KHL, Jokerit ja turvallisuuspolitiikka

Jokerit on siinä mielessä tärkeä pelinappula KHL:lle (Kremlille) että se taitaa nykyisin olla ainoa länsimaista alkuperää oleva joukkue koko sarjassa.
Ihmeen harva suomalainen muistaa tai on edes koskaan tajunnut että KHL oli alunperinkin Kremlin työkalu jolla oli tarkoitus luoda sille myönteistä ilmapiiriä Euroopassa jääkiekon avulla.
No, pieleen meni - ainoastaan Jokerit ovat enää jäljellä siitä kuviosta, kun eivät tajua lähteä.
Joskus mietin sitäkin että onko Kurri (taitaa muuten olla KHL:n hallituksessakin) ja Selänne vain niin hölmöjä, että heitä jotenkin imartelee kun saavat olla venäläisten kanssa tekemisissä.
Onhan niitäkin ihmisiä jotka hengaavat moottoripyöräjengiläisten ja ties minkä United Brotherhood porukan liepeillä koska se on niin coolia olla konnien frendi. Liekö Kurrin ja Selänteen kohdalla kyse ihan samasta ilmiöstä, vähän isommassa mittakaavassa vain? Tosin Kurri alkaa varmaan olemaan jo ihan täysjäsen..
 
He ehkä ajattelevat että Kurri saa olla rauhassa tutkimuksilta kansallissankarina mutta olen varma että rahaa seuraamalla hänet on mahdollista napata kiinni ja saada laulamaan kunnon kuulusteluissa.
Eihän tuo Jokerien KHL-seikkailu mitään isänmaallisinta toimintaa ole ollut, mutta ei kai kiekkoseuran pyörittäminen venäläisrahalla sentään rikollista ole?
Sama kävi mielessä. Olisi erikoista jos ei verottaja ja talousrikoksia selvitteleva poliisi olisi pikkuhiljaa kiinnostunut.
Vuodesta toiseen tappiota tekevä urheiluseura taitaa olla enemmän sääntö kuin poikkeus.
 
Eihän tuo Jokerien KHL-seikkailu mitään isänmaallisinta toimintaa ole ollut, mutta ei kai kiekkoseuran pyörittäminen venäläisrahalla sentään rikollista ole?

Vuodesta toiseen tappiota tekevä urheiluseura taitaa olla enemmän sääntö kuin poikkeus.
Onko se rikollista vai ei, riippuu ihan siitä miten sitä rahaa pyöritellään.
Jokerit ei ole urheiluseura, se on yritys joka tuottaa miljoonaluokan tappiot tilikaudesta toiseen. Normaali yritys päätyy tuossa tilanteessa joko konkurssiin tai sen toiminta järjestellään perusteellisesti uudelleen. Jokereissa ei näytä tapahtuvan kumpaakaan.
 
Ei päädy jos joku pääomittaa.

Katso vaikka jotain Porin Ässiä. Ei sielläkään ole paljon tulosta tahkottu.
 
Eihän tuo Jokerien KHL-seikkailu mitään isänmaallisinta toimintaa ole ollut, mutta ei kai kiekkoseuran pyörittäminen venäläisrahalla sentään rikollista ole?

Ei, mutta kuten @Kapiainen totesi, Jokerit on alusta lähtien päädyttyään venäläisrahoitteiseksi ollut Kremlin palikka siinä laatikossa, jossa pelataan verkostoitumisleikkiä mm. Suomessa. Se on asia, joka pitää jo tunnistaa tässä ajassa.

Putinin hallinto on suht avoimesti julkituonut sen, että myös urheilu-kulttuuri-tiede-viihde- ym. ovat valjastettu palvelemaan rodinaa ensin ja vasta sitten jotain muuta. Eli ihan sama metodi kuin NLlla oli. Tulokulma asioihin ei ole samanlainen kuin esim. meillä. Venäjä peluuttaa asioita aina politiikka ja rodina edellä. Länkkäri pelaa useimmiten niin, että toimijat ovat riippumattomia valtiosta tässä mielessä, eli ero on melkoinen.
 
Kyllä. On hyvä tunnistaa mitä vaikuttimia taustalla on.
 
Ihmeen harva suomalainen muistaa tai on edes koskaan tajunnut että KHL oli alunperinkin Kremlin työkalu jolla oli tarkoitus luoda sille myönteistä ilmapiiriä Euroopassa jääkiekon avulla.
No, pieleen meni - ainoastaan Jokerit ovat enää jäljellä siitä kuviosta, kun eivät tajua lähteä.
Joskus mietin sitäkin että onko Kurri (taitaa muuten olla KHL:n hallituksessakin) ja Selänne vain niin hölmöjä, että heitä jotenkin imartelee kun saavat olla venäläisten kanssa tekemisissä.

Putinin Venäjällä ei ole -riippumattomia- yrityksiä eikä ihmisiä, näin se vaan taas menee. Ensin rodina, politiikka ja sitten muu, tämä on järjestys.

