrallinen Kepu, joka koittaisi pitää koko maan taloudellisesti kannattavalla ja järkevällä tavalla asuttuna ja vielä niin että kaikki ikäluokat olisivat hyvin edustettuina.

Ikävä kyllä Kepu ja nimenomaan sen johtohenkilöt ovat syystä tai toisesta pitäneet ydinkannattajankuntansa hylkäämistä ja tuuliviirimäistä profiloitumista tärkeämpänä kuin Suomea, haja-asutusalueita tai kannattajakuntaansa.

Kepu on käytännössä MTK:n eduskuntaosasto.

Tässä lienee paljon perää. Ja tämä lienee yksi suurimmista syistä maaseudun näivettymiseen. Kepu on ajanut MTK:n eikä asukkaiden ja alueiden asioita.
 
Haluaisin, että olisi olemassa Moskovan talutusnuorasta irrallinen Kepu, joka koittaisi pitää koko maan taloudellisesti kannattavalla ja järkevällä tavalla asuttuna ja vielä niin että kaikki ikäluokat olisivat hyvin edustettuina.
Miksi ihmeessä pitäisi? Urbanisointi on meneillään (meillä se lähti myöhään käyntiin verrattuna muihin maihin) ja ihmiset haluavat suurempiin keskuksiin, see on ihan vääjäämätön kehitys. Ihan turhaa yrittää tapella sitä vastaan.

Kaupungistuneilla alueilla asui:
43 % suomalaisista vuonna 1950,
64 % vuonna 1970,
79 % vuonna 1990,
84 % vuonna 2010 ja
85 % vuonna 2015.

Ennusteen mukaan myös 87 % vuonna 2030 ja 90 % vuonna 2050

Siksi, että väestön keskittäminen on keinotekoista, käytännön pakolla aikaansaatua.

Jos katsotaan muuttamiseen liittyviä tilastoja, niin kasvukeskuksiin ei muuteta työn vaan opiskelun perässä.

Kun peruskoulun jälkeinen kouluttautuminen on keskitetty kasvukeskuksiin, niin syrjäseuduilla aikuistuvien vaihtoehdoiksi jää joko jäädä ilman koulutusta tai muuttaa koulutuksen perässä. See taas katkaiseen suuren osa sosiaalisiin suhteisiin, identiteetteihin ja toimeentulomahdollisuuksiin liittyvistä sidonnaisuuksista lapsuuden maisemiin.

Monimuoto-, etä-, aikuis- ja itseopiskelumahdollisuuksien kehittäminen sekä opintotukijärjestelmän hienosäätäminen niin että se ei rankaisisi aktiivisuudesta olisi vapauttanut suuren määrän ihmisiä tästä muuttopakosta. Samalla olisi säästetty sosiaalituissa. Syystä tai toisesta tämmöinen ei ole koskaan kiinnostanut Kepua.

Jos katsotaan maailmalle, niin valtaosa arvostetuimmista yliopistoista on laajentanut epä- ja monimuoto-opiskelun mahdollisuuksia ja kehittänyt niitä varten uusia virtuaalisia alustoja. Ninpä nykyisin saattaa olla helpompaa opiskella Rantasalmelta käsin jossain Britannian tai USA:n huippuyliopistossa kuin Tampereella, Turussa tai Helsingissä.

Suurin maaseudulle muuttavien ryhmä on ollut jo jonkin aikaa korkeakoulutetut naiset.

Perheellistyvät aikuiset muuttavat korkeakoulutuksen jälkeen kasvukeskuksista niiden satelliittivyöhykkeille. Myös paluumuutto lapsuuden ja nuoruuden maisemiin on aika voimakasta.

Maailmalta alkaa tulla muitakin esimerkkejä kuin Detroit siitä, että ne jotka voivat muuttaa pois kaupungeista myös muuttavat. Esim. Saksassa iso osa vauraammasta porukasta asuu pienissä maaseutukylissä ja käy motaria pitkin Frankfurtissa, Munchenissä tai ties missä töissä.

Media ja ikävä kyllä myös osa virkamieskunnasta syöttää ahkerasti satua jonka mukaan maaseutu ja haja-asutusalueet tyhjenevät väistämättä ja mikään ei kannata niillä. Tämä narratiivi perustuu menneen maailman tayloristiseen tuottavuusnäkemykseen. Se oli keskittämisen aikakautta. Nykyaika on hajautettujen ratkaisujen, verkottumisen ja adaptiivisuuden aikaa.
 
