Kirjat

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Museo
  • Aloitus PVM Aloitus PVM
Hämeen hanki kirjoitti:
Haastatteluihin pitää osata suhtautua kriittisesti, mutta ne ovat kyllä valaisevia, varsinkin jos muu aineisto niitä tukee. Tottakai aika vaikuttaa muistoihin ja ihmisluonnolle on tyypillistä muokatata tarinaa mieluisampaan suuntaan.

Tolvajärvestä vielä sen verran, että vänrikki Luoston kuvaus jäätyneen Hirvasjärven ylittämisestä syöksyen vihollisen kivääri - ja epäsuoran tulen alla on kyllä ajatuksia herättävä. Jos kuka pitää itseään kovakuntoisena, kannustan kokeilemaan 400metrin etenemistä sohjoisessa hangessa, syöksyen. Kovaa hommaa.
Klikkaa laajentaaksesi...
Tätä aihetta olen käsitellyt aiemminkin.

EK kirjoitti:
Kiistän kaiken, tai ainakin olin kännissä ja siis edesvastuuton. Lisäksi savolainen verenperintöni aiheuttaa sen, että minun puheitani kannattaa miettiä vähintään kahteen kertaan ennen kuin uskoo yhtään mitään.

Alkoi kuitenkin kiinnostamaan ihan itseänikin. Pakko yrittää etsiä moista kirjoitelmaa.

Mutta käsittääkseni tarkoitat juuri sitä ilmiötä, että muistitieto korruptoituu jälkikäteen. Kun samat tyypit keskenään kertovat samat tapahtumat uudelleen ja uudelleen, niistä hioutuu "hyvä juttu", eikä tosijuttu. Yksi kertoo yhtä ja toinen toista ja täydentävät toisiaan ja sitten kun haastatellaan yhtä tyyppiä, niin se kertoo koko porukan kokemuksen omanaan. Tahtomattaan ja siihen vakaasti uskoen.

Tai sitten tosiaan (tämä sattui itselle) haastateltava hiihtää kärkimiehenä, kun se Siilasvuo halusi katkaista sen Raatteen tien. Tosiasiassa joukkueenjohtaja on valinnut kärkiryhmän ja siellä ryhmyri on sanonut, että läheppä hihtammaan ja sitten on menty. Siilasvuosta ei välttämättä ole tiedetty edes nimeä. Tässäkin tapauksessa asia tietenkin on juuri näin kuin se kerrotaan, mutta ei sitä kyllä tasan tarkkaan silloin hiihdettäessä ole tiedetty, vaan ainoastaan se, että nyt vituttaa ja ankarasti.

Tai talvisodassa Neuvostoliittoon internoitujen evakuoimatta jääneiden suojärveläisten siviilien haastattelu, joka on ihan yhtä tyhjän kanssa nykyään (tai siis vielä silloin reilut kymmenen vuotta sitten). Kaikilla oli ollut nälkä ja kylmä ja pirusti piti tehdä töitä ja ryssä meinasi ampua, eikä mistään tiedetty mitään. Sitten taas kun lukee Suomessa keväällä 1940 tehtyjä kuulustelupöytäkirjoja, niin paljastuu ettei kaikkien olot ihan tuommoisia ollutkaan, vaikka monella olikin. Leireille sai viedä mukanaan tavaraa ja jotkut veivät niin paljon ettei työtä tarvinnut tehdä koko talvena, vaikka neuvostoviranomaiset patistelivat. Radioista yksi tuli takaisin Suomeenkin... Jos tuommoisista asioista meni kysymään, niin hyvä ettei tullut puukosta.
Klikkaa laajentaaksesi...
 
Panssari Salama kirjoitti:
Huomasin, että Operaatio Punainen Kettu on ostettavissa myös e-kirjana Suomalainen Plus sovellukseen, ja että saman aikaisesti Suomalainen tarjosi kahden viikon ilmaista kokeilua heidän palveluun, jossa vakiohinnalla saisi lukea kaikkia kirjoja.

Latasin Suomalainen Plus sovelluksen. Harmillisesti sitä ei ollut saatavana läppäriin (MacOS), ainoastaan puhelimeen ja tablettiin (iOS).

