Näin on, vuonna -77 oli jotakin 15,- -20,-, eli kolmen tai neljän päivän päiväraha.Kyllä siitä maksaa piti, hinta oli kyllä varusmiehen kukkarollekin sopiva. Ostin, ja hyllyssä on edelleen.
Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Note: This feature may not be available in some browsers.
Näin on, vuonna -77 oli jotakin 15,- -20,-, eli kolmen tai neljän päivän päiväraha.Kyllä siitä maksaa piti, hinta oli kyllä varusmiehen kukkarollekin sopiva. Ostin, ja hyllyssä on edelleen.
Muistelisin että joku instanssi oli maksanut sen meille. Meille tuli myös erilaista ilmaista kulttuuritoimintaa. Muistuu mieleen Tuusulanjärven kierros taiteilijakoteihin ja teatteriesitys Suomenlinnassa.Mahdettiinko sentään jakaa, eikös siitä jotain maksettu.
WW3-kirjojen fanina ostin lomaviikon iloksi sarjan Nick Ryanin "teknotrillereitä", kun eivät edes maksaneet kun reilut pari euroa tsipale. Ajankohta "nyt", aiheena Venäjän all-out hyökkäys Eurooppaan.
Katso liite: 51679
Sarjan ensimmäisessä kirjassa Charge to Battle US Cavalryn Stryker-elementti tekee koukkausta Puolassa, puolalaisen AMV-kalustolla varustetun militian kanssa. Omat upseerit ovat pahempia kuin viholliset-teema kantaa vahvana läpi kirjan, mutta ei ainakaan itselläni oikein toiminut. Tekno-osuus jäi myös hieman kevyeksi, tiedustelijat vailla pimeänäkölaitteita jne. Hyvää kerrontaa kuitenkin. Kolme tähteä viidestä.
Toisessa osassa Viper Mission päästään Ukrainaan ja F-16 -koneiden kyytiin, mutta vain hetkeksi, maan kamaralla vietetään tovi päähenkilön koneen tiputtua alas mutta heittoistuimen pelastettua kuitenkin. Lopussa taas hetkeksi puikkoihin. Olisipa siellä ilmassa viihtynyt etenkin. Ihan sujuvaa kerrontaa muutoin. Kolme tähteä viidestä.
Kolmas osa Enemy in Sight vie sitten Abramsin kyytiin taasen Puolaan, ja tässä ollaan jo paremmin WW3-rymistelyhengessä kiinni. Tekno-osuus taas hieman köykäinen, neukku eikun venäläisvaunutkin tuhoutuvat pääsääntöisesti laaki ja vainaa tahdilla, hetken sai alussa myös pelätä ensimmäisen kirjan henkeen oman upseerin vievän taas pääpahiksen roolin. Näin ei kuitenkaan ollut, lisäväriä toi irlantilaisten jv-yksikkö, jota päähenkilön Abrams-komppania tuki. Tässä siis parasta rymistelyä tähän mennessä, venäläiset painavat päälle tappioista välittämättä. Neljä tähteä viidestä.
Jos WW3-fiktio ei aiheena erityisesti kiinnosta, niin yksi tähti sitten kustakin scoresta pois.
Niin joo, ovat enemmän kirjasia kuin kirjoja, noin 120 - 150 sivua per kirja. Keskittyvät pitkälti yhteen tapahtumaan, ekassa koukkauksen käynnistämiseen venäläis screenin läpi, tokassa lentäjän paluuseen omien joukkoon, ja kolmannessa tienristeyskylän puolustamiseen.
Aiheen ystäville kevyttä kesälukemista yhtä kaikki.
Rantsulukemista laiturin nokalleHyvä vinkki, kiitos. Laitoin tuon ensimmäisen osan juuri tilaukseen Amazonista.
Kirjaostoksia Amazonista.