Sitten tuli maaseutuvihamielisin mahdollinen teko: paskalaki. Se romautti täydellisesti haja-asutusalueiden vanhojen asuntojen jälleenmyyntiarvot. Niiden putoamisen seurauksena pankit alkoivat käyttää varsin tylyjä vakuusarvoprosentteja haja-asutusalueiden vanhojen talojen kohdalla. Seurauksena oli se, että myynnissä oli valtavasti torppia, joille ei löytynyt ostajia - osittain siksi ettei niiden ostamiseen meinannut saada lainaa. Tämä johti kaikkien haja-asutusalueella olevien omakotitalojen vakuus- ja myyntiarvojen romahtamiseen. Tapahtui todella jättimäinen vaurauden siirtyminen haja-asutusalueiden asukkailta... jonnekin? Roskakoriin? Paskanprosessointiyrittäjä Sipilälle?

Noiden talojen arvo on romahtanut aikoja sitten ilman mitään paskaleja. Yleensä tuollaisia vanhoja taloja kauppaavat pyytävät uuden hintaa ja ehkä kovempaakin samalla ihmetellen kun ei mene kaupaksi.
 
Miksi ihmeessä pitäisi? Urbanisointi on meneillään (meillä se lähti myöhään käyntiin verrattuna muihin maihin) ja ihmiset haluavat suurempiin keskuksiin, see on ihan vääjäämätön kehitys. Ihan turhaa yrittää tapella sitä vastaan.

Kaupungistuneilla alueilla asui:
43 % suomalaisista vuonna 1950,
64 % vuonna 1970,
79 % vuonna 1990,
84 % vuonna 2010 ja
85 % vuonna 2015.

Ennusteen mukaan myös 87 % vuonna 2030 ja 90 % vuonna 2050

Ite olen huolissani maakuntakeskuksista. Kun 20 000 - 50 000 asukkaan maakuntakeskukset kuihtuvat, niin en usko että se on Suomelle hyväksi.

Keskustan ajama maakuntamalli oli järkevä. Kainuussa on turha pitää kaikkia pieniä kuntia väkisin elossa. Vaan Kajaaniin voi keskittää paljon toimintoja.
 
Noiden talojen arvo on romahtanut aikoja sitten ilman mitään paskaleja. Yleensä tuollaisia vanhoja taloja kauppaavat pyytävät uuden hintaa ja ehkä kovempaakin samalla ihmetellen kun ei mene kaupaksi.

Olen osakkaana kuolinpesässä, joka kokeilee myydä mummon yksiötä. Taloyhtiössä on tehty putket, ikkunat, julkisivu ja parvekkeet. 25 neliötä. Ja lähtöhinta on 10 000€/ kpl.

Vastike 60€.

Kysyntää ei ole. Kunnassa on myynnissä 87 asuntoa/taloa. Asukkaita se 8000 hlö.

Syntyvyys kunnassa 48 hlö. Kuolleisuus 160.

Yksi ongelma on se että yhteiskunnassa varallisuus ei enää siirry. Me pienten kuntien tulevat perilliset ei saadakkaan keski-iän lopulla rahaa jolla maksaa velat pois. Ei saada pesämunaa tukea lasten ensi asuntojen ostoja. Eikä saaha jemmaan rahaa vanhuutemme varalle
 
Kuinka moni asukas on yli 50 kymppinen ja paljonko työpaikkoja lähistöllä? Tuollaisia on perin vaikea myydä varsinkaan nuoremmille jos ei siellä ei ole mitään aktiviteetteja. Ehkä vuokraaminen olisi mahdollista.
 
Mutta lähtöhinta ei ole uuden kohdalla
 
Olen osakkaana kuolinpesässä, joka kokeilee myydä mummon yksiötä. Taloyhtiössä on tehty putket, ikkunat, julkisivu ja parvekkeet. 25 neliötä. Ja lähtöhinta on 10 000€/ kpl.

Vastike 60€.

Kysyntää ei ole. Kunnassa on myynnissä 87 asuntoa/taloa. Asukkaita se 8000 hlö.

Syntyvyys kunnassa 48 hlö. Kuolleisuus 160.

