Keskustelua sotaelokuvista

Kalastaja kirjoitti:
Ehdottomasti Gunther mukaan vaihtoehtoihin. Muita vaihtoehtoja voisivat olla esimerkiksi Kretchmer, Topp tai vaikkapa Luth.
Klikkaa laajentaaksesi...
Joo, ja Tyynenmeren puolelta olisi lukematon määrä jenkkien sukellusveneitä ja kippareita jonossa. Kun pistivät niin monet japsipaatit pohjaan, niin elokuvan aihetta olisi.
Olisi kyllä siistiä nähdä moderni sukellusvene-elokuva maailmansodista. Sukellusveneet ovat aina kiinnostaneet.
 
Noo, kunnon suklarielokuvia ei ole koskaan liikaa.
Modernille tekniikalle olisi käyttöä ja hienoja kuvausmahdollisuuksia esim.laivojen upotustilanteissa :)
 
JR49 kirjoitti:
Noo, kunnon suklarielokuvia ei ole koskaan liikaa.
Modernille tekniikalle olisi käyttöä ja hienoja kuvausmahdollisuuksia esim.laivojen upotustilanteissa :)
Klikkaa laajentaaksesi...

Olen samaa mieltä. Das Boot on genren ylittämätön klassikko. Ja leffa on 80-luvun alusta ! Mutta tehosteet ja ennen kaikkea tunnelma ovat loistavia. Parempaa WW2 suklarileffaa ei olekaan. En ymmärrä miksi Hollywood suoltaa sellaista sontaa kuin U-571, jossa amerikkalaiset onnistuivat vääristelemään totuutta ja nappaamaan itselleen kunnian saksalaisten Enigma-salakirjoituskoneen sieppauksesta. :mad:

Moderneista sukellusvenekuvauksista Punaisen Lokakuun metsästys on todella hyvä. Olen lukenut Tom Clancyn romaanin moneen kertaan ja minusta elokuvaversio seuraa kirjaa yllättävän uskollisesti.
 
tulikomento kirjoitti:
Olen samaa mieltä. Das Boot on genren ylittämätön klassikko. Ja leffa on 80-luvun alusta ! Mutta tehosteet ja ennen kaikkea tunnelma ovat loistavia. Parempaa WW2 suklarileffaa ei olekaan. En ymmärrä miksi Hollywood suoltaa sellaista sontaa kuin U-571, jossa amerikkalaiset onnistuivat vääristelemään totuutta ja nappaamaan itselleen kunnian saksalaisten Enigma-salakirjoituskoneen sieppauksesta. :mad:

Moderneista sukellusvenekuvauksista Punaisen Lokakuun metsästys on todella hyvä. Olen lukenut Tom Clancyn romaanin moneen kertaan ja minusta elokuvaversio seuraa kirjaa yllättävän uskollisesti.
Klikkaa laajentaaksesi...
Moderni elokuva, mutta Das Boot -hengessä, sellainen tilaukseen. Aihepiiri sinänsä voisi olla aika vapaa. I maailmansodastakin saisi monta taistelulaivan upotusta kehiin niin haluttaessa. Dardanenneillä löytyisi sankaria molemmilta puolilta, mukaan voisi ympätä kuvauksen, kun turkkilaisten rannikkotykistö kurmoottaa ympärysvaltojen aluksia :)
Tuosta jenkkileffasta olemme varmasti kaikki samaa mieltä.
 
tulikomento kirjoitti:
Olen samaa mieltä. Das Boot on genren ylittämätön klassikko. Ja leffa on 80-luvun alusta ! Mutta tehosteet ja ennen kaikkea tunnelma ovat loistavia. Parempaa WW2 suklarileffaa ei olekaan. En ymmärrä miksi Hollywood suoltaa sellaista sontaa kuin U-571, jossa amerikkalaiset onnistuivat vääristelemään totuutta ja nappaamaan itselleen kunnian saksalaisten Enigma-salakirjoituskoneen sieppauksesta.

Moderneista sukellusvenekuvauksista Punaisen Lokakuun metsästys on todella hyvä. Olen lukenut Tom Clancyn romaanin moneen kertaan ja minusta elokuvaversio seuraa kirjaa yllättävän uskollisesti.
Klikkaa laajentaaksesi...