11. panssariratsuväkirykmentin historia Vietnamin sodassa. Blackhorse-rykmentti näytti että kyllä panssareillakin pystyy sotimaan Kaakkois-Aasian maastoissa. Rykmentti sai tehokkaan yksikön maineen ja sitä vihollinenkin joutui kunnioittamaan.
Katso liite: 50179
Pitkään aikaan ei ole tullut tieteiskirjallisuutta luettua. Nyt huomasin että Yksin Marsissa -teoksen kirjoittajalta Andy Weiriltä on ihan äskettäin ilmestynyt uutuusromaani. On ainakin Amazonissa saanut huippuhyvät arvostelut joten laitoin tilaukseen. Weirin realistinen ja uskottava scifi on ihan kiinnostavaa luettavaa.
Katso liite: 50180
Laitoin nettidivarista hankintaan Seppo Mustaluodon kolmannen romaanin. Juonikuvioon liittyy Venäjän sotilastiedustelu.
Katso liite: 51657
Luin joku vuosi sitten. Muistaakseni ihan hyvä.
Tuo on mielenkiintoinen ilmiö, eli vaikka yleisö on tullut teloituksiin seuraamaan uhrin kärsimysnäytelmää, on se kuitenkin vaatinut pyöveliltä onnistunutta suoritusta. Epäonnistumistumista seurasi toisinaan yleisön raivostuminen ja pyövelin spontaani tappo. Väitetysti poikkeus on Thomas Cromwellin teloitus, jossa pyövelin kerrotaan olleen aloittelija, jolloin mestaus epäonnistui ja pyöveli tarvitsi useamman iskun pään irrottamiseen. Tästä on kuitenkin ristiriitaista tietoa, samoin kuin siitä, olisiko aloitteleva pyöveli Englannin mahtimiehen teloittajan ollut Henrik VIII:n (joka tunnetusti oli loppuaikoinaan pitkävihainen ja verenhimoinen) vai Cromwellin poliittisten vastustajien kosto.Karlskrona joulukuussa 1699: Pyöveli Erik Liten on suorittamassa teloitusta kirveellä, mutta tämä aiemmin jo Turun lääninpyövelin toimesta tunarointiensa vuoksi potkut saanut virkamies epäonnistuu taaskin tehtävässään ja joutuu hakkaamaan tuomittua useita kertoja. Yleisö raivostuu, käy onnettoman pyövelin kimppuun, jopa paikalla ollut vartiomiehistö liittyy hyökkääjiin, ja pyöveli pahoinpidellään kuoliaaksi. Tämä on kuitenkin käännekohta Suomenkin pyövelilaitoksen historiassa: Vaikka pyöveli oli oikeuslaitoksen välttämätön palvelija, oli hän tästä huolimatta varsinkin Suomessa halveksittu yhteiskunnallinen hylkiö. Karlskronan tapauksen johdosta kuningas Kaarle XII antaa määräyksen kohdella pyöveliä kuten muitakin virkamiehiä, ja 1700-luvun kuluessa pyövelistä tuleekin melko keskiluokkainen virkamies muiden joukossa. Tämä Suomen oikeuslaitoksen rakennemuutoksessa kadonneen ammattikunnan kehityskaari hahmottuu kaikkine yksityiskohtineen ja värikkäine pyövelihahmoineen Mikko Moilasen kirjassa Suomen pyövelit. Hyvin kirjoitettu ja paljon arkistotyötä vaatinut teos kertoo paitsi pyövelin työstä ja henkilöistä, myös rikoshistoriasta ja siten tuon ajan ihmisten elämästä. Yksi kiintoisimpia lukemiani viime aikoina. Katso liite: 51875
Se kun nimenomaan ei saanut olla kärsimysnäytelmä. Minulle oli yllätys, miten tavallaan humaanisti teloitettavaan suhtauduttiin. Hänelle ei saanut aiheuttaa turhaa kärsimystä, henkinen kärsimyskin pyrittiin minimoimaan. (Paitsi tietysti jos oli tuomittu kidutusrangaistukseen, mutta sellaista ei Suomesta juurikaan tunneta) Paikalle oli velvoitettu saapumaan koko paikkakunnan papisto tätä lohduttamaan, eikä pyöveli saanut edes näyttäytyä tuomitulle, vaan vasta silmien sitomisen jälkeen mestarismies juoksi paikalle ja iski samassa pään irti. Turussa sai pyöveli Yrjö Keikeli kovat sakot, kun oli kekkaloinut teloituslavalla kirveensä kanssa pelotellen tuomittua.vaikka yleisö on tullut teloituksiin seuraamaan uhrin kärsimysnäytelmää, on se kuitenkin vaatinut pyöveliltä onnistunutta suoritusta.