Eipä niitä asuntoja tunnu menevän isommassakaan kylässä kaupaksi jos ei siellä ole työpaikkoja tarjolla. Asukkaita 20k, myytäviä asuntoja ~250kpl, toteutuneet kaupat: 8kpl..
 
Omilla vanhemmilla kävi aikoinaan ehkä hieman tuuriakin kun saivat myytyä itse rakentamansa talon ja vielä isoäidinkin talon ja maat tuossa 2010-luvun alussa sopivaan hintaan.

En itse voisi kyllä kuvitellakaan muuttavani takaisin maalle josta olen kotoisin. Päinvastoin, muuttaisin melko varmana Helsinkiin jos sattuisin saamaan sieltä itselle mieluisasta kaupunginosasta sopivan asunnon ja parempipalkkaisen mukavan työn.
 
Vähän väärää leiriä kalastellaan...

Puolueiden nuoriso-osastot ovat vähän räväkämpiä kuin varsinaiset. Itse uskon että tullaan laillistamaan jossain vaiheessa, mutta ei ihan vielä seuraavallakaan hallituskaudella...
 
Puolueiden nuoriso-osastot ovat vähän räväkämpiä kuin varsinaiset. Itse uskon että tullaan laillistamaan jossain vaiheessa, mutta ei ihan vielä seuraavallakaan hallituskaudella...
Toki on mutta kepulta silti ehkä vähän vaikea suunta hakea kannatusta. Tässä tapauksessa toki aiheuttaa lähinnä kuntatason kuittailua.
 
Eipä niitä asuntoja tunnu menevän isommassakaan kylässä kaupaksi jos ei siellä ole työpaikkoja tarjolla. Asukkaita 20k, myytäviä asuntoja ~250kpl, toteutuneet kaupat: 8kpl..

En oletakkaan että menisi. Ja jos tuo menisi kaupaksi, niin voittaja olisi kuolinpesän paerit hoitanut asianajaja

Piti vaan puuttua tuohon oletushintaan.

Tässä tapauksessa romutusrahasta ei olisi apua. Mutta kannatan sitä silti. Voisi antaa 10 000€/kpl tukea purettavaan asuntoon/kiinteistöön.
 
Miksi ihmeessä pitäisi? Urbanisointi on meneillään (meillä se lähti myöhään käyntiin verrattuna muihin maihin) ja ihmiset haluavat suurempiin keskuksiin, see on ihan vääjäämätön kehitys. Ihan turhaa yrittää tapella sitä vastaan.

Haluavatko oikeasti vai ovatko he vähintään tietyllä tapaa pakotettuja?
 
Yksi ongelma on se että yhteiskunnassa varallisuus ei enää siirry. Me pienten kuntien tulevat perilliset ei saadakkaan keski-iän lopulla rahaa jolla maksaa velat pois. Ei saada pesämunaa tukea lasten ensi asuntojen ostoja. Eikä saaha jemmaan rahaa vanhuutemme varalle

Tuosta voit olla varma, ja mediassa on jostain ihmeen syystä nosteltu esille miten kansalaiset saavat isoja perintöjä ja kiistelevät niistä kovasti. Aivan kuin haluttaisiin että perinnöt sosialisoitaisiin tavalliselta kansalta kokonaan? Etteivät lapset varmasti saisi mitään.

Vähän väärää leiriä kalastellaan...

Niin oli paskalain kanssa, niin oli syksyllä 2015 ja niin se vaan jatkuu. Oulun seudullakaan ei edelleenkään tunnusteta tehtyjä virheitä. Paskalakikin, se laittoivat alulle vihreät ja demarit, Lipposen hallituksessa, jo vuosituhannen vaihteessa :D mutta mikä helvetti siinä oli että keskusta ei kyennyt tekemään asialle mitään ja estämään sitä? Samoin syksy 2015, myötäiltiin ja nuoleskeltiin oppositiota ja vasemmistomediaa. Oli kaikki mahdollisuudet Sipilälläkin, esiintyä vahvana johtajana ja todellisuudessakin myös olla sitä.

Minä en usko että keskusta enää tuosta nousee mutta itsepähän puolueensa pilasivat. Valitettavaa. Tilalle tulee nyt arvaamattomampaa politiikkaa.
 
Viimeksi muokattu:
Back
Top