Erkki
Ylipäällikkö
Riippuu paikkakunnasta ja kirjastosta. Jostain minulle tuntemattomasta syystä poistohyllyssä on välillä myös uudehkoja ja arvokkaampia kirjojakin.
Kirjat
- Viestiketjun aloittaja Museo
- Aloitus PVM
Jos ei kierrä, niin ei kierrä ja silloin laitetaan herkästi pois. Sääli, mutta tilat maksaa. Iso osa lukijoista on vanhempaa kaartia, eikä välttämättä osaa pyytää varastosta, jossa niitä voisi säilyttää "kustannustehokkaammin".
Lewis, Cecil: Hävittäjälentäjä. Koala-kustannus 1998.
Cecil Lewis ilmoittautui keväällä 1915 vapaaehtoisena R.F.C:hen, eli myöhempään RAF:ään. Lewis oli tuolloin vain 17-vuotias ja ehti vain nippa-nappa ilmoittautua ennen ikärajan nostamista 18:aan vuoteen. Lewis kuvaa intensiivisen antaumuksella lentämistä ensimmäisen maailmansodan lentokoneilla sekä kotimaassa että Ranskan ja Belgian taivaalla. Tämä teos on kuulema ollut erittäin suosittu, enkä lainkaan ihmettele. Kertoja ei esiinny minään kaikkitietävänä sotajumalana, vaan kertoo (ilmeisesti) melkoisen rehellisesti kokemuksistaan alussa tykistön tulenjohtajana ja ilmavalokuvaajana sekä myöhemmin hävittäjälentäjänä niin Ranskassa kuin pommareita torjumassa Iso-Britanniassakin. Kavereita tippuu taivaalta kuin kärpäsiä (Lewis mainitsee keskivertolentäjän "eliniäksi" 3 viikkoa), jatkuva hermopaine ja epävarmuus, yms. kuvataan elävästi. Samoin oma intomieli ja epävarmuus, onnistumiset ja virheet jne. Vastoin todennäköisyyksiä Lewis selvisi sodasta hengissä (kuoli 1997) ja kahdeksan pudotuksen myötä on luettava ässäksi.
Lentämisestä jotain ymmärtävä saa tästä varmaan irti vielä enemmän, mutta pidin tästä kovasti mistään mitään ymmärtämättömänäkin. Koala-kustannus on Kimmo Pietiläisen ohella toinen esille nostettava kustantamo laadukkaan tietokirjallisuuden pyytettömänä julkaisijana. Pietiläinen oli päässyt tänä vuonna itsenäisyyspäivänä Linnaan, mutta Koalaa ei vielä tainnut näkyä. Toivottavasti jonain päivänä.
Cecil Lewis ilmoittautui keväällä 1915 vapaaehtoisena R.F.C:hen, eli myöhempään RAF:ään. Lewis oli tuolloin vain 17-vuotias ja ehti vain nippa-nappa ilmoittautua ennen ikärajan nostamista 18:aan vuoteen. Lewis kuvaa intensiivisen antaumuksella lentämistä ensimmäisen maailmansodan lentokoneilla sekä kotimaassa että Ranskan ja Belgian taivaalla. Tämä teos on kuulema ollut erittäin suosittu, enkä lainkaan ihmettele. Kertoja ei esiinny minään kaikkitietävänä sotajumalana, vaan kertoo (ilmeisesti) melkoisen rehellisesti kokemuksistaan alussa tykistön tulenjohtajana ja ilmavalokuvaajana sekä myöhemmin hävittäjälentäjänä niin Ranskassa kuin pommareita torjumassa Iso-Britanniassakin. Kavereita tippuu taivaalta kuin kärpäsiä (Lewis mainitsee keskivertolentäjän "eliniäksi" 3 viikkoa), jatkuva hermopaine ja epävarmuus, yms. kuvataan elävästi. Samoin oma intomieli ja epävarmuus, onnistumiset ja virheet jne. Vastoin todennäköisyyksiä Lewis selvisi sodasta hengissä (kuoli 1997) ja kahdeksan pudotuksen myötä on luettava ässäksi.
Lentämisestä jotain ymmärtävä saa tästä varmaan irti vielä enemmän, mutta pidin tästä kovasti mistään mitään ymmärtämättömänäkin. Koala-kustannus on Kimmo Pietiläisen ohella toinen esille nostettava kustantamo laadukkaan tietokirjallisuuden pyytettömänä julkaisijana. Pietiläinen oli päässyt tänä vuonna itsenäisyyspäivänä Linnaan, mutta Koalaa ei vielä tainnut näkyä. Toivottavasti jonain päivänä.
Mowat, Farley: Ja tulituksen jälkeen hiljaisuus. Arvi A. Karisto 1981.
Tämä oli mielenkiintoinen tuttavuus. Mowat oli Suomessa tunnetumpi varmaankin teoksestaan Älä hukkaa hauku, joka ainakin 1980-luvulla nuoruuttaan eläneille voi olla tuttu.
Mowat ilmoittautui vuonna 1940 vapaaehtoiseksi Kanadan armeijaan, toiveenaan päästä jalkaväen upseerina sotimaan saksalaisia vastaan. Päätöksessä auttoi suuresti hänen isänsä, joka oli majuri ja sotinut edellisessä maailmansodassa Euroopassa jalkaväkiupseerina.
Tulikasteensa Mowat saa Sisilian maihinnousussa. Siihen asti on kouluttauduttu ja harjoitettu anglosaksisen armeijan tapaan erinäistä koirankuria ja sluibailua. Lopulta odotus Luojan kiitos palkitaan, ja päästään rankaisemaan kirottuja natseja. Mowat kuvaa melko kiihkottomasti varsinaista taistelutoimintaa Sisiliassa ja Italiassa. Alkuvaiheessa Mowat toimi joukkueenjohtajana ja myöhemmin pataljoonan tiedustelu-upseerina. Kirja päättyy päättyy hänen ystävänsä kaatumiseen joulupäivänä 1943. Karua ja korutonta luettavaa, eikä anna kovin puhtoista kuvaa saksalaisten toiminnasta italialaisia siviilejä kohtaan. Toimintakuvaukset ovat vetäviä ja mielenkiintoisia ja niitä riittää alun koulutusvaiheen jälkeen.
