Kirjat

Joululahjaksi säästä ääni kirjaöinkkaan kuului sotakuttujen lisäksi Theodore Dalrymplen Spoilt Rotten. Aika tylyä tekstiä jo alussa. Hän kertoo työskennelleensä lääkärinä yhdellä köyhälistöalueella (Britanniassa). Hänen peruskoulun käyneistä potilaista suurin osa, ei osannut vastata, paljonko on 3 x 4. Ja tekstin ymmärryskin oli erittäin heikkoa.
 
Jäiköhän Jukka L. Mäkelältä omaa arkistoa?
Erinomaisen kiinnostava kysymys! Jukka L Mäkelä, jonka etunimet kustannustoimittaja oli muuttanut hieman iskevämpään muotoon, toimi jatkosodassa tiedustelu-upseerina. Hän kirjoitti 1960-luvun lopulla ja 70-luvun alussa joukon todella paljon myyneitä sotakirjoja, joita nyt saa hyvin edullisesti divareista. Silloin alkoi todellinen sotakirjojen buumi, jota jatkui 90-luvulle asti. Mäkelän kirjat perustuivat haastatteluihin eikä niissä ollut lähdeviitteitä. Haastateltavat saattoi usein päätellä siitä, kenen toimintaa kirjassa kehuttiin. Tämä metodi takasi toisaalta, että haastateltavia riitti; moni halusi tilaisuuden tullen kertoa toimistaan omin sanoin.

Katsoin Kansallisarkiston sivuilta, että hänestä löytyy yksi valokuva, ainakin yksi pienoisröntgenkuva sekä KELAn ns. Maamme-kirjasta sotutiedot. Siinä siis kaikki ja nämäkin ovat käyttörajoitettuja. Valitetavan varhain alle 60-kymppisenä edesmennyt eikä arkistoperintöä ilmeisesti jäänyt.
 
Viimeksi muokattu:
Luin jännityskirjan

Ilkka Remes: Lohikäärmeen isku (2021), 428 sivua
+ tuotetut Remeksen kirjat lyhyesti esiteltynä

Tietysti olen lukenut niitä aikaisemminkin. Tämä oli minulle hänen 24. luettu kirjansa, kun nuorten jännityskirjatkin lasketaan mukaan. Niiden taso ja jännittävyys vaihtelee. Yhteistä on juonen kertominen niin, että lukija tempautuisi lukemaan kirjan lopettamatta sitä kesken. Siinä kirjailija on yleensä onnistunutkin. Toinen asia on, miten uskottava tarina oli ja millainen olo lukijalle jäi siitä.

Tällä kertaa mukana oli niin epäuskottavia käänteitä ja varsinkin loppukohtaus (juonipaljastus), jossa USAn sukellusvene ponnahtaa syvyyksistä pelastamaan pahojen venäläisten ahdistelemat kolme eloonjäänyttä merivedestä. Venäjän presidentin myrkyttäminen (juonipaljastus) tapahtui todella kömpelöllä tavalla. Se ei vakuuta ajattelevaa ja asioista tietävää lukijaa. Koko kirjassa paistaa johtolankana kirjoittajan Venäjää kohtaan suuri viha ja Kiinaa kohtaan vastaavasti vähän pienempi viha.

Kirjassa on niin paljon epäuskottavaa toimintaa ja ihmisten kuviteltua käyttäytymistä, että se ei enää edes tunnu mahdolliselta todellisuudessa.

Siksi kehoitan katsomaan luettavaksi muita jännityskirjoja, joita on maailmassa todella paljon. Olen itse lukenut sellaisia jatkuvasti. Siksi pystyn vertaamaan tällaisia kirjoja ja erottelemaan niistä hyviä ja huonoja.
 
Viimeksi muokattu:
Jahah... yhdestä lempikirjoistani, joka on suomalaisittain novellikokoelma, ollaan tekemässä Hollywood-elokuva, pääosissa Tom Hardy et. al.

Mitenkähän ihmeessä tämä onnistuu?



 
@Panssari Salama Oletko jo tutustunut ? Vaikuttaa tuotekuvauksen perusteella todella mielenkiintoiselta.



Battlegroup! investigates the unfought land battles of the Cold War on the Central Front. It focusses on the 1980s. It looks solely at high-intensity, conventional warfare; largely from NATO's perspective. It concentrates on the lower tactical levels: from company to brigade, or perhaps division. It considers the tactics, organisation and equipment and of the American, British, West German, French and Soviet armies.

The book discusses what battles would have been fought; then how they would have been fought; and, lastly, what we can learn from that.
 