Toisena harmistuksena, Punainen Kettu ei ollut saatavana sovelluksen kautta, tai siis osana heidän kk-hintaista Plus-palvelua. Pitäisi ilmeisesti ostaa erikseen, ja kirja maksaa saman verran kuin yhden kk tilaus, joten jätin odottamaan vaikka isänpäivää, josko pieni vinkki silloin toisi ihan oikean kovakantisen kirjan aamukahvin kera luettavaksi.

Peruin tilaukseni, mutta koska palvelu on käytössäni tämän kaksi viikkoa, niin aloitin ensimmäisen(!) Ilkka Remekseni.

Pääkallokehrääjän pari ekaa lukua luettu.

Katso liite: 44351
Klikkaa laajentaaksesi...
Ensimmäinen Remes luettu. Odotukset korkealla, ensimmäinen kolmannes ei oikein saanut syttymään. Aihe oli toki mielenkiintoinen, mutta henkilöhahmot jotenkin vielä latteita ja oli vaikeuksia tuntea empatiaa ketään heitä kohtaan. Mutta kun saatiin lopulta kakkonen silmään, niin lukukokemus parani siinä sivussa. Osa tällä varmaan se, että hahmotkin syvenivät tarinan (ja jännityksen) edetessä. Suuri on Suomen valta!

Ihan jees :)
 
Panssari Salama kirjoitti:
Ensimmäinen Remes luettu. Odotukset korkealla, ensimmäinen kolmannes ei oikein saanut syttymään. Aihe oli toki mielenkiintoinen, mutta henkilöhahmot jotenkin vielä latteita ja oli vaikeuksia tuntea empatiaa ketään heitä kohtaan. Mutta kun saatiin lopulta kakkonen silmään, niin lukukokemus parani siinä sivussa. Osa tällä varmaan se, että hahmotkin syvenivät tarinan (ja jännityksen) edetessä. Suuri on Suomen valta!

Ihan jees :)
Klikkaa laajentaaksesi...

Aika usein Remeksen hamot jäävät vähän tylsiksi ja pahvisiksi. Ehkä kuusi Remeksen kirjaa tullut luettua, sitten lopahti into. 6/12 oli ainoa kirja joka jäi Remekseltä selkeästi mieleen ehkä juuri aiheensa puolesta.
 
Uusimmat hankintani.

Britannian entisen Moskovan suurlähettilään teos Moskovan vuoden 41 taistelusta.

434722608-m.jpg

1991 Persianlahden sodan ehkäpä kuuluisin panssaritaistelu.

25157615._UY475_SS475_.jpg

Tom Clancyn tuotantoa oleva kirja, joka käsittelee samaa konfliktia US Army:n 7. armeijakunnan komentajana toimineen kenraali Fred Franksin näkövinkkelistä. Pitkän linjan panssarikomentaja johti painopistesuunnan sotatoimia Irakin maavoimia vastaan käydyissä taisteluissa.

9780425216569.jpg
 
Tämän hain äsken postista. Kaikki tulesta ja tulen teosta. 224 sivua.

9789174249996.jpg
 
baikal kirjoitti:
Vuoden -18 epäonnistumista on vatveloitu vielä ainakin -75. Itsekritiikkiä on harjoitettu ja pohdittu varsin akateemisesti silloista yritystä. Yksi puheenvuoro on käsitellyt sitä, että jos proletariaatti ja eritoten sen johto olisi toiminut leniniläisessä hengessä olisi tulos ollut toinen. Mielenkiintoinen käsite: luopurit. Eli he, jotka poikkesivat Leninin viitoittamalta tieltä edes pikkasen.
Klikkaa laajentaaksesi...
Käytännössä olisi pitänyt siis kylmentää 'luokkavihollisia' moninkertainen määrä, mieluiten vaikka kaikki. Tehdä punaisesta terrorista virallinen käsite, ihan kuten bolshevikitkin tekivät.

Leninin doktriini oli täydellinen yksimielisyys puolueessa, joka tietysti käytännössä tarkoitti Vladimir Iljitsin ja tämän seuraajien mielipidettä. Tästä poikkeavat hiljennettiin, Isä Aurinkoisen aikana kylmennettiin.
Kyseisestä ajatusmallistahan uljanovilainen itse itseään 'enemmistöläisiksi' kutsuva siipi Venäjän sosiaalidemokraattisen puolueen syntyikin. Homma lähti liikenteeseen ns. 'ekonomistikysymyksestä'.

