Kirjat

Suomen ilmatorjunnan historian lukeminen kirjasta ”Tulisuluista tappioiden tuottamiseen” (Jussi Pajunen) on edistynyt 1970-luvulle. Suomi siirtyi ohjuspuolustuksen aikaan. Kekkosellakaan ei ollut asiaan huomauttamista, sillä laitteistot ja koulutus hankittiin Neuvostoliitosta.

Vuosina 1975-1976 työskennellyt toinen parlamentaarinen puolustuskomitea asettui ilmatorjuntaohjus-hankinnan taakse. Pääesikuntaan perustettiin vuonna 1976 eversti Kankaanpään johtama ilmatorjuntaohjusprojektiryhmä ITOP- 76 valmistelemaan ja toeteuttamaan ilmatorjuntaohjushankintoja. Kenraali Sutela esitti 30.8.1976 Puolustusneuvostolle ilmatorjuntaohjusten hankkimista.

Lähi-ilmatorjuntaohjusten ensimmäinen erä saapui Suomeen sovitusti elokuussa 1978. Strela-2M -ilmatorjuntaohjuksen maksimaalinen torjuntaetäisyys loittonevaan ilma-alukseen oli 4200 metriä. Lähenevään ilma-alukseen torjuntaetäisyys oli 2800 metriä, mutta ohjus soveltui lähinnä loittonevien kohteiden tuhoamiseen. Se oli tarkoitettu matalalla lentävien lentokoneiden ja helikoptereiden torjumiseen.

............
Oma huomautukseni on, että pidän tätä huomattavana läpimurtona Suomen ilmapuolustukselle. Laitteita olisi tietysti mielellään hankittu lännestä, mutta asia ei ollut helppo saada läpivietyä. Suomen ja Neuvostoliiton välillä oli kauppasopimuksia, jotka mahdollistivat tämän hankkeen rahoituksen poliittisen päätöksen aikaansaamisen. Pääasia oli, että se toteutui ja osoittautui käsittääkseni ihan järkeväksi hankinnaksi siihen aikaan sillä tekniikalla.
 
Viimeksi muokattu:
Sain juuri käsiini tämän...


En ole vielä lukenut ja nähtäväksi jää miten paljon tai vähän se tarjoaa uutta tietoa. Hermann Göring on juurikin se natsi josta eniten tiedän ja tähän voidaan laskea mukaan jopa itse Aatu.

Hermanni oli jollain omituisella tavalla erittäin kiehtova persoona.


Hitlerin luottomies joka oli keskeisessä roolissa Kolmannen valtakunnan ja sen pimeimpien muotojen luomisessa. Saksan valtakunnanmarsalkka, Saksan parlamentin Reichstagin puheenjohtaja, Luftwaffen ylipäällikkö, Preussin ministeri-presidentti ja paljon muuta. Sotasankari josta kasvoi meikkaava ylensyöntiin ja huumeisiin sortunut elostelija, joka varasti suunnilleen puolet Euroopan taideaarteista ja menetti lopulta kaiken. Ensin meni Hitlerin luottamus ja sitten kaikki muukin.

Wildman-Hermann-Goering-Art-Log2.jpg


 
Viimeksi muokattu:
Kun pääsin ”Tulisuluista tappioiden tuottamiseen, 2019” loppuun, kerron sen viimeisen asian, joka on mielestäni mielenkiintoinen. Siinä on kyse ilmatorjunnan ja ilmavoimien työnjaosta ilmahyökkäysten torjunnassa.

”... ollaan tilanteessa, jossa valmistellaan korkeatorjuntakykyisen ilmatorjuntaohjuksen hankintaa. Buk-M1 -ohjusten käytöstä poiston myötä Suomesta puuttuu ilmatorjuntaohjus, jonka pystyulottuvuus yltää yli 10 kilometrin korkeuteen. Kun torjuttavat lentokoneet pystyvät lentämään yli 15 kilometrissä, on ilmatorjunnan suorituskyvyssä vajetta: korkeatorjunta on hävittäjätorjunnan vastuulla. Tavoitteena on saavuttaa tasapaino ilmatorjunnan ja hävittäjätorjunnan välillä.”

Aihepiiristä on oma keskusteluketju ilmatorjunta, ja muualla on varmaan hävittäjähankintoja koskeva keskustelu.

Jos jotakin omasta puolestani sanoisin, niin Suomen resurssit riittävät vain rajoitettujen tärkeimpien kohteiden ilmatorjuntaan. Laitteistot, tarvikkeet, ohjukset, koulutus ym. maksavat varmaan aika paljon. Lähitorjuntaan on omat välineensä, joista löysin esittelyn Puolustusvoimien sivuston maavoimien ilmatorjunta-alakohdasta. Kiinnostuneille siis tämä asia tiedoksi.
 
