Aikanaan kohtuullista kohuakin nostattanut Clint Eastwoodin
American Sniper tuli vihdoin ja viimein katsottua. Muistelen, että kohtuullista kohua nostatti elokuvassa esiintyvä amerikkalainen patriotismi (sikäli kiintoisaa, etten minä sellaista merkittävässä määrin nähnyt), samoin puhetta herätti elokuvan heroismi, jota siinä toki oli nähtävillä mutta tämäkään ei sikäli minua häirinnyt. On huomioitava, että kyseinen tark'ampuja Chris Kyle (Bradley Cooper) oli ja on edelleenkin monelle amerikkalaiselle sankari - kenties eräs niitä harvoja Irakissa palvelleita joita pidetään sankareina - legendoina, tämä seikka tietty johtuu osaltaan siitä, että Irakin sota ei ole mennyt ihan niin kuin strömsössä. Niin Irakin sotaan kuin myös laajemmin terrorismin vastaiseen sotaan liittyy myös ikäviä piirteitä ja tapahtumia, ne varmasti vähentävät halua nähdä sankareita - vielä vähemmän palvottuja sankareita - tässä yhteydessä.
Yllä mainitut tekijät eivät omissa silmissäni olleet millään muotoa negaatioita herättäviä, mutta jos tarkastellaan elokuvaa kokonaisuutena niin ensimmäinen tunne elokuvan päätyttyä oli tunne siitä, että leffasta jäi mieleen hiukan
väljähtyneen siman maku. Mielestäni Eastwood ei saanut aiheesta läheskään kaikkea irti, siihen oli yritetty mahduttaa liian paljon tapahtumia suhteutettuna elokuvan kestoon. Yhtälailla Bradley Cooper Chris Kylenä jäi hiukan hahmottomaksi ja paikoin jopa etäiseksi. Hän oli elokuvan keskushenkilö mutta samalla tuli tunne ettei ohjaaja saanut keskushenkilöstä riittävästi irti, jännitteet jäivät liian usein vaillinaisiksi - jännite nousi mutta sitten tapahtui lässähtäminen huipennuksen sijaan. Oikeastaan vain parissa kohtaa Kylen hahmoon saatiin taistelukentällä luotua oikeanlaista jännitettä, jännitettä, jossa katsoja aisti sisäisen kamppailun ja taistelustressin ja nämä kumpikin kohtaus olivat sellaisia joissa kohteena oli tavalla tai toisella lapsi. Näissä kohtauksissa oli selkeämpää jännitteen kasvua ja siinä katsojakin joutui pohtimaan hetken verran valintojen merkitystä, toisaalta etenkin jälkimmäisessä kohtauksessa oli hyvin pitkään tunnelma ettei katsoja voinut aivan ehdottomalla varmuudella päätellä kuinka siinä lopulta tapahtuu. Yrittääkö lapsi ampua RPG-7:lla vaiko ei... ja jos yrittää, kykeneekö Kyle työntämään tunteensta syrjään ja ampumaan lapsen. Muistetaan aiemmat tapahtumat ja se millaisia ajatuksia hänellä isänä on mielessä.
Mikäli lopun yhteenoton Mustafan kanssa piti olla jonkin sortin huipentuma, jossa fraaman ja adrenaliinilatauksen tuli saavuttaa huippunsa niin kokolailla fiilis oli lässähtänyt, siihen ei oltu saatu puettua riittävää tunnelmaa ja kiihkeyttä, siinä ei ollut riittävää jännitettä - ei etenkään Chris Kylen taholta. Tekninen suoritus kaikella tapaa, mutta mihin jäi tunnelma - sitä ei riittänyt pelastamaan militanttien mittava hyökkäys Navy SEAL'ien kimppuun. Sitä ei tuonut lähestyvä hiekkamyrsky. Eikä edes se, että Kyle meinasi jäädä joukosta - ei etenkään se, että Kyle meinasi jäädä joukosta, koska kuitenkin tiedän kuinka Kylen elämä päättyi, millaisissa olosuhteissa se tapahtui. Ei taistelussa, ei Irakissa - kotona kaukana taistelukentän painajaisista ja hetkenä jolloin ne omatkin painajaiset alkoivat jäädä taakse ja se entinen Chris oli palannut.
Ei todellakaan parasta Eastwoodia - ei lähellekään. Onko veteraanin
kultainen kosketus katoamassa?
Chris Kylestä wikipediassa:
https://en.wikipedia.org/wiki/Chris_Kyle
edit: pieni lisäys, elokuvan sotavaiheen kerronnallinen loppu oli mielestäni lässähdys, sen sijaan, kuten
@Fremen 'ille kirjoitin, elokuvan lopun hetket:
"
Katsoin kyllä leffan loppuun saakka - olisi pitänyt täsmentää sen verran, että erottelin tämän grande finalen muusta elokuvasta - elokuvan taistelullinen loppu ei mielestäni tarjonnut mitään huipennusta tai tavanomaisuudesta poikkeavaa - se oli pettymys.
Sen sijaan ne hautajaisosuus ja siihen liittyvät muistelut olivat onnistuneita (mielessä kävi, että kuinka paljon käytettiin autentista materiaalia Chris Kylen hautajaisista, olettaen sitä on melkoisesti erilaisten taltiointien muodossa - ja osittain siksi erottelen tämän osuuden itse elokuvasta siihen saakka kun käy selville Chris Kylen kohtalo)."
Se "
grande finale" on kiiehtovaa patrioottista muistelua, mutta ehdottomasti positiivisella tapaa muodostettuna ja kiintoisa - pikantti lisä - itse elokuvaan.
vlad