Valtava määrä paperia, jossa käsitellään sitä, miten tärkeää on luoda proletariaatin eliitti, tuo kaikkein hurmahenkisin etujoukko. Proletaarit jaetaan kolmeen eri luokkaan ja tuo etujoukko on tieten se ykkönen. Neljäs luokka on porvarit, jotka seuraavat itse asiaa.

-70-luvulla havahduttiin siihen, miten vallankumouksellinen kommunismi sai osumia siitä, kun sen oheen alkoi liittyä porvarillista ainesta edellisellä vuosikymmenellä. Eli porvarislasten mukaantulo rikkoi -luokkahenkeä- pahasti ja syntyi nopeasti nurkkakuntaisuutta. Monen tällaisen mukaantulijan intohimo oli liian suuri ja kurittomuutta esiintyi. Tätä asiaa ei perustella kovin paljon, se todetaan.
Klikkaa laajentaaksesi...
Eliitti oli, kuten sekä bolshevikit ja muutkin Venäjän vallankumoukselliset niitä nimittivät, ammattivallankumouksellisia.

Koska nämä ammattivallankumoukselliset olivat lähes poikkeuksetta lähtöisin 'porvarillisista' (sosialistien - niin kommunistien kuin myöhemmin maltillisten sosiaalidemokraattienkin omien määritelmien mukaan; kauppiastahan se vain objektiivisesti tarkoittaa) perheistä ja olosuhteista ja jopa aatelisia (Uljanov oli perintöaatelinen), niin on vaikea nähdä miten demokraattisesti toimiva vallankumousliike, jonka tarkoitus olisi pystyttää proletariaatin diktatuuri, olisi sietänyt näitä luokkaopin mukaan vihamielisiä aineksia, jotka eivät ole päivääkään tehneet sitä jonka tekijöiden olosuhteista jauhavat.

Eli nämä väkivaltaista vallankaappausta ajavat liikkeet ovat ihan ensi hetkistä lähtien ajamassa jotain ihan muuta kuin suurten ihmisryhmien ('luokkien' tai kansojen) asiaa. Toisin sanoen bolshevikkien 'proletariaatin diktatuuri' merkitsi puolueen diktatuuria.

Venäjän asiayhteydessä tämä proletariaatti on tietysti naurettava siksikin, että siellä ei ollut mitään Marxin saksalaisen yhteiskunnan pohjalta järkeilemää proletariaattia. Valtaosa isovenäläisestä väestöstä oli helmikuussa 1917 vapautettuja maaorjia, musikoita (ei vapaita talonpoikia länsimaisessa mielessä tai kuten osittain Ukrainassa, mukaan lukien mm. kasakat). Teollisuuskaupungeissa työskenneltiin enemmän kausiluontoisesti. Kiinteää tehdastyöväestöä oli aivan minimaalinen määrä.

Sosialistivallankumoukselliset, jotka käytännössä agitoivat rintamalla olevat venäläiset sotilaat hylkäämään asemansa ja kapinoimaan upseereitaan kohtaan, tekivät sen lupauksella kaikkien maiden uusjaosta kyläkommuunien haltuun.
 
Pentti H. Tikkanen oli kaukopartiokirjoistaan tuttu PV:n ja Rajan majuri evp. Mies kirjoitteli myös muutakin kuin sotakirjoja. Tulin äskettäin lukeneeksi tämän romaanin. Sijoittuu 50- ja 60-lukujen taitteeseen. Kirja kertoo nuoresta RVL:n luutnantista, joka Kadettikoulusta valmistuttuaan matkaa ensimmäiseen virkapaikkaansa Kainuun rajavartiostossa. Pienen erämaavartion elämää kuvataan mielenkiintoisesti. Samoin rajamiesten arkea itärajalla.

Kirjan loppuosa kuvaa saman upseerin vaiheita Kaakkois-Suomessa Vainikkalan rajanylityspaikalla. Päähenkilö kokee monenlaista rajatapahtumaa. Rajan yli menneitä eläimiä, maastopaloja, pintavakoilua ja Neuvostoliittoon laittomasti pyrkiviä suomalaisia sekä kolmansien maiden kansalaisia. Ihan mielenkiintoinen ajankuva kylmän sodan aikaisesta Rajavartiolaitoksesta. Tykkäsin.