Viimeksi muokattu:
Niskakankaan Roihu tarttui käteen. Poliittinen trilleri lähitulevaisuudesta, kun globaali velkapommi iski näpeille, ja Suomikin kärvistelee tiukassa lamassa. Muutama eka luku luettu, palaan asiaan kun kirja luettu.

Katso liite: 47347
Tiukkatahtinen esikoistrilleri huomispäivän Suomesta nostaa sykkeen ja salpaa hengityksen. Syvä talouskriisi repii Suomen kansaa kahtia. Suurmielenosoituksen alla nuori nainen sytyttää itsensä tuleen. Jälkeensä hän jättää salaisuuden, joka voisi kaataa maan hallituksen. Nuori pääministeri Leo Koski herää tosielämän painajaiseen. Hän on joutunut keskelle valtapeliä, jossa panoksena on paljon enemmän kuin hänen oma henkensä. Koskella on vain vuorokausi aikaa selvittää juoni, joka uhkaa tuhansien ihmisten henkeä ja koko Suomen tulevaisuutta.

Hesarin politiikan ja talouden toimittajan esikoisromaani luettu läpi. Hienoa että tällainenkin kirja kirjoitettu. Niskakangas maalailee lähitulevaisuuden Suomea maailmassa, jossa painetun rahan kupla on puhjennut ja maailman sekä Suomen talous syöksynyt syvään lamaan. Valtiolla ei ole varoja, ja lainaa ei saa mistään. Eriarvoisuus kasvaa voimakkaasti. Kaiken tämän keskelle Niskakangas maalailee poliittista trilleriä, jossa yhdistynyt vasemmisto juonii oikeistohallituksen pään menoksi.

Kirja on parhaimmillaan näiden taustan maalailujen parissa, Niskakangas on siinä omimmillaan. Juoni on kunnianhimoinen, ja ajoittain toimii oikeinkin hyvin, ajoittain jokin tökkii, en osaa sanoa mikä. Hahmot jäävät hieman ohuiksi mutta niin Remekselläkin. Välillä pitkiä puheenvuoroja, mutta niinhän vaikka Da Vinci koodissakin välillä vaan piti lukijalle kertoa paljon.

Ihan OK kirja, josta vain jotenkin olisi toivonut vielä parempaa, aihe on ajankohtainen ja teemaa käsitellään mielenkiintoisesti. Lupaava esikoisteos ilman muuta. Lisää vaan.

Olisi mielenkiintoista kuulla miten kirja muille kolahti.
 
Viimeksi muokattu:
Tiukkatahtinen esikoistrilleri huomispäivän Suomesta nostaa sykkeen ja salpaa hengityksen. Syvä talouskriisi repii Suomen kansaa kahtia. Suurmielenosoituksen alla nuori nainen sytyttää itsensä tuleen. Jälkeensä hän jättää salaisuuden, joka voisi kaataa maan hallituksen. Nuori pääministeri Leo Koski herää tosielämän painajaiseen. Hän on joutunut keskelle valtapeliä, jossa panoksena on paljon enemmän kuin hänen oma henkensä. Koskella on vain vuorokausi aikaa selvittää juoni, joka uhkaa tuhansien ihmisten henkeä ja koko Suomen tulevaisuutta.

Hesarin politiikan ja talouden toimittajan esikoisromaani luettu läpi. Hienoa että tällainenkin kirja kirjoitettu. Niskakangas maalailee lähitulevaisuuden Suomea maailmassa, jossa painetun rahan kupla on puhjennut ja maailman sekä Suomen talous syöksynyt syvään lamaan. Valtiolla ei ole varoja, ja lainaa ei saa mistään. Eriarvoisuus kasvaa voimakkaasti. Kaiken tämän keskelle Niskakangas maalailee poliittista trilleriä, jossa yhdistynyt vasemmiston juonii oikeistohallituksen pään menoksi.

Kirja on parhaimmillaan näiden taustan maalailujen parissa, Niskakangas on siinä omimmillaan. Juoni on kunnianhimoinen, ja ajoittain toimii oikeinkin hyvin, ajoittain jokin tökkii, en osaa sanoa mikä. Hahmot jäävät hieman ohuiksi mutta niin Remekselläkin. Välillä pitkiä puheenvuoroja, mutta niinhän vaikka Da Vinci koodissakin välillä vaan piti lukijalle kertoa paljon.

Ihan OK kirja, josta vain jotenkin olisi toivonut vielä parempaa, aihe on ajankohtainen ja teemaa käsitellään mielenkiintoisesti. Lupaava esikoisteos ilman muuta. Lisää vaan.

Olisi mielenkiintoista kuulla miten kirja muille kolahti.
Luin kirjan ja samaa mieltä kanssasi. Hyvä kokonaisuus.
 