Googlasin uteliaisuuttani ja Wikipediasta löysin selityksen kirjan yllättävään loppumiseen. Mowat sai ystävänsä kaatumisesta hermoromahduksen ja siirrettiin tiedustelu-upseeriksi. Hän toimi tehtävässä Italiassa vuoden 1945 alkupuolelle, jolloin hänet siirrettiin divisioonansa mukana Hollannin-Saksan alueelle. Tällöin hän ylitti rintamalinjat ja neuvotteli kenraali Blaskowitzin kanssa hollantilaisille pudotettavasti ruoka-avusta (operaatio Manna). Joko Mowat siis peittää hermoromahduksensa ja väittää tiedustelu-upseerina toimimisen alkaneen liian aikaisin, tai sitten Wikipediassa on virhe, eikä Mowat ole toiminut joukkueenjohtajana enää Italian kampanjan aikaan. Mene ja tiedä.
Hyvä kirja, etenkin kun meillä hieman poikkeuksellisesti kuvaa tapahtumia liittoutuneiden näkökulmasta. Eikä sisällä turhaa poliittista korrektiutta, vaan Mowat suoraan kertoo (negatiivisen) mielipiteensä saksalaisista, kuitenkin ilman sen suurempaa kiihkoilua.
Tämä oli mielenkiintoinen tuttavuus. Mowat oli Suomessa tunnetumpi varmaankin teoksestaan Älä hukkaa hauku, joka ainakin 1980-luvulla nuoruuttaan eläneille voi olla tuttu.
Mowat ilmoittautui vuonna 1940 vapaaehtoiseksi Kanadan armeijaan, toiveenaan päästä jalkaväen upseerina sotimaan saksalaisia vastaan. Päätöksessä auttoi suuresti hänen isänsä, joka oli majuri ja sotinut edellisessä maailmansodassa Euroopassa jalkaväkiupseerina.
Tulikasteensa Mowat saa Sisilian maihinnousussa. Siihen asti on kouluttauduttu ja harjoitettu anglosaksisen armeijan tapaan erinäistä koirankuria ja sluibailua. Lopulta odotus Luojan kiitos palkitaan, ja päästään rankaisemaan kirottuja natseja. Mowat kuvaa melko kiihkottomasti varsinaista taistelutoimintaa Sisiliassa ja Italiassa. Alkuvaiheessa Mowat toimi joukkueenjohtajana ja myöhemmin pataljoonan tiedustelu-upseerina. Kirja päättyy päättyy hänen ystävänsä kaatumiseen joulupäivänä 1943. Karua ja korutonta luettavaa, eikä anna kovin puhtoista kuvaa saksalaisten toiminnasta italialaisia siviilejä kohtaan. Toimintakuvaukset ovat vetäviä ja mielenkiintoisia ja niitä riittää alun koulutusvaiheen jälkeen.
Googlasin uteliaisuuttani ja Wikipediasta löysin selityksen kirjan yllättävään loppumiseen. Mowat sai ystävänsä kaatumisesta hermoromahduksen ja siirrettiin tiedustelu-upseeriksi. Hän toimi tehtävässä Italiassa vuoden 1945 alkupuolelle, jolloin hänet siirrettiin divisioonansa mukana Hollannin-Saksan alueelle. Tällöin hän ylitti rintamalinjat ja neuvotteli kenraali Blaskowitzin kanssa hollantilaisille pudotettavasti ruoka-avusta (operaatio Manna). Joko Mowat siis peittää hermoromahduksensa ja väittää tiedustelu-upseerina toimimisen alkaneen liian aikaisin, tai sitten Wikipediassa on virhe, eikä Mowat ole toiminut joukkueenjohtajana enää Italian kampanjan aikaan. Mene ja tiedä.
Hyvä kirja, etenkin kun meillä hieman poikkeuksellisesti kuvaa tapahtumia liittoutuneiden näkökulmasta. Eikä sisällä turhaa poliittista korrektiutta, vaan Mowat suoraan kertoo (negatiivisen) mielipiteensä saksalaisista, kuitenkin ilman sen suurempaa kiihkoilua.
Tiusanen, Tauno: Narutettu sukupolvi. Suomettumisen ilto ja murheet. Edita 2011.
Tauno Tiusanen kansantaloustieteilijä (Glasgow'n yliopiston ja Lappeenranna teknillisen yliopiston emeritusprofessori), joka jo 1970-luvulla erehtyi väittämään, ettei Neuvostoliitossa ja muissa Itäblokin maissa toteutettu reaalisosialismi toimi. Tästä Tauno-rukka sai monen poliitikon ja muun vaikuttajan vihat niskoilleen.
Narutettu sukupolvi -teoksessaan Tiusanen kertoo sekä miten reealisosialismia toteutettiin ja miksei se toiminut sekä miten hänet yritettiin vaientaa. Ensimmäinen agenda on erinomaisesti toteutettu, selkokielellä ja konkreettisin esimerkein vain 161 sivulla. Valitettavasti myös tuo toinen agenda on pitänyt saada mukaan ja vaikka Tiusasen kiukku ja katkeruus tietenkin ymmärrettävää ja oikeutettua onkin, niin jossain vaiheessa se vain alkaa vähän tökkiä.
Tiusasen ansioksi on sanottava, että hän on ollut oikeassa koko ajan ja vieläpä oikeista syistä. Hän on OIKEASTI perehtynyt jo silloin 1970- ja 1980-luvuilla itäblokin dataan ja analysoinut sitä ihan oikein tieteellisin metodein. Ja tullut siihen lopputulemaan, että pieleen menee koko homma. Hupaisaa on, että sanoma ei mennyt läpi Länsi-Euroopassa, vaan se jätettiin huomioimatta Suomen lisäksi myös muualla. Glasgow'n proffan titteli mielestäni osoittaa, että Tiusaseen uskottiin, mutta vain pienemmissä tieteellisissä piireissä. Laajalle hänen äänensä ei kantanut.
Mutta summa summarum. 161 sivua helposti luettavaa tekstiä niille, jotka ovat kiinnostuneet Neuvostoliiton romahduksesta ja sen syistä. Iso peukku, mutta pienellä varauksella tuon pamflettimaisuuden/henkilökohtaisuuden vuoksi.
Tauno Tiusanen kansantaloustieteilijä (Glasgow'n yliopiston ja Lappeenranna teknillisen yliopiston emeritusprofessori), joka jo 1970-luvulla erehtyi väittämään, ettei Neuvostoliitossa ja muissa Itäblokin maissa toteutettu reaalisosialismi toimi. Tästä Tauno-rukka sai monen poliitikon ja muun vaikuttajan vihat niskoilleen.