Vertaus kiekkohemmojen hangaroinnista isoissa peleissä ei välttämättä onnu niin paljon kuin luulisi. Venäläiset osaavat käsitellä -maailmantähtiä- , se osattiin jo NLn kaudella.
 
Eihän tuo Jokerien KHL-seikkailu mitään isänmaallisinta toimintaa ole ollut, mutta ei kai kiekkoseuran pyörittäminen venäläisrahalla sentään rikollista ole?

Voi ollakin jos tutkitaan, sitten voidaankin joutua suorittamaan samanlainen operaatio kuin Airiston Helmeen, ryssä uskoo vain kovia toimia.
 
Ei päädy jos joku pääomittaa.

Katso vaikka jotain Porin Ässiä. Ei sielläkään ole paljon tulosta tahkottu.
Ei kukaan rahojaan laita vuodesta toiseen yhtiöön joka tekee reilut 10miljoonaa tappiota/tilikausi. Jotakin on saatava vastineeksi. Jokereille rahaa ovat syytäneet tahot, jotka ovat lähempänä kuin lähellä Kremliä. Tähän kun lisää sen että KHL on avoimesti Kremlin työkalu niin kukahan mahtaa olla hyötyjä ja mikä on se saatava hyöty?
Ylipäätään koko KHL on rakenteeltaan ja toiminnaltaan organisaatio joka ei voi toimia vuodesta toiseen jos sitä tarkastellaan urheilubisneksen ja liike-elämän lainalaisuuksien näkökulmasta. Koko kuvio on tästä näkökulmasta täysin kelvoton rakennelma. Silti se pyörii kaudesta toiseen. Mistä se mahtaa kertoa?
Mikä tahansa vastaava länsimaissa toimiva urheilubisnes olisi jo kaatunut tai sille olisi tehty perusteellinen ja kattava saneeraus.
 
Niin, jotain vastinetta se rahaa yritykseen pumppaava taho varmaankin laskee saavansa. Eri asia sitten onko siinä Suomen lainsäädännön silmissä mitään laitonta.
 
Niin, jotain vastinetta se rahaa yritykseen pumppaava taho varmaankin laskee saavansa. Eri asia sitten onko siinä Suomen lainsäädännön silmissä mitään laitonta.
No, se riippuu siitä mistä ja miten se raha tulee ja mihin se jatkaa matkaansa. Rahanpesu ammattimaisesti toteutettuna ei taida olla poliisin ja oikeusjärjestelmän näkökulmasta ihan niitä helpoimpia asioita näytön suhteen.
Se on tässä kuitenkin ehkä toisarvoinen asia. Olennaisempaa on se, että Suomessa toimii jos jonkinlaista Venäjältä organisoitua vaikuttamista jonka edessä olemme käytännössä aseettomia. Jokerit ja KHL saattavat olla yksi niistä.
 
En ollenkaan ole kanssasi eri mieltä asiasta päinvastoin. Lainsäädäntö kaipaisi kipeästi päivitystä.

Jonkin tämän kaltainen vuosi olla hyvä alku:

Uutta ratsiaa odotellessa.

05d8bc94a62ac2d3ba4add2df7a1f9e8.jpg
 
En ollenkaan ole kanssasi eri mieltä asiasta päinvastoin. Lainsäädäntö kaipaisi kipeästi päivitystä.

Jonkin tämän kaltainen vuosi olla hyvä alku:

Venäjällähän tuota heidän foregn Agent -pykälää käytetään varsin mielivaltaisesti. Jos meilläkin olisi tuohon kunnon pykälä, niin kappas, eräänä kauniina päivänä Jokerien kotipeli olisikin peruttu ja pelaajien passit olisivat virkavallan hallussa.
 
Viimeksi muokattu:

Vakuuttavaa. Uusi omistaja on tehnyt läksynsä huolella, näin kun toimii niin tuskin on ikäviä yllätyksiä luvassa:

Vain muutama viikko sitten Helsingin Jokerit tiedotti seuran siirtyneen Jari Kurrin omistukseen ja kertoi kiekkolegendan hankkineen täydet 100 prosenttia seurasta. Nyt Kurri on myynyt 40 prosenttia osakkeistaan Norilsk Nickel Harjavalta Oy:lle.

Harjavalta on venäläisen nikkelijalostamojättiläisen tytäryhtiö. Norilsk Nickel -konsernin pääomistaja on venäläinen oligarkki Vladimir Potanin, jonka tiedetään muun muassa rahoittaneen presidentti Boris Jeltsinin uudelleenvalintakampanjaa vuonna 1995. Tuosta kiitoksena Jeltsin nimitti Potaninin varapääministeriksi.

Kurrin mukaan Jokerit rahoitetaan kuitenkin täysin suomalaisvoimin.

– Tietenkin tämä halutaan kääntää sinne Venäjän suuntaan voimakkaasti, mutta kyseessä on tietenkin suomalainen yritys ja kaikki rahoitus tulee Suomesta. Se raha ei tule Venäjältä, Kurri vakuuttaa Yle Urheilun haastattelussa.