JR49 kirjoitti:
Moderni elokuva, mutta Das Boot -hengessä, sellainen tilaukseen. Aihepiiri sinänsä voisi olla aika vapaa. I maailmansodastakin saisi monta taistelulaivan upotusta kehiin niin haluttaessa. Dardanenneillä löytyisi sankaria molemmilta puolilta, mukaan voisi ympätä kuvauksen, kun turkkilaisten rannikkotykistö kurmoottaa ympärysvaltojen aluksia
Tuosta jenkkileffasta olemme varmasti kaikki samaa mieltä.
Klikkaa laajentaaksesi...

Väkisinkin herää ajatus, että uskalletaanko - ainakaan uudella mantereella - tehdä sukellusvene-elokuvaa hyödyntäen Das Boot'in parhaimpia puolia, että annetaan tilaa (heh! mikä ilmaisu) tunnemalle ja interiöörille sekä henkilöiden väliselle kemialle sekä sille piinaavalle tunteelle, joka epäilemättä sen aikojen veneissä on ollut läsnä kaiken aikaa. Vai palaisiko tuotantotiimi halusta tehdä jotain hienoa ja suurta ja viedä näin tilan pois tunnelman kasvulta ja siltä piinaavalta tunteelta, joka siellä syvyyksissä rauta-arkussa oli läsnä?

No kyllä Hollywoodista - tai laajemmin jenkeistä - varmasti oikea aihetta kunnioittava ohjaaja löytyisikin, tuolloin olisi toivoa jostain todella hienosta ja tämän vuosituhannen sukellusvene-leffasta. Tässä yön hetkinä yritän pohtia, että kenet pistäisin ohjaamaan leffaa - vai kääntyisinkö sittenkin jonkun vanhan mantereen ohjaajan puoleen? Itse kuitenkin ajattelisin, että perustana pitäisi olla miehistö ja se tunne siellä syvyyksissä, kaikki muu täydentää tätä, joten mitkään massiiviset efektit eivät voi viedä roolia elokuvassa miehistöltä ja heidän kokemukselta, joten ohjaajan tulisi ostata kuvata ihmisiä ja saada kaivettua heistä irti kaikki (ja vähän enemmänkin). Ehkäpä jätän tämän ajatuksen hautumaan päähän...

Niin ja Punaisen Lokakuun metsästys oli oivallinen elokuvana - uskollinen tarinalleen ja sukellusvene-elokuvanakin paremmalla puolella (vaikka siinä kokonaisuus piti sisällään paljon muutakin kuin pelkän sukellusvenekuvauksen). Clancyn teos löytyy vielä hyllystä mutta lukuisten muuttojen seurauksena elokuva on jo kadonnut jonnekin... Harmi!

vlad
 
Sanokaa mitä sanotte mutta meikäläisen mielestä yksi kaikkien aikojen viihdyttävimmistä sotaleffoista on Kellyn Sankarit.

kellys-heroes-dvd-front-cover.jpg

Pääosissa: Clint, Telly Savalas, Donald Sutherland jne..

Aivan mainio popcorn-leffa. Syksyllä 44 joukko amerikkalaisia solttuja saa kuulla, että sakujen linjojen takana eräässä pankissa odottaa noutajaansa 16 miljoonan dollarin erä kultaa. Joten Kelly (Clint) organisoi sekalaisen joukon ukkoja ja panssareita, joilla lähdetään kulta-aarteen perään.


Clint on mainiossa vedossa eivätkä muutkaan näyttelijät tälle paljoa häviä. Plussaa siitä, että elokuva kuvattiin Titon Jugoslaviassa, joten aitoja Sherman-vaunuja ym. jenkkien aseapukalustoa oli käytettävissä. Myöskin leffan Tigerit ovat varsin taidokkaasti modattuja Sotkia.

Ja siis kelatkaa, tämä kohtaus on kuin suoraan Clintin westerneistä !

 
Missä elokuvassa moottoripyöräjengi lähti Vietnamiin vapauttamaan sotavankeja? Muistan hämärästi vain pieniä pätkiä elokuvasta. Nähnyt sen joskus 80-90 luvulla. Aika sotaisen oloinen pätkä joten laitoin kysymyksen tähän ketjuun.
 
Saving Private Ryan sotahistorian fanin kriittisessä tarkastelussa.


Saman tyypin kanavalla on myös arvosteluja muistakin sotaelokuvista.
 