Narutettu sukupolvi -teoksessaan Tiusanen kertoo sekä miten reealisosialismia toteutettiin ja miksei se toiminut sekä miten hänet yritettiin vaientaa. Ensimmäinen agenda on erinomaisesti toteutettu, selkokielellä ja konkreettisin esimerkein vain 161 sivulla. Valitettavasti myös tuo toinen agenda on pitänyt saada mukaan ja vaikka Tiusasen kiukku ja katkeruus tietenkin ymmärrettävää ja oikeutettua onkin, niin jossain vaiheessa se vain alkaa vähän tökkiä.
Tiusasen ansioksi on sanottava, että hän on ollut oikeassa koko ajan ja vieläpä oikeista syistä. Hän on OIKEASTI perehtynyt jo silloin 1970- ja 1980-luvuilla itäblokin dataan ja analysoinut sitä ihan oikein tieteellisin metodein. Ja tullut siihen lopputulemaan, että pieleen menee koko homma. Hupaisaa on, että sanoma ei mennyt läpi Länsi-Euroopassa, vaan se jätettiin huomioimatta Suomen lisäksi myös muualla. Glasgow'n proffan titteli mielestäni osoittaa, että Tiusaseen uskottiin, mutta vain pienemmissä tieteellisissä piireissä. Laajalle hänen äänensä ei kantanut.
Mutta summa summarum. 161 sivua helposti luettavaa tekstiä niille, jotka ovat kiinnostuneet Neuvostoliiton romahduksesta ja sen syistä. Iso peukku, mutta pienellä varauksella tuon pamflettimaisuuden/henkilökohtaisuuden vuoksi.
Sotaoppia ja aseita Venäjältä
Tekniikka&Talous tarjoaa oivalluksia, näköaloja ja hyötytietoa teknologiasta ja sen vaikutuksista.
tulikomento
Supreme Leader
Koalahan julkaisi myös muitakin WW1 -pilottien muistelmateoksia suomeksi. Ainakin von Richthofenin kirjan ja oli niitä muitakin.
tulikomento
Supreme Leader
Nonnis, tuli tänään postiluukusta. Vaikuttaa asialliselta tietopaketilta. Kehityshistoria, taistelukäyttöhistoria ja tekniikkapuolen esittely. Tekijät ovat hyödyntäneet aika pitkälti teknisen puolen esittelyssä Bovingtonin panssarimuseolla olevaa Sturmia, joka sattuu olemaan alkujaan suomalainen vaunu. 
Tämä kiinnostaisi mutta hintapyyntö on 250 egeä.
Antikvaari - Suomen panssarisota - numeroitu - Salminen Elias - Keskinen Kalevi
Salminen Elias - Keskinen Kalevi: Suomen panssarisota - numeroitu, kuntoluokitus: Käytetty - erinomainen (K4), Antikvaarin hinta: € 180,00www.antikvaari.fi
Katso liite: 35919
Pistin juuri varaukseen, oli Porin pääkirjastossa. Muutamassa päivässä tulee varmaan Raumalle.
tulikomento
Supreme Leader
Muistelen että sinulla oli se samaa sarjaa oleva teos kaukopartiomiehistä.
Leaderdog
Kaukopartio
Tuo 240€ panssarisota kirjasta tuntuu tämän rinnalla suorastaan halvalle....:
www.tori.fi
Sarjakuvakirja US 002 - Life And Times Of. Rosa HC, Heinola
MyydäänThe Life And Times Of Scrooge McDuck By Don Rosa.GladstoneErittäin harvinainen versio kirjasta THE LIFE AND TIMES OF SCROOGE MCDUCK by Don Rosa, julkaisija Gladstone, pitää sisällään kaikki 12 lukua Rosan Roope Ankan elämänkerrasta. Vain 100 k
www.tori.fi
Leaderdog
Kaukopartio
Kyllä, siinä on myös arvon kehitys hyvällä mallilla .
Leaderdog
Kaukopartio
tulikomento
Supreme Leader
Tässä 80-luvun lopulla ilmestyneessä ruotsalaisessa teknotrillerissä muuten kuvataan mitenkä Panssariprikaati tekee vastahyökkäyksen neukkujen panssarikärkeä vastaan Elimäen aukeilla.
Katso liite: 35955
Laitanpa tämän videon tänne kun liittyy tähän kirjaan. Käsittääkseni Operation Garbo on kulttimaineessa länsinaapurissa. Videolla yksi pseudonyymi Harry Winterin takana olleista kirjan kirjoittajista Bo Hugemark kertoo mitenkä kirja syntyi. Hugemark on pitkän linjan sotilas ja turvallisuuspolitiikan asiantuntija ja tämä hyödynsi osaamistaan Operation Garbossa, joka kuvaa fiktiivistä Neuvostoliiton iskua pohjoismaihin 80-luvun lopulla. Jos toinen kotimainen taipuu niin suosittelen.
Bo Hugemark – Wikipedia
Panssari Salama
Respected Leader
Onko tota koskaan käännetty muille kielille?Laitanpa tämän videon tänne kun liittyy tähän kirjaan. Käsittääkseni Operation Garbo on kulttimaineessa länsinaapurissa. Videolla yksi pseudonyymi Harry Winterin takana olleista kirjan kirjoittajista Bo Hugemark kertoo mitenkä kirja syntyi. Hugemark on pitkän linjan sotilas ja turvallisuuspolitiikan asiantuntija ja tämä hyödynsi osaamistaan Operation Garbossa, joka kuvaa fiktiivistä Neuvostoliiton iskua pohjoismaihin 80-luvun lopulla. Jos toinen kotimainen taipuu niin suosittelen.
Bo Hugemark – Wikipedia
sv.wikipedia.org
tulikomento
Supreme Leader
Tiettävästi ei. Tuossa äskettäin löysin divarista kuudella eurolla joten laitoin tilaukseen. Kouluruotsi on aika ruosteessa, mutta viime vuosina on tullut luettua jokunen ruotsalainen ilmailukirja joten eiköhän tästäkin selvitä.
Panssari Salama
Respected Leader
Pitääpä koittaa löytää kopio samoin. Ei ollut Amazonissa kindlenä, eli ilmeisesti ei koskaan käännetty. Samalta tekijältä löytyi myös Garbo II - Slutspel.