Pyöveliin kohdistuneita kunnianloukkausjuttuja löytyy Suomenkin käräjäpöytäkirjoista, ja pappien mainintoja siitä, kuinka pyövelin hautajaisiin ei löydy arkunkantajia, eikä lapsille halukkaita kummeja. 1700- luvun loppuun mennessä nämä ongelmat tosiaan poistuivat, ja kummit ja aviopuolisotkin saattoivat tulla porvariston tai varakkaitten talollisten piiristä. Armahdettuja rikollisia käytettiin meilläkin aluksi, mutta melko pian pyövelit olivat yleensä entisiä sotilaita. Palkka oli muuten varsin hyvä; peruspalkka vastasi armeijan aliupseerien palkkausta, ja kovalla työnteolla sen saattoi saada toimitusmaksujen myötä jopa moninkertaistumaanHalveksitun asemansa vuoksi pyövelin ammatti joko periytyi (pyövelien lapsia ei otettu muihin ammatteihin koulutettavaksi, ainakaan omassa kaupungissa) tai sitten tuomittu rikollinen saattoi välttää rangaistuksen ottamalla pyövelintehtävän itselleen.
Löytyisikö tästä maasta vapaita työpaikkoja kyseiseen ammattiin, olisiko tunkua tai kilpailua tiedossa, en tietysti tarkoita poliittisia leimakirveen heiluttelijoitaSe kun nimenomaan ei saanut olla kärsimysnäytelmä. Minulle oli yllätys, miten tavallaan humaanisti teloitettavaan suhtauduttiin. Hänelle ei saanut aiheuttaa turhaa kärsimystä, henkinen kärsimyskin pyrittiin minimoimaan. (Paitsi tietysti jos oli tuomittu kidutusrangaistukseen, mutta sellaista ei Suomesta juurikaan tunneta) Paikalle oli velvoitettu saapumaan koko paikkakunnan papisto tätä lohduttamaan, eikä pyöveli saanut edes näyttäytyä tuomitulle, vaan vasta silmien sitomisen jälkeen mestarismies juoksi paikalle ja iski samassa pään irti. Turussa sai pyöveli Yrjö Keikeli kovat sakot, kun oli kekkaloinut teloituslavalla kirveensä kanssa pelotellen tuomittua.
Pyöveliin kohdistuneita kunnianloukkausjuttuja löytyy Suomenkin käräjäpöytäkirjoista, ja pappien mainintoja siitä, kuinka pyövelin hautajaisiin ei löydy arkunkantajia, eikä lapsille halukkaita kummeja. 1700- luvun loppuun mennessä nämä ongelmat tosiaan poistuivat, ja kummit ja aviopuolisotkin saattoivat tulla porvariston tai varakkaitten talollisten piiristä. Armahdettuja rikollisia käytettiin meilläkin aluksi, mutta melko pian pyövelit olivat yleensä entisiä sotilaita. Palkka oli muuten varsin hyvä; peruspalkka vastasi armeijan aliupseerien palkkausta, ja kovalla työnteolla sen saattoi saada toimitusmaksujen myötä jopa moninkertaistumaan