63945_1_p.jpg
 
baikal kirjoitti:
Huovinen osasi käsitellä diktaattoreita. Aatu-kirjassa on hyvä kohtaus, jossa Aatu lähtee kauniina kesäyönä pissalle ja kesken toimituksen muistaa: saatana, tänään pitää hyökätä Neuvostoliittoon. Sitä voi miettiä omia päivän suunnitelmiaan ja verrata niitä Isojen askareisiin. Jos meikä yöllä kusella pohtii auton akun lataamista niin joku on joskus pohtinut hiukka isompaa tekemistä.
Klikkaa laajentaaksesi...

Kyllä. Harvoin olen kirjaa lukiessa nauranut vedet silmissä. Aatun elämää mukamas todenpohjaisesti kuvaava Veitikka on loistavaa huumoria. Huovinen on selvästikin perehtynyt Hitlerin henkilöhistoriaan ja osaa sekoittaa mainiosti faktaa ja fiktiota. Yksi parhaimmista lukemistani kirjoista. Myös Stalikan elämää kuvaava Joe-setä on lukemisen arvoinen.

438010217-m.jpg
 
Panssari Salama kirjoitti:
Ensimmäinen Remes luettu. Odotukset korkealla, ensimmäinen kolmannes ei oikein saanut syttymään. Aihe oli toki mielenkiintoinen, mutta henkilöhahmot jotenkin vielä latteita ja oli vaikeuksia tuntea empatiaa ketään heitä kohtaan. Mutta kun saatiin lopulta kakkonen silmään, niin lukukokemus parani siinä sivussa. Osa tällä varmaan se, että hahmotkin syvenivät tarinan (ja jännityksen) edetessä. Suuri on Suomen valta!

Ihan jees :)
Klikkaa laajentaaksesi...
Lukaisinpa nyt toisenkin Remeksen, kun on "piikki auki". Valitsin tuoreemman tapauksen: Kremlin Nyrkki.

1602340945357.png

Yllättävä isku Suomen sotilasinfraan, Ahvenanmaan valloitus, siitä lähtee. On paljon kehittynyt kirjoittajana, ensiteoksen jä tämän viime vuonna ilmestyneen välissä. "Ihan jees plus" :p

Mielenkiinnosta kävin lukemassa hänen postauksensa sivustollansa, jossa taustoittaa kirjaa. Tässä mielenkiintoinen nosto (lihavointi minun)

Kirjassa käsitellään myös Suomen puolustautumiseen liittyviä seikkoja. Niiden osalta esitän tarinassa sekä todellisuuspohjaisia että kuvitteellisia ratkaisuja, joita en voi tarkemmin eritellä.

Huomasin puolustussektorin taustatyötä tehdessäni, että monet virkamiehet ja sotilaat joiden tehtävänä on vastata suomalaisten turvallisuudesta silloin, jos vakaviin vaikeuksiin joudutaan, pitävät tärkeänä, että epätodennäköisistä joskin toteutuessaan vaarallisista skenaarioista keskustellaan.

Mitä konkreettisemmin uhkien olemassaolo nähdään, sitä paremmin niihin osataan varautua. Ja varautuminen on pienen, sotilaallisesti haastavassa paikassa sijaitsevan maan elinehto.

Kirjan lukeneet tietävät, että aika vellihousuja olivat Suomenkin poliitikot, jos sitten remesmäiseen tyyliin rohkeat yksilöt taas laittoivatkin asiat takaisin jiiiriin. Mutta lainaukseen liittyen, tällaista Venäjän aikeisiin puuttuvaa pohdintaa aktiivisesti suitsitaan, muistetaan vaikka kohu viattomasta artikkeista, jossa listattiin mahdollisia Venäjän hybriditoimenpiteitä, mukaan lukien poliittiset salamurhat ulkomailla.

Niin, miksipä niistä puhua, eihän Venäjä niitä tee? :camo:
 
tulikomento kirjoitti:
Aatun elämää mukamas todenpohjaisesti kuvaava Veitikka on loistavaa huumoria. Huovinen on selvästikin perehtynyt Hitlerin henkilöhistoriaan ja osaa sekoittaa mainiosti faktaa ja fiktiota.
Klikkaa laajentaaksesi...
Yksi Huovisen parhaimmista. Juuri tuo valedokumentaarisuus tekee siitä erityisen hauskan. Panu Rajala kertoo Huovis-elämäkerrassaan, että joku Princetonin professori oli ottanut Veitikan lähdeviitteet aivan tosissaan, ja luullut Huovisen olevan tutkija, jolla on käytössään ennen tuntematonta aineistoa.
 