Jussila, Osmo: Venäläinen Suomi. WSOY 1983.
Tämä on taas niitä kirjoja, jotka osaltaan murentavat suomettumis-myyttiä. Jussila toimi Helsingin Yliopiston historianlaitoksella apulaisprofessorina julkaistessaan tämän teoksen. Siinä hän ruotii perusteellisesti tuolloisessa Neuvostoliitossa ylläpidettyä kuvaa (meille) luovutetun Karjalan "venäläisyydestä". Jussila läpikäy 1800-luvulta 1980-luvulle venäläistä ja Neuvostoliittolaista historiankirjoitusta kuten myös vanhempaakin venäläistä historiatulkintaa ja avaa melkoisen selkeästi, että neuvostoliittolainen historiakuva pohjasi vanhalle venäläiselle historiakuvalle. Erona tietenkin marxilainen luokkateoria, mutta käytännön sovelluksiltaan hyvin samanlaisena.
Nykylukijan kannattaa tutustua tähän useammastakin syystä. Ensinnäkin Jussila on oikeasti perehtynyt venäläisiin lähteisiin, mikä ei aina ole suomalaisessa tutkimuksessa itsestäänselvyys. Lisäksi hän tekee hyvää vertailua siitä, miten eri aikoina Suomen ja Venäjän/Neuvostoliiton suhdetta on tulkittu itänaapurissa eri painotuksilla. Kuitenkin pohjavire on pysynyt jo 1800-luvulta lähtien samana, eli (myös) suomalaiset naapurit ovat ainoastaan hyötyneet Venäjästä ja todellisuudessa kuuluvat (ja haluavat) Venäjän alamaisuuteen. Tässä on nähtävissä selkeä jatkumo nykypäivän venäläiseen historiatulkintaan ja Venäjän "tehtävän" määrittämiseen. Samalla kirja on sangen vahva aikalaistodistus sen puolesta, että kyllä "Kekkoslovakiassakin" sai olla useampia kuin yksi mielipide suhteessa itänaapuriin.
Sivuja on 110, eli nopea luettava. Lisäksi mielenkiintoista asiaa, selkeästi kirjoitettuna, eli kannattaa tutustua.
Tämä on taas niitä kirjoja, jotka osaltaan murentavat suomettumis-myyttiä. Jussila toimi Helsingin Yliopiston historianlaitoksella apulaisprofessorina julkaistessaan tämän teoksen. Siinä hän ruotii perusteellisesti tuolloisessa Neuvostoliitossa ylläpidettyä kuvaa (meille) luovutetun Karjalan "venäläisyydestä". Jussila läpikäy 1800-luvulta 1980-luvulle venäläistä ja Neuvostoliittolaista historiankirjoitusta kuten myös vanhempaakin venäläistä historiatulkintaa ja avaa melkoisen selkeästi, että neuvostoliittolainen historiakuva pohjasi vanhalle venäläiselle historiakuvalle. Erona tietenkin marxilainen luokkateoria, mutta käytännön sovelluksiltaan hyvin samanlaisena.
Nykylukijan kannattaa tutustua tähän useammastakin syystä. Ensinnäkin Jussila on oikeasti perehtynyt venäläisiin lähteisiin, mikä ei aina ole suomalaisessa tutkimuksessa itsestäänselvyys. Lisäksi hän tekee hyvää vertailua siitä, miten eri aikoina Suomen ja Venäjän/Neuvostoliiton suhdetta on tulkittu itänaapurissa eri painotuksilla. Kuitenkin pohjavire on pysynyt jo 1800-luvulta lähtien samana, eli (myös) suomalaiset naapurit ovat ainoastaan hyötyneet Venäjästä ja todellisuudessa kuuluvat (ja haluavat) Venäjän alamaisuuteen. Tässä on nähtävissä selkeä jatkumo nykypäivän venäläiseen historiatulkintaan ja Venäjän "tehtävän" määrittämiseen. Samalla kirja on sangen vahva aikalaistodistus sen puolesta, että kyllä "Kekkoslovakiassakin" sai olla useampia kuin yksi mielipide suhteessa itänaapuriin.
Sivuja on 110, eli nopea luettava. Lisäksi mielenkiintoista asiaa, selkeästi kirjoitettuna, eli kannattaa tutustua.
Poikkeuksellisesti tähän ketjuun..
Äärioikeistotutkija näkee nykyajassa merkkejä 1930-luvulta – "Vietetään tammisunnuntaita ja käydään Eugen Schaumanin haudalla kuin elettäisiin taas valkoisessa Suomessa"
Kiitetyn Villi Itä -kirjan tekijällä Oula Silvennoisella on kokemusta someraivosta.
Historiantutkimus
1.1.2020 klo 19.15
Historioitsija Oula Silvennoinen on kiinnostunut suomalaisen äärioikeiston syntyvaiheista.Pekka Tynell / Yle
Mikko Pesonen
Jaa artikkeli:
Jaa artikkeli Whatsapissa
Jaa artikkeli Facebookissa308
Jaa artikkeli Twitterissä
"Saaren suojanpuolelle on kello puoli yhdeksään mennessä ankkuroitunut kuusi avonaista, kalastajamallista keskimoottorivenettä. Veneillä saapuneet miehet ovat muitta mutkitta nousseet sileille rantakallioille tähystelemään, ja jättäneet veneisiin niihin lastatut kalaverkot, hyljepyssyt ja haulikot. Jos tarkoitus on ollut kalastaa tai linnustaa, tyyli on vähintäänkin outo...Hamnskäriin kokoontuneet miehet odottavat jotain."
Sadan vuoden takaisista heimosodista kertova tietokirja Villi Itä käynnistyy kuin paraskin jännitystarina. Lukija imaistaan keskelle tilannetta, joka pakottaa jatkamaan lukemista. Mitä miehet odottavat? Keitä he ovat?
Kuvailu on hyvin yksityiskohtaista. Aivan kuin kirjoittaja olisi ollut todistamassa tapahtumaa. Näin ei tietenkään ole, mutta vähän sinnepäin.
Tekstipätkän kirjoittajalle, historiantutkija Oula Silvennoiselle nuo Loviisan edustan sileät rantakalliot ovat tuttuja jo lapsuudesta.