Teos joka ei taatusti kaipaa esittelyä:
IMG_20211229_160245.jpg
 
Jouluna lahjaksi saaduista kirjoista luin seuraavaksi kirjan

Elisabeth Norebäck: Nadia (Like, 2021) - jännitysromaani

Se oli miellyttävä yllätys ruotsalaiselta kirjailijalta, jonka ensimmäinen teos oli „Sano että olet minun“ (2017). Aihe ei liity miehiin muuten kuin kirjan naiset pyrkivät rakastumaan heihin ja välillä ristiinkin toisistaan tietämättä. On kyse kuuluisan ruotsalaisen iskelmätähden, naisen, kahdesta keskenään kilpailevasta tyttärestä. Kaunis ulkuokuori rikkoutuu äkkiä veriseen murhaan, jonka uhria ja siihen syyllistä en paljasta. Sen jälkeen kirja muuttuu jännityskirjaksi.

Kirjailija on niin suuri lahjakkuus, että hänen nimensä kannattaa painaa mieleen tutustumalla vaikkapa hänen yli 30 maahan myytyjen käännösoikeuksien esikoiskirjaansa. Taidan itse tämän jälkeen tehdä juuri niin.
 
Luin tuon ensimmäisen kerran vuonna 1983. :)
Ensimmäinen luku takana, ja täytyy sanoa että pidän herran kirjoitustavasta: riittävän yksityiskohtaista ja kuitenkin tarina kulkee. Ehkä noiden yksityiskohtien kuvittelua helpoittaa aiemmin nähty elokuvasovitus :unsure:
 
  • Tykkää
Reactions: PSS
Ensimmäinen luku takana, ja täytyy sanoa että pidän herran kirjoitustavasta: riittävän yksityiskohtaista ja kuitenkin tarina kulkee. Ehkä noiden yksityiskohtien kuvittelua helpoittaa aiemmin nähty elokuvasovitus :unsure:
Mulla on kirjahyllyssä tuo englanniksi. Tosin viimeksi luin sen yli vuosikymmen sitten.
Eläinten vallankumous (Animal Farm) kannattaa lukea myös. Toki se on lyhyempi ja suoraviivaisempi.
 
 
Viimeksi muokattu:
On tullut luettua viime aikoina ns. tietokirjoja. En lähde nyt erittelemään yksittäisiä kirjoja, mutta sellaisena yleisluontoisena kritiikin poikasena luonnehtisin monia tietokirjatittelin ottavia teoksia kyllä varsin kevyiksi tuotteiksi.

Taisi olla jäsen @Old Boy kun totesi jo aiemmin jossain kohtaa, että hyviä tietokirjoja on julkaistu jo ajat sitten melkein mistä tahansa esim. sotia käsitelleistä aiheista. Ja kyllä tämä pitää paikkansa. Pajatsot on tyhjennetty aika huolella jo aikoja sitten. Jos muistan viittaajan väärin, niin siitä anteeksi.

Olen alkanut suhtautumaan melkoisella varauksella tietokirjaan, joka mainoslauseissaan kertoo: ennen julkaisematonta materiaalia tms. Joo, voi ollakin, mutta miten oleellista materiaali on ja tai miten lujaa ja dokumentaarista on uuden materiaalin oikea tietopohja tai sen TULKINTA?

Perusgooglailulla törmää myös siihen, että aika surutta materiaalia on otettu englanninkielisistä aiemmin julkaistuista lähteistä, lähde on merkitty takasivuille tai sitten ei ole.

Jotkut tietokirjailijat ovat jotenkin liudentaneet tietokirja-romaani-rajapintaa. Lukijan pitää olla varsin tarkkana, missä kohtaa alkaa romaani ja tietokirja päättyy.....ja toisinpäin. Otan esimerkin: jostain yksittäisestä tapahtumasta kerrotaan faktoissa pysyen, lähteinä varsin selkeät dokumentit....ja kohta lauseeseen upataan -kerrottu ja kuultu- osiot.....tai dokumentti tai sen sisältö arvioidaan kirjoittajan toimesta ihan uusiksi...jotta kertomus vahvistuu. Äääh.

Olenko liian kranttu vai enkö ymmärrä tietokirjan olemusta oikein? Olenko liian vaativa, kun edellytän tietokirjoissa sitä, että dokumentteja kunnioitetaan? Eikä kirjoittaja vain valikoi niitä dokumentteja, joita kirjan agendan tulee sisältää.

Kevyitä, kovin kevyitä tietokirjoja on tuotettu viime vuosina. Vai pitääkö tässä vaihtaa genreä ja ryhtyä lukemaan feministitietokirjallisuutta ja interseksionaalisia pamfletteja? :)
 
Minua ärsyttää tuo tietokirja-titteli. Se kun usein vihjaa, ettei kyseessä ole esimerkiksi tutkimus tai hakuteos. Samaten jos jotakuta mainostetaan tietokirjailijaksi.

Meillä Suomessa olisi esimerkiksi Ilmavoimien sota-ajan toiminnasta paljonkin tutkittavaa, mutta ilmeisesti jotkut tahot eivät sitä halua, koska sellainen tutkimus olisi väistämättä jotain muuta kuin sankaritarinoiden virtaa.
 
Back
Top