Elias Salminen ja Kalevi Keskinen - Suomen panssarisota. Tammi 2016.
Tulinpa lukeneeksi tälläkin palstalla jo käsitteeksi tulleen Salmisen ja Keskisen teoksen Suomen panssarisota. Täytyy sanoa, että oli kyllä kova teos. Erittäin kattava paketti panssarien osuudesta suomalaisessa sodankäynnissä vuosina 1918-1945. Keskinen on keskittynyt kuvitukseen ja täytyy sanoa, että on vaikuttavaa työtä. Hyviä kuvia, osa jo aiemmin nähtyjä ja osa taas hieman tuntemattomampia, etenkin neuvostoliittolaiset kuvat. Keskinen on näköjään myös laatinut teoksen rungon. Erikseen on vielä mainittava Leslie Quagrainen laatimat väripiirustukset eri panssarivaunuista, eri maalauksissa. Salminen on kirjoittanut tekstin, tosin Keskisen laatiman rungon avulla (mitä tämä sitten tarkoittaakaan).
Jo otettuani teoksen käteeni, ymmärsin vähän paremmin niitä hintoja, joita siitä pyydetään (Huuto.netissä reilua kolmea sataa käytettynä). "Laatu" on ensimmäinen sana, joka siitä tulee mieleen. Luettuani teoksen olen samaa mieltä myös sisällön suhteen. Pääosin laadukasta työtä. On tietysti muistettava se, minkä tekijät itsekin teoksen esipuheessa myöntävät, eli Erkki Käkelä, Pekka Kantakoski ja Esa Muikku sekä Panssari-lehti ovat ne jättiläiset, joiden hartioilla seistään. Kuitenkin teos on erinomainen koonti aiheesta. Hirveästi en ylisanoja viitsi käyttää, joten otanpa sitten huvikseni hieman kriittisemmän näkökulman teokseen.
Nimittäin kirjan tekstissä oli muutamia seikkoja, jotka jäivät vaivaamaan. Kun kyseessä on "Arvoteos"-sarjassa julkaistu, melkoisen kallis kirja, olisi suonut tekstin olevan mieluiten 100%, mutta vähintään 99% tikissä. Nyt näin ei mielestäni ole. Listaan (hetken päästä selviävästä syystä) muutamia havaitsemiani ongelmia:
- Miksi ”väliluku”/”infopaketti” Bolševismin noususta Suomen vapaussotaan on tällaisenaan kirjassa? Ei suoraan liity aiheeseen ja vähän kömpelö ja lapsellinen analysoidessaan bolševismia.
- Sama ongelma vaivaa myös vapaussota-osiota. Sotatapahtumat kerrotaan ihan harasoo, mutta sitten luodaan olkiukko vallalla olevasta "punaisesta totuudesta" ja lätkitään sitä. Sama toistuu sivulla 397 osasto Kuhlmeyn merkitystä pohdittaessa ja sivulla 435 viime sotien merkitystä ja tulkintaa käsiteltäessä. Nyt yleisellä tasolla kerrotaan, että "jotkut" tai "monet" ovat jotain mieltä, mutta ne on ihan perseestä ja väärässä ja täältä paahtaa oikeaa tulkintaa lonkalta sarjatulella. HÄH? Nimiä kehiin. Tai oikeammin. Nuo itkut olisi voinut jättää pois ja vain kirjoittaa sen oman tulkintansa. Nyt tulee aivan suotta sellainen mielikuva, että täältäpä oikeamielinen valkea soturi ratsastaa paikalle kertomaan totuuden tyhmille. Eikä tämmöinen ole teos, jossa pitäisi olla mitään historian koulukuntien analyysiä.
- Tässä on kuitenkin selkeästi joku tendenssi havaittavissa taustalla. Esim. Jukka Seppinen mainitaan sivulla 426, kun ollaan Seppisen kanssa samaa mieltä, mutta niitä joiden kanssa ollaan erimieltä, ei mainita. Tai sitten jos joku komentaja on tehnyt virheen, joka kerrotaan, komentajan nimeä ei mainita. Löytyväthän ne nimet tietenkin etsimällä, jotenkin omituista hienotunteisuutta tämä on. Tai sitten halutaan välttää konflikteja.
- Alkuvaiheen yhdeksän sivua Venäjän sisällissodan panssarijuniin on aika paljon, etenkin kun se nyt ei ihan suoraan kirjan aiheeseen liity. Tietysti sillä pohjustetaan sitä Neuvostoliiton panssariaseen kehitystä, mutta silti.
- Etenkin tuo panssarijunaosio on omituinen, kun esim. Laatokan Karjalan mottisota 1940, Kannaksen takaisinvaltaus 1941 ja vetäytyminen Maaselän kannakselta 1944 esitellään pelkästään luettelona, kuten tässä. Ja perusteeksi ei käy, että "Eihän siellä ollut suomalaisten panssareita." No eipä ollut, mutta ei ollut esim. Summassa tai Siiranmäessäkään. Silti ne on kirjoitettu auki. Ei vittu todellakaan voi tämän laatuluokan kirjassa korvata suoraa tekstiä luetteloilla. Etenkään, kun useammassakin kohtaa olisi riittänyt, että lisätään vain jonkin verran sidesanoja tarvittaviin kohtiin. Guderianin tai Laguksen teeseihin nuo luettelot sopivat ihan hyvin, mutta eivät laajojen tapahtumien kuvaukseen.
- Suoria asiavirheitä olivat lähinnä:
- Kuhmossa oli talvisodassa pst-tykkejä. Totta on, ettei heti, mutta se Jyrkkäkosken tykki on sillä paikalla, josta ammuttiin panssarivaunu paskaksi.
- Ei se Suomussalmen kirkonkylästä vetäytyvän 163. Divisioonan seuraaminen niillä kuorma-autoilla nyt ihan tuommoinen menestystarina ollut.
- Ja Siilasvuon syyttäminen loka-marraskuun 1941 hyökkäyksistä Kiestingin suunnalla on kyllä vähän heikko esitys. Esim. Kalle Korpi - Tavoitteena Muurmanni (1996) kertoo huomattavasti monipuolisemman kuvan tilanteesta.
- Lähinnä tulkinnanvarainen on se Laguksen ensiesittely Kannaksella helmikuussa 1940. Lagus tulee ja perustaa Osasto Laguksen ja se on siinä. Olisi tuosta voinut vähän lisääkin kertoa tai sitten jättää kokonaan pois, kun kerran oli vähän nolo juttu, eikä oikein viitsi kertoa. Kukaan ei olisi sitä puuttumista huomannut.
Tai no kehutaan sitten erikseen vielä se alun panssariautojen ja -junien esittely, kuten myös Renaultien hankkiminen ja se kuinka Ranska pakotti lähettämään kaksi niistä Viron vapaussotaan. Myöskään heikkoa varustelutasoa talvisodassa ei pantu tällä kertaa pelkästään poliitikkojen syyksi, vaan kerrottiin myös upseeristossa olleen eripuraa siitä, mihin rahat pitäisi käyttää. Ja pääosin niin talvisodan, jatkosodan kuin Lapin sodankin kuvaukset ovat toimivia ja selkeitä, etenkin isoissa linjoissa.
Eli tiivistettynä, erittäin hyvä kirja, mutta pikkuisen asiantuntevaa toimittamista olisi kaivannut. Nyt ei kuitenkaan ollut kirjoitusvirheitä, jotka nykyään ovat valitettavasti kirjallisuuden vitsaus, etenkin käännöskirjoissa. Kokonaisarvosana 4½/5.