– Tuo paikka ja tilanne ovat kiehtoneet minua aina. Vietän seudulla kesiäni ja olen käynyt Hamnskärissä monta kertaa. Jo pikkupoikana ihmettelin kalliolla seisovaa muistomerkkiä.
Muistotilaisuus Hamnskärissä elokuussa 1934. Saksalainen sukellusvene toi saarelle suomalaisia jääkäreitä syksyllä 1917. Paluumatkalla sukellusvene tuhoutui. Muistomerkistä tuli osa valkoisen Suomen ja jääkäreiden muistikulttuuria. Vasemmanpuoleisessa kuvassa Merivoimien komentaja Väinö Valve, oikealla Saksan Kansallissosialistisen puolueen edustajia. Museoviraston Kuvakokoelmat. Kuvaaja: Pietinen.
Ehkä kipinä tulevasta urasta syttyi noilla retkillä. Silvennoinen kertoo, kuinka historian tarinallisuus viehätti jo varhain. Historia oli kuin mielikuvitusmatka maailmoihin, jotka olivat riittävän vieraita, mutta silti tunnistettavia.
Ja samalla historia oli jotain, joka myrkytti kodin ilmapiirin.
– Isälläni ja isoisälläni oli hyvin eri käsitys siitä, mistä toisessa maailmansodassa oli kyse. Aistin ilmapiirin jännittyneisyyden, vaikka en riitojen syytä tajunnutkaan.
Oula Silvennoisen isoisä oli Karjalasta evakkoon joutunut sotaveteraani, isä puolestaan "meni kovin vasemmalle", kuten Silvennoinen kuvailee.
Historia oli siis jotain, joka kiihdyttää mieliä, joka saa aikaan riitoja. Tähän Oula Silvennoinen vielä törmäisi.
"Jos joku kohoaa ihmistä suuremmaksi, on tutkimus mennyt metsään"
Silvennoinen pyyhältää tapaamiseen aavistuksen myöhässä.
– Pienen lapsen isän aamukiireitä.
Työhuone Engelin suunnitteleman entisen sotilassairaalan toisessa kerroksessa on tiedemiesmäisen boheemi: kaikkialla on kirjakasoja.
Silvennoinen itse on varsin huolitellusti pukeutunut. Puku vaikuttaa hyvin leikatulle. Solmion, paidan ja taskuliinan kolmiyhteys soi samassa sävellajissa. Laadukkaat kengät täydentävät kokonaisuuden.
Helsingin yliopiston historian laitoksella miesten muoti tuntuu olevan kurssissaan, sillä myös naapurihuoneen professori Henrik Meinander tunnetaan tyyliniekkana, puhumattakaan emeritus professori Matti Klingestä.
Historioitsijana Silvennoista on kuvailtu myyttien rikkojana, jonka teokset nostattavat kohua.
Eikä ihme, kun katsoo Silvennoisen teoslistaa.
Hän on käsitellyt tutkimuksissaan Suomen suhdetta natsien juutalaisvainoihin, 1920- ja 1930-lukujen kotoperäistä fasismia, Suur-Suomi-haaveilijoita ja sen ilmentymää, rumaksi paljastuvia heimosotia.
Ja vielä, Silvennoinen yhdessä Juha Pohjosen kanssa tiputti sotasankari Lauri Törnin jalustaltaan.
1930-luvun äärioikeistoa tutkinut Silvennoinen kuulee nykyajassa samoja kaikuja.Pekka Tynell / Yle
Tutkija myöntää auliisti, etteivät arat aiheet pelota.
– Minua kiinnostavat historian vaiheet, joihin liittyy voimakkaita, ristiriitaisia ja politisoituneita tulkintoja.
Siis sen tyyppisiä, mistä jo Silvennoisen isä ja isoisä väänsivät kättä.
Myös tutkimusrahoitus on ohjannut suuntautumista. Silvennoinen teki lopputyönsä 1600-luvusta ja olisi halunnut jatkaa aikakauden parissa, mutta huomasi nopeasti, että rahoitusta saa helpommin lähihistorian tutkimiseen. Aihe oli helpompi perustella rahoittajille, jos se oli jatkuvan yhteiskunnallisen keskustelun kohde.
– Vähemmän on ollut kiistoja Suuresta Pohjan sodasta, Silvennoinen hymähtää.
Silvennoinen selittää tutkineensa aiheita, joista ei joko tiedetä tarpeeksi, esimerkkinä väitöstutkimus Suomen ja Saksan turvallisuuspoliisiyhteistyöstä, tai joiden käsittely on ollut amatöörimäistä, kuten monet legendat Lauri Törnistä.
Lauri Törni alkoi kiinnostaa Silvennoista, kun hän väitöstutkimustaan tehdessään törmäsi tuon tuosta Törniä käsittelevään lähdeaineistoon. Ja häkeltyi. Lähteet olivat räikeässä ristiriidassa Törnistä julkaistun kirjallisuuden ja lehtiartikkelien kanssa.
– Ihmiset eivät joko osanneet tai halunneet kirjoittaa asioita, jotka näkyivät lähteistä.
Silvennoinen tarkoittaa Törnin henkilöhistoriaan liittyviä kielteisiä vaiheita – esimerkiksi maanpetostuomiota – jotka hänen mukaansa joko luistellaan nopeasti yli tai selitetään epäuskottavasti.
– Tutkimuskohteesta pitää innostua, mutta se ei saa johtaa siihen, että hahmo nousee sankariksi. Sankarit ovat aina arvostelun tuolla puolen. Jos joku kohoaa ihmistä suuremmaksi, on se merkki siitä, että tutkimus on mennyt metsään.
– Täytyy mennä sinne, minne lähteet vievät. Vaikka se ei olisi aina kauhean miellyttävää.
Silvennoisen kirjoista on kiistelty, mutta niitä on myös kiitetty.Pekka Tynell / Yle
Man they love to hate
Kun aiheet ovat tulenarkoja ja käsittelytapa poleeminen, on varauduttava palautteeseen.
Silvennoisen kirjat ovat saaneet tunnustusta, palkintojakin. Villi Itä oli Tieto-Finlandia-ehdokas ja sitä edeltänyt Suomalaiset fasistit huomioitiin Tiedonjulkistamisen valtionpalkinnolla. Väitöskirjaa on kiitetty erillissodan myytin rikkomisesta.