Tuli tällainen vastaan Band Of Brothers sarjaan liittyen...:solthum:

Uusinta: Veriveljet
http://jaskanpauhantaa.blogspot.fi/2016/07/uusinta-veriveljet.html

Lukijalle: Katson hyvin harvoin televisiota, jos yleisurheilun seuraamista ei lasketa ja sitäkin teen enemmän paikan päällä kuin töllöttimestä. Joskus harvoin kohdalle osuu draamasarja tai hyvä elokuva, joka tulee katsottua. Eräs tälläinen oli Taistelutoverit, jonka analysoin vuonna 2009. Sittemmin sarja sai tavallaan jatkoa rinnakkaisversiolla Tyynenmeren taistelutoverit, mutta se ei yltänyt alkuperäisen tasolle:

Molemmat lukijoistani muistanevat joitakin vuosia sitten televisiossa esitetyn ja sittemmin myös uusitun sarjan Taistelutoverit, alkuperäisnimeltään Band of Brothers. Se perustui Stephen Ambrosen samannimiseen kirjaan, jota ei jostain käsittämättömästä syystä ole julkaistu suomeksi. Sääli, sillä kirjasta käy ilmi monien TV-sarjassa ajanpuutteen takia vajavaisiksi jääneiden tapahtumien taustat. Toisaalta TV-versiossa on joitakin sellaisia tapauksia, joita kirjassa ei mainita. Nämä ovat vieläpä nettitietojen perusteella tosia, Ambrose ei vain ollut niistä vielä kirjaa tehdessä tietoinen tai oli jättänyt ne tarkoituksella pois lopullisesta versiosta.

Taistelutoverit perustuu yhden ainoan toisen maailmansodan aikaisen laskuvarjojääkärikomppanian tarinaan. E-komppania, 506. maahanlaskurykmentti, 101. maahanlaskudivisioona, Yhdysvaltain armeija. Se seuraa komppanian tietä alkaen koulutuksesta USA:ssa ja Englannissa, maihinnousua Normandiassa ja päättyen Berchtesgardenin valtaukseen ja miesten sodanjälkeisiin kohtaloihin.

Itsensä Steven Spielbergin tuottama sarja on loistavaa työtä. Se on realistisuudessaan ja yksityiskohdissaan häikäisevä, eikä ihmekään kun ottaa huomioon sitä tehdessä palaneen rahamäärän. DVD-paketin dokumentit sarjan valmistuksesta ovat hyvin valaisevia.
Sarjan autenttisuutta ja tarkkuutta kuvastakoon omakohtainen kokemus ensimmäisellä TV-esityskerralla. Jaksossa, jossa komppania oli hypännyt Normandiaan ja miehet olivat eksyksissä, he kävivät tutkimaan karttaa. Oli yö ja muutama mies heitti sadeviitan ylleen, ettei lampun sytyttäminen olisi paljastanut heitä. Mitä minä, katsoja, tein? Ennen lampun syttymistä suljin vaistomaisesti toisen silmäni, etten olisi menettänyt pimeänäköäni.

Sittemmin sain hyllyyni Ambrosen alkuperäisen kirjan, joka perustui komppanian jäsenten haastatteluihin. Moni heistä on yhä elossa. Kuvaliitteestä kävi ilmi, kuinka yhdennäköisiä näyttelijät olivat roolihahmojensa kanssa. Päähenkilöksi nostettua komppanian lyhytaikaista päällikköä esittänyt Damian Lewis muistutti huomattavasti nykyään yli 90-vuotiasta Richard Wintersiä. (Lisäys 2016: Winters kuoli 92-vuotiaana 2011.) Eikä hän ollut hahmoista edes paras esimerkki yhdennäköisyydestä. Ainoa poikkeus oli alkuperäistä komppanianpäällikköä Herbert Sobelia esittänyt David Schwimmer, joka oli aivan liian atleettisen näköinen, vaikka kasvoissa jotain samaa olikin.

Sarja ja kirja ylistivät E-komppanian saavutuksia, eikä suotta. Mihin tämä menestys sitten perustui?