Erkki kirjoitti:
Yksi Huovisen parhaimmista. Juuri tuo valedokumentaarisuus tekee siitä erityisen hauskan. Panu Rajala kertoo Huovis-elämäkerrassaan, että joku Princetonin professori oli ottanut Veitikan lähdeviitteet aivan tosissaan, ja luullut Huovisen olevan tutkija, jolla on käytössään ennen tuntematonta aineistoa.
Klikkaa laajentaaksesi...

Huovinen taisi itse asiassa parodioida historiankirjoitusta. Joka tapauksessa, hyvät naurut kirjan lukemalla saa. Ja sitähän diktaattorit vähiten sietävät että heille nauretaan.
 
Luen Robert Brandbergin kirjaa „Lagus, ritari n:o 1“ (2010), 288 sivua.

Kirjoittaja on kunnostautunut monien sotahistorian kirjojen tekijänä. Olen lukenut niitä useita. Tällä kertaa on kyse ihan perusjääkäristä, joka koulutettiin Saksassa muiden mukana. Suomeen saavuttuaan Robert Lagus kunnostautui ja sai ylennyksen. Sen sijaan hänen veljensä sai surmansa.

Päähenkilö oli tärkeä henkilö Suomen panssarvoimien kehittymisen kannalta. Vasta jatkosodassahan suomalaiset saivat kunnollista panssarivaunu-kalustoa, kun Suomen poliitikot 1930-luvulla eivät osanneet varustautua sotaan. Saksan avulla kehitettiin Suomen panssarvoimat, jotka hoitivat kunniakkaalla tavalla osuutensa myös perääntymisvaiheessa kesällä 1944. Kirjan nimi on totta. Mannerheim antoi 1.M-ristin mitalin Lagukselle.

Hänen sankaritarinansa on esimerkki kunnon miehestä, sotilaasta.
 

Liitteet

  • D661DBD3-8280-457B-9475-8B95FCE4A46E.jpeg
    D661DBD3-8280-457B-9475-8B95FCE4A46E.jpeg
    1.2 MB · Luettu: 4
soittaja kirjoitti:
Luen Robert Brandbergin kirjaa „Lagus, ritari n:o 1“ (2010), 288 sivua.

Kirjoittaja on kunnostautunut monien sotahistorian kirjojen tekijänä. Olen lukenut niitä useita. Tällä kertaa on kyse ihan perusjääkäristä, joka koulutettiin Saksassa muiden mukana. Suomeen saavuttuaan Robert Lagus kunnostautui ja sai ylennyksen. Sen sijaan hänen veljensä sai surmansa.

Päähenkilö oli tärkeä henkilö Suomen panssarvoimien kehittymisen kannalta. Vasta jatkosodassahan suomalaiset saivat kunnollista panssarivaunu-kalustoa, kun Suomen poliitikot 1930-luvulla eivät osanneet varustautua sotaan. Saksan avulla kehitettiin Suomen panssarvoimat, jotka hoitivat kunniakkaalla tavalla osuutensa myös perääntymisvaiheessa kesällä 1944. Kirjan nimi on totta. Mannerheim antoi 1.M-ristin mitalin Lagukselle.

Hänen sankaritarinansa on esimerkki kunnon miehestä, sotilaasta.
Klikkaa laajentaaksesi...
Yleensä käytetään etunimeä Ruben. Oli Napoleon-kompleksista kärsivä mies. Koulutti kuitenkin PsD:n hyvin Äänislinnassa.
 
Panssari Salama kirjoitti:
Tää alkoi kiinnostamaan. Onko kukaan lukenut?

docendo.fi

Operaatio Punainen kettu

Suomen dekkariseura ry:n Vuoden 2021 esikoisdekkari -palkinto! ”Tähän asti kuvitellut skenaariot Venäjän hyökkäyksestä Suomeen ovat olleet melkeinpä Ilkka Remeksen yksinoikeus. Esikoiskirjailija, reserviupseeri Helena Immonen pistää kuitenkin Remestäkin paremmaksi romaanissa, joka ei jätä...
docendo.fi docendo.fi
Klikkaa laajentaaksesi...

Laitoin tilaukseen Adlibriksen kautta. Naisen kirjoittama teknotrilleri / sotakuvaus. Nyt menee jännäksi. :camo:
 
Sinun täytyy kirjautua vastataksesi.
Back
Top