Mutta on toisenlaistakin palautetta. Entinen puolustusministeri, sotahistoriantutkija Jussi Niinistö epäili, että tekijät lietsovat tahallaan kohua edistääkseen Törni-kirjansa myyntiä. Suomalaiset fasistit -kirjaa syytettiin(siirryt toiseen palveluun) fasisti-leimalla huiskimisesta.
Ja sitten on somepalaute.
– Törni-kirjan julkistamispäivänä, jolloin siis kukaan ei ollut voinut ehtiä lukea kirjaa, kommenttipalstat olivat täynnä palautetta, jonka mukaan me kirjoittajat olimme kommunisteja, vihervasemmistoa ja yliopistovässyköitä.
Silvennoisen mukaan tuollainen palauteryöppy kertoo sitä, kuinka moderni äärioikeisto käyttää mediaa manipuloidakseen ympäristöään.
Toisaalta myös Silvennoisella on poliittisia mielipiteitä: hän oli vihreiden ehdokkaana viime eduskuntavaaleissa ja ottaa somessa jatkuvasti yhteen perussuomalaisten kanssa.
Eikö se syö uskottavuutta – etenkin kun tutkii aihepiirejä, jotka voi nähdä hyvin etäällä omasta aatemaailmasta?
– Juuri tuota perussuomalaiset ovat yrittäneet. Nakertaa uskottavuuttani muistuttamalla toistuvasti poliittisesta toiminnastani. Se on lapsellista.
– Tutkimuksen heikkoudet osoitetaan analysoimalla lähteiden käyttöä, tulkintaa ja argumentaatiota.
Hänestä on omien sanojensa mukaan tullut vastapuolelle "The man they love to hate" -hahmo, siis henkilö, jonka kaikki sanominen on lähtökohtaisesti roskaa.
Miksi siis edes yrittää?
– Siksi, että sosiaalisen median kautta tapahtuvan vainon tarkoitus on hiljentää. Tehdä julkinen puhuminen niin epämiellyttäväksi, että ymmärrät vastaisuudessa olla hiljaa.
– Toisaalta Twitter on myös areena, jossa asiat voi tuoda muidenkin nähtäväksi. Esimerkiksi paljastaa, kuinka erityisesti perussuomalaiset käyttävät järjestelmällisesti trollaamista keinonaan vaikuttaa sosiaalisessa mediassa.
168 ihmistä puhuu tästä
Silvennoisen mukaan aihe puhuttaa tutkijapiirejä. Kahvipöydissä saatetaan pohtia, uskaltaako johonkin aiheeseen tarttua, kun tietää sen nostattavan someraivon. Silvennoinen ymmärtää, että tutkijatkin ovat ihmisiä, joilla on erilaisia elämäntilanteita, aina ei pysty vastaanottamaan.
Silti hän muistuttaa.
– Jos vaikenet siksi, ettet halua päällesi skeidamyrskyä, ne ovat päässeet tavoitteeseensa.
Kirjat ovat vallanneet Silvennoisen työhuoneen.Pekka Tynell / Yle
Nykyajassa kaikuja 1930-luvulta
Silvennoisen uusin kirja Villi itä ei ole innostanut somekampanjointiin. Tekijä epäilee, ettei aihepiirillä, heimosodilla, ole samanlaista symboliarvoa kuin Lauri Törnillä tai jatkosodalla.
Tai sitten tapahtumista on kulunut tarpeeksi pitkä aika, ettei niitä tunneta, eivätkä ne senkään vuoksi herätä tunteita.
Vähän kuin sisällissodasta, jonka muistovuoden on arvioitu sujuneen suhteellisen rauhallisesti. Olisiko siis sata vuotta riittävä aika siirtämään aihe pois poliittisesti virittyneestä muistista kylmäverisen tutkimuksen piiriin?
Ei ihan, sanoo historiantutkija Silvennoinen.
– Jos menet sosiaalisen median syövereihin, ei sisällissodan juoksuhautoja ole luotu umpeen. Päinvastoin. Siellä pyritään uudelleen polarisoimaan suomalaisia.
Reaalimaailmasta Silvennoinen nostaa esiin hankkeet elvyttää toisen maailmansodan jälkeen poisjääneitä valkoisen Suomen juhlapäiviä.
– Vietetään tammisunnuntaita, käydään Eugen Schaumanin haudalla tai Pohjan Poikien muistomerkillä. Kaikki ne ovat esimerkkejä yrityksestä elvyttää maailmansotien välistä muistikulttuuria ja vastakkainasettelua.
Historian viisauksia on se, ettei se toista itseään. Mies, joka tutkii työkseen 1920- ja 1930-lukuja, kuulee silti nykyajassa tuttuja kaikuja.
– Äärioikeisto on taas nousussa. Autoritaarisia hallintoja on perustettu, etenkin Itä-Eurooppaan. Vertailukohta on ilmeinen: elämme nyt samanlaista sykliä.
Pelottaako?
– Jokaisen kannattaisi olla erittäin huolissaan ääriliikkeiden aktivoitumisesta.
yle.fi
Äärioikeistotutkija näkee nykyajassa merkkejä 1930-luvulta – "Vietetään tammisunnuntaita ja käydään Eugen Schaumanin haudalla kuin elettäisiin taas valkoisessa Suomessa"
Kiitetyn Villi Itä -kirjan tekijällä Oula Silvennoisella on kokemusta someraivosta.
Historiantutkimus
1.1.2020 klo 19.15
Historioitsija Oula Silvennoinen on kiinnostunut suomalaisen äärioikeiston syntyvaiheista.Pekka Tynell / Yle
Mikko Pesonen
Jaa artikkeli:
Jaa artikkeli Whatsapissa
Jaa artikkeli Facebookissa308
Jaa artikkeli Twitterissä
"Saaren suojanpuolelle on kello puoli yhdeksään mennessä ankkuroitunut kuusi avonaista, kalastajamallista keskimoottorivenettä. Veneillä saapuneet miehet ovat muitta mutkitta nousseet sileille rantakallioille tähystelemään, ja jättäneet veneisiin niihin lastatut kalaverkot, hyljepyssyt ja haulikot. Jos tarkoitus on ollut kalastaa tai linnustaa, tyyli on vähintäänkin outo...Hamnskäriin kokoontuneet miehet odottavat jotain."
Sadan vuoden takaisista heimosodista kertova tietokirja Villi Itä käynnistyy kuin paraskin jännitystarina. Lukija imaistaan keskelle tilannetta, joka pakottaa jatkamaan lukemista. Mitä miehet odottavat? Keitä he ovat?