Kurri ei ole kärryillä pääomalainojen takaisinmaksusta
Jokerien rahoituskuviot ovat herättäneet huomiota seuran koko viisivuotisen jääkiekkoliiga KHL:n taipaleen aikana. Neljän ensimmäisen KHL-kautensa aikana Jokerit teki tappiota 56 miljoonaa euroa. Seuran entiset pääomistajat Gennadi Timtshenko ja Roman Rotenberg ovat kuitanneet jättitappioita 44 miljoonaa euroa pääomalainoilla.

Vielä vuorokausi sitten Kurri omisti 100 prosenttia Jokereista. Hän kuitenkin väittää, ettei tiedä mitään monien kymmenien miljoonien eurojen pääomalainoista.

Ne lainat eivät ole tässä mukana missään nimessä. Ne ovat sitten, en tiedä tarkemmin missä, mutta Harry Harkimo varmaan osaa kertoa niistä, mutta ne eivät ole tässä mukana, Kurri kertoo.

Entinen pääomistaja Harkimo on toukokuussa jättäytynyt pois sekä Jokerien omistajuudesta että halliyhtiön hallituksesta.

Mutta onko lainat kuitattu jollain tavalla?

– Minä en pysty siihen kommentoimaan, koska en tiedä mitään
, Kurri vakuuttaa.
 
Viimeksi muokattu:
Aika vaikea nähdä Jokereissa rahanpesua vaan tarkoitusperät ovat muuta. Rahanpesu vaatisi, että sieltä otettaisiin rahaa ulospäinkin. Tappiolla toki, mutta kuitenkin ulospöin.

Ilmeisesti KHL-seuran pyörittäminen kuuluu oligarkin hyveisiin ja siitä on hyötyä muussa bisneksessä ja suhteissa Kremliin.

Täytyy kuitenkin muistaa näiden liikemiesten olevan monimiljardöörejä, ei siis mitään persaukisia miljonäärejä.

Miljardöörin masseissa ja Norilsk Nikkelin bisneksissä muutaman miljoonan vuosikulut on ei mitään. Ihan samaa luokkaa kuin meikäläisen lompakossa Viron reissulta pyörivät 1 ja 2 sentin kolikot.
 
Ilmeisesti KHL-seuran pyörittäminen kuuluu oligarkin hyveisiin ja siitä on hyötyä muussa bisneksessä ja suhteissa Kremliin

Näin juuri.

Rahanpesu on tehty kaikesta päätellen ihan normi pankkiväyliä pitkin. Nordea saattaa olla hellanlettas vasta jäävuoren huippu. Naurattaisi jos ei itkettäisi, kun muistelen omaa laskunmaksusouvviani ko. yhtiön konttorissa ja kourassa oli jätkän tienaamat muutamat tuhatlappuset itseasiassa vajaa kaksi. Samaan aikaan saman yhtiön tileillä on käynyt helvetinmoinen vilinä, kun itärahaa on virtaillut kymenä pesukoneeseen. Otappa nämä kansalaisiin kohdistuneet kyttäilyt sitten vielä todesta.

Oligarkki, joka ei hoida kremlsuhdettaan on äkkiä entinen oligarkki ja nykyinen ojennusleiriläinen tai maanpakolainen. Kutsu teehetkelle voi olla aika pysäyttävä kokemus.
 
Jokereissa mitään rahanpesua tehdä. Seuran todelliset vallankäyttäjät Harkimon ja nyt Kurrin aikana ovat oligarkeja eli monimiljardöörejä. Heille joku kymppimiltsi vuodessa on pieni raha ja tuskin edes rahanpesun väärti. KHL on olemassa Putinin määräyksestä ja sen länsilaajentuminen on toteutettu Putinin määräyksestä (soft power) ja sarjan rahoitus tulee pitkälti valtionyhtiöiltä (mm Gazprom). Oligarkit saavat olla Putinin maassa oligarkeja, kunhan ovat uskollisia ja hoitavat erilaisia "keikkoja" valtion puolesta. Jokerit on vain yksi tällainen keikka.

Tavallisesti osakeyhtiön tarkoituksena on taloudellisen voiton tuottaminen omistajilleen, joka on yhtiöjärjestyykseen kirjattu. Urheilutointa harjoittavien osakeyhtiöiden yhtiöjärjestyksessä on yritystoiminnan tarkoitukseksi määritetty urheilullisen menestyksen saavuttaminen, joten jatkuva taloudellinen tappio ei ole outoa, kunhan jollakin on halu ja riittävän syvät taskut tappioiden kuittaamiseen (=Jokerien oligarkeilta saamat yli 40 milj € pääomalainat).
 
  • Tykkää
Reactions: EK
Vajaa kolmannes firman tuloksesta Jokerien tukemiseen:

Niin, Norilsk Nikkelin Suomen filiaalin tuloksesta. Ei todellakaan ole Norilsk Nickel noin pieni puulaaki kokonaisuudessaan.

Tästähän meillä on valitettu jo pitkään, että tällaiset Suomessa toimivat tytäryhtiöt näyttävät tekevän niin kovin huonoa tulosta kun voitot viedään konsernin sisäisin hinnoitteluin ja lainoin muualle.
 
  • Tykkää
Reactions: PSS
Back
Top