Ensinnäkin, laskuvarjojoukot perustuivat vapaaehtoisuuteen. Tämä tarkoitti ja tarkoittaa yhä sitä, että pelkästään joukkoihin pyrkijät ovat jo valikoitunutta ja keskimääräistä ainesta parempaa väkeä.
Toiseksi karsinta jo pyrkijöistä ja sisään hyväksytyistä oli kova. Kirjassa esitettyjen lukujen mukaan koulutukseen hyväksyttiin 500 upseeria ja 5300 miehistön (amerikkalaisittain lukuun sisältyvät sekä aliupseerit että varsinainen miehistö) jäsentä. Heistä laskuvarjojääkärin siivet sai 148 upseeria ja 1800 miestä. Siis noin kolmasosa jo valikoituneesta väestä selvisi.
Kolmanneksi, joukko-osasto oli kiinteä kokonaisuus. Esimerkiksi miehen haavoituttua hänet palautettiin toivuttuaan aina takaisin entiseen osastoonsa. Varsinainen armeija taas palautti haavoittuneen miehen sinne, minne se oli logistisesti helpointa. Tämä huolenpito muodosti sosiaalisen siteen, joka oli normaalia joukkoa vahvempi.
Neljänneksi - ja ainoana nimenomaan E-komppaniaa koskevana - komppanian päällikkönä oli koulutusaikana mies, joka oli kävelevä klisee. Kaikkihan me tunnemme sotaelokuvista sen kouluttajavääpelin, joka sanoo miehille: "Te tulette vihaamaan minua enemmän kuin vihollista, mutta jouduttuanne ensimmäiseen taisteluun kiitätte minua mielessänne." Herbert Sobel oli tuo mies. Vaikka komppanian jokainen mies vihaamisen lisäksi piti häntä kyvyttömänä johtajana - Sobel sai komppanian onneksi potkut ennen taisteluun joutumista - hän oli erinomainen kouluttaja, joka vaati miehiltä paljon. Lisäpotkuna samanlainen mies oli myös pataljoonan komentaja, mutta D- ja F-komppanioiden päälliköt eivät olleet yhtä fanaattisia kuin Sobel.

Kenties tärkeimpänä seikkana oli kuitenkin komppanian vahvuus. Eri aikakausina ja eri armeijoissa komppanioiden miesvahvuus on poikennut varsin paljon. Yhdysvaltalaisen toisen maailmansodan aikaisen laskuvarjojääkärikomppanian määrävahvuus oli 147 miestä. Dunbarin luku on 150. Tämä luku kertoo, kuinka suuria yhteisöjä varten ihmisen aivot ovat kehittyneet. Se on saatu laskemalla eri kädellislajeista niiden normaalin laumakoon ja kyseisen lajin aivojen koon korrelaatio. Tästä saatava regressiokaava antaa ihmisen luonnolliseksi laumakooksi noin 150.
Kyseinen määrä on se, joka antaa yksilöä kohti laskettuna tehokkaimman tuloksen. Yhteisö on riittävän suuri, jotta siinä riittää tilaa tarvittaville spesialisteille ja se kykenee itsenäisiin operaatioihin. Toisaalta se on vielä riittävän pieni, jotta kaikki tuntevat toisensa ja keskinäinen luottamus ja tribaalisuus eivät murene.
Otetaan kaksi pataljoonaa, joiden molempien tukiyksiköt ja esikunta ovat identtiset. Molempien varsinaiset taistelujoukot ovat suuruudeltaan 600 miestä. Toinen pataljoona on jakanut nämä kolmeen komppaniaan (200 miestä), toinen viiteen (120 miestä). Jos kysyttäisiin, kumman komentaja haluaisin olla ryhdyttäessä taistelemaan toista vastaan, ei tarvitsisi miettiä kahta kertaa. Pienempi komppania on miestä kohti laskettuna suurta tehokkaampi. Viisi pientä komppaniaa voittaa kolme suurta, jos molempien yhteenlaskettu miesmäärä on sama.

Sotilasyksiköiden koostumus päätetään yleensä tarvittavan tulivoiman ja tehtävän perusteella. Tämä on tietysti peruslähtökohta, mutta jos mahdollista, pitäisi tutkia myös mikä on sosiologisesti oikea määrä miehiä. Aina viime vuosiin asti alan ainoa suomenkielinen tutkimus oli Knut Pippingin jo vuonna 1947 julkaistu erinomainen väitöskirja Komppania pienoisyhteiskuntana, jossa hän tutki omaa jatkosodan aikaista komppaniaansa. Kyseinen komppania oli JR 12:a eli maineikkaiden Jänkäjääkärien toinen konekiväärikomppania. Vasta syväjohtamisen myötä on alettu pohtia johtamisen sosiologiaa. (En malta olla huomauttamatta, että muutos puolustusvoimissa ei ollut sanallisesti kovin suuri, kun siirryttiin syväjohtamiseen - omina armeija-aikoinani johtaminen oli välillä hyvinkin syvältä.) Tosin en muista Nissisen kirjassa olleen mitään mainintaa yksikön miesluvun vaikutuksesta miestä kohti laskettuun tehokkuuteen, mutta kirjan lukemisesta on niin monta vuotta, että on voinut jo unohtua. Valitettavasti en tullut kyseistä kirjaa aikoinaan hankkineeksi, niin en pystynyt tähän hätään tarkistamaan asiaa.