Kuvailu on hyvin yksityiskohtaista. Aivan kuin kirjoittaja olisi ollut todistamassa tapahtumaa. Näin ei tietenkään ole, mutta vähän sinnepäin.
Tekstipätkän kirjoittajalle, historiantutkija Oula Silvennoiselle nuo Loviisan edustan sileät rantakalliot ovat tuttuja jo lapsuudesta.
– Tuo paikka ja tilanne ovat kiehtoneet minua aina. Vietän seudulla kesiäni ja olen käynyt Hamnskärissä monta kertaa. Jo pikkupoikana ihmettelin kalliolla seisovaa muistomerkkiä.
Muistotilaisuus Hamnskärissä elokuussa 1934. Saksalainen sukellusvene toi saarelle suomalaisia jääkäreitä syksyllä 1917. Paluumatkalla sukellusvene tuhoutui. Muistomerkistä tuli osa valkoisen Suomen ja jääkäreiden muistikulttuuria. Vasemmanpuoleisessa kuvassa Merivoimien komentaja Väinö Valve, oikealla Saksan Kansallissosialistisen puolueen edustajia. Museoviraston Kuvakokoelmat. Kuvaaja: Pietinen.
Ehkä kipinä tulevasta urasta syttyi noilla retkillä. Silvennoinen kertoo, kuinka historian tarinallisuus viehätti jo varhain. Historia oli kuin mielikuvitusmatka maailmoihin, jotka olivat riittävän vieraita, mutta silti tunnistettavia.
Ja samalla historia oli jotain, joka myrkytti kodin ilmapiirin.
– Isälläni ja isoisälläni oli hyvin eri käsitys siitä, mistä toisessa maailmansodassa oli kyse. Aistin ilmapiirin jännittyneisyyden, vaikka en riitojen syytä tajunnutkaan.
Oula Silvennoisen isoisä oli Karjalasta evakkoon joutunut sotaveteraani, isä puolestaan "meni kovin vasemmalle", kuten Silvennoinen kuvailee.
Historia oli siis jotain, joka kiihdyttää mieliä, joka saa aikaan riitoja. Tähän Oula Silvennoinen vielä törmäisi.
"Jos joku kohoaa ihmistä suuremmaksi, on tutkimus mennyt metsään"
Silvennoinen pyyhältää tapaamiseen aavistuksen myöhässä.
– Pienen lapsen isän aamukiireitä.
Työhuone Engelin suunnitteleman entisen sotilassairaalan toisessa kerroksessa on tiedemiesmäisen boheemi: kaikkialla on kirjakasoja.
Silvennoinen itse on varsin huolitellusti pukeutunut. Puku vaikuttaa hyvin leikatulle. Solmion, paidan ja taskuliinan kolmiyhteys soi samassa sävellajissa. Laadukkaat kengät täydentävät kokonaisuuden.
Helsingin yliopiston historian laitoksella miesten muoti tuntuu olevan kurssissaan, sillä myös naapurihuoneen professori Henrik Meinander tunnetaan tyyliniekkana, puhumattakaan emeritus professori Matti Klingestä.
Historioitsijana Silvennoista on kuvailtu myyttien rikkojana, jonka teokset nostattavat kohua.
Eikä ihme, kun katsoo Silvennoisen teoslistaa.
Hän on käsitellyt tutkimuksissaan Suomen suhdetta natsien juutalaisvainoihin, 1920- ja 1930-lukujen kotoperäistä fasismia, Suur-Suomi-haaveilijoita ja sen ilmentymää, rumaksi paljastuvia heimosotia.
Ja vielä, Silvennoinen yhdessä Juha Pohjosen kanssa tiputti sotasankari Lauri Törnin jalustaltaan.
1930-luvun äärioikeistoa tutkinut Silvennoinen kuulee nykyajassa samoja kaikuja.Pekka Tynell / Yle
Tutkija myöntää auliisti, etteivät arat aiheet pelota.
– Minua kiinnostavat historian vaiheet, joihin liittyy voimakkaita, ristiriitaisia ja politisoituneita tulkintoja.
Siis sen tyyppisiä, mistä jo Silvennoisen isä ja isoisä väänsivät kättä.
Myös tutkimusrahoitus on ohjannut suuntautumista. Silvennoinen teki lopputyönsä 1600-luvusta ja olisi halunnut jatkaa aikakauden parissa, mutta huomasi nopeasti, että rahoitusta saa helpommin lähihistorian tutkimiseen. Aihe oli helpompi perustella rahoittajille, jos se oli jatkuvan yhteiskunnallisen keskustelun kohde.
– Vähemmän on ollut kiistoja Suuresta Pohjan sodasta, Silvennoinen hymähtää.
Silvennoinen selittää tutkineensa aiheita, joista ei joko tiedetä tarpeeksi, esimerkkinä väitöstutkimus Suomen ja Saksan turvallisuuspoliisiyhteistyöstä, tai joiden käsittely on ollut amatöörimäistä, kuten monet legendat Lauri Törnistä.
Lauri Törni alkoi kiinnostaa Silvennoista, kun hän väitöstutkimustaan tehdessään törmäsi tuon tuosta Törniä käsittelevään lähdeaineistoon. Ja häkeltyi. Lähteet olivat räikeässä ristiriidassa Törnistä julkaistun kirjallisuuden ja lehtiartikkelien kanssa.
– Ihmiset eivät joko osanneet tai halunneet kirjoittaa asioita, jotka näkyivät lähteistä.
Silvennoinen tarkoittaa Törnin henkilöhistoriaan liittyviä kielteisiä vaiheita – esimerkiksi maanpetostuomiota – jotka hänen mukaansa joko luistellaan nopeasti yli tai selitetään epäuskottavasti.
– Tutkimuskohteesta pitää innostua, mutta se ei saa johtaa siihen, että hahmo nousee sankariksi. Sankarit ovat aina arvostelun tuolla puolen. Jos joku kohoaa ihmistä suuremmaksi, on se merkki siitä, että tutkimus on mennyt metsään.
– Täytyy mennä sinne, minne lähteet vievät. Vaikka se ei olisi aina kauhean miellyttävää.
Silvennoisen kirjoista on kiistelty, mutta niitä on myös kiitetty.Pekka Tynell / Yle
Man they love to hate
Kun aiheet ovat tulenarkoja ja käsittelytapa poleeminen, on varauduttava palautteeseen.