Ilta Reino Lehväslaihon seurassa. :uzi:

Oletan että tarinassa on mukana kaikki kirjailijalle olennaiset elementit. Kaukopartiosissit kärsivät ilmavaivoista. Kärjessä etenevät kolttatiedustelijat haistavat vihollisen väijytykset kilometrin päästä ja lopussa kaikki sissit saavat roppakaupalla kunniamerkkejä ja ylennyksiä.

P1010053.JPG
 
Luin kyllä kaikki Pahkasiat pienenä poikana, todennäköisesti ymmärtämättä huumorin kaikkia nyansseja. MAD oli enemmän minun makuuni.
Sitten oli Myrkky, jota en aktiivisesti lukenut, mutta ketkä olivat sen lajityypin faneja, niin tässä erinomainen artikkeli.

https://yle.fi/aihe/artikkeli/2021/...astan-portit-1990-luvun-likaisin-nuortenlehti

Myrkky oli aika erikoinen. Siellä oli myös huippuluokan satiiria ja pastisseja seassa. Yleislinja nyt oli tollasille 10+ koltiaisille suunnattu, niille, joille pillu hihihi, kakka hihihi vielä jotenkin edusti huumoria.
 
Ilta Reino Lehväslaihon seurassa. :uzi:

Oletan että tarinassa on mukana kaikki kirjailijalle olennaiset elementit. Kaukopartiosissit kärsivät ilmavaivoista. Kärjessä etenevät kolttatiedustelijat haistavat vihollisen väijytykset kilometrin päästä ja lopussa kaikki sissit saavat roppakaupalla kunniamerkkejä ja ylennyksiä.

Katso liite: 47444
Itse olen lukenut 80-luvun Lehväslaihoja silloin ns tuoreeltaan kypsässä 10-12-vuoden iässä, silloin ne kolahtivat ja tuntuivat toimivilta. Ja Panssarisotaa ihan aikuisiällä, se oli kyllä hyvä minusta. Sitten olen lukenut yhden viimeisistä Sotakamreerin kirjoista, Ei tuumaakaan, ja se oli kyllä tuota pieremistä yms, eli aika oli ajanut kirjailijasta jo ohi. Pitäisi joskus ryhdistäytyä ja lukea vanhat Lehväslaihot (ja tietysti Esa Anttalat) ja katsoa miten ne toimisivat nykyisin ?
 
Itse olen lukenut 80-luvun Lehväslaihoja silloin ns tuoreeltaan kypsässä 10-12-vuoden iässä, silloin ne kolahtivat ja tuntuivat toimivilta. Ja Panssarisotaa ihan aikuisiällä, se oli kyllä hyvä minusta. Sitten olen lukenut yhden viimeisistä Sotakamreerin kirjoista, Ei tuumaakaan, ja se oli kyllä tuota pieremistä yms, eli aika oli ajanut kirjailijasta jo ohi. Pitäisi joskus ryhdistäytyä ja lukea vanhat Lehväslaihot (ja tietysti Esa Anttalat) ja katsoa miten ne toimisivat nykyisin ?
Minulla oli juuri jokin aika sitten tällainen Lehväslaiho-projekti. Aloitin Panssarisodasta ja mikäs se oli se SS Bombata tai joki (muuten Lehväslaihon paras kirja tuo meriromaani), jatkoin siitä kirja per vuosikymmen. Tulin tulokseen, että vielä 90-luvun alkuun taso säilyi jotenkin, mutta sitten mukaan tuli aivan ihmeellisiä elementtejä. Jonkinlaisia uskonnollisia näkyjä oli monessa kirjassa, enkeleitä vilisi ja kaiken maailman yliluonnollisuutta.
Ja sitten taistelutapahtumissa oli reipasta maalailua. Yhdessäkin kohtaa jossain 2000-luvun alun kirjassa suomalainen veti konepistoolisarjan ja jotain 50 venäläistä kaatui sen seurauksena vaatteet tulessa, ja mäensyrjä lensi keskityksessä jokeen jne :LOL:.

Luin ihan vanhojen aikojen muistolle neljä-viisi kirjaa ja sitten muutaman selailemalla uudemmasta päästä. Omistan Sotkalla sodassa (2002), ja siinä lienee omaelämäkerrallisia aineksia. Se on sen takia hyvä. Muuten sanoisin, että Tuntsan sota (1990) alkaa olla viimeisiä sellaisia, joissa ei tarvitse ihmetellä että mitä lukee. Tai ainakaan toisto ei ole ihan niin suurta.

Tosin, nykyajan nuoret eivät lue Lehväslaihoa, Anttalaa tai mitään muutakaan sotakirjallisuutta, ja sen kyllä huomaa! Sotapelit ovat korvanneet kirjallisuuden :cry:
 
Back
Top