Luonnollisesti yksikössä olevien miesten lukumäärän tehokkuustutkimusta voidaan soveltaa myös siviilielämän työntekijöihin. Pitäisikö organisaatiokaavioiden sijaan pohtia, miksi kahdeksan hengen yksikkö ei ole yleensä tehokas, mutta viiden hengen on? (Tämä oli omiin (siviili)kokemuksiin perustuva havainto ilman tutkimusreferenssiä.) Miksi yksikön toimivuus laskee selvästi, kun sen lukumäärä kasvaa 25:stä 30:een, mutta muutosta välillä 20:stä 25:een ei ole havaittavissa? Onko noilla seuduilla jokin maagista lukua 150 vastaava raja?

Opetus tehokkaan yksikön luomisesta onkin tärkein asia, mitä Taistelutovereista on opittavana. Sarja kestää siksikin toisen ja kolmannenkin katsomisen. Sen vaikutus myös kaikkiin myöhempiin sotasarjoihin on merkittävä, koska sitä tullaan käyttämään aina mittatikkuna. Odotan mielenkiinnolla, mitä tulee suunnitteilla olevasta samojen tekijöiden projektista, jossa tapahtumapaikkana on Tyynenmeren sotanäyttämö. (Lisäys 2016: Kuten ingressissä todettiin, hyvä sarja mutta ei lähellekään yhtä hyvä.)

Pikantti yksityiskohta Tom Clancyn faneille. Hänen monituhatsivuinen Jack Ryan -teknotrillerisarjansa sivuaa myös Taistelutovereita. Kirjassa Without Remorse (suom. Armoa tuntematta) Clancy mainitsee Jack Ryanin isän hypänneen Normandiaan nimenomaan E-komppanian riveissä. Luulin tätä aluksi pelkäksi sattumaksi, koska Clancyn kirja on paljon TV-sarjaa vanhempi. Tarkempi tutkimus kuitenkin osoitti, että Clancy julkaisi kirjansa 1993, kun Ambrosen kirja ilmestyi vuotta aiemmin - TV-sarja tehtiin vasta kymmenen vuotta myöhemmin. Sattuma on liian uskomaton ollakseen totta, joten Clancy lienee lukenut Band of Brothersin.

On harmi, että kukaan ei ole koskaan tehnyt mistään suomalaisesta komppaniasta vastaavaa populaarihistoriallista kirjaa. Tuli itsekin unelmoitua tällaisen tekemisestä jo ennen kuin olin Taistelutovereista kuullutkaan. Työnimikin oli jo valmiina ja se on tämän kirjoituksen otsikkona. Sukulaismiehen komppania oli aika monessa mielenkiintoisessa paikassa jatkosodan aikana ja yksi sen päälliköistä oli tuolloin vielä elossa, on tietääkseni vieläkin. (Lisäys 2016: Ei ole enää, kuoli muutama vuosi sitten 95-vuotiaana.) Siinä olisi ollut mielenkiintoinen kohde. Yksi artikkeli eräästä yksityiskohdasta tuli väsättyä ja kokoomateoksessa julkaistua, mutta siihen se jäi. Jos sukulaismies olisi saanut elää pidempään, niin tiedä miten olisi käynyt, mutta nyt sen komppanian suhteen on jo liian myöhäistä. Elossa ei enää ole kovin montaa miestä.
Jos joku historioitsija tarttuu aiheeseen, niin kannattaa valita alunperin varusmiehistä koottu komppania, koska sen jäsenet ovat vielä todennäköisimmin elossa. Alkaa olla viimeiset hetket.
Klikkaa laajentaaksesi...
 
Mengele_Joseph kirjoitti:
Dokkari netflixissä only the dead. Suosittelen. http://www.imdb.com/title/tt3587396/
Klikkaa laajentaaksesi...
Katsoin tämän ja suosittelen myös. Australialaisen toimittajan kuvausta Irakista 2001-2005 noin suurinpiirtein ja Zarqawin sen aikaisia tekosia.
Netflixista tosiaan katsottavissa.