Silvennoisen kirjat ovat saaneet tunnustusta, palkintojakin. Villi Itä oli Tieto-Finlandia-ehdokas ja sitä edeltänyt Suomalaiset fasistit huomioitiin Tiedonjulkistamisen valtionpalkinnolla. Väitöskirjaa on kiitetty erillissodan myytin rikkomisesta.
Mutta on toisenlaistakin palautetta. Entinen puolustusministeri, sotahistoriantutkija Jussi Niinistö epäili, että tekijät lietsovat tahallaan kohua edistääkseen Törni-kirjansa myyntiä. Suomalaiset fasistit -kirjaa syytettiin(siirryt toiseen palveluun) fasisti-leimalla huiskimisesta.
Ja sitten on somepalaute.
– Törni-kirjan julkistamispäivänä, jolloin siis kukaan ei ollut voinut ehtiä lukea kirjaa, kommenttipalstat olivat täynnä palautetta, jonka mukaan me kirjoittajat olimme kommunisteja, vihervasemmistoa ja yliopistovässyköitä.
Silvennoisen mukaan tuollainen palauteryöppy kertoo sitä, kuinka moderni äärioikeisto käyttää mediaa manipuloidakseen ympäristöään.
Toisaalta myös Silvennoisella on poliittisia mielipiteitä: hän oli vihreiden ehdokkaana viime eduskuntavaaleissa ja ottaa somessa jatkuvasti yhteen perussuomalaisten kanssa.
Eikö se syö uskottavuutta – etenkin kun tutkii aihepiirejä, jotka voi nähdä hyvin etäällä omasta aatemaailmasta?
– Juuri tuota perussuomalaiset ovat yrittäneet. Nakertaa uskottavuuttani muistuttamalla toistuvasti poliittisesta toiminnastani. Se on lapsellista.
– Tutkimuksen heikkoudet osoitetaan analysoimalla lähteiden käyttöä, tulkintaa ja argumentaatiota.
Hänestä on omien sanojensa mukaan tullut vastapuolelle "The man they love to hate" -hahmo, siis henkilö, jonka kaikki sanominen on lähtökohtaisesti roskaa.
Miksi siis edes yrittää?
– Siksi, että sosiaalisen median kautta tapahtuvan vainon tarkoitus on hiljentää. Tehdä julkinen puhuminen niin epämiellyttäväksi, että ymmärrät vastaisuudessa olla hiljaa.
– Toisaalta Twitter on myös areena, jossa asiat voi tuoda muidenkin nähtäväksi. Esimerkiksi paljastaa, kuinka erityisesti perussuomalaiset käyttävät järjestelmällisesti trollaamista keinonaan vaikuttaa sosiaalisessa mediassa.
Oula Silvennoinen
✔@oula_silver
https://twitter.com/*trolli*/status/1203614977472499712
(Ketju) Hei kaikki, tässä on "Soini"!
"Soini" on äskettäin perustettu anonyymitili, jolle kertyneet 450 twiittiä ovat kaikki kommentteja toisten avauksiin. "Soini" on siis tyypillinen somehäiriköintitili. Mitä kiinnostavaa sellaisessa voisi olla?
646
11.59 - 8. jouluk. 2019
Twitter Ads -tiedot ja yksityisyys
168 ihmistä puhuu tästä
Silvennoisen mukaan aihe puhuttaa tutkijapiirejä. Kahvipöydissä saatetaan pohtia, uskaltaako johonkin aiheeseen tarttua, kun tietää sen nostattavan someraivon. Silvennoinen ymmärtää, että tutkijatkin ovat ihmisiä, joilla on erilaisia elämäntilanteita, aina ei pysty vastaanottamaan.
Silti hän muistuttaa.
– Jos vaikenet siksi, ettet halua päällesi skeidamyrskyä, ne ovat päässeet tavoitteeseensa.
Kirjat ovat vallanneet Silvennoisen työhuoneen.Pekka Tynell / Yle
Nykyajassa kaikuja 1930-luvulta
Silvennoisen uusin kirja Villi itä ei ole innostanut somekampanjointiin. Tekijä epäilee, ettei aihepiirillä, heimosodilla, ole samanlaista symboliarvoa kuin Lauri Törnillä tai jatkosodalla.
Tai sitten tapahtumista on kulunut tarpeeksi pitkä aika, ettei niitä tunneta, eivätkä ne senkään vuoksi herätä tunteita.
Vähän kuin sisällissodasta, jonka muistovuoden on arvioitu sujuneen suhteellisen rauhallisesti. Olisiko siis sata vuotta riittävä aika siirtämään aihe pois poliittisesti virittyneestä muistista kylmäverisen tutkimuksen piiriin?
Ei ihan, sanoo historiantutkija Silvennoinen.
– Jos menet sosiaalisen median syövereihin, ei sisällissodan juoksuhautoja ole luotu umpeen. Päinvastoin. Siellä pyritään uudelleen polarisoimaan suomalaisia.
Reaalimaailmasta Silvennoinen nostaa esiin hankkeet elvyttää toisen maailmansodan jälkeen poisjääneitä valkoisen Suomen juhlapäiviä.
– Vietetään tammisunnuntaita, käydään Eugen Schaumanin haudalla tai Pohjan Poikien muistomerkillä. Kaikki ne ovat esimerkkejä yrityksestä elvyttää maailmansotien välistä muistikulttuuria ja vastakkainasettelua.
Historian viisauksia on se, ettei se toista itseään. Mies, joka tutkii työkseen 1920- ja 1930-lukuja, kuulee silti nykyajassa tuttuja kaikuja.
– Äärioikeisto on taas nousussa. Autoritaarisia hallintoja on perustettu, etenkin Itä-Eurooppaan. Vertailukohta on ilmeinen: elämme nyt samanlaista sykliä.
Pelottaako?
– Jokaisen kannattaisi olla erittäin huolissaan ääriliikkeiden aktivoitumisesta.
Ãärioikeistotutkija näkee nykyajassa merkkejä 1930-luvulta â "Vietetään tammisunnuntaita ja käydään Eugen Schaumanin haudalla kuin elettäisiin taas valkoisessa Suomessa"
Kiitetyn Villi Itä -kirjan tekijällä Oula Silvennoisella on kokemusta someraivosta.
yle.fi