Mielenkiintoista tässä on linkki ISIS'n perustamiseen (2006). Isisin historia alkoi vuonna 1999, kun nuori jordanialainen jihadisti Abu Musab al-Zarqawi matkusti Afganistaniin tapaamaan al-Qaidan johtajia. Zarqawi halusi lietsoa vallankumousta Irakin ja Syyrian alueella ja tarvitsi tarkoitukseensa rahaa ja kannattajia. Osama bin Laden ja muut al-Qaidan johtajat eivät kutsuneet Zarqawia jäsenekseen tämän äärimmäisten näkemysten vuoksi, mutta he aloittivat silti yhteistyön. Talibanin kaaduttua Afganistanissa 2001 Zarqawi pakeni ryhmänsä kanssa Irakiin ja ryhtyi rakentamaan sinne verkostoaan. Zarqawin ryhmä alkoi tehdä iskuja maata miehittäneitä yhdysvaltalaisjoukkoja vastaan ja näin siitä tuli Irakin al-Qaida. Zarqawi halusi kiihkeästi perustaa islamilaisen kalifaatin, mutta al-Qaidan johto toppuutteli häntä ja kehotti Zarqawia hakemaan ensin kansan tuen ja välttämään liiallisia väkivaltaisuuksia. Zarqawi oli juuri aikeissa julistaa islamilaisen valtion, kun Yhdysvallat surmasi hänet kesällä 2006. Irakin al-Qaida julisti islamilaisen valtion lopulta 15. lokakuuta 2006 ja toteutti näin johtajansa viimeisen toiveen. Nimelliseksi johtajakseen he nimittivät Abu Umar al-Baghdadin. Järjestön todellinen johtaja oli kuitenkin Irakin al-Qaidaa Zarqawin kuoleman jälkeen johtanut Abu Ayyub al-Masri.




.
 
Rauhantekijä kirjoitti:
Katsoin tämän ja suosittelen myös. Australialaisen toimittajan kuvausta Irakista 2001-2005 noin suurinpiirtein ja Zarqawin sen aikaisia tekosia.
Netflixista tosiaan katsottavissa.

Mielenkiintoista tässä on linkki ISIS'n perustamiseen (2006). Isisin historia alkoi vuonna 1999, kun nuori jordanialainen jihadisti Abu Musab al-Zarqawi matkusti Afganistaniin tapaamaan al-Qaidan johtajia. Zarqawi halusi lietsoa vallankumousta Irakin ja Syyrian alueella ja tarvitsi tarkoitukseensa rahaa ja kannattajia. Osama bin Laden ja muut al-Qaidan johtajat eivät kutsuneet Zarqawia jäsenekseen tämän äärimmäisten näkemysten vuoksi, mutta he aloittivat silti yhteistyön. Talibanin kaaduttua Afganistanissa 2001 Zarqawi pakeni ryhmänsä kanssa Irakiin ja ryhtyi rakentamaan sinne verkostoaan. Zarqawin ryhmä alkoi tehdä iskuja maata miehittäneitä yhdysvaltalaisjoukkoja vastaan ja näin siitä tuli Irakin al-Qaida. Zarqawi halusi kiihkeästi perustaa islamilaisen kalifaatin, mutta al-Qaidan johto toppuutteli häntä ja kehotti Zarqawia hakemaan ensin kansan tuen ja välttämään liiallisia väkivaltaisuuksia. Zarqawi oli juuri aikeissa julistaa islamilaisen valtion, kun Yhdysvallat surmasi hänet kesällä 2006. Irakin al-Qaida julisti islamilaisen valtion lopulta 15. lokakuuta 2006 ja toteutti näin johtajansa viimeisen toiveen. Nimelliseksi johtajakseen he nimittivät Abu Umar al-Baghdadin. Järjestön todellinen johtaja oli kuitenkin Irakin al-Qaidaa Zarqawin kuoleman jälkeen johtanut Abu Ayyub al-Masri.
Klikkaa laajentaaksesi...

Lisätään Abu Ayyub al-Masriin liittyen se, että hän sai surmansa "huhtikuussa 2010 Irakin ja Yhdysvaltain joukkojen yhteisoperaatiossa Tikritin lähellä Salah al-Dinin maakunnassa". (suora lainaus wikipediasta). Samassa operaatiossa sai surmansa myös liikkeen nimellinen johtaja Abu Umar al-Baghdadi, jota ei pidä sekoittaa ISIS:n nykyiseen johtajaan Abu Bakr al-Baghdadi'in, joka käyttää itsestään myös nimeä kalifi Ibrahim.

vlad
 
Sinun täytyy kirjautua vastataksesi.
Back
Top